Arvostelu: Catwoman (2004)

CATWOMAN

Ohjaus: Pitof

Pääosissa: Halle Berry, Benjamin Bratt, Sharon Stone, Lambert Wilson, Alex Borstein, Frances Conroy, Michael Massee, Byron Mann ja Kim Smith

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 12

Catwoman perustuu löyhästi DC Comicsin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1940. Batman - paluun (Batman Returns - 1992) ilmestyttyä Warner Bros. -studio alkoi kehitellä elokuvaa Michelle Pfeifferin esittämästä Catwomanista, jonka olisi ohjannut Tim Burton. Projekti ei kuitenkaan edennyt toivotulla tahdilla ja niin Burton kuin Pfeiffer poistuivat elokuvasta. Ashley Judd pestattiin hetkellisesti päärooliin, kunnes hänkin jätti leffan. Kun Warner Bros. peruutti suunnittelemansa "Batman vs. Superman" -elokuvan, mikä yhtiöllä oli suunnitteilla vuodelle 2004, yhtiö päätti pistää Catwomanin pikavauhtia uuteen tuotantoon. Ohjaajaksi valikoitu ranskalainen erikoistehostetyöntekijä Jean-Christophe Comar, taiteilijanimeltään Pitof ja pääosaan palkattiin Halle Berry, joka hyväksyi roolin, kun hänen 007 - Kuolema saa odottaa -elokuvassa (Die Another Day - 2002) esittämänsä Jinx-hahmon soololeffa peruttiin. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2003 ja lopulta Catwoman sai maailmanensi-iltansa 19. heinäkuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli paha taloudellinen pettymys, joka sai lähes pelkkää negatiivista palautetta niin kriitikoilta kuin sarjakuvafaneilta. Elokuva sai seitsemän Razzie-ehdokkuutta (mm. huonoin naissivuosa, miessivuosa ja parivaljakko), joista se voitti huonoimman elokuvan, ohjauksen, käsikirjoituksen ja naispääosan palkinnon, joista jälkimmäisen Halle Berry kävi jopa vastaanottamassa gaalassa. Vuosien varrella leffan maine on vain huonontunut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen huonoimmista sarjakuva-adaptaatioista, sekä ylipäätään yhtenä kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista. Itse katsoin Catwomanin muutamaa vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja inhosin näkemääni. Nyt kun huomasin elokuvan täyttävän 20 vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Meikkifirman graafinen suunnittelija Patience Phillips saa tietää järkyttäviä paljastuksia työpaikkansa tuotteista, minkä takia hänet murhataan. Kissat herättävät Patiencen henkiin ja nainen huomaa saaneensa kissamaisia voimia ja päättää kostaa murhaajilleen alter egonaan Catwomanina.

Halle Berry nähdään elokuvan pääroolissa Catwomanina, eli Selina Kyl... ai, hän ei näyttelekään Selina Kyleä? Berry näytteleekin varta vasten elokuvaa varten luotua hahmoa, Patience Phillipsiä, meikkifirma Hedare Beautyn työntekijää, joka saa selville ikäviä salaisuuksia firman tuotteista, minkä takia hänet murhataan. Kun kissat herättävät Selinan, ei kun siis Patiencen henkiin, hän luo itselleen alter egon, Catwomanin ja hänestä muodostuu mestarivaras, jota alkaa jahtaamaan naamiosankari Batma... Siis mitä, eikö Batmankaan ole mukana? Eikä Patiencesta tule mestarivaras? Hän perii jonkin kissajumalan voimat ja ryhtyy jahtaamaan nimettömäksi jäävän kaupungin, todennäköisesti Don't-got-ham Cityn pahiksia? Viitsikö yksikään elokuvan tekijöistä avata ainuttakaan Catwomanin sisältävää sarjakuvaa leffaa tehdessään? Ei varmaan, sillä niin omille teilleen tämä adaptaatio lähtee. Sen lisäksi, että elokuvan Catwomanilla ei ole juuri mitään tekemistä alkuperäisen sarjakuva-Catwomanin kanssa, Berry on roolissaan huono, suorastaan kiusallinen. Kun Patience saa voimansa ja hän muuttuu kissamaiseksi niin aisteiltaan kuin käytökseltään, Berry ampuu roolinsa myötähäpeällisesti yli. Berry voitti täysin syystä roolistaan huonoimman naispääosan Razzien ja hän jopa kävi vastaanottamassa palkintonsa, mihin ei todellakaan ole moni "voittaja" suostunut. Jos Berryn näyttelijäsuorituksen seuraaminen tässä leffassa on vaivalloista puuhaa, on hänen Razzie-puheensa sen sijaan todella lystikäs. Berry nimittäin haukkuu siinä niin elokuvan, Warner Brosin, ohjaajan, managerinsa kuin myös kanssanäyttelijänsä. Hupaisan puheen voit käydä katsomassa tästä.

Elokuvassa nähdään myös Lambert Wilson Hedare Beautyn johtajana George Hedarena ja Sharon Stone tämän vaimona Laurelina, Alex Borstein Patiencen työkaverina Sallyna, Benjamin Bratt etsivä Tom Lonena, sekä Frances Conroy kissoista, niiden historiasta ja niihin liittyvistä myyteistä tietävänä Ophelia Powersina. Yksikään hahmoista ei ainakaan tietämäni mukaan perustu sarjakuviin. Wilson on aika tylsä katalan Hedaren osassa ja Stone on suorastaan nolo Laurelina, jonka motiivina toimii hänen vanhentumisensa. Borstein joutuu tuskailemaan todella rasittavan ja kiimaisen kaverihahmonsa kanssa, jonka lähes jokainen repliikki koskee miesten himoamista. Bratt on puinen poliisina ja Conroy on lähinnä tahattoman koominen, ottaessaan hupsun roolinsa turhankin vakavasti.

Valitettavasti kuluneet vuodet eivät ole tehneet Catwomanille kuin hallaa, eikä siitä yli vuosikymmenen tauon jälkeen uusintakatselulla löytynyt mitään väärinymmärrettyä teosta, joka ansaitsisi uuden mahdollisuuden. Kyseessä on kaikin puolin surkea raina, josta on todella vaikeaa keksiä mitään positiivista sanottavaa. Jos jo surkeat näyttelijäsuoritukset tai lähdemateriaalilleen suoranainen vittuilu elokuvantekijöiltä ei tuntunut vielä tarpeeksi luotaantyöntäviltä seikoilta, seuraavana ongelmana on käsikirjoitus. Sen lisäksi, että leffalla ei ole oikeastaan mitään tekemistä sarjakuvien kanssa, on sen tarina aikamoista roskaa. On päivänselvää, että tekstistä ovat vastanneet miehet, jotka on pistetty lyömään viisaat päänsä yhteen, että minkälaisesta supersankarielokuvasta naisyleisö voisi innostua? Niinpä elokuva pyöriikin katalan meikkifirman, ulkonäöstään liikaa välittävien pinnallisten pahisten ja miesjuorujen ympärillä. Miesyleisöä taas on yritetty kalastella pukemalla Halle Berry mahdollisimman paljastavasti. Siinä, missä Pfeifferin mustasta nahkasta valmistettu ja koko kehon peittämää Catwoman-asua pidetään ymmärrettävästi seksikkäänä, Berryn asussa on yritetty aivan liikaa ja lopputulos on vain mauton.

Elokuvan katselu vaatii pitkää pinnaa, sillä niin amatöörimäisen, välillä jopa raivostuttavan surkeasti kaikki tarjotaan näytölle. Tuskastuttavan pinnallinen tarina jättää täysin kylmäksi ja vaikka kestoa on vain tunti ja kolme varttia, ehtii aika käydä pitkäksi hieman vauhdikkaampienkin kohtausten aikana. Komediaosasto ei saa aikaan edes hymähdystä, mutta elokuvan monet cooleiksi tarkoitetut tahattoman koomiset jutut kirvoittavat kyllä katsojasta naurut. Patiencen ja etsivä Tomin välille luotu romanssi tuntuu väkinäiseltä, etenkin kun Berryn ja Brattin väliltä ei löydy ollenkaan kemiaa. Hahmojen välinen koripallomatsi koulun pihalla on niin myötähäpeällistä katsottavaa, että tekisi mieli kaivaa silmät päästä. Toimintakohtaukset taas ovat surkuhupaisaa seurattavaa pahasti vanhentuneiden tehosteiden, kehnojen stunttien ja tökerön teknisen toteutuksen takia. Loppuhuipennus on mitäänsanomaton, ratkaisu laimea ja kun lopputekstit rullaavat, ei voi muuta kuin pohtia, että miksi tähän tuli tuhlattua vajaat kaksi tuntia elämästä - omassa tapauksessani jo toistamiseen.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Pitof... siis pelkkä Pitof. Ranskalainen erikoistehostetekijä sai jalkansa Hollywoodin oven väliin oltuaan mukana Alien - ylösnousemuksessa (Alien Resurrection - 1997). Pitof oli ohjannut ennen Catwomania vain yhden elokuvan ja sen jälkeenkin hän ohjasi yhden ainoan leffan. Pelkän Catwomanin perusteella elokuvaohjaus ei välttämättä ollut hänen juttunsa. Hän saa näyttelijät ampumaan yli, tekee ilmapiiristä tahattoman koomisen oudossa vakavuudessaan, eikä saa muutenkaan mitään irti konseptista. Asiaa ei auta useamman käsikirjoittajan laatima teksti, joka sai pidettyä sarjakuvista vain päähenkilön alter egon nimen. Catwoman ei ole edes hyvin kuvattu ja etenkin vauhdikkaammissa kohtauksissa kameratyöskentely muuttuu ihan ihme musiikkivideomaiseksi pelleilyksi. Asiaa ei auta kiihtyvä leikkaustahti, jossa osa kohtauksista äityy varsinaiseksi silpuksi. Valaisukaan ei ole kaksista. Sen lisäksi, että tekijät jättivät jokaisen yökohtauksen taustalle täysikuun, yhdessä kohtauksessa on merkittävää juonen kannalta, että Patience luo tietämättään seinälle varjon. Varjo ei kuitenkaan selity, sillä naisen toiselta puolelta ei loista valo, vaan hän seisoo toista seinää vasten. Lavasteet ovat sentään kelvolliset, mutta niin Catwomanin yliampuvasti seksiä tihkuva asu kuin Patiencen siviilielämän puvut ovat kaameat rievut. Erikoistehosteet ovat naurettavan kehnot, oli kyse sitten toimintakohtauksissa digiluomukseksi muuttuva Catwoman, joka pomppii seiniä pitkin kuin mikäkin videopelihahmo tai kaupunkikuvista, jotka ovat selvästi tietokoneella toteutettuja. Äänimaailma ei ole sen kummoisempi, eikä edes vuotta aiemmin Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirouksen (Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl - 2003) mahtavilla melodioilla taitojaan esitellyt säveltäjä Klaus Badelt saa mitään kiinnostavaa aikaiseksi musiikkirintamalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Catwoman, 2004, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, DiNovi Pictures, Frantic Films, Maple Shade Films, Catwoman Films

Arvostelu: The Crow (1994)

THE CROW

Ohjaus: Alex Proyas

Pääosissa: Brandon Lee, Rochelle Davis, Ernie Hudson, Michael Wincott, Bai Ling, Tony Todd, Anna Levine, David Patrick Kelly, Laurence Mason, Angel David, Michael Massee, Jon Polito, Bill Raymond ja Sofia Shinas

Genre: toiminta, draama

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 18

The Crow perustuu James O'Barrin samannimiseen sarjakuvaan, jonka ensimmäinen numero ilmestyi helmikuussa 1989. Sarjakuvan pohjalta ryhdyttiin pian kehittelemään elokuvasovitusta, jonka ohjaksiin tarttui Alex Proyas ja jonka päärooliin valittiin legendaarisen toimintatähti Bruce Leen poika, Brandon Lee. Kuvaukset käynnistyivät ja ne olivat ihan loppusuoralla, kun niissä iski suuri tragedia. 31. maaliskuuta 1993, tasan kolmekymmentä vuotta sitten, kuvausryhmä oli epätarkka siitä, millaisia luoteja kohtauksessa käytettävään aseeseen oli laitettu. Paukkupatruunojen sekaan oli epähuomiossa lipsahtanut oikea luoti, josta oli poistettu ruuti. Silti aseella ampuessa luoti lähti liikkeelle piipusta ja osui Brandon Leetä vatsaan. Lee kiidätettiin sairaalaan, mutta siinä kohtaa oli jo liian myöhäistä ja hän menehtyi vain 28-vuotiaana. Elokuvan tekijät pohtivat, tekisivätkö elokuvan loppuun asti tragediasta huolimatta, vai keskeyttäisivätkö tuotannon kokonaan. Lopulta he päättivät työstää filmin valmiiksi Leen muistoa kunnioittaen. Siinä kohtaa elokuvan levittäjäksi tarjoutunut Paramount Pictures päätti kuitenkin jättää leffan, tuotannon keskeytymisen ja moraalisten pohdintojen takia. Miramax hyppäsi tekijöiden apuun ja lopulta The Crow saatiin valmiiksi ja elokuva ilmestyi toukokuussa 1994. Elokuva oli menestys ja keräsi paljon kehuja niin kriitikoilta kuin katsojilta. Vuosien varrella filmi on noussut kulttiklassikon asemaan. Itse olin tiennyt The Crow'sta jo vuosien ajan, mutten ollut nähnyt elokuvaa. En itse asiassa tiennyt elokuvasta muuta kuin sen, että Brandon Lee kuoli sen kuvauksissa. Nyt kun elokuvasta on tekeillä Bill Skarsgårdin tähdittämä uudelleenfilmatisointi ja Brandon Leen kuolemasta tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta, päätin vihdoin etsiä The Crow'n käsiini ja katsoa ja arvostella sen.

Yhdysvalloissa, Detroitissa halloweenia edeltävänä yönä joukko rikollisia tappaa Eric Dravenin ja tämän kihlatun Shelly Websterin. Tasan vuotta myöhemmin Ericin haudalle laskeutuva varis herättää kostoa janoavan miehen takaisin henkiin.

Brandon Lee oli 1990-luvun alussa nousussa uudeksi elokuvatähdeksi ja The Crow'n oli tarkoitus olla hänen todellinen läpimurtoelokuvansa. Kyseessä oli yhdysvaltalais-hongkongilaisen toimintatähti Bruce Leen poika, jolla oli suuria unelmia ja kovia paineita nousta ikonisen isänsä tasolle. Bruce-isä oli kuollut vain 32-vuotiaana Lohikäärmeen kidassa -leffaa (Enter the Dragon - 1973) työstäessään ja oliko kyse sitten puhtaasta sattumasta, kohtalosta vai julmasta ironiasta, mutta nuoren Brandonin elämä loppui liian lyhyeen ampumakohtauksen kuvausten mennessä pahasti pieleen. Lee oli kuitenkin kuvannut lähes kaikki kohtauksensa, joten elokuva voitiin saada valmiiksi tietokonetehosteiden ja stunt-näyttelijä Chad Stahelskin - joka muuten tunnetaan nykyään John Wick -elokuvien (2014-) ohjaajana - avulla. Lee on roolissaan erinomainen ja on suuri sääli, että hänen erittäin lupaava elokuvauransa päättyi juuri kun se oli tosissaan alkamassa. Hän tulkitsee vakuuttavasti hahmonsa Eric Dravenin monia puolia, kun varis herättää tämän takaisin eloon, kostamaan kihlattunsa Shellyn (Sofia Shinas) murhan. Välillä Eric on surun musertama, toisinaan taas kostonhimoinen ja jopa aika pelottava tapaus. Katsoja hyppää välittömästi Ericin kostoretkelle mukaan, palaen halusta nähdä, että paha saa palkkansa.

     Elokuvassa nähdään myös Ghostbusters-leffoista (1984-) tuttu Ernie Hudson poliisi Albrechtina, nuori Rochelle Davis ikäisekseen kovana Sarah-tyttönä ja Anna Levine tämän prostituoituna äitinä, sekä Michael Wincott rikollisjengiä johtavana Top Dollarina, jonka joukkoihin kuuluvat mm. Myca (Bai Ling), Tin Tin (Laurence Mason), T-Bird (David Patrick Kelly), Funboy (kuvauksissa kuolettavan luodin ampunut Michael Massee) ja Grange (Tony "Candyman" Todd). Sivunäyttelijöistä erityisesti Hudson vakuuttaa kyttäroolissaan, Albrechtin lämmetessä hiljalleen mystiselle oman käden oikeutta harjoittavalle kostajalle. Davis on nappivalinta nuoreksi Sarahiksi ja Wincott istuu täydellisesti niljakkaan rikollispomon osaan.

Ei ole mikään ihme, että The Crow on saavuttanut vuosien varrella kulttiklassikon aseman. Sen synkkä ja lohduttomalta tuntuva kostotarina lumoaa saman tien pauloihinsa, vaikka elokuvan maailma onkin luotaantyöntävän etova. Detroitia on vuosien aikana esitetty varsin negatiivisessa valossa elokuvissa, erityisesti scifisatiiri RoboCopissa (1987), muttei varmaan koskaan näin saastaisena ja toivottomana. Tim Burtonin Batman-elokuvien (1989-1992) tulkinta Gotham Citystä on selvästi toiminut tekijöiden esikuvana, mutta he ovat menneet vielä pidemmälle. The Crow'n Detroitissa ei ole enää mitään pelastettavaa, vaan rikollisten valtaama kaupunki on täynnä sotkuisia kujia ja ränsistyneitä rakennuksia, joihin ei haluaisi astua jalallakaan. Näyttävää ja tummanpuhuvaa goottikuvastoa pullollaan oleva elokuva on ymmärrettävästi kerännyt vannoutuneen fanikuntansa ja täytyy myöntää, että olin itsekin täysin myyty filmiin rakennetun maailman edessä.

Myös tunnelmaltaan elokuva on synkkä. Jopa muutamat huumorin rippeetkin ovat pikimustia. Alakuloinen ilmapiiri valtaa katsojan, mutta samalla filmissä on tiettyä vimmaa heti, kun Eric herää takaisin henkiin ja aloittaa kostoretkensä. Kohtauksia, joissa Eric kohtaa kihlattunsa pahoinpitelijöitä, on kierolla tavalla tyydyttävää katsoa, kun näillä julmilla rikollisilla menee pupu pöksyyn juuri ennen loppunsa kohtaamista. Toimintakohtaukset ovat sähäköitä ja niitä kasvatellaan onnistuneesti elokuvan edetessä, vaikka samalla vatsaa vääntää joka kerta, kun Eric saa luodista, katsojan tietäessä, että jokin näistä kohtauksista oli kohtalokas päätähdelle. Tietyn rosoisuuden ja melankolisen kurjuudenkin keskellä filmi osaa olla myös yllättävän kaunis ja herkkä. Kohtaukset, joissa Eric pysähtyy suremaan kuollutta rakastaan, ovat tehokkaan riipaisevia. Kestoa leffalla on vain hieman yli puolitoista tuntia, mutta siinäkin ajassa The Crow saa katsojan kulkemaan läpi tunteiden vuoristoradan.

Elokuvan kostotarina on varsin simppeli ja se vaatiikin Leen intensiivisen roolisuorituksen, vahvan teknisen toteutuksen, sekä tyylikkään ohjauksen. Alex Proyas oli ohjannut ennen The Crow'ta vain yhden elokuvan, mutta hänellä on selvästi ollut vahva visio, jota hän on halunnut lähteä ilmaisemaan, eikä vähäinen kokemus näy Proyasin työstä. Myöskään Leen kuolemaa ei oikeastaan huomaa lopullisesta teoksesta. Elokuvaa jouduttiin käsikirjoittamaan hieman uudelleen Leen menehtymisen jälkeen, mutta lopputulos on onnistuneen saumaton. The Crow on visuaalisesti erittäin komeaa katsottavaa. Se on tyylikkäästi kuvattu ja valaistu, minkä lisäksi värejä, tai pitäisikö sanoa värittömyyttä hyödynnetään vakuuttavasti. Elokuvan lavasteet ovat näyttävät kaikessa inhottavuudessaan. Ericin puvustajat ja maskeeraajat ovat tehneet loistoduunia ja korkeuksissa uhrejaan vaaniva Eric on joka kerta päheä näky. Erikoistehosteet ovat hienot ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Graeme Revellin säveltämiä ja leffassa hyödynnettyjä surumielisiä kappaleita myöten.

Yhteenveto: The Crow on hieno sarjakuvasovitus, joka on ymmärrettävästi noussut kulttiklassikon asemaan. Elokuvan kostotarina nappaa heti mukaansa ja pitää tiukasti otteessaan läpi leffan tiiviin puolitoistatuntisen keston. Lyhyestä kestostaan huolimatta filmi pitää sisällään aikamoisen tunnekattauksen, elokuvan ollessa täynnä räjähtäviä toimintakohtauksia, melankolisia suremisia, jännittävää tunnelmaa ja jopa jonkinlaista kauneutta. Elokuvan maailma on inhottava kaikessa likaisuudessaan, mutta samalla se lumoaa täysin sisäänsä. Tummanpuhuva filmi on visuaalisesti erittäin komeaa katseltavaa. Kuvaus, valaisu, lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat hienosti hoidetut ja musiikit tunnelmoivat mainiosti. Näyttelijäkaarti suoriutuu rooleistaan oivallisesti. Brandon Lee on pääroolissa Eric Dravenina vakuuttava ja onkin suuri sääli, että maailma menetti näin lupaavan näyttelijän ja vielä näin nuorena. Suosittelen The Crow'ta kaikille kostotarinoiden ystäville, sekä synkempien, aikuisempaan makuun tehtyjen sarjakuvaelokuvien faneille. Vuosien varrella leffalle on tehty muutama jatko-osa, Crow II: enkelten kaupunki (The Crow: City of Angels 1996), The Crow: Pelastus (The Crow: Salvation - 2000) ja The Crow: Wicked Prayer (2005), sekä televisiosarja The Crow: Stairway to Heaven (1998-1999), mutta ne saivat osakseen lähinnä negatiivista palautetta. Seuraavaksi luvassa on tyypilliseen Hollywood-tyyliin uudelleenfilmatisointi ja vaikka pääosaan palkatun Bill Skarsgårdin voi hyvin kuvitella Ericin roolissa, on vaikea uskoa, että tuleva leffa pääsisi mitenkään tämän alkuperäisen goottiklassikon tasolle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Crow, 1994, Miramax, Crowvision Inc., Entertainment Media Investment Corporation, Image Comics, Jeff Most Productions, Pressman Film