Haastattelussa Deadpool & Wolverine -elokuvan näyttelijät ja tekijät (2024)

HAASTATTELUSSA DEADPOOL & WOLVERINE -ELOKUVAN NÄYTTELIJÄT JA TEKIJÄT

(2024)




Deadpool & Wolverine on Marvel Studiosin uusi supersankarielokuva ja se perustuu Marvelin sarjakuvahahmoihin Deadpooliin ja Wolverineen, jotka tekivät ensiesiintymisinsä vuosina 1991 ja 1974. Elokuvien puolella hahmoja ovat näytelleet Ryan Reynolds ja Hugh Jackman useiden vuosien ajan, kerran jopa samassa elokuvassa, vuoden 2009 X-Men Origins: Wolverinessa.

Näiden hahmojen suurena fanina olinkin innoissani, kun sain Disneyltä kutsun ensin katsomaan ennakkoon elokuvan ensimmäiset puoli tuntia ja sitten osallistua virtuaaliseen lehdistötilaisuuteen, jossa paikalla olivat elokuvan päätähdet Reynolds ja Jackman, kuten myös näyttelijät Emma Corrin (Cassandra Nova) ja Rob Delaney (Peter Wisdom), ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Shawn Levy, vastaava tuottaja Wendy Jacobson, sekä Britannian rumimman koiran palkinnon voittanut Peggy-hauva (Dogpool).




Tekijätiimiltä tiedusteltiin tietty heti, kuinka tämä hahmojen yhteiselokuva saatiin vihdoin ja viimein aikaiseksi, siitäkin huolimatta, että Hugh Jackman oli aiemmin ilmoittanut, ettei enää palaisi Wolverinen rooliin vuoden 2017 Logan-elokuvan jälkeen.

"Olin esittänyt tähdelle toivomuksen, että Hugh pistäisi keltaisen asun ylleen ja voisimme näytellä Deadpoolia ja Wolverinea yhdessä. Kun esitimme ideoita Marvelille kolmannesta Deadpoolista, kyse oli heti hahmojen yhteiselokuvasta. Ensimmäinen ideani oli Rashomon - paholaisen temppelin kaltainen tarina, jonka ensimmäinen näytös esitettäisiin Deadpoolin näkökulmasta, toinen näytös Wolverinen vinkkelistä ja kolmas näytös olisi objektiivinen esitys tapahtumista. Kevin sanoi kuitenkin "ei". Mukana taisi olla myös "ehdottomasti ei" ja "uloskäynti on tuossa suunnassa"", Ryan Reynolds kertoi. 
     "Toisessa ideassani Deadpool olisi kuulustellut miestä, joka paljastuu Bambin äidin ampuneeksi metsästäjäksi. Disney kuitenkin sanoi, että "me emme vittuile Bambin kanssa"."




Hugh Jackman taas vitsaili syynsä paluulleen olevan se, että hän on rahaton, mihin Reynolds heitti, että pelkkä Jackmanin jokailtainen ihonhoitorutiini aiheuttaisi monille vararikon.

"Totuus on, että tarkoitin sitä, kun sanoin lopettavani Wolverinen esittämisen Loganin jälkeen. Ilmoitin asiasta ennen kuin kuvasimme Loganin ja suunnilleen kolme päivää myöhemmin näin ensimmäisen Deadpool-elokuvan. Leffaa oli mennyt noin vartti, kun mietin että "hups, ehkä minun olisi pitänyt katsoa tämä ensin"", Jackman kertoi.
     "Seuraavien neljän tai viiden vuoden ajan en miettinyt muuta kuin näitä kahta hahmoa yhdessä. Mietin 48 tuntia, Parittomia kaveruksia, Vauhdilla Chicagoon... Näin mielessäni niin selvästi, kuinka nämä kaksi hahmoa toimisivat yhdessä."

Jackman paljasti tarkan päivän, jolloin hän vihdoin pyörsi päätöksensä Wolverinen esittämisen suhteen.

"14. elokuuta 2022. Olin ajamassa autoa, kun se iski. Ajoin tiensivuun, soitin Ryanille ja sanoin: "Ryan, haluan tehdä tämän, ole kiltti ja sano että sinäkin haluat tehdä tämän.""

"Meillä oli edessä viimeinen tapaaminen Marvelin kanssa, kun Hugh soitti. Puhuin (Marvel-johtaja) Kevin Feigen kanssa Zoom-puhelun ja keksin lennosta uuden idean."

Kaikki kuitenkin pitivät Logan-elokuvan lopetusta ja Wolverinen tarinan päätöstä niin pyhänä juttuna, että he kokivat vaikeuksia keksiä syytä Jackmanin paluulle. Lopulta Reynoldsin mukaan nimenomaan Jackmanin ideat käsitellä Loganin lopetusta muuttuivat avaimeksi elokuvaan. Kirjoitusprosessista Reynolds paljasti sen verran, että vaikka Deadpool-leffat tunnetaankin huumoristaan, hänen mielestään on tärkeintä ensin kirjoittaa emotionaalisesti resonoiva tarina ja vasta sitten ripotella vitsit sekaan.




Kirjoitusvaiheessa haasteita tuotti myös se, kuinka laajaksi Marvelin elokuvamaailma on muuttunut. Varsinaisen Marvelin elokuvauniversumin lisäksi löytyy muun muassa Sonyn Spider-Man -elokuvat ja Foxin X-Men -leffat. Tuottaja Wendy Jacobson kertoi huojentuneena, että kenenkään ei onneksi tarvitse pitää näin isoa pakkaa yksin kasassa, vaan tukena oli iso tiimi, joiden työnä on nimenomaan navigoida läpi alati kasvavan Marvel-universumin.

Rääväsuinen Deadpool on hyvin erilainen hahmo kuin Marvelin tyypilliset sankarit ja tekijät jännittivätkin, millaisia rajoja heille asetettaisiin nyt, kun Deadpool siirtyi Foxilta Disneylle. Rajoista ei kuitenkaan kuulunut ja tekijät ryhtyivätkin leikittelemään Marvelin ja Disneyn imagon kanssa.

"Muistan keskustelun Kevinin kanssa, jossa hän sanoi, että kaikki on ok Deadpoolin kohdalla, eikä mikään ole liian pyhää. Se, että Deadpool tekee sinusta pilkkaa, on itse asiassa kunniamerkki", Jacobson kertoi.




Ohjaaja Shawn Levy paljasti, että hän on hahmojen suuri fani ja että hänen täytyi pitää sisäistä fanipoikaansa piilossa, säilyttääkseen kuvauksissa edes jonkin sortin auktoriteetin.
     "Olin jo työskennellyt Hugh'n kanssa Real Steelissä ja Ryanin kanssa teimme Free Guyn ja The Adam Projectin, mutta kun he astelivat kuvauksiin Deadpoolina ja Wolverinena, nämä tutut kaverini katosivat ja heidän tilalleen tuli jotain aivan muuta. He muuttuivat ikonisiksi. Minun piti hillitä itseni, sillä mielessäni pyöri vain "Edessäni on jumalauta Wolverine! Ja tuossa on vittu Deadpool!" Oli upeaa nähdä näiden tyyppien muuttuvan kameran edessä joksikin elämää suuremmaksi."

Ikonisten hahmojen tuominen ruudulle ei ole helppoa hommaa. Reynolds kertoi siitä, millaista on näytellä, kun hänen hahmonsa pitää kasvot peittävää maskia yllä lähes kaiken aikaa.
     "Ensimmäisen kerran, kun puin Deadpoolin asun ylleni vuonna 2015, lainasin pienen kuvausryhmän selvittääkseni, miten minun kuuluu esiintyä kameran edessä. Rehellisesti se on verrattavissa klovnien työhön. Käsien, äänen, maneerien, pienten ja isojen liikkeiden pitää toimia ilmeitteni paikalla."

Reynolds ei kuitenkaan koe tätä esiintymistä rajoittavaksi, vaan päinvastoin.
     "Olen vapaimmillani silloin, kun olen siinä naamiossa ja asussa. Rakastan sitä tunnetta."

Reynolds myös pitää Deadpoolista hahmona tämän antisankaristatuksen takia. Hän mieltää antisankarit samaistuttaviksi, sillä he elävät täysillä pimeiden puoliensakin kanssa, mikä on hänen mukaansa kadehdittavaa vapautta.

Ohjaaja Levy hehkutti Reynoldsin työtä, eikä hänen mielestään kukaan muu pystyisi esittämään hahmoa.

"Sitä on ihmeellistä katsoa. Kuvauksissa Ryan kyselee jatkuvasti kuvaajalta, näkyvätkö hänen kätensä ja niin edelleen, koska hän kommunikoi koko kehollaan", Jackman lisäksi.
     "Ryanin kotona televisiossa pyörii aina esimerkiksi Buster Keatonin klassikkoelokuvia. Kun kuvauksissa seuraan Ryanin työtä, tajuan, että tässä on nykypäivän Buster Keaton."




