Arvostelu: Sydäntalvi (Dead of Winter - 2025)

SYDÄNTALVI

DEAD OF WINTER

Ohjaus: Brian Kirk

Pääosissa: Emma Thompson, Judy Greer, Marc Menchaca, Laurel Marsden, Gaia Wise, Cúán Hosty-Blaney ja Brían F. O'Byrne

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Dead of Winter, eli suomalaisittain Sydäntalvi on Emma Thompsonin tähdittämä uutuustrilleri. Elokuvan teko lähti liikkeelle nimellä "The Fisherwoman". Elokuva kuvattiin täällä Suomessa, Kolilla alkuvuodesta 2024 ja nyt Sydäntalvi saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun luin Thompsonin tähdittävän Suomessa kuvattua jännäriä. Kiinnostus muuttui todelliseksi innostukseksi, kun sain kutsun elokuvan kutsuvierasnäytökseen, missä paikalla oli itse Thompson. Elokuvan jälkeen pääsin vielä VIP-jatkojuhliin, missä tapasin itse Thompsonin, hänen miehensä Greg Wisen, sekä heidän tyttärensä, myöskin elokuvassa näyttelevän Gaia Wisen.

Leskeksi jäänyt kalastaja Barb löytää syrjäisestä mökistä kidnapatun tytön ja kun hän ei saa ulkomaailmaan yhteyttä, Barb päättää itse pelastaa tämän.

Emma Thompson näyttelee Barbia, vastikään leskeksi jäänyttä kalastajanaista, joka yrittää löytää elämälleen merkitystä miehensä kuoleman jälkeen. Matkatessaan järvelle, missä hän kävi miehensä kanssa ensitreffeillä, hän päätyy keskelle kidnappaustapahtumaa ja uusi merkitys löytyy pelastusoperaatiosta. Thompson on tuttuun tapaansa erittäin hyvä roolissaan, kanavoiden vakuuttavasti niin hahmonsa surua miehen kuoleman myötä kuin myös tarvetta auttaa sieppauksen uhria. Pelastusoperaation ohessa näemme myös takaumia Barbin nuoruudesta ja kuinka hän tapasi miehensä Carlin (Cúán Hosty-Blaney). Nuorta Barbia näyttelee Thompsonin tytär Gaia Wise. Wisekin on hyvä osassaan, vaikkei häneltä toki ainakaan vielä äitinsä karismaa löydy. Ihmisinä he vaikuttivat molemmat äärimmäisen mukavilta ja oli suuri ilo huomata, että suuret roolit, palkinnot ja muut eivät olleet tehneet Thompsonista tippaakaan diivaa. Hän oli suorastaan ihana kohteliaisuudessaan ja huomaavaisuudessaan, puhumattakaan siitä kuinka hauska hän oli elokuvaa edeltäneessä Q&A-tilaisuudessa.

     Elokuvassa nähdään myös Laurel Marsden siepattuna teinityttönä, sekä Judy Greer ja Marc Menchaca tämän sieppaajina. Sieppaajat ovat kiinnostavat tyypit jo siksi, että mikä edes on heidän syynsä kidnappaukselle. Greerin näyttelemä nainen on dominoiva osapuoli ja Menchaca tasapainottelee hyvin siinä, että hän saa sieppaajamiehestä hieman hassun tyypin, kadottamatta tilanteen jännitettä.

Sydäntalvi osoittautui oikein mainioksi pikkutrilleriksi, joka nappaa nopeasti mukaansa ja pitää pääasiassa hyvin otteessaan loppuun saakka. Elokuvan kertomus on varsin simppeli, mutta toisaalta sitäkin tehokkaampi. Vain parit lokaatiot ja pieni hahmokaarti herättävät jo itsessään eristäytyneen tunteen ja on heti helppo ymmärtää, miksi Barb päättää tehdä itse kaikkensa pelastaakseen tytön. Syvyyttä tuovat Barbin nuoruutta esittelevät takaumat, vastikään menehtynyttä miestään surevan naisen muistellessa suhteen alkuaikoja. Aluksi tuntui siltä, että kohtaukset ovat mukana vain, jotta Thompson saisi roolin tyttärelleen, mutta lopulta nämä takaumat tarjoavat elokuvan kaipaaman tunnelatauksen.

Sen lisäksi, että on jännittävää seurata Barbin jopa yllättävänkin neuvokasta yritystä pelastaa tyttö pulasta, on erittäin kiinnostavaa ylipäätään selvittää, miksi juuri tämä tyttö on siepattu ja mihin sieppaajakaksikko häntä tarvitsee? Mysteeri avautuu hiljalleen, samalla kun tunnelma tiivistyy ja pelastusoperaatio muuttuu yhä vain hankalammaksi, kaksikon hoksatessa jonkun ulkopuolisen hiippailevan heidän mökkinsä läheisyydessä. Loppusuoralla meno äityykin sitten jo aidosti vangitsevaksi. Ei Sydäntalvi mikään maailmaa järisyttävä teos ole, mutta mukavan napakka jännäri, jonka voisi sujuvasti katsoa toistamiseenkin.

Elokuvan on ohjannut Brian Kirk, joka on tutumpi nimi television puolelta. Kirk on aiemmin ohjannut jaksoja muun muassa Game of Thronesista (2011-2019), Dexteristä (2006-2013) ja Boardwalk Empiresta (2010-2014). Sydäntalven parissa Kirk hoitaa tonttinsa passelisti, kuten tekee myös käsikirjoittajaduo Nicholas Jacobson-Larson ja Dalton Leeb. Teknisesti elokuva on myös oivallinen. Se on hyvin kuvattu ja pohjois-Suomen lumiset maisemat pääsevät kyllä oikeuksiinsa läpi leffan. Lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja maskeerauksetkin äityvät varsin rujoiksi. Parit tietokonetehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on sujuvasti rakennettu Volker Bertelmannin musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dead of Winter, 2025, Augenschein Filmproduktion, Crafthaus, Film- und Medienstiftung NRW, Leonine Studios, MMC Studios, Stampede Studios, Wild Bunch Germany, Zweites Deutsches Fernsehen (ZDF)

Arvostelu: The Pope's Exorcist (2023)

THE POPE'S EXORCIST

Ohjaus: Julius Avery

Pääosissa: Russell Crowe, Daniel Zovatto, Alex Essoe, Peter DeSouza-Feighoney, Laurel Marsden, Cornell S. John, Franco Nero ja Ralph Ineson

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

The Pope's Exorcist perustuu vuodesta 1986 vuoteen 2016 Vatikaanin päämanaajana toimineen Gabriele Amorthin muistelmakirjoihin An Exorcist Tells His Story (1999) ja An Exorcist: More Stories (2002). Vuonna 2020 Screen Gems hankki kirjojen filmatisointioikeudet ja palkkasi Ángel Gomézin ohjaamaan ja Chester Hastingsin ja R. Dean McCrearyn käsikirjoittamaan elokuvan. Vuonna 2022 suunnitelmat kuitenkin muuttuivat. Julius Avery korvasi Gomézin ohjaajana ja Michael Petroni ja Evan Spiliotopoulos kirjoittivat elokuvan uusiksi. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022 ja nyt The Pope's Exorcist saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta, kun kuulin, että Russell Crowe tähdittäisi kauhuelokuvaa, jonka ohjaajana toimii mainion Overlordin (2018) tehnyt Avery. Elokuvan traileri ei kuitenkaan vakuuttanut minua lainkaan ja meninkin skeptisin ennakko-odotuksin katsomaan The Pope's Exorcistia sen lehdistönäytökseen muutama päivä ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1987 paavin päämanaaja Gabriele Amorth matkaa Espanjaan, auttamaan demonin riivaamaa nuorta poikaa ja saa selville Vatikaanin peittelemän salaisuuden.

Pääroolissa itse tosielämän manaajana Gabriele Amorthina nähdään Russell Crowe. Muun muassa Gladiaattorista (Gladiator - 2000) tunnettu karismaattinen Crowe on tehnyt ansiokkaan uran, mutta viime aikoina hän ei ole pahemmin vakuuttanut, vaan hänen roolityönsä esimerkiksi elokuvissa The Mummy (2017), Rattiraivo (Unhinged - 2020) ja Thor: Love and Thunder (2022) ovat olleet paikoin kiusallista katseltavaa. The Pope's Exorcistin traileri vaikutti siltä, että kummallisella italialaiskorostuksella englantia puhuva Crowe tekisi elokuvassa yhden uransa pohjanoteerauksista. Onkin siis ilo huomata, että Crowe onkin todellisuudessa erittäin mainio elokuvassa, kannatellen leffaa harteillaan. Elokuvassa hänen aksenttinsa toimii yllättävän hyvin, kenties siksi, että Crowe kuullaan jatkuvasti puhumassa italiaa ja vielä omaan korvaani luontevan kuuloisesti. Tosielämässä Amorth oli nähtävästi jonkin sortin hassuttelija ja niinpä Crowekin esittää hahmoaan hieman hupsutellen, vaikka samalla myös näyttää, että Amorth ottaa työnsä äärimmäisen vakavasti.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat demonin (jylhä-ääninen Ralph Ineson) riivaama Henry-poika (Peter DeSouza-Feighoney), hänen äitinsä Julia (Alex Essoe) ja hänen isosiskonsa Amy (Laurel Marsden), Amorthia auttava espanjalaispappi Thomas (Daniel Zovatto), sekä tietty itse paavi (Franco Nero). Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan oivallisesti, joskin Essoen ja Marsdenin tehtäväksi jää lähinnä näytellä kauhistuneita kohtauksesta toiseen. Nuori DeSouza-Feighoney on onnistuneen hyytävä riivattuna poikana, joka alkaa leffan edetessä vääntelehtimään yhä vain luonnottomammin ja suoltamaan pahempia hävyttömyyksiä.

Mielestäni kehnolta näyttäneen trailerin jälkeen The Pope's Exorcist osoittautui positiiviseksi yllätykseksi... joskin ei elokuva silti kovin ihmeellinen ole. Elokuvan ensimmäinen tunti on vielä varsin kelvollinen. Crowe on tosiaan lystikkäässä vedossa vitsejä murjovana manaajana, jonka hymy alkaa kuitenkin hyytyä, kun hän saapuu tutkimaan Henryn tapausta ja tajuaa, ettei ole aiemmin kohdannut vastaavanlaista pahaa voimaa. Elokuva kypsyttelee jännitettä sujuvasti. Amorthin ja demonin riivaaman pojan keskustelut saavat jo hieman sydäntä pamppailemaan lujempaa, minkä lisäksi leffasta löytyy pari tehokkaan intensiivistä kohtausta. Pitkään vaikuttaisi siltä, että kaikessa kaavamaisuudessaan kyseessä olisi pitkästä aikaa oiva manausleffa, jonka voisi sujuvasti katsoa uudestaankin.

Toisella puoliskolla ongelmat kuitenkin nostelevat päätään. Kun Amorth tutkii, mikä demoni kohtelee Henry-parkaa kuin räsynukkea, hän päätyy suurten paljastusten äärelle ja sen enempää spoilaamatta sanon vain, että nämä paljastukset ovat aika kiusalliset. Ne saavat erään kristillisen kirkon historian hirvittävimmistä teoista näkymään toisenlaisessa valossa, aivan kuin maalaillen kirkosta viatonta tässä tapahtumassa. Sen lisäksi elokuvan loppuhuipennus kasvaa turhankin mammuttimaisiin mittoihin. Yliampuva lopetus on pikemminkin tahattoman koominen kuin pelottava. Leffan väkisin väännetty, mahdollista jatko-osaa petaava kohtaus tuntuu siltä, että koko viimeinen kolmannes olisi tehty uusiksi.

Elokuvan ohjaaja pistettiin vaihtoon vain kuukausia ennen kuvausten alkua ja lopulta vastuun sai erittäin mainion Overlordin ja aika keskinkertaisen Samaritanin (2022) tehnyt Julius Avery. Avery rakentaa tunnelmaa oivallisesti ja saa näyttelijät heittäytymään hyvin. Hän kuitenkin paisuttaa finaalia liian isoksi ja kadottaa samalla jännitteen. Lopullisesta käsikirjoituksesta vastanneet Michael Petroni ja Evan Spiliotopoulos lainaavat paljon muista kauhuleffoista, mutta saavat silti kasaan ihan toimivan, joskin joihinkin juonellisiin kyseenlaisuuksiin kompastelevan tekstin. The Pope's Exorcist on hyvin kuvattu ja pääasiassa sujuvasti leikattukin, tosin parissa kohtaa lyhyet siirtymät Vatikaaniin ja paavin puuhiin ovat hieman kömpelösti istutettu mukaan. Lavasteet ovat suorastaan erinomaiset ja maskeeraustiimi tekee hyvää työtä, muuttaessaan Henry-poikaa yhä vain runnellumman ja epämuodostuneemman näköiseksi. Tietokonetehosteet eivät ole kaksiset, mutta äänimaailma on toimivasti rakennettu ja Jed Kurzelin musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Yhteenveto: The Pope's Exorcist lähtee käyntiin yllättävänkin toimivana manauskauhuleffana, mutta elokuva menettää tehoaan toisella puoliskolla tehtyjen hölmöjen ratkaisujen takia. Leffan ensimmäinen puolisko on mainio, kasvatellen jännitettä sujuvasti. Mukana on jopa pari tehokkaan intensiivistä kohtausta. Gabriele Amorthin selvittämää mysteeriä ryhtyy itsekin tutkimaan kiinnostuneena, mutta paljastukset johtavat lähinnä kiusallisiin hetkiin, kun elokuva yrittää maalailla kristillisestä kirkosta viatonta yhdessä kirkon historian hirveimmistä teoista. Loppuhuipennus myös paisuu turhan massiiviseksi, menettäen jännitteen. Russell Crowe on yllättävän hyvä manaaja Amorthina, omaten karismaa ja arvokkuutta, mutta hoitaen hommansa silti pilke silmäkulmassaan. Myös nuori Peter DeSouza-Feighoney vakuuttaa riivatun Henry-pojan roolissa. Puitteiltaan elokuva on näyttävä. The Pope's Exorcist lässähtää loppusuorallaan, mutta se on kokonaisuutena heikkouksineenkin ihan kiva kauhuraina, jota voi hyvin suositella kertakäyttöisten manauselokuvien ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Pope's Exorcist, 2023, Screen Gems, 2.0 Entertainment, Loyola Productions, Jesus & Mary