Arvostelu: Toy Story 4 (2019)

TOY STORY 4

Ohjaus: Josh Cooley
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Annie Potts, Joan Cusack, Tony Hale, Madeleine McGraw, Christina Hendricks, Jordan Peele, Keegan-Michael Key, Wallace Shawn, John Ratzenberger, Blake Clark, Estelle Harris, Ally Maki, Keanu Reeves, Jay Hernandez, Lori Alan, Bonnie Hunt, Kristen Schaal, Timothy Dalton, Jeff Garlin, Don Rickles, Carl Weathers, Bill Hader ja Mel Brooks
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, draama
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

Pixar-yhtiön ensimmäinen koko illan elokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli valtava hitti, mitä kriitikotkin ylistivät ja mikä voitti Oscarin erikoispalkinnon teknisestä saavutuksestaan kaikkien aikojen ensimmäisenä täyspitkänä tietokoneanimaationa. Toy Story 2:n (1999) tie elokuvateattereihin oli töyssyinen, mutta lopputuloksesta sitä ei huomaa ja jälleen kyseessä oli suuri menestys. Kesti kuitenkin 11 vuotta, kunnes ilmestyi Toy Story 3 (2010). Se oli ilmestymisvuotensa isoin hitti, tienaten yli miljardi dollaria, minkä lisäksi se sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Elokuvan oli tarkoitus olla sarjan päätös, mutta kun filmin suosio yllätti tekijät, he ajattelivat, että kysyntää olisi vielä jatkolle. Silti Pixarilla tuumittiin pitkään, ettei neljättä leffaa tehdä, kunnes tekijät saivatkin idean tarinasta, mihin he todella rakastuivat. Käsikirjoitusta työstettiin pitkään, sillä tekijät halusivat, että leffalle olisi todellinen syy olla olemassa ja siitä pitäisi saada yhtä hyvä kuin aiemmista osista. Tutut ääninäyttelijät palasivat tekemään roolinsa ja animointi alkoi. Toy Story 4 sai ensi-iltansa monissa maissa jo kesäkuussa, mutta jostain syystä Disneyn levittämät animaatiot saapuvat Suomeen aina muutaman kuukauden myöhässä, joten saamme leffan vasta nyt. Kun kuulin, että Pixar oli työstämässä neljättä Toy Storya, tulin todella vihaiseksi, sillä mielestäni Toy Story 3 oli suorastaan täydellinen päätös sarjalle. Ajattelin, että Pixarista on tullut liian rahanahne ja tuomitsin leffan jo etukäteen turhaksi. Minua huojensi suuresti, kun leffan arvostelut osoittautuivatkin lähes kaikki ylistäviksi. Silti tietty skeptisyys piinasi mieltäni ja vaikka olin iloinen mennessäni katsomaan Toy Story 4:ää sen lehdistönäytökseen, ajatus leffan turhuudesta jyskytti takaraivossani. Nyt kun olen nähnyt leffan, sanonko yhä, että se on turha? Noh, siitä voi kiistellä. Ei tätä välttämättä olisi tarvinnut tehdä, mutta olen kyllä iloinen, että tämä on tehty. Toy Story 4 on nimittäin aivan mahtava elokuva!

Woody, Buzz Lightyear ja kumppanit ovat nyt Bonnie-tytön leluja. Esikoulun tutustumispäivänä Bonnie askartelee löytämistään roskista ukkelin nimeltä Kahveli ja jostain syystä Kahveli herää henkiin. Bonnien perhe ja lelut lähtevät automatkalle, jolloin Woody kokee vastuuta suojella Kahvelia erilaisilta vaaroilta. Matkalla lelut kohtaavatkin uusia ja vanhoja tuttavuuksia - toiset ystävällisiä ja toiset vihamielisiä.

Vanhat tutut lelut aiemmista Toy Story -elokuvista tekevät paluun! Cowboy-nukke Woody (Tom Hanks) yrittää asettua uuteen asemaansa Bonnien leluna, mikä on haastavaa, sillä hän ei kuulu Bonnien (Madeleine McGraw) suosikeiden joukkoon ja hänellä on yhä valtava ikävä Andya (John Morris). Avaruusrangeri Buzz Lightyear (Tim Allen) pyrkii tietty mahdollisimman hyvin olemaan Woodyn tukena. Muutkin Andyn lelut, eli lehmityttö Jessie (Joan Cusack), hevonen Napakymppi, säästöpossu Röh (John Ratzenberger), dinosaurus Rex (Wallace Shawn), vieterikoira Slinky (Blake Clark), sekä rouva Perunapää (Estelle Harris) ja herra Perunapää (hahmon näyttelijä Don Rickles menehtyi vuonna 2017 ja kaikki hänen repliikkinsä ovat sarjan aiemmista osista) nähdään jälleen, mutta he jäävät huomattavasti pienempään rooliin kuin edellisissä leffoissa. Sarjan keskiössä ovat aina olleet Woody ja Buzz, ja etenkin tässä leffassa tämän huomaa. Itse asiassa jopa Buzz jää hieman sivuun, sillä Toy Story 4 on oikeastaan Woodyn tarina. Pitkään elokuvan aikana minua harmitti, kuinka vähän tutut ja rakkaat sivuhahmot ovat mukana, mutta loppupäässä aloin tosissaan ymmärtämään, miksi tekijät päätyivät tähän ratkaisuun. Myös Bonnien omat lelut, kuten Maija-nukke (Bonnie Hunt), yksisarvinen Buttercup (Jeff Garlin), teatraalinen siili Pricklepants (Timothy Dalton) ja dinosaurus Trixie (Kristen Schaal) lähtevät mukaan seikkailuun.

Vanhana tuttuna hahmona nähdään myös kahdesta ensimmäisestä Toy Storysta tuttu lammaspaimen Bo Peep (Annie Potts palaa rooliinsa 20 vuoden jälkeen). Toy Story 3:ssa vain mainittiin nopeasti, että Bo on vuosien varrella kadonnut, mutta tässä päästään näkemään, mitä hänelle on tapahtunut ja millaiseksi hän on muuttunut. Aikoinaan Bo Peep sai kritiikkiä siitä, kuinka tylsästi kirjoitettu naishahmo oli kyseessä, sillä hän jäi todella pieneen osaan ja lähinnä vain näytettiin, että hänen ja Woodyn välillä oli pientä romanssintynkää. Tässä leffassa Bo Peepiin on panostettu huomattavasti enemmän ja hänestä on saatu aikaiseksi todella kiinnostava persoona. Bo'ta tietty seuraavat hänen uskolliset lampaansa (tai siis yksi lammas, jolla on kolme päätä), jotka saavat myös enemmän ruutuaikaa.
     Uusina leluina taas esitellään Bonnien askartelema Kahveli (Tony Hale), tivolista voitettavat Pupu ja Tipu (koomikkoduo Jordan Peele ja Keegan-Michael Key), stuntmies Kingi Kabum (Keanu Reeves), antiikkikaupan nukke Gabby Gabby (Christina Hendricks), sekä Bo Peepiä seuraava konstaapeli Kikka Hymynen (Ally Maki). Uudet hahmot ovat yllättäen todella loistavia, joiden ansiosta katsojaa ei ihan niin paljon harmita, että vanhat lelut saavat vähän ruutuaikaa. Pupu ja Tipu ovat erittäin hauskat tapaukset ja olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon heidän vitseistään ovat Peelen ja Keyn improvisoimia. Kingi Kabum on myös todella hauska heppu. Gabby Gabby on mielenkiintoinen ja erinomaisesti kirjoitettu hahmo, mutta Kikka Hymynen jää hieman tylsäksi. Kahvelin kohdalla on suuri vaara, että hän muuttuisi outoilussaan ärsyttäväksi, mutta onneksi tekijät saivat hahmon toimimaan ja hän on suorastaan hulvaton.
     Elokuvassa nähdään myös tietty Bonnie itse, minkä lisäksi hänen vanhempansa (Lori Alan ja Jay Hernandez) nostetaan hyvin esille.

En voi edes kuvailla, kuinka onnellinen olen, etteivät pahimmat pelkoni Toy Story 4:stä käyneet toteen. Toy Story -trilogia on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaimmista leffatrilogioista - se saattaa kuulua jopa kolmen suosikkitrilogiani joukkoon! Kaikki kolme osaa ovat aivan mielettömän hyviä ja jopa mielestäni sarjan heikoin, eli Toy Story 2, on lähes täydellinen elokuva. Toy Story 4:llä oli siis käsittämättömän suuret paineet, mitä ei helpottanut yhtään se, että Toy Story 3:n loppu, missä Andy antaa lelunsa eteenpäin uudelle sukupolvelle, oli täydellinen päätös. Olen yhä sitä mieltä, että kolmas osa ei olisi voinut paremmin päättyä ja ettei sarja olisi tarvinnut jatkoa. Mutta nyt kun olen nähnyt neljännen osan, olen todella huojentunut, ettei kyseessä ole mikään rahan perässä tehty turhake, vaan tekijöillä on oikeasti ollut tarina, minkä he ovat halunneet kertoa. Ja kun kyseessä on Pixar, on tarina tietty hahmovetoinen, moniulotteinen, syvällinen, mukaansatempaava, hauska ja koskettava.

Hahmovetoisuudella tarkoitan sitä, että elokuva todella kertoo tarinansa hahmojensa kautta, eikä vain heitä hahmojaan jonkin nopeasti väsätyn seikkailun vietäväksi. Kaikki asiat tapahtuvat hahmojen ja heidän valintojensa ja tuntemustensa kautta. Hahmot tekevät päätöksiä ja niillä on seurauksensa, mikä vie tarinaa eteenpäin. Moniulotteisella ja syvällisellä meinaan, että elokuva oikeasti uppoutuu hahmoihinsa ja vie katsojan heidän päänsä sisälle, jotta voi ymmärtää, miksi hahmot tekevät tiettyjä ratkaisuja. Lisäksi tarkoitan myös, ettei Toy Story 4 sorru olemaan samanlainen lapsia aliarvioiva hölmöily, kuten joidenkin muiden yhtiöiden, kuten Sonyn ja DreamWorksin animaatiot. Näiden yhtiöiden filmit tuntuvat siltä kuin tekijöitä pelottaisi kertoa kunnon tarinaa, sillä he kokevat, että lapsi tylsistyy, jos vartin välein ei nähdä tanssinumeroa tai jos filmi ei ole täynnä yksittäisiltä sketseiltä tuntuvia vitsikohtia. Näin ei onneksi toimita Pixarilla. Sarjan aiempien osien tavoin Toy Story 4 on kypsä elokuva, mikä ei pelkää kertoa filosofisempaa ja hieman monimutkikkaampaa tarinaansa lapsille. Tämäkin osa pohdiskelee esimerkiksi elämän tarkoitusta eri tavoin, sekä kadoksissa olemisen moniulotteista merkitystä. Tämä on yksi syistä, miksi rakastan tätä sarjaa niin paljon ja mikä tekee näistä elokuvista täydellisiä koko perheen elokuvia - niistä todella voi nauttia koko perhe.

Tekijöitä ei myöskään pelota tarjota rohkeita päätöksiä ja minun täytyy myöntää, että yhdessä kohtaa suuni loksahti auki, sillä en olisi kuvitellut, että elokuvalla olisi pokkaa tehdä tiettyä ratkaisua. Jotkut katsojat eivät välttämättä pidä elokuvan valinnoista, mutta kun filmiä tutkii syvemmin ja huomaa läpi leffan tarjottuja vihjeitä, on ratkaisu lopulta looginen. Ja kun kyseessä on Pixarin animaatio, on varmaan itsestäänselvyys, ettei liikuttavilta hetkiltä voida välttyä. Itse jouduin pidättelemään kyyneliä jo alussa, kun kuullaan sarjan tunnuslaulu "You've Got a Friend in Me". Siinä kohtaa unohdin aiemmat skeptisyyteni ja olin vain onnellinen, kun pääsin vielä kerran seikkailemaan rakkaiden leluhahmojen kanssa. Aiemmat sanomiseni eivät siis tarkoita, etteikö mukana olisi seikkailua ja vauhdikkaita tilanteita - ne vain ovat paljon paremmin toteutettuja kuin joidenkin animaatioyhtiöiden teoksissa. Huumoria on myös paljon ja leffan aikana saa nauraa useaan otteeseen. Toy Story 4:ää katsoessa ei aika käynyt kertaakaan pitkäksi. Pixar onnistui mahdottomassa ja teki fantastisen trilogian arvoisen uuden elokuvan.

Ja kun kyseessä on Pixarin elokuva, on täysin itsestäänselvää, että Toy Story 4 on visuaalisesti aivan mielettömän upeasti tehty. Animaatiojälki on parantunut aivan tajuttoman paljon vuosien varrella - jopa niin paljon, että välillä on vaikea uskoa, että jotkut taustat ovat animoituja, eikä oikeaa videokuvaa aidoista lavasteista. Esimerkiksi antiikkikauppa on niin tarkasti toteutettu ja niin täynnä minimaalisen pieniä yksityiskohtia, etten voinut olla hämmästelemättä ja haukkomatta henkeä. Laajat kuvat antiikkikaupasta, missä tuhannet tavarat lojuvat hyllyillä ovat jo huikeita, mutta niin ovat myös lähikuvat, joissa lelut kiipeilevät hyllyillä ja katsoja voi erottaa puun kuviot, hämähäkinseittien langat, pölypallerot ja ties mitä. Uskomatonta! Yhdessä kohtaa nähdään lähikuva ihmisen sormista ja hänen kynsien alla on likaa! Yksityiskohtien määrä on tajunnanräjäyttävää! Kaikista isoin tajunnanräjäyttäjä itselleni oli kuitenkin animoitu kissa, joka näytti usein aidolta kissalta. Ensimmäisen Toy Storyn Sidin koira on yksi surkeimmista visuaalisuuksista Pixarin tuotannossa ja siihen verrattuna tämän leffan kissa on uskomaton saavutus. Lisäksi ihailen suuresti käsikirjoittajien Andrew Stantonin ja Stephany Folsomin useita sävyjä sisältämää tekstiä, sekä ensikertalaisohjaaja Josh Cooleyn erinomaista tapaa rakentaa tunnelmaa. Musiikeista vastaa edelleen Randy Newman, joka hyödyntää niin vanhoja kuin uusia sävellyksiä.

Tuttuun Pixar-tyyliin Toy Story 4 sisältää paljon "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin. Automatkalla Bonnien perhe pysähtyy tankkaamaan Dinocon huoltoasemalle, mikä on tuttu ensimmäisestä Toy Storysta ja Autot-leffoista (2006-2017). Tivolista voi bongata Carl Fredricksonin ilmapallokojun elokuvasta Up - kohti korkeuksia (Up - 2009). Upiin liittyy myös pullonkorkki, minkä konstaapeli Kikka Hymynen antaa Bo Peepille. Eräästä tivolin kilpailusta voi voittaa kitaran Cocosta (2017) tai raketin, mitä koristaa kuva punaisella tähdellä varustetusta keltaisesta Pixar-pallosta. Bo Peepin haisunäätäauto kulkee WALL-E:sta (2008) tutun BnL-firman paristoilla ja lelujen juhlissa hahmot kohtaavat Pixarin "Tin Toy" -lyhärin päähahmon, Tähtien sota (Star Wars - 1977-) -leluja, sekä Godzillan. Antiikkikaupasta voi löytää Autot-leffan (Cars - 2006) ikivanhan Lizzien leluna, Ötökän elämää -elokuvan (A Bug's Life - 1998) sirkusjohtaja P. T. Kirpun vaunut, Nemoa etsimässä -leffan (Finding Nemo - 2003) sukellusmaskin, Carl Fredricksonin kävelykepin, mainoskyltin Inside Out - mielen sopukoissa -filmin (Inside Out - 2015) Tripledent-purkasta, Kunnon dinosauruksen (Good Dinosaur - 2015) päähenkilö Arlon lelumuodossa, sekä kyltin, missä on koodi A113, mikä viittaa California Institute of the Artsin animaatioluokkaan, missä monet Pixarin työntekijöistä opiskelivat.

Yhteenveto: Toy Story 4 on vuoden paras animaatioelokuva, mikä todistaa monien skeptikoiden pahimmat painajaiset vääriksi. Leffa ei ole mikään turha rahastus, vaan tekijöillä on oikeasti ollut kunnon tarina kerrottavanaan. Aika ei käy kertaakaan pitkäksi, sillä elokuva nappaa heti alussa mukaansa, eikä hellitä otettaan, kunnes lopputekstit ovat päättyneet (mitkä kannattaa muuten jäädä katsomaan). Leffa tarjoaa seikkailua, paljon huumoria, jännitystä, sekä tietty Pixarille ominaista koskettavuutta, joten kannattaa varautua kyyneliin. Elokuva on myös syvällinen ja pohdiskeleva, eikä se koskaan aliarvioi katsojaansa. Muiden yhtiöiden hölmöilyyn ja turhankin helppoon viihdyttämiseen pohjautuvat animaatiot, kuten vähän aikaa sitten ilmestynyt Angry Birds -elokuva 2 (The Angry Birds Movie 2 - 2019) joutuvat nurkkaan häpeämään tämän rinnalla. Pixar osoittaa jälleen kerran tekevänsä elokuvia koko perheelle, sillä tästä todella voi nauttia minkä ikäinen katsoja tahansa. Tutut hahmot ovat tietty mukana, mutta Woodya ja Buzzia lukuunottamatta he saavat yllättävän vähän ruutuaikaa. Sen sijaan uudet hahmot ovat isosti esillä ja he ovat onneksi aivan mahtavia! Kahveli, Pupu ja Tipu, Kingi Kabum ja Gabby Gabby ovat kaikki omilla tavoillaan kiinnostavia ja hienoja hahmoja. Visuaalisesti leffa on tietty uskomattoman vaikuttava, mutta tärkeintä on, että käsikirjoitus ja ohjaus ovat näin erinomaiset. Jos siis pidit aiemmista Toy Story -elokuvista, älä jätä neljättä osaa väliin! Se jää lopulta sarjan "heikoimmaksi" osaksi, mutta lähinnä siksi, että aiemmat ovat suorastaan mestariteoksia. Ei tätä välttämättä olisi tarvinnut tehdä, mutta olen erittäin iloinen, että Toy Story 4 on olemassa!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Toy Story 4, 2019, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Toy Story 3 (2010)

TOY STORY 3

Ohjaus: Lee Unkrich
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, Ned Beatty, Don Rickles, Wallace Shawn, Blake Clark, John Ratzenberger, Estelle Harris, Jodi Benson, Michael Keaton, John Morris, Emily Hahn, Timothy Dalton, Kristen Schaal, Jeff Garlin, Bonnie Hunt, Bud Luckey, Whoopi Goldberg ja Laurie Metcalf
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, draama
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 7

Pixar-yhtiön ensimmäinen täyspitkä elokuva ja ylipäätään kaikkien aikojen ensimmäinen täyspitkä animaatioelokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli kriitikoiden ylistämä jättihitti. Jatkoa päätettiin tietty tehdä ja vaikka Toy Story 2:n tie teattereihin oli täynnä töyssyjä, saatiin se lopulta julkaistua vuonna 1999. Pixarin omistava yhtiö Disney halusi tietty jatkaa sarjaa vielä lisää, mutta Pixar halusi siirtyä muihin projekteihin. Pixarin ja Disneyn diiliin kuitenkin kuului, että Disney omisti oikeudet Pixarin hahmoihin ja voisi halutessaan tehdä jatkoa Toy Storylle. Vaikka Pixar yritti vastustella tätä, Disney alkoi työstämään kolmatta osaa. Kuitenkin vuonna 2006 Pixaria johtaneet Edwin Catmull ja John Lasseter nousivat Disneyn johtoon ja pistivät kolmannen Toy Story -elokuvan jäihin, siirtääkseen projektin takaisin Pixarille. Pixarin tekijät eivät edes lukeneet Disneyn käsikirjoitusta, vaan alkoivat suunnittelemaan kolmatta osaa puhtaalta pöydältä. Näyttelijät saatiin innokkaina takaisin mukaan, poislukien Slinky-koiraa esittävä Jim Varney, joka oli menehtynyt vuonna 2000 ja jonka tilalle valittiin Varneyn ystävä Blake Clark. Animointi lähti käyntiin ja Toy Story 3 sai ensi-iltansa kesällä 2010. Elokuva oli valtava hitti, tienaten yli miljardi dollaria, mikä teki siitä ilmestymisvuotensa menestyneimmän elokuvan, minkä lisäksi leffa sai suurta ylistystä kriitikoilta ja faneilta. Filmi oli ehdolla useista palkinnoista, kuten viidestä Oscar-palkinnosta (paras elokuva, paras sovitettu käsikirjoitus, paras animaatioelokuva, parhaat äänitehosteet ja paras laulu), joista se voitti parhaan animaatioleffan ja laulun palkinnot. Kyseessä oli elokuvahistorian kolmas animaatio Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) ja Up - kohti korkeuksia (Up - 2009) jälkeen, mikä sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Minä kävin katsomassa Toy Story 3:n isäni kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin ja pidin siitä valtavan paljon. Olenkin katsonut elokuvan useasti uudestaan ja nyt kun sarja on saamassa jatkoa leffalla Toy Story 4 (2019), oli aika katsoa sarjan aiemmat osat uudestaan.

Andy on kasvanut ja lähdössä collegeen, jolloin hänen lelunsa lahjoitetaan Päivänpaiste-päiväkotiin. Uusi seikkailu alkaa, kun Päivänpaiste ei olekaan yhtä ihana paikka kuin aluksi vaikuttaa.

Lähes kaikki Andyn (äänenä yhä John Morris) tutut lelut tekevät paluun. Vaikkei Andy ole leikkinyt leluillaan vuosiin, ei cowboy-nukke Woody (Tom Hanks) suostu uskomaan, että Andy olisi unohtanut heidät. Woody on sama päättäväinen johtohahmo, joka kyllä huolehtii ystävistään, muttei välttämättä onnistu täysin näkemään, mikä olisi heille parasta. Jos Andy ei ole kiinnostunut heistä, kannattaako lelujen käyttää loppuelämänsä lojuen ja pölyttyen laatikossa? Avaruusrangerilelu Buzz Lightyear (Tim Allen) näkeekin tässä asiassa pidemmälle ja on jälleen mahtavaa nähdä, kuinka tämä vihamiehinä alkanut kaksikko tukee toisiaan jatkuvasti. Molempia hahmoja hyödynnetään hyvin ja tässä leffassa etenkin Buzz päästetään kunnolla vauhtiin ja tarjoamaan makeat naurut.

Woodya lukuunottamatta muut lelut ovat valmiita siirtymään eteenpäin Andysta. Äksy herra Perunapää (Don Rickles) ei enää välitäkään omistajasta, vaan haluaa vain päästä jonnekin, missä hänellä ja rouva Perunapäällä (Estelle Harris) olisi hyvä olla. Slinky-koira (Blake Clark) on uskollinen ystävä Woodylle, mutta tietää, ettei takertuminen tee leluille hyvää. Röh-säästöpossukin (John Ratzenberger) on sitä mieltä ja Rex-dinosaurus (Wallace Shawn) seuraa kiltisti perässä. Toy Story 2:ssa esitellyt lehmityttö Jessie (Joan Cusack) ja hevonen Napakymppi ovat yhä mukana. Päivänpaisteeseen lähtevät myös Barbie-nukke (Jodi Benson), sekä edellisessä leffassa herra Perunapään pelastamat kolmisilmäiset alienit (Jeff Pidgeon). Jokainen hahmo saa hyvin ruutuaikaa ja jokaista onnistutaan hyödyntämään erittäin mainiosti. Tiettyjä leluja syvennetään entisestään ja elokuvan aikana katsojana voi huomata, että näistä hahmoista on alkanut välittämään kuin omista rakkaista lapsuudenleluista.
     Päivänpaiste-päiväkodissa Woody ja kumppanit tapaavat tietty ison liudan uusia leluja. Löytyy vihreää avaruushyönteistä (John Cygan), venyvää mustekalaa (Whoopi Goldberg), isoa vauvanukkea (Woody Smith), kasvojaan vaihtavaa kivihirviötä (Jack Angel), ovelaa puhelinta (Teddy Newton), sekä kauhistuttavaa, rääkyvää apinalelua. Tärkeimpiä uutuuksia ovat kuitenkin Ken-nukke (Michael Keaton), johon Barbie iskee tietysti silmänsä ja joiden romanssi on koomista seurattavaa, sekä Päivänpaisteen lelujen johtohahmo, mansikoilta tuoksuva ja oikein mukava Tuhti-nalle (Ned Beatty). Tuhti on ehdottomasti uusista hahmoista kiehtovin ja hahmoa hyödynnetään erinomaisin tavoin.
     Muita hahmoja leffassa ovat mm. Andyn äiti (Laurie Metcalf), Andyn pikkusisko Molly (Beatrice Miller), Päivänpaisteessa käyvä tyttölapsi Bonnie (Emily Hahn), sekä tämän lelut, Maija-nukke (Bonnie Hunt), siilipehmo Pricklepants (Timothy Dalton), yksisarvinen Buttercup (Jeff Garlin), dinosauruslelu Trixie (Kristen Schaal), sekä murtunut klovni Virnu (Bud Luckey). Nämäkin uudet hahmot ovat oivallisia lisäyksiä.

En voisi kuvitella, että Pixar olisi voinut mitenkään tehdä parempaa jatkoa Toy Story -sarjalle tai keksiä parempaa tarinaa kolmannelle osalle kuin tämä. Elokuva ilmestyi 11 vuotta Toy Story 2:n jälkeen ja tekijät ovat päättäneet mennä elokuvasarjankin jatkumossa vuosia eteenpäin. Yksi Toy Story 2:n isoimmista pohdiskeluista oli, mitä leluille käy, kun Andy vääjäämättä kasvaa aikuiseksi ja siitä on erittäin hyvä jatkaa kolmannessa osassa, missä tämä käy toteen. Aikahyppy on paras mahdollinen ratkaisu myös siksi, että ne jotka näkivät kaksi ensimmäistä Toy Storya lapsena, kun ne ilmestyivät, ovat nyt kasvaneet Andyn ikään, jolloin Toy Story 3:n tarina iskee todella kovasti. Vaikken itse ollut vielä täysi-ikäisyyden kynnyksellä, kun näin elokuvan leffateatterissa, se pisti minut jo silloin miettimään, miten itse toimin lelujen kanssa varttuessani. Noh, nykyään olen parikymppinen ja omistan yhä valtavan kasan legoja ja olen jo vuosia pohtinut, että ostaisin jostain Toy Story -elokuvien tärkeimmät lelut juuri samannäköisinä kuin ne leffoissa esiintyvät.

Mutta takaisin itse elokuvaan: Toy Story 3 lähtee liikkeelle mitä parhaimmalla tavalla, näyttäen ensimmäistä kertaa sarjan aikana, kuinka Andy näkee leikkinsä. Tämä imaisee katsojan välittömästi mukaansa ja kun sitä seuraa montaasi Andyn kasvamisesta, onnistuu leffa liikuttamaan jo ensimmäisen varttinsa aikana. Ja voin kyllä sanoa, etteivät koskettavat hetket siihen lopu, sillä elokuvasta löytyy vielä sydämen seisauttava ja koko kehon lamaannuttava kohtaus, mikä saa varmasti alahuulen väpättämään. Kohtaus ja syvällinen tarina ovat isot esimerkit siitä, ettei Toy Story 3:a ole todellakaan lähdetty tekemään vain lapsille, vaan siitä on haluttu tehdä oikeasti koko perheen elokuva, mistä kuka tahansa voi nauttia. Ja siinä on totta vieköön onnistuttu. Elokuvasta löytyy paljon kaikenlaista kaikille. Lapset pääsevät viihdyttävään ja jännittävään seikkailuun suosikkilelujensa kanssa, kun taas aikuisilta loksahtaa vähän väliä suu auki ihmetyksestä, kuinka syvällisiä ja rankkoja puolia tekijät ovatkaan saaneet mukaan. Päivänpaisteen meininki herättää aikuisten mielissä varmasti mielikuvia ihan jostain muusta kuin päiväkodista, mikä tekee leffasta jopa omalla tavallaan kauhistuttavan. En ihmettele yhtään, miksi Toy Story 3 sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden. Tämä ei ole vain mahtava animaatioleffa, vaan aivan mieletön elokuva.

Joka katselukerralla filmi pääsee yllättämään, kuinka mestarillisesti sen tarina ja tunnelma ovatkaan rakennettuja. Elokuva kyllä sisältää paljon huumoria ja nauraa saa usein, mutta joidenkin muiden animaatioyhtiöiden teosten tyylistä poiketen Pixar ei pelkää, että katsoja tylsistyisi, jos vitsejä ei viljellä tauotta. Yhtiö uskoo vahvan tarinankerronnan ja erinomaisesti kirjoitettujen hahmojen voimaan. Juuri se tekee monista Pixarin filmeistä niin huikeita. Tämä on täysin hahmovetoinen kertomus, jolloin se pitää katsojaa tiukemmin otteessaan kuin jos se olisi vain vauhdikas ja viihdyttävä, mutta hieman tyhjänpäiväinen seikkailu. Toy Story 3 on kyllä viihdyttävä ja vauhdikaskin, muttei mitenkään tyhjänpäiväinen. Filmin tarina todella pitää katsojaansa rautaisella otteella mukanaan ja muuttuu koukuttavammaksi ja jännittävämmäksi, mitä pidemmälle tarina etenee. Loppupäässä ei todellakaan voi kyyneleiltä välttyä ja itsekin herkistyn valtavasti elokuvan viimeisen vartin aikana. Elokuva on mitä täydellisin päätös Woodyn, Buzzin ja muiden lelujen tarinalle... tai se olisi, jos Pixar ei olisi saanut päähänsä jatkaa sarjaa vielä neljännen osan voimin. Noh, pyrin katsomaan Toy Story 4:n mahdollisimman avoimin mielin, etenkin kun sitä on nyt kehuttu paljon kaikkialla. Ja vaikkei tarina päätykään, ei se vie sitä pois, että tällaisenaan elokuva on mielestäni täydellinen - tähän mennessä Toy Story -sarjan paras osa ja yksi Pixarin hienoimmista elokuvista.

Leffan ohjauksesta vastaa Lee Unkrich, joka oli aiemmin auttanut ohjaajan hommissa Pixarin leffoissa, kuten Toy Story 2 ja Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003), sekä leikannut osan Pixarin filmeistä. Toy Story 3 on kuitenkin hänen ensimmäinen täysin oma ohjaustyönsä, enkä voi olla ihailematta, kuinka huikeaa työtä Unkrich tekee. Hän rakentaa tunnelmaa taiturimaisesti ja tekee jokaisesta kohtauksesta parhaan mahdollisen. Unkrichia on tietty auttanut Michael Arndtin fantastinen käsikirjoitus, jossa hyvin syvennetyt hahmot seikkailevat täydellisesti kirjoitetussa tarinassa. Arndt tekee rohkeita valintoja, mitkä ovat todella kannattaneet, sillä ainakin omalla kohdallani ne nostavat elokuvan arvoa entisestään. Ja ylistystä saa tietty elokuvan animointi. Onko yllätys, että Pixarin tekemä leffa näyttää aivan mielettömän hienolta? Leffan alkaessa suuni loksahtaa joka katselukerralla auki, sillä kun on katsonut juuri vähän aikaa sitten kaksi ensimmäistä Toy Storya, on teknologian ja tekijöiden taitojen kehitys niin huomattavaa. Elokuva on täynnä pienenpieniä yksityiskohtia ja mukana on useita kuvia, joiden aikana tekisi mieli pistää leffa pauselle ja ihastella animaattoreiden loistavaa ammattitaitoa. Hahmojen liikkeet ovat sulavampia kuin ennen, eikä minkäänlaista kaksiulotteisuutta ole enää nähtävissä. Värejäkin käytetään ihanasti hyödyksi. Äänimaailmakin on taidokkaasti rakennettu ja musiikeista yhä vastaava Randy Newman pistää parastaan sävellystensä kanssa.

