Arvostelu: Paranormal Activity: The Ghost Dimension (2015)

PARANORMAL ACTIVITY: THE GHOST DIMENSION (2015)

Ohjaus: Gregory Plotkin
Pääosissa: Chris J. Murray, Brit Shaw, Ivy George, Dan Gill, Olivia Taylor Dudley, Michael Krawic, Chloe Csengery ja Jessica Tyler Brown
Genre: kauhu, jännitys
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia / Unrated: 1 tunti 37 minuuttia / Alternate Cut: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 16

Kun ensimmäistä Paranormal Activitya (2007) tehtiin, ei idean isä Oren Peli varmasti voinut kuvitella, kuinka suosittu jutusta tulisi. Sen lisäksi, että ensimmäistä elokuvaa kehuttiin pelottavimmaksi elokuvaksi koskaan, se tienasi pienehkön budjettinsa takaisin moninkertaisesti ja se sai viisi jatko-osaa. Itse katsoin noin vuosi sitten sarjan neljä ensimmäistä osaa, jotka olivat kaikki toimivia pätkiä. Aloimme ennen uutta vuotta tyttöystäväni kanssa katsomaan Paranormal Activity -sarjaa (2007-2015) alusta asti - kolme ensimmäistä katsoimme Netflixista ja kolme viimeistä vuokrasimme. En ollut ennen nähnyt sarjan kahta viimeistä osaa, eli The Marked Onesia (2014) ja sarjan päätösosaa The Ghost Dimension. The Marked Ones oli mielestäni aika heikko lisäosa ja toivoin, että The Ghost Dimension olisi jälleen ihan hyvä, etenkin kun kyseessä olisi sarjan lopetuselokuva. Hieman minua epäilytti elokuvan mainoslause, jossa lupaillaan, että katsojat näkisivät vihdoin kunnolla kummalliset asiat. Toivoin, ettei kyseessä olisi digimörköjä tai muuta vastaavaa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Paranormal Activity, Paranormal Activity 2 (2010), Paranormal Activity 3 (2011), Paranormal Activity 4 (2012) ja Paranormal Activity: The Marked Ones!

Perhe muuttaa uuteen taloon, jossa alkaa tapahtua kummia ja heidän tyttärensä alkaa käyttäytymään oudosti ja puhumaan jollekin olemattomalle nimeltä Toby. Perheen isä Ryan löytää vanhan videokameran, jolla hän huomaa pystyvänsä näkemään paranormaalit asiat, joita tavallisesti ei voisi nähdä. Hän myös löytää kasan vanhoja videonauhoja, joissa esiintyy kaksi tyttöä nimeltä Katie ja Kristi.

Jälleen mies- ja naispääroolit ovat tietynlaiset. Ryan-isä (Chris J. Murray) haluaa tutkia, mistä on kysymys ja asentaa kameroita ympäri asuntoa, jotta hän saisi taltioitua outoudet, joita elokuvassa tapahtuu. Sen sijaan Emily-äiti (Brit Shaw) ei usko mihinkään haamuihin ja kokee, että Ryan hukkaa aikaansa kameroiden kanssa. Onneksi kummallisuuksien lisääntyessä Emilyynkin tulee järkeä. Kyllähän asetelma toimii jälleen omalla tavallaan, mutta olisihan sitä vaihtelua voinut olla. Murray ja Shaw suoriutuvat toimivasti rooleistaan.
     Pariskunnan tytär Leila (Ivy George) todistaa jälleen, että lapset voivat olla hyvinkin karmivia. Jos sarjan aiemmat osat on katsonut, saattaa helposti nielaista, kun Leila mainitsee ensimmäisen kerran Tobyn nimen. Tobyhan on siis Paranormal Activity 3:ssa esiintyneiden Katien ja Kristin nimitys demonille. Leila juttelee tyhjyydelle ja alkaa käyttäytyä aggressiivisemmin, mitä pidemmälle elokuva kulkee. George on hyvä karmivana pikkutyttönä.
     Asuntoon muuttaa myös Ryanin veli Mike, jota esittää Dan Gill. Mikella on hölmön näköiset viikset, joiden takia hän näyttää 1980-luvun aikuisviihdetähdeltä tai wannabe-Freddie Mercurylta. Mike ottaa oudot asiat aluksi hassutteluna, mutta kyllä se hymy hyytyy elokuvan aikana. Talossa pyörii myös Skyler (Olivia Taylor Dudley), josta ei oikein ota selvää, onko kyseessä jonkun sukulainen vai pelkkä kaveri. Joka tapauksessa hahmo on mukana ja hän huomaa, että Leila käyttäytyy erikoisesti.
     Elokuvassa nähdään myös Michael Krawicin näyttelemä Isä Todd, joka saapuu auttamaan perhettä. Olisi ollut hienoa, jos hahmon tilalle avuksi saapuisi sama demonikarkottaja, joka esiintyi ensimmäisessä Paranormal Activityssa. Katie (Chloe Csengery) ja Kristi (Jessica Tyler Brown) esiintyvät elokuvassa vanhoilla videonauhoilla. Myös Hunter Reylla (Aiden Lovekamp) ja karmivalla isoäiti Loisilla (Hallie Foote) on pienet roolit elokuvassa. Tämä on ensimmäinen ja ainoa Paranormal Activity -elokuva, jossa aikuis-Katie (Katie Featherston) ei esiinny ollenkaan.

Elokuva alkaa Paranormal Activity 3:n lopusta ja näyttää siitä tapahtumia vielä eteenpäin, joita ei olla ennen nähty. Siitä päästään joulukuuhun 2013, jolloin perhe on muuttanut uuteen asuntoonsa. Ryan löytää mystisen kameran ja kuvatessaan sillä hän huomaa outoja vääristymiä ilmassa, sekä kummallisia muotoja. Elokuva tosiaan näyttää vihdoin, mikä perheitä on riivannut läpi elokuvasarjan. Ja kuten pelkäsinkin, kyseessä on digimörkö. On eri asia, kerrotaanko katsojille tarinan lähtökohdista, vai näytetäänkö heille kaikki mahdollinen, jolloin ei voi vihjeistä päätellä mitään itse. Vaikea enää katsoa sarjan muita elokuvia, kun tietää, että Toby-demoni onkin musta mössö, joka leijuu ympäri asuntoa. Ilmassa leijuvat vääristymät ovat vielä toimivia, mutta kun elokuvaan tuodaan liikaa efektejä, sarjan "hienous" katoaa. Elokuva ilmestyi teattereihin 3D:nä ja vaikuttaisi siltä, että tekijät ovat miettineet lähinnä sitä, miten tehostetta voidaan hyödyntää, eikä itse tarinaa, jolloin monet asiat on tehty vain vähän siihen suuntaan.

Edellisten osien tapaan myös The Ghost Dimension on "found footage" -tyylillä tehty elokuva, eli hahmot itse kuvaavat kaiken. Enää ei vaivauduta selittämään, miksi päähahmo haluaa kuvata asioita koko ajan ja vain kummallisuuskamera antaa selityksen "found footagen" käyttöön. Muille kameroille ei anneta syytä. Ainoa selitys on luultavasti, että aiemmat olivat "found footage" -elokuvia, joten tämänkin täytyy olla, jotta se tuntuu Paranormal Activitylta. Siitä pitää antaa plussaa, että yöt alkavat jälleen lyhyellä tekstillä, jossa lukee kuinka mones yö ja mikä päivämäärä on kyseessä, mikä puuttui kokonaan The Marked Onesista. Tämä ei onneksi tunnu lisäosalta, vaan jatkolta Paranormal Activity 4:lle. Elokuva yrittää selittää kaikki kysymykset, joita aiemmat osat ovat herättäneet, muttei tietenkään vastaa niihin kysymyksiin, jotka tämä herättää. Sarjan mystiikka on kokonaan poissa ja välillä tuntuu, etteivät tekijät edes katsoneet aiempia osia. The Marked Onesin loppu on varmaan vilkaistu, sillä menneisyyteen johtavaa ovea on hyödynnetty tässäkin. Jonkinlainen selitys, mikä annettiin demonin hääräämiselle aiemmissa osissa on unohdettu ja tähän on luotu uutta selitystä, jossa ei oikeastaan ole järkeä ja joka kuulostaa pienoiselta kopiolta The Omenista (1976). Lopputuloksen voi arvata etukäteen, kun tajuaa, mihin tarina on menossa ja lopetus on sellainen antikliimaksi, että helposti voi mennä maku koko sarjasta.

Vaikka elokuvassa on viihdyttäviä osuuksia ja ihan toimiva lähtökohta, ei NELJÄN henkilön kirjoittama käsikirjoitus tunnu tietävän ollenkaan, mihin suuntaan sen pitäisi mennä. Jonkun työtiimissä olisi pitänyt mennä läimäisemään käsikirjoituksella kirjoittajia naamaan ja kysymään, että mitä he ovat miettineet? Kun sarjasta selvinneet asiat kirjoittaa ylös yhdelle paperille siihen järjestykseen, missä ne aikajanalla tapahtuisivat, ei koko tarinassa ole enää järkeä. Jännitystä löytyy hieman loppupuolelta, mutta vain hieman, eikä oikeaa tunnelmaa tunnu löytyvän koskaan. Kyseessä on huono elokuva, eikä se todellakaan ole toimiva lopetus, jonka ihan hyvä kauhuelokuvasarja ansaitsisi. Siinä näytetään liikaa, rikotaan aikajanaa, ei huomioida edellisiä elokuvia, yritetään tuoda turhaa lisäystä mukaan ja siitä on unohdettu, mistä ensimmäisten osien jännitys sai voimansa - siitä ettei asioita selitetty ja näytetty. Sarjan lopetus jättää jutun kesken, jolloin on oikeastaan ihan sama, mihin osaan päättää katsomisen, sillä tarina ei tunnu johtavan mihinkään. Harmittaa Oren Pelin puolesta, sillä hänen rakkauslapsensa Paranormal Activity on pilattu tällä tavalla. Juttu olisi pitänyt jättää neljänteen osaan, sillä se on viimeinen toimiva elokuva sarjasta. Sarja on muuttunut massakauhuksi joka elokuvan myötä, mutta The Ghost Dimension on jo ihan liian massakauhuleffa ja sitä on nimestään huolimatta vaikea yhdistää yksinkertaiseen ensimmäiseen osaan.

Elokuvan on ohjannut Gregory Plotkin, joka ei varmaan ole kyseenalaistanut käsikirjoitusta ollenkaan, vaan tehnyt vain kaiken, mikä on paperille kirjoitettu. Leikkaus on ihan sujuvaa. "Found footage" -kuvaustyyli ei toimi, sillä sille ei ole mitään selitystä. Visuaaliset tehosteet ovat kehnoja ja siinä kohtaa, kun tajuaa, miksi tämä piti tehdä 3D:nä, katsoja saattaa sanoa ääneen: "Voihan nyt vittu!" Äänitehosteilla on leikitty, mutta ne eivät pääse erityisemmin esille. Musiikkia ei ole tähänkään osaan sävelletty.

Paranormal Activity: The Ghost Dimensionista on olemassa kolme eri versiota: alkuperäinen teatteriversio, lähes kymmenen minuuttia pidempi Unrated-versio, sekä Alternate Cut, joka on muuten samanlainen kuin Unrated, mutta sen lopetus on erilainen. Unrated-versio sisältää uusia kohtauksia, joita ei esiinny teatteriversiossa. Itse näin elokuvasta alkuperäisen teatteriversion.

Tämä on selkeästi sarjan huonoin osa, The Marked Onesin ollessa toisella sijalla heikkoudessa. Kolmanneksi heikoin on Paranormal Activity 2. Se on kuitenkin ihan hyvä elokuva, mutta sen tylsät osuudet tekevät siitä hieman heikomman kuin muut neljästä ensimmäisestä osasta. Kolmanneksi paras on sarjan avausosa Paranormal Activity, jossa jännitys ja kauhu on luotu yksinkertaisesti ja hienovaraisesti. Vaikka kyseessä on omalaatuinen kauhuelokuva, jota muut ovat lähinnä kopioineet ja laajentaneet, mielestäni parhaimmat osat ovat Paranormal Activity 3 ja Paranormal Activity 4, sillä niissä intensiivisyys ja jännitys ovat muita osia enemmän esillä. Etenkin kummankin osan loput ovat piinaavia. Suosittelen katsomaan sarjan neljä ensimmäistä osaa, mutta jättämään The Marked Onesin ja The Ghost Dimensionin väliin, sillä ne pilaavat tarinan.

Yhteenveto: Paranormal Activity: The Ghost Dimension on huono lopetusosa ihan toimivalle kauhuelokuvasarjalle. Siinä on viihdyttäviä osuuksia, mutta lähinnä se tuntuu pilaavan sarjan tarinaa. Se yrittää vastata kysymyksiin, joita sarjan aikana on herännyt, mutta samalla muuttaa tarinaa oudosti, eikä vastaa kysymyksiin, jotka tämä elokuva herättää. Näyttelijätyö on sentään ihan sujuvaa. "Found footage" -kuvaustyyliä ei perustella ollenkaan, mikä oli laiska ratkaisu käsikirjoittajilta. Outouksia kuvaava kamera on ihan toimiva lisä, mutta outouksien näyttäminen olisi voinut jättää siihen, että ilma väreilee oudosti. Leijuvaa mustaa mömmö-Tobya ei olisi tarvinnut näyttää ollenkaan. Tehosteet ovat heikot ja 3D:n käyttö ilman, että elokuvan katsoo oikeasti 3D:nä, ei toimi yhtään. Elokuvalla oli neljä käsikirjoittajaa, mutta he eivät yhdessä kyenneet luomaan toimivaa päätöstä sarjalle. Muutoksilla elokuvasta voisi saada ihan hyvän. Harmi vain, että muutoksia elokuva tarvitsee useita. En suosittele katsomaan Paranormal Activity: The Ghost Dimensionia. Itse ajattelin tästä lähtien katsoa vain sarjan neljä ensimmäistä osaa, sillä ne ovat ihan hyviä, vaikka eivät olekaan kovin erityisiä.

Kirjoittanut: Joonatan, 7.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Paranormal Activity: The Ghost Dimension, 2015, Paramount Pictures, Blumhouse Productions, White Noise Factory

Arvostelu: Paranormal Activity 3 (2011)

PARANORMAL ACTIVITY 3 (2011)

Ohjaus: Henry Joost ja Ariel Schulman
Pääosissa: Christopher Nicholas Smith, Lauren Bittner, Jessica Tyler Brown, Chloe Csengery, Dustin Ingram, Hallie Foote ja Johanna Braddy
Genre: kauhu, jännitys
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia / Unrated Director's Cut: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Paranormal Activity (2007) ja sen jatkoesiosa Paranormal Activity 2 (2010) olivat isoja hittejä, joten tietysti sarjaan tehtiin lisää elokuvia. Budjettia nostettiin jälleen parilla miljoonalla ja Paranormal Activity 3 tuottikin maailmanlaajuisesti yli sata miljoonaa dollaria. Itse näin sarjan neljä ensimmäistä osaa vasta vuosi sitten ja pidin niitä toimivina kauhupätkinä. Joulun jälkeen aloimme tyttöystäväni kanssa katsomaan sarjaa alusta alkaen ja Paranormal Activity 3 olikin viimeinen elokuva, jonka katsoimme vuonna 2016. Ensimmäisellä kerralla kun näin elokuvan, minun oli vaikea katsoa se loppuun asti, sillä tunnelma oli mielestäni niin piinaava. Toivoin, että tunnelma tarttuisi toisellakin katselukerralla. Jälleen oli aika laittaa valot pois ja katsoa hieman paranormaaleja tapahtumia.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Paranormal Activity ja Paranormal Activity 2!

Vuonna 1988 perheen talossa alkaa tapahtua outouksia ja perheen isäpuoli asennuttaa asuntoonsa kameroita, jotta hän voisi selvittää, mistä on kyse. Ja suojellakseen kahta tytärpuoltaan: Katieta ja Kristia.

Perheen Dennis-isäpuolta näyttelee Christopher Nicholas Smith. Jälleen kerran mieshahmo on se, joka haluaa tietää, mistä on kyse ja päättää kuvata kaiken. Smith suoriutuu tällaisesta roolista paremmin kuin kahden edellisen elokuvan mieshahmot, mutta jää silti hieman ontoksi.
     Tämän elokuvan nainen, joka ei ymmärrä miehensä kuvailujuttuja, eikä usko koko demonihommaan, on perheen Julie-äiti, jota esittää Lauren Bittner. Bittnerin suoritus on ihan hyvä, mutta Julie ei jää erityisemmin mieleen, sillä hän ei oikeastaan tee elokuvassa mitään.
     Elokuvassa tosiaan nähdään kahdesta edellisestä osasta tutut Katie ja Kristi lapsina ja heitä näyttelevät Chloe Csengery ja Jessica Tyler Brown. Lapsinäyttelijät suoriutuvat yllättävän hyvin ja uskottavasti rooleistaan. Brownin esittämä Kristi on selkeästi isommassa roolissa. Kristi puhuu läpi elokuvan jollekin, mitä hän kutsuu Tobyksi ja mitä vanhemmat luulevat pelkäksi Kristin mielikuvitusystäväksi. Toby on valitettavasti todellinen, eikä kovin ystävällinen. Ja kuten kauhuelokuvissa on aiemminkin huomattu, pikkutytöt voivat olla erittäin karmivia...
     Muita hahmoja leffassa ovat Dustin Ingramin näyttelemä Denniksen kaveri Randy, Hallie Footen esittämä isoäiti Lois ja Johanna Bradyn näyttelemä lastenvahti Lisa. Katie ja Kristi nähdään myös aikuisina lyhyesti ja heitä esittävät yhä Katie Featherston ja Sprague Grayden.

Kuten juonikuvauksesta voikin jo päätellä, Paranormal Activityn jatko-osat eivät vieläkään kuljeta tarinaa eteenpäin ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeiseen aikaan, vaan näyttävät enemmän riivauksien lähtökohtia. Jo Paranormal Activity 2:n aikana katsojat saivat tietää joitain vihjeitä siitä, miksi demoni piinaa Katieta ja Kristia, ja Paranormal Activity 3 avaa salaisuuksia vielä enemmän. Elokuva tapahtuu syksyllä 1988 ja tämäkin osa on tehty dokumentin kaltaiseksi hyödyntäen "found footage" -tyyliä, jossa hahmot itse kuvaavat kaiken. Alkukohtaus yhdistyy tyylikkäästi sarjan toiseen osaan, mutta sen jälkeen kaikki nähtävä on vanhasta videotaltioinnista, jossa Dennis yrittää saada selville, mitä talossa tapahtuu. Turvakameroiden kaltaista kuvaa on jälleen nähtävissä, minkä lisäksi hauskana uutuutena on kääntyilevään tuulettimeen kiinnitetty kamera, jonka käytöllä on luotu todella jännittäviä kohtauksia.

Elokuva luo jännitystä jälleen tutuilla jutuilla. Ovet aukeavat ja sulkeutuvat itsestään, esineet liikkuvat mystisesti ja valot menevät päälle ja pois päältä. Uutuuksiakin on onneksi mukana, jolloin Paranormal Activity 3 ei tunnu pelkältä vanhan kertaukselta. Tällä kertaa mukana ei ole Ouija-lautaa, mutta Bloody Marya kyllä leikitään. Siinä siis seisotaan peilin edessä, sammutetaan valot, lausutaan "Bloody Mary" kolme kertaa ja pistetään valot päälle, jolloin Bloody Maryn pitäisi ilmestyä peiliin ja viedä sanojalta silmät päästä. Sehän ei tietenkään kannata ja siitä seuraa kohtaus, joka saa katsojan pysymään täysin paikoillaan, katse kiinni ruudussa. Se ei tosin ole vielä mitään elokuvan loppukohtaukseen, joka oli lähes yhtä piinaava ja intensiivinen kuin muistin. Sen aikana voi vain olla onnellinen, ettei elä yksin omakotitalossa, josta voi löytää mitä tahansa kulman takaa. Kohtaus tuo mielenkiintoisen lisäyksen sarjaan, sillä sellaista ei olla ennen nähty Paranormal Activity -elokuvissa. Jännityksen luominen aloitetaan jälleen hitaasti, mutta karmivat jutut tulevat mukaan aiemmin kuin kahdessa edellisessä osassa. Kyseessä on mielestäni sarjan karmivin osa, mikä tekee siitä myös ehkä parhaimman, vaikka onkin lähinnä vain ihan hyvä elokuva, kuten edellisetkin leffat.

Paranormal Activity 3:n ovat ohjanneet Henry Joost ja Ariel Schulman, jotka ohjasivat viime vuonna yhdessä teinijännäri Nerven (2016). Kaksikko tuntuu tietävän, mitä tekee ja pitää tunnelman samanlaisena, vaikkakin hieman tehostettuna. "Found footage" -kuvaustyyli toimii jälleen (toisin kuin useissa elokuvissa) ja etenkin tuuletinkamera on nerokkaasti keksitty ja sillä otetut kauan kestävät kuvat nostattavat jännitystasoa entisestään. Leikkaus on sujuvaa, eikä kiirehdi liikaa. Äänitehosteilla tuodaan lisätunnelmaa ja tuttuja paukahduksia ja huminoita on kuultavissa. Musiikkia ei vieläkään oikein esiinny sarjassa.

Elokuvasta on olemassa kaksi eri versiota: alkuperäinen teatteriversio ja yksitoista minuuttia pidempi Unrated Director's Cut, joka sisältää uusia sekä pidennettyjä kohtauksia. Itse olen nähnyt elokuvasta vain teatteriversion, mikä on harmi, sillä uskoisin lisättyjen kohtauksien tuovan mukaan lisäjännitystä.

Yhteenveto: Paranormal Activity 3 on tähän mennessä sarjan intensiivisin osa. Vaikka siinä on samanlaista jännityksen luomista kuin kahdessa edellisessä, se aloittaa nopeammin piinaavat osiot ja loppukohtaus on oikeasti karmiva. Näyttelijät ovat ihan hyviä rooleissaan - varsinkin Chloe Csengery ja Jessica Tyler Brown - mutta hieman alkaa häiritä, että mies- ja naispäähahmot tuntuvat olevan joka elokuvassa samanlaiset. "Found footage" -tyyli toimii jälleen kerran ja kääntyilevä tuuletinkamera on loistava keksintö. Jos pidit kahdesta edellisestä elokuvasta, niin suosittelen vilkaisemaan myös Paranormal Activity 3:n. Jos et tiedä, mistä voisit sen laillisesti katsoa, niin mielestäni se tuntuu pyörivän jatkuvasti televisiossa.

Kirjoittanut: Joonatan, 1.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Paranormal Activity 3, 2011, Paramount Pictures, Blumhouse Productions, Solana Films, Room 101