Arvostelu: Maailmojen sota (War of the Worlds - 2025)

MAAILMOJEN SOTA

WAR OF THE WORLDS

Ohjaus: Rich Lee

Pääosissa: Ice Cube, Eva Longoria, Iman Benson, Henry Hunter Hall, Clark Gregg, Devon Bostick, Michael O'Neill, Andrea Savage ja Jim Meskimen

Genre: scifi, jännitys

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

War of the Worlds, eli suomalaisittain Maailmojen sota perustuu H. G. Wellsin samannimiseen kirjaan vuodelta 1898. Kirjan pohjalta on tehty lukuisia adaptaatioita, tunnetuimpina Orson Wellesin radiokuunnelma The War of the Worlds, joka aiheutti todellista paniikkia vuonna 1938, sekä Steven Spielbergin ohjaama ja Tom Cruisen tähdittämä elokuva Maailmojen sota (War of the Worlds) vuodelta 2005. Tuottaja Timur Bekmambetov oli työstänyt kaksi tietokoneiden ruudulla tapahtuvaa "screenlife"-elokuvaa, kauhuleffa Unfriendedin (2014) ja jännäri Searchingin (2018) ja tuumi, että Maailmojen sota sopisi tähän formaattiin. Vuonna 2020 koronaviruspandemian aikaan hän ehdotti ideaansa Universal Picturesille ja studiolla innostuttiin mahdollisuudesta tehdä elokuva avaruusolioiden hyökkäyksestä halvalla ja koronaeristysten mukaisesti. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden lopulla, mutta vasta nyt elokuva on päätetty julkaista, suoraan Amazon Prime Video -palvelussa. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä, että on tehty uusi Maailmojen sota -leffa ja että sitä vieläpä tähdittää Ice Cube. Avasin eräänä päivänä Prime Videon ja elokuva oli vastassa heti etusivulla. Luulin koko hommaa hetken jonkin sortin vitsiksi tai sketsiksi, mutta hiljalleen ymmärsin, että kyseessä on ihan tosissaan tehty elokuva. Kun aloin nähdä sosiaalisessa mediassa kommentteja, että elokuva on yksi huonoimmista ikinä ja kun leffa sai Rotten Tomatoesissa pyöreät 0%, tiesin, että minun oli pakko katsoa tämä uusi Maailmojen sota. Elokuvaa oli kestänyt vain muutama minuutti, kun aloin jo katua päätöstäni...

Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriöllä työskentelevä Will Radford hyödyntää miljardien arvoisia laitteita vakoillakseen lapsiaan... ei kun siis jäljittääkseen kyberterroristia, kun yllättäen ympäri Maapalloa tipahtelee meteoriitteja, jotka paljastuvat avaruuden muukalaisten tuhokoneiksi.

Ice Cube näyttelee Will Radfordia, Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriöllä työskentelevää terrorismitutkijaa, jolla on pääsy maan suunnilleen jokaiseen valvontakameraan ja käyttääkin niitä etsiäkseen epäilyttävää toimintaa... ja stalkatakseen lapsiaan, raskaana olevaa Faith-tytärtä (Iman Benson) ja päivät pitkät videopelejä pelaavaa Dave-poikaa (Henry Hunter Hall). Eikä Will vain vakoile heitä, vaan hän tunkeutuu heidän laitteisiinsa, lukee Faithin tekstiviestejä ja sammuttelee Daven konetta, jotta tämä lähtisi joskus ulos. Kaikkea tätä Will tekee samalla, kun Sisäisen turvallisuuden ministeriö vaikuttaisi luottavan siihen, että hän yksinään turvaa koko Jenkkilää - ja vieläpä maltaita maksavilla laitteilla. Will ei siis ole järin tykättävä hahmo, eikä Ice Cube auta asiaa. Mies on sopinut komedioihin ja sivurooleihin, mutta hän ei todellakaan onnistu kannattelemaan vakavasti otettavaa scifielokuvaa. Ice Cubella on tasan tarkkaan yksi ilme, jolla hän toljottaa ruutujaan puolitoista tuntia, samalla kun hän suoltaa repliikkejään huvittavalla ylidramaattisuudella.

     Elokuvassa nähdään myös Clark Gregg Willin pomona Briggsinä, Eva Longoria NASA:lla työskentelevänä tohtori Salasina, Andrea Savage FBI-agentti Jeffriesinä, Devon Bostick Faithin Amazon-lähettinä työskentelevänä poikaystävänä Markina, sekä Jim Meskimen Yhdysvaltain presidenttinä. Eipä ole sivunäyttelijöidenkään työssä hurraamista. Willin lapsia esittävät Benson ja Hall vielä yrittävät, mutta Gregg ja Longoria ovat vain käyneet hakemassa helpot rahat, kun korona-aikana ei muutakaan työtä ole ollut tarjolla.

Vuoden 2025 Maailmojen sotaa ei ollut kestänyt montaa minuuttia, kun kävi jo selväksi, miksi elokuva joutui saman tien naurunalaiseksi. Leffa on kauttaaltaan niin pöyristyttävän huono, ettei sitä katsoessa tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Elokuvaa katsoessa ei osaa myöskään sanoa, onko leffan tarkoitus olla superdramaattinen vai jopa komedia, sillä niin omituisia tyylirikkoja mahtuu kaiken jännittäväksi tarkoitetun patsastelun sekaan. Elokuva tarjoaa lukuisat naurut, mutta ei todellakaan silloin, kun tekijät ovat niin tarkoittaneet. On jo huvittavaa, että Will vaikuttaisi olevan vastuussa Yhdysvaltojen yli 300 miljoonan ihmisen turvallisuuden valvomisesta yksin. Ice Cuben näytteleminen aiheuttaa huvittuneisuutta vähän väliä, kuten myös se, ettei tekijöillä tunnu olevan ymmärrystä, miten oikeastaan mikään toimii.

Elokuva ei kuitenkaan valitettavasti ole niin huono, että se olisi sen takia jo hyvä. Tahattoman hauskojen juttujen lomassa Maailmojen sota on nimittäin tuskastuttavan tylsä ja se tuntuu huomattavasti puolentoista tunnin kestoaan pidemmältä. Paperilla on ihan kiinnostava idea, että tällä kertaa avaruusolioiden hyökkäystä seurataan tietokoneen ruudulta, mutta toteutuksesta puuttuu kaikki se taito, mikä teki vaikkapa Searchingista niin mukaansatempaavan ja jännittävän. Asiaa ei auta se, että aina kun Ice Cube kumartuu lähemmäs kameraa, hänen silmälaseistaan näkyy vihreiden ruutujen heijastukset. Tekijät eivät edes vaivautuneet muuttamaan niitä heijastuksiksi niistä ruuduista, mitkä me näemme läpi leffan!

Elokuvan tarinankuljetus on pahasti kompuroivaa ja siitä puuttuu kaikki jännite. Osan jännitteestä rikkoo jo Ice Cuben koominen esiintyminen ja ulosanti, mutta muutenkin kohtaukset ovat kömpelösti rakennettuja. Leffan iso mysteeri, eli erään suurhakkerin identiteetti tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, sillä käänne on rakennettu liian ilmiselväksi. Käänne tosin tuo kertomukseen myös aukkonsa. Loppua kohti leffa lähtee täysin lapasesta ja huvittuneisuus muuttuu myötähäpeässä kieriskelyksi. Jos dialogi on jo aiemmin ollut vaivaannuttavaa, niin katsojan silmät pyörivät vinhasti, kun Ice Cube huutaa avaruusolennolle "Move, bitch! Get out the way!". Elokuva myös tekisi pistää pois päältä viimeistään siinä kohtaa, kun aiemmin vain koominen Amazonin tuotesijoittelu muuttuukin koko ihmiskunnan pelastavaksi tekijäksi. Tiesittekö yleisö Amazonin uudesta Prime Air -droonikuljetuksesta? Jos ette osaa tehdä tilausta Amazonin kautta, niin ei hätää, elokuva opastaa teitä. Ja palkitaanpa leffassa eräs urhea kansalainen Amazonin lahjakortilla!

Uusi Maailmojen sota on suorastaan luokatonta paskaa, missä menee pieleen kaikki, mikä leffassa voi oikeastaan mennä pieleen. Se hukkaa pienenkin potentiaalinsa naurettavan huonoon toteutukseensa, se tekee paperilla jännittävästä skenaariosta pitkäveteisen, se ei osaa hyödyntää ruudunkaappaustoteutustaan ollenkaan, se unohtelee aiempia juttuja kuten Facebookin tuhoutumisen, eikä se osaa päättää, pitäisikö se ottaa vakavasti vai ei. Kaiken kruunaa kenties elokuvahistorian hävyttömin tuotesijoittelu. Ei ihme, ettei leffaa ole kehdattu julkaista aiemmin, vaikka se on pölyttynyt valmiina jo muutaman vuoden ajan. Tekijät ovat taatusti itsekin tienneet, että tämän ilmestymisen jälkeen ei vuoden muiden kökköyksien tarvitse edes vaivautua seuraavaan Razzie-gaalaan, kun vuoden huonoimpia elokuvia palkitaan. Maailmojen sota 2025 tulee taatusti tyhjentämään palkintopöydän.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Rich Lee, joka on aiemmin tehnyt vain musiikkivideoita muun muassa Eminemille, The Black Eyed Peasille, Michael Bublélle ja Billie Eilishille. Niiden parissa miehen kannattaa pysyä, sillä varsinaisten leffojen tekemisestä Lee ei vaikuta ymmärtävän mitään. Asiaa ei auta Kenneth A. Golden ja Marc Hymanin käsikirjoitus täynnä ärsyttäviä hahmoja, aukkoja ja totaalista ymmärtämättömyyttä siitä, miten oikeastaan mikään toimii. Maailmojen sota ei ole edes visuaalisesti miellyttävää katseltavaa, toisin kuin aiemmat, varsin kekseliäät screenlife-elokuvat. Tekijät eivät ole nähneet edes pientä inhimillistävää vaivaa siinä, että hahmot tekisivät kirjoitusvirheitä viesteissään kiireen ja kaaoksen keskellä. Avaruusolioiden tehosteet ovat huvittavan huonoja ja aika lailla kaikki sotilasotokset ovat vain vanhaa arkistomateriaalia. Äänityöskentelyssä tai Jon Natchezin musiikeissakaan ei ole hurraamista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

War of the Worlds, 2025, Patrick Aiello Productions, Bazelevs Entertainment, Universal Pictures

Arvostelu: Dallas Buyers Club (2013)

DALLAS BUYERS CLUB

Ohjaus: Jean-Marc Vallée

Pääosissa: Matthew McConaughey, Jennifer Garner, Jared Leto, Denis O'Hare, Steve Zahn, Michael O'Neill, Dallas Roberts, Griffin Dunne, Kevin Rankin ja Scott Takeda

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 16

Dallas Buyers Club perustuu tositapahtumiin AIDSia sairastaneesta Ron Woodroofista ja hänen perustamastaan klubista, jolla hän yritti auttaa muita sairastuneita. Syksyllä 1992 Woodroofin elämästä kiinnostunut käsikirjoittaja Craig Borten haastatteli häntä, työstääkseen hänen elämänsä ja tekojensa pohjalta elokuvan. Alun perin Columbia Picturesin oli tarkoitus hankkia leffa itselleen, mutta diili peruuntui ja Borten päätyi 2000-luvun alussa Universal Picturesille kaupittelemaan elokuvaa. Tuottaja Robbie Brenner tarttui leffaan, mutta jätti projektin jonkin ajan jälkeen. Käsikirjoitusta työstivät uusiksi Chase Palmer, sekä Guillermo Arriaga ja Stephen Belber, mutta kun Brenner palasi elokuvan tuottajaksi, hän hylkäsi uudet tekstit, suosien Bortenin alkuperäistä käsikirjoitusta. Projekti siirtyi Universalilta Voltage Picturesille ja Truth Entertainmentille ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2012. Lopulta noin 20 vuoden suunnittelun ja työstön jälkeen Dallas Buyers Club sai maailmanensi-iltansa 7. syyskuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, joka keräsi kehuja kriitikoilta. Leffa sai lisäksi kuusi Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, alkuperäiskäsikirjoitus ja leikkaus), joista se voitti parhaan miespääosan, miessivuosan ja maskeerauksen palkinnot, sekä kaksi Golden Globe -ehdokkuutta (paras miespääosa ja miessivuosa), joista se voitti molemmat. Itse katsoin Dallas Buyers Clubin muutama vuosi sen ilmestymisen jälkeen Netflixistä ja pidin leffasta. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlan kunniaksi.

Vuonna 1985 rodeoratsastaja Ron Woodroofilla todetaan HIV-tartunta. Aluksi epäuskoinen Ron alkaa etsiä hoitokeinoa, vain huomatakseen, että lainmukaiset lääkkeet eivät auta HIV-potilaita. Ronin täytyy keksiä keino hankkia laittomia lääkkeitä ja keksii luoda siitä bisneksen auttaakseen muita samassa tilanteessa olevia.

Päärooliin HIV-tartunnan saaneeksi rodeoratsastaja Ron Woodroofiksi oli vuosien varrella ehdolla esimerkiksi Woody Harrelson, Brad Pitt ja Ryan Gosling, ennen kuin osan sai Matthew McConaughey. Vaikka etenkin Harrelson olisi ehdokkaista varmasti hoitanut homman kunniakkaasti, McConaughey on nappivalinta osaan ja voitti ansaitusti parhaan miespääosan Oscarin ja Golden Globen roolityöllään. Hän tulkitsee erinomaisesti kovaa äijää esittävää Ronia, joka alkaa vähitellen murtua sairauden voimasta. Henkilönä Ron ei ole aluksi erityisen pidettävä, hänen edustaessa toksista maskuliinisuutta pahimmillaan. Hahmo on homofobinen, seksisti ja väkivaltaan taipuvainen. Kun hän alkaa etsiä hoitokeinoa itselleen, hän tapaa muita samassa tilanteessa olevia, joista monet ovat homoseksuaaleja ja pikkuhiljaa hänen asenteensa ja mielenmaisemansa alkavat muuttua. McConaughey laihdutti roolia varten parikymmentä kiloa ja hänet on maskeerattu todella huonovointisen näköiseksi. Usein jopa unohtaa, että kyse on näyttelemisestä, sillä McConaughey on niin hienosti uppoutunut osaansa.

     Elokuvassa nähdään myös Kevin Rankin Ronin kaverina T. J.:nä, Jennifer Garner ja Denis O'Hare tohtoreina Evenä ja Sevardina, jotka diagnosoivat Ronin HIV-tartunnan, Jared Leto HIV:iä sairastavana transnaisena Rayonina, Steve Zahn poliisi Tuckerina, sekä Michael O'Neill Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston, FDA:n agentti Barkleyna, joka ryhtyy tutkimaan Ronin laittomia lääkityksiä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mainiosti, erityisesti Leto, joka nappasi myös Oscar- ja Golden Globe -gaaloissa palkinnot, parhaasta miessivuosasta. Letokin laihdutti yli kymmenen kiloa osaa varten ja esitti hahmoaan koko kuvausten ajan.

Pidin Dallas Buyers Clubista jo ensimmäisellä katselukerralla, mutta nyt uusintakatselulla se iski vieläkin lujempaa. Sen lisäksi, että McConaughey tarjoaa kenties uransa parhaan roolisuorituksen ja muutkin näyttelijät vakuuttavat hänen ympärillään, mikä jo itsessään pitää katsojan silmiä lukittuneina tapahtumaketjuun, on elokuvan tarina erittäin kiinnostava ja onnistuneesti kerrottu. On todella mielenkiintoista seurata tätä miestä, jonka koko arvomaailma mullistuu, hänen sairastuessa. Ron yrittää tiukasti pitää kiinni statuksestaan machona heteromiehenä ja hän on heti uhkailemassa väkivallalla, kun hänen kerrotaan sairastavan tautia, jonka hän mieltää vain homojen sairaudeksi ja kokee, että tällä yritetään nyt rikkoa kaikki, mitä hän pyrkii niin kovasti olemaan. Hahmon matka niin kamppailussa HIV-infektiota vastaan kuin myös henkinen matka arvomaailman muuttuessa ovat hyvin toteutettuja.

Elokuva onnistuu pistämään vihaksi, kun alkaa käydä selväksi, ettei lääketiede ole valmis auttamaan Ronia ja muita HIV-potilaita - ainakaan laillisesti. 1980-luvulla HIV ja AIDS olivat uusia ja pelottavia sairauksia Yhdysvalloissa. Niistä tiedettiin yhä aika vähän, eikä niihin oltu keksitty oikein mitään hoitokeinoa. Avonex Industries oli tuomassa AZT-lääkettä markkinoille, vaikka sen oli todistettu olevan omin tavoin haitallinen käyttäjälleen. Se oli kuitenkin ainoa laillinen lääke tuolloin Yhdysvalloissa. Kun Ron ei saa käsiinsä edes tätä potentiaalisesti sairautta pahentavaa tavaraa, on hänen pakko turvautua laittomuuksiin. Elokuvassa onkin oivallisesti moraalinen harmaa alue meneillään. Toisaalta katsoja hyväksyy Ronin toimet, kun niiden hyödyt alkavat näkyä. Kun Ron luo klubinsa, jonka mukaan leffa on nimetty, on turhauttavaa, kun FDA yrittää kaataa hänen yrityksensä, vaikka Ronilla on todisteita, että hän pystyy auttamaan sairastuneita tehokkaammin kuin lain mukaan toimivissa sairaaloissa pystyttäisiin.

Elokuvan on ohjannut Jean-Marc Vallée, joka suoriutuu hommastaan taidokkaasti. Vallée rakentaa tunnelmaa ja pitää pakettia kasassa osaavasti. Ronin kertomukseen uppoutuu niin hyvin mukaan, että kun sairauden tuomat traagiset puolet kohottelevat päätään, elokuva iskee katsojansa tunteisiin lujaa. Craig Bortenin ja Melisa Wallackin työstämä käsikirjoitus on todella mainio dialogia myöten. Dallas Buyers Club on myös hyvin kuvattu. Lavasteet ja asut herättävät 1980-lukua takaisin henkiin. McConaugheyn ja Leton maskeeraukset ovat erinomaiset. McConaughey on saatu näyttämään aidosti sairaalta, kun taas Leto katoaa täysin meikkiensä taakse.

Yhteenveto: Dallas Buyers Club on vaikuttava elokuva ja kiinnostava kuvaus miehestä, jonka koko arvomaailma muuttuu pysäyttävän uutisen vuoksi. Matthew McConaughey tekee kenties uransa parhaan roolisuorituksen Ron Woodroofina, jonka maailmankuva mullistuu täysin, kun hän saa tietää HIV-tartunnastaan. On kiinnostavaa seurata, kun Ron yrittää löytää hoitokeinoa ja homma muuttuu entistä kiinnostavammaksi, kun Ron tajuaa, että ainoa laillinen lääke saattaa jopa pahentaa tilannetta ja kunnon lääke pitäisi saada laittomin keinoin. Leffa esittelee kiehtovan moraalisesti harmaan alueen, jossa katsoja ei voi muuta kuin hyväksyä Ronin tekemät laittomuudet. Vajaan parin tunnin kesto kulkee vauhdilla sulavan ja koukuttavan kerronnan ansiosta ja kun tarinaan uppoutuu, sen tunnepuoli iskee lopulta tehokkaan lujaa. Elokuva on teknisiltä ansioiltaan mainio ja McConaugheyn rinnalla sivunäyttelijät suoriutuvat pätevästi työstään, etenkin upean roolin tekevä Jared Leto. Dallas Buyers Club on hieno filmi mielenkiintoisesta tositarinasta, jota voikin suositella tositapahtumiin perustuvien henkilödraamojen ja vahvojen näyttelijäsuoritusten ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.7.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dallas Buyers Club, 2013, Voltage Pictures, Truth Entertainment, r2 films, CE, RainMaker Films, Evolution Independent