tiistai 3. lokakuuta 2017

Arvostelu: Blade Runner (1982)

BLADE RUNNER (1982)



Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Harrison Ford, Rutger Hauer, Sean Young, Daryl Hannah, M. Emmet Walsh, William Sanderson, Joe Turkel, Brion James ja Edward James Olmos
Genre: scifi, trilleri
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

Blade Runner perustuu Philip K. Dickin kirjaan "Do Androids Dream of Electric Sheep?" (1968) ja monet pitävät sitä yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista. Näin ei kuitenkaan ollut silloin, kun se ilmestyi. Leffan teko lähti liikkeelle hyvin nopeasti, kun kirja oli ilmestynyt. Aluksi Martin Scorsese oli kiinnostunut filmin teosta, muttei kuitenkaan päätynyt tekemään sitä. Tuottaja Herb Jaffe yritti saada leffan tuotannon liikkeelle, mutta kirjailija haukkui hänen esittelemänsä käsikirjoituksen lyttyyn. Lopulta Hampton Fancher sai tekstinsä läpi ja Ridley Scott päätti ohjata elokuvan. Scott ei kuitenkaan ollut tyytyväinen Fancherin käsittelemiin teemoihin ja tarina kirjoitettiin jälleen uusiksi. Elokuvan työstäminen lähti kunnolla liikkeelle vuonna 1980 ja Blade Runner sai ensi-iltansa kesällä 1982 (Suomessa vasta syksyllä). Leffa ei kuitenkaan tuottanut kovin hyvin rahaa, jolloin sitä pidettiin floppina. Kriitikoiden arviot olivat ristiriitaisia; jotkut rakastivat leffaa ja jotkut eivät pitäneet siitä lainkaan. Vuosien varrella teos on kuitenkin saanut paljon arvostusta ja useat sanovat, ettei sitä parempaa leffaa ole. Itse näin Blade Runnerin vuosia sitten, kun olin vielä ala-asteella. Olin saanut elokuvan isältäni lainaan, sillä Star Warsin (1977-) ja Indiana Jonesin (1981-) takia olin innoissani elokuvaa tähdittävästä Harrison Fordista. En kuitenkaan ymmärtänyt leffaa silloin, enkä ole katsonut sitä uudestaan. Kuitenkin nyt kun elokuva on monen vuoden jälkeen saamassa jatkoa filmillä Blade Runner 2049 (2017), oli aika katsoa alkuperäinen teos uudestaan ja arvostella se. Jännityksellä aloitin filmin, miettien, ymmärtäisinkö sen nyt paremmin? Valitettavasti minun on pakko sanoa, että vaikka uskon ymmärtäneeni teoksen, ei se silti ole mielestäni kovin ihmeellinen kokonaisuus.

Vuonna 2019 Los Angelesissa blade runner -etsivä Rick Deckard lähtee etsimään ihmisiltä näyttävien robottien, eli replikanttien ryhmää, jotka ovat vastuussa usean ihmisen murhasta.

Elokuvan pääosassa blade runner Rick Deckardina nähdään tosiaan Harrison Ford. Vaikka Fordilta löytyy karismaa päärooliin, on hänen esiintymisensä silti hieman tönkköä. Paikoitellen vähäeleisyys on erittäin toimivaa, mutta välillä hänen roolityönsä on vain aika tylsää. Tönkköyteen on kuitenkin ymmärrettävä tarkoituksensa, jolloin sen voi katsoa sormien läpi. Deckardiin on myös luotu oiva lisäys, mikä tekee hänestä lopuksi aika kiinnostavan.
     Replikanttiryhmään kuuluvat johtaja Roy (Rutger Hauer), sekopäältä vaikuttava Pris (Daryl Hannah), käärmeiden kanssa työskentelevä Zhora (Joanna Cassidy) ja väkivaltainen Leon (Brion James). Kaksi ensimmäistä ovat todella kiinnostavia hahmoja, kun taas kaksi jälkimmäistä jäävät selvästi taka-alalle, eivätkä he ole kovin muistettavia. Hauer on suurimmaksi osaksi erinomainen Royn roolissa. Hänestä löytyy uhkaavuutta ja johtajahenkeä. Vain loppuhuipennuksessa häneltä löytyy heikompia, tahattoman koomisia hetkiä. Myös Hannah on oivallinen roolissaan Prisinä ja hän on uskottava pimahtaneena naisena. Replikanttien näyttelijät ovat energisempiä kuin Ford, jolloin katsoja kiinnostuu heistä helpommin.
     Muita hahmoja leffassa ovat Deckardin pomo Bryant (M. Emmet Walsh), origameja tekevä Gaff (Edward James Olmos), replikantit luonut tohtori Eldon Tyrell (Joe Turkel), mukava lelutekijä J. F. Sebastian (William Sanderson), sekä replikantti Rachael (Sean Young), joka ei tiedä olevansa kone, sillä hänelle on luotu muistot lapsuuteen asti. Näyttelijät tekevät suurimmaksi osaksi hyvää työtä, vaikkei yksikään ole kovin kummoinen.

