Hetki ennen valoa (2026) - elokuva-arvostelu

HETKI ENNEN VALOA

Ohjaus: Klaus Härö

Näyttelijät: Laura Birn, Oona Airola, Jussi Vatanen, Mari Rantasila, Petra Ahola, Kaarina Hazard, Leon Heselius, Merja Larivaara, Sari Siikander, Lumi Aunio, Katja Lukkarinen, Terhi Lintukangas, Soile Vilponen, Laura Jurkka ja Kardo Shiwan

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 7

Hetki ennen valoa on Klaus Härön uusi draamaelokuva. Härö luki vuonna 2008 Helsingin Sanomissa julkaistun "Kaksi taistelua" -kirjoituksen, josta Härö oli niin vaikuttunut, että halusi tehdä sen pohjalta filmin. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2025 ja nyt Hetki ennen valoa on saapunut elokuvateattereihin. Itse en tiennyt leffan sisällöstä etukäteen mitään, mutta Härön edellinen elokuva Ei koskaan yksin (2024) oli niin vaikuttava, että kiinnostukseni ohjaajan uutta leffaa kohtaan heräsi välittömästi. Kävinkin katsomassa Hetken ennen valoa heti sen ensi-iltapäivänä.

Juuri kun Suomen sairaanhoitajat valmistautuvat lakkoon parempien palkkojen ja työolosuhteiden toivossa, erikoissairaanhoitaja Inka tapaa osastollaan Lenin ja Karin, joiden vastasyntyneellä vauvalla on todettu vakava sydänvika.

Alun perin Alma Pöystin oli tarkoitus näytellä erikoissairaanhoitaja Inkaa, mutta rooli menikin lopulta Laura Birnille. Birn on roolissaan erinomainen ja ihmettelen, jos hänelle ei satele palkintoehdokkuuksia Jussista lähtien ensi vuoden gaalassa. Hän tulkitsee huikean taitavasti hahmonsa vaikeita tuntemuksia. Inka suostuu liiankin herkästi ylitöihin ja ylimääräisiin vuoroihin, joilla hän on kuluttanut itsensä loppuun. Hän meinaa toisinaan nukahtaa pystyyn ja oman lapsenkin (Leon Heselius) hakeminen koulusta tuppaa unohtumaan harva se päivä. Inka yrittää vakuutella huolestuneelle äidilleen (Merja Larivaara) kaiken olevan kunnossa, muttei suostu näkemään, kuinka paljon hänen poikaansa harmittaa jatkuva yksinolo.

     Elokuva seuraa myös Oona Airolan ja Jussi Vatasen esittämää pariskuntaa, Leniä ja Karia, jotka saavat esikoislapsensa, mutta heidän kauhukseen vauvalla todetaan vakava sydänvika, mikä pitäisi leikata kiireellisesti. Ongelmana vain on sairaaloiden toimintaa uhkaavat lakot, joiden takia monia merkittäviä operaatioita on jouduttu siirtämään tai perumaan. Birnin tavoin myös Airola on loistavassa vedossa leffassa. Hän esittää hienosti Lenin pelkoa ja siitä syntyvää väsymystä, mitkä saavat naisen kohtelemaan muita yhä vain tylymmin. Vatanen jää hiljaisempaan rooliin Karina, joka yrittää olla rakkaansa tukena, mutta joka yrittää myös olla hyvä isä edellisen tyttöystävänsä Marian (Petra Ahola) kanssa saaduille lapsille, mikä luo lisäkitkaa Karin ja Lenin välille.

Klaus Härö ei pettänyt tälläkään kertaa. Hetki ennen valoa on erittäin väkevä draamaelokuva, josta tuskin selviää ilman, että kyynelhanat aukeavat jossain kohtaa leffan varrella. Mistään nyyhkyilyssä vellomisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Härö rakentaa tunnelmaa varmalla ammattitaidolla. Vielä Härön ohjausta parempi tosin on Kirsi Vikmanin ja Jimmy Karlsonin käsikirjoitus, joka syventyy hahmoihin esimerkillisen onnistuneesti. Hahmot saattavat nimittäin toisinaan käyttäytyä turhauttavasti, jopa ilkeästi toisiaan kohtaan, mutta koska katsoja pääsee kunnolla näkemään, mitä he käyvät läpi, kuinka stressaantuneita ja väsyneitä he ovat, heidän käytöstään voi ymmärtää. Kun hahmoille syntyy riitaa, molempien osapuolten puolelle olisi helppo asettua.

Elokuva syventyy myös pureutuvasti hoitoalan ongelmiin. Vaikka leffa perustuu vuonna 2008 julkaistuun artikkeliin, sairaanhoitajien ja muun henkilökunnan vaikeudet työvoimapulasta kehnoihin palkkoihin ovat edelleen valitettavan ajankohtainen aihe. Tässäkin asiassa katsojan on helppo ymmärtää sairaanhoitajien voimakasta turhautumista, mutta samalla sitä myös ymmärtää Lenin ja Karin kauhua, kun heidän vauvallaan todetaan sydänvika juuri, kun suuri osa henkilökunnasta on ryhtymässä lakkoon. On myös ymmärrettävää, kuinka vaikeasti Inka suhtautuu koko hommaan. Näiden ristiriitaisten tuntemusten ja taitavasti rakennettujen yhteentörmäysten parissa vajaan puolentoista tunnin kesto hujahtaa nopeasti, vaikka leffalla ei olekaan mikään kiire kertoa tarinaansa. Hetki ennen valoa on vaikuttava ja liikuttava elokuva, joka ei ole helppoa katsottavaa, mutta joka osuu taatusti syvälle.

Hetki ennen valoa on myös osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja maskeeraajat saavat näyttelijät näyttämään yhden viikon aikana tapahtuvan elokuvan hahmot päivä päivältä väsyneemmiltä. Äänityöskentelykin on onnistunutta ja Matti Byen säveltämät musiikit tunnelmoivat haikeasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.fi.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Hetki ennen valoa, Suomi, 2026, Filmas, Making Movies Oy, Soul Food

Presidentin kyyditys (2026) - elokuva-arvostelu

PRESIDENTIN KYYDITYS

Ohjaus: Samuli Valkama

Näyttelijät: Jussi Vatanen, Aku Sipola, Pertti Sveholm, Elias Salonen, Riitta Havukainen, Alvari Stenbäck, Pääru Oja, Markus Misukka, Alex Paul Pukk, Elsa Saisio, Akseli Kouki ja Tom Rejström

Genre: historia, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 12

Presidentin kyyditys perustuu tositapahtumiin Suomen entisen presidentin, K. J. Ståhlbergin kidnappauksesta lokakuussa 1930. Elokuva kuvattiin kesällä 2025 Tšekissä, tekijöiden saatua maassa kuvaamisesta hyvät tuotannolliset apurahat. Nyt Presidentin kyyditys on saapunut elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin näkemään leffan heti, kun kuulin sen pohjautuvan tositapaukseen. Kävinkin uteliaana katsomassa elokuvan sen ensi-iltapäivänä.

Vuonna 1930 äärioikeistolaisuus ja sen synnyttämä levottomuus tekevät nousuaan Suomessa. Ryhmä korkea-arvoisia upseereita päättää käynnistää vallankumouksen, pestaamalla nuoren nelikon sieppaamaan entisen presidentti Ståhlbergin.

Jussi Vatanen näyttelee Eero Kuussaarta, everstiluutnanttia, joka on jo pitkään tuntenut itsensä näkymättömäksi. Vaikka hän on kuinka osoittanut kykynsä, hän joutuu kerta toisensa perään seuraamaan sivusta, kun muut ylenevät hänen ohitseen. Nyt hän päättääkin tehdä kaikkensa miellyttääkseen kenraali Walleniusta (Aku Sipola)... vaikka sitten osallistumalla radikaaliin yritykseen kaapata valta Suomesta. Vatanen on tuttuun tapaansa mainio, tulkiten vakuuttavasti hahmonsa turhautumista. Hän tekee alkoholiongelman kanssa kamppailevasta miehestä kiinnostavan, sekä huvittavankin hahmon. Sipola taas ottaa kaiken irti yhä vain eksentrisemmäksi muuttuvasta Walleniuksesta, joka uskoo olevansa Suomen uuden tulevaisuuden suunnannäyttäjä.

     Elokuvassa nähdään myös Pääru Oja Eeron kanssa Walleniuksen huomiosta kilpailevana eversti Viklundina, Elsa Saisio Eeron vaimona Marjattana, Pertti Sveholm Suomen entisenä presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergina ja Riitta Havukainen hänen Ester-vaimonaan, sekä Elias Salonen, Alvari Stenbäck, Markus Misukka ja Alex Paul Pukk nuorena nelikkona, Jannéna, Varomana, Olinina ja Semeniuksena, jotka sieppaavat Ståhlbergin. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa. Vastikään Kalevala: Kullervon tarinaa (2026) tähdittänyt Salonen on mainio uhmakkaana vallankumousnuorena ja hänen, Stenbäckin, Misukan ja Pukkin ailahtelevat kemiat osuvat hyvin yhteen. Sveholm omaa sopivaa arvokkuutta Ståhlbergina, mutta elokuvan parhaan suorituksen tarjoaa Havukainen tämän vaimona, Ester Ståhlberginä.

Presidentin kyyditys osoittautui hyväksi draamakomediaksi, jossa olisi ollut ainekset vieläkin parempaan suoritukseen. Se esittää tämän mielenkiintoisen palan suomalaisesta historiasta ja poliittisesta jännitteestä sopivan farssimaisena, joskin samalla tuntuu, että kidnappauksesta olisi voinut saada vielä hauskemman elokuvan. Nyt sen huumori huvittaa aika ajoin, mutta todelliset naurunpurskahdukset jäävät harmillisen vähäisiksi. Hauskinta on, kun Eerolle selviää, mihin tilanteeseen hän onkaan ajautunut ja kiinnostavinta taas on nähdä, miten Eero tästä etenee. Meinaako hän tukea vallankaappausta hyväksynnän takia, vai yrittääkö hän huomaamatta estää katalan juonen?

Kestoa elokuvalla on vain muutamaa minuuttia vaille puolitoista tuntia, mikä on lopulta sopivan napakka tälle tapahtumaketjulle. Kun leffa vaihtelee tasaisesti Eeron, Walleniuksen ja everstien, sekä entistä presidenttipariskuntaa kyyditsevän nelikon välillä, ei aika ehdi käydä pitkäksi. Tilanne eskaloituu pikkuhiljaa ja lopulta on ihan jännittävää selvittää, kuinka koko juttu ratkeaa. Tietyin viilauksin Presidentin kyydityksestä saisi entistä vahvemman ja hupaisamman kokonaisuuden, mutta jo tällaisenaan se on vekkuli katsaus erikoiseen päivään Suomen historiassa. Päivään, jonka päättymisellä eri tavalla olisi voinut olla mojovat seuraukset maallemme.

Elokuvan on ohjannut Samuli Valkama, joka on myös käsikirjoittanut leffan John Lundstenin kanssa. Kaksikon teksti ei ole ihan niin terävää satiiria kuin voisi toivoa, mutta se ajaa passelisti asiansa ja Valkaman luoma tunnelma pitää vakavasta aiheestaan huolimatta kielen poskessa. Presidentin kyyditys on myös osaavasti kuvattu ja lavastettu, joskin Suomessa matkailevia voi häiritä se, että leffa on tosiaan kuvattu Tšekissä, eikä Helsingissä ja Joensuussa, minne leffa sijoittuu. Puvustus on oivallista ja äänityöskentely mainiota Juho Nurmelan leikkisiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Presidentin kyyditys, Suomi, Tšekki, Alankomaat, Viro, 2026, TACK Films, Bionaut Films, Labyrint Film, Münchhausen Productions

Arvostelu: Kuolleet lehdet (2023)

KUOLLEET LEHDET

Ohjaus: Aki Kaurismäki

Pääosissa: Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Martti Suosalo, Matti Onnismaa, Simon Al-Bazoon, Sakari Kuosmanen, Maria Heiskanen ja Alina Tomnikov

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 21 minuuttia

Ikäraja: 7

Kuolleet lehdet on Aki Kaurismäen uusi elokuva. Tehtyään edellisen elokuvansa Toivon tuolla puolen (2017), Kaurismäki ilmoitti jäävänsä eläkkeelle elokuvahommista. Pari vuotta myöhemmin hän kuitenkin tuli toisiin aatoksiin ja alkoi työstämään uutta elokuvaa, joka toimisi hänen työläistrilogiansa neljäntenä osana, jatkumona elokuville Varjoja paratiisissa (1986), Ariel (1988) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990). Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022 ja Kuolleet lehdet sai maailmanensi-iltansa toukokuussa 2023 Cannesin elokuvajuhlilla, missä se voitti tuomariston palkinnon. Elokuva saapui Suomen teattereihin syyskuussa ja nousi nopeasti Kaurismäen uran menestyneimmäksi leffaksi. Itse hyvin harvoin kotimaisia elokuvia katsovana en pahemmin ollut kiinnostunut Kuolleista lehdistä, kun se julkaistiin. Päädyin tosin työni puolesta haastattelemaan ennakkonäytöksessä päätähtiä Alma Pöystiä ja Jussi Vatasta yleisön edessä. Kuitenkin kun aika lailla koko lähipiirini kehui elokuvaa minulle, se alkoi vähitellen kiinnostamaan ja kun Kuolleet lehdet sai parhaan vieraskielisen elokuvan ja parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuudet, päätin vihdoin käydä katsomassa sen.

Kaupassa nollatuntisopimuksella töitä paiskiva Ansa ja hiekkapuhaltajana toimiva Holappa kohtaavat karaokebaarissa ja iskevät silmänsä toisiinsa. Orastava romanssi saa kuitenkin jatkuvaa takapakkia, oli kyse sitten hukatusta puhelinnumerosta tai miehen alkoholismista.

Viime vuosina kovassa nosteessa Tove-elokuvan (2020) myötä ollut Alma Pöysti näyttelee Ansaa, marketissa pienellä palkalla ja nollatuntisopimuksella töitä tekevää naista. Kolmesta ensimmäisestä Napapiirin sankarit -komediasta (2010-2017) tuttu Jussi Vatanen taas näyttelee Holappaa, alkoholisoitunutta miestä, joka työskentelee hiekkapuhaltajana Pasilan veturitalleilla. Kun nämä hiljaiset, enemmän tai vähemmän masentuneet ja rakkautta kaipaavat hahmot kohtaavat karaokebaarissa eräänä iltana, on se rakkautta ensisilmäyksellä. Ensimmäistä kertaa Kaurismäen kanssa yhteistyötä tekevät Pöysti ja Vatanen hyppäävät taidokkaasti ohjaajan omalaatuisen tyylin keulakuviksi ja tulkitsevat hienosti varsin yksi-ilmeisiä ja vähäeleisiä, mutta silti todella monisävyisiä hahmojaan. Ansa ja Holappa ovat nopeasti tykättäviä ja monin tavoin samaistuttavia tyyppejä, joiden toivoo saavan asiansa kuntoon ja löytävän onnen.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Janne Hyytiäinen Holapan kaverina Huotarina ja Nuppu Koivu Ansan kaverina Liisana, Matti Onnismaa Holapan pomona, Martti Suosalo baarinomistajana, Alina Tomnikov hoitajana, sekä Kaurismäen luottonäyttelijä Sakari Kuosmanen pienessä roolissa miehenä matkakodissa. Sivunäyttelijät suoriutuvat myös oivallisesti osistaan. Etenkin Hyytiäinen on lystikäs omista laulutaidoistaan liikoja luulevana Huotarina.

Onneksi päätin lopulta käydä katsomassa Kuolleet lehdet. Vaikka aluksi koinkin elokuvan lähinnä ihan hyvänä, yön yli pureskelun jälkeen leffan monisävyisyys alkoi hiljalleen aueta ja sen saamat vuolaat kehut muuttuivat ymmärrettävämmiksi. Kyseessä on suorastaan ihastuttava romanttinen komedia, joka jättää katsojalleen lämpimän ja hyvän mielen päätyttyään. Jenkkilän romanttisiin komedioihin tottuneena Kuolleet lehdet on myös ilahduttavan rauhallinen tapaus, eikä rakennu jatkuvan hektisyyden ja kohelluksen varaan. Kun amerikkalaiskomedioissa hahmot ovat karikatyyrejä amerikkalaisista, eli yliampuvia ja räikeitä, suomalaiskomedian karikatyyrit ovat kärjistetyn tönkköjä introvertteja. Pidän myös paljon siitä, että kun Yhdysvaltojen rom-komit kertovat usein varakkaista, Kuolleiden lehtien kärjessä ovat ihan tavalliset mattimeikäläiset, perusduunarit, jotka asuvat ränsistyneissä paikoissa ja elävät kädestä suuhun palkkakuitti kerrallaan.

Olen nähnyt Aki Kaurismäeltä aiemmin vain yhden elokuvan, Le Havren (2011) ja sekin oli pääasiassa ranskaksi puhuttu. Siitä huolimatta, että miehen kotimaiset leffat ovat jääneet välistä, Kaurismäen tyyli on tullut tutuksi kuullun ja luetun kautta. Kuolleet lehdet tuntuukin juuri niin kaurismäkimäiseltä kuin voi odottaa. Leffa on todella riisuttu ja pelkistetty. Ihmiset ovat vähäeleisiä, -sanaisia ja yksi-ilmeisiä. Mitään suuria rakkaudenosoituksia on oikeastaan turha odottaa ja leffa on todella pienimuotoinen. Vaikka ulkokuori onkin näin ylikorostetun ilmeetön, pinnan alta tuntuu löytyvän valtavasti kaikkea. Katsojan kokemat suuret tunteet syntyvätkin siten kuin itsestään ja aidosti, eivätkä jenkkimäisen manipuloimisen tuloksena.

Kaurismäen käsikirjoitus on todella hupaisa, parhaimmillaan hulvaton. Kuiva huumori ei iske kaikkiin, mutta kun itse pikkuhiljaa lämpenin leffan tyylille, hykertelin lopulta ilahtuneena elokuvan vekkulille dialogille. Kaurismäen omien sanojen mukaan teksti syntyi todella nopeasti, mutta kaikki tuntuu silti huolella ja pitkään pohditulta. Hahmojen väliset keskustelut ovat täynnä hauskoja ja ennen kaikkea muistettavia repliikkejä. Sanailu on nokkelaa, muttei koskaan tunnu yliyritteliäältä. Samalla dialogi on myös tarkan puista ja luonnotonta - eihän kukaan tosielämässä puhu näin. Elokuvassa hyödynnetään myös hiljaisuutta erinomaisesti. Hiljaisuus on välillä suorastaan huutavaa, korostaen suomalaisten kanssakäymisten jäykkyyttä, mutta myös luoden tehokasta lisäkomediaa. Huumorin lisäksi Kaurismäki käsittelee tekstissään myös vakavia aiheita, kuten Suomea vaivaavaa alkoholismia ja masennusta. Elokuvan teemat perusduunarien elämien vaikeudesta tuntuvat erityisen ajankohtaisilta nyt, kun Suomen tuore hallitus polkee köyhempien elämäntasoja reippaasti alaspäin säädöksillään. Ahdistavat ajat odottavat itse kutakin suomalaista.

Kuolleissa lehdissä ihastuttaa myös sen hämmentävä yhdistelmä ajankohtaisuutta ja ajattomuutta. Siitä huolimatta, että taustalla näkyvä seinäkalenteri viestii, että elokuva tapahtuisi itse asiassa tulevaisuudessa, syksyllä 2024, se näyttää monin paikoin tapahtuvan vuosikymmeniä sitten. Tapahtumapaikat ovat vanhoja ja kulahtaneita. Puvustuskin on vanhanaikaista. Älykännyköiden sijaan käytössä ovat lankapuhelimet ja Nokian kapulat. Kun leffateatterissa käydään, se tapahtuu Orionissa, eikä Finnkinon huipputeknologisessa IMAXissa. Sitten taas uutisissa ei mistään muusta puhutakaan kuin raportteja Ukrainan sodasta. Näitäkään ei tosin kuulla mistään taulutelevisiosta, vaan vanhasta radiosta. Jatkuva Ukrainan sodan läpikäynti toimii niin kuvauksena siitä, kuinka maailman synkkyydet aiheuttavat murehtimista Suomessa, mutta samalla jatkuvat radiouutisoinnit toimivat jopa omituisena toistuvana vitsinä.

Teknisellä puolella Kaurismäen tyyleihin kuuluu myös filmille kuvaaminen, joka luo leffalle mainion ulkonäön, sekä otosten saaminen yhdellä yrityksellä kerralla purkkiin. Pääasiassa kikka toimii, mutta sekaan mahtuu myös joitain pieniä mokia, takelteluja sanoissa ja pokan pitämisen epäonnistumista, joiden aikana käy mielessä, että kohta olisi voitu kuvata uudestaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja vaikka mukana totta kai onkin Olavi Virran Kuolleet lehdet -kappale, parhaiten leffasta jää mieleen Maustetyttöjen Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin, jonka kaihoisa sanoitus istuu elokuvaan ja sen hahmoihin täydellisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Kuolleet lehdet, 2023, Sputnik, Bufo, Pandora Film, YLE, Suomen elokuvasäätiö, Filmförderungsanstalt, Film- und Medienstiftung NRW, ZDF/Arte