Arvostelu: Toy Story 3 (2010)

TOY STORY 3

Ohjaus: Lee Unkrich
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, Ned Beatty, Don Rickles, Wallace Shawn, Blake Clark, John Ratzenberger, Estelle Harris, Jodi Benson, Michael Keaton, John Morris, Emily Hahn, Timothy Dalton, Kristen Schaal, Jeff Garlin, Bonnie Hunt, Bud Luckey, Whoopi Goldberg ja Laurie Metcalf
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, draama
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 7

Pixar-yhtiön ensimmäinen täyspitkä elokuva ja ylipäätään kaikkien aikojen ensimmäinen täyspitkä animaatioelokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli kriitikoiden ylistämä jättihitti. Jatkoa päätettiin tietty tehdä ja vaikka Toy Story 2:n tie teattereihin oli täynnä töyssyjä, saatiin se lopulta julkaistua vuonna 1999. Pixarin omistava yhtiö Disney halusi tietty jatkaa sarjaa vielä lisää, mutta Pixar halusi siirtyä muihin projekteihin. Pixarin ja Disneyn diiliin kuitenkin kuului, että Disney omisti oikeudet Pixarin hahmoihin ja voisi halutessaan tehdä jatkoa Toy Storylle. Vaikka Pixar yritti vastustella tätä, Disney alkoi työstämään kolmatta osaa. Kuitenkin vuonna 2006 Pixaria johtaneet Edwin Catmull ja John Lasseter nousivat Disneyn johtoon ja pistivät kolmannen Toy Story -elokuvan jäihin, siirtääkseen projektin takaisin Pixarille. Pixarin tekijät eivät edes lukeneet Disneyn käsikirjoitusta, vaan alkoivat suunnittelemaan kolmatta osaa puhtaalta pöydältä. Näyttelijät saatiin innokkaina takaisin mukaan, poislukien Slinky-koiraa esittävä Jim Varney, joka oli menehtynyt vuonna 2000 ja jonka tilalle valittiin Varneyn ystävä Blake Clark. Animointi lähti käyntiin ja Toy Story 3 sai ensi-iltansa kesällä 2010. Elokuva oli valtava hitti, tienaten yli miljardi dollaria, mikä teki siitä ilmestymisvuotensa menestyneimmän elokuvan, minkä lisäksi leffa sai suurta ylistystä kriitikoilta ja faneilta. Filmi oli ehdolla useista palkinnoista, kuten viidestä Oscar-palkinnosta (paras elokuva, paras sovitettu käsikirjoitus, paras animaatioelokuva, parhaat äänitehosteet ja paras laulu), joista se voitti parhaan animaatioleffan ja laulun palkinnot. Kyseessä oli elokuvahistorian kolmas animaatio Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) ja Up - kohti korkeuksia (Up - 2009) jälkeen, mikä sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Minä kävin katsomassa Toy Story 3:n isäni kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin ja pidin siitä valtavan paljon. Olenkin katsonut elokuvan useasti uudestaan ja nyt kun sarja on saamassa jatkoa leffalla Toy Story 4 (2019), oli aika katsoa sarjan aiemmat osat uudestaan.

Andy on kasvanut ja lähdössä collegeen, jolloin hänen lelunsa lahjoitetaan Päivänpaiste-päiväkotiin. Uusi seikkailu alkaa, kun Päivänpaiste ei olekaan yhtä ihana paikka kuin aluksi vaikuttaa.

Lähes kaikki Andyn (äänenä yhä John Morris) tutut lelut tekevät paluun. Vaikkei Andy ole leikkinyt leluillaan vuosiin, ei cowboy-nukke Woody (Tom Hanks) suostu uskomaan, että Andy olisi unohtanut heidät. Woody on sama päättäväinen johtohahmo, joka kyllä huolehtii ystävistään, muttei välttämättä onnistu täysin näkemään, mikä olisi heille parasta. Jos Andy ei ole kiinnostunut heistä, kannattaako lelujen käyttää loppuelämänsä lojuen ja pölyttyen laatikossa? Avaruusrangerilelu Buzz Lightyear (Tim Allen) näkeekin tässä asiassa pidemmälle ja on jälleen mahtavaa nähdä, kuinka tämä vihamiehinä alkanut kaksikko tukee toisiaan jatkuvasti. Molempia hahmoja hyödynnetään hyvin ja tässä leffassa etenkin Buzz päästetään kunnolla vauhtiin ja tarjoamaan makeat naurut.

Woodya lukuunottamatta muut lelut ovat valmiita siirtymään eteenpäin Andysta. Äksy herra Perunapää (Don Rickles) ei enää välitäkään omistajasta, vaan haluaa vain päästä jonnekin, missä hänellä ja rouva Perunapäällä (Estelle Harris) olisi hyvä olla. Slinky-koira (Blake Clark) on uskollinen ystävä Woodylle, mutta tietää, ettei takertuminen tee leluille hyvää. Röh-säästöpossukin (John Ratzenberger) on sitä mieltä ja Rex-dinosaurus (Wallace Shawn) seuraa kiltisti perässä. Toy Story 2:ssa esitellyt lehmityttö Jessie (Joan Cusack) ja hevonen Napakymppi ovat yhä mukana. Päivänpaisteeseen lähtevät myös Barbie-nukke (Jodi Benson), sekä edellisessä leffassa herra Perunapään pelastamat kolmisilmäiset alienit (Jeff Pidgeon). Jokainen hahmo saa hyvin ruutuaikaa ja jokaista onnistutaan hyödyntämään erittäin mainiosti. Tiettyjä leluja syvennetään entisestään ja elokuvan aikana katsojana voi huomata, että näistä hahmoista on alkanut välittämään kuin omista rakkaista lapsuudenleluista.
     Päivänpaiste-päiväkodissa Woody ja kumppanit tapaavat tietty ison liudan uusia leluja. Löytyy vihreää avaruushyönteistä (John Cygan), venyvää mustekalaa (Whoopi Goldberg), isoa vauvanukkea (Woody Smith), kasvojaan vaihtavaa kivihirviötä (Jack Angel), ovelaa puhelinta (Teddy Newton), sekä kauhistuttavaa, rääkyvää apinalelua. Tärkeimpiä uutuuksia ovat kuitenkin Ken-nukke (Michael Keaton), johon Barbie iskee tietysti silmänsä ja joiden romanssi on koomista seurattavaa, sekä Päivänpaisteen lelujen johtohahmo, mansikoilta tuoksuva ja oikein mukava Tuhti-nalle (Ned Beatty). Tuhti on ehdottomasti uusista hahmoista kiehtovin ja hahmoa hyödynnetään erinomaisin tavoin.
     Muita hahmoja leffassa ovat mm. Andyn äiti (Laurie Metcalf), Andyn pikkusisko Molly (Beatrice Miller), Päivänpaisteessa käyvä tyttölapsi Bonnie (Emily Hahn), sekä tämän lelut, Maija-nukke (Bonnie Hunt), siilipehmo Pricklepants (Timothy Dalton), yksisarvinen Buttercup (Jeff Garlin), dinosauruslelu Trixie (Kristen Schaal), sekä murtunut klovni Virnu (Bud Luckey). Nämäkin uudet hahmot ovat oivallisia lisäyksiä.