Blade Runnerin maailma on mielestäni elokuvan parasta antia. Kyberpunk-henkinen tulevaisuuden Los Angeles (joka ei tosin enää parin vuoden päästä ole tulevaisuutta) yhdistelee kiehtovasti karua roskaväkeä lentäviin autoihin ja futuristisiin rakennuksiin. Katutasolla elävillä menee huonosti ja kaikki paikat näyttävät enemmän tai vähemmän saastaisilta. Ihmisten puheesta käy selville lisätietoa siitä, että varakkaammat ihmiset ovat lähteneet kauas Maapallolta parempiin oloihin, mutta sellaisia paikkoja ei koskaan näe. Los Angeles on jatkuvasti sateinen ja ankea, mutta silti jotenkin kaunis paikka.

Muuten elokuva ei erityisemmin iske minuun. Ja se ei johdu siitä, etten ymmärtäisi asioita leffasta, sillä uskoisin ymmärtäneeni paljonkin. Blade Runner ei todellakaan ole toimintaelokuva, kuten juliste ja juonikuvaus antavat ymmärtää, vaan se on tulevaisuuden salapoliisikertomus, jossa pääteemat ovat ihmisyys ja elämä. Mitä on ihmisyys ja mikä tekee ihmisen? Voivatko replikantitkin olla ihmisiä? Mikä antaa ihmiselle vallan luoda elämää? Onko oikein, että replikanteille on annettu vain muutama vuosi elinaikaa ja että heille on luotu menneisyys, jolloin he eivät välttämättä edes tiedä olevansa replikantteja? Ja jos ihmisten täytyi sellaisia luoda, mikä antaa heille oikeuden myös tappaa kaikki replikantit tai orjuuttaa heidät? Ymmärrän hyvin, miksi leffassa on tehty sellainen ratkaisu, että ihmisten näyttelijät ovat paljon tönkömpiä ja robottimaisempia kuin hyvinkin eloa täynnä olevat replikanttinäyttelijät. Harrison Fordin kuuluukin olla aika vähäeleinen ja hieman puinen osassaan Rick Deckardina, sillä tarina kertoo tavallaan enemmän replikanteista ja siitä mitä he haluavat, kuin hänestä. Ja se mitä he haluavat, on todella inhimmillinen asia. Replikanttien ja ihmisten eroa sekä samanlaisuutta korostetaan pistämällä heidät jatkuvasti vastakkain, jolloin heidät ja katsojat pistetään näkemään inhimmillisyyden asioita. Näkemistä korostetaan silmillä, jotka ovat tärkeä osa leffaa. Replikantit tunnistaa helposti, sillä heidän silmänsä kiiluvat kuin kissoilla. Sama tapahtuu myös yhdelle ihmishahmolle, jonka ihmisyydestä katsojat väittelevät vielä nykyäänkin. Se on myös tärkeä osa elokuvaa.

Minulle suurin ongelma Blade Runnerissa on se, ettei se vain nappaa mukaansa. Muutamaa hetkeä lukuunottamatta leffasta ei löydy koukkua, joka sieppaisi katsojan kuin kalan ja vetäisi vedestä ylös elokuvan maailmaan. Pidän siitä, että juoni on vanhanaikainen salapoliisitarina, joka on yhdistetty futuristiseen ympäristöön. Harmi vain, ettei maailmaa pääse tutkimaan kunnolla. Leffan filosofisuudet ovat onnistuneesti tuotu mukaan, mutta kun niiden ympärillä oleva kokonaisuus ei saa millään lailla innostumaan elokuvasta, en voi kutsua Blade Runneria onnistuneeksi elokuvaksi. Mukana ei myöskään ole minkäänlaista jännitettä, joka saisi tapahtumat tuntumaan tärkeiltä. Monet rakastavat filmiä, koska se on saanut heidät miettimään sitä päiväkausia, mutta ainoa asia, mitä jäin pohtimaan oli se, miksi ihmeessä Blade Runneria ylistetään niin suuresti. Ilman syvällisyyksiä kyseessä olisi vain pitkäveteinen salapoliisikertomus, joka jäisi helposti unholaan. Hienoa, että jotkut tätä rakastavat, mutta minun maailmaani se ei kykene järisyttämään.

