Arvostelu: Frankensteinin morsian (Bride of Frankenstein - 1935)

FRANKENSTEININ MORSIAN

BRIDE OF FRANKENSTEIN

Ohjaus: James Whale

Pääosissa: Boris Karloff, Colin Clive, Valerie Hobson, Ernest Thesiger, Elsa Lanchester, Gavin Gordon, Douglas Walton, O. P. Heggie, Una O'Connor, E. E. Clive ja Lucien Prival

Genre: kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 15 minuuttia

Ikäraja: 16

Mary Shelleyn kirjaan Frankenstein. Uusi Prometheus. (Frankenstein; or, the Modern Prometheus - 1818) perustuva elokuva Frankenstein (1931) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joten jatkoa oli luvassa. Universal Pictures kalasteli ohjaaja James Whalea palaamaan hommiin, mutta Whale koki käsitelleensä jo ensimmäisessä elokuvassa kaiken aiheesta, joten studio päätyi Kurt Neumannin puoleen. Neumann päätti ohjata sittenkin Mustan kissan (The Black Cat - 1934), jolloin Universal palasi Whalen juttusille. Whale suostui tekemään jatko-osan, jos hän saisi tehdä John Galsworthyn kirjaan perustuvan Yli virran -elokuvan (One More River - 1934) ensin, mihin studio suostui. Käsikirjoituksia jatko-osalle työstettiin useita, Whalen ollessa jatkuvasti tyytymätön teksteihin. John L. Balderston ehdotti ideaa, missä Frankensteinin hirviö haluaa itselleen vaimon, mistä Whale innostui. Hän pestasi William J. Hurlbutin ja Edmund Pearsonin työstämään käsikirjoituksen ja vihdoin Whale oli tyytyväinen lukemaansa. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1935 ja leikkausvaiheessa tekijät joutuivat tekemään useita muutoksia Haysin toimiston sensuurivaatimusten takia. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Frankensteinin morsian sai maailmanensi-iltansa 19. huhtikuuta 1935 - tasan 90 vuotta sitten! Elokuva oli edeltäjänsä tapaan kriitikoiden kehuma menestys, joka on vuosien varrella noussut suurklassikoksi. Itse en ollut aiemmin nähnyt Frankensteinin morsianta, ainoastaan alkuperäisen Frankenstein-elokuvan. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 90 vuotta, minkä lisäksi ensi vuonna on tulossa uusi elokuva samasta aiheesta, The Bride! (2026), päätin vihdoin ja viimein katsoa Frankensteinin morsiamen ja samalla arvostella elokuvan.

Tuulimyllyn palosta selvinnyt hirviö haluaa luojansa, tohtori Frankensteinin rakentamaan hänelle naispuolisen ystävän.

Colin Clive ja Boris Karloff palasivat näyttelijäuriensa ikimuistoisimpiin rooleihin tohtori Henry Frankensteiniksi ja tämän kuolleista ihmisistä kasaan parsituksi ja salaman avulla henkiin herätetyksi hirviöluomukseksi. Clive on osassaan yhä mainio, vaikkei hän pääsekään heittäytymään yhtä maanisesti roolinsa vietäväksi. Ensimmäisen elokuvan tapahtumien myötä Henrystä on nimittäin kadonnut tietty hulluus ja hän on alkanut hoksaamaan, ettei Jumalan leikkiminen kannata. Hirviö sen sijaan on edelleen jahdattu aiempien tapahtumien jälkeen. Karloff on toistamiseen erinomainen roolissa. Hän on toisaalta hurja ilmestys, mutta hän myös tulkitsee hienosti hirviöhahmonsa monia kerroksia, tämän ollessa todellisuudessa väärinymmärretty reppana, joka vain haluaisi rakkautta ja ystäviä.

     Elokuvassa nähdään myös Valerie Hobson Mae Clarkin korvaajana Henryn vaimona Elizabethina ja Ernest Thesiger Henryn entisenä mentorina, tohtori Pretoriuksena, joka saa kuulla hirviöselkkauksesta ja matkaa Henryn luokse, aikomuksenaan saada tämä tekemään yhteistyötä ja luomaan jotain vielä kauhistuttavampaa. Nimikkoroolissa Frankensteinin morsiamena nähdään Elsa Lanchester, joka esittää myös elokuvan alussa tapahtumien kertojana toimivaa Frankenstein-kirjailija Mary Shelleytä. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee Thesiger, joka korvaa Henryn hulluna tiedemiehenä ja joka haluaa mennä vielä pidemmälle tieteellisissä kokeiluissa. Monelle voi tulla taatusti pettymyksenä, että vaikka Frankensteinin morsian on jopa elokuvan nimessä, hahmolla on lopulta ruutuaikaa vain pari minuuttia ihan elokuvan lopussa.