En voisi kuvitella, että Pixar olisi voinut mitenkään tehdä parempaa jatkoa Toy Story -sarjalle tai keksiä parempaa tarinaa kolmannelle osalle kuin tämä. Elokuva ilmestyi 11 vuotta Toy Story 2:n jälkeen ja tekijät ovat päättäneet mennä elokuvasarjankin jatkumossa vuosia eteenpäin. Yksi Toy Story 2:n isoimmista pohdiskeluista oli, mitä leluille käy, kun Andy vääjäämättä kasvaa aikuiseksi ja siitä on erittäin hyvä jatkaa kolmannessa osassa, missä tämä käy toteen. Aikahyppy on paras mahdollinen ratkaisu myös siksi, että ne jotka näkivät kaksi ensimmäistä Toy Storya lapsena, kun ne ilmestyivät, ovat nyt kasvaneet Andyn ikään, jolloin Toy Story 3:n tarina iskee todella kovasti. Vaikken itse ollut vielä täysi-ikäisyyden kynnyksellä, kun näin elokuvan leffateatterissa, se pisti minut jo silloin miettimään, miten itse toimin lelujen kanssa varttuessani. Noh, nykyään olen parikymppinen ja omistan yhä valtavan kasan legoja ja olen jo vuosia pohtinut, että ostaisin jostain Toy Story -elokuvien tärkeimmät lelut juuri samannäköisinä kuin ne leffoissa esiintyvät.

Mutta takaisin itse elokuvaan: Toy Story 3 lähtee liikkeelle mitä parhaimmalla tavalla, näyttäen ensimmäistä kertaa sarjan aikana, kuinka Andy näkee leikkinsä. Tämä imaisee katsojan välittömästi mukaansa ja kun sitä seuraa montaasi Andyn kasvamisesta, onnistuu leffa liikuttamaan jo ensimmäisen varttinsa aikana. Ja voin kyllä sanoa, etteivät koskettavat hetket siihen lopu, sillä elokuvasta löytyy vielä sydämen seisauttava ja koko kehon lamaannuttava kohtaus, mikä saa varmasti alahuulen väpättämään. Kohtaus ja syvällinen tarina ovat isot esimerkit siitä, ettei Toy Story 3:a ole todellakaan lähdetty tekemään vain lapsille, vaan siitä on haluttu tehdä oikeasti koko perheen elokuva, mistä kuka tahansa voi nauttia. Ja siinä on totta vieköön onnistuttu. Elokuvasta löytyy paljon kaikenlaista kaikille. Lapset pääsevät viihdyttävään ja jännittävään seikkailuun suosikkilelujensa kanssa, kun taas aikuisilta loksahtaa vähän väliä suu auki ihmetyksestä, kuinka syvällisiä ja rankkoja puolia tekijät ovatkaan saaneet mukaan. Päivänpaisteen meininki herättää aikuisten mielissä varmasti mielikuvia ihan jostain muusta kuin päiväkodista, mikä tekee leffasta jopa omalla tavallaan kauhistuttavan. En ihmettele yhtään, miksi Toy Story 3 sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Tämä ei ole vain mahtava animaatioleffa, vaan aivan mieletön elokuva.

Joka katselukerralla filmi pääsee yllättämään, kuinka mestarillisesti sen tarina ja tunnelma ovatkaan rakennettuja. Elokuva kyllä sisältää paljon huumoria ja nauraa saa usein, mutta joidenkin muiden animaatioyhtiöiden teosten tyylistä poiketen Pixar ei pelkää, että katsoja tylsistyisi, jos vitsejä ei viljellä tauotta. Yhtiö uskoo vahvan tarinankerronnan ja erinomaisesti kirjoitettujen hahmojen voimaan. Juuri se tekee monista Pixarin filmeistä niin huikeita. Tämä on täysin hahmovetoinen kertomus, jolloin se pitää katsojaa tiukemmin otteessaan kuin jos se olisi vain vauhdikas ja viihdyttävä, mutta hieman tyhjänpäiväinen seikkailu. Toy Story 3 on kyllä viihdyttävä ja vauhdikaskin, muttei mitenkään tyhjänpäiväinen. Filmin tarina todella pitää katsojaansa rautaisella otteella mukanaan ja muuttuu koukuttavammaksi ja jännittävämmäksi, mitä pidemmälle tarina etenee. Loppupäässä ei todellakaan voi kyyneleiltä välttyä ja itsekin herkistyn valtavasti elokuvan viimeisen vartin aikana. Elokuva on mitä täydellisin päätös Woodyn, Buzzin ja muiden lelujen tarinalle... tai se olisi, jos Pixar ei olisi saanut päähänsä jatkaa sarjaa vielä neljännen osan voimin. Noh, pyrin katsomaan Toy Story 4:n mahdollisimman avoimin mielin, etenkin kun sitä on nyt kehuttu paljon kaikkialla. Ja vaikkei tarina päätykään, ei se vie sitä pois, että tällaisenaan elokuva on mielestäni täydellinen - tähän mennessä Toy Story -sarjan paras osa ja yksi Pixarin hienoimmista elokuvista.

Leffan ohjauksesta vastaa Lee Unkrich, joka oli aiemmin auttanut ohjaajan hommissa Pixarin leffoissa, kuten Toy Story 2 ja Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003), sekä leikannut osan Pixarin filmeistä. Toy Story 3 on kuitenkin hänen ensimmäinen täysin oma ohjaustyönsä, enkä voi olla ihailematta, kuinka huikeaa työtä Unkrich tekee. Hän rakentaa tunnelmaa taiturimaisesti ja tekee jokaisesta kohtauksesta parhaan mahdollisen. Unkrichia on tietty auttanut Michael Arndtin fantastinen käsikirjoitus, jossa hyvin syvennetyt hahmot seikkailevat täydellisesti kirjoitetussa tarinassa. Arndt tekee rohkeita valintoja, mitkä ovat todella kannattaneet, sillä ainakin omalla kohdallani ne nostavat elokuvan arvoa entisestään. Ja ylistystä saa tietty elokuvan animointi. Onko yllätys, että Pixarin tekemä leffa näyttää aivan mielettömän hienolta? Leffan alkaessa suuni loksahtaa joka katselukerralla auki, sillä kun on katsonut juuri vähän aikaa sitten kaksi ensimmäistä Toy Storya, on teknologian ja tekijöiden taitojen kehitys niin huomattavaa. Elokuva on täynnä pienenpieniä yksityiskohtia ja mukana on useita kuvia, joiden aikana tekisi mieli pistää leffa pauselle ja ihastella animaattoreiden loistavaa ammattitaitoa. Hahmojen liikkeet ovat sulavampia kuin ennen, eikä minkäänlaista kaksiulotteisuutta ole enää nähtävissä. Värejäkin käytetään ihanasti hyödyksi. Äänimaailmakin on taidokkaasti rakennettu ja musiikeista yhä vastaava Randy Newman pistää parastaan sävellystensä kanssa.