Blade Runner on ohjaaja Ridley Scottin kolmas elokuva. Vaikka Scott onkin tehnyt pari oikeasti hyvää elokuvaa (Alien, 1979 ja Gladiator, 2000), on hän tehnyt useita huteja, kuten Legendin (1985), Robin Hoodin (2010) ja Exodus: Gods and Kingsin (2014). Myös Blade Runner on minulle huti, vaikka onkin noita kolmea selkeästi parempi elokuva. Scott osaa kuitenkin luoda filmille tyylin ja tässä tapauksessa hän on ujuttanut scifiteokseensa mukaan film noir -henkeä ja kuvastoa. Visuaalisesti Blade Runner on todella maalauksellinen ja pääasiassa sen kuvaus onkin aika kaunista. Lavasteet ovat tyylikkäitä ja tulevaisuuden Los Angelesin visuaaliseen ilmeeseen on otettu selviä vaikutteita vuoden 1927 Metropolisista. Värejä on hyödynnetty taidokkaasti läpi leffan. Elokuvan musiikit on säveltänyt Evangelos Odysseas Papathanassiou, eli Vangelis, jonka työ on liian unista minun makuuni ja saa leffan tuntumaan pitkäveteisemmältä.

Elokuvasta on vuosien varrella julkaistu erilaisia versioita, joissa on muuteltu pieniä asioita sieltä täältä. Alkuperäinen teatteriversio sisältää esimerkiksi erilaisen lopun kertojaäänen kera, sillä yhtiö ei ollut tyytyväinen Scottin loppuun, joka jättää tarinan auki. "Criterion Edition" sen sijaan sisältää väkivaltaisempia kohtauksia, kun taas vuonna 1986 näytetystä televisioversiosta olivat verisyydet ja alastomuudet leikattu pois. Niitä versioita on kuitenkin nykyään vaikea löytää, sillä myynnissä ovat tällä hetkellä vain ohjaajan versio (johon ohjaaja itse ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen), sekä Final Cut, jonka itse olen katsonut kahdesti. Niistä puuttuvat selittävä kertojaääni ja yhtiön loppukohtaus, mistä ratkaisusta monet pitävät. Olen kuullut, että elokuvasta pitäisi nähdä useampi versio tai se pitäisi nähdä monta kertaa, jotta sitä voisi todella arvostaa, mutta se kuulostaa vain typerältä.

Yhteenveto: Blade Runner sisältää todella mainioita teemoja, mutta tarina, jossa ne ovat mukana, on pitkäveteinen, eikä saa napattua mukaansa. On hauskaa, että perinteinen salapoliisikertomus on yhdistetty futuristiseen maailmaan, mutta tämä innostaa vain aluksi. Leffa pistää hieman pohdiskelemaan, jos sellainen kiinnostaa enää uneliaan katselukokemuksen jälkeen. Mukana ei ole lainkaan jännitettä ja loppuhuipennuksessa on jopa tahatonta komiikkaa. Ihmisten näyttelijät ovat aika tönkköjä, kun taas replikanttien esittäjät ovat energisiä, mikä on kiinnostava ratkaisu, mutta sen takia päähenkilö Rick Deckard ei ole kovin mielenkiintoinen. Visuaalinen tyyli leffassa on hienon maalauksellinen. Vaikka Blade Runner ei ole mielestäni kovin ihmeellinen teos, ei se tarkoita sitä, etteikö se voisi olla teidän mielestänne. Suosittelen sen katsomista kaikille elokuvaharrastelijoille, sillä se on merkittävä teos leffakulttuurissa. Ei varmaan tule yllätyksenä, etten odota Blade Runner 2049 -leffaa, enkä myöskään näe syytä sille. Vaikka monet elokuvan fanit ovat innoissaan jatko-osasta ja siitä, että sen ohjaa arvostettu Denis Villeneuve, niin miettikää tekin, onko jatko edes tarpeellinen? Yksi asia, mikä tässä filmissä ihmisiä viehättää, on se, että sen loppu jää auki. Jatko-osan myötähän lopun mystisyys katoaa!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.hollywoodreporter.com
Blade Runner, 1982, Warner Bros. Pictures, Blade Runner Partnership, The Ladd Company, Shaw Brothers

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti