Arvostelu: Commando (1985)

COMMANDO

Ohjaus: Mark L. Lester

Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Rae Dawn Chong, Vernon Wells, Dan Hedaya, Alyssa Milano, James Olson, David Patrick Kelly, Charles Meshack, Bill Duke, Drew Snyder, Michael Delano ja Bill Paxton

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 16

Commando on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä toimintaelokuva. Jeph Loeb työsti elokuvan alkuperäisen tarinan, joka kertoi väkivallasta luopuneesta israelilaissotilaasta ja jonka päärooliin kaavailtiin Kiss-yhtyeen basistia Gene Simmonsia. Simmons kuitenkin torjui elokuvan ja tilalle valikoitui lopulta Schwarzenegger. Steven E. de Souza kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen uusiksi ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 1985. Lopulta Commando sai maailmanensi-iltansa 4. lokakuuta 1985 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta se oli taloudellinen hitti. Leffalle on myös vuosien varrella kehkeytynyt maine yhtenä kaikkien aikojen kovimmista toimintaelokuvista. Itse näin Commandon ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuotta sitten, jolloin pidin sitä varsin viihdyttävänä. En ole katsonut leffaa uudestaan, mutta nyt kun huomasin sen täyttävän 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi pistää Commandon vihdoin pyörimään ja samalla arvostella elokuvan.

Eläköitynyt armeijan eversti John Matrix pakotetaan takaisin toimintaan, kun hänen entinen tiimiläisensä sieppaa hänen tyttärensä ja kiristää häntä salamurhaamaan eteläamerikkalaisen valtion presidentin.

Gene Simmonsin kieltäydyttyä elokuvasta, Commandon päärooliin John Matrixiksi valittiin Arnold Schwarzenegger, joka oli tuohon aikaan tekemässä kovaa kiitoa Hollywoodin isoimmaksi toimintastaraksi leffojen Conan - barbaari (Conan the Barbarian - 1982) ja Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) myötä. Vaikkei Schwarzenegger ole mikään Oscar-tason luonnenäyttelijä, hän istuu tällaiseen rooliin enemmän kuin täydellisesti. John Matrix on eläköitynyt armeijan eversti, joka on jättänyt sotimiset taakseen kasvattaakseen tytärtään Jennyä (Alyssa Milano), joka on hänelle kaikki kaikessa. Joten kun Jenny siepataan, Matrix päättää tehdä kaikkensa tytön pelastamiseksi. Schwarzenegger uhkuu karismaa varsinaisena supersotilaana, joka tappaa pahiksia minkä ehtii, haistaa väijyvän vihollisen ja repii vaikka puhelinkopin irti maasta paljain käsin, toki vekkuleita repliikkejä samalla laukoen. Matrixina Schwarzenegger sementoi asemaansa kaikkien aikojen toimintastarana, eikä tälle äijälle kehtaisi missään nimessä ryttyillä.

     Elokuvassa nähdään myös James Olson Matrixin vanhana kenraalina Kirbynä, Vernon Wells Matrixin entisenä tiimiläisenä Bennettinä, Dan Hedaya Bennettin palkanneena Ariuksena, joka haluaa hyödyntää Matrixia syrjäyttämään fiktiivisen Val Verden valtion presidentin vallasta, Charles Meshack ja David Patrick Kelly Ariuksen kätyreinä Henriquesina ja Sullynä, sekä Rae Dawn Chong matkaan tarttuvana lentoemäntä Cindynä. Näyttelijätyö on läpi leffan ailahtelevaa, mutta kaikki periaatteessa ajavat asiansa. Mad Max 2 - asfalttisoturista (Mad Max 2 - 1981) tuttu Wells on oivan tärähtänyt Matrixia vihaavana Bennettinä.

On helppoa ymmärtää, miksi Commando on niin suosittu toimintaelokuvafanien keskuudessa, etenkin niiden, jotka olivat nuoria elokuvan ilmestymisen aikaan 1980-luvulla. Kyseessä on ehta toimintaspektaakkeli, johon kiteytyy aika lailla kaikki genren kliseet ja kasarijuusto, niin hyvässä kuin varmasti jonkun muun mielestä myös pahassa. Elokuva tihkuu testosteronia ja se on täynnä nasevia heittoja. Puolentoista tunnin kesto myös takaa tiiviin napakan paketin, josta ei turhaa tyhjäkäyntiä löydy. Elokuva nappaa välittömästi mukaansa, eikä irrota otettaan ennen kuin lopputekstit rullaavat. Jännite pidetään kaiken aikaa yllä, vaikkei juuri kenestäkään ole pahemmin vastusta Matrixille. Arius voisi palkata parempia sotilaita, sillä nämä heput eivät osu juuri mihinkään.

Commando myös tarjoaa aivan perhanan komeaa ja viihdyttävää toimintamäiskettä, jota seuratessa ei aika käy pitkäksi. Elokuva kasvattelee onnistuneesti menoaan pitkin kestoaan, tarjoten niin vauhdikasta takaa-ajoa, intiimimpiä lähitappeluita kuin lopulta todellista konetuliaseiden ja räjähdysten juhlaa. Massiiviseksi paisuva finaali ei aiheuta ähkyä, sillä siinä keksitään niin luovia tapoja pistää ihmisiä päiviltä, minkä lisäksi menossa on juuri sopivasti kieli poskessa. Yksi isoimmista syistä, miksi pidin Commandosta niin paljon, on nimenomaan sen huumori. Mistään puhtaasta toimintakomediasta ei ole kyse, mutta kyllä leffa hyvät naurut tarjoaa useampaan otteeseen. Ei elokuva missään nimessä ole mikään korkeakulttuurinen klassikko, mutta omassa lajityypissään se edustaa parhaimmistoa ja leffa löytyy ihan syystä toimintafanien suosikkielokuvien joukosta.

Elokuvan ohjauksesta vastasi Mark L. Lester ja Commando jäikin miehen tunnetuimmaksi työksi. Lester on selvästi halunnut pitää hauskaa elokuvan kanssa, mutta tarjoten silti päheää meininkiä. Steven E. de Souzan työstämä käsikirjoitus on äärimmäisen yksinkertainen, mutta osittain juuri siksi niin toimiva. Commando on myös hyvin kuvattu ja pääasiassa sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset, mutta puvustus on vaihtelevaa. Lopussa Matrixin sotasopa on vaikuttava, mutta sen sijaan Bennettin asuvalinta on lievästi sanottuna erikoinen. Käytännön tehosteet ovat todella näyttävät ja visuaalisuuksia tukee tietty vahva äänimaailma, joka jylisee ja rymisee. James Hornerin säveltämät musiikit ovat mahtavat ja pitävät tunnelmaa korkealla alusta loppuun. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Commando, 1985, Twentieth Century Fox, Silver Pictures, SLM Production Group

Arvostelu: The Crow (1994)

THE CROW

Ohjaus: Alex Proyas

Pääosissa: Brandon Lee, Rochelle Davis, Ernie Hudson, Michael Wincott, Bai Ling, Tony Todd, Anna Levine, David Patrick Kelly, Laurence Mason, Angel David, Michael Massee, Jon Polito, Bill Raymond ja Sofia Shinas

Genre: toiminta, draama

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 18

The Crow perustuu James O'Barrin samannimiseen sarjakuvaan, jonka ensimmäinen numero ilmestyi helmikuussa 1989. Sarjakuvan pohjalta ryhdyttiin pian kehittelemään elokuvasovitusta, jonka ohjaksiin tarttui Alex Proyas ja jonka päärooliin valittiin legendaarisen toimintatähti Bruce Leen poika, Brandon Lee. Kuvaukset käynnistyivät ja ne olivat ihan loppusuoralla, kun niissä iski suuri tragedia. 31. maaliskuuta 1993, tasan kolmekymmentä vuotta sitten, kuvausryhmä oli epätarkka siitä, millaisia luoteja kohtauksessa käytettävään aseeseen oli laitettu. Paukkupatruunojen sekaan oli epähuomiossa lipsahtanut oikea luoti, josta oli poistettu ruuti. Silti aseella ampuessa luoti lähti liikkeelle piipusta ja osui Brandon Leetä vatsaan. Lee kiidätettiin sairaalaan, mutta siinä kohtaa oli jo liian myöhäistä ja hän menehtyi vain 28-vuotiaana. Elokuvan tekijät pohtivat, tekisivätkö elokuvan loppuun asti tragediasta huolimatta, vai keskeyttäisivätkö tuotannon kokonaan. Lopulta he päättivät työstää filmin valmiiksi Leen muistoa kunnioittaen. Siinä kohtaa elokuvan levittäjäksi tarjoutunut Paramount Pictures päätti kuitenkin jättää leffan, tuotannon keskeytymisen ja moraalisten pohdintojen takia. Miramax hyppäsi tekijöiden apuun ja lopulta The Crow saatiin valmiiksi ja elokuva ilmestyi toukokuussa 1994. Elokuva oli menestys ja keräsi paljon kehuja niin kriitikoilta kuin katsojilta. Vuosien varrella filmi on noussut kulttiklassikon asemaan. Itse olin tiennyt The Crow'sta jo vuosien ajan, mutten ollut nähnyt elokuvaa. En itse asiassa tiennyt elokuvasta muuta kuin sen, että Brandon Lee kuoli sen kuvauksissa. Nyt kun elokuvasta on tekeillä Bill Skarsgårdin tähdittämä uudelleenfilmatisointi ja Brandon Leen kuolemasta tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta, päätin vihdoin etsiä The Crow'n käsiini ja katsoa ja arvostella sen.

