Arvostelu: Twister (1996)

TWISTER

Ohjaus: Jan de Bont

Pääosissa: Helen Hunt, Bill Paxton, Cary Elwes, Jami Gertz, Lois Smith, Philip Seymour Hoffman, Alan Ruck, Sean Whalen, Jeremy Davies, Joey Slotnick, Todd Field, Zach Grenier, Nicholas Sadler ja Abraham Benrubi

Genre: jännitys, seikkailu

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 12

Twister on Helen Huntin ja Bill Paxtonin tähdittämä katastrofielokuva. Idea elokuvaan syntyi PBS-kanavan dokumentista myrskynjahtaajista, jonka pohjalta Tappokone-elokuvan (Westworld - 1973) ja Dinosauruspuisto-kirjan (Jurassic Park - 1990) kirjoittanut Michael Crichton ja hänen vaimonsa Anne-Marie Martin pestattiin työstämään leffan käsikirjoitus. Elokuva myytiin Amblin Entertainment -studiolle Industrial Light & Magic -efektiyhtiön työstämän tietokonetehostetornadon avulla. Alun perin Amblin-studion perustajan Steven Spielbergin oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta hän vetäytyi tuottajaksi. Ohjaajaksi olivat ehdolla muun muassa James Cameron, Robert Zemeckis ja Tim Burton, kunnes Jan de Bont nappasi pestin. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 1995 ja ne olivat täynnä ongelmia. Sen lisäksi, että läpi kuvausten käsikirjoitusta muokattiin uudestaan Joss Whedonin ja Steven Zaillianin toimesta, kuvauksissa sattui jos jonkinlaisia onnettomuuksia ja riitoja. Hunt ja Paxton sokaistuivat hetkeksi voimakkaasti vilkkuvien valojen takia, alkuperäisen kuvausryhmän johtaja Don Burgess lähti kävelemään, kun ohjaaja de Bont tönäisi suutuspäissään kuvausassistentin maahan ja Burgessin korvannut Jack N. Green joutui sairaalaan, kun lavaste romahti hänen päälleen. Elokuva saatiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta Twister sai ensi-iltansa toukokuussa 1996. Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka sai Oscar-ehdokkuudet erikoistehosteista ja äänistä. Kriitikot eivät tosin erityisemmin lämmenneet leffalle ja se voittikin huonoimman käsikirjoituksen Razzie-palkinnon. Itse katsoin Twisterin ensi kertaa joitain vuosia sitten, mutten pahemmin piitannut elokuvasta. Kuitenkin kun katsoin sen uudestaan parin vuoden takaisen 24 tunnin elokuvamaraton -haasteen yhteydessä, pidin siitä huomattavasti enemmän. Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan Twisters (2024), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäisen Twisterin jälleen kerran ja samalla arvostella sen.

Ryhmä myrskynjahtaajia yrittää saada testattua uutta myrskydatalaitteistoaan, samaan aikaan kun hurjat tornadot riepottelevat Oklahomaa.

Alun perin Twisterin päärooleihin kaavailtiin eri näyttelijöitä. Ohjaaja Jan de Bontin täytyi taistella studiota vastaan saadakseen Helen Huntin naispääosaan ja kun aluksi miespäärooliin kaavailtu Tom Hanks kieltäytyi, tekijät siirtyivät Hanksin kanssa tuolloin Apollo 13 -elokuvaa (1995) tähdittäneen Bill Paxtonin puoleen. Helen Hunt näyttelee Jo'ta, jolla on ollut pakkomielle tornadoista siitä asti, kun hän lapsena näki tornadon imaisevan hänen isänsä mukaansa. Bill Paxton taas esittää tämän ex-miestä Billiä, joka on päättänyt jättää hurjat myrskynjahtaamiset taakseen ja siirtyä rauhallisempiin hommiin säätiedottajana. Jo ja Bill kuitenkin kohtaavat, kun Bill yrittää saada naisen allekirjoittamaan avioeropapereita, jotta Bill voisi naida uuden tyttöystävänsä Melissan (Jami Gertz), mutta entinen pari päätyykin uuteen tornadoseikkailuun. Hunt ja Paxton ovat nappivalinnat rooleihinsa. Hunt tulkitsee hyvin hahmonsa vimmaista päämääräisyyttä, kun taas Paxton vakuuttaa huomattavasti rauhallisemmassa roolissa kuin mitä häneltä on totuttu näkemään. Razzie-ehdokkuuden huonoimpana naissivuosanäyttelijänä saanut Gertz ajaa asiansa, joskin hänen hahmonsa funktio on lähinnä saada katsojalle tietoa siitä, mitä myrskynjahtaajat tekevät ja kuinka heidän laitteensa toimivat, sekä luoda tietty kolmiodraamaa.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Philip Seymour Hoffman ja Alan Ruck Dustynä ja Rabbitina, jotka kuuluvat Jo'n myrskynjahtaajien tiimiin, Cary Elwes Jo'n ja Billin pitkäaikaisena kilpailijana Jonasina, sekä Lois Smith Jo'n tätinä Meginä. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa menevästi. Hoffman irrottelee hupaisasti eksentrisenä Dustynä ja Elwes istuu passelisti ylimieliseksi vastukseksi.

Jopas, minähän pidän Twisteristä joka katselukerralla enemmän ja enemmän. Nyt koin elokuvan erittäin mainiona katastrofileffana, joka onnistui tehokkaasti imaisemaan mukaansa. Kyseessä on yllättävänkin monipuolinen viihdepläjäys, joka herättää monenlaisia tunteita näitä pyörremyrskyjä kohtaan. Elokuvassa vallitsee innostava seikkailun henki ja tornadoja haluaa lähteä itsekin tutkimaan. Näiden paikoin jopa pähkähullujen tutkijoiden into tornadoja kohtaan kuvataan hyvin ja heidän silmistään näkyy outoa ihastusta tuhoavien kierteiden edessä. Innostuksenkin ohella heti ensikohtauksesta lähtien leffa näyttää myös, millaista hirvittävää jälkeä tornadot voivat saada aikaiseksi. Puolen välin paikkeilla nähtävä kohtaus, jossa tutkijat kävelevät tuhoutuneen korttelin läpi, vetää hiljaiseksi niin hahmot kuin katsojan. Vajaan parin tunnin aikana katsoja saadaankin niin ihailemaan kuin kauhistelemaan tornadoja. Ne ovat sellainen voima, ettei niitä vastaan pienet ihmiset mahda juuri mitään. Samalla luonnonilmiö on kaikessa hurjuudessaan jylhä ja upea.

Sen lisäksi, että leffa tarjoaa mukaansatempaavaa, erittäin viihdyttävää ja paikoin jopa onnistuneen jännittävää myrskynjahtaamista, lennokkaan menon keskeltä löytyy myös maanläheisempää ihmisdraamaa. Billyn ja Jo'n suhteen setviminen voisi väärin toteutettuna pilata elokuvan, mutta vahva käsikirjoitus, hyvä ohjaus ja Paxtonin ja Huntin välinen kemia tekee siitä omanlaisensa voimavaran. Entisen pariskunnan välinen naljailu tarjoaa hyvää huumoria ja leffan aikana katsojalle valkenee vähitellen, miksi he erosivat. Samalla taas Billylle ja Jo'lle alkaa valkenemaan ilmaisun "vanha suola janottaa" merkitys.

Spielbergin, Zemeckisin, Cameronin ja Burtonin torjuttua elokuvan, ohjausvastuu päätyi lopulta Jan de Bontille, joka oli pari vuotta aiemmin tehnyt tiivistunnelmaisen toimintaleffan Speed - Kuoleman kyydissä (Speed - 1994). Twisterissä de Bont näyttää taas taitojaan tunnelmanrakentajana ja luodessaan kunnon spektaakkelia. Onkin sääli, että jo kahden leffan jälkeen miehen ohjausura lähti syöksykierteeseen jatko-osien Speed 2 - vaara iskee vesillä (Speed 2: Cruise Control - 1997) ja Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (Lara Croft: Tomb Raider - The Cradle of Life - 2003) myötä, joista jälkimmäinen onkin jäänyt de Bontin toistaiseksi viimeiseksi ohjaukseksi. Twister on taitavasti kuvattu ja pääasiassa sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat erinomaiset, etenkin tuhotut rakennukset ja kadut. Maskeeraajat tekivät alun perin huomattavasti rujompaa jälkeä, mutta kun leffa haluttiin myydä nuorille katsojille, veren määrää piti vähentää. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Mark Mancinan säveltämät musiikit luovat ehtaa seikkailun henkeä, mutta ne muuttuvat myös painostaviksi tarpeen tullen. Tehostepuoli on nykypäivänä katsottuna leffan epätasaisinta antia. Käytännön efektit ovat komeita, mutta tuohon aikaan vielä täysin lapsenkengissä olleet tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä. Joissain kuvissa tornadot näyttävät hienoilta, mutta toisissa taas ne ovat ikävästi ajan julmien hampaiden nakertamia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Twister, 1996, Universal Pictures, Warner Bros., Amblin Entertainment, Constant c Productions, Twister Productions

Arvostelu: Cast Away - tuuliajolla (Cast Away - 2000)

CAST AWAY - TUULIAJOLLA

CAST AWAY

Ohjaus: Robert Zemeckis
Pääosissa: Tom Hanks, Helen Hunt, Nick Searcy ja Chris Noth
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia
Ikäraja: 12

Cast Away - tuuliajolla on Robert Zemeckisin ohjaama elokuva. Sen idea tuli alunperin päänäyttelijä Tom Hanksilta, joka halusi tehdä uuden autiosaarileffan, mikä ei kuitenkaan kertoisi Robinson Crusoesta. Hanks oli lukenut artikkelin kuljetuspalvelu FedExistä ja kuinka sen paketteja lennätetään Tyynenmeren yli päivittäin, ja oli alkanut pohtimaan, mitä kävisi, jos yksi näistä lentokoneista putoaisi mereen. Tämä pysyi kuitenkin ideana muutamia vuosia, kunnes Hanks sai ohjaaja Zemeckisin kiinnostumaan projektista. Kuvaukset alkoivat jo vuonna 1998, jolloin kuvattiin elokuvan alkupää, minkä jälkeen tekijät pitivät vuoden tauon, jotta Hanks ehtisi kasvattamaan hiuksensa ja partansa villeiksi, sekä pudottamaan painoaan useita kiloja. Zemeckis käytti ajan hyödykseen ohjaamalla toisen leffan, Salaisuus pinnan alla (What Lies Beneath - 2000). Lopulta Cast Away - tuuliajolla saatiin valmiiksi ja elokuva sai maailmanensi-iltansa 7. joulukuuta 2000 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli iso hitti - ilmestymisvuotensa kolmanneksi menestynein leffa - minkä lisäksi se sai paljon kehuja kriitikoilta. Elokuva oli ehdolla kahdesta Oscar-palkinnosta (paras miespääosa ja paras äänitys), muttei voittanut niitä. Sen sijaan leffa voitti parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon. Itse näin Cast Away - tuuliajolla muutama vuosi sitten ja pidin sitä kelpo filminä. Kun huomasin, että elokuva täyttää nyt 20 vuotta, päätin katsoa leffan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kuljetuspalvelu FedExin järjestelmäsuunnittelija Chuck Nolandin lentokone tekee pakkolaskun keskelle Tyyntämerta, missä hän ajelehtii autiolle saarelle. Chuck yrittää keksiä pakokeinoa, apunaan ainoastaan Wilsoniksi nimeämänsä lentopallo.

Cast Away - tuuliajolla on täysin puhtaasti Tom Hanksin show. Vaikka jo muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneessä Forrest Gumpissa (1994) Hanks pääsi täysillä esille, siinä oli mukana huomattavasti enemmän sivunäyttelijöitä kuin tässä leffassa. Cast Awayssa Hanks on suurimman osan ajasta yksin autiosaarella. Tällaisessa elokuvassa onkin äärettömän tärkeää, että päänäyttelijä on hyvä, sillä elokuva luottaa täysillä päänäyttelijän suoritukseen. Ja tuttuun tapaansa Hanks on tietysti loistava! Hän tuo upeasti esiin paniikkinsa tilanteen alussa, kuten myös sen, kun hänen roolihahmonsa Chuck alkaa vähitellen ymmärtämään, kuinka saarella selvitään hengissä. Hanksin olemuksessa on jo jotain vangitsevaa, minkä ansiosta aika kuluu todella nopeasti, vaikka leffassa käytetään pitkiä aikoja ihan vain saaren tutkimiseen. Chuck on erinomaisesti kirjoitettu hahmo ja hänen henkinen matkansa ja kehittymisensä ihmisenä on hienosti rakennettu läpi elokuvan.

Cast Away - tuuliajolla on vahva ihmisen tutkiskeluhetki, missä uppoudutaan täysillä päähenkilön mieleen ja pistetään samalla katsoja pohtimaan, kuinka itse toimisi Chuckin tilanteessa. Sen lisäksi, että päänäyttelijä on nappivalinta, on myös tärkeää, että hänen hahmonsa on kirjoitettu hyvin, sillä eihän katsojaa jaksa kiinnostaa, selviääkö päähahmo, jos hahmo on tylsä. Tässä elokuvassa molemmissa on onnistuttu, minkä lisäksi tunnelma on juuri oikealla tavalla ahdistava. Katsoja todella onnistutaan pudottamaan Chuckin mukana keskelle Tyyntämerta ja siitä sitten ajelehditaan rannalle, vain huomataksemme, että täältähän ei muuten pääse pois. Epätoivo ja pakokauhu iskevät, kun on vihdoin oikeasti tajunnut tilanteen laidan. Epäonnistuvien pakoyritysten takia tietty hyväksyminen alkaa hiipiä alitajuntaan. Työssään FedExillä Chuckilla on ollut paljon resursseja käytössään ja hän on ollut aina tilanteissa ohjaksissa. Nyt häneltä viedään molemmat pois ja onkin kiehtovaa seurata, mitä tämä tekee hänen mielelleen.

Elokuvalla on kestoa lähes kaksi ja puoli tuntia, mikä on toisaalta hieman liikaa, mutta samalla oikein passeli pituus. Vaikka katsoja saattaa hämmentyä loppupäässä, kun tarina vaikuttaisi päättyneen, mutta leffa kestää silti vielä puoli tuntia, on tähän lopulta hyvä syy. Cast Away - tuuliajolla todella kertoo Chuckin henkisestä matkasta ja onkin hyvä, että siihen liittyy kunnolla erilaisiin vaiheisiin syventyminen. Loppupää on rakennettu erinomaisesti, kun sitä alkaa todella pohtimaan ja haluaisin kovasti voida syventyä siihen tässä arviossa, mutta valitettavasti se menisi vakavien spoilereiden puolelle (mikä ei tosin tainnut haitata elokuvan tekijöitä, sillä filmin trailerit näyttävät leffan tapahtumat alusta loppuun, paljastaen aivan kaiken). Itse saari on kuin yksi elokuvan hahmoista ja sekin tuntuu kehittyvän, mitä pidemmälle tarina kulkee ja mitä kauemmin Chuck viettää siellä aikaa. Lisäksi täytyy tietty kehua myös Wilsonia, Chuckin löytämää lentopalloa, mistä ihan oikeasti onnistutaan luomaan merkittävä roolihahmo, josta katsoja huomaa välittävänsä yllättävänkin paljon. Ja siis kyseessähän on ihan pelkkä lentopallo.

Elokuvan on ohjannut Robert Zemeckis, joka teki Cast Awayn noustuaan suosioon Paluu tulevaisuuteen -trilogian (Back to the Future - 1985-1990) ja Forrest Gumpin kautta, mutta juuri ennen kuin hän ihastui tekemään karmivia digianimaatioitaan, kuten Napapiirin pikajunan (The Polar Express - 2004) ja Beowulfin (2007). Verrattuna moniin muihin Zemeckisin teoksiin, Cast Away - tuuliajolla on jokseenkin kypsempi ja pohdiskelevampi teos. Tässä Zemeckis hyödyntää paljon rauhallisuutta ja hiljaisuutta pitkien kohtauksien ja kuvien voimin. Kuvaus on muutenkin erinomaista läpi leffan. Riippuen tilanteesta, saarta kuvataan ahdistavana ja karuna paikkana, kun taas välillä sen kauneutta korostetaan. Läpi leffan myös osoitetaan, kuinka pieni täplä Chuck vain on saaren ja etenkin valtameren keskellä, korostaen, että vaikka lentokoneet kiertelisivät meren yllä etsimässä häntä, on todella pieni todennäköisyys, että ne osuisivat juuri hänen saarensa kohdalle. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit ovat tehneet hyvää työtä, mutta digiefektein luodut myrskyt ovat nähneet parhaat päivänsä. Äänimaailma on kuitenkin fantastinen. Lähes kaikki saarella tapahtuva täytyi äänittää jälkikäteen, sillä tuuli ja meren pauhu olivat liian kovaääniset. Lopullisessa äänimaisemassa kaikki luonnon äänet ovat oikeilla tavoilla korostetut. Alan Silvestrin säveltämää musiikkia hyödynnetään taidokkaasti ja leffa tietää tasan tarkkaan, milloin käyttää musiikkia ja milloin pelkkiä ääniä.

Yhteenveto: Cast Away - tuuliajolla on hieno filmi, missä Tom Hanks pääsee kenties vielä paremmin oikeuksiinsa kuin koskaan ennen. Kyseessä on täysin Hanksin show ja hän tulkitseekin hienosti hahmonsa mielen murenemista, kun tämä jää loukkuun autiosaarelle. Katsojasta tuntuu siltä kuin olisi itsekin saarella mukana, sillä päähenkilön mielenmaisemaa onnistutaan avaamaan niin taidokkaasti. On yllättävänkin mukaansatempaavaa seurata ihan vain saaren tutkiskelua luonnon äänien keskellä. Kahden ja puolen tunnin kesto on nopeasti ohi, vaikka viimeisen puolen tunnin aikana katsoja saattaakin ihmetellä, miksi elokuva kestää vielä niin kauan. Mukana on hilpeitä hetkiä, sekä myös koskettavuutta. Enpä olisi koskaan arvannut, kuinka paljon voinkaan välittää lentopallosta. Robert Zemeckisin ohjaus on hienoa ja onkin harmi, että Cast Awayn jälkeen alkoi selvä alamäki hänen urallaan. Tämä elokuva on kuitenkin loistava ja jos se on yhä näkemättä, kannattaa se katsoa. Tai vaikka sen olisi nähnyt montakin kertaa, on elokuvan 20-vuotisjuhla hyvä syy katsoa se jälleen uudestaan!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Cast Away, 2000, Twentieth Century Fox, DreamWorks, ImageMovers, Playtone