Arvostelu: Karate Kid III (The Karate Kid Part III - 1989)

KARATE KID III

THE KARATE KID PART III

Ohjaus: John G. Avildsen

Pääosissa: Ralph Macchio, Pat Morita, Thomas Ian Griffith, Robyn Lively, Sean Kanan, William Christopher Ford, Jonathan Avildsen, Martin Kove ja Randee Heller

Genre: draama, urheilu

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 12

Ralph Macchion ja Pat Moritan tähdittämä urheiludraama The Karate Kid (1984) oli suosittu menestys, joten sille tehtiin tietysti jatkoa. Jatko-osa Karate Kid II... kertomus jatkuu (The Karate Kid Part II - 1986) oli vielä isompi hitti, vaikka se saikin ailahtelevaa palautetta, joten kolmannen osan teko lähti pian liikkeelle. Alun perin käsikirjoittaja Robert Mark Kamen halusi työstää esiosan, jossa päähenkilöt olisivat matkanneet unessa 1500-luvun Kiinaan, mutta studio torjui idean täysin. Aluksi Kamen ei ajatellut palata sarjan pariin, sillä hän ei halunnut kierrättää vanhoja ideoita, mutta kun hänelle luvattiin mojova rahasumma, hän päätti lopulta kirjoittaa vielä kolmannen osan. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 1988 ja lopulta Karate Kid III sai ensi-iltansa kesäkuussa 1989. Elokuva sai kuitenkin lähes murskaavan vastaanoton kriitikoilta, eikä se ollut yhtä iso menestys kuin edeltäjänsä. Itse olin aiemmin nähnyt elokuvasarjasta vain ensimmäisen osan ja nyt kun elokuvat ovat jälleen saamassa jatkoa uuden Karate Kid -elokuvan (2024) voimin, minkä lisäksi elokuvia jatkanut Cobra Kai -sarja (2018-) on saamassa viimeisen tuotantokautensa, päätin katsoa koko saagan läpi. Koin ensimmäisen elokuvan aivan mahtavaksi uudelleenkatselullakin ja pidin kakkososasta, mutta kesti muutama kuukausi, kunnes pistin vihdoin Karate Kid III:n pyörimään.

Daniel LaRusso ja herra Miyagi palaavat Okinawasta Yhdysvaltoihin ja joutuvat kamppailemaan taloudellisten haasteiden kanssa. Samalla Danielin nöyryyttämän Cobra Kai -karatedojon menettänyt John Kreese vannoo kostoa ja värvääkin vanhan ystävänsä Terry Silverin avukseen.

Ralph Macchio ja Pat Morita nähdään jo kolmatta kertaa yhdessä nuorena Daniel LaRussona ja tätä kouluttavana herra Miyagina, jotka päättävät siirtyä rauhallisemman elämän pariin bonsai-puukauppiaina, Danielin voitettua karatemestaruuden ja herra Miyagin selvitettyä asiansa kotimaassaan Okinawassa. Macchio ja Morita ovat edelleen hyvässä vedossa rooleissaan. Macchio on energinen Danielina, joka kuitenkin tuppaa tekemään toinen toistaan huonompia ratkaisuja läpi leffan. Morita on tuttuun tapaansa erinomainen Miyagi-mentorina, joka yrittää pitää Danielia oikealla tiellä.

     Vastaansa kaksikko saa ykkösleffasta tutun, Cobra Kaita valmentaneen John Kreesen (Martin Kove), joka vannoo kostoa, Danielin ja Miyagin nöyryytettyä häntä karatekisassa, mikä johti Kreesen uran tuhoutumiseen. Tai siis oikeastaan kaksikko saa vastaansa Terry Silverin (kamppailulajimestari Thomas Ian Griffith ensimmäisessä elokuvaroolissaan), Kreesen ystävän Vietnamin sodan ajoilta, jolta Kreese käy pyytämässä apua Danielin ja Miyagin päihittämiseen. Tai siis oikeastaan-oikeastaan kaksikko saa vastaansa nuoren karatetaituri Mike Barnesin (Sean Kanan), jonka Terry palkkaa taistelemaan Danielin kanssa niin kisassa kuin sen ulkopuolellakin. Kolmikon juonittelu on turhan monimutkikas, ollakseen kuitenkin todella yksinkertainen. Todellista kostoa janoava Kreese jää jopa yllättävän pieneen rooliin, Terryn ja Miken ottaessa jostain syystä suunnilleen koko elämänsä tehtäväksi tuhota Danielin ja herra Miyagin. Griffithin ensikertalaisuus paistaa läpi ja hän tekee Terry-hahmostaan yliampuvan sarjakuvapahiksen ilkikurisen naurun kera. Mike taas on tylsä kopio aiempien elokuvien uhmanuorista, Johnnystä (William Zabka) ja Chozenista (Yuji Okomoto).

Hieman samalla lailla kuin Rocky-nyrkkeilyelokuvien taso hiipui leffa leffalta, myös Karate Kid -elokuvat ovat heikentyneet edetessään. Maisemanvaihdoksen tehnyt Karate Kid II... kertomus jatkuu oli vielä kelpo filmi, mutta valitettavasti Karate Kid III on aika lattea ja pitkäveteinen tapaus. Käsikirjoittaja Robert Mark Kamenilla oli tosiaan varsin villi idea elokuvaan, mutta kun studio torjui tarinan unessa aikamatkan tekevistä Danielista ja herra Miyagista, Kamen päätti mennä siitä, mistä aita on matalin. Karate Kid III on lähinnä todella ponneton toisinto ykköselokuvasta. Leffa kulkee mielikuvituksettomasti samoja latuja, eikä kunnon panostusta tunnu enää löytyvän muilta kuin Macchiolta ja Moritalta.

Cobra Kai -poppoon ilkikurinen juoni on turhauttava ja hieman jopa tyhmä. Heidän yrityksensä saada Daniel ottelemaan uudelleen karateturnauksessa, jotta he voisivat tällä kertaa voittaa hänet, ovat kömpelöitä ja oudon radikaaleja. Heidän suunnitelmansa aiheuttaa eripuraa Danielin ja herra Miyagin välille on väkinäinen. Danielista tehdään aikamoinen tohelo, jotta hän päätyy tajuamattaan tanssimaan kohtaus toisensa perään Cobra Kain pillin tahtiin. Monen mutkan kautta kaikki huipentuu jälleen yhdessä karatematsissa, mutta tällä kertaa menosta puuttuu kaikki jännite ja kunnon konflikti. Karate Kid III on tylsän laskelmoitu joka suhteessa. Erityisesti elokuvan romanttinen puoli kummastuttaa toteutuksellaan. Mukaan on jälleen kirjoitettu uusi nuori neito, johon Daniel iskee silmänsä. Tällä kertaa kyseessä on Robyn Livelyn näyttelemä Jessica, joka työstää erilaisia ruukkuja. Kun kävi ilmi, että Lively olikin vain 16-vuotias ja Macchio oli jopa 27-vuotias, päätettiin romanssintynkä kirjoittaakin oudoksi ystävyydeksi.

Ohjaajan penkillä istuu edelleen John G. Avildsen, joka ei vaikuta olleen yhtään sen innokkaammin mukana kuin käsikirjoittaja Kamenkaan. Avildsen saa näyttelijät antamaan kaikkensa, mutta muuten meno jää varsin mitäänsanomattomaksi. Karate Kid III on kuvattu hyvin, joskin mukana ei ole yhtä tyylikkäitä otoksia kuin kahdessa aiemmassa osassa, kuvaajan vaihduttua, entisen kuvaajan, James Craben sairastuttua ja lopulta menehdyttyä AIDSiin. Lavasteet ovat hienot, asut oivalliset ja maskeeraukset toimivan rujot. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu ja Bill Conti tunnelmoi edelleen miellyttävästi musiikeillaan. Tästä leffasta todella uupuu kokonaan kunnon rallatuskappale ja viimeistään lopputeksteissä toivoisi, että Joe Espositon You're the Best pärähtäisi soimaan.

Yhteenveto: Karate Kid III on harmillisen laiskaa jatkumoa mahtavasti käynnistyneelle urheiludraamojen sarjalle. Elokuva tuntuu jatkuvasti menevän siitä, mistä aita on matalin ja käsikirjoittaja Robert Mark Kamenin teksti turhauttaa ratkaisuillaan. John G. Avildsenin ohjauskin on tällä kertaa aika ponnetonta. Ralph Macchio ja Pat Morita suoriutuvat yhä mainiosti päärooleista, mutta Thomas Ian Griffith on sen sijaan aika naurettava sarjakuvamaisena pahishahmona. Elokuva ei oikein missään kohtaa nappaa mukaansa, vaan sen katselu muuttuu ajoittain aika pitkäveteiseksi puuhaksi. Hahmojen välille rakennettu konflikti tuntuu löyhältä ja kun päästään vihdoin pakolliseen loppuotteluun, ei siitä löydy jännitettä. Karate Kid III on valitettavan puolivillaisesti tehty raina, jota voi suositella vain, jos innostuit kahdesta aiemmasta osasta todella paljon ja silloinkin varauksella. Tällä hetkellä jännitän lähinnä sitä, pystyvätkö seuraavat leffat, lähes täysin uusien näyttelijöiden kanssa tehty Karate Kid saa seuraajan (The Next Karate Kid - 1994) ja uudelleenfilmatisointi The Karate Kid (2010) kääntämään sarjan suuntaa takaisin ylöspäin, vai jatkuuko alamäki edelleen...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Karate Kid Part III, 1989, Columbia Pictures, Weintraub International Group

Arvostelu: The Karate Kid (1984)

THE KARATE KID

Ohjaus: John G. Avildsen

Pääosissa: Ralph Macchio, Pat Morita, Elisabeth Shue, William Zabka, Martin Kove, Randee Heller, Chad McQueen, Ron Thomas, Tony O'Dell ja Rob Garrison

Genre: urheilu, draama, komedia, romantiikka

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

The Karate Kid perustuu käsikirjoittaja Robert Mark Kamenin omaan nuoruuteen, kun hän joutui kiusaajien hakkaamaksi ja päätti opetella kamppailulajeja puolustaakseen itseään. Kun Kamen luki uutisartikkelin hieman samanlaisesta tapauksesta, hän päätti ryhtyä kirjoittamaan käsikirjoitusta elokuvalle. Kamen sai Columbia Picturesin kiinnostumaan elokuvasta ja ohjaajaksi napattiin parhaan elokuvan Oscar-voittaja Rockyn (1976) tehnyt John G. Avildsen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1983 ja lopulta The Karate Kid sai ensi-iltansa kesäkuussa 1984. Elokuva oli yksi ilmestymisvuotensa isoimmista hiteistä, joka voitti myös kriitikot puolelleen ja sai parhaan miessivuosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään jo klassikkona. Itse katsoin The Karate Kidin vasta pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa ja pidin siitä todella paljon. Nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa uuden The Karate Kid -leffan (2024) myötä, minkä lisäksi elokuvia jatkanut Cobra Kai -televisiosarja (2018-) on saamassa viimeisen tuotantokautensa, päätin katsoa ja arvostella koko The Karate Kid -saagan läpi.

Teinipoika Daniel LaRusso muuttaa Los Angelesiin äitinsä kanssa, missä hän ihastuu välittömästi koulunsa tyttöön Aliin. Alin ex-poikaystävä, karatea harrastava Cobra Kai -jengiläinen Johnny ei kuitenkaan pidä tästä ja ottaakin Danielin silmätikukseen. Apu jatkuvaan mukilointiin tulee yllättävältä suunnalta, kun LaRussojen asunnon talonmies Miyagi päättää kouluttaa Danielille karaten jalon taidon.

Päärooliin itse karate kidiksi, eli Daniel LaRussoksi oli ehdolla muun muassa Robert Downey Jr:n, Charlie Sheenin, Tom Cruisen, Sean Pennin ja Nicolas Cagen kaltaisia nimiä, kunnes nuori Ralph Macchio teki elokuvantekijöihin suuren vaikutuksen. Vaikka Macchiosta ei kasvanut samanlaista jättistaraa kuin vastuksistaan roolitusprosessissa, on vaikea kuvitella ketään äsken mainitsemistani Danielin rooliin. Macchio hoitaa tonttinsa erinomaisesti. Hän tekee hahmostaan välittömästi tykättävän ja onnistuu välttämään ärsyttäväksi muuttumisen, kun elämä alkaa potkia Danielia, mikä johtaa useaan valituskohtaukseen. Katsoja on heti Danielin matkassa mukana ja haluaa nähdä tämän oppivan karaten ja näyttävän kiusaajilleen.

     Elokuvassa nähdään myös Randee Heller Danielin äitinä Lucillena, Elisabeth Shue Danielin ihastuksenkohteena Alina, William Zabka tämän tympeänä ex-poikaystävänä Johnnynä, Martin Kove Johnnyn karatekouluttajana, Cobra Kai -jengin johtajana John Kreesenä, sekä Pat Morita talonmies Miyagina, joka ryhtyy opettamaan Danielille karatea. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa hyvin. Heller on oiva äidin osassa, Shuen ja Macchion väliltä löytyy aitoa kemiaa ja niin Zabka kuin etenkin Kove tekevät hahmoistaan helposti vihattavat. Todellinen tähti on kuitenkin parhaan miessivuosaehdokkuuden Oscar- ja Golden Globe -gaaloissa napannut Morita herra Miyagina, jonka yrmyn ulkokuoren alta paljastuu lupsakka veikko. Alun perin rooliin haluttiin Akira Kurosawan samuraiklassikoita tähdittänyt Toshiro Mifune, mutta samalla lailla kuin Danielin rooliin oli ehdolla erittäin hyviä muitakin näyttelijöitä, tekijät tekivät oikean valinnan myös tämän roolituksen kanssa.

Nostetaan nyt tässä kohtaa kissa pöydälle ja sanotaan se päivänselvä juttu: The Karate Kid on todella paljon velkaa vajaa vuosikymmen aiemmin ilmestyneelle Rockylle. Rockyn jälkeen eri studiot halusivat tehdä omat kaavamaiset altavastaaja-urheilutarinat ja Columbia Pictures päätyi käsittelemään tätä aihetta karaten kautta. The Karate Kid ei keksi pyörää uudestaan, eikä se tarjoa mitään erityisiä yllätyksiä, jos Rockyt on tullut katsottua. Mielleyhtymiä ei auta se, että kummankin leffan puikoissa toimii John G. Avildsen, joka taisi haluta toistaa Rockyn yllättävän megasuosion. Tiedostan selvät yhtäläisyydet, mutta eipä tuo minua häiritse - pikemminkin hieman huvittaa. The Karate Kid ei ole yhtä erinomainen teos kuin alkuperäinen Rocky, mutta on se silti aivan mahtava ja pirun viihdyttävä filmi!

Tuttuun altavastaajatarinaan tuodaan onnistuneesti omat lisämausteensa, eikä elokuva selvien lainailujenkaan kanssa tunnu koskaan jo nähdyn kopiolta tai mielikuvituksettomalta. Alusta asti on kiinnostavaa seurata, kuinka Daniel yrittää aloittaa uutta elämäänsä Los Angelesissa ja kerta toisensa perään pistää vihaksi, kuinka epäonni tuntuu jatkuvasti olevan hänen puolellaan. Söpö mimmi löytyy heti ja kiinnostus on selvästi molemminpuoleista, mutta totta kai Alin mustasukkainen ja väkivaltaan taipuvainen exä ei ole sujut sen kanssa, että joku vikittelee sitä tyttöä, joka Johnnyn mielestä kuuluisi hänelle. Tämän myötä katsoja on täysillä Danielin mukana, kun tämä haluaa opetella karatea, puolustaakseen itseään. Herra Miyagin opetuskohtauksia tapittaa täysin koukussa. Ne ovat hilpeitä, kuten myös varsin yllättäviä, kekseliäitä ja hieman filosofisiakin. Karate kun ei ole vain turpaanvetoa, vaan myös mielenrauhaa ja tasapainoa. Tuskinpa kukaan leffan nähnyt myöskään unohtaa ikonista "Wax on. Wax off." -kohtausta. Danielin ja herra Miyagin välille syntyvä ystävyys tuo elokuvaan roimasti lämpöä ja sydäntä, kun taas Miyagin menneisyyden aukeaminen tarjoaa aitoa herkkyyttä.

The Karate Kid on niin mukaansatempaava ja viihdyttävä teos, että hieman päälle kahden tunnin kesto kulkee kuin huomaamatta. Aika lailla kaikki leffan puolet toimivat moitteettomasti, eikä leffasta selkeästi heikompia hetkiä löydy. Homma on rytmitetty mainiosti ja vauhti saa tasaisin väliajoin antaa tilaa tärkeille suvantohetkille, joissa hahmoista saadaan paljon irti. Juuri nämä hetket tekevät The Karate Kidistä tavallista kaavamaista urheilurainaa paremman teoksen. Kaikki tietty johtaa kohti suurta huipennusta karateturnauksessa, joka muuttuu hetki hetkeltä stressaavammaksi seurattavaksi. Loppuminuutit katsoja tuijottaakin jännittyneenä sohvan reunalla ja hikipisarat ohimollaan. Jos jotain selvästi töksähtävää leffassa on, niin sen äkillinen loppuminen turnauksen päätteeksi. Hyvin hengittävä elokuva olisi voinut vielä hieman käyttää lisäaikaa hahmojen parissa finaalin jälkeen, ennen lopputekstien pistämistä rullaamaan.

John G. Avildsen suoriutuu toistamiseen mallikkaasti altavastaaja-urheilukertomuksen kanssa, eikä The Karate Kidissä onneksi näy, että Avildsen hoitaisi tonttiaan jotenkin puolivillaisesti siihen suuntaan, vaan hän on panostanut jälleen kerran. Robert Mark Kamenin omakohtaisiin nuoruudenkokemuksiin rakentuva käsikirjoitus on oivallinen, syventäen hyvin hahmojaan ja pitäen sisällä vahvoja dialogeja. Kameratyöskentely on tyylikästä, paikoitellen jopa kaunista ja sitä tukee seesteinen leikkaus. Erityisen hienoa on, kuinka osa keskusteluista hoidetaan yhden pitkän otoksen varaan, antaen näyttelijöiden hoitaa homma kotiin. Pakollisesta treenimontaasista ei ole pilkottu sähäkkää ja energistä, vaan elokuvan oppien mukaan se on tyyni ja keskittynyt. Lavasteet, asut ja maskeerauksetkin ovat oivalliset ja äänimaailma kaikkia iskuja myöten hyvin rakennettu. Rockynkin musiikeista vastaava Bill Conti tekee jälleen hyvää työtä sävellyksiensä kanssa, mutta parhaiten leffasta jää mieleen Joe Espositon mahtava ja energinen You're the Best -kappale, joka kuullaan karateturnauksen edetessä.

Yhteenveto: The Karate Kid on mahtava urheiluelokuva, joka toistaa Rockyn kaavaa paremmin kuin mikään muu nyrkkeilyklassikon kopioijista. Valloittavan viihdyttävä elokuva nappaa heti mukaansa ja tiukentaa otettaan katsojasta tarinan edetessä. Danielin menoa seuraa mielellään, vaikka hänen kohtaamat koettelemuksensa pistävät yhä vain isommin vihaksi. Viimeistään kun karateoppitunnit alkavat, elokuva voittaa täysin puolelleen. Danielin ja mahtavan herra Miyagin yhteisiä kohtauksia on suuri ilo katsoa, ja nuori Ralph Macchio ja iäkäs Pat Morita toimivat täydellisenä parivaljakkona. Myös Macchiolta ja Elisabeth Shuelta löytyy hyvää kemiaa, William Zabkan ja Martin Koven toimiessa täydellisinä pahiksina. Elokuva on onnistuneesti rytmitetty ja siitä löytyy niin vauhtia kuin onnistuneita suvantokohtia, jotka istuvat karatemaailmaan ja syventyvät hyvin leffan hahmoihin. Kaikki huipentuu todella tiivistunnelmaisessa turnauksessa, jonka aikana revittelevä You're the Best -kappale soi vielä pitkään päässä. Turhan töksähtävää loppua lukuun ottamatta The Karate Kid on kaavamaisen ja yllätyksettömän käsikirjoituksensakin kanssa loistoleffa, joka täysin ymmärrettävästi voitti kasarinuorten sydämet ja on ansainnut paikkansa klassikkojen joukosta. Jos et ole elokuvaa vielä nähnyt, suosittelen sitä oikein lämpimästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.1.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Karate Kid, 1984, Columbia Pictures, Delphi II Productions, Jerry Weintraub Productions