Arvostelu: Sing Sing (2023)

SING SING

Ohjaus: Greg Kwedar

Pääosissa: Colman Domingo, Clarence "Divine Eye" Maclin, Sean San José, Paul Raci, David "Dap" Giraudy, Patrick "Preme" Griffin, Mosi Eagle, James "Big E" Williams, Sean "Dino" Johnson, Dario Peña, Miguel Valentin, Jon-Adrian "JJ" Velazquez, Pedro Cotto, Camillo "Carmine" Lovacco, Cornell "Nate" Alston

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 18 (Rakkautta & Anarkiaa esittää -näytös)

Sing Sing perustuu John H. Richardsonin todellisista ihmisistä kertovaan kirjaan The Sing Sing Follies (A Maximum-Security Comedy) vuodelta 2024 ja Brent Buellin näytelmään Breakin' the Mummy's Code, jonka New Yorkin osavaltiossa sijaitsevan Sing Sing -vankilan vangit kehittelivät ja esittivät vuonna 2005, osana vankilan Rehabilitation Through the Arts -ohjelmaa. Vuonna 2022 paljastettiin, että näiden tapahtumien pohjalta on tekeillä elokuva. Kuvaukset käynnistyivät samaisena kesänä ja Sing Sing sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 2023. Elokuvaa on esitetty muillakin festivaaleilla ja Yhdysvalloissa se sai teatterikierroksen heinäkuussa 2024. Elokuva sai parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden, sekä parhaan miespääosan, sovitetun käsikirjoituksen ja laulun Oscar-ehdokkuudet ja niinpä viikkoa ennen Oscar-gaalaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaali järjesti erityisnäytöksen elokuvasta Helsingissä, jotta suomalaisillakin olisi mahdollisuus nähdä elokuva. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin sen premissistä ja ilahduinkin R&A:n järjestämästä mahdollisuudesta. Kävin katsomassa Sing Singin kyseisessä erityisnäytöksessä.

Sing Sing -vankilan vangit löytävät elämälleen uutta tarkoitusta, kun he perustavat teatteriryhmän.

Parhaan miespääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet roolityöllään saanut Colman Domingo näyttelee John Whitfieldiä, eli Divine G:tä, tosielämän miestä jota syytettiin rikoksesta, mitä hän ei tehnyt ja niinpä hän joutui vankilaan. Sing Singin vankilassa on kokeilullinen ohjelma, jossa vangit pääsevät tekemään näytelmiä ja vuosien varrella Divine G:stä on tullut näytelmien pääjehu, joka esittää usein pääosia ja kirjoittaa osan näytelmistä. Kuten arvata saattaa, on Domingo roolissaan erinomainen - ei mieheltä muutakaan voi odottaa, niin usein hän on lahjojaan jo esitellyt. Domingo tulkitsee väkevästi hahmoaan, joka on turhautunut tilanteestaan, mutta joka yrittää kääntää vankila-aikansa parempaan päin taiteen kautta. Todellinen John "Divine G" Whitfield tekee muuten cameon elokuvan alussa miehenä, joka pyytää Domingon esittämältä Divine G:ltä nimikirjoitusta.

     Sean San José näyttelee Divine G:n läheisintä ystävää vankilassa, Mike Mikeä, Paul Racin esittäessä näytelmät ohjaavaa Brent Buellia. Loput näyttelijät ovatkin sitten todellisia Sing Singin entisiä vankeja, jotka olivat osa tätä Rehabilitation Through the Arts -ohjelmaa, eli RTA:ta ja esittävätkin osittain itseään tuolta ajalta. Näistä merkittävin on Clarence "Divine Eye" Maclin, joka tulee teatteriryhmään uutena ja joka kokee vaikeuksia avautua yleisön edessä, pelätessään tämän rikkovan hänen imagoaan. Sivunäyttelijätkin ovat osissaan oivallisia, etenkin Maclin ja Raci.

Minulta löytyy teatteritaustaa, joten olen aina kiinnostunut näkemään elokuvia, jotka liittyvät teatteriin ja näyttelemiseen. Kun Sing Sing vielä tekee tämän vankilamiljöössä, on luvassa erittäin mielenkiintoinen ja omalaatuinen teoksensa. Siinä, missä suuri osa vankilaelokuvista keskittyy pakoyrityksiin ja vaikka osa niistä ovat parhaimmillaan jopa mestariteoksia, kuten Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption - 1994), koin todella piristäväksi vaihteluksi katsoa vankilaleffaa, jossa vangit ovat periaatteessa hyväksyneet tuomionsa ja yrittävät vain tehdä vankeusajastaan mahdollisimman siedettävän. Elokuva juhlistaakin taidetta ja taiteen tekemisen merkitystä kurjuuden keskellä ja kun tämä teatteriyhteisö löytää suurta riemua tekemisestään, on kyseessä myös poikkeuksellisen ilahduttava vankilaleffa.

Elokuvan varttia vaille tunnin kesto käytetään onnistuneesti hyödyksi ja sen lisäksi, että itse erikoisen näytelmän (johon on pitänyt sisällyttää vankien kaikki ideat Hamletista westerniin ja aikamatkustuksesta Freddy Kruegeriin ja joka on muuten ihan oikea näytelmä, jonka Sing Singin vangit tekivät) työstö vie hyvin mukanaan, sen ohessa näihin vankeihin syvennytään tasaisin väliajoin onnistuneesti. Kumpikin Divine-hahmo, sekä G että Eye laskevat vähitellen muurejaan ja tämä tuo pätevää draamaa ja koskettavuutta muuten aika hupaisaan leffaan.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Greg Kwedar, joka on myös käsikirjoittanut leffan yhdessä Clint Bentleyn kanssa. Kwedar rakentaa ilmapiiriä mainiosti ja hänen ja Bentleyn työstämä teksti on oivallinen, sisältäen runsaasti hyvää dialogia. Sing Sing on myös hyvin kuvattu ja periaatteessa kolkon ankea vankilamiljöö on saatu näyttämään oudon kivalta paikalta, kaltereineenkin kaikkineen. Lavasteet ovat oivat, puvustus myös ja äänimaailma on pätevästi rakennettu. Bryce Dessnerin säveltämät musiikit tunnelmoivat nätisti taustalla ja Oscar-ehdokkuudella huomioitu Adrian Quesadan ja Abraham Alexanderin työstämä lopputekstikappale Like A Bird on oikein nätti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sing Sing, 2023, Black Bear, Edith Productions, Marfa Peach Company

Arvostelu: Sound of Metal (2019)

SOUND OF METAL

Ohjaus: Darius Marder

Pääosissa: Riz Ahmed, Olivia Cooke, Paul Raci, Lauren Ridloff ja Mathieu Amalric

Genre: draama, musiikki

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 12

Sound of Metal on Darius Marderin ohjaama draamaelokuva. Sen teko lähti liikkeelle jo useampia vuosia sitten ja alunperin sen päärooleihin kaavailtiin Matthias Schoenaertsia ja Dakota Johnsonia, mutta kesällä 2018 näyttelijät vaihtuivat Riz Ahmediin ja Olivia Cookeen. Kuvaukset alkoivat ja koko leffa saatiin kuvattua vain neljässä viikossa. Maailmanensi-iltansa Sound of Metal sai jo syyskuussa 2019 Toronton elokuvajuhlilla, mutta vasta nyt mm. koronaviruksen takia elokuva saa hiljalleen teatterikierroksensa myös Suomessa. Itse kiinnostuin leffasta, kun aloin viime syksynä kuulla siitä paljon kehuja ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Sound of Metalin sen lehdistönäytöksessä juuri ennen joulua.

Metallibändi Blackgammonin jäsenet, laulajakitaristi Lou ja rumpali Ruben kiertävät Yhdysvaltoja, kun yhtäkkiä Ruben kuuroutuu. Ruben yrittää selvittää, kuinka saisi kuulonsa takaisin, jotta voisi palata rakastamalleen uralleen muusikkona.

Riz Ahmed ja Olivia Cooke näyttelevät Rubenia ja Louta, pariskuntaa, jotka esiintyvät yhdessä perustamassaan metalliyhtyeessä Blackgammonissa. Niin heidän bändinsä kuin parisuhteensa ajautuu koetukselle, kun Ruben huomaa, ettei kuule enää kunnolla. Ahmed on aiemminkin osoittanut olevansa hyvä näyttelijä (poislukien hänen kiusallinen pahisroolinsa Venomissa, 2018), mutta kuuroutuvan Rubenin osassa hän pääsee ensi kertaa todella loistamaan. Ahmed tuo hienosti esille palavan intohimon rummuttamista kohtaan ja epätoivon, kun häneltä katoaa yhtäkkiä kuuloaisti. Rooliaan varten Ahmed harjoitteli puolen vuoden verran niin rumpujen soittamista kuin viittomakieltä. Cooke taas tuo hyvin esille hahmonsa vaikeat tunteet, kun hän joutuu seuraamaan Rubenin koettelemusta sivusta.

Elokuvassa nähdään myös kuurojen kanssa paljon tosielämässäkin työskennellyt Paul Raci kuurojen yhteisön vetäjänä Joena, The Walking Dead -sarjasta (2010-) tuttu Lauren Ridloff kuurojen lasten opettajana, sekä James Bond -leffa Quantum of Solacen (2008) pahiksena parhaiten tunnettu Mathieu Amalric Loun isänä. Sivunäyttelijöistä etenkin Raci on mahtava sympaattisena ja viisaana Joena, joka haluaa auttaa Rubenia, kun tämän elämässä avautuu uudenlainen polku.

Ja siitä Sound of Metalissa onkin juuri kyse, siitä uudesta polusta elämässä. Vaikka aluksi elokuva vaikuttaakin jonkun ammatilleen intohimoisen henkilön epätoivoisesta taistelusta ammattinsa menettämistä vastaan, on se lopulta kertomus siitä uudenlaisen elämän löytämisestä, kun vanhasta elämästä pakotetaan luopumaan. Aluksi Rubenin kuuroutumista on todella pysäyttävää ja vaikeaa seurata. Kuka tahansa voi samaistua siihen, kuinka pahalta tuntuu, jos intohimon kohde viedään itseltä. Monen muusikon iso pelko on varmasti kuuroutuminen ja sitten taas moni elokuvien fani voi kokea kamalaksi kohtaloksi sokeutumisen. Sound of Metalissa päähenkilö pistetään kuitenkin etsimään sitä pilven hopeareunusta. Henkilökuvauksena elokuva on kiehtova ja kasvutarinana vaikuttava.

Tunnelma on erinomaisesti kehitelty, eikä se koskaan lähde vellomaan melodramaattisuudessa. Elokuva ei yrittämällä yritä puristaa katsojastaan kyyneliä ulos, vaan kehittelemällä taitavasti hahmoaan ja kertomustaan, se saa katsojan elokuvan mittaan välittämään niin paljon, että loppupäässä saattaa ihan herkistyä. Vaikka leffa kulkeekin rauhassa, omalla painollaan eteenpäin, ei se koskaan käy tylsäksi katsojasta tiukasti pitävän tunnelman ja vangitsevan tarinan ansiosta. On mielenkiintoista seurata, kun Ruben alkaa vähitellen opettelemaan kuurojen tapoja. Tilanteen hidas hyväksyntä ja etenkin yhteisöön sopeutuminen on lämpimästi toteutettu. Elokuvan viesti on oivallisesti tuotu esiin. Sound of Metal onkin niitä katselukokemuksia, joiden jälkeen katsoja poistuu edes hieman erilaisen maailmankuvan kanssa teatterista.

Ohjaaja Darius Marder on itselleni uusi tuttavuus, mutta Sound of Metal todella sai minut kiinnostumaan, mitä hänellä on tarjottavanaan elokuva-alalla. Hänen ohjauksensa on vakuuttavaa ja vaikkei hän lähde tekemään mitään hurjia rumpusooloja, on hänen rauhallinen tahtinsa mainio, eikä hän oikeastaan kertaakaan lyö ohi. Hänen ja Abraham Marderin työstämä käsikirjoitus toimii iskevänä pohjana ja Marderin veljekset pohdiskelevat hyvin ihmisen elämänmuutosta tällaisen tilanteen sattuessa. Tekninenkin puoli on hyvä kuvauksesta lavasteisiin jne., mutta tässä leffassa vakuuttavinta teknisyydessä on elokuvan äänimaailma. Tai siis usein sen äänetön maailma. Sound of Metal nimittäin pistää jatkuvasti katsojansa kuulemaan sen, mitä Ruben kuulee. Yhä vain vaimeampaa ja sekavammalta kuulostavaa dialogia, sekä kaikenlaista huminaa ja ininää... jos sitäkään vähää. Filmin nimestä päätellen katsoja voisi odottaa rouheaa ja rämisevää äänimaisemaa, mutta elokuvan teeman mukaan se pistääkin istumaan ja kokemaan kaiken rauhallisessa hiljaisuudessa.

Yhteenveto: Sound of Metal on hieno filmi uudenlaisen elämän löytymisestä, kun jokin pakottaa luopumaan vanhasta. Riz Ahmed on nappivalinta päärooliin kuuroutuvaksi Rubeniksi ja tarjoaa uransa tähän asti parhaan roolisuorituksen. Myös Olivia Cooke ja Paul Raci ovat mainioita osissaan, mutta loppupeleissä elokuva on Ahmedin showta. Vaikka tarina kulkeekin hitaasti eteenpäin, ei se ole koskaan tylsä, sillä aihe on niin kiehtova. Draamapuoli on vahva ja loppupäässä voi huomata jopa herkistyä. Elokuva käsittelee onnistuneesti teemojaan ja saattaakin saada katsojan näkemään (ja kuulemaan) maailman uudella tavalla. Äänen ja etenkin äänettömyyden käyttö on todella vaikuttavaa. Katsoja todella heitetään Rubenin pään sisälle, kuulemaan se vähä, mitä Ruben kuulee. Äänimaailman toteutukseltaan elokuva on erittäin luova. Kaikin puolin Sound of Metal on alkuvuoden vahvin elokuvatapaus, jota suosittelen lämpimästi katsomaan... milloin ikinä se tuleekaan saataville ympäri Suomen. Jotkut onnekkaat ovat jo päässeet näkemään leffan yksittäisissä ennakkoesityksissä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.12.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sound of Metal, 2019, Caviar