Ryan Reynoldsin ja Hugh Jackmanin lisäksi paluun rooliinsa tekee myös Rob Delaney sympaattisena Peterinä, siitäkin huolimatta, että hahmo kuoli Deadpool 2:ssa. Reynoldsin mukaan varta vasten elokuvia varten luotu hahmo oli niin hauska, että hänet oli pakko saada mukaan tälläkin kertaa.

Kun Delaneyltä kysyttiin, kuinka Peter suhtautuu Deadpoolin ja Wolverinen ystävyyteen, Delaney totesi miehen kannustavan innokkaasti sivusta.
     "Peterissä on niin hauskaa se, että vaikka hän on osa tätä maailmaa, hän on silti näiden hahmojen fani, kuten mekin. Hän tukee tätä ystävyyttä koko sydämestään."

Uutena tuttavuutena elokuvassa esitellään professori Xavierin paha sisar Cassandra Nova, jota näyttelee The Crown -televisiosarjasta tuttu Emma Corrin. Corrinilla oli parhaillaan teatterityöt käynnissä, kun hänelle soitettiin Marvelilta, eikä hän empinyt vastauksessaan.

"En koe, että Cassandra mieltäisi itseään pahikseksi. Hän on omasta mielestään tarinan sankari. Hän tekee mitä haluaa, kun hän haluaa. Hän saattaa herätä ja ajatella että "tänään olen kiva", mutta jossain kohtaa päivää hän ei enää jaksakaan olla kiva", Corrin pohti hahmoaan. Hän myös koki puvustuksen ja maskeerauksen auttavan rooliin sisälle pääsemisessä.

"Maskeerauksen avulla muutut siksi henkilöksi. Minulla oli kaljuproteesi ja tekosormet, joiden asentamisen jälkeen en pystynyt käymään edes vessassa yksin. On kiinnostavaa kuvata ruudulla sitä, kun hahmon voima tulee tämän mielen kautta. Kuvittelen kuvauksissa keskittyväni todella vaikeisiin matematiikan tehtäviin", Corrin naurahti.

Corrin myös paljasti, että viimevuotinen Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakko auttoi häntä ymmärtämään rooliaan. Hän ei ollut vielä ehtinyt aloittaa kohtaustensa kuvaamista, kun lakot pysäyttivät elokuvan teon. Jo kuvatut kohtaukset oltiin kuitenkin leikattu ja Corrin pääsi näkemään olemassa olevan materiaalin ennen kuin lakot päättyivät ja hän asteli kameran eteen.
     "Yleensä elokuvat kuvataan epäkronologisessa järjestyksessä, mikä voi olla hämmentävää, kun yrität hoksata, missä kohtaa elokuvaa kuvattava kohtaus tapahtuu. Nyt pystyin tasan tarkkaan näkemään, mitä Cassandrasta halutaan."




Salailusta on tullut iso osa Marvel-elokuvia, mutta niin myös huhuista, että mitä kaikkea elokuvissa voitaisiinkaan nähdä. Tekijöiltä kysyttiin, mikä on villein huhu, minkä he ovat kuulleet tai lukeneet Deadpool & Wolverinesta.

"Kuulin huhun, että kuningas Charles olisi mukana elokuvassa. Ja hetken jopa mietimme, voisimmeko toteuttaa sen", Reynolds paljasti.

"Meillä oli keskustelu huhun pohjalta, muttemme vahvista tai kiellä, teimmekö asian eteen mitään", Levy lisäsi.

Minä taas kuulin, että Wolverinella olisi musikaalinumero... alastomana", Jackman nauroi, mihin Reynolds totesi, että vanhasta käsikirjoitusversiosta itse asiassa löytyi musikaalinumero Elton Johnin I Guess That's Why They Call It the Blues -kappaleen tahdissa.




Deadpoolin ja Wolverinen yhteistyötä on toivottu jo vuosia niin näyttelijöiden kuin fanien toimesta. Näyttelijöiltä kysyttiin, kenen muiden hahmojen kanssa he haluaisivat Deadpoolin ja Wolverinen tekevän yhteistyötä tulevaisuudessa.

"En voi edes kuvitella, mitä olisi luvassa seuraavaksi. Haluan tehdä elokuvan kerrallaan", Reynolds vastasi.

"Moni ei tiedä, kuinka mustasukkainen Wolverine on. Jos olisit maininnut jonkun muun, tappaisin heidät. Etenkin jos se on joku toinen australialainen supersankari", Jackman totesi Reynoldsille, mihin Levy naurahti, ettei Thor tulisi siis kuuloonkaan, sillä hahmoa esittää australialainen Chris Hemsworth.




Ryan Reynolds näytteli Deadpoolia ensi kertaa elokuvassa X-Men Origins: Wolverine. Hugh Jackman taas nähtiin Wolverinena ensimmäisen kerran jo vuoden 2000 X-Men -leffassa. Näyttelijöitä pyydettiin pohtimaan, miten he pystyvät pitämään hahmonsa raikkaina useiden vuosien ja monien elokuvienkin jälkeen?

"Olen esittänyt Wolverinea nyt kahdenkymmenenneljän vuoden ajan. Hahmossa on silti paljon puolia, joita en ole päässyt aiemmin tuomaan esille. Fanit tulevat nyt näkemään täysin uuden puolen Wolverinesta, mistä olen innoissani", Jackman kertoi.
     "Minulle on kirjoitettu monologi, jossa on kerralla enemmän repliikkejä kuin missään aiemmassa Wolverine-esiintymisessäni aiemmin."

Jackman paljasti myös saaneensa vuosia sitten fanilta taulun, joka sisälsi pelikortteja Wolverinen eri versioita. Deadpool & Wolverinea suunnitellessa Jackman asteli taulun eteen ja valitsi suosikkinsa Wolverinen eri versioista, jotka hän haluaisi tuoda valkokankaille. Reynolds harmitteli, etteivät he saaneet mukaan aitoa ahma-eläintä.

Reynoldsilta ja Jackmanilta tiedusteltiin myös, minkä muun hahmonsa pariin he haluaisivat palata vuosien jälkeen uudestaan, jos he saisivat valita kenet tahansa esittämänsä roolihahmon. Jackman vastasi Van Helsingin, mutta ilman hiuslisäkkeitä.

"Oma filmografiani on koskematon, mutta jos saisin tehdä yhden Hugh'n elokuvista, tekisin The Greatest Showmanin. En tosin sano, että olisin hyvä siinä", Reynolds naureskeli. Hän paljasti lastensa olevan pakkomielteisiä kyseisestä elokuvasta ja kertoi myös tarinan eräästä päivästä, kun hän palasi kotiinsa ja näki lastensa ja Jackmanin esittävän The Greatest Showmania samaan aikaan, kun elokuva pyöri televisiossa taustalla.




Kun poppoota pyydettiin kuvaamaan Deadpool & Wolverine -elokuvaa yhdellä sanalla, esille nousi sellaisia kuten "herkullinen", "röyhkeä", "keskivertoa parempi" ja "orgasminen".


Viimeiseksi yleisössä ollut journalisti pyysi Reynoldsia ja Jackmania katsomaan toisiaan silmiin ja kertomaan, mitä he rakastavat ja vihaavat toisissaan.

"Mitä vihaan Ryanissa? Mistä edes aloittaisin?!" Jackman vitsaili.

"Voin sanoa, etten ole koskaan tavannut toista ihmistä, joka olisi yhtä rehellinen kuin Hugh Jackman. Ensimmäinen muistoni hänen kanssaan on, kun kuvasimme X-Men Origins: Wolverina - ironisesti edellinen kerta, kun Hollywoodissa lakkoiltiin. Seurasin, kun tämä mies, iso elokuvatähti operoi kuvaustilannetta. Hän ei ollut vain mahtava, vaan myös ystävällinen, maanläheinen ja ymmärsi yhteisöllisyyden kuvauksissa, muisti kaikkien nimet. Ajattelin, että jos joskus olisin onnekas olemaan hänen asemassaan, haluaisin olla edes kymmenesosa siitä miehestä", Reynolds tunteili, kunnes pisti vitsailumoodinsa takaisin päälle.
     "Ja nyt kun olen paljon kuuluisampi kuin hän, olen liian hyvä epäonnistumaan, joten nyt murskaan viholliseni ja juon heidän verensä!"

"Ei. Hugh on paras. Se, mitä näet, on myös se mitä saat. Hän on sellainen kuin on mainostettu. Hän on kaikkea sitä, mitä toivot hänen olevan ja vielä enemmän."


Deadpool & Wolverine saa ensi-iltansa elokuvateattereissa huomenna, keskiviikkona 24. heinäkuuta. Arvostelu elokuvasta julkaistaan samana päivänä.


Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.7.2024
Deadpool & Wolverine, 2024, Marvel Studios, 20th Century Studios, 21 Laps Entertainment, Donners' Company, Maximum Effort, TSG Entertainment


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti