THE GRUDGE
Ohjaus: Nicolas Pesce
Pääosissa: Andrea Riseborough, Demián Bichir, John Cho, Betty Gilpin, Lin Shaye, Frankie Faison, Jacki Weaver, Zoe Fish, William Sadler, John J. Hansen ja Tara Westwood
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16
Takashi Shimizun luoma kauhuhahmo Kayako teki ensiesiintymisensä lyhytleffassa Katasumi (片隅) vuonna 1998, minkä jälkeen hahmo esiintyi suoraan videolle julkaistuissa kauhuelokuvissa Ju-on (呪怨 - 2000) ja Ju-on 2 (呪怨2 - 2000). Tunnetuksi hahmo nousi tosissaan vasta kolmannen Ju-on -elokuvan, eli Kirouksen (Ju-on: The Grudge - 2002) myötä. Kriitikoilta elokuva ei saanut kummoista vastaanottoa, mutta kauhufanit innostuivat leffasta ja se saikin useamman jatko-osan. Koska japanilaisen Ringu-kauhuelokuvan (リング - 1998) amerikkalainen uudelleenfilmatisointi The Ring (2002) oli noussut suureen suosioon, Yhdysvalloissa heräsi kiinnostus muitakin japanilaisia kauhuleffoja kohtaan. Sony Pictures nappasi Kirouksen elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään siitä uudelleenfilmatisointia. Sarjan kauhuhahmo Kayakon luoja ja Kirouksen ohjaaja Shimizu pyydettiin ohjaamaan ja lopputuloksena oli Kauna (The Grudge - 2004). Elokuva oli suurmenestys ja se saikin kaksi jatko-osaa, Kauna 2:n (The Grudge 2 - 2006) ja The Grudge 3:n (2009), joista jälkimmäinen, suoraan DVD:lle tehty leffa sai pahan lyttäyksen faneiltakin. Sony ei kuitenkaan halunnut luovuttaa sarjan suhteen ja alkoi nopeasti suunnittelemaan uutta elokuvaa. Vuonna 2014 leffan käsikirjoittajaksi valittiin Jeff Buhler, mutta kun kesällä 2017 Nicolas Pesce palkattiin ohjaajaksi, tämä päätti kirjoittaa koko leffan uusiksi. Kuvaukset alkoivat keväällä 2018 ja viime vuonna sitä kuvailtiin uudestaan, sillä studio ei ollut tyytyväinen ensimmäisiin leikkausversioihin filmistä. Lopulta elokuva kuitenkin saatiin valmiiksi ja nyt The Grudge saa ensi-iltansa. Minun täytyy tunnustaa, etten ole nähnyt ainuttakaan Ju-onia tai Kauna-leffaa ennen tätä, vaikka olen ollut tietoinen sarjasta jo lapsesta asti. Kiinnostuin kuitenkin hieman, kun kuulin uuden osan olevan tulossa, vaikka odotukseni itse teosta kohtaan olivat hyvin matalat. Odotuksiani vain laski suuri negatiivisuus elokuvaa kohtaan, mitä kriitikot ja sarjan fanit levittivät internetissä. Menin katsomaan The Grudgen sen lehdistönäytökseen tammikuun alussa ja kysessä oli ensimmäinen elokuva, minkä katsoin tänä vuonna. Olen täysin varma, että olisin voinut tehdä paljon paremmankin valinnan...
Etsivä Muldoon ryhtyy tutkimaan kummallista kuolemaa, mikä juontaa juurensa Reyburn Driven taloon 44. Muldoon huomaa pian, että taloaa piinaa kirous, mikä jahtaa kaikkia, jotka astuvat taloon sisälle.
Pääosassa etsivä Muldoonina nähdään Andrea Riseborough, joka on kyllä sopiva poliisiksi ja ihan hyvä roolissaan, mutta jonka hahmo jää erittäin tylsäksi. Hahmo tutkii murhia kiehtoutuneena ja kun jokin karmiva on hänen perässään, hän joutuu usean säikyttelyn kohteeksi. Ja siinäpä se. Katsojaa ei kiinnosta lainkaan hahmon kohtalo - ei, vaikka kyseessä on pienen pojan (John J. Hansen) äiti, jolloin katsojana pitäisi kai toivoa, että hahmo selviäisi huolehtimaan lapsestaan. Muldoonin poika on kuitenkin niin kehnosti kirjoitettu mukaan ja Hansen on niin kiusallisen huono osassaan, ettei tästäkään jaksa välittää.
