Arvostelu: Bring Her Back (2025)

BRING HER BACK

Ohjaus: Danny Philippou ja Michael Philippou

Pääosissa: Sora Wong, Billy Barratt, Sally Hawkins, Jonah Wren Phillips, Sally-Anne Upton, Stephen Phillips ja Mischa Heywood

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 18

Bring Her Back on RackaRackan, eli Philippoun veljesten Dannyn ja Michaelin uusi kauhuelokuva. Saatuaan valmiiksi esikoisleffansa Talk to Me'n (2022), Philippout ryhtyivät työstämään seuraavaa projektiaan. Alun perin heidän oli tarkoitus ohjata filmatisointi Street Fighter -videopelisarjasta (1987-), mutta he päättivät lopulta luopua leffasta tehdäkseen jotain omasta ideastaan. Danny kirjoitti elokuvan yhdessä Bill Hinzmanin kanssa ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024. Nyt Bring Her Back saapuu elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffan näkemistä positiivisin mielin, vaikka olinkin hieman pettynyt kovasti hehkutettuun Talk to Me -elokuvaan. Kävin katsomassa Bring Her Backin sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Isänsä kuoltua sisarukset Andy ja Piper sijoitetaan adoptiokotiin. Heidän uusi adoptioäitinsä Laura vaikuttaa herttaiselta, mutta päivä päivältä sisarukset alkavat huomata, että jokin on pahasti vinksallaan uudessa kodissa.

Billy Barratt näyttelee Andya, 17-vuotiasta nuorukaista ja Sora Wong esittää tämän pikkusiskoa, näkövammaista Piperia, josta Andy yrittää pitää huolta parhaansa mukaan. Kun heidän isänsä (Stephen Phillips) kuolee, eikä äitiäkään enää ole, Andy ja Piper pistetään sijaiskotiin. Apple TV+:n Invasion-scifisarjasta (2021-) tuttu Barratt on oiva valinta huolehtivaksi isoveljeksi, joka haluaa tehdä kaikkensa suojellakseen pikkusiskoaan - halu, mikä tulee tarpeeseen leffan edetessä. Wong on myös mainio tämän pikkusiskona, joka on niin sympaattinen kuin myös näpäyttelevä.

     Elokuvassa nähdään myös Sally Hawkins Andyn ja Piperin uutena adoptioäitinä Laurana ja Jonah Wren Phillips tämän poikana Olliena. Hawkins on aiemmin esittänyt mitä ihaninta ja lämmintä äitihahmoa kahdessa ensimmäisessä Paddington-elokuvassa (2014/2017), mutta nyt hän pääsee tuomaan tähän hymyilevään ja huolehtivaan äitiin oman kieron twistinsä. Hawkins onnistuu olemaan samaan aikaan niin herttainen kuin suorastaan hyytävä. Hänen hahmonsa on kiehtova, etenkin mitä pidemmälle elokuva etenee. Karmiva on myös Phillips Lauran mykkänä Ollie-poikana, joka aiheuttaa epämiellyttäviä väristyksiä heti ilmestyessään kuvaan.

Siinä, missä Talk to Me oli mielestäni pienoinen pettymys ja aika tavanomainen teinikauhuraina tyhmine hahmoineen tekemässä tyhmiä juttuja, Bring Her Back osoittautui kaikkien kehujen arvoiseksi kauhuelokuvaksi, joka sai minut vihdoin näkemään Philippoun veljekset äärimmäisen lupaavina uusina tekijöinä lajityypissä. Poissa ovat typerät teinit pitämässä hauskaa typerin tavoin ja tällä kertaa luvassa on vangitseva kertomus, joka käsittelee surua, traumaa ja miten pitkälle ihminen on valmis menemään rakkaidensa eteen. Tarina nappaa heti mukaansa ja mitä pidemmälle se etenee, sitä syvemmälle sen pyörteisiin uppoaa. Tässä kodissa on jotain todella vinksahtanutta meneillään ja on koukuttavaa seurata, mitä kaikkea onkaan luvassa tämän yhä vain kauhistuttavamman tapahtumaketjun eskaloituessa.

Heti ensiminuuteista lähtien elokuvassa vallitsee onnistuneen epämukava, jopa suorastaan ahdistava ilmapiiri, joka ympäröi katsojan, eikä suostu päästämään irti. Epämukava tunne vain lisääntyy, kun sisarukset muuttavat Lauralle ja meno käy kohtaus kohtaukselta hämärämmäksi. Elokuva ei anna katsojalle hengitystilaa tai aikaa tasata pulssia, vaan se pitää ikävää tunnelmaa yllä lopputeksteihin asti. Sen lisäksi, että tunnelma on aidosti karmiva, luvassa on joitain todella häijyjä, jopa groteskeja näkyjä, jotka perustelevat kyllä leffalle lätkäistyn korkean K18-ikärajan. Aidosti onnistuneen karmiva fiilis, mihin on sujuvasti sekoitettu tiettyä haikeutta ja jopa kauneutta, tehokkaan kuvottavat näyt ja vahva tarina taitavasti kirjoitettuine hahmoineen tekevät Bring Her Backista yhden parhaista kauhuelokuvista vuosiin.

Bring Her Back on myös osaavasti kuvattu ja pätevästi valaistu, jolloin yöllisistäkin kohtauksista saa selvää ja pimeyttä hyödynnetään paikoitellen varsin karmivasti. Lavasteet ovat mainiot ja maskeerauksella on saatu aikaan joitain todella häiriintyneitä näkyjä. Käytännön tehosteilla taas on luotu parit puistattavat hetket, jotka tuntuvat katsojan kehossa asti. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu ja Cornel Wilczekin säveltämät musiikit tunnelmoivat mainiosti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bring Her Back, 2025, Causeway Films, Salmira Productions, The South Australian Film Corporation, SAFC Studios, RackaRacka Studios

Arvostelu: Talk to Me (2022)

TALK TO ME

Ohjaus: Danny Philippou ja Michael Philippou

Pääosissa: Sophie Wilde, Alexandra Jensen, Joe Bird, Miranda Otto, Otis Dhanji, Zoe Terakes, Chris Alosio, Marcus Johnson, Ari McCarthy, Alexandria Steffensen ja Sunny Johnson

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 16

Talk to Me on YouTuben RackaRacka-kanavaa pyörittäneiden Philippoun veljesten Dannyn ja Michaelin ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva. Veljet olivat työskennelleet kauhuleffa The Babadookin (2014) kuvausryhmässä ja halunneet pitkään itse tehdä oman kauhuelokuvansa. Yhdessä The Babadookin tuottaja Samantha Jenningsin kanssa he pääsivät vihdoin toteuttamaan Daley Pearsonilta syntynyttä ideaa. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Talk to Me sai maailmanensi-iltansa lokakuussa 2022 Adelaiden elokuvajuhlilla veljesten kotimaassa Australiassa. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin, kovien ennakkokehujen saattelemana. Itselleni RackaRacka-kanavan sisältö ei ollut tuttu, mutta leffan traileri vaikutti lupaavalta ja odotin näkeväni, mitä tubettajat saisivat aikaiseksi kunnon elokuvan ohjaksissa. Kävin katsomassa Talk to Me'n heti ensi-iltaviikonloppuna ja valitettavasti lähdin teatterista pahasti pettyneenä.

Australialaisteinit ovat löytäneet uuden huvitteluvälineen juhliinsa: meedion palsamoidun käden, josta kiinni pitämällä voi ottaa yhteyden henkimaailmaan. Pian nuoret joutuvat huomaamaan, että irti päästämisenkin jälkeen henkimaailma on alkanut vainota heitä.

Talk to Me'n keskiössä on esikoiselokuvansa tekevän Sophie Wilden näyttelemä teinityttö Mia, joka suree äitinsä (Alexandria Steffensen) kuolemaa. Kun hänen eteensä asettuu mahdollisuus ottaa yhteys henkimaailmaan, sekä kenties jopa puhua äitivainaalle, Mia tietty tarttuu tilaisuuteen. Wilde on roolissaan erittäin mainio, kanavoiden hahmonsa surua onnistuneesti. Hänen hahmonsa sen sijaan on kirjoitettu todella ärsyttäväksi, ajoittain suorastaan idioottimaiseksi. Läpi elokuvan Mia tekee toinen toistaan tyhmempiä juttuja, joita seuratessa ei voi kuin pudistella päätään ja todeta, että jos tässä käy huonosti, niin ihan oma vika.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Mian pienelle huomiolle jäävä isä (Marcus Johnson), Mian paras kaveri Jade (Alexandre Jensen), tämän pikkuveli Riley (Joe Bird), Jaden poikaystävä Daniel (Otis Dhanji), sekä kaveriporukkaan kuuluvat ja palsamoidun käden omistavat Hayley (Zoe Terakes) ja Joss (Chris Alosio). Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan toimivasti, mutta lukuun ottamatta tykättäviä Jadea ja Rileytä, sivuhahmoista on vaikea välittää. Talk to Me kompastelee eritoten siihen kliseiseen kauhuelokuvien kompastuskiveen, että teinihahmot ovat toiminnoissaan niin tyhmiä, että jos he kuolevat, ei kohtalo juuri hetkauta katsojaa.

Läpi kesän kestäneen hehkutuksen jälkeen odotin Talk to Me'ltä paljon enemmän. Siitä löytyy paljon hyvää, mutta myös paljon vikoja, jotka muodostavat yhdessä turhauttavan epätasaisen ja keskinkertaisen kauhurainan. Idea meedion palsamoidusta kädestä, jolla voi ottaa yhteyttä kuolleisiin, on vekkuli premissi kauhuleffalle, joskin siitä muodostuu saman tien mielleyhtymiä Ouija-lautaan ja sen pohjalta tehtyihin kauhuelokuviin. Vaikka Talk to Me on parempi kuin kehno Ouija-leffa (2014), löytyy siitä vastaavia ongelmia. Pidin kuitenkin erityisesti siitä, kuinka palsamoitua kättä verrattiin elokuvassa selvästi huumausaineisiin, jotka yleistyvät nuorten juhlissa kaiken aikaa. Huumeiden tavoin myös kuolleiden kanssa puhuminen ja vielä sitäkin pahempana kuolleille luvan antaminen siihen, että ne voivat hetkellisesti vallata kehosi, muuttuu nopeasti koukuttavaksi teineille ja etenkin surussa vellovan Mian on pakko saada lisää ja lisää tätä erikoista kokemusta.

Premissillä olisi aineksia vaikka mihin, mutta leffa ei oikein hyödynnä potentiaaliaan. Erityisesti itse kauhuosasto jää todella vaisuksi. Elokuva tarjoaa ajoittain kelpo jännitettä ja karmivaa ilmapiiriä, sekä yhden yllättävän verisen kohtauksen, mutta muuten todelliset kauhunväreet jäävät vähiin, enkä itse kokenut missään kohtaa tarvetta vaikkapa nostaa käsiä silmien eteen tai hautautua syvemmälle penkkiini. Sentään Philippout eivät syyllisty lajityypin perisyntiin, eli kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin. Talk to Me'n todelliset ongelmat näyttäytyvät kuitenkin vasta loppusuoralla. Ennen finaalia kyseessä on kelpo kauhuraina hyvien näyttelijöiden ja oivan tarinan kanssa, mutta loppua kohti käsikirjoitus muuttuu niin huolimattomasti rustatuksi sekoiluksi, että pisteet rupeavat putoilemaan.

Ensikertalaisohjaajiksi Danny ja Michael Philippou tekevät ihan hyvää työtä. He rakentavat jännittävää ilmapiiriä kelvollisesti ja saavat näyttelijät heittäytymään antaumuksellisesti rooleihinsa. Dannyn ja Bill Hinzmanin käsikirjoitus on kuitenkin ontuva rasittavien hahmojensa ja kökön lopetuksensa kanssa. Talk to Me on kuvattu hyvin ja leikkauksesta löytyy onnistumisia kiirehdittyä finaalia lukuun ottamatta. Lavasteet ja asut ovat oivat ja maskeeraajat ovat saaneet aikaan hienon ällöttäviä näkyjä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu Cornel Wilczekin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Talk to Me on harmillisen keskinkertainen kauhuraina, joka kompastelee tyhmiin hahmoihinsa ja hutiloituun finaaliinsa. Elokuvan premissi on veikeä, joskin tutuntuntuinen muista kauhuleffoista, joissa otetaan yhteyttä kuolleisiin. Leffa kuitenkin syventää menoa moniin muihin verrattuna, vertaamalla bileissä henkimaailman kanssa kanssakäymistä huumeisiin ja kuinka addiktoivaa puuha on. Elokuvasta löytyy aika ajoin jännittävää ilmapiiriä ja yksi varsin brutaali kohtaus, mutta todelliset kauhun tunteet jäävät uupumaan. Jännitystä syö isosti jo se, että typeristä teinihahmoista on vaikea välittää - etenkin päähenkilöstä, jonka teot muuttuvat elokuvan edetessä yhä vain idioottimaisemmiksi. Vika ei ole näyttelijässä, Sophie Wilde on oikein mainio pääroolissa, vaan käsikirjoituksessa, joka ontuu etenkin loppusuorallaan. Talk to Me'stä löytyy monia hyviä juttuja, mutta myös liian selvät kompastuskivensä, jotka tekevät lopputuloksesta todella epätasaisen kokonaisuuden. Pääasiassa elokuvasta on kuitenkin tykätty maailmalla ja se onkin tuottanut sellaisen summan rahaa, että jatko-osa on suunnitteilla, minkä lisäksi Philippoun veljekset ovat jo ehtineet kuvata elokuvalle esiosan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Talk to Me, 2022, Bankside Films, Causeway Films, Head Gear Films, Metrol Technology, Screen Australia, The South Australian Film Corporation, Talk to Me Holdings