Näyttelijät: Charlize Theron, Taron Egerton, Eric Bana, Matt Whelan ja Rob Carlton
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 16
Apex on Charlize Theronin ja Taron Egertonin tähdittämä trilleri. Jeremy Robbins työsti elokuvan käsikirjoituksen ja Baltasar Kormákur hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025 ja nyt Apex on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Kiinnostuin leffasta, kun luin Theronin ja Egertonin tähdittävän jännäriä ja katsoinkin Apexin heti sen julkaisuviikonloppuna.
Vuorikiipeilijä Sashan reissu Australiaan muuttuu selviytymistaisteluksi, kun mukavalta vaikuttava metsästäjä ottaa hänet kohteeksi sairaassa pelissään.
Charlize Theron näyttelee Sashaa, joka yrittää toipua miehensä Tommyn (Eric Bana) kuolemasta vuorikiipeilyonnettomuudessa, matkaamalla Tommyn kotiseudulle Australiaan, ripottelemaan miehen tuhkat. Sasha päätyy kuitenkin kuuntelemaan väärän miehen neuvoja, nimittäin Taron Egertonin esittämän Benin, joka ryhtyy jahtaamaan Sashaa pitkin metsiä, jokia ja kallioita. Theron ja Egerton ovat ehdottomasti Apexin pelastava voima, koska heikompien näyttelijöiden kera käsikirjoituksen geneerisyys ja kliseisyys korostuisi entistä enemmän. Theron on karismaattinen päättäväisenä Sashana, joka hyödyntää kaikkea neuvokkuuttaan selvitäkseen tuntemattomassa ympäristössä, kun taas Egerton onnistuu olemaan sopivan hyytävä kiero peliään leikkivänä Beninä, joka taas tuntee alueen kuin omat taskunsa.
Apex käynnistyy kiipeilyelokuvien pakollisella pahalla, eli päähenkilölle rakkaan hahmon putoamisella kuolemaansa, mikä jättää henkiset arvet päähenkilölle, mistä elokuvan mittaan yritetään päästä eteenpäin. Saman prologin voi löytää Sylvester Stallonen Cliffhangerista (1993) ja korkean paikan kammoisten pahimmasta painajaisesta Fallista (2022). Kun tästä päästään eteenpäin Australiaan, varsinainen ajojahti pääsee nopeasti vauhtiin. Aluksi tilanne on sopivan tiivistunnelmainen ja odotin mielenkiinnolla näkeväni, mitä kaikkea tästä takaa-ajosta saataisiinkaan aikaiseksi.
Valitettavasti Apex jää lopulta hämmentävän yhdentekeväksi, jännityksettömäksi ja ponnettomaksi trilleriksi. Vinksahtanut kissa-ja-hiiri -leikki ei oikein missään kohtaa ota tuulta siipiensä alle, eikä leffa tarjoa juuri mitään mieleenpainuvaa tai vaikuttavaa kohtausta. Metsistä, kallioista ja villinä virtaavista joista vesiputouksineen ei saada oikein mitään irti ja varsinainen lässähdys on elokuvan lattea finaali. Miten näin hyvistä lähtökohdista voikin saada aikaiseksi näin pitkäveteisen ja unohdettavan rainan? Theron ja Egerton antavat tosiaan kaikkensa rooleissaan, mutta siihenpä ne kehut jäävätkin.
Apexin ohjauksesta vastaa Baltasar Kormákur, joka on aiemmin tehnyt ihan kelvollisia rainoja, kuten Everestin (2015) ja Beastin(2022), mutta tässä mies ei saa luotua tarvittavaa jännitystä. Isoin ongelma on Jeremy Robbinsin heikko käsikirjoitus, jossa mielikuvitus tuntui loppuvan alkuperäiseen ideaan ja jonka hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi. Edes teknisesti Apex ei ihan vakuuta ja toisinaan taustakankaan käyttö on niin selvää, että se jo itsessään rikkoo immersion ja kadottaa vaaran tunteen. Kameratyöskentely on kelvollista, puvustus oivallista ja maskeeraajat pääsevät luomaan erilaisia ruhjeita hahmoille läpi leffan. Äänityöskentely on pätevää, mutta Högni Egilssonin säveltämistä musiikeista ei jää mitään mieleen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Apex, Yhdysvallat, Iso-Britannia, Islanti, 2026, Chernin Entertainment, Ian Bryce Productions, Netflix, RVK Productions, RVK Studios, Secret Menu
Pääosissa: Idris Elba, Iyana Halley, Leah Sava Jeffries, Sharlto Copley ja Tafara Nyatsanza
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 16
Beast on Idris Elban tähdittämä jännityselokuva. Leffa lähti liikkeelle Jaime Primak-Sullivanin ideasta, josta Universal Pictures kiinnostui. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2021 ja nyt Beast saa ensi-iltansa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin Elban tähdittävän selviytymistaistelutrilleriä, jossa leijona hyökkää Elban esittämän perheen kimppuun Afrikan savanneilla. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Beastin sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.
Vastikään leskeksi jäänyt tohtori Nate Samuels vie tyttärensä Etelä-Afrikan savanneille lomamatkalle. Siellä perheen kimppuun hyökkää leijona ja alkaa hurja selviytymistaistelu.
Idris Elba näyttelee tohtori Nate Samuelsia, jonka vaimo on vastikään menehtynyt syöpään. Yrittäessään saada muun perheen jälleen toimimaan, Nate vie tyttärensä Maren (Iyana Halley) ja Norahin (Leah Sava Jeffries) Etelä-Afrikkaan Krugerin luonnonpuistoon ihailemaan maisemia ja kunnioittamaan perheen äidin muistoa vierailemalla tämän lapsuudenalueella. Ei kestä kuitenkaan kauaa, kun lomamatka muuttuu todelliseksi jännitysnäytelmäksi ja isän täytyy tehdä kaikkensa suojellakseen tyttäriään verenhimoiselta leijonalta. Elba uhkuu tuttuun tapaansa karismaa pääroolissa, näyttäen hyvin varovaisen isän kasvavan rohkeuden, kun tämän suojeluvaisto herää. Halley ja Jeffries ovat kelpo valinnat tyttärien rooliin, mutta harmillisesti kyseessä on taas niitä lapsihahmoja, jotka tekevät vähän väliä tyhmiä ratkaisuja. Etenkin vanhemman tyttären, Maren päähänpistot saavat katsojan pyörittelemään silmiään.
Lisäksi elokuvassa nähdään myös Sharlto Copley Samuelsien perhetuttuna, Martinina, joka työskentelee Krugerin luonnonpuistossa, yrittäen pitää eläimet turvassa ahneilta salametsästäjiltä. Copley on myös mainio osassaan ja uskottava miehenä, joka tuntee alueen kuin omat taskunsa, eikä pelkää kohtaa vaarallisempiakin petoja.
Beast on aika lailla juuri sitä, mitä voikin odottaa elokuvalta, jossa Idris Elban näyttelemä mies yrittää suojella tyttäriään savannilla vaanivalta leijonalta. Se on onnistuneen karmiva "hirviö"-kauhuleffa, joka tarjoaa useita jännittäviä hetkiä, kun niin hahmot kuin katsojat stressaavat, mistä puskasta leijona tällä kertaa valmistautuu hyökkäämään. Elokuvassa onkin ihan hyvin ymmärretty, että isoin jännite muodostuu siitä, kun tappajaeläintä ei näe - hieman Tappajahain(Jaws - 1975) malliin. Oivaa lisäjännitettä luodaan sillä, että lähimpään asutukseen on kilometrien matka, radio hädin tuskin pelittää ja kiväärin nukutusnuolia löytyy vain muutama. Hahmot eivät varmasti pysty juoksemaan leijonaa pakoon, mutta eipä reistailevaan autoonkaan voi ikuisiksi ajoiksi jäädä, kun ruokaa ja juomaa on varattu vain pientä turistikierrosta varten.
Vaikka elokuva onkin toisaalta laadukkaampi kuin sen edes tarvitsisi olla, löytyy siitä vikoja, jotka estävät sitä nousemasta täyteen potentiaaliinsa. Sen lisäksi, että hahmot tekevät aika ajoin pöljiä ratkaisuja, katsoja kohottelee kulmiaan sille, kuinka päähenkilöitä tuntuu suojaavan ns. "juonihaarniska". Leijona kyllä tappaa muut suunnilleen pienestä hipaisusta (tappojen raakuudet miellyttävät luultavasti kauhufaneja), mutta päähahmoja voi retuutella mielin määrin ja he vain tokaisevat, että saivat pelkän pintanaarmun. Ryan Englen työstämä käsikirjoitus sisältää myös pari keskustelua, joista selviää katsojalle oleellista tietoa perheen sisäisistä konflikteista ja kuinka jokainen suhtautui äidin kuolemaan, mutta dialogi vaatisi viilaamista, sillä tällaisenaan se kuulostaa väkinäisen puiselta, suorastaan luonnottomalta.
Elokuvan on ohjannut Baltasar Kormákur, joka tykkää selvästi heittää hahmojaan mahdollisiin vaaratilanteisiin, sillä Beastia ennen ohjaaja on tehnyt mm. Everestin (2015) ja Adriftin(2018). Kormákur rakentaa jännittävää tunnelmaa tehokkaasti, mihin vaikuttaa voimakkaasti Philippe Rousselotin upea kuvaus. Beast tuskin on monilla listoilla vuoden parhaiden elokuvien joukossa, mutta leffa kyllä ansaitsisi parhaan kuvauksen ehdokkuuden kaikissa gaaloissa. Elokuva on täynnä pitkiä otoksia, joissa kamera kulkee sulavasti hahmojen ympärillä jopa muutamien minuuttien ajan. Koska uusia kuvasommitteluja syntyy kesken otoksen, katsoja ei välttämättä edes huomaa katsovansa yhä samaa kuvaa. Näyttelijät joutuvat tästä syystä myös antamaan vielä enemmän ja kuvaustyyli herättää katsojassa tunteen siitä kuin olisi itse menossa mukana. Rousselot on myös ikuistanut savannien komeuden näyttävillä maisemakuvilla. Leikkaus on tehokasta ja leffa on älytty pitää napakassa puolentoista tunnin mitassa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja tietokoneella tehty leijona on tarpeeksi vakuuttava ilmestys. Äänimaailma luottaa paikoitellen liikaa kovaäänisiin pelotteluihin, mutta Steven Pricen säveltämät musiikit tehostavat muuten hyvin jännitettä.
Yhteenveto:Beast on yllättävänkin kelpo selviytymistaistelujännäri, jonka tietyt turhauttavat viat estävät sitä nousemasta täyteen potentiaaliinsa. Hahmot tekevät välillä rasittavan tyhmiä ratkaisuja, jotkut keskustelut ovat kiusallisen luonnottomia ja on huvittavaa, kuinka paljon osumaa päähenkilöt voivat ottaa vastaan ja painella yhä menemään, samalla kun nimettömiksi jäävät sivuhahmot tuntuvat kuolevan heti pienimmästä raapaisusta. Muuten elokuva toimii varsin mainiosti. Se on onnistuneen jännittävä ja niin hahmojen kuin katsojien sydämet hakkaavat lujempaa, kun stressaa, missä leijona oikein vaanii. Jännittävää ilmapiiriä tehostaa leffan upea, palkintoja ansaitseva kuvaus. Useammankin minuutin mittaiset, sulavasti toteutetut ja komeat kuvat herättävät voimakkaan tunteen siitä kuin olisi itsekin menossa mukana. Näyttelijät hoitavat myös tonttinsa osaavasti. Kokonaisuutena Beast on epätasainen teos, mutta heikkouksineenkin se on laadukkaampi kuin ennakkoon voisi olettaa ja suosittelen sitä kaikille, jotka innostuvat tarinoista, joissa hahmot yrittävät selviytyä vaanivalta saalistajalta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.8.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Beast, 2022, Universal Pictures, RVK Studios, Will Packer Productions
Ohjaus: Baltasar Kormákur Pääosissa: Shailene Woodley, Sam Claflin, Jeffrey Thomas ja Elizabeth Hawthorne Genre: draama Kesto: 1 tunti 39 minuuttia Ikäraja: 12
Adrift perustuu Tami Oldham Ashcraftin ja Susea McGearhartin kirjaan "Red Sky at Mourning: A True Story of Love, Loss and Survival at Sea" (2002), joka taas pohjautuu tositapahtumiin. Elokuvan teko lähti liikkeelle alkuvuodesta 2017, STX Entertainmentin hankkiessa kirjan filmatisointioikeudet. Sen päärooleihin valittiin Shailene Woodley ja Miles Teller, jotka olisivat näytelleet jo viidettä kertaa yhdessä, jos Teller ei olisikaan yhtäkkiä jättänyt projektia. Hänen tilalle valittiin Sam Claflin ja kuvaukset alkoivat kesällä 2017. Nyt Adrift saa vihdoin ensi-iltansa. Itse kuulin elokuvasta ensimmäisen kerran, kun näin siitä jättimäisen mainoslakanan Tennispalatsilla. Näyttelijät ja aihe vaikuttivat kiinnostavilta, joten halusin tietty mennä katsomaan leffan ja niin myös tein.
Nuori pariskunta Tami ja Richard ovat purjehtimassa, kun he joutuvat rajun myrskyn kouriin. Richard luokkaantuu pahasti, jolloin Tamin täytyy keksiä, miten hän saisi rikkoutuneen veneen takaisin maihin keskeltä avomerta.
Shailene Woodley on omasta mielestäni ollut näyttelijänä joko hitti tai huti. Ensimmäisen kerran näin hänet teiniromantiikkaleffassa Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars - 2014), missä hän osoitti lahjakkuutensa, mutta Outolintu -sarjassa (Divergent - 2014-2016) hän on ollut kehnompi joka leffan myötä. Olinkin huojentunut, että Woodley suoriutuu oikein mainiosti Tamin osasta, joka tulee rikkinäisestä perheestä ja yrittää paikata elämänsä aukkoja matkustamalla paikasta toiseen. Muutama heikompi hetki Woodleyltä kyllä löytyy, mutta pääasiassa hän on uskottava, etenkin purjehtijana ja tiukan paikan tullen taistelijana. Richardia taas näyttelee tosiaan Sam Claflin, joka on myös tuttu romanttisesta elokuvasta Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You - 2016). Vaikka Claflinkin on kelpo näyttelijä, sortuu hän tässä roolissa hieman samanlaiseen ärsyttävään itsesääliin kuin Kerro minulle jotain hyvää -leffassa. Siinä missä Tami ahertaa reippaasti saadakseen venettä paikkailtua, Richard valittaa vahingoittuneen jalkansa kanssa sitä, että on ihan turha yrittää mitään, he kuitenkin kuolevat. Kaksikolle on kuitenkin onnistuttu luomaan ihan hyvää kemiaa. Elokuvassa nähdään myös pienissä rooleissa Jeffrey Thomas ja Elizabeth Hawthorne vanhempana pariskuntana, jonka kanssa Tami ja Richard viettävät aikaa Fidžillä. Hahmot esiintyvät vain takaumissa, joita nähdään, kun Tami muistelee elämäänsä ennen onnettomuutta.
Adrift nimittäin alkaa siitä, kun myrsky on jo ohi ja Tami herää veneestä, jonka kyljissä on pahoja naarmuja, jonka masto on katkennut ja jonka sisätiloihin on päätynyt ikävät määrät vettä. Katsoja vetäistään välittömästi pahaan tilanteeseen ja filmi nappaakin oivallisesti mukaansa, kun Tami yrittää keksiä keinoa, jotta pariskunta voisi selvitä elävänä. Veneellä oleilusta on tehty karua ja läpi elokuvan kulkee hyvin lohduton tunnelma. Niinpä onkin hyvä, että aina välillä palataan takaumien kautta ajassa taaksepäin, kun Tami ja Richard vasta tapasivat ja rakastuivat. Paikoitellen nämä takaumat ovat tosin turhankin siirappisia, mutta ne luovat silti tarpeeksi toimivaa vastapainoa synkälle ajalle onnettomuuden jälkeen. Katsojana kykenee välillä jopa tuntemaan hahmojen kokeman kärsimyksen ja usein alkaa pohtimaan, voisiko itse selviytyä tuollaisesta tilanteesta? Minä olen täysin varma, etten ikinä pääsisi takaisin rantaan. Minulle teki jo nyt todella pahaa katsoa kohtauksia, joissa Tami poistuu veneestä korjatakseen sitä vedestä käsin, eikä ympärillä näkynyt muuta kuin pelkkää avomerta. Itse pysyisin vain sisätiloissa ja odottaisin, että vene saattaisi ehkä joskus päätyä jonnekin.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kovin ihmeellinen teos. Vaikka elokuva saa katsojan toivomaan, että hahmot pääsevät turvallisesti kotiinsa, se ei saa katsojaa kunnolla välittämään pariskunnasta. Ja vaikka onnettomuuden jälkeiset ajat saavat katsojan tuntemaan kuin olisi veneessä mukana, katkaisevat takaumat tunnelmaa liian usein, jolloin elokuvan henkeenkään ei pääse täysin mukaan. Jotkut takaumista tuntuvat olevan mukana vain tuomassa vaadittavaa lisäpituutta leffalle. Adrift kestää juuri ja juuri yli puolitoista tuntia, miksi onkin yllättävää, kuinka pitkäveteinen se paikoitellen on. Elokuva käyttää aikaansa tarpeettomampiin asioihin, kun se voisi kunnolla näyttää, millaista elämä on keskellä ei-mitään. Tarina myös hyppii välillä liian nopeasti eteenpäin. Yhdessä kohtaa oli kolmas päivä onnettomuuden jälkeen ja seuraavaksi onkin jo kymmenes. Ainakin itseäni kiinnostaisi tietää, mitä pariskunta teki nämä päivät ja yöt. Onneksi siirappisuuksista ja pitkäveteisistä osioista huolimatta voin todeta, että kyseessä on kuitenkin tarpeeksi kelvollinen ja mielenkiintoinen tositarina, jotta sen jaksaisi katsoa joskus uudestaankin. Olin myös yllättynyt, että mukaan oli saatu iso juonenkäänne, joita ei tositarinoista yleensä löydy.
Elokuvan on ohjannut Baltasar Kormákur, joka on aiemmin tehnyt mm. toisen tositapahtumiin perustuvan selviytymiskamppailun, Everestin (2015). Omasta mielestäni Adrift on selkeä parannus siihen filmiin verrattuna ja osoittaa, että herra voisi jatkaa samanlaisten tarinoiden kertojana. Aaron ja Jordan Kandellin, sekä Ralph Winterin työstämä käsikirjoitus toimii pääasiassa, mutta he olisivat voineet keksiä enemmän tapahtumia veneelle ja vähemmän täytettä takaumiin. Turhia hetkiä olisi voinut myös karsia leikkauksessa, jotta elokuva kulkisi sujuvammin eteenpäin. Filmi on hyvin kuvattu ja onkin yllättävää, että se toteutettiin suurimmaksi osaksi oikeasti avomerellä, eikä vain studiolta löytyvässä vesialtaassa. Eräässä haastattelussa Shailene Woodley kertoikin, että vuorollaan jokainen työryhmästä tuli ainakin kerran merisairaaksi ja oksenteli laidan yli. Valitettavasti elokuvan tehosteet eivät ole parhaimmasta päästä. Kun odotettu myrsky vihdoin näytetään, toivoin, että se olisi ohi paljon nopeammin, koska digitaalinen meritausta näyttää siinä hyvin viimeistelemättömältä. Äänimaailma on kuitenkin oivallinen ja Volker Bertelmannin säveltämät musiikit toimivat hyvin läpi leffan.
Yhteenveto:Adrift ei ole ihmeellinen elokuva, mutta sen selviytymiskamppailu on tarpeeksi kiehtovaa katseltavaa, jotta leffan jaksaisi katsoa joskus uudelleenkin. Shailene Woodley on mainio rohkeana Tamina, joka ottaa äärimmäisen vaikea tilanteen haltuunsa, eikä luovuta kuten moni muu tekisi. Sam Claflinkin on pääasiassa hyvä, mutta häneltä löytyy myös ärsyttäviäkin hetkiä. He kuitenkin saavat katsojan kiinnostumaan hahmojen kohtalosta tarpeeksi. Vaikka on oiva ratkaisu, että synkän masentavaa onnettomuuden jälkeistä aikaa kevennetään romanttisilla takaumilla, ovat ne jopa turhankin yliampuvaa söpöstelyä ja katkovat tunnelmaa liikaa. Suurimmaksi osaksi takaumat myös tuntuvat ylimääräiseltä täytteeltä, mikä saa puolitoistatuntisen teoksen tuntumaan oudon pitkältä. Filmin tehosteet eivät myöskään ole kummoiset, mikä tekee myrskykohtauksesta lähinnä vaivaannuttavaa katsottavaa. Lopun juonenkäänne kuitenkin nosti leffan arvoa hieman silmissäni ja voinkin todeta nähneeni ihan hyvän elokuvan. Jos siis pidätte leffan päätähdistä tai teitä kiinnostaa tositapahtumiin perustuvat selviytymistaistelut, voi Adrift olla juuri teidän elokuvanne. En usko, että tämän jälkeen kovin moni haluaisi lähteä purjehtimaan...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.com ja elokuvan juliste www.flickeringmyth.com
Adrift, 2018, Huayi Brothers, Lakeshore Entertainment, RVK Studios, STX Entertainment
