BREATHE (2017)
Ohjaus: Andy Serkis
Pääosissa: Andrew Garfield, Claire Foy, Tom Hollander, Hugh Bonneville, Jonathan Hyde, Ed Speleers, Penny Downie, Stephen Mangan ja Dean-Charles Chapman
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: 12
Breathe perustuu poliota sairastavan Robin Cavendishin elämään. Sairauden takia Robin halvaantui kaulasta alaspäin ja hänelle annettiin vain muutama kuukausi elinaikaa. Hän kuitenkin taisteli vuosia sairauden kanssa ja paransi muiden poliota sairastavien elämää huomattavasti. Tositarinan pohjalta Robinin poika, elokuvatuottaja Jonathan Cavendish palkkasi William Nicholsonin työstämään käsikirjoituksen, sillä hän halusi kertoa isänsä saavutuksista. Elokuvan tuotanto lähti liikkeelle ja Breathe sai ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuun alussa. Nyt filmi on ilmestymässä myös Suomeen. Itse aloin odottamaan elokuvan näkemistä, kun kuulin, että se on The Lord of the Rings -trilogiasta (2001-2003) tutun Andy "Klonkku" Serkisin esikoisohjaus. Kiinnostustani kasvatti myös se, että pääroolissa nähtäisiin Andrew Garfield, joka oli Oscar-ehdokkaana osastaan Hacksaw Ridgessä (2016). Vaikka minua hieman mietitytti leffan saamat keskinkertaiset arviot, menin silti positiivisin mielin katsomaan elokuvaa.
Robin Cavendish on villi ja vapaa nuori mies, jonka elämä tuntuu katkeavan kuin seinään polion halvaannuttaessa hänet. Aluksi hänen päänsä valtaavat itsetuhoiset ajatukset, mutta hän päättää vaimonsa avulla elää mahdollisimman täyttä elämää niin hyvin kuin vain pystyy.
Andrew Garfield näyttelee tosiaan Robin Cavendishiä ja osoittaa jälleen kerran, että hän on muuttunut The Amazing Spider-Man 2:n (2014) jälkeen paljon varteenotettavammaksi näyttelijäksi. Garfield jatkaa voittoputkeaan Hacksaw Ridgen ja Silencen (2016) kanssa, ja olen täysin varma, että jonain päivänä hän vielä nappaa Oscarin... muttei vielä tästä elokuvasta. Garfield on kyllä erinomainen, mutta roolista puuttuu silti jokin pieni isku, joka varmistaisi Garfieldille edes ehdokkuuden. Näyttelijä muuttuu hienosti halvaantuneeksi ja tuo upeasti esille Robinin tunteet pelkillä ilmeillään. Alun jälkeen Garfield lähinnä vain makaa tai istuu paikoillaan, joten fyysisesti raskaasta työstä ei ole kysymys. Kuvauksissa hän halusi pysyä kaiken aikaa roolihahmossaan, jolloin muut näyttelijät joutuivat auttamaan häntä jatkuvasti. Tämä voi helposti kuulostaa ylimieliseltä, mutta olen varma, että hän teki sen ihan oikeasti siksi, jotta voisi uskottavammin muuttua hahmoksi. Garfield on myös taidokkaasti muuttanut ääntään, joka on välillä hieman kähisevää, mikä sopii todella hyvin henkilölle, joka joutuu hengittämään koneen avulla.
Robinin vaimoa, Dianaa näyttelee Claire Foy, joka on myös todella hyvä roolissaan. Koska Garfield on halvaantunut, Foy pääsee esille liikkumisensa avulla, jolloin hän ei jää Garfieldin hienon roolityön varjoon. Robinin ja Dianan tilannetta voi helposti verrata The Theory of Everythingissä (2014) esiintyvään suhteeseen Stephen Hawkingin (Eddie Redmayne) ja Janen (Felicity Jones) välillä, mutta se on kyllä pakko sanoa, että Foy hoitaa huolehtivan ja rakastavan vaimon roolin paljon paremmin kuin Jones. Dianan rakkaus Robinia kohtaan näkyy läpi leffan, mutta se ei ole liian imelää koskaan, vaan pelkästään uskottavasti esitettyä. Pariskunnan tilanteessa moni rakkaus kaatuisi, mutta on hienoa, miten Diana on valmis olemaan miehensä tukena aina.
Elokuvassa nähdään myös pienemmissä rooleissa Eragonista (2006) tuttu Ed Speleers Robinin ystävänä Colinina, Hugh Bonneville professori Teddy Hallina, Jonathan Hyde tohtori Entwistlenä, Stephen Mangan tohtori Aitkenina, sekä Dallon Brewer, Deacon Brewer, Jack Madigan, Frank Madigan, Harry Marcus ja Dean-Charles Chapman Robinin ja Dianan Jonathan-poikana. Sivunäyttelijöistä parhaiten esille pääsee Tom Hollander, joka tekee elokuvassa tuplaroolin. Hän näyttelee Dianan identtisiä veljiä, Bloggsia ja Davidia, mikä on tehty erittäin hyvin ja uskon monien luulevan, että elokuvaan on löydetty oikeasti identtiset kaksoset näyttelemään. Hollander on hyvä rooleissaan ja tuo oivaa huumoria mukaan.
Breathe lähtee kummallisen kiirehtien liikkeelle. Kunnon pohjustamista ei siis ehdi tapahtua, eikä hahmoja ole päässyt tuntemaan lähes ollenkaan, kun Robin jo halvaantuu. Siitäkin eteenpäin filmi hyppii oudosti eteenpäin ja pelkäsin, ettei teos saisi minua ollenkaan mukaansa. Onneksi noin puolen tunnin jälkeen elokuva vihdoin alkaa rauhoittua, jolloin tarinasta saa otteen ja leffasta voi oikeasti nauttia. Tai no, nauttia ja nauttia. Eihän se erityisen mukavaa ole katsella, kun jonkun elämä menee pilalle sairauden takia. Filmi kuitenkin herättää mielenkiinnon paremmin ja saa katsojan välittämään Robinista, jolloin kokonaisuuden laatutaso alkaa parantua vähitellen. Jossain kohtaa kömpelön aloituksen melkein jopa unohtaa, kun päästään näkemään todella oivallisia kohtauksia. Harmillisesti kokonaisuus ei pääse ylettymään todella hyvän elokuvan tasolle, vaikka se sitä usein kovasti tavoitteleekin. Kokonaisuuteen mahtuu nimittäin muutamia vain "ihan kivoja" -kohtia, minkä lisäksi jotkut koskettaviksi tarkoitetut hetket ovat pienesti liian melodramaattisia.
Elokuva todella keskittyy vain Robinin sairauteen, sekä hänen ja Dianan suhteeseen, sillä kaikki muu tuntuu jäävän täysin sivuun. Etenkin Ed Speleersin näyttelemä Colin-kaveri on niin kehnosti luotu hahmo, että suurimman osan leffan kestosta lähinnä miettii, kuka hän edes on ja miksi hän on vähän väliä taustalla. Hugh Bonneville on mainio näyttelijä, mutta hän tuntuu olevan ikävästi alikäytetty, minkä lisäksi eräs Tid (Penny Downie) aiheuttaa myös ihmetystä merkityksestään. Asioita tapahtuu paljon, mutta monilla tapahtumilla ei oikein tunnu olevan merkitystä. Myös tunnelmakin rakoilee paikoitellen. Muuten kyseessä on kuitenkin oiva draamaleffa, joka sisältää tarpeeksi kiinnostavan tarinan, jotta katsoja haluaa nähdä, miten Robinille käy. Mukana on tosiaan todella hyviäkin hetkiä. Parissa kohtaa katsoja jopa pistetään jännittämään, kun Robinin hengityskone menee rikki. Hymy nousee aina välillä huulille pääkaksikon ansiosta. Breathen katsoo mielellään kerran, mutta ei se tee tarpeeksi isoa vaikutusta, jotta sen haluaisi kovin pian nähdä uudestaan.
Elokuvan on tosiaan ohjannut Andy Serkis, joka on tunnettu motion capture -hahmojen esittämisestä. Hän siis esittää hahmojen liikkeet, ilmeet ja äänet, joiden pohjalta lopullinen hahmo luodaan tietokoneella. Klonkun lisäksi Serkis on esittänyt myös kapteeni Haddockia animaatiossa The Adventures of Tintin: The Secret of the Unicorn (2011), nimikkogorillaa leffassa King Kong (2005) ja Caesar-apinaa uusissa Planet of the Apes -elokuvissa (2011-2017). Olisikin voinut luulla, että hänen esikoisohjauksessaan kaikki hahmot olisivat motion capturella toteutettuja, ja hän esittäisi niistä jokaista. Draamaleffan hän kuitenkin päätyi tekemään ja onnistui siinä ihan hyvin. Breathe on selvästi Serkisin esikoisohjaus, mutta eiköhän hän tästä vain paranna. Alun kömpelöstä rytmityksestä voi syyttää joko William Nicholsonin käsikirjoitusta tai Masahiro Hirakubon leikkausta. Elokuva on kuitenkin hyvin kuvattu. Ajankuva on taidokkaasti tuotu esille hienoilla puvuilla ja lavasteilla. Maskeeraukset filmin loppupäässä eivät ole mitä parhaimmat, mutta ne pystyin katsomaan sormien läpi. Äänimaailmassa parasta on Robinin hengityskoneen pitämä ääni, joka saa katsojankin helposti ahdistumaan ja miettimään, miten kamalaa sellainen elämä olisi jo pelkästään sen päättymättömän kovan äänen kanssa. Leffan musiikit on säveltänyt Nitin Sawhney, joka on tehnyt yllättävän hyvää työtä ja saa musiikkinsa korostumaan aina tarpeen vaatiessa.
Yhteenveto: Breathe on kelpo draamaelokuva, jolla kestää ikävän kauan saada katsoja mukaansa. Ensimmäisen puolituntisen rytmitys on harmillisen hyppivää, mutta onneksi sen jälkeen leffa rauhoittuu. Välillä filmi on todella hyvä ja välillä se on vain ihan kiva. Robinin tarina on kuitenkin niin kiinnostava, että leffan haluaa nähdä loppuun asti. Häntä näyttelevä Andrew Garfield on myös niin taitava, että jo hänen takiaan elokuvaa jää tuijottamaan. Myös Robinin vaimoa esittävä Claire Foy onnistuu roolissaan. Muut hahmot jäävät harmillisesti todella etäisiksi, eikä heidän merkityksiään välillä ymmärrä lainkaan. Surulliset kohtaukset ovat paikoitellen onnistuneita, mutta niistä löytyy myös hieman liian korostettua henkeä. Iloisiakin hetkiä on luvassa, ja Robinin ja Dianan romanssista on saatu oivallinen. Ohjaajana Andy Serkis ei vielä todista kykyjään, mutta voi olla, että hänen seuraava leffansa Jungle Book (2018) tulee olemaan parannus. Teknisesti kyseessä on tyylikäs leffa kuvauksesta pukuihin ja lavasteisiin. Äänimaailmakin on mainio, etenkin hengityskoneen masentavan metelin takia. Jos pidätte tositapahtumiin perustuvista liikuttavista draamaleffoista, niin kannattaa katsoa Breathe. Se sopii myös niille, jotka pitivät The Theory of Everythingistä, sillä niillä kahdella on samanlainen pohjatarina; rakkaus jota koetellaan vakavan sairauden voimin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Breathe, 2017, Imaginarium Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti