Arvostelu: Monkey Man (2024)

MONKEY MAN

Ohjaus: Dev Patel

Pääosissa: Dev Patel, Sharlto Copley, Pitobash, Sikandar Kher, Vipin Sharma, Ashwini Kalsekar, Sobhita Dhulipala ja Makarand Deshpande

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 1 minuutti

Ikäraja: 16

Monkey Man on Dev Patelin esikoisohjauselokuva. Patel oli jo pidemmän aikaan halunnut näyttää kyntensä ohjaajana ja erityisesti toiminnan puolella. Hän ryhtyi työstämään tarinaa ja kirjoitti sen pohjalta käsikirjoituksen yhdessä Paul Angunawelan ja John Colleen kanssa. Elokuvan kuvausten oli tarkoitus alkaa alkuvuodesta 2020, mutta koronaviruspandemian takia tuotantoa jouduttiin viivästyttämään. Patel joutui vakuuttelemaan tuottajia, jotta nämä eivät peruneet leffan tekoa kokonaan. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2020, joiden aikana tapahtui jatkuvia takaiskuja, muun muassa rajojen sulkemisen kautta, jolloin leffa täytyi työstää loppuun niillä henkilöillä ja varusteilla, jotka kuvauspaikkana toimivaan Indonesiaan oli saatu. Alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista Netflixin suoratoistopalvelussa, mutta kun Jordan Peele näki elokuvan, hän innostui siitä niin paljon, että hankki elokuvan Netflixiltä, julkaistakseen sen elokuvateattereissa. Nyt Monkey Man saapuu Suomenkin teattereihin ja itse odotin leffaa innolla. Elokuvan traileri näytti hyvältä ja halusin nähdä, mitä Patel saa aikaan kameran takana. Kävin katsomassa Monkey Manin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen elokuvan ensi-iltaa.

Nyrkkeilyotteluissa Apinamies-nimen saanut mies janoaa kostoa korruptoituneelle poliisipäällikölle, joka murhasi miehen äidin vuosia sitten.

Tähditettyään Oscar-voittajaelokuvaa Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire - 2008), Dev Patel on esiintynyt vähän joka sortin genressä komediasta draamaan, scifiin ja fantasiaan. Nyt Patel kokeilee onneaan toimintaelokuvassa, eikä vain kameran edessä, vaan myös sen takana ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Patel on näyttänyt jo ensiesiintymisestään asti lahjojaan näyttelijänä ja nyt hän säväyttää vielä aiempaakin enemmän. Kameran edessä hän on todella tiukassa vedossa "Apinamiehenä" nyrkkeilyotteluissa tunnettuna heppuna, joka janoaa kostoa, nähtyään lapsena äitinsä murhan. Patel tulkitsee hyvin hahmonsa vimmaista sinnikkyyttä ja miehen kostoreissulle lähtee kiinnostuneena mukaan. Patel pärjää taitavasti myös toimintakohtauksissa, onhan hänellä kamppailulajitaustaa nuoresta pitäen. Leffan teko kuitenkin vaati myös veronsa ja Patel joutui sairaalaan muun muassa murtuneen käden ja revähtäneen olkapään takia.

     Elokuvassa nähdään myös Sikander Kher "Apinamiehen" koston kohteena, poliisipäällikkö Rana Singhinä, Sharlto Copley nyrkkeilyotteluita järjestävänä Tigerinä, Ashwini Kalsekar yökerhoa pyörittävänä Queeniena, Pitobash kerholla työskentelevänä moottoriturpaisena Alphonsona, Makarand Deshpande kyseenalaisena rauhaguru Baba Shaktina ja Vipin Sharma opettavana Alphana. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan, etenkin Copley riemastuttavasti revittelevänä Tigerinä. Rana-pahishahmo jää aika yksiulotteiseksi, mutta Kher on sopivan roistomainen roolissa.

Koomikkona ja ohjaajana tunnettu Jordan Peele pääsi näkemään Monkey Manin reippaasti ennakkoon ja hän innostui elokuvasta niin paljon, että vaati sille teatterijulkaisua. Peelen mukaan kyseessä on yksi parhaista debyyttiohjauksista, joita hän on nähnyt, enkä ihmettele hänen puheitaan. Monkey Man on todella hyvä, likimain loistava toimintaelokuva, joka kaipaisi vain hieman tiivistämistä. Muuten kyseessä on vaikuttava esikoistyö, joka tarjoaa ehtaa nannaa väkivaltaisen toiminnan ystäville. Elokuvan tappelut eivät ole mitään tavanomaista Hollywood-höttöä, vaan turpaanveto tuntuu katsomossa saakka. Meno on brutaalia, veri roiskuu ja parissa kohtaa ihmisiä pistetään hengiltä kekseliäin tavoin.

Elokuvan juoni on periaatteessa aika tyypillistä peruskauraa kostotarinoiden joukossa, joskin pidin siitä, että "Apinamies" kehittyy taistelijana leffan mittaan, eikä aloita matkaansa supertappajana, kuten vaikkapa John Wick (johon leffassa viitataan). Ensimmäisellä puoliskolla päähahmo jopa ottaa enemmän turpiinsa kuin antaa. Huomattavimmin Monkey Man erottuu Intia-aspektinsa myötä. Intialaista kulttuuria, uskomuksia ja luokkaeroja nostetaan hyvin esille. Jo alkupäässä nähtävä maisemakuva, jossa pelkkä silta erottaa likaiset slummialueet säihkyvästä pilvenpiirtäjien ryppäästä, sanoo paljon. Leffan puolivälin syventyminen tähän kaikkeen on päähahmolle tärkeää, mutta samalla hidastuva kerronta menettää hieman otettaan katsojasta ensimmäisten, todella koukuttavien 45 minuutin jälkeen. Onneksi loppuhuipennus on kuitenkin jälleen odottamisen arvoista mättöä.

Hollywoodin toimintarainojen sijaan Dev Patel on selvästi saanut inspiraationsa enemmän The Raid: Redemptionin (2011) kaltaisista tykittelyistä. Patelin ohjaus toiminnan aikana on kaunistelematonta rujoutta, mutta hän tuo myös muita puolia pidempien, rauhallisten osioiden kautta. Patelin käsikirjoitus yhdessä Paul Angunawelan ja John Colleen kanssa antaa toimivat raamit tylylle tykitykselle. Vaikka leffa kaipaisikin hieman tiivistämistä ja kameratyöskentely voisi parissa kohtaa rauhoittua enemmän, on Monkey Man teknisesti tyylikkäästi tehty. Kun kuvauspaikkana toimineessa Indonesiassa suljettiin rajoja, ei paikalle pystytty lähettämään uutta kuvauskalustoa rikkoutuneen tilalle, minkä johdosta osa otoksista kuvattiin lopulta Patelin omalla puhelimella. Lavasteet ovat hienot ja korostavat eroa köyhien ja rikkaiden välillä. Maskeeraajat ovat päässeet peittämään hahmot ikäviin ruhjeisiin ja vammoihin. Erikoistehosteita hyödynnetään maltillisesti ja oivallisesti. Äänimaailma rymistelee mainiosti ja Jed Kurzelin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Monkey Man, 2024, Universal Pictures, BRON Studios, Monkeypaw Productions, Creative Wealth Media Finance, Lost Winds Entertainment, Lucky Elephant Media, Minor Realm, S'YA Concept, Thunder Road Pictures

Arvostelu: RRR (2022)

RRR

Ohjaus: S. S. Rajamouli

Pääosissa: N. T. Rama Rao Jr., Ram Charan, Olivia Morris, Ray Stevenson, Alison Doody, Ajay Devgn, Alia Bhatt, Shriya Saran, Samuthirakani, Chatrapathi Sekhar, Makarand Deshpande, Rajeev Kanakala, Edward Sonnenblick, Twinkle Sharma ja Ahmareen Anjum

Genre: toiminta, historia, komedia, romantiikka, jännitys, musikaali

Kesto: 3 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 16

RRR on suureen maailmanmaineeseen noussut Tollywoodissa, eli Intian telugunkielisellä Telanganan ja Andhra Pradeshin alueella tehty elokuva. Syksyllä 2017 intialaisohjaaja S. S. Rajamouli ryhtyi työstämään uutta filmiä isänsä V. Vijayendra Prasadin idean pohjalta. Saatuaan mukaan Tollywoodin isoimmat starat, N. T. Rama Rao Jr:n ja Ram Charanin, hän ilmoitti uuden elokuvan kantavan nimeä RRR, jokaisen R-kirjaimen viitatessa yhteen tekijäkolmikosta. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2018, joissa koettiin ongelmia näyttelijöille sattuneiden haavereiden takia, minkä lisäksi ennakkoon odotettua pidemmäksi venyneet kuvaukset jouduttiin keskeyttämään maaliskuussa 2020 alkaneen koronaviruspandemian vuoksi. Lopulta filmi saatiin valmiiksi loppukesästä 2021, jolloin sen tuotantokustannukset olivat paisuneet niin suuriksi, että elokuvasta tuli Intian kallein leffa. RRR ilmestyi elokuvateattereihin tämän vuoden maaliskuussa (jopa täällä Suomessa, missä sitä esitettiin ihan jättimäiseltä IMAX-kankaalta rajoitetun ajan) ja siitä muodostui nopeasti yksi vuoden yllätyshiteistä, yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä intialaiselokuvista ja muutenkin maailmanlaajuinen ilmiö, joka on noussut vähitellen yhä uusien ihmisten tietoisuuteen. Kun RRR saapui Suomen teattereihin, en kokenut mielenkiintoa katsoa sitä, vaikka kuulinkin kehuja ystävältäni. Kuitenkin kun seuraavien kuukausien aikana yhä vain useampi seuraamani taho ryhtyi ylistämään leffaa, aloin vähitellen tuntea kiinnostusta vilkaista, mistä on oikein kyse. Kun ilokseni sain tietää, että elokuvan pääsee näkemään Netflixistä hakemalla sitä ensin Googlen kautta, pääsin vihdoin eräänä iltana katsomaan RRR:n.

1920-luvun brittiläisessä Intiassa Gond-heimon soturi Bheem lähtee etsimään brittikuvernöörin sieppaamaa Malli-tyttöä. Brittiarmeija värvää intialaissotilas Rajun ottamaan tämän lähes myyttisen soturin kiinni. Peitetehtävillään miehet kohtaavat toisensa ja ystävystyvät, tajuamatta olevansa toistensa viholliset.

Intian suurimpiin elokuvatähtiin kuuluvat N. T. Rama Rao Jr. ja Ram Charan nähdään elokuvan päärooleissa Komaram Bheeminä ja Alluri Sitarama Rajuna, Intian historian merkittävinä vapaustaistelijoina, jotka eivät tosielämässä kohdanneet ikinä. Ohjaaja-käsikirjoittaja S. S. Rajamouli pyöritteli kuitenkin päässään ajatusta, mitä Bheemin ja Rajun kohtaamisesta olisi seurannut ja rakensi historiallisten henkilöiden ympärille fiktiivisen tarinan. Rao Jr:n näyttelemä Bheem on Gond-heimon hurja soturi, joka painii tiikereiden kanssa paljain käsin, kun taas Charanin esittämä Raju on brittiarmeijan sotilas, joka haluaa todistaa kykynsä ja ylentyä, ja näkeekin tilaisuutensa tulleen, kun armeija etsii vapaaehtoista etsimään Bheemin käsiinsä. Raju ei kuitenkaan tiedä, miltä Bheem näyttää, eikä Bheem tiedä Rajun kuuluvan brittien puolelle, jotka ovat siepanneet Gond-heimon tytön, Mallin (Twinkle Sharma), joten kun tyypit kohtaavat, taistelemisen sijaan heidän välilleen muodostuu lämmin ja syvä ystävyys. Rao Jr. ja Charan ovat rooleissaan suorastaan ilmiömäiset, heittäytyen ällistyttävällä tarmolla meiningin vietäväksi. Bheem ja Raju ovat vahvasti kirjoitetut hahmot ja katsoja välittää kummastakin paljon. Heidän ystävyyttään on ilo seurata, vaikka samalla kyteekin pelko, että mitä tapahtuu, jos (ja kun) he saavat selville toistensa todelliset identiteetit?

     Elokuvassa nähdään myös mm. Ray Stevenson sadistisena brittikuvernööri Buxtonina ja Alison Doody tämän ihan yhtä katalana vaimona Catherinena, Olivia Morry sinisilmäisenä Jennynä, johon Bheem iskee silmänsä tehtävänsä aikana, sekä Alia Bhatt Rajun kihlattuna Seethana. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan passelisti, Stevensonin ja Doodyn oikein herkutellessa hirviömäisillä hahmoillaan. Yhtä ainokaista luotia intialaisen elämää arvokkaampana pitävää kuvernööri Buxtonia huomaa vihaavansa jo elokuvan ensiminuuteilla.