Tuttuun Pixar-tyyliin Toy Story 3 sisältää tietty "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin. Kaikista näkyvin taitaa olla Bonnien huoneesta löytyvä Totoro-pehmolelu Studio Ghiblin valloittavan ihanasta Naapurini Totoro -animeleffasta (となりのトトロ - 1988), minkä lisäksi roskakuskin pääkallopaita viittaa vahvasti siihen, että kyseessä olisi aikuiseksi kasvanut Sid (kyseessä on jopa sama ääninäyttelijä). Elokuvan alussa Andyn leikissä Rexin karjaisu on lainattu Jurassic Parkista (1993), minkä lisäksi junan veturia koristaa numero 95, mikä viittaa ensimmäisen Toy Storyn ilmestymisvuoteen 1995, sekä Autot-leffan (Cars - 2006) Salama McQueenin kilpanumeroon. Salama McQueenista puheenollen, Päivänpaisteessa eräällä lapsella on hahmon logolla varustettu paita ja hahmosta tehty puinen lelu näkyy taustalla Woodyn ja kumppaneiden saapuessa päiväkotiin. Andyn huoneesta löytyy Autot 2:n (Cars 2 - 2011) Finn McMissilen juliste, Monsterit Oy:n (Monsters, Inc. - 2001) logo ja Nemoa etsimässä -elokuvan Tyrsky-tarra. Nemoa etsimässä -leffaan viitataan myös herra Rauskun leluversiolla. Buzz Lightyearin paristot on tehnyt WALL-E:sta (2008) tuttu Buy n Large -firma. California Institute of the Artsin animaatioluokkahuoneen numero A113 on Andyn äidin auton rekisterinumero. Punaisella tähdellä ja sinisellä raidalla koristettu keltainen Pixar-pallo on piilotettu mukaan monellakin eri tapaa. Aiemmista Toy Story -elokuvista (ja lähes kaikista muista Pixarin animaatioista) tuttu Pizza Planet -auto nähdään Virnu-klovnin muistoissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietty ällistyttävän upea. Lisämateriaalina kahden levyn Blu-ray -julkaisulla on mm. leffateattereissa elokuvan yhteydessä esitetty "Day & Night" -lyhytanimaatio, sekä pätkä sen teosta, trailereita, julistegalleria, esittely elokuvan leluista, näyttelijöistä kertova "The Gang's All Here", huvipuistolaitteesta kertova "A Toy's Eye View: Creating a Whole New Land", elokuvan alun teosta kertovat "Rounding Up a Western Opening" ja "Life of a Shot", Bonnien leikkihetkestä kertova pätkä, "Toy Story Trivia" -peli, käsikirjoittaja Michael Arndtin ohjeita tarinan rakentamiseen, Pixarin leikkaajien esittely työstään, Pixarin työntekijöiden tarinoita elokuvan tekoajalta, sekä lyhyitä pätkiä ja mainoksia, joilla leffaa on mainostettu, kuten Tuhti-karhun mainos ja Kenin treffivinkkejä. Elokuvan voi myös katsoa kahden eri kommenttiraidan kanssa, joiden aikana nähdään kuvakäsikirjoituksia ja muita luonnoksia kohtauksista. Yhteensä lisäkatsottavaa on yli kahdeksi tunniksi.

Yhteenveto: Toy Story 3 ei ole vain upea animaatioleffa - se on suorastaan täydellinen elokuva! Tekijät eivät olisi voineet keksiä parempaa tarinaa ja on mahtavaa, että leffa jatkaa toisen osan pohdiskelua lelujen kohtalosta, kun heidän omistajansa aikuistuu. Kyseessä on muutenkin hyvin syvällinen ja moniulotteinen teos, mikä saa aikuiskatsojan hämmästymään useaan otteeseen. Tekijät ovat tehneet yllättävänkin rohkeita ratkaisuja ja leffan loppuhuipennusta on vaikea olla katsomatta suu auki ja miettiä, saako näin edes tehdä lastenleffassa? Mutta Toy Story 3 ei olekaan vain lastenleffa, vaan oikeasti koko perheen filmi, mistä kuka tahansa voi nauttia suuresti. Se on mukaansatempaava ja koukuttava, hauska ja jännittävä, ja se luottaa täysillä tarinaansa, eikä usko, että katsoja pysyy kiinnostuneena vain, jos leffassa viljellään pelkkiä sketsiä ja typeriä tanssinumeroita viiden minuutin välein (kuten muut animaatioyhtiöt). Koskettavuudelta ei todellakaan voi välttyä ja kyynelhanat vuotavat hyvin varmasti. Hahmot ovat erinomaisesti kirjoitettuja ja heidän ääninäyttelijänsä tekevät loistotyötä. Fantastista työtä tekevät myös animaattorit, jotka herättävät leffan eloon käsittämättömän hienoilla visuaalisuuksilla. Kaikin puolin Toy Story 3 on mestarillinen paketti. Se vie lelujen tarinan täydellisesti päätökseensä, minkä vuoksi olenkin hieman skeptinen Toy Story 4:n olemassaolon tarpeellisuudesta. Yritän kuitenkin katsoa sen mahdollisimman avoimin mielin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Toy Story 3, 2010, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Toy Story 2 (1999)

TOY STORY 2

Ohjaus: John Lasseter
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Don Rickles, John Ratzenberger, Wallace Shawn, Jim Varney, Joan Cusack, Kelsey Grammer, Wayne Knight, Annie Potts, Estelle Harris, John Morris, Laurie Metcalf, Joe Ranft, Jodi Benson ja Andrew Stanton
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 7