Muita hahmoja leffassa ovat mm. etsivä Goodman (Demián Bichir), vanha pariskunta Faith ja William Matheson (Lin Shaye ja Frankie Faison), kiinteistönvälittäjäpariskunta Peter ja Nina Spencer (John Cho ja Betty Gilpin), sekä jännään alaan erikoistunut Lorna Moody (Jacki Weaver). Sivuhahmotkaan eivät ole kummoisia, mutta heidän kertomuksensa (leffa seuraa usean perheen elämää) ovat hieman kiinnostavampia kuin etsivä Muldoonin. Näyttelijät toimivat tarpeeksi kelvollisesti rooleissaan, vaikkakin Bichiristä ei tiedä, kuuluuko suuri kyllästyminen vain hänen etsivähahmoonsa, vai paistaako Bichirin turhautuminen leffaa kohtaan läpi. Ju-on- ja Kauna-leffojen demonihahmo Kayakoa fanittavat voivat heti valmistautua pettymykseen, sillä hänet nähdään vain parin sekunnin ajan heti leffan alussa.
En ollut tosiaan nähnyt ainuttakaan sarjan aiempaa osaa - en amerikkalaista tai japanilaista. Uusi The Grudge on siis ensimmäinen kunnon kosketuspintani koko hommaan, joten minun oli vaikea sanoa, kuinka hyvin leffa palvelee lisäosana sarjalle. Onneksi lehdistönäytöksessä oli mukana Filmikela-arvostelusivua kirjoittava ystäväni, joka oli valmistautumisena katsonut viisi leffaa sarjasta ja hän pystyikin kuvailemaan, mikä kaikki leffassa oli pielessä vanhoihin teoksiin verrattuna. Hänen puheidensa ja internetistä lukemani perusteella voinkin siis sanoa, että jos olet suuri Ju-on- tai Kauna-fani, kannattaa odotukset laskea mahdollisimman mataliksi. Minun ei onneksi tarvitse osata verrata sarjan aiempiin osiin, sillä pystyn jo näin sanomaan, että uusi The Grudge on todella huono kauhuleffa. Heti alussa käy turhauttavan selväksi, että kyseessä on jälleen yksi tyhjänpäiväinen böö-pelottelu, mikä säpsäyttelee kovilla äänillään, mutta missä ei olekaan sitten mitään muuta.
Sen lisäksi, että elokuva on todella huono, on se myös todella tylsä. Kun hahmojen kohtalo ei kiinnosta tippaakaan, heidän juonikuvionsa eivät nappaa mukaansa ja säikyttelytkin lähinnä haukotuttavat kliseisyydellään ja geneerisyydellään, on pelottavinta lähinnä se, kuinka pitkältä ajalta puolitoista tuntia voikaan tuntua. Elokuva yrittää monimutkistaa tarinaansa kertomalla eri juonikuviot väärässä järjestyksessä, hyppien jatkuvasti ajassa eteen ja taakse. Samalla se kuitenkin tekee mokia siinä, että se näyttää joidenkin hahmojen kohtalot ennen kuin heihin edes tutustutaan. Lopussa filmi tarjoaa suuren paljastusmontaasin, missä oikein kunnolla näytetään, miten kaikki linkittyy toisiinsa ja sitä katsoessa sivusilmälläkin leffaa seurannut voi vain todeta, että "juu, tämä kaikki oli tiedossa jo ensimmäisen puolen tunnin aikana".
Sentään The Grudge onnistuu paikoitellen huvittamaan huonoudellaan. Vaikka sarjalle ikoninen korina-ääni onkin karmiva, sitä ylikäytetään ja vieläpä sellaisissa kohtauksissa, joissa se muuttuu koomiseksi. Kun hahmo kuulee sen ruokakaupassa keskellä yötä, mieleen tulee nopeammin hyllyjen väliin sammunut juoppo kuin kirottu pahuus. En tosin yhtään ihmettele, jos osa korinasta johtuikin näytöksessä kuorsaavasta katsojasta, jolle leffan tylsyys oli liikaa. Äkkisäikäyttelyt ovat nykykauhun typerä tavaramerkki, mikä tuntuu käyvän vain laiskemmaksi vuosi vuodelta. Tässä on huvittavaa, että todella monta kertaa ennen säikäytystä soitetaan rauhallista pianoa, aivan kuin elokuva luulisi leikittelevänsä katsojalla. "Kuten pianon rauhoittava ääni kertoo, on kaikki aivan hyvin, eikä mitään pahaa tapah... BÖÖ ÄHÄKUTTI SÄIKÄHDIT!" Kaikki tämä johtaa lopetukseen, minkä arvaa heti ja kun lopputekstit rullaavat, on päällimmäinen ajatus: tässäkö tämä nyt oli?
Elokuvan on ohjannut pienimuotoisia kauhuleffoja, kuten The Eyes of My Motherin (2016) tehnyt Nicolas Pesce. Leffa ei kuitenkaan tunnu pienen indietekijän tuotokselta, vaan studion määräilemältä rainalta, millä yritetään tahkoa mahdollisimman paljon rahaa teinien taskuista. Ja kun kyseessä on Sony, ei ole epäilystäkään, etteikö studio olisi saapunut saksien kanssa paikalle, kun leffaa on leikattu. Tunnelma on erittäin kehnosti rakennettu ja käsikirjoitus on vielä kehnommin pistetty kasaan. Teksti on kömpelöä ja monessa kohtaa dialogi tuntuu siltä kuin se olisi raakaversiosta otettua, mitä on ollut tarkoitus työstää paremmaksi, mutta mitä ei koskaan muistettu tehdä. Myös musiikit kuulostavat siltä kuin ne olisivat ensimmäisten leikkausversioiden esimerkkimelodioita, ennen kuin oikeat musiikit sävelletään mukaan. Ääniefektit luottavat koviin säikäytysääniin, sekä kummallisiin kurkkuääniin, mitä filmin demonit, kummitukset, sun muut kammotukset päästelevät. Kuvaus on sentään ihan sujuvaa, valaisulla kikkaillaan välillä toimivasti, lavasteet ovat tyylikkäät ja maskeerauksella on saatu aikaiseksi ällöjä yksityiskohtia. Eivätpä nämä pienet yksityiskohdat onnistu pelastamaan muuten pahasti tökkivää kokonaisuutta.
Yhteenveto: The Grudge on valitettavan surkea kauhuraina, mikä ei onnistu rikkomaan teineille tehtyjen kauhuelokuvien kirousta olla pelkkiä tyhjänpäiväisiä säikyttelyjä. Kauhukohtaukset ovat laiskasti rakennettuja ja ne alkavat hyvin nopeasti vain toistamaan samaa kikkaa. Pianonpimputtelua, hiljaisuus, vähän epämääräisiä kurkkuääniä ja BÖÖ! Kova ääni säpsäyttää, mutta lähinnä siksi, että elokuvan tylsyys voi saada ajatukset harhailemaan ja ääni palauttaa keskittymisen valkokankaalle. Hahmojen kohtalot eivät kiinnosta lainkaan, eivätkä eri juonikuviot koskaan nappaa mukaansa, jolloin filmi on oudonkin pitkäveteistä seurattavaa. Kaikki johtaa lopetukseen, mikä yrittää olla muka-nokkela, yhdistellessään juonikuvioita toisiinsa, mutta joka epäonnistuu pahasti. Katsojaa lähinnä huvittaa, kuinka tyhmältä lopetus tuntuu. Näyttelijät tekevät paikoitellen tarpeeksi hyvää työtä ja tekniseltä puolelta löytyy positiivistakin sanottavaa. Mutta kun käsikirjoitus on näin surkea, ohjaus näin mitäänsanomatonta ja koko leffa tuntuu lähinnä studion epätoivoiselta yritykseltä pitää sarjan oikeudet itsellään, eivät muutamat sujuvat puolet riitä. Ju-onin ja Kaunan faneille tämä vaikuttaisi myös olevan aikamoinen selkäänpuukotus. Koska en ole nähnyt aiempia osia, en kanna tekijöille yhtä pahasti kaunaa kuin esimerkiksi ystäväni.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Grudge, 2020, Screen Gems, Stage 6 Films, Ghost House Pictures, Good Universe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti