Death Note (2006-2007) - sarja-arvostelu

DEATH NOTE

Ohjaus: Tetsurō Araki

Näyttelijät: Mamoru Miyano, Shidō Nakamura, Kappei Yamaguchi, Aya Hirano, Naoya Uchida, Nozomu Sasaki, Noriko Hidaka, Masaya Matsukaze, Ryō Naitō, Keiji Fujiwara, Kazuya Nakai, Hideo Ishikawa, Hidenobu Kiuchi, Maaya Sakamoto, Hideo Ishikawa, Issei Futamata, Kimiko Saitō, Ai Satō ja Haruka Kudō

Genre: anime, fantasia, trilleri

Jaksomäärä: 37

Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 13 tuntia 34 minuuttia

Ikäraja: 13

Death Note perustuu Tsugumi Ōban kirjoittamaan ja Takeshi Obatan piirtämään samannimiseen mangaan, jota julkaistiin vuodesta 2003 vuoteen 2006. Madhouse hankki mangan oikeudet ja ryhtyi työstämään sen pohjalta animesarja-adaptaatiota Tetsurō Arakin ohjaamana. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit ryhtyivät töihin ja lopulta Death Note alkoi pyöriä Japanin televisioissa 4. lokakuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Sarja nousi nopeasti valtavaan suosioon, jopa ennennäkemättömän suosituksi Yhdysvalloissa. Kiinassa ja Venäjällä sarja taas koettiin haitalliseksi ja näissä maissa sarja ja sen lähdemateriaalina toimiva manga jopa kiellettiin. Itse kuulin Death Notesta yläasteella, kun ystäväni innostui sarjasta ja näytti minulle siitä pätkiä. Olen ollut vuosia kiinnostunut sarjasta ja pari vuotta sitten ostin sarjan blu-raylla, sekä lähes koko mangan. Kun huomasin Death Noten täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sarjan vihdoin ja samalla arvostella sen.

Teinipoika Light Yagami löytää koulunsa pihalta kummallisen muistivihkon ja saa pian huomata, että kyseessä on itse kuolonhengen, shinigamin Death Note, jolla voi tappaa ihmisiä kirjoittamalla heidän nimensä vihkon sivuille.

Shinigameilla, eli kuolonhengillä on muistivihkonsa, Death Notet, joihin he voivat kirjoittaa ihmisten nimet, minkä jälkeen nämä ihmiset kuolevat. Tylsistynyt shinigami Ryuk (äänenä Shidō Nakamura) päättää eräänä päivänä pistää asiat sekaisin ja jättää muistivihkonsa ihmisten maailmaan löydettäväksi. Ryukin vihkon löytää Light Yagami (Mamoru Miyano), japanilainen koulupoika, joka viihtyy omissa oloissaan ja on erittäin ovela ikäisekseen. Light vie kummallisen vihkon kotiinsa, jolloin hänelle selviää sen todelliset ominaisuudet. Epäileväinen poika testaa vihkoa televisiossaan näkemänsä rikollisen nimellä ja kas kummaa, tämä menehtyy äkillisesti sydänkohtaukseen. Ja piankos Lightille muodostuu varsinainen jumalkompleksi, kun hän päättää puhdistaa maailman pahuudesta ja tappaa kaikki rikolliset vihkollaan. Harvoin pääsee näkemään niin kiehtovan monikerroksista päähenkilöä kuin Light Yagami. Kyseessä on fantastisesti kirjoitettu tyyppi, jonka teoista on vaikea sanoa, onko poika oikeassa vai onko hän muuttumassa pahemmaksi ihmishirviöksi kuin he, joiden nimiä hän kirjoittaa uuteen vihkoonsa? Ryuk on myös mahtava, seuratessaan Lightia ja naureskellessaan kuin mikäkin paholainen Lightin olkapäällä.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Lightin isä, poliisipäällikkö Sooichiro Yagami (Naoya Uchida), oudoista kuolemista kiinnostuva etsivä L (Kappei Yamaguchi) ja Lightiin rakastuva näyttelijä Misa Amane (Aya Hirano). L on täydellinen vastakohta Lightille, vaikka heistä löytyy paljon samaa. Kyseessä on täysin erakoitunut ja vinksahtanut nero, joka jaksaa kummastuttaa maneereillaan pitkin sarjaa.

Death Note sisältää yhden parhaista konsepteista jonka tiedän. Ihminen, joka saa käsiinsä kuolonhengen muistivihkon ja siten kyvyn päättää kaikkien maailman ihmisten kohtaloista. Kyseessä on erityisesti psykologisesti fantastinen lähtökohta tarinalle ja sarja käsitteleekin koko homman moraalisia ja eettisiä kysymyksiä vakuuttavasti. Lightilla on periaatteessa hyvät aikomukset vihkon kanssa, kun hän aikoo hankkiutua eroon maailman rikollisista, murhaajista, raiskaajista ja muista pahantekijöistä. Mutta voiko yhdelle ihmiselle antaa sellaista valtaa? Light piti jo entuudestaan itseään muita parempana ja tämähän vain pahenee, kun hän ryhtyy kirjoittamaan vihkoon nimeä toisensa perään. Äkkiäkös nuorukainen jo kutsuu itseään uudeksi jumalaksi, jonka tehtävänä on puhdistaa maailma. Heti avausjaksossa katsoja pistetään pohtimaan, onko Light tarinan sankari vai sen pahis?

Rikollisten oudot joukkokuolemat ympäri maailman herättävät toki nopeasti huomiota ja ensimmäisenä mysteerinen L tulee siihen tulokseen, että jollain ilveellä tämä johtuu jostakusta yhdestä, täysin ennennäkemätöntä tapaa hyödyntävästä sarjamurhaajasta. Tästä käynnistyykin mitä herkullisin kissa-ja-hiiri -jahti, jossa Light ja L yrittävät pysyä molemmat toistensa edellä. L ei tiedä, kuka rikollisia tappaa ja miten ja Light taas ei tiedä L:n oikeaa nimeä tai miltä tämä näyttää - kaksi asiaa, jotka on pakko tietää, jotta vihko toimii. Sarja nappaa saman tien koukkuunsa ja kun meno on näin vangitsevaa, parikymmenminuuttisia jaksoja ahmiikin helposti useamman putkeen. Ennen animen katselua olin ostanut ensimmäisen mangan kuudesta pokkarista ja luinkin koko 400-sivuisen pokkarin kannesta kanteen yhdessä illassa. Niin pirun koukuttavaa tämä meno on.

Death Noten ensimmäinen puolisko on mestarillista, aika lailla täydellistä jälkeä kaikin puolin. Se on ensiluokkaisen jännittävä ja tarjoaa paljon pureskeltavaa. Toisella puoliskolla sarjan taso kuitenkin ailahtelee hieman. Minulta kesti hetki lämmetä sille, että mukaan tulee useampia Death Noteja ja että sekaan heitetään pari muutakin etsivää, joista toinen, Near (Noriko Hidaka) on tylsästi lähes kopio L:stä. On kuitenkin loppuun asti kiinnostavaa seurata Lightin yritystä johdattaa jahtaajiaan harhaan, etenkin kun matkan varrelle mahtuu niin paljon erilaisia käänteitä ja läheltä piti -tilanteita. On myös kiehtovaa nähdä, kuinka maailmalla suhtaudutaan Lightin toimiin. Ajan myötä rikollisuus katoaa, joten onko Light se sankari, millaisena hän itseään pitää? Mutta samalla ihmiset elävät pelossa, jännittäen kuolevansa minä hetkenä hyvänsä. Onko sekään sitten hyvä? Vaikka sarjasta löytyy toisinaan heittelyä tasonsa puolesta, Death Note lähentelee kokonaisuutena silti mestarillisuutta. Tietyt hapuilut toiselta puoliskolta antaa anteeksi, kun tarinan huipennus on suorastaan runollinen. 

Death Note on visuaalisesti pääasiassa mainio. Toisinaan animaattorit päästävät itsensä helpolla ja näyttävät vain joko sivulle rullaavia pysäytyskuvia tai animoivat ainoastaan hahmojen suiden liikkeet, mutta mukaan mahtuu myös vauhdikkaampaakin jälkeä. Hahmot ovat hyvin piirrettyjä ja taustoista löytyy sopivasti yksityiskohtia. Värimaailma on myös toimivan synkkä ja alakuloinen. Äänimaailma on hyvin rakennettu Yoshihisa Hiranon ja Hideki Taniuchin säveltämiä musiikkeja myöten, joskin eräs epäilyttäviin tilanteisiin liittyvä kilkatus on vuosien varrella muodostunut sellaiseksi internet-meemiksi, etten voinut olla hymähtämättä huvittuneesti joka kerta, kun se pärähti soimaan... eli siis ainakin kerran joka jaksossa. Sarjan kahdesta tunnuskappaleesta pidin selvästi enemmän jälkimmäisestä, Maximum the Hormonen esittämästä What's Up, People?! -biisistä, joka on selvästi saanut vaikutteita System of a Downista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.10.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.imdb.com

Death Note, Japani, 2006-2007, D.N. Dream Partners, Madhouse, Nippon Television Network (NTV), Shueisha, Video Audio Project (VAP)

Arvostelu: Monster - Vaarallinen leikki (怪物 - 2023)

MONSTER - VAARALLINEN LEIKKI

怪物

Ohjaus: Hirokazu Kore-eda

Pääosissa: Sōya Kurokawa, Sakura Andō, Eita Nagayama, Hinata Hiiragi, Mitsuki Takahata, Akihiro Tsunoda, Shidō Nakamura ja Yūko Tanaka

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

Monster - Vaarallinen leikki on ohjaaja Hirokazu Kore-edan uusi elokuva. Tehtyään ranskalaisen The Truth -elokuvan (La Vérité - 2019) ja eteläkorealaisen Pikku tähti -elokuvan (브로커 - 2022), Kore-eda ryhtyi työstämään uutta japanilaista leffaa. Yleensä elokuvansa itse käsikirjoittava Kore-eda pyysi ihailemaansa Yuji Sakamotoa kirjoittamaan elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2022 ja lopulta Monster - Vaarallinen leikki sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2023, missä se voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin ja olin kiinnostunut katsomaan sen, nähtyäni leffan trailerin useaan otteeseen Pojan ja haikaran (君たちはどう生きるか - 2023) yhteydessä. Kävin katsomassa Monster - Vaarallisen leikin, kun se oli jo pyörinyt viikon elokuvateattereissa.

Yksinhuoltajaäiti Saori kummastelee poikansa yhtäkkistä outoa käytöstä ja epäilee, että tämän opettaja on pahoinpidellyt häntä.

Monster - Vaarallinen leikki kertoo useasta hahmosta, joiden elämät kohtaavat, kun epäilys hirviömäisestä teosta herää. On vastikään miehensä menehtymisen jälkeen yksinhuoltajaäidiksi jäänyt Saori Mugino (Sakura Andō) ja tämän vaitonainen, mutta äkillisesti kummallisesti käyttäytyvä poika Minato (Sōya Kurokawa). On Minaton opettaja Michitoshi Hori (Eita Nagayama), jonka Saori epäilee käyneen käsiksi poikaan, sekä Hiron tyttöystävä Hirona (Mitsuki Takahata). On koulun rehtori Fushimi (Yūko Tanaka), joka ei tunnu ottavan minkäänlaista kantaa tapahtuneeseen ja väistelee Saorin kysymyksiä. Ja sitten on Minaton koulukiusattu luokkatoveri Yori Hoshikawa (Hinata Hiiragi) ja tämän isä Kiyotaka (Shidō Nakamura), joilla on myös roolinsa tässä kaikessa. Hahmot ovat erinomaisesti kirjoitettuja ja heistä aukeaa hetki hetkeltä uusia puolia, mitkä mullistavat katsojan tapaa ajatella heistä pitkin elokuvaa. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin vahvassa vedossa. Andō tulkitsee väkevästi huolestunutta äitiä, joka suutahtaa, kun koulun henkilökunta tuntuu väheksyvän tapahtunutta ja suosivan opettajan puolta. Nagayama vakuuttaa opettaja Horina, johon vakavat syytökset kohdistuvat. Huipputyötä tekevät myös pitkän roolitusprosessin jälkeen Minaton ja Yorin osat napanneet lapsinäyttelijät Kurokawa ja Hiiragi, jotka pääsevät näyttämään lahjojaan elokuvan viimeisellä kolmanneksella.

Akira Kurosawan Rashomon - paholaisen temppeli -klassikon (羅生門 - 1950) jalanjäljissä kulkeva Monster - Vaarallinen leikki leikittelee katsojan näkökantojen kanssa, kertomalla samaa tarinaa uudestaan eri hahmojen vinkkeleistä. Samanlaista nähtiin myös muutaman vuoden takaisessa Ridley Scottin The Last Duelissa (2021), mutta Monster vain korostaa, kuinka kömpelö The Last Duelin toteutus oli. Siinä, missä The Last Duelissa ei juuri jäänyt tilaa epäilykselle ja kaiken päälaelleen kääntämiselle, vaan katsojana oli alusta loppuun varma tapahtuneesta, Monster - Vaarallinen leikki haastaa ja manipuloi katsojaansa todella tehokkaasti yhdestä mielipiteestä toiseen. Yuji Sakamoton käsikirjoitus on aivan mahtava ja nokkela, ja sen pohjalta ohjaaja Hirokazu Kore-eda on työstänyt erittäin vahvan ja tunteikkaan draaman.

Elokuvan alkupäässä katsojana on täysin Saori-äidin puolella, etsimässä oikeutta pojan pahoinpitelijää kohtaan. Syyttävä sormi osoittaa itselläkin opettajaa, koska näin elokuva haluaa katsojan toimivan. Elokuva kuitenkin mullistaa hyvin yksioikoiselta vaikuttavaa tarinaansa moneen otteeseen ja kiskoo onnistuneesti mattoa jalkojen alta useammankin kerran. Juuri, kun luulet päässeesi jyvälle, mistä Monsterissa on todellisuudessa kyse, se toteaa taas, että ähäkutti. Väärissä käsissä moinen leikittely voisi koitua elokuvan kohtaloksi, mutta Kore-edan varmassa otteessa filmi vain paranee edetessään. Mitä pidemmälle leffa etenee, sitä syvemmälle katsoja uppoaa menoon mukaan. Lopputulema onkin erityisen herkkä, tulkitsi sen katsojana miten tahansa.

Monster - Vaarallinen leikki käsittelee todella väkevästi vaikeita aiheita, jotka ovat olleet viime aikoina useasti esillä. Jatkuvasti pohditaan, että kenelle lankeaa vastuu huonosti käyttäytyvästä lapsesta; vanhemmille vai koululle? Usein puhutaan, että nykyään vanhemmat kasvattavat lapsensa liiankin vapaasti, mutta opettajatkaan eivät saa juuri yhtään enää rangaista oppilaitaan. Elokuva myös kommentoi sitä, kuinka koulun henkilökunnan kunnollinen suhtautuminen ja puuttuminen konfliktitilanteisiin tuntuu ikuiselta ongelmalta. Tämän lisäksi elokuvassa pohditaan paljon ihmisluonnetta, kun erilaisia syytöksiä tehdään. Nykyään epäillyt tuomitaan sosiaalisessa mediassa samoin tien ja usein tämä leima jää elämään, vaikka totuus paljastuisikin toiseksi. Median kautta uskomme herkästi tietävämme kaiken jostakusta, vaikka meillä ei todellisuudessa olisi aavistustakaan, mitä tämä käy läpi elämässään. Erityisesti tässä Kore-eda on halunnut haastaa katsojansa. Tunnustan itsekin, että olin heti valmis lynkkaamaan opettaja Horin. Kun leffa käy tapahtumiaan läpi uusista vinkkeleistä, alta paljastuu monia syvempiä kerroksia, mikä sai minut jatkuvasti näkemään Monster - Vaarallisen leikin uudessa valossa. Elokuva saa myös jatkossa suhtautumaan varovaisemmin tiettyihin uutisiin, pohtimaan tarkemmin erilaisia perspektiivejä, kun kuulee jostain skenaariosta ja muistamaan, ettei itse tosiaan voi tietää, mitä toisilla on meneillään elämässään.

Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan onnistunut. Se on pätevästi kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Vaikka leffa käykin samoja hetkiä läpi välillä kolmeenkin otteeseen, ei se muutu koskaan tylsäksi kertaukseksi, vaan jokaisesta uusinnasta oppii jotain uutta ja jokaisen kohtauksista näkee eri tavalla kuin edellisellä kerralla. Lavasteet ovat mainiot, samoin asut ja maskeeraukset. Äänimaailma on hyvin rakennettu. Musiikeista vastaa Kore-edan idoli, Ryuichi Sakamoto, joka menehtyi syöpään maaliskuussa 2023, pari kuukautta ennen Monster - Vaarallisen leikin ensiesitystä Cannesissa. Sakamoto oli heikossa kunnossa jo siinä kohtaa, kun Kore-eda otti häneen yhteyttä ja saikin sävellettyä elokuvaan lähinnä vain pari pientä pianosävelmää, jotka ovat monitunteikkaita kuten itse leffakin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

怪物, 2023, Toho Company, Gaga, AOI Production, Bun-Buku, Fuji Television Network