Outlander: Blood of My Blood, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

OUTLANDER: BLOOD OF MY BLOOD - KAUSI 1

Luoja: Matthew B. Roberts

Näyttelijät: Harriet Slater, Jamie Roy, Hermione Corfield, Jeremy Irvine, Tony Curran, Séamus McLean Ross, Sam Retford, Rory Alexander, Conor MacNeill, Brian McCardie, Sara Vickers, Peter Mullan, Sally Messham, Sadhbh Malin, Ailsa Davidson ja Terence Rae

Genre: fantasia, seikkailu, draama, romantiikka, jännitys

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 53 minuuttia - 1 tunti 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 16

Diana Gabaldonin kirjoihin perustuva televisiosarja Outlander - Matkantekijä (Outlander - 2014-2026) oli suuri hitti, joten sen maailmaa päätettiin laajentaa lisäosasarjalla. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että kehitteillä oli esiosasarja, joka kertoisi alkuperäissarjan päähenkilöiden vanhemmista eri aikakausilla. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2024 ja Isossa-Britanniassa Outlander: Blood of My Bloodin ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin jo alkusyksystä 2025. Suomeen sarja on saapunut vasta vuodenvaihteessa. Itse pidin valtavasti Outlander - Matkantekijän alkupäästä, mutta sarjan taso on laskenut kausi kaudelta. Kiinnostukseni esiosasarjaa kohtaan ei ollut korkea, mutta ryhdyin silti katsomaan Outlander: Blood of My Bloodia, kun sitä alettiin vihdoin esittämään myös Suomessa.

Vuonna 1917 elävät rakastavaiset Julia ja Henry Beauchamp päätyvät mystisten kivipatsaiden kautta 1700-luvun alun Skotlantiin, missä he kohtaavat Brian Fraserin ja tämän rakkaan Ellenin.

Outlander: Blood of My Blood ei jatka pääsarjan päähenkilöiden Jamie ja Claire Fraserin tarinaa, vaan sarja kertoo heidän vanhemmistaan. Vuoden 1715 Skotlannissa asuvat Ellen MacKenzie (Harriet Slater) ja Brian Fraser (Jamie Roy), kun taas vuoden 1917 Englannissa asuvat Henry Beauchamp (Jeremy Irvine) ja Julia Moriston (Hermione Corfield). Romanssit ovat vasta alkamaisillaan molemmilla tahoilla ja niin Slaterin ja Royn kuin Irvinen ja Corfieldin väliltä löytyy hyvää kemiaa. Neljästä näyttelijästä Corfield on nappivalinta ja hän menee täysin läpi Clairea esittävän Caitríona Balfen äidistä. Myös Slater, Roy ja Irvine suoriutuvat osistaan passelisti.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Brianin vanhemmat Simon Fraser (Tony Curran) ja Davina Porter (Sara Vickers), alkuperäissarjasta tutut Ellenin veljet Colum (Séamus McLean Ross) ja Dougal MacKenzie (Sam Retford), sekä Brianin serkku Murtagh Fraser (Rory Alexander) ja Leochin linnaa hallitseva Red Jacob MacKenzie (Peter Mullan). Tuttujen hahmojen nuorista versioista Columia esittävä Ross on Corfieldin tapaan nappivalinta. Näyttelijät suoriutuvat muutenkin passelisti rooleistaan, vaikka hahmot eivät tässä sarjassa ole sieltä kiinnostavimmasta päästä.

Odotukseni Outlander: Blood of My Bloodia kohtaan eivät olleet korkeat, mutta sarja onnistui silti olemaan aikamoinen pettymys. Olin jokseenkin kiinnostunut siitä, että sarja kertoisi Jamien ja Clairen vanhemmista eri aikakausilla ja tarjoaisi katsausta kahteen hyvin erilaiseen menneisyyteen, mutta tekijöillä olikin muuta mielessään. Nimittäin siinä kohtaa, kun Clairen vanhemmat päätyvät tyttärensä tapaan 200 vuotta ajassa taaksepäin ja törmäävät Jamien vanhempiin, Outlander: Blood of My Blood muuttuu niin naurettavaksi fanifiktioräpellykseksi, että mielenkiintoni katkesi kuin seinään. Gabaldon ei ole juuri kirjoittanut kummankaan hahmon vanhemmista, joten tämä tarina on lähes puhtaasti sarjan tekijöiden ideoima. Ja sen myös huomaa. Jos on mahdollista mennä vielä alempaa kuin aidan matalimmasta kohdasta, niin tämän sarjan tekijät toden teolla onnistuivat siinä.

On aivan pöyristyttävän laiska ajatus, että Clairen vanhemmat kävivät läpi samanlaisen seikkailun kuin heidän tyttärensä vuosia myöhemmin. Varsinkin muutama ensimmäinen jakso kulkee suorastaan tuskallisesti samanlaisia latuja, vailla kuitenkaan sitä mystiikkaa, vetovoimaa ja jännitettä, mikä teki alkuperäissarjan avauskaudesta niin väkevän ja koukuttavan. Outlander: Blood of My Blood on pitkästyttävän puuduttavaa tuijotettavaa, joka ei onnistunut missään kohtaa voittamaan minua puolelleen. Hahmojen väliset konfliktit tuntuvat yhdentekeviltä ja osa Julian juonikuvioista vaikuttavat vain alkuperäissarjasta hylätyiltä ideoilta. Jo alkuperäissarja on parin uusimman kauden aikana kulkenut viimeisillä huuruillaan, mutta tämä esiosatarina on niin häikäilemätöntä rahastusta, että se taisi tappaa mielenkiintoni varsinaisen Outlander - Matkantekijän tulevaa finaalikautta kohtaan. Kovimpiin faneihin rahastuskin on näköjään iskenyt, sillä Blood of My Bloodille ollaan jo (valitettavasti) tekemässä jatkoa.

Teknisesti Outlander: Blood of My Blood ajaa kyllä hyvin asiansa. Avauskausi on pätevästi kuvattu ja sarjan ehdottomasti parasta antia ovat hienot lavasteet ja asut, joskin osa niistäkin on takuulla alkuperäissarjasta kierrätettyä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Bear McCrearyn säveltämät musiikit toimivat tässäkin. Pidin myös Julie Fowlisin esittämästä, varsin nätistä tunnuskappaleesta For My Love That's Lost. Teknisellä näppäryydellä ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle, kun käsikirjoitukset aiheuttavat lähinnä silmien pyörittelyä ja ohjauskin on näin ponnetonta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Outlander: Blood of My Blood, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2025-, Left Bank Pictures, No Fooling Productions, Sony Pictures Television, Story Mining & Supply Co., Tall Ship Productions

Arvostelu: Aftersun - päivämme auringossa (Aftersun - 2022)

AFTERSUN - PÄIVÄMME AURINGOSSA

AFTERSUN

Ohjaus: Charlotte Wells

Pääosissa: Paul Mescal, Frankie Corio, Celia Rowlson-Hall, Brooklyn Toulson, Sally Messham, Spike Fearn, Harry Perdios, Ruby Thompson, Ethan James Smith ja Kayleigh Coleman

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 7

Aftersun - päivämme auringossa on ohjaaja-käsikirjoittaja Charlotte Wellsin debyyttielokuva. Wells ryhtyi kirjoittamaan elokuvaa, pohjanaan oma lapsuutensa lomamatka isänsä kanssa. Hän sai kerättyä rahoituksen ja työryhmän ympärilleen ja kuvaukset käynnistyivät Turkissa vuonna 2021. Aftersun - päivämme auringossa sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2022, missä se voitti tuomariston palkinnon ja nyt elokuva on saapumassa myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun se sai parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden ja pääsinkin näkemään elokuvan ennakkoon juuri ennen Oscar-gaalan alkua.

Calum ja hänen tyttärensä Sophie lähtevät lomamatkalle Turkkiin nauttimaan auringosta, uimisesta ja yhdessäolosta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin aikuinen Sophie muistelee reissua, nähden sen kypsempänä uudessa valossa.

Parhaan miespääosan Oscar- ja BAFTA-ehdokkuudet roolityöllään napannut Paul Mescal näyttelee Calumia, vastikään eronnutta isää, joka vie tyttärensä, Frankie Corion esittämän 11-vuotiaan Sophien lomamatkalle Turkkiin. Ennen kuvausten alkua Mescal ja Corio viettivät hotellilomaa parin viikon ajan, luodakseen uskottavamman isä-tytär-yhteyden kuvauksia varten. Idea onnistui ja Mescal ja Corio tuntuvat niin autenttiselta perheeltä, että välillä voi jopa huomata luulevansa, että katsoo aitoa isää ja tämän tytärtä. Mescal tarjoaa pienieleisen, mutta sitäkin vakuuttavamman roolisuorituksen isänä, joka haluaa tarjota pelkkää parasta tyttärelleen, mutta jonka mieltä varjostaa jokin. Corio taas heittäytyy ilahduttavasti tyttären osaan, joka on innoissaan lomamatkasta ja haluaa viettää elämänsä parasta aikaa isänsä kanssa.

Aftersun - päivämme auringossa jakaa takuulla katsojiaan kahtia. Osan mielestä kyseessä saattaa olla pitkäveteinen leffa, jossa ei tunnu olevan selvää juonta, kun taas toisten mielestä kyseessä on hieno filmi, jonka pinnan alta löytyy kaivamalla suurta herkkyyttä ja monisävyisyyttä, mitä ei välttämättä edes hoksaa täysin vielä elokuvan katsomisen aikana. Hieman samaan tapaan kuin Sophie aikuisena muistelee lomamatkaa ja näkee sen jälkikäteen uudessa valossa, myös katsojana saattaa todella ymmärtää näkemäänsä vasta myöhemmin. Katsoessani elokuvaa, tuumin, että kyseessä on pätevästi tehty ja näytelty draamaleffa, mutta että minun ei välttämättä tarvitse katsoa sitä enää toistamiseen. Kuitenkin mitä enemmän pohdin näkemääni jälkikäteen, sitä enemmän siitä avautui puolia, joiden myötä elokuva vain parani silmissäni. Ja nyt tietäen, mistä Aftersunissa onkaan oikeasti kyse, haluaisin sittenkin palata sen pariin ja löytää vielä lisää pieniä yksityiskohtia, jotka tuntuvat aluksi yhdentekeviltä, mutta muuttuvat loppupeleissä merkittäviksi osiksi tässä palapelissä.

Juuri nämä pienet nyanssit rikastuttavat elokuvaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Charlotte Wells ei tarjoa kaikkea katsojalle päivänselvänä kuin tarjottimella, vaan luottaa siihen, että antamillaan vihjeillä katsoja osaa yhdistellä palat kokonaisuudeksi ja ymmärtää lopputuloksen. Katsojan ymmärryksestä ja käsiteltyjen aiheiden omakohtaisesta kokemuksesta riippuen Aftersun - päivämme auringossa iskee tunteisiin eri lujuuksilla. Suosittelenkin siis ottamaan nenäliinat mukaan leffaan, sillä voi hyvin olla, ettei elokuvasta poistu kuivin silmin. 

Filmistä huokuu henkilökohtaisuus tekijälleen ja elokuvan kautta Wells on selvästi itse pohtinut suhdettaan omaan isäänsä. Wells tutkii Calumin ja Sophien välistä suhdetta eri vinkkeleistä, toisinaan lapsi-Sophien silmistä, joskus aikuis-Sophien muistojen kautta ja välillä ihan vain kärpäsenä katossa. Hänen ohjauksensa ja käsikirjoituksensa ovat laadukkaat ja niitä tukee oiva tekninen toteutus. Aftersun - päivämme auringossa on erittäin tyylikkäästi kuvattu ja mukana on joitain todella kekseliäitä kuvakulmia ja -sommitteluja. Leikkaus on pääasiassa seesteistä, vaikka hahmojen sisällä myrskyäisikin. Äänipuoli on myös taidolla toteutettu ja elokuvassa käytettyjen kappaleiden sanoitukset tukevat tapahtumia mainiosti.

Yhteenveto: Aftersun - päivämme auringossa on erittäin mainio ja liikuttava draamateos, jonka todelliset merkitykset aukeavat katsojalle vasta hiljalleen, kenties vasta elokuvan jälkeen - vähän kuten Sophie ymmärtää asioiden todelliset laidat vasta aikuisena. Filmiä katsoessa voi ajoittain tuntua siltä, ettei siitä löydy selvää juonta ja sen voi mieltää turhankin hidastempoiseksi, mutta jälkikäteen ajateltuna kaikki loksahtelee juuri onnistuneesti paikoilleen, luoden vahvan kokemuksen. Elokuva lähes vaatiikin uusintakatselua, sillä toisella kerralla monet jutut näkee täysin uudessa valossa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Charlotte Wells tekee ensikertalaiseksi ihailtavaa työtä ja hän hyödyntää elokuvaa pohtiakseen omaa lapsuuttaan ja suhdetta isäänsä. Wells ei tarjoa kaikkea katsojalle tarjottimella ja syötä vastauksia, vaan tekee kaiken tyylikkäästi pienin nyanssein. Paul Mescal ja Frankie Corio ovat erinomaiset päärooleissa, muodostaen uskottavan isän ja tämän tyttären. Tekninen puoli on mainio tyylikkäästi suunniteltua kameratyöskentelyä myöten. Suosittelen Aftersunia hiljaisempien ja monisävyisempien, sanoisinko jopa "taiteellisempien" draamaelokuvien ystäville. Vaikka leffaa katsoessa tuumin, etten välttämättä jaksaisi katsoa sitä uudelleen, nyt melkein palan halusta katsoa sen toistamiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Aftersun, 2022, BBC Film, AZ Celtic Films, British Film Institute, PASTEL, Screen Scotland, Tango Entertainment, Unified Theory