Batman - Lepakkomies, kausi 2 (Batman - 1966-1967) - sarja-arvostelu

BATMAN - LEPAKKOMIES - KAUSI 2

BATMAN

Luoja: William Dozier

Näyttelijät: Adam West, Burt Ward, Alan Napier, Neil Hamilton, Stafford Repp, Madge Blake, Cesar Romero, Burgess Meredith, Julie Newmar, Otto Preminger, Eli Wallach, John Astin, Victor Buono, Shelley Winters, Walter Slezak, Vincent Price, Michael Rennie, Tallulah Bankhead, Van Williams ja Bruce Lee

Genre: komedia, toiminta

Jaksomäärä: 60

Jakson kesto: noin 25 minuuttia - Yhteiskesto: noin 25 tuntia

Ikäraja: 12

DC:n sarjakuviin perustuva televisiosarja Batman - Lepakkomies nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä tammikuussa 1966, joten jatkoa oli luvassa. Ensin sarjan pohjalta tehtiin elokuva Batman - Lepakkomies (Batman: The Movie - 1966), jonka jälkeen tekijät ryhtyivät kiireessä kuvaamaan kakkoskautta sarjalle. Toisen tuotantokauden esitys käynnistyi syyskuussa 1966, vain neljä kuukautta ensimmäisen kauden päättymisen ja kaksi kuukautta elokuvan ilmestymisen jälkeen. Katsojaluvut lähtivät aikamoiseen laskuun kauden edetessä, mutta sarja pysyi silti tarpeeksi suosittuna. Itse olin nuorempana nähnyt joitain jaksoja sarjasta, sekä Batman - Lepakkomies -elokuvan. Kun huomasin sarjan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen kokonaan läpi ja samalla arvostella sen. Pidin ensimmäisestä tuotantokaudesta ja aloitin kakkoskauden katsomisen positiivisin mielin.

Miljonääri Bruce Wayne ja hänen suojattinsa Dick Grayson jatkavat Gotham-kaupungin kansalaisten suojelua viheliäiltä rikollisilta Lepakkomiehenä ja Robinina.

Adam West ja Burt Ward palasivat rooleihinsa miljonääri Bruce Wayneksi ja nuoreksi Dick Graysoniksi, eli Gothamin kaupunkia suojeleviksi Lepakkomieheksi ja Robiniksi, kaksikon näyteltyä hahmoja ensin sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella ja sitten ihka aidossa elokuvassa. Westin ja Wardin välinen side tuntuu entistä vahvemmalta tällä kaudella ja kaksikko heittäytyy jälleen mainiosti rooliensa vietäväksi, vetäen homman täysin naamat peruslukemilla silloinkin, kun ympärillä tapahtuva on aika hupsua. Sen enempää syvyyttä Lepakkomieheen tai Robiniin ei saada kaivettua - ei, vaikka siihen löytyisi kyllä aikaa tuotantokauden mittavasta 60 jakson kattauksesta.

     Muita hahmoja kaudella ovat vanhat tutut hovimestari Alfred (Alan Napier) ja Harriet-täti (Madge Blake), poliisikomisario Gordon (Neil Hamilton) ja poliisipäällikkö O'Hara (Stafford Repp), sekä tietty monet erilaiset roistot, joita Lepakkomies ja Robin kohtaavat, kuten ikoniset Jokeri (Cesar Romero), Pingviini (Burgess Meredith), Kissanainen (Julie Newmar), Pakkasherra (Otto Preminger ja Eli Wallach) ja Arvuuttaja (näyttelijä vaihtunut John Astiniin, Frank Gorshinin kieltäydyttyä paluusta ilman tuntuvaa palkankorotusta), sekä vähemmän tunnetut rikolliset, kuten kuningas Tut (Victor Buono), Ma Parker (Shelley Winters), Kellokuningas (Walter Slezak), Egghead (Vincent Price), Nukkumatti (Michael Rennie) ja Musta Leski (Tallulah Bankhead). Napier, Blake, Hamilton, Repp, Romero, Meredith ja Newmar jatkavat oivaa suorittamistaan, pahisnäyttelijöiden revitellessä taas oikein kunnolla kameran edessä. Eggheadin ja Ma Parkerin kaltaiset rosvot tuovat kivaa vaihtelua niiden tunnetuimpien pahisten sekaan, mutta ei ole ihme, ettei heistä koskaan noussut samanlaisia klassikkovastuksia, kuten Jokerista ja Pingviinistä.

Lisäksi kakkoskaudella nähdään myös vierailevina tähtinä Van Williams ja Bruce Lee toisena tuohon aikaan suurta suosiota nauttivana sankarikaksikkona, Green Hornetina ja Katona. Huvittavaa tosin on, että kun parissa jaksossa Green Hornet ja Kato saapuvat Gothamiin vierailulle, eräässä toisessa jaksossa Bruce ja Dick katsovat The Green Hornet -televisio-ohjelmaa (1966-1967). Ovatko Green Hornet ja Kato siis tässä maailmassa todellisia ihmisiä, vai televisiosarjan fiktiivisiä hahmoja?

Batman - Lepakkomiehen toinen tuotantokausi jatkaa sarjan avauskauden linjalla... niin hyvässä kuin pahassa. Näyttelijät ovat tosiaan oivallisessa vedossa ja ilmapiiri pysyy kivan lystikkäänä ja sarjakuvamaisena. Lepakkomies ja Robin asetetaan monien eri rikollisten eteen ja heidän täytyykin yrittää pysäyttää jos jonkinlaisia juonia, joihin kuuluu kidnappauksia, timanttiryöstöjä sun muuta. Suosikkini kauden tarjonnasta on tarina, jossa Pingviini ja Lepakkomies asettuvat ehdolle Gothamin pormestarinvaaleihin. Lepakkomies ja Robin ovat satavarmoja, että eihän tunnettu rikollinen voisi mitenkään pärjätä vaaleissa, mutta niin vain aikamoinen showmies Pingviini saa nopeasti gothamilaiset puolelleen. Voi 1960-lukua, kun tällainen meno Yhdysvalloissa tuntui vielä fiktiolta...

Kakkoskausi myös kulkee samaa kaavaa kuin edeltäjänsä, kertoen tuplajaksoja, jotka etenevät pahiksesta ja tämän katalasta juonesta riippumatta lähes identtistä polkua. Roisto tekee jotain ikävää, uusavuttomat poliisit hälyttävät Lepakkomiehen ja Robinin apuun, ensimmäinen jakso loppuu siihen että kaksikko ajautuu ansaan ja toisessa jaksossa noustaan takaisin voitokkaina. Pientä poikkeusta tähän tuovat parit triplajaksot, joista ensimmäisessä Jokeri ja Pingviini yhdistävät voimansa. Tästäkin huolimatta kakkoskausi alkaa nopeasti toistamaan itseään, eikä asiaa auta se, että kausi sisältää tosiaan KUUSIKYMMENTÄ jaksoa. Näyttelijät ja tekijät ovat vuosia myöhemmin muistelleet, että ykköskauden suosion takia jatkoa ryhdyttiin tekemään kiireessä, miettimättä pitäisikö pyörää keksiä uudelleen. En siis ihmettele, että kakkoskauden aikana katsojaluvut lähtivät jyrkkään laskuun. Moni ei jaksanut viikko toisensa perään katsoa liki identtisiä seikkailuja näiden hahmojen parissa.

Teknisestikin Batman - Lepakkomies pysyy ennallaan ja ajan julma hammas on päässyt nakertelemaan jaksoja. Asut ovat edelleen kuin suoraan sarjakuvien sivuilta repäistyjä ja Lepakkoauto on komea ilmestys. Lavasteet näyttävät pääasiassa hyviltä, valojen ja värien ollessa vekkulin korostettuja. Tehosteet aiheuttavat nykyään lähinnä huvittuneisuutta ja isosta televisiosta katsottuna välillä on kiusallisenkin selvää, milloin näyttelijät vaihtuvat stuntsijaisiin. Äänimaailma on kuitenkin hyvin rakennettu ja sarjan tunnusmusiikki on jälleen sellainen korvamato, että eipä minulla pitkään aikaan soinut muuta päässä, kun tätä tuotantokautta tuli katsottua yksi jakso lähes jokaisena aamuna pari kuukautta putkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.11.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

Batman, Yhdysvallat, 1966-1968, 20th Century Fox Television, Greenway Productions

Batman - Lepakkomies, kausi 1 (Batman - 1966) - sarja-arvostelu

BATMAN - LEPAKKOMIES - KAUSI 1

BATMAN

Luoja: William Dozier

Näyttelijät: Adam West, Burt Ward, Alan Napier, Neil Hamilton, Stafford Repp, Madge Blake, Frank Gorshin, Burgess Meredith, Cesar Romero, Julie Newmar, George Sanders, Victor Buono, David Wayne, Malachi Throne, Anne Baxter, Roddy McDowall ja William Dozier

Genre: komedia, toiminta

Jaksomäärä: 34

Jakson kesto: noin 25 minuuttia - Yhteiskesto: noin 14 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 12

Holy anniversary, Batman!

Batman - Lepakkomies perustuu DC Comicsin sarjakuvasankari Lepakkomieheen, joka teki ensiesiintymisensä maaliskuussa 1939. Hahmo oli jo nähty elokuvateattereissa esitetyissä viisitoistajaksoisissa sarjoissa Batman vuonna 1943 ja New Adventures of Batman and Robin, the Boy Wonder vuonna 1949. 1960-luvun alussa Ed Graham yritti tehdä televisiosarjaa Lepakkomiehestä, aikomuksenaan esittää sitä CBS-kanavalla, mutta sopimusneuvottelut kaatuivat. Samoihin aikoihin elokuvantekijä Hugh Hefner päätti esittää vuoden 1943 sarjan koko mitassaan Playboy-kartanolla ja uutiset tilaisuudesta olivat niin puhuttuja, että sarja päätettiin palauttaa teattereihin vuonna 1965. Esitysten osoittauduttua hiteiksi, hahmoa fanittava ABC-kanavan tuottaja Yale Udoff sai kanavan pomot näkemään potentiaalia Lepakkomies-televisiosarjassa ja yhtiö saikin neuvoteltua diilin DC Comicsin kanssa. ABC piti sarjan esitysvastuun, mutta varsinainen tuotanto asetettiin 20th Century Foxin ja Greenway Productionsin vastuulle. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Batman - Lepakkomies alkoi pyöriä televisioissa 12. tammikuuta 1966 - tasan 60 vuotta sitten! Sarja nousi saman tien suureen suosioon, elävöittäen jopa tuohon aikaan huonosti menestyneen Lepakkomies-sarjakuvalehden uuteen loistoon. Vuosien varrella sarja on kerännyt vannoutuneen fanikuntansa, jotka mieltävät sarjan edelleen parhaaksi adaptaatioksi hahmosta. Itse katsoin Batman - Lepakkomiestä jo lapsena, jolloin pidin sitä ihan hassuna, mutta pidin aina enemmän vakavammasta versiosta hahmosta ja niinpä sarja jäi minulta yksittäisiin jaksoihin. Kuitenkin kun huomasin sarjan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin juhlan kunniaksi ostaa koko sarjan blu-rayna hyllyyni ja katsoa ja arvostella sen läpi.

Miljonääri Bruce Wayne ja hänen nuori suojattinsa Dick Grayson ovat todellisuudessa Lepakkomies ja Robin, Gotham Cityn suojelijat. Kun poliiseista ei ole apua, Lepakkomies ja Robin puolustavat kaupunkia vihollisilta, kuten Jokerilta, Pingviiniltä, Arvuuttajalta ja Kissanaiselta.

Päärooleihin miljonääri Bruce Wayneksi, eli naamiosankari Lepakkomieheksi ja tämän orvoksi suojatiksi Dick Graysoniksi, eli viittasankari Robiniksi oli aluksi ehdolla Lyle Waggoner ja Peter Deyell, mutta lopulta roolit menivät Adam Westille ja Burt Wardille, jotka ovat monille edelleen ne ainoat oikeat elävän kuvan versiot näistä hahmoista. West ja Ward ovatkin molemmat nappivalinnat rooleihinsa. Westistä löytyy karismaa ja arvokkuutta, minkä niin Bruce Wayne kuin Lepakkomies vaativat, kun taas Ward tulkitsee mainiosti nuoren Robinin intoa ja halua näyttää kykynsä Lepakkomiehen rinnalla. Sarja ei erityisemmin kaivaudu syvemmälle vaikkapa Brucen vaikeaan mieleen ja mikä häntä ajaa pitämään Gothamin kadut puhtaina rikollisista tai edes siihen, miksi hän toimii Dickin huoltajana, mutta näin pintapuoleisenakin homma toimii kelvollisesti.

     Muita hahmoja sarjassa ovat poliisit komisario Gordon (Neil Hamilton) ja päällikkö O'Hara (Stafford Repp), jotka eivät ikinä edes vaivaudu selvittämään rikoksia yksin, vaan he pirauttavat saman tien Lepakkomiehelle, vaikka kyse olisi vain lapselta anastetusta tikkarista, sekä Waynen uskollinen hovimestari Alfred (Alan Napier), joka tietää Brucen ja Dickin salaisuuden ja auttaakin heitä parhaansa mukaan ja Dickin täti Harriet (Madge Blake), joka ei tiedä, ketkä löytyvät Lepakkomiehen ja Robinin naamioiden alta ja joille kaksikko joutuu keksimään ties mitä, toinen toistaan kökömpiä valheita, kun heidät hälytetään pysäyttämään joku pahis.

