Nykyaika (Modern Times - 1936) - elokuva-arvostelu

NYKYAIKA

MODERN TIMES

Ohjaus: Charlie Chaplin

Näyttelijät: Charlie Chaplin, Paulette Goddard, Henry Bergman, Stanley Sandford, Chester Conklin, Al Ernest Garcia, Stanley Blystone, Richard Alexander, Murdock MacQuarrie ja Cecil Reynolds

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: S

Modern Times, eli suomalaisittain Nykyaika on Charlie Chaplinin ohjaama, käsikirjoittama, tuottama, tähdittämä, leikkaama ja säveltämä elokuva. Markkinoidessaan elokuvaansa Kaupungin valoja (City Lights - 1931) Euroopassa, Chaplin näki suuren laman vaikutukset tavallisissa ihmisissä, sekä modernisaation haitat työllisyydessä. Keskusteltuaan Mahatma Gandhin kanssa aiheesta, Chaplin alkoi kynäillä elokuvaa modernisaatiosta. Pelätessään, että hänen mykkäelokuvansa olivat menettäneet suuren yleisön kiinnostuksen äänielokuvien synnyn myötä, Chaplin aikoi aluksi tehdä leffasta ensimmäisen puhe-elokuvansa. Hän kuitenkin koki lopulta, että hänen Kulkuri-hahmonsa menettäisi universaalin viehätyksensä, jos tämä alkaisi puhua englantia, joten hän päätti poistaa suuren osan elokuvan puhutuista repliikeistä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1934 ja lopulta Nykyaika sai maailmanensi-iltansa 5. helmikuuta 1936 - tasan 90 vuotta sitten! Elokuva oli menestys, joka sai poliittisuudellaan aluksi ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta josta on vuosien varrella muodostunut ehta klassikko. Nykyaika oli myös yksi ensimmäisistä elokuvista, jonka Yhdysvaltain Kongressin kirjasto valitsi Kansalliseen elokuvaluetteloonsa yhtenä Amerikan tärkeimmistä elokuvista. Itse katsoin Nykyajan ensi kertaa vuonna 2020, osana 24 tunnin elokuvamaraton -haastetta. Pidin elokuvasta paljon ja kun huomasin sen täyttävän tänä vuonna 90 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Kulkuri kokeilee onneaan eri työpaikoilla, samalla kun hän yrittää auttaa orvoksi jäänyttä köyhää nuorta naista, johon mies rakastuu heti ensisilmäyksellä.

Nykyajassa Charlie Chaplin nähtiin viimeistä kertaa ikonisimmassa roolissaan Kulkurina - hahmona, jota mies esitti ensimmäisen kerran vuonna 1914. Kulkuri on vanha tuttu hupsu itsensä; hyvää tarkoittava ja rakkautta kaipaava sympaattinen mies, joka ei kuitenkaan ole järin hyvä missään ja aiheutuukin vähän väliä ongelmiin muun muassa lain kanssa, usein väärinkäsityksen takia. Kulkuri on aina yhtä tykättävä heppu, pitkälti Chaplinin aina yhtä valloittavan roolisuorituksen takia. Mies on täysin elementissään Nykyajassa, heittäytyen täysillä roolinsa vietäväksi ja pistäessään itseään likoon milloin minkäkin hauskan tilanteen vuoksi. Miehen komediallinen ajoitus hakee vertaistaan ja leffa on jälleen yksi osoitus siitä, miksi Chaplin oli mykkäajan kuningas.

     Elokuvassa nähdään myös Paulette Goddard vastikään orvoksi jääneenä nuorena naisena, jolla ei ole rahaa ruokaan ja varastaessaan leipää hän törmää Kulkuriin, joka rakastuu neitoon välittömästi, Stanley "Tiny" Sandford Kulkurin kollegana tehtaalla, joka ei voi sietää omituisen pienen miehen oikkuja, Al Ernest Garcia tehtaan johtajana, Edward LeSaint seriffi Coulerina, Chester Conklin mekaanikkona, Murdock MacQuarrie keksijä Billowsina, sekä Henry Bergman kahvilan pitäjänä. Muutkin näyttelijät hoitavat hommansa oivallisesti, Goddardin omatessa täydellistä sinisilmäisyyttä, jolla hän saa niin Kulkurin kuin katsojan sympatiat ja avunannon puolelleen.

Nykyaika käynnistyy fantastisella metaforalla: kuvalla lampaista, joka muovautuu miehiksi menossa töihin tehtaalle, osaksi koneistoa, joka palvelee kaikkia muita kuin heitä. Jo ensimmäisessä kuvassa Chaplin näyttää, mitä mieltä hän on maailman menosta, eikä ihme, että aiemmin lähinnä kivoja romanttisia ja hauskoja elokuvia tehneen Chaplinin ensimmäinen poliittinen työ pisti hänet oikeiston silmissä potentiaalisten kommunistien listalle, samalla kun vasemmisto ylisti miestä liberaalina edelläkävijänä. Kaikki tämä selvästi vain lietsoi Chaplinia, joka päättikin pistää oikein kunnolla haisemaan natsivastaisessa Diktaattorissa (The Great Dictator - 1940) muutamaa vuotta myöhemmin.

Nykyaika on edelleen erinomainen teos, jonka ajankohtaisuus ei valitettavasti ole hävinnyt minnekään. Chaplinin tuohtumus modernisoitumista kohtaan on yhä ymmärrettävää, kun jälleen maailma on lipsahtanut siihen, että rikkaat yrittäjät rikastuvat ja vähävaraisten duunareiden ja työttömien olot kurjistuvat. Koneet korvaavat ihmisiä yhä vain enemmän tekoälyn myötä, enkä usko, että Chaplin olisi mielissään nykypäivän menosta. Jos Chaplin tekisi Nykyajan vuonna 2026, saisi se todennäköisesti hyvin samanlaisen reaktion. Toiset ylistäisivät sitä vahvana kannanottona modernista menosta, kun toiset taas haukkuisivat leffaa vihervasemmistolaiseksi wokepropagandaksi ja sen tekijää kommunistiksi.

Chaplinin kannanotto ei kuitenkaan ole mitään saarnaamista, vaan hän hoitaa yhteiskuntasatiirinsa itselleen ominaisen huumorin kautta. Luvassa on jälleen jos jonkinlaista kommellusta ja nykypäivän elokuvantekijöiden kuuluisi edelleen ottaa mallia Chaplinin fyysisen komedian nerokkuudesta. Kohtaukset, kuten alun sähellys tehtaalla, rullaluistelu kauppakeskuksessa, vankilasekoilu ja finaali kahvilassa, ovat toinen toistaan ikimuistoisempia, levittäen hymyn vähän väliä katsojan huulille ja tarjoten tasaisin väliajoin naurunhörähdyksiä. Chaplinille tuttuun tapaan Nykyajasta löytyy myös hempeän herkkää romanssia, mikä tuo toivon pilkahdusta kurjien oltavien keskelle. Kaikki tämä yhdistyy sulavasti puolentoista tunnin mittaiseksi ajatuksia herättäväksi hupipaketiksi, joka on ehdottomasti ansainnut asemansa ajattomana klassikkona.

Nykyaika on myös teknisesti pätevä. Se on hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot ja puvustus on oivallista. Tuon ajan tehostetiimi oli erityisen nokkela rullaluistelukohtauksessa, jossa hurjalta näyttävä pudotus onkin kekseliäs silmänkääntötemppu. Ääniä hyödynnetään Chaplinin elokuvaksi poikkeuksellisen paljon, mutta tuolloinkin yleensä osana jotain konetta, toimien samalla metaforana tuolloiselle muutokselle myös elokuvamaailmassa. Chaplin itse toimi myös elokuvan säveltäjänä. Hänen musiikkinsa ovat niin hupaisat kuin nätitkin ja onpa elokuvan rakkausmelodiasta muodostunut pohja Nat King Colen Smile-kappaleelle Syvä hymy -elokuvaa (Smile - 1975) varten. Nykyaikana moni tuntee biisin todennäköisimmin Joker-leffan (2019) kautta, osoittaen Chaplinin töiden vaikutuksen vuosikymmenten saatossa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Modern Times, Yhdysvallat, 1936, Charles Chaplin Productions

Arvostelu: Chaplinin poika (The Kid - 1921)

CHAPLININ POIKA

THE KID

Ohjaus: Charlie Chaplin
Pääosissa: Charlie Chaplin, Jackie Coogan, Edna Purviance, Tom Wilson, Henry Bergman, Charles Reisner, Carl Miller ja Lita Grey
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 8 minuuttia
Ikäraja: S

Charles "Charlie" Chaplin on yksi elokuvahistorian tunnetuimmista ja merkittävimmistä tekijöistä. Chaplin aloitti esiintyjänuransa jo lapsena, siirtyen vähitellen isompien teattereiden lavoille. Vuonna 1909 Chaplin liittyi Pariisin varieteeteatteri Folies Bergèreen ja lähti kiertämään Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Yhdysvalloissa Keystone-elokuvayhtiön edustaja bongasi Chaplinin esiintymisen ja tarjosi tälle hommia elokuvien parissa. Chaplinin ensimmäinen elokuvarooli oli lyhytleffassa Chaplin reportterina (Making a Living) vuodelta 1914. Chaplin kuitenkin inhosi lopullista teosta, syyttäen tekijöitä hänen esiintymisensä liiallisesta muokkaamisesta. Chaplin sai enemmän vapauksia seuraavissa teoksissaan ja pääsi jopa ohjaamaan niitä, luoden samalla itselleen ikonisen Kulkuri-hahmon. Keystone-sopimuksen päätyttyä Chaplin siirtyi Essanay-yhtiölle, mikä nosti hänet suurempaan suosioon. Chaplinista tuli niin suuri tähti, että lehdistö alkoi käyttämään termiä "Chaplinitis"-epidemia. Essanayn jälkeen Chaplin päätyi Mutual-studiolle, mutta oli silti sitä mieltä, ettei hänellä ollut tarpeeksi taiteellista vapautta ja loikin oman yhtiönsä, josta muodostui United Artists. Chaplin työsti uusia lyhytelokuvia, mutta alkoi samalla suunnittelemaan ensimmäistä koko illan filmiään. Chaplin itse kirjoitti käsikirjoituksen ja tuotti ja ohjasi elokuvan, mutta vain päiviä ennen tuotannon alkamista hänen vastasyntynyt poikansa menehtyi. Leffan teon raskautta vain lisäsi se, että kun se oli saatu kuvattua, Chaplinin vaimo halusi erota ja yritti viedä suuren osan Chaplinin omaisuudesta. Chaplinin täytyikin salakuljettaa kuvattu materiaali hotellille, jotta voisi leikata filmin ilman, että hänen ex-vaimonsa pääsisi siihen käsiksi. Lopulta elokuva kuitenkin saatiin valmiiksi ja Chaplinin pojaksi nimetty teos sai maailmanensi-iltansa 21. tammikuuta 1921 - tasan SATA vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys, mitä ylistettiin ympäri maailman. Leffa vain kasvatti Chaplinin suosiota ja teki hahmon poikaa esittävästä Jackie Cooganista ensimmäisen suuren lapsitähden. Itse näin Chaplinin pojan ensimmäistä kertaa ala-asteella ja olen sen jälkeen tainnut katsoa sen kerran isoäitini kanssa. Viime kerrasta on kuitenkin kulunut jo yli 10 vuotta. Nyt kun huomasin, että elokuva viettäisi satavuotisjuhlaansa, päätin tietenkin juhlistaa tätä katsomalla sen pitkästä aikaa ja arvostelemalla sen. Suureksi ilokseni huomasin, että elokuvateatteri Orion järjesti näytöksen Chaplinin pojasta ja kävin katsomassa elokuvan siellä. On kyllä aivan mieletöntä nähdä tänä päivänä valkokankaalla jotain, mikä kuvattiin sata vuotta sitten.

Häpeää kantava äiti jättää vastasyntyneen lapsensa kadulle. Sieltä lapsen löytää kulkuri, joka hetken pohdiskelun jälkeen päättää kasvattaa lapsen omanaan.

Charlie Chaplin ei vain ohjannut, käsikirjoittanut, tuottanut ja jopa leikannut elokuvaa (sekä säveltänyt siihen uusia musiikkeja vuosikymmeniä myöhemmin), vaan näyttelee myös tietty pääosaa, eli tunnetuinta hahmoaan ja yhtä elokuvahistorian tunnetuimmista komediahahmoista, kulkuria. Ei ole mikään ihme, että Chaplin nousi niin valtavaan suosioon: hän todella on nero. Chaplinin tilannetaju, komediallinen nokkeluus, suuri energia ja mieletön heittäytyminen saavat ihailemaan edelleen. Vaikka vuosien varrella on noussut esiin monia samaa yrittäviä, ei lähes kukaan vedä vertoja Chaplinille.
     Hienon suorituksen tekee myös elokuvan kuvausten aikaan vasta kuutisenvuotias Jackie Coogan, joka esittää orvoksi jätettyä lasta, jonka kulkuri nimeää Johniksi. Coogan on valloittavan sympaattinen keppostelevana poikana, joka seuraa tarkasti ottoisänsä jalanjäljissä. Hänkin eläytyy rooliinsa suurella antaumuksella ja hoitaa hommansa täysillä. Ei mikään ihme, että hän nousi suuremmaksi filmitähdeksi kuin yksikään lapsi häntä ennen.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Edna Purviance lapsestaan luopuvana äitinä ja Tom Wilson poliisina, jonka kanssa kulkuri ja John-poika joutuvat jatkuvasti ongelmiin, keksiessään epärehellisiä keinoja tienata rahaa.

Chaplinin poika oli ilmestyessään mullistava teos, sillä se yhdisti komediaa ja draamaa tavalla, mihin ei oltu elokuvissa totuttu. Genret pidettiin yleensä vahvasti erillään, mutta eipä Chaplinia kiinnostanut tehdä sitä, mitä muut tekivät. Väärissä käsissä tällainen kokeilu olisi voinut mennä pahasti mönkään, mutta Chaplin onnistuu yhdistelyssä mestarillisesti. Elokuvantekijöiden pitäisi tänä päivänä ottaa mallia siitä, kuinka upeasti ja saumattomasti Chaplin yhdistää suurten tunteiden lajityyppejä, ilman että ne heikentävät toisiaan. Komediakohtauksissa saa todella nauraa ääneen. Vaikka jotkut mieltävät Chaplinin huumorin älyttömäksi kohellukseksi, olen vahvasti eri mieltä. Chaplin oli nimenomaan perfektionisti, joka suunnitteli kaiken äärimmäisen tarkkaan ja sen myös huomaa. Kaikki fyysinen huumori on huiman kekseliäästi koreografioitua ja se sisältää paljon pieniä yksityiskohtia, joita ei välttämättä edes huomaa ensimmäisellä katselulla. Tilannetaju Chaplinilla todella oli kohdillaan ja kaikki on paikoillaan prikuulleen oikein. Elokuva on hulvaton ilman, että se sisältää yhtäkään ääneen sanottua vitsiä. Nykypäivän tekijöillä menisi sormi suuhun, kun heidän pitäisi tehdä komedia mykkäleffana, mutta Chaplin hoitaa homman vaikka unissaan.

Chaplinin kyky hyppiä genrestä toiseen on todella hämmästyttävää, sillä yhdessä kohtaa saatat nauraa mahan kipeäksi ja heti seuraavassa hän läimäisee mukaan jotain äärimmäisen traagista, mikä avaakin kyynelhanat. Läpi leffan ihmettelin, kuinka hän onnistuukaan tekemään tämän näin maagisesti. Katsoja uppoutuu elokuvan lumoihin heti alusta alkaen, jolloin se todella ujuttautuu katsojan tunteisiin. Pinnalle nousevat tunteet ovatkin erikoisen voimakkaita ja vaikka muistelin leffan olevan paikoitellen surumielinen, en muistanut, että se on näin liikuttava. Kulkurin ja John-pojan välisestä isä-poika-suhteesta on onnistuttu rakentamaan niin merkityksellinen ja lämmin, että se sulattaa kyynisemmänkin katsojan sydämen. Heidän puolestaan saakin jännittää, kun paikalle saapuu poliisi tai vielä pahempaa, orpokotiin lapsia vievät viranomaiset. Jälkimmäinen johtaakin kohtaukseen, mikä tykittelee draaman ja komedian välillä uskomattomin tavoin, tuoden mukaan myös vaikuttavia stuntteja.

Teknisestikin Chaplinin poika on kestänyt aikaa erinomaisesti. Kuvaus on taidokasta ja Chaplinin leikkaus sujuvaa. Elokuvalla on kestoa vain hieman yli tunti ja ottaen huomioon, ettei se tunnu kiirehtivän, on vieläkin käsittämätöntä, että se onnistuu repimään katsojasta irti näin voimakkaita tunteita. Ruutuun ilmestyviä tekstejä käytetään hyödyksi vain silloin, kun on pakko, eikä elokuva aliarvioi katsojaansa. Lavasteet ja asut ovat oivallisesti luotuja. Etenkin kulkurin asu ja maskeeraus ovat jääneet ymmärrettävästi elokuvahistoriaan elämään. Uniosuudessa nähtävät tehosteet toimivat hienosti edelleen. Musiikeilla on myös valtava rooli leffassa ja niistä vastaa (yllätys yllätys) Chaplin itse. Chaplinin sävelmät ovat veikeät ja todella koskettavat. Traagisten hetkien aikana soiva kaunis musiikki saa jo itsessään herkistymään. Chaplinilla on myös lahja kertoa heti ensinuoteilla, mitä katsojan pitäisi olla mieltä tietystä hahmosta. Kun tietyt pahaenteiset soinnut alkavat, katsoja arvaa ruutuun ilmestyvistä hahmoista, etteivät nämä ole mukavia. Samoin poliisille sävelletyt musiikit ovat arvokkaita.

Yhteenveto: Chaplinin poika on mykkäelokuvien ja draamakomedian kiistaton mestariteos ja klassikko, missä Charlie Chaplin pääsi ensi kertaa esittelemään monilahjakkuuttaan koko illan elokuvassa. Chaplin hoitaa jokaisen tonttinsa erinomaisesti, oli kyse sitten valloittavan heittäytyvästä esiintymisestä kameran edessä tai ammattimaisesta ja perfektionistisesta ohjauksesta kameran takana. Myös käsikirjoittaminen, leikkaus ja musiikki hoituvat kuin käden käänteessä. Chaplin yhdistelee vaikuttavasti komediaa ja draamaa, saaden katsojan vuoronperään nauramaan ääneen ja sitten pidättelemään kyyneliä. Kulkurin ja pojan välisestä isä-poika-suhteesta on saatu aidosti erittäin liikuttava, mutta myös sydämellinen ja hilpeä. Kaksikon keksimät tavat tehdä rahaa tarjoavat paljon hauskuutta. Komedia ei ole mitään typerää koheltamista, vaan tarkoin mietittyä koreografiaa, jossa kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen. Vaikka elokuva kestääkin vain hieman yli tunnin, se saa kulkea kaikessa rauhassa eteenpäin, eikä koskaan kiirehdi. Chaplinin poika on todella kestänyt aikaa ja yhä sata vuotta myöhemmin se tarjoaa valtavasti iloa (ja haikeutta) katsojalleen. Jos leffaa ei ole vielä nähnyt, on satavuotisjuhla mitä parhain syy vihdoin sivistää itseään tällä klassikoiden klassikolla. Juhla on myös täydellinen syy katsoa Chaplinin poika jälleen uudestaan. Tästä filmistä todella löytyy sitä elokuvan taikaa!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Kid, 1921, Charles Chaplin Productions