Alkuperäinen Frankenstein oli hirviökauhuklassikko parhaimmillaan. Kyse oli sykähdyttävästä tarinasta, jonka teemat Jumalan leikkimisestä olivat vahvat ja joka pisti hyvin pohtimaan, kuka olikaan tarinan todellinen hirviö: kuolleista eloon herätetty olio, vai sittenkin tämän luoja? Elokuva oli suuri menestys, joten tietenkin jatko-osan työstäminen käynnistyi heti (jo 1930-luvulla Hollywoodissa osattiin takoa, kun rauta on vielä kuumaa). Osan katsojista mielestä Frankensteinin morsian jopa ylittää edellisen elokuvan ansiot, mutta itselleni filmi tuotti pienen pettymyksen. Se on varsin mainio, mutta siitä puuttuu se voima, mikä teki alkuperäisestä elokuvasta niin ikimuistoisen ja ikonisen.

Jatko-osa lähtee käyntiin suoraan siitä hetkestä, mihin ensimmäinen elokuva päättyi. Koska jatkotarinaa ei muuten saataisi, oli hirviön toki pakko sittenkin selvitä tuulimyllyn palosta. Hirviö jatkaakin pakomatkaansa, vahvistaen katsojan sympatiaa. Elokuvan parasta antia on kohtaus, jossa hirviö kohtaa metsän keskellä asuvan sokean miehen (O. P. Heggie), joka ei pelkää hirviötä, vaan päinvastoin tarjoaa tälle kodin, ruokaa ja opetusta. Erilaisuutta pelkäävät ja vihaa lietsovat ihmiset ovat kuitenkin pirullisia tapauksia, mikä saakin hirviön pohtimaan, että hän voisi saada rakkautta vain itsensä kaltaiselta olennolta. Elokuvan heikompaa antia taas on tohtori Proteriuksen yritys saada Henry palaamaan hämärähommiensa pariin. Kohtaus, jossa Proterius esittelee omia kokeilujaan, pienikokoisia ihmisiä, tuntuu lähinnä elokuvantekijöiden leveilyltä omista ansioistaan. Toteutus on teknisesti pätevä, mutta kohtaus tuntuu ylimääräiseltä. Elokuvan ja samalla hirviön matkan huipennus on kaikessa traagisuudessaan liikuttava, joskin samalla on tosiaan sääli, kuinka pieneen osaan nimikkohahmo Frankensteinin morsian lopulta jääkään.

Pitkän taivuttelun jälkeen ensimmäisen elokuvan ohjaaja James Whale suostui palaamaan Frankensteinin tarinan pariin. Jatko-osasta näkeekin paikoin, että Whalea ei kiinnostunut projekti yhtä paljon kuin viimeksi, mutta hirviöön keskittyvissä osuuksissa hän suoriutuu yhä mainiosti. Jos jossain Frankensteinin morsian ylittää edeltäjänsä, niin teknisessä suorituksessa. Tähän vaikuttaa jo merkittävästi se, että elokuvien välissä oli ilmestynyt King Kong (1933), jonka musiikkiääniraita oli ollut vallankumouksellinen keksintö. Siinä, missä ensimmäinen Frankenstein oli lähes musiikiton, jatko-osassa Franz Waxman pääsee tunnelmoimaan jännittävillä ja surumielisillä melodioillaan. Elokuva on myös hyvin kuvattu ja pääasiassa toimivasti leikattu kasaan. Lavastus ja puvustus ovat oivallista jälkeä ja hirviön maskeeraukset ovat toistamiseen hienot. Erikoistehosteet näyttävät kanssa edelleen varsin toimivilta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.10.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bride of Frankenstein, 1935, Universal Pictures, Motion Picture Producers and Distributors Association of America

Arvostelu: Frankenstein (1931)

FRANKENSTEIN (1931)

