Arvostelu: Pianisti (The Pianist - 2002)

PIANISTI

THE PIANIST

Ohjaus: Roman Polanski
Pääosissa: Adrien Brody, Frank Finlay, Maureen Lipman, Ed Stoppard, Julia Rayner, Jessica Kate Meyer, Emilia Fox, Ronan Vibert, Ruth Platt, Andrew Tiernan, Michał Jan Żebrowski, Roy Smiles, Valentine Pelka, Daniel Caltagirone ja Thomas Kretschmann
Genre: draama, sota
Kesto: 2 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 16

The Pianist, eli suomalaisittain Pianisti perustuu juutalaisen Władysław Szpilmanin elämään Puolassa toisen maailmansodan aikaan. Ohjaaja Roman Polanski oli jo vuosia halunnut tehdä elokuvan juutalaisista toisessa maailmansodassa. Aihe oli erityisen lähellä hänen sydäntään, sillä hän oli itse lapsena päässyt karkuun Krakovan gettoalueelta, jonne natsit olivat kaupungin juutalaiset sulkeneet. Polanski kiinnostui Szpilmanin tarinasta ja ryhtyi kehittelemään elokuvaa sen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2001 ja lopulta Pianisti sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 24. toukokuuta 2002 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli menestys, joka keräsi valtavia kehuja niin kriitikoilta kuin katsojilta. Cannesissa elokuva voitti pääpalkinnon Kultaisen palmun, minkä lisäksi filmi sai mm. seitsemän Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, kuvaus, puvustus ja leikkaus), joista se voitti parhaan miespääosan, käsikirjoituksen ja ohjauksen palkinnot (joskin Polanski ei voinut olla paikalla vastaanottamassa palkintoaan, sillä hänet olisi pidätetty Yhdysvalloissa alaikäisen tytön raiskauksesta syytettynä), kaksi Golden Globe -ehdokkuutta (paras elokuva ja miespääosa), seitsemän BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras miespääosa, käsikirjoitus, kuvaus, ääni ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan ja ohjauksen palkinnot, sekä kymmenen César-ehdokkuutta (mm. paras käsikirjoitus, puvustus ja leikkaus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, kuvauksen, lavastuksen, äänen ja musiikin palkinnot. Itse en ollut aiemmin nähnyt Pianistia, vaikka se on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa ja olen omistanut sen Blu-raylla muutaman vuoden. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa ja arvostella Pianistin juhlavuoden kunniaksi.

Syksyllä 1939 Puolan pääkaupungissa Varsovassa asuva juutalaispianisti Władysław Szpilman ja hänen perheensä yrittävät selvitä hengissä, kun natsi-Saksa miehittää maan ja sulkee juutalaiset muurien taakse pienelle gettoalueelle. Szpilmanin perhe yrittää elätellä toivoa, että sota olisi pian päättymässä, mutta he joutuvat huomaamaan, että natsien hirmuteot ovat vasta alkamassa.

Pääroolissa Władysław Szpilmanina tai ihan vain Wladekina nähdään Adrien Brody, joka voitti suorituksellaan parhaan miespääosan Oscar-palkinnon ja teki samalla ennätyksen, voitettuaan miespääosapystin nuorimpana koskaan, vain 29-vuotiaana! Brody eläytyy niin vahvasti roolinsa vietäväksi, ettei voi muuta kuin ihailla. Hän kanavoi upeasti hahmonsa tunteita, Wladekin elämän kääntyessä päälaelleen. Tällainen tarkka eläytyminen onkin tärkeää, kun kyseessä on todellisen henkilön kertomus, joka kävi oikeasti läpi näitä hirvittäviä asioita.

     Wladekin lisäksi Szpilmanin perheeseen kuuluvat myös Samuel-isä (Frank Finlay), Edward-äiti (Maureen Lipman), Wladekin veli Henryk (Ed Stoppard), sekä siskot Regina (Julia Rayner) ja Halina (Jessica Kate Meyer). Muutkin perheenjäsenten näyttelijät hoitavat hommansa kunniakkaasti - erityisesti Stoppard päättäväisen Henryk-veljen osassa. Muissa rooleissa leffassa nähdään myös mm. Emilia Fox Wladekin ihastuksenkohteena Dorotana, Ronan Vibert ja Ruth Platt Boguckin pariskuntana, sekä Thomas Kretschmann natsiupseeri Wilm Hosenfeldinä. On hieman hassua, että elokuvan julisteessa Kretschmannin nimi on samalla tasolla ja yhtä isolla kuin Adrien Brodyn, vaikka Kretschmannilla on ruutuaikaa vain joitain minuutteja leffan loppupäässä.

