SIMPSONIT - KAUSI 4
THE SIMPSONS
Luoja: Matt Groening
Pääosissa: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Harry Shearer, Hank Azaria, Pamela Hayden ja Marcia Wallace
Genre: komedia, animaatio
Jaksomäärä: 22
Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 25 minuuttia
Ikäraja: 7
Matt Groeningin luoma animaatiokomediasarja Simpsonit nousi valtavaan suosioon, kun sen ensimmäinen kausi alkoi pyöriä televisioissa joulukuussa 1989. Toinen ja kolmas kausi kasvattivat suosiota, joten neljännen tuotantokauden teko alkoi heti. Kautta varten tekijät vaihtoivat animaatiofirman Klasky Csuposta Film Romaniin. Neloskauden jaksot käynnistyivät syyskuussa 1992 ja suosio vain jatkoi kasvamistaan ympäri maailman. Kausi sai Emmy-ehdokkuudet parhaasta musiikista ja parhaasta äänityksestä, sekä voitti parhaan ääninäyttelijän Emmy-palkinnon. Toisin kuin aiempina vuosina, tekijät eivät puskeneet sarjaa ehdolle parhaana animaatiosarjana, vaan yrittivät saada Simpsonit kisailemaan parhaan komediasarjan tittelistä. Emmy ei kuitenkaan kelpuuttanut sarjaa, mistä nousi aikanaan kritisointi mediassa. Itse olen lapsesta asti katsonut Simpsoneita ja nähnyt lähes kaikki sarjan jaksot. Vuosi sitten päätin arvostella sarjan esikoiskauden sen 30-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ja samalla päätin myös aloittaa projektin, missä arvostelen kaikki Simpsonit-sarjan tuotantokaudet. Pari kuukautta kolmoskauden jälkeen aloitinkin neljännen kauden.
Marge innostuu näyttelemisestä, kun taas Lisa osallistuu Pikku Miss Springfield -kisaan. Homer kyllästyy Bartin kepposteluun ja evää tältä uuden Tikku ja Takku -elokuvan näkemisen. Mysteerinen Gabbo saapuu Springfieldiin.
Simpsonien perhe tekee riemastuttavan paluun ja vihdoin ja viimein tekijät ovat päättäneet hyödyntää koko perhettä. Maggie-vauva jää yhä pienemmälle huomiolle, mutta hänkin saa oman tähtihetkensä. Edellisillä kausilla kritisoin sitä, että kaudet keskittyivät liikaa vain Homeriin (Dan Castellaneta) ja Bartiin (Nancy Cartwright), jättäen Margen (Julie Kavner) ja Lisan (Yeardley Smith) ulkopuolisiksi. Tällä kaudella Marge ja Lisa pääsevät tähdittämään useaakin omaa jaksoaan, minkä lisäksi etenkin Lisa toimii hauskana sivuhahmona useissa jaksoissa. Homer pysyy toki sarjan tähtenä ja Bart on sama kunnon keppostelijakin kuin ennen. Perheen erilaisia seikkailuja on ilo seurata taas kerran.
Muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Castellanetan ääninäyttelemät Homerin isä Abe Simpson ja Bartin ihailema Hassu-klovni ovat merkittävissä osissa kauden aikana. Kavnerin ääninäyttelemät Margen siskot Patty ja Selmakin pääsevät tähdittämään omaa jaksoaan. Bartin lisäksi Cartwright esittää myös hölmöä Ralphia ja kiusaaja Nelsonia. Kauppias Apua, baarimikko Moeta ja poliisipäällikköä esittävä Hank Azaria ja naapuri Ned Flandersia, herra Burnsia ja rehtori Skinneriä näyttelevä Harry Shearer pistävät jälleen parastaan useissa rooleissa. Uusina hahmoina kaudella taas esitellään Ampiaismies (Castellaneta), Merikapteeni (Azaria) ja koulutarkastaja Chalmers (Azaria). Lisäksi kaudella kuullaan joukko tunnettuja näyttelijöitä omana itsenään, kuten Adam West, Elizabeth Taylor, Leonard Nimoy, sekä Red Hot Chili Peppers -yhtyeen jäsenet.
Simpsoneiden neloskausi vain jatkaa sarjan tason parantamista ja viimeistään tässä kohtaa tekijöillä on varman oloisesti homma hanskassa. Tuotantokauden 22:een jaksoon mahtuu pari hutia, mutta muuten kauden varrelta löytyy useita vekkulimaisia ja mukaansatempaavia tarinoita, mitkä pursuavat niin hauskaa huumoria kuin hyvää sydäntä. Kauden huippujaksoksi nousi luultavasti omissa silmissäni muistelujakso, missä Homer ja Marge kertovat lapsilleen Lisan ensimmäisestä sanasta. Jakso sisältää useita hauskoja hetkiä, mutta myös aitoa sympaattisuuttakin. Harmi vain, että toinen muistelujakso, missä Homer joutuu koomaan ja hahmot muistelevat aiempien kausien parhaita paloja, on aika väkisin ja laiskasti väännetty. Suuri osa jakson materiaalista on lähinnä aiemmilta kausilta otettua. Tällaisen edellisten kausien huippuhetkien muistelun voisi katsoa sormien läpi aikaisintaan sarjan kymmenennellä tuotantokaudella. Siinä kohtaa kymmenen vuoden aikaansaannosten uudelleenesittely olisi ansaittua, mutta jo neloskauden kohdalla tämä ei oikein toimi.