Animaatioyhtiö Pixarin esikoiselokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli jättimäinen menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Elokuvan ohjaaja John Lasseter sai inspiraatiota jatko-osaan, kun hän näki lentokentällä lapsen leikkimässä leffasta tutulla cowboy-nukke Woodylla. Lasseterille muodostui nopeasti erilaisia ideoita ja hän halusi oikein kunnolla syventyä näihin hahmoihin, jotka hän huomasi ihastuttavan lapsia ympäri maailman. Aluksi oli kuitenkin epäselvää, tekisikö Pixar jatko-osan, vai päättäisikö Disney-yhtiö ottaa projektin itselleen ja tehdä jatkosta käsin piirretyn animaation suoraan VHS:lle, etenkin kun Pixarin tiimi oli kiireinen Ötökän elämää -leffan (A Bug's Life - 1998) parissa. Leffaa pistettiinkin työstämään pienempi b-tiimi, joka joutui tekemään töitä kaukana muusta studiosta, aika kämäisessä varastorakennuksessa. Tekijät muistelivat vanhoja ideoitaan, jotka eivät päässeet ensimmäiseen Toy Storyyn ja päättivät hyödyntää niitä jatko-osassa. Leffan teossa koettiin kuitenkin suuria ongelmia, sillä joku päätyi poistamaan lähes kaiken materiaalin, mitä tekijät olivat saaneet aikaiseksi kahden vuoden aikana ja studiolta löytyneet varakopiot olivat menneet pilalle. Onneksi yksi työntekijöistä oli tehnyt töitä kotona pienen lapsensa vuoksi ja hänellä oli siellä suuri osa leffasta, jolloin koko hommaa ei tarvinnut tehdä uudestaan. Tekijät joutuivat kuitenkin tekemään paljon uusiksi, sillä Disneyn ja Pixarin johto ei ollut tyytyväinen näkemäänsä, kun heille esiteltiin vielä keskeneräistä elokuvaa. Tarinaa muokattiin uusiksi ja koko tuotantotiimi joutui tekemään hulluna ylitöitä, jotta leffa saatiin valmiiksi määrättyä ensi-iltapäivää varten. Lopulta Toy Story 2 saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja koska kaikki olivat siihen äärimmäisen tyytyväisiä, se päätettiin julkaista teattereissa. Elokuva sai ensi-iltansa noin 20 vuotta sitten ja se oli vielä edellistä osaa isompi hitti, mikä sai jälleen huippuarvostelut (leffalla on edelleen tasan 100% Rotten Tomatoes -sivulla). Leffa oli ehdolla useista palkinnoista, kuten parhaan alkuperäiskappaleen Oscarista ja voittikin monet ehdokkuuksistaan, kuten Golden Globen parhaan komediaelokuvana ja seitsemän Annie Awardsia. Itse näin Toy Story 2:n monen monta kertaa lapsena ja se oli ensimmäisen osan ohessa yksi suosikkileffoistani. Olen viime vuosienkin aikana nähnyt elokuvan muutamaan otteeseen ja nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa leffalla Toy Story 4 (2019), oli aika katsoa sarjan aiemmat osat uudestaan. Pari kuukautta Toy Story - leluelämää -elokuvan katsomisen jälkeen katsoin Toy Story 2:n.

Pelastaessaan lelua pihakirpputorilta, cowboy-nukke Woody siepataan. Avaruusrangeri Buzz Lightyearin ja muiden Andyn lelujen täytyy lähteä pelastusretkelle, samalla kun Woody saa selville ison paljastuksen itsestään.

Mahtava lelukaksikko Woody (Tom Hanks) ja Buzz Lightyear (Tim Allen) tekevät paluun ja on hienoa nähdä, kuinka heidän välille on kehittynyt luja ystävyys. Vanhat erimielisyydet, kateus ja viha ovat jääneet taakse ja kun Woody pelasti Buzzin kamalalta Sidiltä, kokee Buzz velvollisuudekseen pelastaa nyt Woodyn. Molempia hahmoja syvennetään hyvin - etenkin Woodya, jolle kehitetään äärimmäisen kiehtova taustatarina. Tällä kertaa järjen sanat tulevatkin Buzzilta, mikä on täydellinen tapa jatkaa ensimmäisen Toy Storyn syvällisempiä puolia.

Muutkin tutut lelut tekevät paluun. Dinosauruslelu Rex (Wallace Shawn) pelaa Buzz Lightyearista tehtyä videopeliä heikolla menestyksellä ja yrittää keksiä ratkaisua pahan keisari Zurgin päihittämiseksi. Slinky-koira (Jim Varney) on lojaali ystävä Woodylle ja heti valmis lähtemään pelastusretkelle. Herra Perunapää (Don Rickles) on saanut itselleen vaimon Rouva Perunapäästä (Estelle Harris), jonka osuus jää kuitenkin pieneksi. Säästöpossu Röh (Pixarin luottoääni John Ratzenberger) heittää aina skeptisiä kommentteja suunnitelmista. Lelukaverusten seikkailuun on aivan mahtavaa hypätä jälleen ja pääasiassa hahmoja hyödynnetään tasaisesti ja toimivasti. Jokainen saa oman hetkensä loistaa, vaikkei kaikille olekaan kirjoitettu erityistä kehityskaarta kuten Woodylle ja Buzzille. Lammaspaimen Bo Peep (Annie Potts) ei valitettavasti lähde seikkailuun mukaan, vaan jää jälleen harmillisen tylsäksi tapaukseksi.
     Juurikin tylsän Bo Peepin vuoksi mukaan on kirjoitettu ensimmäinen iso naisleluhahmo, lehmityttö nimeltä Jessie (Joan Cusack), jonka Woody tapaa sieppaajansa luona. Ohjaaja John Lasseterin vaimo harmitteli, kuinka kehnoja ensimmäisen leffan naishahmot olivat, jolloin Jessie kehiteltiin mukaan jatko-osaan. Jessie onkin lisäyksistä paras ja häneen on saatu hienosti moniulotteisuutta leffan kulkiessa eteenpäin. Hänen lisäksi Woody kohtaa myös mainari Paukku-Peten (Kelsey Grammer) ja hevoslelun nimeltä Napakymppi. Napakymppi tuo mukaan oivaa huumoria pöhköilyllään ja Paukku-Pete on Jessien tavoin mielenkiintoinen ja moniulotteinen persoona. Katsojana pääsee molempien pään sisälle, jolloin ymmärtää, miksi he toimivat tietyin tavoin. Lisäksi uusina leluina esitellään rikkinäinen pingviinivinkulelu Wheezy (Joe Ranft), jota Woody lähtee leffan alussa pelastamaan ja itse paha keisari Zurg (Andrew Stanton), josta edellisessä osassa vain puhuttiin.
     Ihmishahmojakin on mukana. Lelut omistava Andy-poika (John Morris), hänen äitinsä (Laurie Metcalf) ja pikkusiskonsa Molly nähdään lyhyesti, mutta tärkein ihmishahmo on Woodyn sieppaaja, ensimmäisessä Toy Storyssa mainostetun lelukaupan omistava Al (Wayne Knight). Alkin on kiinnostava tapaus ja hänelle on kirjoitettu ymmärrettävät (vaikkakin tökeröt) syyt siepata Woody. Pienistä hetkistä saa paljon selville Alista ja vaikka hänet esitetäänkin roistona, on hän hyvin veikeä tapaus.

Ottaen huomioon, millaisia suuria vaikeuksia Toy Story 2:n tuotannossa tapahtui, lopputuloksesta olisi voinut tulla täysi fiasko. Monet leffat, mitkä joutuvat samankaltaiseen höykytykseen, eivät tule ulos eheinä kokonaisuuksina, vaan hätiköityinä sekasotkuina. Tekijöillä oli lopulta vain vuosi aikaa tehdä elokuva lähes kokonaan uusiksi ja suurena vaarana oli, että lopputulos olisi keskeneräinen. Toy Story - leluelämää nosti Pixarin kertaheitolla pinnalle, heidän mullistaessaan koko animaatiokulttuurin. Ötökän elämääkin oli kehuttu hitti, joten jos yhtiön kolmas leffa olisi epäonnistunut, olisi Pixarin tulevaisuus ollut vaakalaudalla. Mutta tämä on kuitenkin Pixar; yhtiö täynnä neroja. Toy Story 2 osoitti kaikki pelot turhiksi ja se on huikean erinomainen jatko-osa! Joillain osa-alueilla se nousee jopa mestarillisen ensimmäisen osan yläpuolelle.

Toy Story 2 ei missään kohtaa tunnu väkisin rahan perässä tehdyltä jatko-osalta, vaan siitä huokuu sama tekijöiden innostus ja rakkaus vahvojen tarinoiden kertomista kohtaan kuin ensimmäisestäkin osasta. Kyseessä on jälleen hahmovetoinen kertomus, mitä on selvästi lähdetty työstämään sillä ajatuksella, että tarinan on pakko olla fantastinen tai leffaa ei kannata julkaista. Ja tarina todella on fantastinen. Se on mukaansatempaava seikkailu, josta löytyy paljon syviä teemoja ja aitoa sisältöä, eikä pelkkää pinnallista ja vauhdikasta menoa, mihin jotkut animaatiostudiot syyllistyvät. Kuten jo olen sanonut, hahmoista on kirjoitettu moniulotteisia ja kiinnostavia, minkä vuoksi katsojana uppoutuu leffaan oikein kunnolla. Sisältörikkauden vuoksi elokuvaan on aina mahtavaa palata takaisin, sillä siitä löytää lähes joka katselukerralla jotain uutta. Mukana on tietty tärkeitä teemoja lapsille ja elokuvan pohdiskely elämän tarkoituksesta ja siitä, onko elämällä mitään arvoa, jos se ei ole ympäröity ihmisillä, jotka rakastavat sinua, menee osuvasti tunteisiin.

Tämän lisäksi elokuvassa on yksi kohtaus, joka vasta iskeekin täysillä tunteisiin, Jessien kertoessa elämäntarinaansa. Kyseessä on Pixarin ensimmäinen lukuisista sydäntäsärkevistä kohtauksista ja se pistää väkisinkin alahuulen väpättämään. Joka katselukerralla olen äärimmäisen vaikuttunut tästä kohtauksesta, etenkin kun se on kerrottu niin mielettömän upeasti ilman repliikkejä. Käsikirjoittamisen tärkein sääntö on "näytä, älä kerro" ja Jessien tarina on täydellinen esimerkki, miksi näin on. Elokuva ei kuitenkaan herätä pelkkää surua, vaan mukana on paljon huumoria; sekä hassua pelleilyä että nokkelaa sanailua. Monia katsojia varmasti naurattavat leffan yllättävänkin monet yhtäläisyydet Tähtien sota -elokuvasaagaan (Star Wars - 1977-) pienistä hetkistä äänitehosteisiin asti. Eikä vauhtia ja vaaratilanteitakaan puutu, ja varsinkin filmin loppuhuipennuksesta on saatu aikaiseksi osuvan jännittävä ja koukuttava. Kaikin puolin Toy Story 2:n henki on loistokkaasti rakennettu, kuten on myös sen tarina, hahmot ja visuaalinen puoli.

Toy Story 2 ilmestyi neljä vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen ja vaikka animaattoreilla oli suuri kiire saada filmi animoitua, on taito selvästi kehittynyt ja leffa näyttää usein paljon paremmalta kuin ensimmäinen Toy Story. Joissain taustoissa on vielä tiettyä tyhjyyttä tai kaksiulotteisuutta näkyvissä, mutta muuten mukaan on saatu huomattavasti enemmän yksityiskohtia. Andyn perheen koira on paljon paremmin toteutettu kuin Sidin koira. Hahmojen liikkeet ovat luontevampia ja ihmishahmot ovat laadukkaammin tehtyjä. Yksi tekijöiden isoimmista ylpeydenaiheista oli pölyn toteuttaminen digitaalisesti ja tämän tiedon jälkeen moni varmaan tutkii ruutuja hieman tarkemmin. Käsikirjoittajanelikko Andrew Stanton, Rita Hsiao, Doug Chamberlin ja Chris Webb ovat saaneet aikaiseksi napakan kokonaisuuden, missä hahmot ja tarina ovat huolellisesti viimeisteltyjä, ja huumori ja synkkyys kulkevat täysin tasapainossa. Ohjaaja John Lasseter osoittaa taas taitonsa tunnelman luomisessa ja saa vain parasta irti ääninäyttelijöistä. Äänimaailma on mestarillisesti rakennettu ja säveltäjä Randy Newman tekee jälleen upeaa työtä musiikkien kanssa. Etenkin Jessien laulu "When She Loved Me" on todella vahva ja koskettava teos.

Kun kyseessä on Pixarin elokuva, on mukana tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin. Alkutekstien aikana voi bongata tähdistä muodostuvan "Luxo Jr." lyhytleffan lampun. Pixarin edellinen leffa Ötökän elämää on näkyvillä seinäkalenterin, kuvakirjan, Jessien kertomuksen puun ja Alin leluladosta löytyvien lelujen muodossa. Alin leluladosta voi bongata myös Pixar-pallon, kuten voi Andyn huoneestakin. Kun lelut selaavat televisiokanavia, ruudulla vilahtavat nopeasti Pixarin vanhat lyhytanimaatiot. Leluja kunnostava vanha ukko taas on Geri lyhytleffasta "Geri's Game". Rexin kautta mukaan saadaan myös viittaus dinosaurusklassikko Jurassic Parkiin (1993). Andyn äidin auton rekisterinumero A113 viittaa California Institute of the Artsin animaatioluokkaan, missä monet Pixarin animaattorit ovat opiskelleet.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietty erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, trailereita, kuvagallerioita, useita videoita elokuvan teosta, sen hahmoista ja näyttelijöistä, animaatiosta, ohjaajasta ja Pixarin työntekijöiden lyhyitä tarinoita. Mukana on myös kunnianosoitus Wheezyä ääninäyttelevän Joe Raftin muistolle, animaattoreiden esittely, vaihtoehtoinen alku, vitsivideoita, "Woody's Roundup" -musiikkivideo, Buzz Lightyearin selittämä video todellisesta avaruusasemasta, sekä lyhyt katsaus Toy Story 3:een (2010). Katsottavaa on yhteensä kahdeksi tunniksi ja vartiksi.

Yhteenveto: Toy Story 2 on huikea jatko-osa Pixarin debyyttielokuvalle. Filmi ei koskaan tunnu pakotetulta jatkolta, vaan siitä huokuu tekijöiden rakkaus näitä hahmoja ja tarinoiden kertomista kohtaan. Kyseessä on vahva hahmovetoinen tarina, missä onnistutaan todella syventymään henkilöihin. Elokuva on muutenkin yllättävänkin syvällinen teos, kun se alkaa pohdiskelemaan mm. elämän tarkoitusta. Elokuva tarjoaa myös monenlaisia tunteita ja sen aikana saa niin nauraa ja jännittää kuin itkeäkin. Jessien kertomus on todella hieno taidonnäyte tekijöiltä. Muutenkin filmi on taidonnäyte, sillä sen animaatiolaatu on parantunut huomattavasti ensimmäisestä Toy Storysta. Käsikirjoittajatiimi on kynäillyt nerokkaan tekstin, ohjaaja John Lasseter luo hienosti tunnelmaa ja ääninäyttelijätkin pistävät parastaan. Elokuva tempaisee heti mukaansa ja sen seikkailuun ja näiden fantastisten hahmojen pariin on mahtavaa palata yhä uudestaan ja uudestaan. Toy Story 2 on joissain puolissa parempi kuin edeltäjänsä, muttei lopulta kokonaisuutena nouse samalle huikealle tasolle, vaikka onkin aivan mielettömän hyvä jatko-osa. Jos ihastuit Pixarin loihtimaan elävien lelujen maailmaan ensimmäisessä osassa, älä missään tapauksessa jätä Toy Story 2:a katsomatta!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Toy Story 2, 1999, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995)

TOY STORY - LELUELÄMÄÄ

TOY STORY

Ohjaus: John Lasseter
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Don Rickles, Jim Varney, Wallace Shawn, John Ratzenberger, Annie Potts, John Morris, Erik von Detten, Laurie Metcalf, R. Lee Ermey ja Sarah Freeman
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia
Ikäraja: S

"Kohti ääretöntä ja sen yli!"

Toy Story - leluelämää on Pixar-animaatioyhtiön ensimmäinen täyspitkä elokuva. Vaikka leffa ilmestyi vuonna 1995, Pixarin historia ulottuu vuoteen 1974, kun Alexander Schure perusti tietokone-animaatiolaboratorion New York Institute of Technology -kouluun, unelmanaan tehdä ensimmäinen tietokone-animaatioelokuva. Schure värväsi työntekijöitä, mutta vaikka kaikki osasivat asiansa, oli selvää, että he tarvitsisivat oikeiden elokuvantekijöiden apua. Schure ja kumppanit neuvottelivat Kummisedän (The Godfather - 1972) ohjanneen Francis Ford Coppolan ja juuri ensimmäisen Tähtien sota -elokuvansa (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) julkaisseen George Lucasin kanssa, jotka olivat innoissaan digitaalisesta elokuvanteosta. Lucas tarjosi heille töitä Lucasfilm-yhtiössään ja suuri osa suostuikin ottamaan paikan vastaan. Yhtiöllä työntekijät loivat mm. RenderManin, millä pystyi rakentamaan fotorealistisia kuvia tietokoneella, auttoi digiefektejä työstävää Industrial Light & Magic -yhtiötä elokuvien tehosteiden kanssa ja loi ensimmäisen lyhytanimaationsa, "Andrén ja Wally B:n seikkailut" ("The Adventures of André & Wally B." - 1984). Lucasin erottua vaimostaan Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) aikoihin Lucasfilmin rahatilanne muuttui huonompaan suuntaan ja työntekijät arvelivat saavansa kenkää. Tekijät päättivät luoda oman yhtiönsä, mutta koska he kokivat, että tietokoneet eivät olleet vielä valmiita täyspitkän elokuvan tekoon, he päättivät valmistaa tietokoneita itse ja niin syntyi Pixar Image Computer.
     Perustettuaan Pixar-yhtiön, tekijät hakivat rahoittajia ja löysivätkin sellaisen, Apple-perustaja Steve Jobsin. Walt Disney -yhtiö kiinnostui Pixarin koneesta ja hyödynsi sitä omissa elokuvissaan luomaan 3D-taustoja. Muuten koneet eivät kuitenkaan myyneet tarpeeksi ja lopulta 1990 Pixar luopui niiden myymisestä. Yhtiö päätti vihdoin keskittyä täyspitkän animaation tekoon, kehittäessään teknologiaa lyhytanimaatioiden, kuten "Luxo Jr:n" (1986), "Red's Dreamin" (1987), "Tin Toyn" (1988) ja "Knick Knackin" (1989) kautta. Näitä elokuvia oli ollut työstämässä John Lasseter, joka oli aiemmin työskennellyt Walt Disneyllä, mutta jonka yhtiö oli erottanut. Pixarin tekemät lyhytanimaatiot kiehtoivat Disneytä, joka halusi saada Lasseterin takaisin tekemään heille animaatioita, mutta Lasseter kieltäytyi. Disney ei kuitenkaan luovuttanut, vaan ehdotti, että yhtiö tuottaisi Pixarin ensimmäiset kolme animaatiota, jos saisi kunnolla näkyvyyttä ja ison osan leffan tuotoista. Disney oli ollut yksi parhaista kauppakumppaneista tietokoneiden myynnin suhteen ja lopulta Pixar suostuikin heidän tarjoukseensa ja filmin teko lähti vihdoin liikkeelle.
     Lasseter alkoi työstämään tarinaa Andrew Stantonin ja Pete Docterin kanssa (jotka ohjaisivat myöhemmin leffoja Pixarilla), mutta oikea juoni ei tuntunut kehittyvän. Elokuva oli aluksi täysin erilainen kuin lopullinen filmi, mutta se lähti kulkemaan lopulliseen suuntaansa, kun Disney-pomo Jeffrey Katzenberger ehdotti, että he tekisivät leffasta kaverikomedian, missä pääkaksikko ei aluksi voi sietää toisiaan. Projekti koki kuitenkin ongelmia, mitä enemmän Katzenberger siihen sekaantui, sillä hän halusi hahmoista ilkeämmät, jolloin elokuvan tekijöiden into projektia kohtaan alkoi hiipumaan. Elokuvaa ehdittiin jo animoimaan, mutta se päätettiin pistää poikki, kun kukaan ei enää ollut tyytyväinen näkemäänsä. Käsikirjoitusta alettiin työstämään uudelleen ja mukaan liittyi mm. myöhemmin Firefly-sarjan (2002) luonut ja The Avengersin (2012) ohjannut Joss Whedon. Muutama kuukausi myöhemmin elokuvan teko lähti taas kunnolla liikkeelle. Animaattorit olivat innokkaita, tietäessään tekevänsä elokuvahistoriaa, mutta studiopomoja vaivasi epävarmuus elokuvan menestyksestä.
     Lopulta Toy Story - leluelämää sai ensi-iltansa loppuvuodesta 1995 (Suomessa vasta maaliskuussa 1996) ja se oli jättimenestys, mikä keräsi pelkkää ylistystä katsojilta ja kriitikoilta. Elokuva voitti useita palkintoja ja oli ehdolla mm. kolmesta Oscar-palkinnosta (paras käsikirjoitus, musiikki ja laulu) ja jopa voitti erikoispalkinnon elokuvahistoriallisesta saavutuksestaan ensimmäisenä täyspitkänä tietokoneanimaationa. Itse näin Toy Storyn jo pienenä lapsena ja ihastuin siihen tietty välittömästi, katsoen sen vain yhä uudestaan ja uudestaan. Intoni ei ole kadonnut, kun ikää on tullut lisää, vaan olen katsonut elokuvan tasaisin väliajoin samalla riemulla. Nyt kun elokuvan aloittama leffasarja on saamassa jo neljännen osansa (2019), päätin katsoa ja arvostella aiemmat osat uudestaan, alkaen tietty tästä merkkiteoksesta.

Kun lapset lopettavat leikkinsä ja poistuvat huoneesta, heidän lelunsa heräävät henkiin. Cowboy-nukke Woody nauttii nuoren Andy-pojan suosiosta, mutta tilanne muuttuu, kun Andy saa syntymäpäivälahjakseen upouuden ja teknisillä vimpaimilla varustetun avaruusrangerilelun, Buzz Lightyearin...

Toy Storyn päähenkilö on cowboy-nukke Woody (äänenä aina yhtä mahtava Tom Hanks), joka on omistajansa Andyn suosikkilelu. Tämän ja älykkyytensä vuoksi Woody toimiikin Andyn lelujen johtohahmona ja yrittää pitää järjestystä hieman hölmöjen lelujen keskellä. Mielenkiintoisen Woodysta tekee se, ettei hän ole mikään puhdas pulmunen, vaan hänen asemansa on tainnut hieman nousta päähän ja Buzzin saapuessa hän on valmis tekemään kaikkensa voittaakseen Andyn suosion takaisin - ja siihen kuuluvat kyseenalaisetkin ratkaisut. Katsojan moraali pistetään välillä koetukselle Woodyn tekojen vuoksi, mutta häneen on onneksi saatu lämpöä ja huolenpitoa, toisin kuin Disneyn entinen pomo olisi halunnut. Alkuperäisestä Woodysta puuttuivat kaikki positiiviset ominaisuudet ja on onni, että Pixarin tekijät sanoivat lopulta vastaan ja palasivat hyväsydämisempään, mutta paikoitellen hieman ristiriitaiseen hahmoon.
     Avaruussankari Buzz Lightyear (Tim Allen) on täydellinen vastakohta Woodylle, ollessaan teknologisesti kaikin tavoin kehittyneempi ja ollessaan muutenkin täysin eri maailmasta. Buzz ei itse asiassa edes tiedä olevansa lelu, vaan uskoo vakaasti olevansa oikea avaruusrangeri tärkeällä tehtävällä. Tämä tekee hänestä kiehtovan tapauksen, mutta samalla se herättää pienen epäkohdan leffan logiikassa: jos Buzz ei usko olevansa lelu, miksi hän muuttuu elottomaksi ihmisten läheisyydessä muiden lelujen vuoksi? Tämän virheen voi kuitenkin katsoa helposti sormien läpi ja vain nauttia Woodyn ja Buzzin yhteisistä kohtauksista, joissa jännite on korkealla.
     Muita leluja Andyn huoneessa ovat mm. erilaisista osista koostuva ja kärttyisä herra Perunapää (Don Rickles), hieman sarkastinen säästöpossu Röh (John Ratzenberger, joka on muuten jokaisessa Pixar-leffassa ääninäyttelijänä), Woodylle uskollinen vieterikoira Slinky (Jim Varney), Woodyn ihastuksen kohde, lammaspaimen Bo Peep (Annie Potts), pelokas tyrannosaurus Rex (Wallace Shawn), sekä pieni vihreä sotilaskersantti (R. Lee Ermey). Leluhahmot ovat kaikin puolin mainioita, mielenkiintoisia, todella persoonallisia ja muistettavia tyyppejä. Nämä erinomaiset hahmot ovatkin yksi isoimmista syistä, miksi leffan pariin on mahtavaa palata yhä vain uudelleen.
     Ihmishahmoja leffassa taas ovat tietysti Andy-poika (John Morris), tämän vaippaikäinen pikkusisko Molly, heidän äitinsä (Laurie Metcalf), naapurin ilkikurinen poika Sid (Erik von Detten), sekä tämän viaton sisko Hannah (Sarah Freeman). Ihmishahmotkin toimivat, mutta heistä lähinnä vain kauhea Sid pääsee kunnolla esille.

Toy Story - leluelämää on todella ansainnut asemansa elokuvahistorian merkkiteoksena ja klassikkona. Sen tekninen toteutus, tietokoneanimaatio, teki siitä ensimmäisen laatuaan, eikä animaatiokulttuuri ollut enää koskaan samanlainen tämän ilmestyttyä. Toy Story - leluelämää lähti muovaamaan sitä, mihin suuntaan animaatioelokuvat kehittyivät ja sitä voikin kiittää siitä, millaisia mahtavia teoksia nykypäivän digivelhot onnistuvatkaan loihtimaan. Tai syyttää, ottaen huomioon, että tiedän ihmisiä, jotka suosivat huomattavasti enemmän perinteistä käsin piirrettyä animaatiota, eivätkä kunnolla vieläkään hyväksy tietokoneanimaatiota, joka on aika lailla syrjäyttänyt piirretyt. Itse rakastan molempia tyylejä ja olen aina yleisesti ottaen ihaillut sitä, että jotkut voivat herättää jollain tavalla piirretyt kuvat henkiin näin. Tietty nykypäivän leffoihin verrattuna on selvää, ettei ensimmäinen Toy Story näytä enää yhtä tajunnanräjäyttävältä kuin sen ilmestyessä, vaikka sitä katsoessa herääkin jatkuvasti tunne siitä, että on kokemassa jotain sensaatiomaista. Taustoista ei löydy samalla lailla käsittämättömän tarkkoja yksityiskohtia kuin nykyään, hahmot liikkuvat välillä hieman pökkelösti ja Sidin koira Scud näyttää keskeneräiseltä. Silti elokuva on pääasiassa kestänyt hyvin ajan julmaa hammasta ja sen visuaalisessa ilmeessä riittää paljon ihasteltavaa. Etenkin valon ja varjojen käyttö on ilmiömäistä.

Pelkkä ennennäkemätön toteutus ei kuitenkaan riittänyt siihen, että Toy Storysta on tullut tärkeä osa elokuvakulttuuria. Vaikuttava visuaalisuus ei ole tarpeeksi, jos leffasta ei löytyisi mitään sisältöä. Siksi onkin todella suuri onni, ettei elokuvaa ole lähdetty tekemään sillä ajatuksella, että häikäistään ihmiset teknisellä kikkailulla, vaan tekijöillä on ollut vahva tarina, minkä he ovat halunneet kertoa. Vaikka leffa kertoo elävistä leluista, on siihen saatu mukaan huimaa syvyyttä, simppeliä mutta erinomaista tarinankerrontaa ja kiehtovia hahmoja, joiden vuoksi seikkailuun lähtee erittäin mielellään niin lapsi kuin aikuinen. Kyseessä on juuri sellainen animaatio, joista itse pidän eniten, eli oikeasti koko perheelle tehty filmi. Toy Story - leluelämää ei koskaan aliarvioi katsojaansa. Se ei ole pelkkä lapsille tehty hassuttelu. Kyseessä on paljon enemmän, minkä ansiosta elokuvaa katsoo usein yhä aikuisiälläkin. Se sisältää myös paljon huumoria ja jännitystä (etenkin loppuhuipennus saa katsojan naulattua penkkiinsä, vaikka sen olisi nähnyt kuinka monta kertaa tahansa), minkä lisäksi filmillä on oikea sydän ja oikeassa kohtaa se onnistuu aidosti liikuttamaan. Nokkela käsikirjoitus ja karismaattiset ääninäyttelijät puhkuvat hieman kömpelösti liikkuviin digihahmoihin sielun, jolloin vanhentunut animaatio ei haittaa. Ohjaaja John Lasseter tekee mestarillista työtä tunteiden kanssa, Randy Newmanin säveltämät musiikit ovat fantastiset ja ihana "You've Got a Friend in Me" -kappale jää satavarmasti soimaan päässä. En voi muuta kuin nostaa hattua koko tekijätiimille, joka raatoi saadakseen tämän täydellisen paketin elokuvateattereihin koko maailman ihailtavaksi. Eikä ole ihme, että sama ihailu jatkuu yhä tänäkin päivänä.

Kun kyseessä on Pixarin elokuva, löytyy leffasta tietty "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjoihin jne. Mutta kun kyseessä on Pixarin ensimmäinen elokuva, suuri osa viittauksista ei tietenkään liity Pixarin muihin filmeihin. Leffasta voi kuitenkin bongata "Luxo Jr." -lyhytanimaation lampun (mikä esiintyy jo Pixarin logon aikana) ja sinisellä raidalla ja punaisella tähdellä varustetun keltaisen pallon, minkä lisäksi Andyn hyllystä löytyy kirjaversiot Pixarin lyhytleffoista "Andrén ja Wally B:n seikkailut", "Red's Dream", "Tin Toy" ja "Knick Knack". Tässä elokuvassa myös esitellään Pizza Planet -auto, mikä nähdään lähes jokaisessa Pixar-leffassa tämän jälkeen Ihmeperhettä (The Incredibles - 2004) lukuunottamatta. Andyn äidin auton rekisterinumero A113 on viittaus California Institute of the Artsin luokkahuoneeseen A113, missä monet elokuvan tekijöistä opiskelivat animaatiota. Buzz Lightyear tekee yhdessä kohtaa vulkanilaisen tervehdyksen Star Trekistä (1966-), jotkut äänitehosteet ovat suoraan Tähtien sodasta repäistyjä, Andyn sisko kuuntelee Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994) "Hakuna Matata" -laulua, Sidin talon mattoja koristaa sama kuvio kuin Hohdon (The Shining - 1980) hotellin ja Pizza Planetin avaruusolioiden hakkaamispeli on selvä viittaus klassiseen scifikauhuleffaan Alien - kahdeksas matkustaja (Alien - 1979).

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen, mutta samalla se näyttää myös liian tarkasti, mitkä kohdat animaatiosta ovat vanhentuneet. Lisämateriaalia Blu-raylta löytää jopa kolmen ja puolen tunnin edestä. Mukana on monta pätkää elokuvan suunnittelusta, sen visuaalisen ilmeen teosta ja animoinnista. Lisäksi mukana on haastatteluja, trailereita ja muita mainoksia, kuvagallerioita, poistettuja kohtauksia, Pixarin tilojen esittely, lauludemoja, musiikkivideo, Pixarin työntekijöiden muistoja elokuvan teosta, pätkä jättimäisestä Buzz Lightyear -paraatipallosta, Buzz Lightyearin lyhyt selitys oikeasta avaruusmatkasta, sekä lyhyt vilkaisu Toy Story 3:een (2010).

Yhteenveto: Toy Story - leluelämää on huikean hieno leffa ja elokuvahistorian vahva merkkiteos mullistettuaan animaatiotuotannon pysyvästi. Vaikkei animaatiojälki ole yhtä yksityiskohtaista ja häikäisevän näyttävää kuin tämän päivän Pixar-elokuvissa, näyttää leffa yhä suurimmaksi osaksi todella hyvältä. Kun tietää leffan olevan ensimmäinen laatuaan, tätä katsoessa ei voi olla miettimättä, että on todistamassa jotain merkittävää. Elokuvaa tehneet voivatkin hyvillä mielin loppuelämänsä ajan kehua itseään, että olivat mukana luomassa elokuvahistoriaa. Pelkkä ennennäkemätön tekninen toteutus ei kuitenkaan vielä riitä klassikkoasemaan, miksi onkin hyvä, että tekijät ovat todella panostaneet käsikirjoitukseen. Tarina on erinomainen ja siitä löytyy paljon syvällisempiä puolia. Hahmot ovat aivan mahtavia ja ääninäyttelijät tuovat ne hienosti henkiin. Itse pidän eritoten siitä, ettei elokuva koskaan aliarvioi katsojaansa, eikä se ole puhtaasti lapsille tehty hömppä, vaan aidosti koko perheelle ja kenelle tahansa sopiva elokuva. Pixar todella teki ilmiömäisen työn Toy Storyn kanssa ja tämä kyllä kuuluu niiden elokuvien joukkoon, mitkä jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään. Lopuksi täytyy muuten vielä kysyä... kuinka moni teistä näki leffan lapsena ja sen jälkeen useaan otteeseen leikkien jälkeen poistui huoneesta, jäi hetkeksi odottamaan ulkopuolelle ja syöksyi sitten takaisin sisään katsoakseen, elävätkö lelut oikeasti? Enhän ollut ainoa?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Toy Story, 1995, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures