Apex (2026) - elokuva-arvostelu

APEX

Ohjaus: Baltasar Kormákur

Näyttelijät: Charlize Theron, Taron Egerton, Eric Bana, Matt Whelan ja Rob Carlton

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 16

Apex on Charlize Theronin ja Taron Egertonin tähdittämä trilleri. Jeremy Robbins työsti elokuvan käsikirjoituksen ja Baltasar Kormákur hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt Apex on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Kiinnostuin leffasta, kun luin Theronin ja Egertonin tähdittävän jännäriä ja katsoinkin Apexin heti sen julkaisuviikonloppuna. 

Vuorikiipeilijä Sashan reissu Australiaan muuttuu selviytymistaisteluksi, kun mukavalta vaikuttava metsästäjä ottaa hänet kohteeksi sairaassa pelissään.

Charlize Theron näyttelee Sashaa, joka yrittää toipua miehensä Tommyn (Eric Bana) kuolemasta vuorikiipeilyonnettomuudessa, matkaamalla Tommyn kotiseudulle Australiaan, ripottelemaan miehen tuhkat. Sasha päätyy kuitenkin kuuntelemaan väärän miehen neuvoja, nimittäin Taron Egertonin esittämän Benin, joka ryhtyy jahtaamaan Sashaa pitkin metsiä, jokia ja kallioita. Theron ja Egerton ovat ehdottomasti Apexin pelastava voima, koska heikompien näyttelijöiden kera käsikirjoituksen geneerisyys ja kliseisyys korostuisi entistä enemmän. Theron on karismaattinen päättäväisenä Sashana, joka hyödyntää kaikkea neuvokkuuttaan selvitäkseen tuntemattomassa ympäristössä, kun taas Egerton onnistuu olemaan sopivan hyytävä kiero peliään leikkivänä Beninä, joka taas tuntee alueen kuin omat taskunsa.

Apex käynnistyy kiipeilyelokuvien pakollisella pahalla, eli päähenkilölle rakkaan hahmon putoamisella kuolemaansa, mikä jättää henkiset arvet päähenkilölle, mistä elokuvan mittaan yritetään päästä eteenpäin. Saman prologin voi löytää Sylvester Stallonen Cliffhangerista (1993) ja korkean paikan kammoisten pahimmasta painajaisesta Fallista (2022). Kun tästä päästään eteenpäin Australiaan, varsinainen ajojahti pääsee nopeasti vauhtiin. Aluksi tilanne on sopivan tiivistunnelmainen ja odotin mielenkiinnolla näkeväni, mitä kaikkea tästä takaa-ajosta saataisiinkaan aikaiseksi.

Valitettavasti Apex jää lopulta hämmentävän yhdentekeväksi, jännityksettömäksi ja ponnettomaksi trilleriksi. Vinksahtanut kissa-ja-hiiri -leikki ei oikein missään kohtaa ota tuulta siipiensä alle, eikä leffa tarjoa juuri mitään mieleenpainuvaa tai vaikuttavaa kohtausta. Metsistä, kallioista ja villinä virtaavista joista vesiputouksineen ei saada oikein mitään irti ja varsinainen lässähdys on elokuvan lattea finaali. Miten näin hyvistä lähtökohdista voikin saada aikaiseksi näin pitkäveteisen ja unohdettavan rainan? Theron ja Egerton antavat tosiaan kaikkensa rooleissaan, mutta siihenpä ne kehut jäävätkin.

Apexin ohjauksesta vastaa Baltasar Kormákur, joka on aiemmin tehnyt ihan kelvollisia rainoja, kuten Everestin (2015) ja Beastin (2022), mutta tässä mies ei saa luotua tarvittavaa jännitystä. Isoin ongelma on Jeremy Robbinsin heikko käsikirjoitus, jossa mielikuvitus tuntui loppuvan alkuperäiseen ideaan ja jonka hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi. Edes teknisesti Apex ei ihan vakuuta ja toisinaan taustakankaan käyttö on niin selvää, että se jo itsessään rikkoo immersion ja kadottaa vaaran tunteen. Kameratyöskentely on kelvollista, puvustus oivallista ja maskeeraajat pääsevät luomaan erilaisia ruhjeita hahmoille läpi leffan. Äänityöskentely on pätevää, mutta Högni Egilssonin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Apex, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Islanti, 2026, Chernin Entertainment, Ian Bryce Productions, Netflix, RVK Productions, RVK Studios, Secret Menu

Arvostelu: Dangerous Animals (2025)

DANGEROUS ANIMALS

Ohjaus: Sean Byrne

Pääosissa: Hassie Harrison, Jai Courtney, Josh Heuston, Ella Newton, Liam Greinke ja Rob Carlton

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Dangerous Animals on uusi haikauhuelokuva. Nick Lepard työsti elokuvan käsikirjoituksen ja Sean Byrne hyppäsi mukaan ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja Dangerous Animals sai maailmanensi-iltansa vuotta myöhemmin Cannesin elokuvajuhlilla. Nyt elokuva on saapunut myös Suomeen ja itse haikammoisena odotin leffan näkemistä kauhulla. Uskaltauduin kuitenkin käydä katsomassa Dangerous Animalsin heti sen ensi-iltapäivänä.

Surffaaja Zephyrin sieppaa häiriintynyt sarjamurhaaja, joka tykkää syöttää uhrinsa haikaloille.

Yellowstone-sarjan (2018-2024) päätöskaudella nähty Hassie Harrison esittää Zephyriä, surffaajaa, joka elää vähän siellä sun täällä, parhaiden aaltojen perässä. Nyt tie on vienyt hänet Australiaan, missä nainen joutuu huomaamaan, että vesistön vaarallisin saalistaja ei suinkaan ole kahdeksanmetrinen valkohai, vaan mieleltään täysin vinksahtanut sarjamurhaaja, joka saa kiksejä siitä, että hän syöttää ihmisiä haille. Tätä Tuckeria näyttelee Jai Courtney uransa varmaan parhaassa roolissa. Courtney ei ole juuri koskaan säväyttänyt minua, mutta tänä täysin vinksahtaneena äijänä hän vakuuttaa hyvin. Hän osaa olla todella uhkaava ja jopa karmiva, mutta myös kierolla tavalla hauska. Harrison tulkitsee hyvin hahmonsa sinnikkyyttä, kun surffausreissu muuttuu taisteluksi selviytymisestä.

     Elokuvassa nähdään myös Josh Heuston kiinteistönvälittäjä Mosesina, jonka Hassie tapaa elokuvan alussa ja joka alkaa ihmetellä naisen äkillistä katoamista, Rob Carlton satamassa koiransa kanssa asustelevana Davena, sekä Ella Newton ja Liam Greinke prologissa esiintyvänä pariskuntana Heatherina ja Greginä, joiden kautta nähdään, mitä Tucker on valmis tekemään. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti, etenkin Newton, jonka on pitänyt esittää kauhistunutta varsin intensiivisesti.

Dangerous Animals osoittautui yllättävänkin toimivaksi haikauhuleffaksi, joka ei ole mikään "creature feature" tai Tappajahain (Jaws - 1975) kopio, vaan tuo vekkulin twistin sarjamurhaajatarinoihin. Se on puhdasta b-luokan kauhuviihdettä, mutta hyvin tehtyä sellaista. Alusta asti leffassa leijailee mukavan jännittävä ilmapiiri, mikä tietty vain pahenee, kun Tucker näyttää todelliset aikomuksensa ja aloittaa ruokatarjoilun meressä uiskenteleville torahampaille. Oivallisen lisänsä tähän tuo se, että elokuva ei maalaile haista mitään hirviömäisiä tappokoneita, vaan esittää nämä kalat eläiminä, jotka toimivat vaistojensa varassa. Jos veteen laskettava uhri sätkii paniikissa, hait tarttuvat tähän hampaillaan, koska niiden saalistajavietti aktivoituu. Paikallaan oleva uiskentelija saattaa kuitenkin nähdä näiden toisinaan hurjien otusten kauneuden.

Elokuva tekeekin heti selväksi, että todellinen saalistaja on ihminen. On myös nopeasti selvää, että epätavallisesta toimintatavastaan huolimatta Tucker edustaa niitä ihmislajin pahimpia saalistajia, misogynistejä, jotka purkavat naisvihansa väkivallalla ja fyysisen ylivoiman väärinkäytöllä. Nämä puolet tuovat Dangerous Animalsiin kivaa syvyyttä. Ilmankin niitä elokuva on kelpo kauhupätkä, sopivan passeli vähän päälle puolentoista tunnin kestossaan, mutta myös toisaalta äärimmäisen ennalta-arvattava. Loppuratkaisun tietää ennen kuin elokuva on edes alkanut.

Elokuvan ohjaajana toimii Sean Byrne, joka onnistuu oivallisesti tasapainottelemaan kauhun ja synkän komedian välimaastossa. Nick Lepardin käsikirjoitus toimii passelisti, joskin ajoittain hahmojen heittämät vertaukset itsensä ja haiden välillä ovat lähinnä vaivaannuttavan korneja. Dangerous Animals on taitavasti kuvattu. Tuckerin veneen lavastus on mainio ja maskeeraajat ovat päässeet tekemään varsin häijynnäköisiä vammoja hahmoille, jotka joutuvat kontaktiin haiden kanssa. Itse hait ovat pääasiassa hyvin tehtyjä tietokonekaloja. Äänimaailma luottaa ajoittain turhan paljon kovaäänisiin böö-pelotteluihin, eivätkä Michael Yezerskin säveltämät musiikit jää millään lailla mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dangerous Animals, 2025, LD Entertainment, Brouhaha Entertainment, Range Media Partners, Oddfellows Entertainment