Tiesin etukäteen, ettei intialaisessa elokuvateollisuudessa pahemmin piitata sellaisista elokuvanteon säädöksistä, joihin länsimaalaiset leffaharrastelijat ovat tottuneet ja että saman leffan aikana voitaisiin nähdä otteita useammastakin eri lajityypistä. Mikään ei kuitenkaan voinut valmistaa minua siihen tykitykseen, mitä RRR tarjoaa. Siis voi pojat, mitä menoa! Elokuvaa ei todellakaan pysty lokeroimaan mihinkään yhteen genreen, vaan tämä fiktiivistä tarinaa kertova historiallinen eepos on höystetty seikkailulla, toiminnalla, vakoojajännärillä, sotadraamalla, romantiikalla, komedialla, sekä tanssi- ja musikaalinumeroilla. Osaamattomissa käsissä leffa sortuisi oman painolastinsa alle ja lässähtäisi karmaisevaksi sekasotkupannukakuksi, mutta S. S. Rajamouli ei ole mikään eilisen teeren poika. Ohjaaja sekoittaa lajityypit hämmästyttävän herkulliseksi genreblenderiksi, joka ei hullunkurisuuden määrälläänkään pääse aiheuttamaan ähkyä ja jota himoitsee vain lisää.

Rajamouli ei hoida mitään osapuolta elokuvasta puolivillaisesti, vaan toteuttaa kaiken vähintään sadan prosentin tehokkuudella ja energialla. Suunnilleen jokainen lajityyppi, mitä elokuvasta löytyy, on genrensä parasta, mitä on aikoihin nähty. Siis miten ihmeessä yhden leffan aikana voidaan nähdä näin riemastuttavaa tanssia ja laulamista ja niin helvetin siistejä toimintakohtauksia, että Hollywoodin toimintalegendat vihertyvät kateudesta, ohjaajat pohtivat hikipisarat ohimoilla, että miten ihmeessä voisivat päihittää näkemänsä ja studiopomot käyvät kiivaita neuvotteluja, miten saisivat tämän elokuvan tekijät hommiinsa ennen kuin kilpailijat ehtivät tarjota isompaa diiliä. Kuvitelkaapa toimintakohtaus, jossa John Wickien (2014-) ammuskelut yhdistyvät Bruce Leen taistelukoreografioihin ja visuaalinen ilme on samaa kuin Zack Snyderin 300-elokuvassa (2006). Ja sitten heittäkää sekaan ihmisiä riepottelevia villieläimiä, yli-inhimillisiä voimakkuuksia harjoittavia hahmoja ja kaikista älyttömimmät ideat, joita pikkupoikana keksi paiskiessa toimintafiguureja yhteen. Fysiikan lait unohtavan RRR:n toimintakohtaukset ovat hurjan kekseliäitä, suorastaan mielipuolisia ja niitä ei voi kuin toljottaa suu auki.

Toinen toistaan vaikuttavampien toimintakohtauksien väliin mahtuu tosiaan monenmoista. Pahemman luokan korvamatobiisi Naatu Naatu tarjotaan niin intensiivisen tanssikoreografian kera, että pyörällä päästään olevan katsojan tekisi mieli hypätä tanssiin ja hoilata mukana, vaikkei ole mitään käsitystä sanoista. Riehakkaiden tanssien siivittämien musikaalinumerojen seasta löytyy myös herkempää voimaballadia, joka iskee yllättävänkin isosti katsojan tunteisiin. RRR on aikamoista vuoristorata-ajelua tunteidensa puolesta, joita eri lajityypit ohjailevat. Välillä sitä naureskelee makeasti, kun villieläinten kanssa painivalla Bheemillä menee pupu pöksyyn, kun pitäisi puhua kauniille neidolle ja Raju yrittää parhaansa mukaan toimia uuden kaverinsa tukena. Sitten sitä taas seuraa pala kurkussa ja lähes tippa linssissä, kun sodan tiimellyksessä nuori poika (Varun Buddhadev) joutuu tarttumaan aseeseen ja puolustamaan perhettään, kun hän isänsä Ajay Devgn) menettää kykynsä ampua.

Suurin tunnelataus löytyy toki pääkaksikon välisestä ystävyydestä ja kuinka se liikkuu välillä piinaavankin tiivistunnelmaisesti kielekkeellä, uhaten horjahtaa ja pudota, jos Bheem ja Raju saavat selville toistensa todelliset henkilöllisyydet ja aikomukset. Enpä ole aikoihin nähnyt näin voimakkaasti, riemastuttavasti ja liikuttavasti esitettyä ystävyyttä. Heidän kautta sekopäisen elokuvan keskiössä sykkii valtavan suuri sydän. En tosin tiedä, oliko se tekijöiden tarkoituksena, mutta enpä tiedä muuta leffaa alkuperäisen Top Gunin (1986) jälkeen, jossa heteroiksi oletettujen miesten väliltä löytyisi näin vahvaa seksuaalista jännitettä. Kaikki tämä ja vielä enemmän tekevät RRR:stä vuoden elokuvaelämyksen. Päälle kolmen tunnin kesto ei todellakaan haittaa ja aika menee nopeasti, kun elokuvasta on näin villin moneksi. Itse asiassa halusin pistää leffan uudestaan pyörimään heti seuraavana aamuna.

Rajamoulin kynäilemä tarina on erinomainen ja sitä jää tapittamaan suurella mielenkiinnolla, etenkin kun Rajamouli suoriutuu ohjaajan hommasta näin ihailtavan upeasti. Jossain muussa leffassa tällainen yliampuvuus, dramaattisuus ja juustoisuus olisivat kompastuskiviä, mutta Rajamoulin hallinnassa kaikki istuu kuin nenä päähän. Herralta löytyy myös silmää vahvoille visuaalisuuksille. RRR on puhdasta silmäkarkkia vangitsevasti tyylitellyn kameratyöskentelynsä, hienojen puitteidensa ja yllättävänkin näyttävien erikoistehosteidensa puolesta. Stunt-tiimi ansaitsee kunnon aplodit työstään, sillä niin sekopäisiä juttuja leffassa nähdään. Äänimaailma musiikkeineen ja lauluineen tukee tunnelmointia täydellisesti, tarjoten niin mukaansatempaavaa rytmiä, intensiivistä tykitystä kuin herkkää maalailua.

Yhteenveto: RRR on aivan mielettömän fantastinen ja riemastuttavan sekopäinen eeposelokuva, joka yllättää ja pitää tiukasti otteessaan läpi kolmen tunnin kestonsa. Leffaa on tehty ihan täysillä joka osa-alueella ja elokuva tarjoaa vuoden parasta toimintaa, komediaa, romantiikkaa ja ennen kaikkea yhden parhaista bromanssi-tarinoista, joita on aikoihin nähty. Aina kun luulet, että elokuva on käyttänyt kaikki korttinsa, se iskee uusia ässiä pöytään. Villi vuoristorata-ajelu heittelee katsojaa tunnetilasta toiseen ällistyttävällä tyylitajulla. Joskus sitä jännittää vakoojameiningin takia, innostuu toinen toistaan hullummista toimintakohtauksista, nauraa hersyvälle huumorille, uppoaa täysin siirappiseen romantiikkaan tai hyppää hurjasti koreografioitujen tanssinumeroiden pyörteisiin. Sitten taas kyynel meinaa vierähtää poskelle, kun elokuva kuvaa sodan traagisuutta. Päätähdet N. T. Rama Rao Jr. ja Ram Charan ovat ilmiömäiset rooleissaan, hoitaen monipuoliset osansa kaikin puolin täydellisesti. Näyttelijät ovat uskottavia niin taistelun tiimellyksessä kuin hilpeän tanssin aikana ja heidän hahmojensa välille muodostuva ystävyys on käsin kosketeltavan aitoa. S. S. Rajamoulin ohjaus ja käsikirjoitus ovat erinomaiset. Osaamattomissa käsissä monisävyinen ja riehakas filmi kaatuisi täysin rähmälleen, mutta Rajamouli pitää paketin häikäisevän hyvin käsissään. Elokuva on myös teknisesti onnistunut teos. Vaikka olen tässä ylistänyt RRR:ää jo pidemmän aikaa, tuntuu siltä, etten ole kuin vasta raapaissut pintaa siitä, minkä takia se on niin mahtava elokuva. Se yllätti minut täysin ja intoani varmaan osoittaa se, että elokuvan loistokas korvamatokappale Naatu Naatu nousi jo viikossa tai parissa kuunnelluimpien kappaleiden listalleni Spotifyssä. Kyseessä on aivan tajuttoman hyvä leffa, jota suosittelen erittäin paljon, jos koskaan kohtaatte tilaisuuden katsoa sen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

RRR, 2022, DVV Entertainment