Eikä voi tietenkään unohtaa sitä kirjavaa joukkoa roistoja, jotka aiheuttavat jaksosta toiseen Lepakkomiehelle ja Robinille päänvaivaa. Sarjakuvien sivuilta tunnetuimmat pahikset, kuten Jokeri (Cesar Romero), Pingviini (Burgess Meredith) ja Arvuuttaja (Frank Gorshin) ovat mukana muutamassakin jaksossa, kun taas Kissanainen (Julie Newmar) ja Pakkasherra (George Sanders) pistäytyvät tällä avauskaudella vain kerran. Sekaan on heitetty myös vähemmän tunnettuja rikollisia, kuten Hullu Hatuntekijä (David Wayne), kuningas Tut (Victor Buono) ja sarjaa varten luotu Lukutoukka (Roddy McDowall). Siinä, missä pääkaksikon ja poliisien näyttelijät hoitavat hommansa varsin tosissaan, pahisten esittäjät irrottelevat teatraalisesti minkä ehtivät, luoden veikeän kontrastin. Romero ja Mereditch ovat mahtavat Jokerina ja Pingviininä, siitäkin huolimatta, että Romeron valkoiseksi maalatut viikset pistävät silmään. Gorshin on myös hyvässä vedossa Arvuuttajana, joskin itseäni häiritsi se, kuinka hahmosta on tehty liian samankaltainen hassuttelija kuin Jokerista.

Jos joku tätä arvostelua lukeva ei sitä vielä tiennyt, 1960-luvun Batman - Lepakkomies -sarja ei todellakaan ole sellainen synkkä ja vakava kuvaus hahmosta, mitä nykypäivänä on totuttu näkemään niin sarjakuvien sivuilla kuin elokuvissa ja jopa animaatiosarjoissa. Sarjasta kaavailtiin alun perin hieman vakavampaa tapausta, josta löytyisi kuitenkin seikkailun henkeä ja jota koko perhe voisi katsoa yhdessä. Kuitenkin kun William Dozier (joka toimii myös sarjan kertojaäänenä) sai päävastuun sarjan työstämisestä, sarjakuville uusi Dozier näki Lepakkomiehen ja muut niin hassuna juttuna, ettei hän voinut suhtautua hommaan muuten kuin luomalla täysin kieli poskessa tehdyn camp-henkisen sarjan.

Kuten alussa kerroin, olen lapsesta asti pitänyt enemmän tummemmista Lepakkomies-kuvauksista, eikä tämä sarja ole oikein koskaan ollut minun juttuni. Ja vaikka en vielä nytkään täysin lumoutunut sen parissa, mielsin sarjan oikein hupaisaksi viihteeksi ja ennen kaikkea erittäin kiinnostavaksi vaiheeksi yhden suosikkihahmoni historiassa - kuten myös yleisesti sarjakuva-adaptaatioiden historiassa. Batman - Lepakkomies on monin tavoin kuin henkiin heräävä sarjakuva, oli kyse sitten sen vekkulin näköisistä ja eksentrisistä hahmoista, värikkäästä menosta tai jopa tarinallisista rakenteista. Se nostaa vähän väliä hymyn huulille; välillä aiheellisesti, toisinaan täysin tahattomasti, eikä blu-rayn terävä kuvanlaatu ole millään lailla armollinen sarjalle. Välillä on päivänselvää, että hahmot roikkuvat vaijereiden varassa tai että Lepakkomiehen asussa pyörii joku ihan muu kuin Adam West. Jos Westillä ei ole roolissa viiksiä, kannattaako hänen stuntsijaisellakaan olla? Hauskinta ja melkeinpä parasta on, että vaikka meininki on usein täysin posketonta ja pöljää ja roistojen esittäjät ylinäyttelevät minkä ehtivät, West, Ward, Napier, Hamilton ja Repp suhtautuvat hommaan vakavasti. Väärissä käsissä meno voisi olla vain kiusallista ja vaikka se ajoittain sitä onkin, on sarja silti jotenkin omituisen tyylitajuinen.

Batman - Lepakkomiehen ensimmäinen tuotantokausi koostuu seitsemästätoista tarinasta, joissa Lepakkomies ja Robin hälytetään pysäyttämään Gothamille pahaa aikovat rosvot. Tarinat eivät sinänsä linkity toisiinsa, vaan sarjan pariin voikin hypätä oikeastaan missä kohtaa tahansa. Alun perin tarinat oli tarkoitus esittää tunnin mittaisina, mutta kun ABC-kanava vaihtoi sarjan julkaisuajankohtaa, jokainen tarina päätettiin jakaa kahdeksi jaksoksi, jolloin ensimmäisenä esitettävä jakso jäisi aina kiperään paikkaan kesken ja katsojan olisi pakko katsoa seuraavana iltana, kuinka tarina päättyy. Ratkaisu tosiaan toimi ja ihmiset kerääntyivätkin illasta toiseen "samaan Bat-aikaan, samalle Bat-kanavalle" selvittämään, miten Lepakkomies ja Robin selviävät mistäkin kiipelistä.

Vaikka tällaisten irrallisten tarinoiden idea toimii ja sarja mukailee siten lähdemateriaaliaan, on pakko sanoa, että viihdyttävästä menosta huolimatta Batman - Lepakkomiestä vaivaa pahemman laatuinen kaavamaisuus. Vaihtuvasta pahiksesta huolimatta jaksot rakentuvat samalla tavalla. Joku roisto tekee jotain katalaa, poliisit myöntävät kyvyttömyytensä ja soittavat Lepakkomiehelle, joka kiiruhtaa Robinin kanssa paikalle selvittämään tilannetta. Tarinan puolessa välissä sankarit (tai ainakin toinen heistä) joutuvat roiston sieppaamiksi ja hengenvaaralliseen tilanteeseen, jolloin ensimmäinen jakso päättyy ja katsojan on pakko aloittaa seuraava, tietääkseen miten hommassa käy. Roisto ja tämän tavoite vaihtuvat, mutta meno on silti niin samanlaista, etten ainakaan itse jaksanut katsoa näitä jaksoja montaa putkeen.

Suosikkiseikkailujani tältä ensimmäiseltä tuotantokaudelta olivat heti ensimmäinen (jaksot 1 ja 2), jossa Arvuuttaja yrittää lavastaa Lepakkomiehen rikolliseksi ja haastaa tämän oikeuteen, kahdeksas (jaksot 15 ja 16), jossa Jokeri ottaa kohteekseen koulun, missä Dick Grayson opiskelee ja nuorukainen joutuukin yrittämään pysäyttää roiston paljastamatta salaista identiteettiään luokkatovereilleen, yhdeksäs (jaksot 17 ja 18), jossa False Face tekeytyy Gothamin merkkihenkilöiksi ja rötöstelee heidän nimissään, yhdestoista (jaksot 21 ja 22), jossa Pingviini vannoo siirtyneensä lain kaidalle polulle, mutta Lepakkomies ei usko tätä, sekä kauden finaali (jaksot 33 ja 34), jossa Pingviini sieppaa Alfredin ja hypnotisoi tämän omiin kataliin tarkoituksiinsa.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät hupaisaa ilmapiiriä hyvin yllä, mihin vaikuttaa käsikirjoittajien työ. Vaikka tarinat ovat kaavamaisia, kirjoittajat näyttävät kyntensä siinä, kuinka he saavat täysin typerät jutut vaikuttamaan nerokkailta, puhumattakaan aivan mahtavasta dialogista täynnä varsin kekseliästä sanailua ja Robinin unohtumattomia "Pyhä se ja tämä, Lepakkomies" -heittoja. Teknisiltä ansioiltaan Batman - Lepakkomies on nähnyt parhaat päivänsä ajat sitten, eivätkä tehosteet enää tänä päivänä vakuuta juuri lainkaan. Parhaat efektit ovatkin toimintakohtausten sarjakuvia mukailevat lyöntitekstit "Pow", "Auts" ja niin edelleen. Itse Lepakkomiehen asu on varsin huvittava ilmestys, mutta sen sijaan pidin paljon Robinin, Pingviinin ja Jokerin sarjakuville uskollisesta toteutuksesta (miinus ne jälkimmäisen viikset). Kehut ansaitsee myös päheä Lepakkoauto, jolla Lepakkomies ja Robin aina kaahaavat pelastamaan päivää. Kuitenkin kaikkein parasta koko sarjassa on sen ikoninen tunnusmusiikki, jonka kaikki tietävät ja jota kaikki osaavat hyräillä, vaikka ei olisi nähnyt yhtäkään jaksoa koko sarjasta. 

Nananananananana Batmaaaan!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.6.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

Batman, Yhdysvallat, 1966-1968, 20th Century Fox Television, Greenway Productions