Tuttuun Pixar-tyyliin Toy Story 3 sisältää tietty "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin. Kaikista näkyvin taitaa olla Bonnien huoneesta löytyvä Totoro-pehmolelu Studio Ghiblin valloittavan ihanasta Naapurini Totoro -animeleffasta (となりのトトロ - 1988), minkä lisäksi roskakuskin pääkallopaita viittaa vahvasti siihen, että kyseessä olisi aikuiseksi kasvanut Sid (kyseessä on jopa sama ääninäyttelijä). Elokuvan alussa Andyn leikissä Rexin karjaisu on lainattu Jurassic Parkista (1993), minkä lisäksi junan veturia koristaa numero 95, mikä viittaa ensimmäisen Toy Storyn ilmestymisvuoteen 1995, sekä Autot-leffan (Cars - 2006) Salama McQueenin kilpanumeroon. Salama McQueenista puheenollen, Päivänpaisteessa eräällä lapsella on hahmon logolla varustettu paita ja hahmosta tehty puinen lelu näkyy taustalla Woodyn ja kumppaneiden saapuessa päiväkotiin. Andyn huoneesta löytyy Autot 2:n (Cars 2 - 2011) Finn McMissilen juliste, Monsterit Oy:n (Monsters, Inc. - 2001) logo ja Nemoa etsimässä -elokuvan Tyrsky-tarra. Nemoa etsimässä -leffaan viitataan myös herra Rauskun leluversiolla. Buzz Lightyearin paristot on tehnyt WALL-E:sta (2008) tuttu Buy n Large -firma. California Institute of the Artsin animaatioluokkahuoneen numero A113 on Andyn äidin auton rekisterinumero. Punaisella tähdellä ja sinisellä raidalla koristettu keltainen Pixar-pallo on piilotettu mukaan monellakin eri tapaa. Aiemmista Toy Story -elokuvista (ja lähes kaikista muista Pixarin animaatioista) tuttu Pizza Planet -auto nähdään Virnu-klovnin muistoissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietty ällistyttävän upea. Lisämateriaalina kahden levyn Blu-ray -julkaisulla on mm. leffateattereissa elokuvan yhteydessä esitetty "Day & Night" -lyhytanimaatio, sekä pätkä sen teosta, trailereita, julistegalleria, esittely elokuvan leluista, näyttelijöistä kertova "The Gang's All Here", huvipuistolaitteesta kertova "A Toy's Eye View: Creating a Whole New Land", elokuvan alun teosta kertovat "Rounding Up a Western Opening" ja "Life of a Shot", Bonnien leikkihetkestä kertova pätkä, "Toy Story Trivia" -peli, käsikirjoittaja Michael Arndtin ohjeita tarinan rakentamiseen, Pixarin leikkaajien esittely työstään, Pixarin työntekijöiden tarinoita elokuvan tekoajalta, sekä lyhyitä pätkiä ja mainoksia, joilla leffaa on mainostettu, kuten Tuhti-karhun mainos ja Kenin treffivinkkejä. Elokuvan voi myös katsoa kahden eri kommenttiraidan kanssa, joiden aikana nähdään kuvakäsikirjoituksia ja muita luonnoksia kohtauksista. Yhteensä lisäkatsottavaa on yli kahdeksi tunniksi.

Yhteenveto: Toy Story 3 ei ole vain upea animaatioleffa - se on suorastaan täydellinen elokuva! Tekijät eivät olisi voineet keksiä parempaa tarinaa ja on mahtavaa, että leffa jatkaa toisen osan pohdiskelua lelujen kohtalosta, kun heidän omistajansa aikuistuu. Kyseessä on muutenkin hyvin syvällinen ja moniulotteinen teos, mikä saa aikuiskatsojan hämmästymään useaan otteeseen. Tekijät ovat tehneet yllättävänkin rohkeita ratkaisuja ja leffan loppuhuipennusta on vaikea olla katsomatta suu auki ja miettiä, saako näin edes tehdä lastenleffassa? Mutta Toy Story 3 ei olekaan vain lastenleffa, vaan oikeasti koko perheen filmi, mistä kuka tahansa voi nauttia suuresti. Se on mukaansatempaava ja koukuttava, hauska ja jännittävä, ja se luottaa täysillä tarinaansa, eikä usko, että katsoja pysyy kiinnostuneena vain, jos leffassa viljellään pelkkiä sketsiä ja typeriä tanssinumeroita viiden minuutin välein (kuten muut animaatioyhtiöt). Koskettavuudelta ei todellakaan voi välttyä ja kyynelhanat vuotavat hyvin varmasti. Hahmot ovat erinomaisesti kirjoitettuja ja heidän ääninäyttelijänsä tekevät loistotyötä. Fantastista työtä tekevät myös animaattorit, jotka herättävät leffan eloon käsittämättömän hienoilla visuaalisuuksilla. Kaikin puolin Toy Story 3 on mestarillinen paketti. Se vie lelujen tarinan täydellisesti päätökseensä, minkä vuoksi olenkin hieman skeptinen Toy Story 4:n olemassaolon tarpeellisuudesta. Yritän kuitenkin katsoa sen mahdollisimman avoimin mielin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Toy Story 3, 2010, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Toy Story 2 (1999)

TOY STORY 2

Ohjaus: John Lasseter
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Don Rickles, John Ratzenberger, Wallace Shawn, Jim Varney, Joan Cusack, Kelsey Grammer, Wayne Knight, Annie Potts, Estelle Harris, John Morris, Laurie Metcalf, Joe Ranft, Jodi Benson ja Andrew Stanton
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 7

Animaatioyhtiö Pixarin esikoiselokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli jättimäinen menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Elokuvan ohjaaja John Lasseter sai inspiraatiota jatko-osaan, kun hän näki lentokentällä lapsen leikkimässä leffasta tutulla cowboy-nukke Woodylla. Lasseterille muodostui nopeasti erilaisia ideoita ja hän halusi oikein kunnolla syventyä näihin hahmoihin, jotka hän huomasi ihastuttavan lapsia ympäri maailman. Aluksi oli kuitenkin epäselvää, tekisikö Pixar jatko-osan, vai päättäisikö Disney-yhtiö ottaa projektin itselleen ja tehdä jatkosta käsin piirretyn animaation suoraan VHS:lle, etenkin kun Pixarin tiimi oli kiireinen Ötökän elämää -leffan (A Bug's Life - 1998) parissa. Leffaa pistettiinkin työstämään pienempi b-tiimi, joka joutui tekemään töitä kaukana muusta studiosta, aika kämäisessä varastorakennuksessa. Tekijät muistelivat vanhoja ideoitaan, jotka eivät päässeet ensimmäiseen Toy Storyyn ja päättivät hyödyntää niitä jatko-osassa. Leffan teossa koettiin kuitenkin suuria ongelmia, sillä joku päätyi poistamaan lähes kaiken materiaalin, mitä tekijät olivat saaneet aikaiseksi kahden vuoden aikana ja studiolta löytyneet varakopiot olivat menneet pilalle. Onneksi yksi työntekijöistä oli tehnyt töitä kotona pienen lapsensa vuoksi ja hänellä oli siellä suuri osa leffasta, jolloin koko hommaa ei tarvinnut tehdä uudestaan. Tekijät joutuivat kuitenkin tekemään paljon uusiksi, sillä Disneyn ja Pixarin johto ei ollut tyytyväinen näkemäänsä, kun heille esiteltiin vielä keskeneräistä elokuvaa. Tarinaa muokattiin uusiksi ja koko tuotantotiimi joutui tekemään hulluna ylitöitä, jotta leffa saatiin valmiiksi määrättyä ensi-iltapäivää varten. Lopulta Toy Story 2 saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja koska kaikki olivat siihen äärimmäisen tyytyväisiä, se päätettiin julkaista teattereissa. Elokuva sai ensi-iltansa noin 20 vuotta sitten ja se oli vielä edellistä osaa isompi hitti, mikä sai jälleen huippuarvostelut (leffalla on edelleen tasan 100% Rotten Tomatoes -sivulla). Leffa oli ehdolla useista palkinnoista, kuten parhaan alkuperäiskappaleen Oscarista ja voittikin monet ehdokkuuksistaan, kuten Golden Globen parhaan komediaelokuvana ja seitsemän Annie Awardsia. Itse näin Toy Story 2:n monen monta kertaa lapsena ja se oli ensimmäisen osan ohessa yksi suosikkileffoistani. Olen viime vuosienkin aikana nähnyt elokuvan muutamaan otteeseen ja nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa leffalla Toy Story 4 (2019), oli aika katsoa sarjan aiemmat osat uudestaan. Pari kuukautta Toy Story - leluelämää -elokuvan katsomisen jälkeen katsoin Toy Story 2:n.

Pelastaessaan lelua pihakirpputorilta, cowboy-nukke Woody siepataan. Avaruusrangeri Buzz Lightyearin ja muiden Andyn lelujen täytyy lähteä pelastusretkelle, samalla kun Woody saa selville ison paljastuksen itsestään.

Mahtava lelukaksikko Woody (Tom Hanks) ja Buzz Lightyear (Tim Allen) tekevät paluun ja on hienoa nähdä, kuinka heidän välille on kehittynyt luja ystävyys. Vanhat erimielisyydet, kateus ja viha ovat jääneet taakse ja kun Woody pelasti Buzzin kamalalta Sidiltä, kokee Buzz velvollisuudekseen pelastaa nyt Woodyn. Molempia hahmoja syvennetään hyvin - etenkin Woodya, jolle kehitetään äärimmäisen kiehtova taustatarina. Tällä kertaa järjen sanat tulevatkin Buzzilta, mikä on täydellinen tapa jatkaa ensimmäisen Toy Storyn syvällisempiä puolia.

Muutkin tutut lelut tekevät paluun. Dinosauruslelu Rex (Wallace Shawn) pelaa Buzz Lightyearista tehtyä videopeliä heikolla menestyksellä ja yrittää keksiä ratkaisua pahan keisari Zurgin päihittämiseksi. Slinky-koira (Jim Varney) on lojaali ystävä Woodylle ja heti valmis lähtemään pelastusretkelle. Herra Perunapää (Don Rickles) on saanut itselleen vaimon Rouva Perunapäästä (Estelle Harris), jonka osuus jää kuitenkin pieneksi. Säästöpossu Röh (Pixarin luottoääni John Ratzenberger) heittää aina skeptisiä kommentteja suunnitelmista. Lelukaverusten seikkailuun on aivan mahtavaa hypätä jälleen ja pääasiassa hahmoja hyödynnetään tasaisesti ja toimivasti. Jokainen saa oman hetkensä loistaa, vaikkei kaikille olekaan kirjoitettu erityistä kehityskaarta kuten Woodylle ja Buzzille. Lammaspaimen Bo Peep (Annie Potts) ei valitettavasti lähde seikkailuun mukaan, vaan jää jälleen harmillisen tylsäksi tapaukseksi.
     Juurikin tylsän Bo Peepin vuoksi mukaan on kirjoitettu ensimmäinen iso naisleluhahmo, lehmityttö nimeltä Jessie (Joan Cusack), jonka Woody tapaa sieppaajansa luona. Ohjaaja John Lasseterin vaimo harmitteli, kuinka kehnoja ensimmäisen leffan naishahmot olivat, jolloin Jessie kehiteltiin mukaan jatko-osaan. Jessie onkin lisäyksistä paras ja häneen on saatu hienosti moniulotteisuutta leffan kulkiessa eteenpäin. Hänen lisäksi Woody kohtaa myös mainari Paukku-Peten (Kelsey Grammer) ja hevoslelun nimeltä Napakymppi. Napakymppi tuo mukaan oivaa huumoria pöhköilyllään ja Paukku-Pete on Jessien tavoin mielenkiintoinen ja moniulotteinen persoona. Katsojana pääsee molempien pään sisälle, jolloin ymmärtää, miksi he toimivat tietyin tavoin. Lisäksi uusina leluina esitellään rikkinäinen pingviinivinkulelu Wheezy (Joe Ranft), jota Woody lähtee leffan alussa pelastamaan ja itse paha keisari Zurg (Andrew Stanton), josta edellisessä osassa vain puhuttiin.
     Ihmishahmojakin on mukana. Lelut omistava Andy-poika (John Morris), hänen äitinsä (Laurie Metcalf) ja pikkusiskonsa Molly nähdään lyhyesti, mutta tärkein ihmishahmo on Woodyn sieppaaja, ensimmäisessä Toy Storyssa mainostetun lelukaupan omistava Al (Wayne Knight). Alkin on kiinnostava tapaus ja hänelle on kirjoitettu ymmärrettävät (vaikkakin tökeröt) syyt siepata Woody. Pienistä hetkistä saa paljon selville Alista ja vaikka hänet esitetäänkin roistona, on hän hyvin veikeä tapaus.

Ottaen huomioon, millaisia suuria vaikeuksia Toy Story 2:n tuotannossa tapahtui, lopputuloksesta olisi voinut tulla täysi fiasko. Monet leffat, mitkä joutuvat samankaltaiseen höykytykseen, eivät tule ulos eheinä kokonaisuuksina, vaan hätiköityinä sekasotkuina. Tekijöillä oli lopulta vain vuosi aikaa tehdä elokuva lähes kokonaan uusiksi ja suurena vaarana oli, että lopputulos olisi keskeneräinen. Toy Story - leluelämää nosti Pixarin kertaheitolla pinnalle, heidän mullistaessaan koko animaatiokulttuurin. Ötökän elämääkin oli kehuttu hitti, joten jos yhtiön kolmas leffa olisi epäonnistunut, olisi Pixarin tulevaisuus ollut vaakalaudalla. Mutta tämä on kuitenkin Pixar; yhtiö täynnä neroja. Toy Story 2 osoitti kaikki pelot turhiksi ja se on huikean erinomainen jatko-osa! Joillain osa-alueilla se nousee jopa mestarillisen ensimmäisen osan yläpuolelle.

Toy Story 2 ei missään kohtaa tunnu väkisin rahan perässä tehdyltä jatko-osalta, vaan siitä huokuu sama tekijöiden innostus ja rakkaus vahvojen tarinoiden kertomista kohtaan kuin ensimmäisestäkin osasta. Kyseessä on jälleen hahmovetoinen kertomus, mitä on selvästi lähdetty työstämään sillä ajatuksella, että tarinan on pakko olla fantastinen tai leffaa ei kannata julkaista. Ja tarina todella on fantastinen. Se on mukaansatempaava seikkailu, josta löytyy paljon syviä teemoja ja aitoa sisältöä, eikä pelkkää pinnallista ja vauhdikasta menoa, mihin jotkut animaatiostudiot syyllistyvät. Kuten jo olen sanonut, hahmoista on kirjoitettu moniulotteisia ja kiinnostavia, minkä vuoksi katsojana uppoutuu leffaan oikein kunnolla. Sisältörikkauden vuoksi elokuvaan on aina mahtavaa palata takaisin, sillä siitä löytää lähes joka katselukerralla jotain uutta. Mukana on tietty tärkeitä teemoja lapsille ja elokuvan pohdiskely elämän tarkoituksesta ja siitä, onko elämällä mitään arvoa, jos se ei ole ympäröity ihmisillä, jotka rakastavat sinua, menee osuvasti tunteisiin.

Tämän lisäksi elokuvassa on yksi kohtaus, joka vasta iskeekin täysillä tunteisiin, Jessien kertoessa elämäntarinaansa. Kyseessä on Pixarin ensimmäinen lukuisista sydäntäsärkevistä kohtauksista ja se pistää väkisinkin alahuulen väpättämään. Joka katselukerralla olen äärimmäisen vaikuttunut tästä kohtauksesta, etenkin kun se on kerrottu niin mielettömän upeasti ilman repliikkejä. Käsikirjoittamisen tärkein sääntö on "näytä, älä kerro" ja Jessien tarina on täydellinen esimerkki, miksi näin on. Elokuva ei kuitenkaan herätä pelkkää surua, vaan mukana on paljon huumoria; sekä hassua pelleilyä että nokkelaa sanailua. Monia katsojia varmasti naurattavat leffan yllättävänkin monet yhtäläisyydet Tähtien sota -elokuvasaagaan (Star Wars - 1977-) pienistä hetkistä äänitehosteisiin asti. Eikä vauhtia ja vaaratilanteitakaan puutu, ja varsinkin filmin loppuhuipennuksesta on saatu aikaiseksi osuvan jännittävä ja koukuttava. Kaikin puolin Toy Story 2:n henki on loistokkaasti rakennettu, kuten on myös sen tarina, hahmot ja visuaalinen puoli.

Toy Story 2 ilmestyi neljä vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen ja vaikka animaattoreilla oli suuri kiire saada filmi animoitua, on taito selvästi kehittynyt ja leffa näyttää usein paljon paremmalta kuin ensimmäinen Toy Story. Joissain taustoissa on vielä tiettyä tyhjyyttä tai kaksiulotteisuutta näkyvissä, mutta muuten mukaan on saatu huomattavasti enemmän yksityiskohtia. Andyn perheen koira on paljon paremmin toteutettu kuin Sidin koira. Hahmojen liikkeet ovat luontevampia ja ihmishahmot ovat laadukkaammin tehtyjä. Yksi tekijöiden isoimmista ylpeydenaiheista oli pölyn toteuttaminen digitaalisesti ja tämän tiedon jälkeen moni varmaan tutkii ruutuja hieman tarkemmin. Käsikirjoittajanelikko Andrew Stanton, Rita Hsiao, Doug Chamberlin ja Chris Webb ovat saaneet aikaiseksi napakan kokonaisuuden, missä hahmot ja tarina ovat huolellisesti viimeisteltyjä, ja huumori ja synkkyys kulkevat täysin tasapainossa. Ohjaaja John Lasseter osoittaa taas taitonsa tunnelman luomisessa ja saa vain parasta irti ääninäyttelijöistä. Äänimaailma on mestarillisesti rakennettu ja säveltäjä Randy Newman tekee jälleen upeaa työtä musiikkien kanssa. Etenkin Jessien laulu "When She Loved Me" on todella vahva ja koskettava teos.

Kun kyseessä on Pixarin elokuva, on mukana tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin. Alkutekstien aikana voi bongata tähdistä muodostuvan "Luxo Jr." lyhytleffan lampun. Pixarin edellinen leffa Ötökän elämää on näkyvillä seinäkalenterin, kuvakirjan, Jessien kertomuksen puun ja Alin leluladosta löytyvien lelujen muodossa. Alin leluladosta voi bongata myös Pixar-pallon, kuten voi Andyn huoneestakin. Kun lelut selaavat televisiokanavia, ruudulla vilahtavat nopeasti Pixarin vanhat lyhytanimaatiot. Leluja kunnostava vanha ukko taas on Geri lyhytleffasta "Geri's Game". Rexin kautta mukaan saadaan myös viittaus dinosaurusklassikko Jurassic Parkiin (1993). Andyn äidin auton rekisterinumero A113 viittaa California Institute of the Artsin animaatioluokkaan, missä monet Pixarin animaattorit ovat opiskelleet.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietty erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, trailereita, kuvagallerioita, useita videoita elokuvan teosta, sen hahmoista ja näyttelijöistä, animaatiosta, ohjaajasta ja Pixarin työntekijöiden lyhyitä tarinoita. Mukana on myös kunnianosoitus Wheezyä ääninäyttelevän Joe Raftin muistolle, animaattoreiden esittely, vaihtoehtoinen alku, vitsivideoita, "Woody's Roundup" -musiikkivideo, Buzz Lightyearin selittämä video todellisesta avaruusasemasta, sekä lyhyt katsaus Toy Story 3:een (2010). Katsottavaa on yhteensä kahdeksi tunniksi ja vartiksi.

Yhteenveto: Toy Story 2 on huikea jatko-osa Pixarin debyyttielokuvalle. Filmi ei koskaan tunnu pakotetulta jatkolta, vaan siitä huokuu tekijöiden rakkaus näitä hahmoja ja tarinoiden kertomista kohtaan. Kyseessä on vahva hahmovetoinen tarina, missä onnistutaan todella syventymään henkilöihin. Elokuva on muutenkin yllättävänkin syvällinen teos, kun se alkaa pohdiskelemaan mm. elämän tarkoitusta. Elokuva tarjoaa myös monenlaisia tunteita ja sen aikana saa niin nauraa ja jännittää kuin itkeäkin. Jessien kertomus on todella hieno taidonnäyte tekijöiltä. Muutenkin filmi on taidonnäyte, sillä sen animaatiolaatu on parantunut huomattavasti ensimmäisestä Toy Storysta. Käsikirjoittajatiimi on kynäillyt nerokkaan tekstin, ohjaaja John Lasseter luo hienosti tunnelmaa ja ääninäyttelijätkin pistävät parastaan. Elokuva tempaisee heti mukaansa ja sen seikkailuun ja näiden fantastisten hahmojen pariin on mahtavaa palata yhä uudestaan ja uudestaan. Toy Story 2 on joissain puolissa parempi kuin edeltäjänsä, muttei lopulta kokonaisuutena nouse samalle huikealle tasolle, vaikka onkin aivan mielettömän hyvä jatko-osa. Jos ihastuit Pixarin loihtimaan elävien lelujen maailmaan ensimmäisessä osassa, älä missään tapauksessa jätä Toy Story 2:a katsomatta!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Toy Story 2, 1999, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures