Arvostelu: Abraham Lincoln: Vampire Hunter (2012)

ABRAHAM LINCOLN: VAMPIRE HUNTER

Ohjaus: Timur Bekmambetov

Pääosissa: Benjamin Walker, Dominic Cooper, Mary Elizabeth Winstead, Rufus Sewell, Anthony Mackie, Marton Csokas, Jimmi Simpson, Erin Wassom, Alan Tudyk, Joseph Mawle ja Robin McLeavy

Genre: toiminta, fantasia, kauhu

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

Abraham Lincoln: Vampire Hunter perustuu Seth Grahame-Smithin samannimiseen kirjaan vuodelta 2010. Heti kirjan ilmestyttyä tuottaja Tim Burton ja ohjaaja Timur Bekmambetov yhdistivät voimansa hankkiakseen kirjan elokuvaoikeudet ja saivat samalla Grahame-Smithin työstämään elokuvasovituksen käsikirjoituksen. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2011 ja lopulta Abraham Lincoln: Vampire Hunter sai maailmanensi-iltansa 18. kesäkuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei ollut kummoinen menestys taloudellisesti, minkä lisäksi niin kriitikot kuin katsojatkaan eivät erityisemmin pitäneet elokuvasta. Itsekään en pitänyt elokuvasta, kun katsoin sen vuotta myöhemmin vuokralta. Muistan olleeni todella pettynyt, sillä olin odottanut innolla elokuvan näkemistä veikeän konseptin takia. En olekaan suostunut katsomaan elokuvaa uudestaan, kunnes huomasin sen täyttävän nyt kymmenen vuotta ja päätin juhlan kunniaksi antaa sille uuden mahdollisuuden.

Vuonna 1818 nuori Abraham Lincoln näkee vampyyrin murhaavan hänen äitinsä. Vampyyreitä metsästävä Henry Sturgess ottaa kostonhimoisen Abrahamin hoiviinsa ja kouluttaa tästä näiden öisten verenimijöiden tappajan.

Pääroolissa Abraham Lincolnina nähdään Benjamin Walker, joka on täysin väärä valinta. Walkerista ei löydy tarpeeksi karismaa toiminnallisen kauhufantasian päätähdeksi ja vielä vähemmän häneltä löytyy karismaa täyttämään legendaarisen presidentti Lincolnin saappaita. Toisin kuin samana vuonna Lincoln-elokuvassa presidenttiä näytellyt ja rooliin täysin kadonnut Daniel Day-Lewis, Walkerin touhuja seuratessa ei koskaan tunnu siltä, että kyseessä olisi se Abraham Lincoln. Walker yrittää kovasti kohtauksissa, joissa Lincoln pitää poliittisia puheitaan, mutta silloin Abrahamista herää lähinnä mielikuvia nuoresta näyttelijänalusta, joka yrittää esittää suurta poliitikkoa.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Dominic Cooper Lincolnin vampyyrimetsästäjäksi kouluttavana Henry Sturgessina, Mary Elizabeth Winstead Abraham vaimona Mary Toddina, Anthony Mackie Abrahamin lapsuudenystävänä Willinä ja Jimmi Simpson Abrahamin assistenttina Joshuana, sekä Rufus Sewell vampyyreitä johtavana 5000-vuotiaana Adamina ja Marton Csokas ja Erin Wasson tämän tärkeimpinä käskyläisinä. Siitä huolimatta, että sivurooleihin on pestattu päteviä nimiä Winsteadista Sewelliin ja Mackieen, yksikään näyttelijöistä ei vakuuta tässä leffassa. Läpikotaisin näyttelijäsuoritukset tuntuvat liikaa keikkatyöltä, josta on kääräisty helpot rahat.

Harmillisesti Abraham Lincoln: Vampire Hunter ei osoittautunut yhtään sen paremmaksi elokuvaksi kuin ensimmäisellä kerralla katsottuna. Itse asiassa, kun tässä on vuosien varrella kertynyt enemmän kokemusta ja tietoa filmeistä, elokuvan ongelmat näyttäytyivät vielä isommin kuin viimeksi. Henry Jackmanin paikoitellen oikein passelisti jumputtavien musiikkien ja muutaman oivallisen verisen vampyyritapon lisäksi elokuvasta on vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa. Yksi isoimmista ongelmista on sen ohjaus. Timur Bekmambetov ottaa tämän pöljän konseptin Yhdysvaltojen entisestä presidentistä lahtaamassa vampyyrejä aivan liian tosissaan. Tällaisen filmin kuuluisi olla hieman kieli poskessa tehty, mutta Bekmambetov on tehnyt leffasta melodramaattisesti synkistelevän ja tylsän harmaan. 

Vaikka katsojana pitäisi juurikin siitä, että elokuva on päätetty tehdä vakavasti eikä leikitellen, elokuva on täynnä muitakin ongelmia. Rakenteeltaan se on aikamoinen sotku, joka joko hyppii liiankin hurjaa vauhtia eteenpäin, oikoen mutkia suoriksi turhankin helposti tai sitten laahaa paikoillaan. Elokuvan alkupää Abrahamin lapsuudesta siihen, kun Henry ryhtyy kouluttamaan häntä, on kiirehditty läpi, jotta päästään siihen, kun Abraham pilkkoo kirveellä vampyyreitä palasiksi. Kiirehtimisen takia elokuvaan on vaikea päästä mukaan, eikä Abrahamin kostoretkeen jaksa investoida tarvittavia tunteita. Jossakin kohtaa tekijät muistavat, että "ai niin, tästä hepustahan pitäisi tulla Yhdysvaltojen presidentti" ja leffa kääntää hetkellisesti suuntaansa kohti poliittista draamaa. Nämä kohtaukset ovat väkinäisen puisevia ja saavat katsojan toivomaan, että palattaisiin takaisin siihen pöljään vampyyrimekastukseen. Onneksi siihen palataan, mutta silti loppuhuipennus on aika ponneton tuhnu.

Vaikka Bekmambetov epäonnistuu elokuvan kanssa muuten, on hän sentään saanut ujutettua mukaan muutaman ihan veikeän vampyyritapon. Nämä tappokohtaukset äityvät kuitenkin leffan edetessä yhä vain yliampuvammiksi, eivätkä ne jossain kohtaa enää sovi muuten haudanvakavaan rainaan. Asiaa eivät auta selvät 3D-hetket, joissa kohti kameraa syöstään toinen toistaan surkuhupaisampia efektejä. Muistelisin, että Abraham Lincoln: Vampire Hunterin erikoistehosteet näyttivät halvoilta jo elokuvan ilmestyessä, eivätkä ne todellakaan näytä yhtään paremmilta kymmenen vuotta myöhemmin. On täysin selvää, että suuri osa leffasta kuvattiin taustakankaan edessä, sillä sellaiselta digimössöltä kaikki tapahtumapaikat näyttävät. Yhden hevoskohtauksen aikana purskahdin nauruun muutamankin kerran, sillä kaikki kohtauksessa on niin kökösti tehty. Elokuva ei ole edes järin hyvin kuvattu. Sen puvustukset toimivat, mutta maskeeraajien yritys saada Benjamin Walker näyttämään loppuleffan ajan ikääntyneeltä Lincolnilta on kiusallinen. Äänimaailma luottaa liikaa vaivalloisiin böö-pelästysääniin, joilla yritetään luoda edes pientä kauhua jännityksettömään elokuvaan.

Yhteenveto: Abraham Lincoln: Vampire Hunter on villin vekkulimaisesta ideastaan huolimatta surkea elokuva. Vampyyreja lahtaavasta presidentti Lincolnista saisi varmasti viihdyttävän hömppäleffan, jos sen tekisi enemmän humoristisella ja itseironisella asenteella, mutta ohjaaja Timur Bekmambetov käsittelee pöljää aihettaan aivan liian vakavasti. Synkkä ja harmaa leffa on tylsää katsottavaa, vaikka parit mainiot vampyyritapot ilahduttavatkin. Tarinankerronta on todella kömpelöä ja elokuva joko kiirehtii tai laahaa. Tarinan siirtyessä poliittisemmalle puolelle, meno muuttuu jopa kiusalliseksi. Toimintakohtauksia eivät yhtään auta kehnot erikoistehosteet ja selvät yritykset leikitellä 3D-teknologialla. Elokuva ei edes näytä hyvältä, eivätkä näyttelijät ole kummoisia rooleissaan. Benjamin Walker ei istu pääosaan lainkaan ja muut hoitavat hommansa siitä, mistä aita on matalin. Abraham Lincoln: Vampire Hunteria ei voi suositella oikein kenellekään. Kenties jonain päivänä joku muu koittaa onneaan idean kanssa ja saa siitä aikaiseksi vaikka näppärän televisiosarjan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.8.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Abraham Lincoln: Vampire Hunter, 2012, Abraham Productions, Bazelevs Production, Tim Burton Productions, Genre Films, Location Gourmet

Arvostelu: Rattiraivo (Unhinged - 2020)

RATTIRAIVO

UNHINGED

Ohjaus: Derrick Borte
Pääosissa: Caren Pistorius, Russell Crowe, Gabriel Bateman, Jimmi Simpson, Austin P. McKenzie, Lucy Faust ja Anne Leighton
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 16

Unhinged, eli suomalaisittain aivan mahtavasti nimetty Rattiraivo on Russell Crowen tähdittämä trillerielokuva. Se lähti liikkeelle Carl Ellsworthin käsikirjoituksesta ja se kuvattiin kesällä 2019. Alunperin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä vasta loppukesästä tai alkusyksystä, mutta sen ensi-iltaa päätettiin aikaistaa, jotta leffa toimisi kokeiluna, kun elokuvateatterit taas aukeavat koronaviruksen aiheuttaman epidemian laannuttua. Suomessa teatterit alkoivat avautua jo kesäkuussa, mutta koska Yhdysvalloissa korona vain pahenee, on ensi-iltaa taas siirretty myöhempään ajankohtaan. Itse pääsin katsomaan Rattiraivon sen lehdistönäytökseen kesäkuun lopussa.

Juuri eronnut Rachel päätyy riitaan erään miehen kanssa liikenteessä. Kun Rachel ei suostu pyytämään anteeksi mieheltä, mies lähtee jahtaamaan häntä.

Pääosassa Rachelina nähdään lähinnä sivuosarooleja tehnyt Caren Pistorius. Rachel on vastikään eronnut miehestään ja joutuu nyt kamppailemaan lakiasioiden kanssa, samalla kun hän yrittää pitää työnsä ja olla hyvä äiti pojalleen Kylelle (monista kauhuleffoista tuttu Gabriel Bateman). Pistorius ei aluksi täysin vakuuta osassaan, mutta parantaa otettaan, mitä pidemmälle leffa kulkee ja mitä pahemmaksi tilanne käy Rachelille. Myös nuori Bateman on oiva omassa osassaan.
     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Russell Crowe, joka esittää rattiraivoista miestä, joka alkaa jahtaamaan Rachelia. Pistoriuksen tavoin myös Crowella kestää jonkin aikaa vakuuttaa roolisuorituksellaan, mutta leffan edetessä hulluus alkaa tosissaan kiiltämään Crowen silmissä ja hän vetää homman niin pahasti yli, että hän sopii sekopään osaan yllättävänkin hyvin. Hänestä todella löytyy sitä raivoa ja hän onnistuu olemaan hilpeä ja uhkaava samanaikaisesti.

Ymmärrän hyvin, miksi Rattiraivosta on päätetty tehdä testielokuva siihen, kun teatterit taas aukeavat. Se on juuri passeli jännärihömppä, minkä pariin voi paeta kesän paahtavaa hellettä tai vastapainona niille toimivaa kaatosadetta. Se on täysin pöljä raina, mutta ai että minä viihdyin leffan parissa. Heti elokuvan alkutekstijakso, missä näytetään uutiskuvaa erilaisista onnettomuuksista rattiraivon takia näyttää, millaisesta teoksesta on kyse. Filmi toisaalta ottaa itsensä kamalan vakavasti ja esittää synkkää ja tiivistunnelmaista trilleriä, vaikka samalla se on itsetietoisen puhdasta aivot narikkaan -viihdettä. Crowen roolisuorituksen tavoin itse elokuvastakaan ei oikein aluksi tiedä, että onko tämä nyt hyvä vai kehno kaikessa yliampuvuudessaan, mutta kun takaa-ajo alkaa, onnistuu leffa vähitellen voittamaan puolelleen.

Mitään kunnon jännitystä elokuvan aikana ei onnistuta luomaan, mutta alle puolentoista tunnin kestossaan Rattiraivo pitää mielenkiintoa tarpeeksi sujuvasti yllä, ettei sen aikana ehdi tylsistymään. Leffa yrittää ammentaa samankaltaisista teoksista, kuten Steven Spielbergin esikoiselokuvasta Kauhun kilometrit (Duel - 1971), mutta ei tunnu ikinä ymmärtävän, mikä tekee esimerkiksi siitä niin toimivan. Jo pelkkä syy Crowen hahmon raivostumiselle on huvittava ja vielä koomisempaa on, mihin kaikkeen se johtaa. Crowen palkan lisäksi budjetti on luultavasti kulutettu moniin autoihin, joita elokuvan aikana runnotaan. Myös ihmisille käy menon ja meiningin aikana huonosti ja filmi yllättää positiivisesti brutaalilla mähinällään. Leffa ei siis epäröi iskujensa kanssa, vaan painaa kaasun täysillä pohjaan. Mikäs siinä, jos hyvän käsikirjoituksen unohti ottaa mukaan ennen lähtöä.

Carl Ellsworthin teksti on nimittäin elokuvan iso kompastuskivi. Hahmot, tarina ja dialogi on kaikki kirjoitettu vähän siihen suuntaan ja jotkut repliikit tuntuvat siltä, että tarkoituksena oli kirjoittaa tilalle jotain nasevampaa ennen kuvauksia. Tämä kuitenkin unohtui ja kuvauksissa näyttelijät ja työryhmä ovat yrittäneet parhaansa sen kanssa, mitä Ellsworthin käsikirjoituksesta irtoaa. Derrick Borte ei onnistu ohjauksessaan rakentamaan oikeaa tunnelmaa, eikä saa näyttelijöistä kovinkaan luonnollisia roolisuorituksia. Kuvaus on kuitenkin sujuvaa ja leikkauskin on tarpeeksi toimivaa. Autoja pistetään romuksi tyylikkäästi ja menoa parantaa paahaava äänimaailma. David Buckleyn säveltämät musiikit jumputtavat mainiosti taustalla, pystymättä silti luomaan jännitettä.

Yhteenveto: Rattiraivo on mitä parhainta aivot narikkaan -kesäviihdettä, joka on täysin häpeilemätön siinä, kuinka urpo leffa onkaan kyseessä. Välillä elokuva ottaa itsensä turhan vakavasti, kuvitellen olevansa jokin erittäinkin tiivistunnelmainen trilleri, mutta onneksi se osaa olla myös itsetietoinen omasta pöhköydestään. Kun takaa-ajo alkaa, meno muuttuu oikein viihdyttäväksi - niinkin viihdyttäväksi, että katsojana saattaa jopa häpeillä, kuinka paljon tästä kökköydestä nauttiikaan. Carl Ellsworthin käsikirjoitus on kehno, mutta työryhmä on tehnyt parhaansa saadakseen siitä irti jotain kelvollista. Caren Pistorius on ihan oivallinen pääroolissa, mutta parasta työtä tekee Russell Crowe, jonka silmistä oikein huokuu hulluus. Vaikkei kyseessä todellakaan ole erityisen hyvä elokuva, suosittelen silti Rattiraivoa erittäin lämpimästi, jos se kiinnostaa vähänkin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Unhinged, 2020, Burek Films, Ingenious, Solstice Studios