Vaikka pääasiassa Pianistin vastaanotto on ollut ylistävä, on se saanut myös kritiikkiä sekä paheksuntaa ohjaajansa vuoksi. Vuonna 1977 Roman Polanski pidätettiin syytettynä 13-vuotiaan tytön huumaamisesta ja raiskaamisesta. Kuitenkin ennen kuin hänelle oltiin langettamassa pitkää vankeustuomiota, Polanski pakeni Lontooseen ja on siitä asti oleskellut maissa, joista häntä ei palauteta takaisin Yhdysvaltoihin, missä hänet pidätettäisiin heti. Tästä syystä Polanski ei osallistunut vuoden 2003 Oscar-gaalaan, jossa hän voitti parhaan ohjauksen palkinnon Pianistista. Erityisesti voitto on aiheuttanut paheksuntaa. Vaikka itse olen toki sitä mieltä, että tuollainen kaamea teko vaatisi rangaistusta, mielestäni pitäisi silti osata erottaa taide taiteilijasta. Oli Polanskista mitä mieltä tahansa, on hän ohjaajana lahjakas ja osoittaa lahjansa Pianistissa ällistyttävällä tavalla. Brodyn tavoin myös Polanski oli Oscarinsa ansainnut. Filmi olisi voinut hyvin voittaa myös pääpalkinnon - niin upea Pianisti on!

Kuten alussa kerroin, Polanski on itse yksi niistä juutalaisperheisiin syntyneistä, jotka onnistuivat pakenemaan Puolasta natsien hyökätessä maahan. Sellainen koettelemus jää varmasti kummittelemaan mielessä ja Polanski oli varmasti kokenut vuosia tarvetta kertoa aiheesta elokuvan kautta. Pianisti tuntuukin äärimmäisen henkilökohtaiselta teokselta - elokuvan muodossa olevalta rakkauslapselta, jonka Polanski on työstänyt niin huolellisesti kuin vain pystyy. Tämä henkilökohtaisuus vain lisää filmin vahvaa tunteikkuutta ja on ihme, jos elokuvan aikana ei herkisty useaan otteeseen. Se herkkyys, ahdinko, suru, lohduttomuus, toivottomuus ja painajaismaisuus ympäröivät katsojan niin tiukasti, että minun täytyy tunnustaa, että minun oli pakko pitää hengähdystauko elokuvan puolessa välissä. Tämä ei todellakaan ole kritiikki elokuvaa kohtaan. Tämä on yksinomaan kehu siitä, että filmi sai minut tuntemaan jotain erittäin voimakasta.

Pianisti ei siis todellakaan ole helppoa ja kevyttä katseltavaa. Se on hyvinkin painostava kokemus, joka lyö palan kurkkuun ja jättää sanattomaksi. Leffasta löytyy paljon kuvastoa ja kohtauksia, joita on vaikea katsoa. Ihmisiä tapetaan säälittä iästä riippumatta. Juutalaisgeton kadut ovat vähitellen täynnä nälkiintyneitä ja kuolleita ihmisiä, joiden ohi muut vain kävelevät. Natsit tekevät niin epäinhimillisiä asioita, että tulee ihan paha olo. Silti elokuva ei ole mitään kurjuudella mässäilyä, vaan tuollaista tapahtui oikeasti. Vaikka leffan seuraaminen ei ole helppoa, on se pakko nähdä loppuun. On pakko nähdä, kuinka Szpilmanin perheelle käy. Hirveyksistä huolimatta elokuva vangitsee mukaansa. Kaiken kurjuuden keskellä on jotain kaunistakin. Wladekin soittaessa pianoa, leffa saa herkistymään eri syistä. Ahdistavuudestaan huolimatta se on huikeasti tehty kokemus, joka kuuluu niihin teoksiin, jotka jokaisen pitäisi nähdä kerran elämässään. 

Polanskin voimakkaan ja tunteikkaan ohjauksen lisäksi elokuvanteko Pianistissa on kaikin puolin laadukasta. Ronald Harwoodin käsikirjoitus on hyvin rakennettu ja filmi kulkee sulavasti vuodesta toiseen. Kuvaus on erittäin tyylikästä, mitä vain tukee oiva leikkaus. Leikkauksessa on jotain hienon vanhanaikaista, eritoten mustaan häivyttämisen ja kohtauksesta toiseen siirtymisen kannalta. Lavasteet ovat näyttävät ja Varsovan kaupungin lavasteita on mainiosti romutettu yhä vain enemmän leffan kulkiessa eteenpäin erilaisten pommitusten ja taistelujen myötä. Puvustajat tekevät myös hyvää työtä ja maskeeraajat saavat onnistuneesti näyttelijät näyttämään jatkuvasti kalpeammilta ja laihemmilta. Erikoistehosteita hyödynnetään taidokkaasti ja äänimaailma on kaikin puolin hyvin rakennettu efekteistä Wojciech Kilarin säveltämiin musiikkeihin. Kuvissa, joissa nähdään Wladekista vain kädet soittamassa pianoa, kyseessä on oikeasti Kilar soittamassa, eikä Brody.

Yhteenveto: Pianisti on mestarillinen draamaelokuva, joka jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään. Se on riipaiseva kuvaus natsi-Saksan teoista ja jännittävä kertomus juutalaismiehen yrityksistä selvitä hengissä hirveyksien keskellä. Adrien Brody on fantastinen pääroolissa Władysław Szpilmanina, tulkiten hahmonsa koettelemuksia vaikuttavasti. Roman Polanskin ohjaus on vangitsevaa ja on selvää, kuinka ohjaajalle henkilökohtaisesta teoksesta onkaan kyse. Elokuva on täynnä useita ahdistavia hetkiä, eikä leffan katsominen ole todellakaan helppoa puuhaa. Silti se on pakko nähdä loppuun asti - vaikka sitten hengähdystaukojen kera. Elokuva herättää katsojassa voimakkaita tunteita ja sitä varten onkin syytä napata nenäliinoja mukaan, kun kyynelhanat vääjäämättä aukeavat. Teknisiltä ansioiltaankin Pianisti on erinomainen. Jos et ole elokuvaa vielä nähnyt, on 20-vuotisjuhla mitä parhain syy vihdoin katsoa se. Juhla on myös hyvä syy katsoa Pianisti uudestaan, vaikka sen olisi nähnyt jo useasti aiemminkin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.6.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Pianist, 2002, R.P. Productions, Heritage Films, Studio Babelsberg, Runteam Ltd., Canal+, StudioCanal, Bac Films, Canal+ Polska, Telewizja Polska, Agencja Produkcji Filmowej, Filmboard Berlin-Brandenburg, FilmFernsehFonds Bayern, Filmförderungsanstalt, Beverly Detroit, Mainstream S.A., Interscope Communications

Arvostelu: 300 (2006)

300 (2006)

Ohjaus: Zack Snyder
Pääosissa: Gerard Butler, David Wenham, Vincent Regan, Michael Fassbender, Tom Wisdom, Lena Headey, Dominic West, Andrew Pleavin, Andrew Tiernan ja Rodrigo Santoro
Genre: toiminta, fantasia
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

"This is Sparta!"

300 perustuu Frank Millerin samannimiseen sarjakuvaan vuodelta 1998, joka taas perustuu vuoden 1962 elokuvaan The 300 Spartans, joka taas perustuu todelliseen Thermopylain taisteluun, joka sodittiin noin 2500 vuotta sitten. Elokuvan suunnittelu alkoi 2000-luvun alussa, kun tuottaja Gianni Nunnari luki Millerin sarjakuvan. Tuotanto lähti kunnolla käyntiin vuonna 2004, kun ohjaajaksi valittiin Zack Snyder. Kuvaukset alkoivat vuotta myöhemmin. Elokuva näytettiin ensimmäistä kertaa loppuvuodesta 2006, mutta oikeat ensi-illat olivat vasta seuraavana vuonna. 300 oli menestys ja monet pitivät siitä todella paljon, kehuen leffan visuaalisuutta, mutta osa taas kritisoi elokuvaa sen hölmöydestä. Itse näin elokuvan ensimmäistä kertaa muistaakseni ala-asteen lopussa, kun isäni suositteli sitä. Olin innoissani fantasialeffoista ja eeppisistä taisteluista, joten hän ajatteli tietty, että 300 tarjoaisi juurikin niitä, sekä paljon verta. Oikeassa oli ja pidin elokuvasta todella paljon. Olen katsonut leffan muutamaan otteeseen uudestaan ja omistan sen Blu-rayna. Kun tajusin, että olen julkaissut jo lähes kolmesataa arvostelua, en voinut vastustaa kiusausta ja katsoin elokuvan jälleen kirjoittaakseni sen kolmanneksi sadanneksi arvostelukseni.

Spartan kuningas Leonidas lähtee kolmensadan spartalaisen sotilaan kanssa taistelemaan persialaisten massiivista armeijaa ja näiden jumalallista johtajaa Kserksestä vastaan, joka aikoo vallata koko Kreikan itselleen.

Pääosassa kuningas Leonidasina nähdään Gerard Butler, joka ei näyttelijänä ole mitä parhain, mutta hän kykenee tuomaan tarvittavaa voimaa, raivoa, huumoria ja henkeä rooliin, jolloin ei voisi kuvitella ketään muuta hahmoksi. Leonidas rakastaa Spartaa ja sen asukkaita, sekä vaimoaan Gorgoa (Lena Headey) ja on valmis tekemään mitä tahansa puolustaakseen rakkaitaan. Hahmo on ylväs johtaja, joka on erinomainen taisteluissa. Butler toimii roolissaan täydellisesti ja katsojana haluaa nähdä koko ajan lisää hänen machoilujaan. Myös Headey toimii Spartan kuningattarena, eli Leonidasin vaimona.
     Leonidasin kolmensadan sotilaan joukosta tärkeimmät hahmot ovat The Lord of the Rings -trilogiasta (2001-2003) tutun David "Faramir" Wenhamin esittämä Dilios, joka toimii myös elokuvan kertojaäänenä, Vincent Ragenin näyttelemä kapteeni Artemis, Tom Wisdomin esittämä Artemiksen nuori poika Astinos ja nykyään todella tunnetun Michael Fassbenderin näyttelemä Stelios. Sotilaille ei ole luotu erityisesti persoonia, vaan he ovat lähinnä vain taitavia lihaskimppuja, jotka eivät anna minkään tulla tielleen. Vaikka Diliosin kertojaääni toimii, jossain kohtaa alkaa kuitenkin ärsyttämään, että hän on todella usein äänessä.
     Elokuvan suurta pahista, Kserksestä näyttelee Rodrigo Santoro. Kserkses on kirjaimellisesti suuri, ollessaan selvästi muita hahmoja muutaman pään pidempi, mikä voikin olla syy siihen, miksi hän kokee olevansa jumala. Kuitenkin kun spartalaiset listivät hänen persialaisia sotilaitaan, Kserkseksestä näkyy tärinä, joka syntyy raivosta ja ennen kaikkea pelosta, joten kovin jumalainen hän ei voi olla. Santoro sopii erittäin hyvin arvokkaaksi, mutta uhkaavaksi Kserksekseksi.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat inhottava poliitikko Theron (Dominic West), arkadialaisia sotilaita johtava Daksos (Andrew Pleavin) ja epämuodostunut Efialtes (Andrew Tiernan), joka haluaisi olla spartalainen soturi.

300:n juoni on hyvin yksinkertainen. Spartalaiset saavat tietää persialaisten olevan tulossa valloittamaan Kreikkaa ja päättävät pistää lopun näille aikeille. Jokseenkin pitkien alkuselitysten jälkeen päästään sotimaan ja siinä sitten taistellaan kolmensadan hengen voimin tuhatkertaista armeijaa vastaan loppuleffa. Hommaa monimutkistetaan hieman sillä, että spartalaisten tärkeä juhla lähestyy, eikä silloin saisi taistella ketään vastaan, minkä lisäksi jotkut Spartan tärkeimmät ovat korruptoituneet ja ovat siirtyneet rahan ja vallan toivossa Kserkseksen puolelle. Nämä asiat eivät kuitenkaan tunnu tärkeimmältä elokuvassa. Tärkeintä tekijöille on ollut, miten sarjakuva on saatu muutettua elokuvaksi. Itse en ole "300" -sarjista lukenut, mutta olen nähnyt siitä sivuja ja kuvia, ja on pakko sanoa, että visuaalisesti teos on siirretty aivan mielettömän upeasti filmatisoinniksi. Läpi elokuvan kulkee vahva visuaalinen teema, joka syntyy voimakkaasta, kultaista ja ruskeaa korostavasta värimäärittelystä, kamerakikkailusta ja hidastuksista. Elokuvan on tarkoitettu vaikuttavaksi ja eeppiseksi elämykseksi, ja sitä se myös on.

Onneksi leffaa ei ole yritetty lapsiystävällistää, vaan raakuudet on pidetty vahvasti mukana. Näyttävissä taisteluissa roiskuu verta, katkotaan raajoja ja survotaan miekkoja sekä keihäitä ihmisistä läpi. Muitakin hirveyksiä on mukana, kuten ihmisistä tehtyjä seinämiä ja puiden koristeita. Leffassa nähdään myös seksiä ja alastomuutta, joten lapsille tämä ei todellakaan sovi. Vaikka elokuva, sekä sarjakuva pohjautuvatkin todelliseen tapahtumaan, on mukaan lisätty fantasiaelementtejä, kuten outoja ihmisten ja eläinten sekoituksia, sekä muita hirviöitä. Yliluonnollisuudet sopivat täydellisesti mukaan tarinaan ja luovat lisää kiehtovuutta visuaaliseen ilmeeseen. Sen lisäksi, että taisteluun ilmestyy kummallisia olentoja, sotimisen yksitoikkoisuutta on saatu vähennettyä tarjoamalla kaiken aikaa uusia ja erilaisia vastuksia. Kun ensimmäiset persialaissotilaat makaavat verilammikoissa, Kserkses lähettää kuolemattomia taistelijoita, sarvikuonoja, elefantteja ja noitia. Kaikki on tehty niin massiivisesti ja näyttävästi, että paikoitellen koko jutun eeppisyys tuntuu yliampuvalta. Onneksi elokuva selvästi tietää olevansa yliampuva, jolloin liiallisuudet kruunaavat kokonaisuuden.

300 on aivan varmasti enemmän miesten leffa kuin naisten. Alusta loppuun elokuvassa kulkee sellainen äijätunnelma, että katsojienkin testosteronitaso nousee huomattavasti ja tekisi todella paljon mieli katsoa leffa loppuun pelkissä alushousuissa ja sandaaleissa - pyyhe tietty liehuvaa viittaa korvaamassa. Moni katsoja ei tietenkään näytä samalta rasvaprosentti-nollalta kuin spartalaiset sotilaat, mutta ainahan voi kuvitella. Siinä voi sitten nousta ylös ja huutaa kuningas Leonidasin kanssa taistojen välissä repliikkejä, kuten "Nyt kannattaa syödä, sillä tänä yönä illastamme helvetissä!" ja "Valmistautukaa saamaan kunniaa!" Monia naisia ja homoja tässä voivat kiinnostaa lähinnä spartalaisten paljaat, lihaksikkaat vartalot, jotka on tietenkin öljytty, jotta ne kiiltävät kaiken aikaa. Niitä tosiaan riittää, mutta onneksi elokuva ei kuitenkaan ole pelkkää lihasten pullistelua ja raakuuksia, vaan mukana on myös ihan kiva määrä huumoria. Vaikka vitsit toimivat, parhaat naurut leffa tuottaa ollessaan äärimmäisen hölmö, mitä se tekee lähes koko kestonsa ajan. Elokuva tiedostaa olevansa hölmö ja tekee sen arvokkaasti, jolloin ei voi muuta kuin nauttia. Kyseessä ei todellakaan ole erityisen hyvä elokuva, mutta siinä on sitä oikeaa särmää, miksi sen haluaa katsoa yhä vain uudestaan.

Elokuvan on ohjannut Zack Snyder, joka oli tätä ennen tehnyt zombieleffan kehutun uudelleenfilmatisoinnin Dawn of the Dead (2004), jota itse tosin inhoan. 300 on huomattava parannus siihen ja Snyderillä on selvästi silmää upeille kohtauksille, minkä hän on osoittanut myös myöhemmissä elokuvissaan. Nykyäänhän Snyder on tunnettu muistakin sarjakuvaleffoista, kuten Watchmen (2009), Man of Steel (2013) ja Batman v Superman: Dawn of Justice (2016). Hän on myös ollut käsikirjoittamassa 300:a yhdessä Kurt Johnstadin ja Michael B. Gordonin kanssa. Kolmikolla on selvästi ollut hauskaa kirjoitellessaan, mikä näkyy lopputuloksessa. Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Puvustus on onnistuneesti toteutettu (jos spartalaisten sandaaleja, viittaa ja kalsareita voi erityisemmin puvuiksi kutsua), kuten myös maskeeraus. Monet taustat ovat selvästi tietokoneella toteutetut ja nykypäivänä elokuva näyttää usein todella digitaaliselta, mutta toisaalta se tuo oman lisäyksensä voimakkaan visuaaliseen ilmeeseen. Ainoa harmi on, että veriroiskeet on toteutettu tietokoneella, eikä tekoveripanoksilla, jolloin niissä olisi aidompi ja karumpi tunnelma. Äänitehosteet ovat mainiot, minkä lisäksi säveltäjä Tyler Bates on tehnyt erittäin hyvää työtä musiikkien parissa. Pauhaava musiikki yhdistettynä mahtipontisiin kuoroihin nostaa elokuvan eeppisyystasoa entisestään.

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, "The 300 - Fact or Fiction?" jossa kerrotaan, mikä kaikki elokuvasta pohjautuu historiallisiin tapahtumiin ja hahmoihin, spartalaisten esittelyvideo, lyhyt pätkä elokuvan teosta, alkuperäinen testikuvaus, sekä kaksitoista "Webisodea", joissa kerrotaan lisää elokuvan teosta, hahmoista, kuvauksesta, tehosteista, lavasteista ja puvuista. Katsottavaa on yhteensä hieman yli puoleksitoista tunniksi.

Yhteenveto: 300 on niin äijäleffa kuin äijäleffa vain voi olla. Kaikki elokuvassa on yliampuvaa, mutta se sopii teoksen tyyliin upeasti. Leffa on erittäin hölmö, mutta se onneksi myös tietää sen, jolloin elokuva onnistuu, eikä ole kuraa, kuten jokseenkin samanlaiset Wrath of the Titans (2012) ja Gods of Egypt (2016). Elokuvan visuaalinen ilme on todella voimakas ja tuntuu kuin sarjakuvan sivut olisi muutettu eläviksi. Tehosteet ovat eläneet aikansa, mutta digitaalisuus tavallaan myös sopii lopputulokseen. Elokuva on todella eeppinen, massiivinen ja näyttävä, sekä erittäin raaka, joten lapsille tämä ei sovi. Pääosassa nähtävä Gerard Butler on paras valinta rooliinsa ja tarjoaa oman eeppisyytensä mukaan. Muut näyttelijät ovat ihan hyviä, joitain hieman parempia poikkeuksia lukuunottamatta. Jos pidät suurista miekka-ja-magia -elokuvista tai jos olet sarjakuvan fani, niin kannattaa vilkaista 300. Monet nuoret miehet voivat innostua leffan äijäilystä, kun taas jotkut naiset voivat pitää spartalaisten miesten öljytyistä lihaksista. Ne taas, jotka kaipaavat elokuvasta jotain oikeasti henkistä sisältöä, voivat kiertää tämän pätkän kaukaa. Elokuvalle tehtiin jatkoa vuonna 2014 leffalla 300: Rise of an Empire (2014), mutta siitä en oikein pitänyt. Voi olla, että kirjoitan siitä joskus, mutta erityisemmin minua ei houkuta katsoa sitä uudestaan. 300:sta on tehty myös pilaversio Meet the Spartans (2008), mutta siihen en suosittele koskemaan pitkällä tikullakaan... tai tässä tapauksessa keihäällä.

Kirjoittanut: Joonatan, 30.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
300, 2006, Warner Bros. Pictures, Legendary Entertainment, Virtual Studios, Hollywood Gang Productions, Atmosphere Entertainment MM, Mel's Cite du Cinema, Nimar Studios