Arvostelu: Anora (2024)

ANORA

Ohjaus: Sean Baker

Pääosissa: Mikey Madison, Mark Eydelshteyn, Yura Borisov, Karren Karagulian, Vache Tovmasyan, Lindsey Normington, Ivy Wolk, Darya Ekamasova ja Aleksei Serebryakov

Genre: komedia, draama, romantiikka

Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia

Ikäraja: 16

Anora on Sean Bakerin ohjaama ja käsikirjoittama romanttinen draamakomedia. Baker sai idean elokuvaan ystävänsä kertomasta tarinasta, missä vastavihitty venäläisamerikkalainen kidnapattiin. Hän alkoi kehitellä juonta seksityöntekijästä ja palkkasi entisen alan ammattilaisen Andrea Werhunin konsultiksi. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2023 ja Anora sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2024, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen palmun. Nyt elokuva on saapunut Suomenkin teattereihin ja itse kiinnostuin siitä, kun viime viikkojen aikana leffaa ryhdyttiin hehkuttamaan joka tuutista. Kävinkin katsomassa Anoran pian sen ensi-illan jälkeen.

Brooklyniläinen seksityöntekijä Anora tapaa rikkaan venäläisperheen pojan Vanyan ja juhliessaan Las Vegasissa nuoret päättävät mennä naimisiin. Kuitenkin kun sana kiirii Venäjälle, Vanyan raivostuneet vanhemmat yrittävät tehdä kaikkensa saadakseen avioliiton mitätöityä.

Ilman koekuvauksia Sean Baker valitsi päärooliin Mikey Madisonin, nähtyään tämän roolityöt elokuvissa Once Upon a Time... in Hollywood (2019) ja Scream (2022). Madison näyttelee Anora Mikheevaa, eli kavereille ihan vain Ania, Brooklynissä asuvaa seksityöntekijää, jonka elämä mullistuu, kun hän eräänä yönä strippaa ökyrikkaan venäläisperheen nuorelle pojalle, Ivanille, eli kavereille ihan vain Vanyalle (Mark Eydelshteyn). Anista hullaantunut Vanya tarjoaa naiselle isot summat rahaa, jos tämä suostuu esittämään Vanyan tyttöystävää ja ennen kuin Ani edes huomaa, on Vanya jo pistänyt monen karaatin timanttisormuksen Anin vasemman käden nimettömään. Madison tekee vimmaisen roolityön itse Anorana, tulkiten erinomaisesti monimutkaista hahmoa ja tämän yritystä pärjätä maailmassa. Ani näkee Vanyan mahdollisuutena parempaan elämään ja tarttuukin tähän mahdollisuuteen, katsoen täysin yli Vanyan selvät "punaiset liput". Eydelshteyn on myös nappivalinta osaansa ylimieliseksi ja kultalusikka takapuolessa syntyneeksi kakaraksi, jonka omahyväinen virne katoaa kasvoilta heti, kun tämä saa tietää, että hänen vanhempansa (Darya Ekamasova ja Aleksei Serebryakov) ovat matkalla Yhdysvaltoihin mitätöimään Vanyan ja Anoran avioliiton.

     Elokuvassa nähdään myös Karren Karagulian, Vache Tovmasyan ja Yura Borisov Vanyan perheen kätyreinä, Torosina, Garnickina ja Igorina, jotka lähetetään pistämään nuori pari aisoihin ja odottamaan vanhempien saapumista. Tämä trio on aivan mahtava ja karskien ulkokuorten alta paljastuu mitä vekkulimmat tyypit, jotka rikkovat tavanomaisia stereotypioita rujoista venäläisistä kovanaamoista.

Anoran ensimmäisten kolmen vartin ajan ehdin pohtia useasti, että mistä elokuvan saama valtava suitsutus johtuu. Madison ja Eydelshteyn suoriutuvat rooleistaan vakuuttavasti, heidän väliltä löytyy kemiaa ja epätavallisen nuoren parin suhteen kehittymistä on mielenkiintoista seurata, mutta vuoronperään nähtävät bile- ja panokohtaukset eivät vielä perustelleet, miksi osa on jopa veikannut elokuvan voittavan pääpystin ensi vuoden Oscar-gaalassa. Kuitenkin kun tieto Anoran ja Vanyan avioliitosta päätyy Vanyan vanhempien korviin ja nämä lähettävät kätyrikolmikkonsa nuorten talolle, elokuva lähtee sellaiseen vauhtiin, että huh huh! Anora ottaa muutaman vuoden takaisesta Oscar-rohmu Parasitesta (기생충 - 2019) sillä lailla esimerkkiä, että puolen välin paikkeilla nähdään kohtaus, jossa jotkut yrittävät tunkeutua toisen kotiin ja samalla koko leffa ajautuu ihan uusille raiteille. Tosin siinä, missä Parasite muuttui tiivistunnelmaiseksi trilleriksi, Anora muuttuu suorastaan hulvattomaksi komediaksi.

Kun kolmikko tulee kuvioihin ja nuoren parin tuore avioliitto on vaakalaudalla, alkava tapahtumaketju vain eskaloituu eskaloitumistaan. Elokuva nappaa ihan uudella tavalla mukaansa ja on äärimmäisen lystikästä, sekä jopa hieman jännittävääkin nähdä, miten hommassa lopulta käy. Nauraa saa todella makeasti oivalliselle sanailulle, sekä hyvin absurdeillekin tilanteille. Komedian lisäksi elokuva vakuuttaa loppupäässään myös teemoillaan modernista pinnallisesta ja paikoin jopa haitallisesta deittikulttuurista, naisten esineellistämisestä, miesten rahojen perässä juoksemisesta, selvien varoitusmerkkien totaalisesta huomioimattomuudesta, sekä suojamuurien rakentamisesta, joiden romahduksen myötä saadaan aikaiseksi yksi kuluneen elokuvavuoden voimakkaimmista lopetuskohtauksista.

Olin nähnyt Sean Bakerilta aiemmin vain yhden elokuvan, mainion The Florida Projectin (2017) ja Anorasta pidin vielä sitäkin enemmän. Bakerin rakentama ilmapiiri on kaiken kaikkiaan onnistunut ja hänen käsikirjoituksensa sen kuin paranee yllättävällä kerronnallaan, vahvalla dialogillaan ja vakuuttavilla teemoillaan. Anora on myös taitavasti kuvattu ja pääasiassa sujuvasti leikattu, vaikka vajaan kahden ja puolen tunnin kestossa olisikin hieman typistämisen varaa. Lavastus on tyylikästä, puvustus oivaa ja äänimaailma hyvin rakennettu musiikkivalintoja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anora, 2024, FilmNation Entertainment, Cre Film

Arvostelu: The Florida Project (2017)

THE FLORIDA PROJECT

Ohjaus: Sean Baker
Pääosissa: Brooklynn Prince, Bria Vinaite, Willem Dafoe, Valeria Cotto, Mela Murder, Christopher Rivera, Aiden Malik, Josie Olivo, Sandy Kane ja Caleb Landry Jones
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 12

Ensimmäinen kohtaamiseni The Florida Projectin kanssa tapahtui, kun näin yllä olevan julisteen. Kuva näytti mielestäni kaikin puolin liian taiteelliselta, joten ajattelin, etten varmaan pitäisi itse elokuvastakaan. Silti minua kiinnosti, mistä ihmeen "projektista" olisi kyse ja leffa jäi mieleeni. Elokuvalle järjestettiin lehdistönäytös jo ennen joulua 2017, mutta koska samana päivänä olivat myös Pitch Perfect 3:n (2017) ja Wonderin (2017) pressinäytökset, päätin jättää tämän väliin. Ehdin jo unohtaa filmin, kunnes erilaisia palkintoehdokkuuksia alettiin jakamaan ja The Florida Project oli tietty ehdolla. Ajattelin, että kyseessä on varmasti myös Oscar-ehdokaselokuva, joten kai sen voisi mennä katsomaan. Olinkin oikeassa ja päivä sen jälkeen, kun leffa oli saanut Oscar-ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta, menin katsomaan The Florida Projectin sen toiseen lehdistönäytökseen.

Pieni Moonee-tyttö ja hänen äitinsä Halley asuvat Magic Castle -motellissa, jossa he aiheuttavat ongelmia kapinallisten luonteidensa takia.

Brooklynn Prince on aivan mahtava valinta Moonee-tytön rooliin! Prince on täynnä energiaa läpi elokuvan, mutta hän ei ole kertaakaan ärsyttävä, kuten lapsinäyttelijöiden kohdalla usein käy. Hän pääsee kunnolla vauhtiin kapinahenkensä kanssa, syljeskellessään muiden autojen päälle, leikkiessään missä ikinä huvittaa, huudellessaan ihmisille kaikenlaista ja keksiessään erilaisia kepposia motellin johtajien päänmenoksi. Harvoin näkee noin kuusivuotiaan lapsen näyttävän keskisormea taivaalla pörräävälle helikopterille, mutta Prince pystyy tekemään kaiken yllättävän uskottavasti. Koskaan ei tunnu siltä, että hän näyttelisi, vaan tuntuu siltä kuin Prince oikeasti eläisi tällaista huoletonta elämää karussa ympäristössä. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan hänellä on asiat paremmin kuin hahmollaan.
     Halley-äitiä näyttelevä Bria Vinaite on myös todella hyvä. Aluksi Halley vaikuttaa vain väliinpitämättömältä (mitä hän tavallaan onkin), jolloin jotkut lapsikatsojat saattavat toivoa, että heidänkin vanhempansa antaisivat heidän tehdä mitä ikinä huvittaa, ilman seurauksia. Kuitenkin mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän alkaa ymmärtämään, miksi Halley on sellainen kuin on, mikä tietenkin johtaa ymmärrykseen siitä, miksi Moonee on sellainen kuin hän on. Vinaite onnistuu tekemään töykeästä ämmähahmosta yllättävän pidettävän henkilön.
     Willem Dafoe esittää motellinjohtaja Bobbyä, joka joutuu jatkuvasti miettimään, mitä tekisi hankalan äidin ja tämän lapsen kanssa. Dafoe on tosiaan Oscar-ehdokkaana roolistaan ja vaikka hän onkin hyvä, en usko, että hän voisi mitenkään voittaa, sillä hänen esiintymisensä ei ole mitenkään erityistä. Ensimmäisen tunnin ajan Bobby vain tuntuu sivuhahmolta, jota ärsyttää riehuva pikkutyttö ja tämän pilveä poltteleva äiti. Vasta toisen tunnin aikana Bobby alkaa muuttua oikeasti kiinnostavaksi tapaukseksi. Parhaan suorituksen Dafoe tekee kohtauksessaan limua etsivän miehen kanssa, sillä sen aikana Dafoe onnistuu luomaan huikean jännitteen.
     Elokuvassa nähdään myös Christopher Rivera Mooneen Scooty-kaverina, Mela Murder Scootyn äitinä, Valeria Cotto Mooneen Jancey-kaverina ja Caleb Landry Jones Bobbyä auttavana nuorukaisena.

Okei, olin hieman pettynyt, ettei The Florida Projectissa olekaan mitään "projektia", mutta olin kuitenkin pääasiassa yllättynyt siitä, kuinka paljon pidin tällaisesta taideleffasta. Elokuva nappaa samantien mukaansa loistavien lapsien ansiosta, joita on ilo seurata läpi leffan. Useaan otteeseen pääsee naureskelemaan Mooneen ja kumppaneiden tekemille jäynille, sillä lapsuuden riemu ja vapaus on äärimmäisen hyvin kuvattu. Itse olin paljon kiltimpi tapaus, mutta uskon, että kaikki voivat tunnistaa itsestään tiettyä Mooneen kapinahenkeä. On myös mielenkiintoista katsoa, kuinka lapsilta ei kielletä mitään, jolloin heidän täytyy itse oppia rajansa. Välillä joutuu jopa kauhistelemaan, miten pitkälle kaverukset ovat valmiita menemään, sillä heiltä ei ole kielletty mitään. Monen kohtauksen ajan pidin The Florida Projectia lähinnä oikein mainiona hyvän mielen elokuvana, kunnes totuus alkoi vihdoin paljastua.

Kyseessä on nimittäin erittäin traaginen tarina rikkinäisestä äidistä ja sen vaikutuksesta hänen tyttäreensä. Mooneen äidin ongelmia paljastetaan vähitellen ja pienistä vihjeistä voi päätellä, mitä hän tekee päivisin. Mukava tunnelma katkeaa useasti, kun joutuu katsomaan, miten Halley ottaa Mooneen mukaansa kauppaamaan varastettuja tavaroita turisteille, jotta Halley voisi maksaa motellihuoneensa vuokran. Surullisemman asiasta tekee se, että pienelle Mooneelle sellainen on täysin normaalia. On kauheaa katsoa, kuinka lasten näkemä seikkailukenttä onkin karu ja ankea, vaikka talot ovatkin kirkkaasti maalattu sinisiksi, oranssiksi, vihreäksi, keltaiseksi ja lilaksi, aivan kuin kyseessä olisi jonkinlainen satumaa. Varsinkin loppupäässä tarinan traagisuus alkaa tuntua selkeästi ja viimeisiä kohtauksia voi olla raskasta katsoa. Pidin leffan lopetusta todella koskettavana ja toimivana, jolloin olin täysin jännittyneenä paikoillani ja mietin mitä tässä voi käydä... mutta valitettavasti tunnelma pilataan ihan viime minuutilla, muuttamalla sitä salamannopeasti täysin erilaiseksi. Tavallaan pidän siitä, mitä lopetuksesta seuraa, mutta samalla pidin sitä harmillisen latteana päätöksenä muuten erittäin hyvälle filmille.

Elokuvan on ohjannut Sean Baker, joka on myös toiminut toisena käsikirjoittajana ja leikkaajana. Näin hän on pystynyt vastaamaan tarinan kerronnasta täysillä ja onkin onnistunut saamaan rauhallisesta kertomistavasta mielenkiintoisen. Pitkäveteiseksi leffa käy vain muutaman kerran. Baker on luonut useita erinomaisia kohtauksia, jotka pitävät katsojan vangittuna tapahtumiin. The Florida Project on hyvin kuvattu, vaikkakin paikoitellen kuvat ovat hieman sumeita ja loppukohtauksesta voi huomata selvästi, että Baker kuvasi sen puhelimellaan. Lavasteet ovat hienot ja valaisu on oivallista. Äänimaailma ei muuten korostu, jos jatkuvasti lentäviä helikoptereita ei laske mukaan. Lorne Balfen säveltämät musiikit toimivat elokuvan aikana, mutteivät jää mieleen.

Yhteenveto: The Florida Project on erittäin hyvä teos rikkinäisestä perheestä. Se saa liikuttumaan ja kauhistelemaan, mutta myös iloitsemaan riehakkaiden lasten ansiosta. Elokuva sisältää usein mainion mukavan tunteen, jolloin tapahtumia on ilo seurata, mutta niiden hyvänä vastapainona on traagisuutta, jolloin katsojasta voi tuntua epämukavalta. Suurimmaksi osaksi tunnelma on hienosti luotu, mutta valitettavasti ihan lopussa mahtava fiilis katkaistaan kuin seinään, aivan kuin lumoutunut katsoja ravisteltaisiin hereille unesta. Elokuva voisi olla myös hieman lyhyempi, sillä se muuttuu parissa kohtaa pitkäveteiseksi. Näyttelijät ovat kuitenkin todella oivallisia, etenkin Bria Vinaite rikkinäisenä äitinä ja Brooklynn Prince tämän kapinahenkisenä tyttärenä. Willem Dafoe on kyllä mainio, mutten usko, että hän voittaisi Oscaria roolistaan. Sean Baker on tehnyt hyvää työtä leffan parissa ja saanut tällaisen taidepläjäyksen kiehtomaan myös minua. Suosittelenkin The Florida Projectia ihmisille, jotka pitävät enemmän taiteellisista filmeistä, sekä koskettavista perhetarinoista. Moniin tämä ei luultavasti iske, mutta toivon elokuvan löytävän yleisönsä Suomessakin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Florida Project, 2017, Cre Film, Freestyle Picture Company, June Pictures, Sweet Tomato Films