VIIKINGIT - KAUSI 5
VIKINGS
Luoja: Michael Hirst
Pääosissa: Alexander Ludwig, Katheryn Winnick, Alex Høgh, Peter Franzén, Jordan Patrick Smith, Gustaf Skarsgård, Marco Ilsø, Jasper Pääkkönen, Jonathan Rhys Meyers, Moe Dunford, Josefin Asplund, Ferdia Walsh-Peelo, Ida Marie Nielsen, Georgia Hirst, Jennie Jacques, Darren Cahill, John Kavanagh ja Clive Standen
Genre: toiminta, draama
Jaksomäärä: 20
Jakson kesto: noin 45 minuuttia - Yhteiskesto: noin 15 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 16
Michael Hirstin luoma televisiosarja Viikingit nousi suosioon mahtavan ensimmäisen tuotantokautensa myötä. Toinen ja kolmas kausi vain kasvattivat suosiota ja keräsivät kehuja, jolloin Hirst sai seuraavaksi tehdä tuplasti pidemmän neljännen kauden. Viidettä kautta suunnitellessaan Hirst päätti jatkaa samalla linjalla. Niinpä Viikinkien viidennen kauden ensimmäisen puolikkaan jaksot alkoivat pyöriä televisioissa marraskuussa 2017 ja toisen puolikkaan jaksot vuotta myöhemmin. Katsojaluvut pysyivät korkeina, mutta kausi sai huomattavasti enemmän kritiikkiä. Itse olen tiennyt Viikingit-sarjasta jo pidemmän aikaa, sillä kyseessä on yksi äitini lempisarjoista. Päätin kuitenkin aloittaa sarjan katsomisen vasta tänä vuonna, kun sarjan vihoviimeiset jaksot ovat vihdoin tulossa. Kuukausi neljännen kauden katsomisen jälkeen aloitinkin viidennen tuotantokauden.
Ragnar Lothbrokin kuoleman jälkeen hänen poikansa suuntaavat eri poluille. Björn matkaa etelään, kun Ubbe, Hvitserk ja Ivar hallitsevat omaa maataan Itä-Angliassa. Ivarin ajatukset kuitenkin pyörivät Kattegatissa, sillä tämä haluaa kostaa äitinsä kuoleman tappamalla Lagerthan.
Travis Fimmelin näyttelemän Ragnar Lothbrokin kuoltua neljännellä kaudella käärmekuopassa, hänen poikansa nousevat nyt sarjan keskiöön. Ragnarin pojista löytyykin paljon isänsä piirteitä. Ubbe (Jordan Patrick Smith) muistuttaa kahden ensimmäisen kauden johtajamaisesta ja urheasta Ragnarista, kun taas Björn Rautakylki (Alexander Ludwig) on yhtäkkiä vajonnut samanlaiseen hullutteluun kuin Ragnar kolmos- ja neloskausilla. Vaikka Ludwig kopioikin huikean hyvin Fimmelin ilmeitä ja eleitä, on hänen hahmonsa muutos liian radikaali. Ragnarin sekoaminen tapahtui hitaasti, mutta Björn tuntuu ihan yllättäen muuttuneen isänsä kaltaiseksi. Ivar Luuton (Alex Høgh) häijyilee kauden alkupään oivallisesti, mutta muuttuu yhä vain ärsyttävämmäksi, mitä ylimielisemmäksi hahmo muuttuu. Ubbelta, Björniltä ja Ivarilta löytyy isänsä kirkkaansiniset silmät, toisin kuin Hvitserkiltä (Marco Ilsø), joka jää veljistä tylsimmäksi. Hahmo ei paljoa tuo kauteen, eikä Ilsø pääse näyttämään mahdollisia taitojaan. Høgh on kyllä nappivalinta Ivariksi ja sääliksi käy näyttelijää, kun tämän täytyy ryömiä ties minkälaisessa maastossa. Smith sopii osaansa Ubbena, mutta hänen hahmonsa jää hieman tyhjäksi.
Viikinkien neljäs tuotantokausi aiheutti itselleni harmillisen pettymyksen kolmen enemmän tai vähemmän mahtavan kauden jälkeen. Jakso, missä Ragnar lopulta kuoli, oli kauden hienoin, mutta samalla se myös jätti ongelman tämän kauden ratkaistavaksi: kuinka pitää mielenkiintoa yllä, kun sarjan päähenkilönä esitelty hahmo tapettiin kesken sarjan? Noh, eipä tälle ongelmalle löydy ratkaisua tältä vitoskaudelta. Meno vain heikkenee ja lopputuloksena on erittäin epätasainen ja keskinkertainen tuotantokausi. Vaikka Ragnarin lapsista löytyy isänsä piirteitä, eivät he ole edes yhdessä läheskään yhtä mielenkiintoinen poppoo kuin isänsä yksin. Kun nämä pojat alkavat vähitellen juonittelemaan toisiaan vastaan ja vaihtavat puolia pitkin kautta, alkaa meno hyvin pian käymään puuduttavaksi. Puolia vaihdetaan niinkin usein suuntaan jos toiseen, ettei ihme, jos katsoja putoaa jossain kohtaa kärryiltä. Ketkä auttavat nyt toisiaan ja ennen kaikkea miksi?
Neloskauden tavoin myös tästä löytyy tuplasti jaksoja, eli yhteensä 20, mikä ei yhtään auta asiaa, kun Michael Hirst ei enää keksi todellista sisältöä. Onkin jotenkin surkuhupaisaa, että kun ensimmäisiä kausia olisi voinut katsoa kaksinkertaisesti kauemmin, näistä myöhemmistä kausista löytyy kiinnostavaa kerrottavaa vain kymmenelle jaksolle per kausi. Mukana on paljon tyhjäkäyntiä, saman toistamista ja edestakaisin hyppelyä. Samasta paikasta soditaan muutamankin kerran kauden aikana ja jokainen taistelu on edellistä tylsempi. Yhdessä taistelussa näytetään välillä takaumia ennen taistoa, toisessa taas näytetään, mitä hahmoille on käynyt taiston päätyttyä. Erityisen ärsyttävää on, kuinka monilla juonikuvioilla ei tunnu olevan merkitystä. Hahmo esitellään ja juuri kun hänestä ollaan saamassa jotain irti, hänet kirjoitetaan jollain tavalla ulos sarjasta. Ja sitten mukana tosiaan on Flokin oma seikkailu, mikä vain laahaa.
Myös tekniseltä puolelta löytyy onnistumisia. Kuvaus on oivallista kuten ennenkin ja mukana on useita mahtipontisia otoksia. Huikein lavastein, asuin ja maskeerauksin viikinkien maailma herätetään taas kerran henkiin, kuten myös Wessex ja York. Tekoverta ei säästellä ja tehostetiimi tekee muutenkin hyvää työtä. Muutamat digiefektit paistavat läpi, mutta ne katsoo helposti sormien läpi. Äänimaailma on hyvin rakennettu taistelun tohinaa ja hiljaisempiakin hetkiä myöten. Trevor Morrisin säveltämät musiikit luovat mainiosti tunnelmaa ja tunnuskappaleena pysyy tottakai sama Fever Rayn If I Had a Heart -kappale.
Yhteenveto: Viikinkien viides tuotantokausi on harmillisen keskinkertaista jatkoa mahtavasti alkaneelle sarjalle. Tapettuaan Ragnarin, sarjan luoja Michael Hirst joutuu nyt yrittämään kirjoittaa Ragnarin pojista mielenkiintoisia tyyppejä. Lopputuloksena on kuitenkin aika tylsiä tapauksia, joiden väliset kinastelut tympivät jo ennen kauden puoltaväliä. Björnistä katsoja on sentään oppinut välittämään aiempien kausien ansiosta, mutta kun hahmo ajetaan yllättäen samaan hulluuteen kuin isänsä parilla viime kaudella, ei hänkään enää jaksa kiinnostaa. Hirstille syntyy myös suuria vaikeuksia pitää tarinaa mielenkiintoisena. 20 jakson mittaiselta tuotantokaudelta löytyykin paljon tyhjäkäyntiä, saman toistoa ja Flokin väkisin väännetty juonikuvio, mikä tuntuu pysäyttävän kauden aina, kun siihen palataan. Poloinen Gustaf Skarsgård joutuu kärvistelemään irrallisen ja ennen kaikkea puuduttavan tylsän sivujuonensa kanssa koko kauden ajan. Löytyy kaudelta kyllä hyvätkin puolensa. Tekninen toteutus on yhä oivallista, monet näyttelijät mainioita ja taistelut tyylikkäitä ja brutaaleja. Silti on selvää, että kaivaessaan Ragnarin kuolinkuoppaa, Hirst kaivoi myös koko sarjalle kuopan. Se jää sitten nähtäväksi, löytyykö viimeiseltä tuotantokaudelta enää köyttä tai tikapuita, joita pitkin sarja voisi vielä nousta huipulle ennen päättymistään...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.vikings.fandom.com
Vikings, Irlanti, Kanada, 2013-2021, World 2000 Entertainment, Take 5 Productions, Shaw Media, MGM Television, Screen Ireland
Sarjan ensimmäisen kauden näyttelijöistä paluun taitavat enää tehdä vain Katheryn Winnick Kattegatin kuningattarena Lagerthana ja Gustaf Skarsgård hihittelevänä Flokina. Clive Standen käy pikaisesti kääntymässä Ragnarin Rollo-veljenä, mutta katoaa yhtä äkillisesti kuin ilmestyykin. Winnick on yhä erinomainen soturiäitinä, mutta Skarsgård ei enää vakuuta. Tähän vaikuttaa vahvasti se, kuinka puuduttavan tylsän ja irrallisen juonikuvion Floki saa tällä kaudella. Floki lähtee heti kauden alussa omalle seikkailulleen, mikä ei enää koko loppukauden aikana liity muiden hahmojen kokemiin tapahtumiin. Aivan kuin hahmo olisi pakotetusti mukana.
Lisäksi tuotantokaudella nähdään myös suomalaiskaksikko Peter Franzén ja Jasper Pääkkönen viikinkiveljeksinä Haraldina ja Halfdanina, jotka ovat vielä isommin mukana kuin viimeksi, Moe Dunford Wessexin uutena kuninkaana Aethelwulfina, Jennie Jacques tämän kuningatarvaimona, Ferdia Walsh-Peelo ja Darren Cahill heidän poikinaan Alfredina ja Aethelredinä, sarjan luoja Michael Hirstin tytär Georgia Björnin vaimona Torvina, Josefin Asplund Haraldista kiinnostuneena Astridina, sekä Jonathan Rhys Meyers neloskauden viimeisessä kohtauksessa nopeasti esiteltynä piispa Heahmundina, joka osoittautuu aikamoiseksi taistelijaksi. Näyttelijät suoriutuvat kelvollisesti rooleistaan. Ongelmat ovatkin enemmän siinä, kuinka kömpelösti heidän hahmonsa on kirjoitettu.
Viikinkien neljäs tuotantokausi aiheutti itselleni harmillisen pettymyksen kolmen enemmän tai vähemmän mahtavan kauden jälkeen. Jakso, missä Ragnar lopulta kuoli, oli kauden hienoin, mutta samalla se myös jätti ongelman tämän kauden ratkaistavaksi: kuinka pitää mielenkiintoa yllä, kun sarjan päähenkilönä esitelty hahmo tapettiin kesken sarjan? Noh, eipä tälle ongelmalle löydy ratkaisua tältä vitoskaudelta. Meno vain heikkenee ja lopputuloksena on erittäin epätasainen ja keskinkertainen tuotantokausi. Vaikka Ragnarin lapsista löytyy isänsä piirteitä, eivät he ole edes yhdessä läheskään yhtä mielenkiintoinen poppoo kuin isänsä yksin. Kun nämä pojat alkavat vähitellen juonittelemaan toisiaan vastaan ja vaihtavat puolia pitkin kautta, alkaa meno hyvin pian käymään puuduttavaksi. Puolia vaihdetaan niinkin usein suuntaan jos toiseen, ettei ihme, jos katsoja putoaa jossain kohtaa kärryiltä. Ketkä auttavat nyt toisiaan ja ennen kaikkea miksi?
Neloskauden tavoin myös tästä löytyy tuplasti jaksoja, eli yhteensä 20, mikä ei yhtään auta asiaa, kun Michael Hirst ei enää keksi todellista sisältöä. Onkin jotenkin surkuhupaisaa, että kun ensimmäisiä kausia olisi voinut katsoa kaksinkertaisesti kauemmin, näistä myöhemmistä kausista löytyy kiinnostavaa kerrottavaa vain kymmenelle jaksolle per kausi. Mukana on paljon tyhjäkäyntiä, saman toistamista ja edestakaisin hyppelyä. Samasta paikasta soditaan muutamankin kerran kauden aikana ja jokainen taistelu on edellistä tylsempi. Yhdessä taistelussa näytetään välillä takaumia ennen taistoa, toisessa taas näytetään, mitä hahmoille on käynyt taiston päätyttyä. Erityisen ärsyttävää on, kuinka monilla juonikuvioilla ei tunnu olevan merkitystä. Hahmo esitellään ja juuri kun hänestä ollaan saamassa jotain irti, hänet kirjoitetaan jollain tavalla ulos sarjasta. Ja sitten mukana tosiaan on Flokin oma seikkailu, mikä vain laahaa.
Ei Viikinkien viides tuotantokausi huono ole. Se on vain sarjan harmillinen lasku keskinkertaisuuteen. Kaudelta löytyy omat hyvät hetkensä ja vaikka kritisoinkin taisteluja, on niissä tyylikkyyttäkin. Meno on kenties brutaalimpaa kuin koskaan ennen ja esimerkiksi kauden alkupään taistelu Yorkissa on vaikuttava. Yksittäiset hyvät hetket eivät kuitenkaan riitä tekemään koko kaudesta hyvää. Ne vain estävät tuotantokautta vajoamasta täysin heikkouteen. On kuitenkin selvää, että Viikinkien parhaat päivät ovat takanapäin. Se jää nähtäväksi, onnistuuko Hirst nostamaan tasoa edes lähelle entistä koko sarjan huipennuksen koittaessa...
Myös tekniseltä puolelta löytyy onnistumisia. Kuvaus on oivallista kuten ennenkin ja mukana on useita mahtipontisia otoksia. Huikein lavastein, asuin ja maskeerauksin viikinkien maailma herätetään taas kerran henkiin, kuten myös Wessex ja York. Tekoverta ei säästellä ja tehostetiimi tekee muutenkin hyvää työtä. Muutamat digiefektit paistavat läpi, mutta ne katsoo helposti sormien läpi. Äänimaailma on hyvin rakennettu taistelun tohinaa ja hiljaisempiakin hetkiä myöten. Trevor Morrisin säveltämät musiikit luovat mainiosti tunnelmaa ja tunnuskappaleena pysyy tottakai sama Fever Rayn If I Had a Heart -kappale.
Yhteenveto: Viikinkien viides tuotantokausi on harmillisen keskinkertaista jatkoa mahtavasti alkaneelle sarjalle. Tapettuaan Ragnarin, sarjan luoja Michael Hirst joutuu nyt yrittämään kirjoittaa Ragnarin pojista mielenkiintoisia tyyppejä. Lopputuloksena on kuitenkin aika tylsiä tapauksia, joiden väliset kinastelut tympivät jo ennen kauden puoltaväliä. Björnistä katsoja on sentään oppinut välittämään aiempien kausien ansiosta, mutta kun hahmo ajetaan yllättäen samaan hulluuteen kuin isänsä parilla viime kaudella, ei hänkään enää jaksa kiinnostaa. Hirstille syntyy myös suuria vaikeuksia pitää tarinaa mielenkiintoisena. 20 jakson mittaiselta tuotantokaudelta löytyykin paljon tyhjäkäyntiä, saman toistoa ja Flokin väkisin väännetty juonikuvio, mikä tuntuu pysäyttävän kauden aina, kun siihen palataan. Poloinen Gustaf Skarsgård joutuu kärvistelemään irrallisen ja ennen kaikkea puuduttavan tylsän sivujuonensa kanssa koko kauden ajan. Löytyy kaudelta kyllä hyvätkin puolensa. Tekninen toteutus on yhä oivallista, monet näyttelijät mainioita ja taistelut tyylikkäitä ja brutaaleja. Silti on selvää, että kaivaessaan Ragnarin kuolinkuoppaa, Hirst kaivoi myös koko sarjalle kuopan. Se jää sitten nähtäväksi, löytyykö viimeiseltä tuotantokaudelta enää köyttä tai tikapuita, joita pitkin sarja voisi vielä nousta huipulle ennen päättymistään...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2020
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.vikings.fandom.com
Vikings, Irlanti, Kanada, 2013-2021, World 2000 Entertainment, Take 5 Productions, Shaw Media, MGM Television, Screen Ireland
No juu, totta puhut. Paljon puuduttavaa, joitain helmihetkiä. Mutta ei tämän seuraamista silti voi kesken jättää! Kokonaisuutena loistosarja, vaikka viikinkien ihannointi onkin historiallisesti noloa. Väkivaltaisia roistoja, noin pelkistettynä. Kun sen muistaa, voi komeudesta nauttia viihteenä, ei historiankirjoituksena.
VastaaPoista