Yhdysvalloissa, Detroitissa halloweenia edeltävänä yönä joukko rikollisia tappaa Eric Dravenin ja tämän kihlatun Shelly Websterin. Tasan vuotta myöhemmin Ericin haudalle laskeutuva varis herättää kostoa janoavan miehen takaisin henkiin.

Brandon Lee oli 1990-luvun alussa nousussa uudeksi elokuvatähdeksi ja The Crow'n oli tarkoitus olla hänen todellinen läpimurtoelokuvansa. Kyseessä oli yhdysvaltalais-hongkongilaisen toimintatähti Bruce Leen poika, jolla oli suuria unelmia ja kovia paineita nousta ikonisen isänsä tasolle. Bruce-isä oli kuollut vain 32-vuotiaana Lohikäärmeen kidassa -leffaa (Enter the Dragon - 1973) työstäessään ja oliko kyse sitten puhtaasta sattumasta, kohtalosta vai julmasta ironiasta, mutta nuoren Brandonin elämä loppui liian lyhyeen ampumakohtauksen kuvausten mennessä pahasti pieleen. Lee oli kuitenkin kuvannut lähes kaikki kohtauksensa, joten elokuva voitiin saada valmiiksi tietokonetehosteiden ja stunt-näyttelijä Chad Stahelskin - joka muuten tunnetaan nykyään John Wick -elokuvien (2014-) ohjaajana - avulla. Lee on roolissaan erinomainen ja on suuri sääli, että hänen erittäin lupaava elokuvauransa päättyi juuri kun se oli tosissaan alkamassa. Hän tulkitsee vakuuttavasti hahmonsa Eric Dravenin monia puolia, kun varis herättää tämän takaisin eloon, kostamaan kihlattunsa Shellyn (Sofia Shinas) murhan. Välillä Eric on surun musertama, toisinaan taas kostonhimoinen ja jopa aika pelottava tapaus. Katsoja hyppää välittömästi Ericin kostoretkelle mukaan, palaen halusta nähdä, että paha saa palkkansa.

     Elokuvassa nähdään myös Ghostbusters-leffoista (1984-) tuttu Ernie Hudson poliisi Albrechtina, nuori Rochelle Davis ikäisekseen kovana Sarah-tyttönä ja Anna Levine tämän prostituoituna äitinä, sekä Michael Wincott rikollisjengiä johtavana Top Dollarina, jonka joukkoihin kuuluvat mm. Myca (Bai Ling), Tin Tin (Laurence Mason), T-Bird (David Patrick Kelly), Funboy (kuvauksissa kuolettavan luodin ampunut Michael Massee) ja Grange (Tony "Candyman" Todd). Sivunäyttelijöistä erityisesti Hudson vakuuttaa kyttäroolissaan, Albrechtin lämmetessä hiljalleen mystiselle oman käden oikeutta harjoittavalle kostajalle. Davis on nappivalinta nuoreksi Sarahiksi ja Wincott istuu täydellisesti niljakkaan rikollispomon osaan.

Ei ole mikään ihme, että The Crow on saavuttanut vuosien varrella kulttiklassikon aseman. Sen synkkä ja lohduttomalta tuntuva kostotarina lumoaa saman tien pauloihinsa, vaikka elokuvan maailma onkin luotaantyöntävän etova. Detroitia on vuosien aikana esitetty varsin negatiivisessa valossa elokuvissa, erityisesti scifisatiiri RoboCopissa (1987), muttei varmaan koskaan näin saastaisena ja toivottomana. Tim Burtonin Batman-elokuvien (1989-1992) tulkinta Gotham Citystä on selvästi toiminut tekijöiden esikuvana, mutta he ovat menneet vielä pidemmälle. The Crow'n Detroitissa ei ole enää mitään pelastettavaa, vaan rikollisten valtaama kaupunki on täynnä sotkuisia kujia ja ränsistyneitä rakennuksia, joihin ei haluaisi astua jalallakaan. Näyttävää ja tummanpuhuvaa goottikuvastoa pullollaan oleva elokuva on ymmärrettävästi kerännyt vannoutuneen fanikuntansa ja täytyy myöntää, että olin itsekin täysin myyty filmiin rakennetun maailman edessä.

Myös tunnelmaltaan elokuva on synkkä. Jopa muutamat huumorin rippeetkin ovat pikimustia. Alakuloinen ilmapiiri valtaa katsojan, mutta samalla filmissä on tiettyä vimmaa heti, kun Eric herää takaisin henkiin ja aloittaa kostoretkensä. Kohtauksia, joissa Eric kohtaa kihlattunsa pahoinpitelijöitä, on kierolla tavalla tyydyttävää katsoa, kun näillä julmilla rikollisilla menee pupu pöksyyn juuri ennen loppunsa kohtaamista. Toimintakohtaukset ovat sähäköitä ja niitä kasvatellaan onnistuneesti elokuvan edetessä, vaikka samalla vatsaa vääntää joka kerta, kun Eric saa luodista, katsojan tietäessä, että jokin näistä kohtauksista oli kohtalokas päätähdelle. Tietyn rosoisuuden ja melankolisen kurjuudenkin keskellä filmi osaa olla myös yllättävän kaunis ja herkkä. Kohtaukset, joissa Eric pysähtyy suremaan kuollutta rakastaan, ovat tehokkaan riipaisevia. Kestoa leffalla on vain hieman yli puolitoista tuntia, mutta siinäkin ajassa The Crow saa katsojan kulkemaan läpi tunteiden vuoristoradan.

Elokuvan kostotarina on varsin simppeli ja se vaatiikin Leen intensiivisen roolisuorituksen, vahvan teknisen toteutuksen, sekä tyylikkään ohjauksen. Alex Proyas oli ohjannut ennen The Crow'ta vain yhden elokuvan, mutta hänellä on selvästi ollut vahva visio, jota hän on halunnut lähteä ilmaisemaan, eikä vähäinen kokemus näy Proyasin työstä. Myöskään Leen kuolemaa ei oikeastaan huomaa lopullisesta teoksesta. Elokuvaa jouduttiin käsikirjoittamaan hieman uudelleen Leen menehtymisen jälkeen, mutta lopputulos on onnistuneen saumaton. The Crow on visuaalisesti erittäin komeaa katsottavaa. Se on tyylikkäästi kuvattu ja valaistu, minkä lisäksi värejä, tai pitäisikö sanoa värittömyyttä hyödynnetään vakuuttavasti. Elokuvan lavasteet ovat näyttävät kaikessa inhottavuudessaan. Ericin puvustajat ja maskeeraajat ovat tehneet loistoduunia ja korkeuksissa uhrejaan vaaniva Eric on joka kerta päheä näky. Erikoistehosteet ovat hienot ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Graeme Revellin säveltämiä ja leffassa hyödynnettyjä surumielisiä kappaleita myöten.

Yhteenveto: The Crow on hieno sarjakuvasovitus, joka on ymmärrettävästi noussut kulttiklassikon asemaan. Elokuvan kostotarina nappaa heti mukaansa ja pitää tiukasti otteessaan läpi leffan tiiviin puolitoistatuntisen keston. Lyhyestä kestostaan huolimatta filmi pitää sisällään aikamoisen tunnekattauksen, elokuvan ollessa täynnä räjähtäviä toimintakohtauksia, melankolisia suremisia, jännittävää tunnelmaa ja jopa jonkinlaista kauneutta. Elokuvan maailma on inhottava kaikessa likaisuudessaan, mutta samalla se lumoaa täysin sisäänsä. Tummanpuhuva filmi on visuaalisesti erittäin komeaa katseltavaa. Kuvaus, valaisu, lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat hienosti hoidetut ja musiikit tunnelmoivat mainiosti. Näyttelijäkaarti suoriutuu rooleistaan oivallisesti. Brandon Lee on pääroolissa Eric Dravenina vakuuttava ja onkin suuri sääli, että maailma menetti näin lupaavan näyttelijän ja vielä näin nuorena. Suosittelen The Crow'ta kaikille kostotarinoiden ystäville, sekä synkempien, aikuisempaan makuun tehtyjen sarjakuvaelokuvien faneille. Vuosien varrella leffalle on tehty muutama jatko-osa, Crow II: enkelten kaupunki (The Crow: City of Angels 1996), The Crow: Pelastus (The Crow: Salvation - 2000) ja The Crow: Wicked Prayer (2005), sekä televisiosarja The Crow: Stairway to Heaven (1998-1999), mutta ne saivat osakseen lähinnä negatiivista palautetta. Seuraavaksi luvassa on tyypilliseen Hollywood-tyyliin uudelleenfilmatisointi ja vaikka pääosaan palkatun Bill Skarsgårdin voi hyvin kuvitella Ericin roolissa, on vaikea uskoa, että tuleva leffa pääsisi mitenkään tämän alkuperäisen goottiklassikon tasolle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Crow, 1994, Miramax, Crowvision Inc., Entertainment Media Investment Corporation, Image Comics, Jeff Most Productions, Pressman Film