Ohjaus: James Whale
Pääosissa: Colin Clive, Boris Karloff, Mae Clarke, John Boles, Dwight Frye, Edward Van Sloan, Frederick Kerr ja Lionel Belmore
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Frankenstein pohjautuu Peggy Weblingin samannimiseen näytelmään vuodelta 1927, joka taas perustuu Mary Shelleyn kirjaan "Frankenstein; or, The Modern Prometheus" (1818). Kirjan pohjalta oli jo tehty kolme elokuvaversiota: vartin mittainen Frankenstein (1910), kadonnut Life Without Soul (1915) ja italialainen Il mostro di Frankenstein (1920), mutta tämä vuoden 1931 versio on ensimmäisistä teoksista tunnetuin. Vuonna 1930 Universal Studios kärsi huonosta rahatilanteesta, mutta kun alkuvuodesta 1931 ilmestynyt Dracula huomattiin hitiksi, päätti yhtiö tehdä lisää kauhuelokuvia kasvattaakseen suosiotaan. Aluksi leffan nimikkohahmon rooliin kaavailtiin Draculaa tähdittänyttä Bela Lugosia, mutta kun hän ei ollut tyytyväinen käsikirjoitukseen ja maskeerauksiin, hän lähti projektista. Rooliin valittiin uusi näyttelijä ja kuvaukset lähtivät käyntiin. Frankenstein sai ensi-iltansa samana vuonna marraskuussa ja se oli suuri menestys. Elokuvaa myös kehuttiin paljon ja kunnioitus sitä kohtaan on vain kasvanut vuosien varrella. Nykyään teos nähdään elokuvakulttuuria muokanneena klassikkona. Minulle hahmo tuli tutuksi, kun näin vuoden 2004 fantasiakauhun Van Helsing. En kuitenkaan innostunut hahmosta kovin paljon, sillä leffa sisälsi itseäni paljon enemmän kiinnostaneet kreivi Draculan ja ihmissudet. Vuosien varrella olen tullut tietoiseksi yhä useammasta Frankenstein-filmistä, mutten ole nähnyt muita kuin Mary Shelley's Frankensteinin (1994). Vähitellen hirviö alkoi kiinnostaa minua ja halusin nähdä juurikin tämän vuoden 1931 version. Ostinkin siis Universalin Monsters-kokoelman, joka sisältää tämän lisäksi mm. Bela Lugosin tähdittämän Draculan, tämän jatko-osan Bride of Frankensteinin (1935) ja Creature from the Black Lagoonin (1954). Ajattelin arvostella niistä jonkin leffan lokakuulle, koska on halloween, mutten osannut päättää minkä, joten pidin äänestyksen, jossa lukijat saivat päättää elokuvan. Sitä en osannut odottaa, että äänestyksessä tulisi tasapeli Frankensteinin ja Draculan välille, mutta päätin silti arvostella molemmat.

Henry Frankenstein on vuosia yrittänyt luoda elämää ja eräänä yönä hän onnistuu herättämään kaivamistaan ruumiista rakentamansa luomuksen henkiin.

Colin Clive näyttelee Henry Frankensteinia ja hänen roolityöstään tulee hienosti esille hahmon huokuva pakkomielle kokeitaan kohtaan. Henry vaikuttaa hullulta, mutta hän on selvästi nero, sillä kykenee tekemään asian, mihin kukaan muu ei ole pystynyt. Hahmon ajatusten kulkua on kiinnostavaa seurata ja on kiehtovaa tietää, mihin asti elämän luominen voi viedä hänet.
     Draculasta tuttu Dwight "Renfield" Frye esittää Henryn apulaista, Fritziä. Hänen hahmonsa on kyttyräselkäinen ja muutenkin hieman kummallinen, eikä hän ole lainkaan yhtä älykäs kuin Frankenstein. Parissa kohtaa hänen tyhmyytensä tulee aika ärsyttävästi esille, mutta pääasiassa Frye on kelpo roolissaan.
     Elokuvassa nähdään myös Mae Clarke ylinäyttelemässä Henryn morsiamena Elizabethina, John Boles Henryn "ystävänä" Victorina, Draculassa professori Van Helsingiä näytellyt Edward Van Sloan tohtori Waldmanina, Frederick Kerr Henryn isänä paroni Frankensteinina ja Lionel Belmore pormestari Vogelina. Paroni Frankenstein on ihan huvittava tapaus, mutta muuten sivuhenkilöt ovat todella unohdettavia.
     Itse Frankensteinin hirviönä nähdään Boris Karloff, joka on erinomainen valinta. Hirviön liikkeet ovat tönkköjä ja hänen ilmeensä on usein hieman tyhjä, mutta Karloff saa silti hahmoon eloa. Frankensteinin hirviö vaikuttaa mukavalta, mutta hänestä löytyy myös uhkaavampaa puolta, jolloin ei voi olla koskaan täysin varma, mitä hän tulee seuraavaksi tekemään.

Elokuva alkaa huvittavasti Edward Van Sloanin puheella, jossa hän varoittaa katsojia, että se mitä he tulevat nyt näkemään, voi olla todella kauhistuttavaa. Samanlainen kohtaus oli myös Draculan alkuperäisen version lopussa, mutta se poistettiin muutama vuosi julkaisun jälkeen. Toisaalta kohtauksen olisi voinut poistaa myös tästäkin, sillä Frankenstein ei todellakaan ole kauhistuttava elokuva. Nykypäivänä muutamat hetket ovat tietty tahattoman koomisia, mutta on harmi, ettei yhdenkään kohtauksen jännitys ole kestänyt aikaa. Onneksi elokuvan tarina on kuitenkin kiinnostava ja tarinan kerrontatapa on parempi kuin Draculassa. Elokuva keskittyy selvästi sekä Henry Frankensteiniin että hänen luomukseensa, eikä vaihtele päähahmoaan muutamaan otteeseen filmin aikana. Tarina ei myöskään hypi tönkösti eteenpäin, vaan se käyttää kestonsa paremmin hyödykseen. Harmillisesti elokuva on kuitenkin paikoitellen hieman pitkäveteinen, vaikka kestääkin vain vähän yli tunnin.

Filmin aikana käytetään pienesti aikaa filosofiseen pohdiskeluun siitä, onko kuolleiden herättäminen henkiin oikein, vaikka niin kykenisi tekemään? Ajatus on kiinnostava, mutta se unohdetaan usein pitkiksi ajoiksi, jolloin se jää niin pieneen rooliin, että on melkein ihan sama, jos sitä ei olisi mukana lainkaan. Läpi leffan on hetkiä, joista löytyy yritystä, mutta se yrittäminen katoaa usein, jolloin elokuva ei herätä erityisempiä tunteita. Frankenstein ei todellakaan ole huono elokuva ja se on selvästi parempi kuin Mary Shelley's Frankenstein, mutta jotain siitä jää silti uupumaan. Draculan tavoin elokuvan lopetus on todella mitäänsanomaton ja kun "the end" -teksti yhtäkkiä ilmestyy ruudulle, voi katsojaa hämmentää, miten elokuva voi sillä lailla vain päättyä kuin seinään?

Elokuvan on ohjannut James Whale, joka ei ollut tätä ennen tehnyt kuin pari leffaa, mutta on Frankensteinin ansiosta ohjannut mm. filmin jatko-osan Bride of Frankensteinin ja kauhuleffa The Invisible Manin. Whalen ohjaustyö on vielä hieman hapuilevaa, eikä hän osaa luoda tunnelmaa kunnolla. Käsikirjoituksesta vastaavat ovat tehneet kelpoa työtä tarinan kanssa ja luoneet ikonisen "It's alive!" -hetken. Kuvaus on ihan sujuvaa, mutta valaisu on välillä heikkoa, jolloin filmi näyttää hieman liian synkältä. Leikkaus on kohtausten sisällä aika tönkköä. Kun Frankensteinin hirviö vihdoin esitellään, nähdään elokuvassa surkeinta leikkausta, mitä olen ikinä nähnyt elokuvissa! Ääniefektejä ei ole kovin paljon käytössä, mutta ukkosen äänet tuovat mukavan lisän. Draculan tavoin tässäkään ei kuulla musiikkia alkutekstien ja yhden juhlimiskohtauksen lisäksi, mikä luo tähänkin paikoitellen todella oudon tunnelman.

Yhteenveto: Frankenstein on ihan hyvä kauhuelokuva, joka ei nykypäivänä tosin enää pelota lainkaan. Elokuva ei muutenkaan saa herätettyä ihmeellisempiä tunteita. Tarina kuitenkin kerrotaan sujuvasti, vaikka siitä löytyy myös pitkäveteiset hetkensä. Mukana on todella pientä filosofista pohdiskelua, mutta se vajoaa unholaan jatkuvasti. Loppuhuipennus on mukaansatempaava, mutta itse lopetus on todella tönkkö. Vielä tönkömpää on leikkaus kohtausten sisällä. Frankensteinin hirviön esittelyssä nähtävän leikkauksen surkeus on pelottavinta koko elokuvassa. Musiikittomuus haittaa jälleen ja latistaa tunnelmaa. Colin Clive on kuitenkin onnistunut pääroolissa "hulluna" tiedemiehenä ja Boris Karloff on nappivalinta hirviöksi. Sivuhahmot jäävät harmillisesti todella sivuun. Kauhuleffojen fanien ja elokuvien suurkuluttajien täytyy nähdä Frankenstein sen klassikkoaseman vuoksi, mutta ei se paljoa tarjoa. Suosittelen vilkaisemaan leffaa pienesti parodioivan Tim Burtonin nukkeanimaation Frankenweenien (2012), sillä se on todella hyvä elokuva täynnä sydäntä ja pientä jännitettä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.10.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.en.wikipedia.org
Frankenstein, 1931, Universal Pictures