Taas kerran huumoria revitään irti kaikenlaisista asioista, oli kyse sitten kännikohelluksesta, koulussa tapahtuvista outoiluista, politiikasta, amerikkalaisten älykkyydestä ja tietty Simpsoneita pyörittävästä Fox-kanavasta. Foxia kohtaan piikitellään yllättävänkin häijysti. Hauskojen repliikkien lisäksi mukana on myös oivaa visuaalista huumoria. Kun Homer käy Duffin panimolla, voi katsoja bongata, että kaikki eri Duff-kaljan maut ovat oikeasti samaa tuotetta. Tai siis bongaa vain, jos katsoo jakson oikealla, lähes neliömäisellä kuvasuhteella, mitä televisioissa ei enää esitetä. On samanaikaisesti hilpeää, että myös karmivaa katsoa vuonna 2020 jaksoa, mistä Aasiasta leviää Yhdysvaltoihin hurja virus, joka tartuttaa ihmisiä nopeasti. Simpsonit on tunnettu siitä, että sarja ennustaa tulevaisuutta, joten Groening ja kumppanit taisivat siis ennustaa koronan jo lähes 30 vuotta sitten...
Elokuvafanit taas voivat löytää monenlaisia viittauksia eri filmeihin. Parodian kohteeksi joutuvat esimerkiksi James Bondit (1962-), Tähtien sota -saaga (Star Wars - 1977-) ja kauhuteos Hohto (The Shining - 1980). Kauhuparodiaa löytyy tietty myös tämänkertaisesta Kauhujen talo -jaksosta, missä kuvausryhmä lähtee mystiselle saarelle etsimään jättiläisgorillaa, King Homeria. Kauhujaksossa Simpsonit joutuvat kohtaamaan myös murhanhimoisen Hassu-nuken ja zombiarmeijan. Itselleni kenties hauskin parodia oli kuitenkin alkuperäistä Mikki Hiiri -lyhäriä, Höyrylaiva Villeä (Steamboat Willie - 1928) muistuttava Tikun ja Takun ensiesiintyminen "Höyrylaiva Tikku" -lyhytelokuvassa.
Animaatiojälki kokee jälleen muutosta parempaan ja on todella selvää, että sarjan intro on pidetty samana parilta ensimmäiseltä kaudelta, sillä laatu on siinä huomattavasti heikompaa kuin itse jaksoissa. Animaattorit panostavat tarkemmin suoriin viivoihin, yksityiskohtiin, sekä liikkeiden sulavuuteen. Oivaa animaatiojälkeä tukee kelpo äänimaailma. Danny Elfmanin säveltämä tunnusmusiikki on aina yhtä fantastinen. Käsikirjoittajat taas laajentavat rohkeammin tarinoitaan keskittymään eri hahmoista. Näin he saavat aikaiseksi myös monipuolisempia kertomuksia, sillä eri hahmoja kiinnostavat eri asiat ja he toimivat eri tavoin.
Yhteenveto: Simpsonit-sarja hyödyntää vihdoin myös naispäähenkilöitään neljännellä kaudellaan ja nousee jo siten edellisten kausien yläpuolelle. Margen ja Lisan kautta sarja saa uudenlaisia kertomuksia ja näkökulmia mukaan, ja siten sarja voi laajentaa niin tekijöiden mielikuvitusta kuin katsojakuntaansa. Tarinoita löytyykin monenlaisia ja huumoriakin on moneen makuun. Mukaan mahtuu pari heikompaa jaksoa, kuten Homerin koomajakso kehnon muistelun kera, mutta pääasiassa tuotantokausi on erittäin hyvä. Eri leffoja, sekä Fox-kanavaa kohtaan piikitellään oivasti ja Kauhujen talo -jaksokin tarjoaa hilpeää parodiaa. Lisäksi joistain kauden jaksoista löytyy todellista sydäntäkin ja perhe tuntuu katsojasta tärkeämmältä kuin ennen. Animaatiojälkikin on parantunut jälleen. Lopputuloksena on siis tähän asti sarjan paras kausi ja innolla jatkankin viidenteen kauteen, toivoen, että taso pysyy samana.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.11.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
The Simpsons, Yhdysvallat, 1989-, Gracie Films, Twentieth Century Fox, 20th Century Fox Television, Fox Television Animation, Twentieth Century Fox Animation
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti