Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robert Vaughn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robert Vaughn. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. lokakuuta 2020

Arvostelu: 7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven - 1960)

7 ROHKEATA MIESTÄ

THE MAGNIFICENT SEVEN



Ohjaus: John Sturges
Pääosissa: Yul Brynner, Steve McQueen, Charles Bronson, Horst Buchholz, James Coburn, Brad Dexter, Robert Vaughn, Eli Wallach, Vladimir Sokoloff, Jorge Martínez de Hoyos, Rosenda Monteros ja Natividad Vacío
Genre: western, toiminta
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

The Magnificent Seven, eli suomalaisittain 7 rohkeata miestä on uudelleenfilmatisointi Akira Kurosawan klassikkoelokuvasta Seitsemän samuraita (七人の侍 - 1954). Elokuvan päätähti Yul Brynner itse ehdotti elokuvatuottaja Walter Mirischille, että he tekisivät oman versionsa Kurosawan teoksen pohjalta. Mirisch sai hankittua oikeudet japanilaiselta Toho-yhtiöltä, mutta juuri silloin näyttelijä Anthony Quinn haastoi Brynnerin oikeuteen, sillä hänen mukaansa Quinn oli työstänyt kyseistä ideaa Brynnerin kanssa, kunnes kaksikko riitaantui. Quinnilla ei kuitenkaan ollut tästä kunnon näyttöä, eikä voittanut tapausta. Ensimmäisen käsikirjoituksen työsti Walter Bernstein, jonka teksti mukaili Seitsemää samuraita huomattavasti enemmän kuin lopullinen elokuva. Walter Newman tuotiin mukaan muokkaamaan tekstiä ja hänen kirjoituksensa pohjalta kuvaukset alkoivat maaliskuussa 1960. Newman ei kuitenkaan päässyt tekemään muutoksia kuvausten aikana, jolloin mukaan otettiin kirjoittaja William Roberts, joka teki tarvittavia muokkauksia. Kun Roberts pyysi, että hänet lisättäisiin mukaan alkuteksteihin, Newman puolestaan pyysi, että hänen nimensä otettaisiin pois. Kuvausten aikana syntyi myös ongelmia Brynnerin ja toisen näyttelijän, Steve McQueenin kanssa. McQueen ei pitänyt siitä, että käsikirjoituksessa hänellä oli vain muutama repliikki, joten hän pyrki jatkuvasti nostamaan itseään esille, mistä Brynner ei pitänyt. He alkoivatkin "kilpailemaan" kameran huomiosta pitkin kuvauksia. Lopulta 7 rohkeata miestä saatiin valmiiksi ja elokuva sai maailmanensi-iltansa 12. lokakuuta 1960 - tasan 60 vuotta sitten! Yhdysvalloissa leffa ei ollut toivottu menestys, mutta muualla maailmassa filmistä nousi valtava hitti. Ilmestyessään elokuva sai hieman ristiriitaista palautetta kriitikoilta, joista moni oli sitä mieltä, että leffa oli selvästi heikompi kuin Kurosawan Seitsemän samuraita. Vuosien varrella 7 rohkean miehen arvostus on kuitenkin noussut ja siitä on muodostunut yksi western-lajityypin kehutuimmista klassikoista. Itse en ollut aiemmin nähnyt tätä elokuvaa, mutta olin nähnyt sekä Kurosawan mestariteoksen, että vuoden 2016 uudelleenfilmatisoinnin The Magnificent Seven. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin vihdoin korjata aukon sivistyksestäni ja katsoin 7 rohkeata miestä.

Villissä lännessä Calvera-nimisen miehen johtama rosvojengi piinaa nälkää näkevää meksikolaiskylää. Pelastaakseen kylän, kolme kyläläistä lähtevät etsimään kovan luokan revolverisankareita taistelemaan Calveraa ja tämän joukkoa vastaan.




Elokuvan nimen mukaiset seitsemän rohkeata miestä ovat joukon päämääräinen ja tarkkaileva johtaja Chris (Yul Brynner), hiljainen mutta taitava Vin (Steve McQueen), rikkauksista haaveileva Harry (Brad Dexter), traumatisoitunut veteraani Lee (Robert Vaughn), rahaa tarvitseva O'Reilly (Charles Bronson), erinomainen veitsenheittäjä Britt (James Coburn), sekä nuori ja ylimielinen Chico (Horst Buchholz). Hahmot ovat toimivasti erilaiset toisistaan ja jokainen on jollain tavalla kiinnostava persoona, jolloin mukana ei tunnu olevan ylimääräistä turhaketta. Paitsi ehkä Chico, jonka rämäpäinen luonne aiheuttaa herkästi ongelmia. Jotkut hahmoista nousevat paremmin esille kuin toiset, mutta leffa pitää onneksi huolen, että kaikki seitsemän saavat hyvin ruutuaikaa. Jokainen näyttelijöistä tekee hyvää työtä rooleissaan, mutta parhaimpina täytyy nostaa esiin Coburn, joka huokuu karismaa kaikessa hiljaisuudessaan Brittinä, Bronson, joka onnistuu olemaan sekä kovanaama että huolehtiva O'Reillynä ja Brynner, joka istuu täydellisesti johtajan osaan. Brynner on vakuuttava tehokkaana pyssysankarina, jolloin ei ole ihme, että hän saa suostuteltua muut auttamaan häntä.
     Elokuvassa nähdään myös Eli Wallach rosvojoukkoaan johtavana Calverana, sekä mm. Vladimir Sokoloff, Jorge Martínez de Hoyos ja Rosenda Monteros apua tarvitsevina kyläläisinä. Wallachista löytyy oikeanlaista häijyyttä ja hän onnistuu olemaan tarpeeksi uhkaava pahiksena.




On vaikea kuvitella amerikkalaisempaa tapaa tehdä uudelleenfilmatisointi japanilaiselokuvasta kuin muuttamalla Japani Villiksi länneksi ja samurait revolverisankareiksi. Kurosawan Seitsemän samuraita on yksi maailman arvostetuimmista elokuvista, joten on aika pähkähullu idea lähteä tekemään siitä uutta versiota ja vieläpä amerikkalaistettuna, mutta niin vain tässä onnistuttiin ja vieläpä todella hyvin. 7 rohkeata miestä on mahtava elokuva! Tarina on niin ajaton ja tehokas, että se siirtyy helposti kulttuurista toiseen. Ihmiset tarvitsevat sankareita auttamaan elämässä ja taistelussa pahuutta vastaan. On hienoa, että Kurosawan elokuvasta on säilytetty se, että seitsemän soturia eivät hoida koko hommaa itse, vaan tärkeintä on, että he auttavat ja kannustavat kyläläisiä puolustamaan itse itseään. Vaikka mukana onkin tyylikkäitä ammuskelukohtauksia, kenties jopa viihdyttävämpää on nähdä, kun nämä seitsemän hahmoa opettavat kyläläisiä käyttämään aseita.

Kaikkien mielenkiintoisinta on kuitenkin seurata tämän seitsemän hengen tiimin lyöttäytymistä yhteen. Yksi kerrallaan mukaan tuodaan uusi omalla tavallaan veikeä persoona. Jokaisen esittelyyn käytetään oma aikansa ja elokuva kulkeekin näin nopeasti eteenpäin. Hieman yli kaksituntinen elokuva tuntuu siis kestävän alle pari tuntia. Tarina kerrotaan hyvällä tahdilla. Vaikka mukana on pidempiä kohtauksia, mitkä eivät välttämättä edistä tarinaa, ne syventävät hahmoja. Täten turhat on karsittu pois ja jäljelle on jäänyt pelkkää asiaa. Kun leffa rakentaa näin hyvin seitsemää hahmoaan, sekä itse kertomusta kohti suurta taistoa, on lopputaisto enemmän kuin vain viihdyttävää toimintaa - sillä tuntuu olevan merkitystä. Filmi on ymmärrettävästi noussut genrensä klassikoksi. 7 rohkeata miestä on tehokas paketti yhä tänäkin päivänä, mihin tuo vain lisäarvoa, että kyseessä on näin kekseliäästi tehty uudelleenfilmatisointi samuraifilmistä. Nykypäivänä uudelleenfilmatisointeja tungetaan ovista ja ikkunoista, mutta äärimmäisen harvoin ne osuvat maaliinsa yhtä taidokkaasti kuin tämä länkkäriklassikko.




Elokuvan ohjauksesta vastaa John Sturges, joka tekee hienoa työtä tunnelman kanssa. Sturges osaa oikeissa kohdissa pitää tunnelman kevyenä ja sitten taas vakavoitua, kun tilanne sitä vaatii. Leffasta löytyy toimivaa huumoria ja vaikkei katsoja saa niinkään nauraa, pitää tämä leffan usein yllättävänkin lystikkäänä. Walter Bernsteinin, Walter Newmanin ja William Robertsin erillään toisistaan työstetty käsikirjoitus voisi hajota käsiin, mutta se on lopulta johtanut erittäin hyvään lopputulokseen. Olisi kiinnostavaa tietää, millaiset leffat Bernsteinin ja Newmanin omista teksteistä olisi tullut ilman muiden muokkauksia. Lisäksi 7 rohkeata miestä on teknisesti erittäin taidokkaasti tehty. Kuvaus on tyylikästä ja etenkin laajat maisemakuvat ovat näyttäviä. Lavasteet ja puvut ovat hienosti toteutetut, ja niitä todella esitellään kuvauksessa. Leikkaus on sujuvaa ja varsinkin kyläläisten saama valmennus nivoutuu yhteen tehokkaasti. Ääniefektit ovat mainiot ja Elmer Bernsteinin säveltämät musiikit ovat yllättävänkin erinomaiset. Bernstein tuo vahvan lisän tunnelmaan melodioillaan.

Yhteenveto: 7 rohkeata miestä on mahtava lännenelokuva, minkä hienoutta lisää se, kuinka nokkela uudelleenfilmatisointi on kyseessä. Ajaton kertomus sankarien tarpeesta ja taistosta pahuutta vastaan siirtyy helposti Japanin maisemista ja samuraihahmoista Villiin länteen ja revolverisankareihin. Leffa nappaa heti mukaansa ja on erittäin viihdyttävää seurata, kun nimen mukaiset seitsemän rohkeata miestä vähitellen lyöttäytyvät yhteen. Vielä viihdyttävämpää on seurata, kun he yrittävät opettaa kyläläisiä puolustautumaan itse. Tarinan ja jännitteen rakentuminen kohti suurta loppuhuipennusta on esimerkillistä, mikä tekee isosta taistelusta merkityksellisen. Meno on vaikuttavaa, mitä korostavat näyttävät lavasteet ja maisemat, jota taidokas kameratyöskentely esittelee. Näyttelijät tekevät kaikki oivaa työtä. 7 rohkeata miestä on loistokas westernklassikko, mikä kaikkien lännenelokuvista kiinnostuneiden kuuluu nähdä. Lisäksi Seitsemän samuraita -teoksen faneille leffa on varmasti jollain tavalla kiehtova kokemus. Vuosien varrella elokuvalle on tehty useita jatko-osia, alussa mainitsemani uudelleenfilmatisointi, sekä televisiosarjakin (The Magnificent Seven - 1998-2000). Kenties palaamme niihin vielä joskus tarkemmin...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Magnificent Seven, 1960, The Mirisch Company, Alpha Productions


maanantai 23. syyskuuta 2019

Arvostelu: Teräsmies III (Superman III - 1983)

TERÄSMIES III

SUPERMAN III



Ohjaus: Richard Lester
Pääosissa: Christopher Reeve, Richard Pryor, Annette O'Toole, Robert Vaughn, Annie Ross, Pamela Stephenson, Paul Kaethler, Jackie Cooper, Marc McClure, Gavan O'Herlihy ja Margot Kidder
Genre: supersankarielokuva, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuvahahmoon perustuva Teräsmies (Superman 1978) oli kehuttu menestys, joten se sai tietysti jatkoa. Teräsmies II (Superman II 1980) oli tuotanto-ongelmistaan huolimatta myös suosittu, joten jatkoa oli jälleen tiedossa. Edellisen osan ongelmien takia Lex Luthor -roistoa näytellyt Gene Hackman ei kuitenkaan suostunut jatkamaan roolissaan (vaikkakin on myös sanottu, että hän oli kiireinen muiden projektien kanssa), joten tilalle täytyi keksiä uusi pahis. Aluksi kolmannessa osassa aiottiin esitellä Supertyttö, mutta hänet päätettiin jättää omaan Supertyttö-elokuvaansa (Supergirl), joka ilmestyi vuonna 1984. Teräsmies III sai ensi-iltansa kesällä 1983 ja vaikka sekin oli hitti, sai se tylyn vastaanoton kriitikoilta ja faneilta. Vuosien varrella leffan asema on pysynyt aika lailla ennallaan, eikä se ole noussut pidetymmäksi. Itse näin elokuvan lapsena, mutta se ei tainnut tehdä mitään vaikutusta, sillä minulla ei ole muistikuvaa siitä, mitä olisin filmistä ajatellut. Näin sen kuitenkin toisen kerran ala-asteen lopulla, mutta silloin pidin sitä aika tylsänä, enkä ole katsonut sitä uudestaan. Kun mietin, mitä elokuvia arvostelisin, mieleeni putkahtivat vanhat Batman-elokuvat (1966-1997) ja samalla tuumin vanhojen Teräsmiestenkin (1978-2006) arvostelemista. En kuitenkaan omistanut niitä, enkä halunnut maksaa niiden näkemisestä, joten hylkäsin idean. Sain ne kuitenkin ystävältäni Blu-ray -kokoelmassa, jolloin lisäsin elokuvat takaisin listalleni. Katsoin Teräsmies III:n pari viikkoa toisen osan jälkeen.

Samalla kun Clark Kent palaa kotikaupunkiinsa Smallvilleen, rahanahne tietokonenero Gus Gorman päätyy tekemään hommia rikkaille rikollisille, jotka haluavat tuhota kilpakumppaninsa. Roistojen täytyy tietty ensin päihittää Teräsmies ja heiltä jopa löytyy ovela juoni siihen...

Christopher Reeve esittää kolmatta kertaa Teräsmiestä, eli Clark Kentiä, eli Kal-Eliä. Tuttuun tapaansa Reeve toimii roolissaan, vaikkei erityisen hyvää roolisuoritusta teekään. Reeve onnistuu kuitenkin tuomaan esille synkempää puolta, eikä ole pelkästään vanha tuttu värikäs ja hymyilevä sankari (mitä hän on tietty suurimman osan filmin kestosta). Clark Kentinä Reeve pääsee jälleen hieman toilailemaan, mikä ei kuitenkaan enää ole erityisen hauskaa.
     Monet elokuvaa inhoavista haukkuvat pääasiassa tietokonenero Gus Gormania näyttelevää Richard Pryoria. Itse en ymmärrä syytä sille. Vaikkei Pryorkaan ole kovin ihmeellinen tässä, tuo hän tarvittavaa raikkautta sarjaan. Kovin kummoinen vastus Gus ei todellakaan ole Supermanille, mutta hän on silti kiinnostava persoona. Gus ei nimittäin ole mikään paha rikollinen, vaan hän on vain hukassa ja haluaisi voida elää leveämmin. Tietty hän tekee rikollisia asioita, kuten huijaa yhtiöltä yksittäisiä senttejä siirtymään omalle tililleen, jotka muodostavat yhdessä jo tuhansia dollareita, mutta silti Gus on erittäin pidettävältä vaikuttava heppu.
     Gene Hackman ei tosiaan halunnut palata Lex Luthor -pahiksen rooliin, joten tilalle on otettu Robert Vaughn, joka esittää rikasta Ross Websteriä. Valitettavasti herra Webster ei ole lähes millään tavalla erilainen kuin Lex Luthor, vaan tuntuu lähinnä suoralta kopiolta. Hahmo on rikas ja muka todella nerokas, sekä haluaa valtaa ja tuhota Teräsmiehen. Eli siis Lex Luthor. Kopiota katsoessa ei voikaan muuta kuin vain toivoa, että oikea Lex Luthor olisi yhä mukana. Vaikka hahmoa oli jo käytetty kahdessa edellisessä osassa, on aito hahmo silti parempi kuin laimea kopio. Robert Vaughn ei edes pääse lähellekään Hackmanin roolisuoritusta rikollisnerona.
     Edellisistä filmeistä tuttu Lois Lane (Margot Kidder) tekee elokuvassa vain lyhyen esiintymisen, sillä Kidderistäkin liikkuu huhuja, ettei hänkään halunnut jatkaa sarjassa tai sitten hän oli vain kiireinen, kun tätä leffaa kuvattiin. Sankarilla täytyy kuitenkin olla joku neitokainen, joten matkallaan Smallvilleen Clark Kent tapaa vanhan tuttunsa Lana Langin, jota esittää Annette O'Toole. Vaikka hahmon nimi ei ole huimasti Lois Lanea erilaisempi, on hahmo tarpeeksi erilainen. Ensinnäkään hän ei ole toimittaja, eikä hän ole erityisen kiinnostunut Supermanista, minkä lisäksi hänellä on poika nimeltä Ricky (Paul Kaethler). Clarkin ja Lanan yhteiset kohtaukset ovatkin toimivia, miksi on harmi, että loppupäässä leffaa Lana tuntuu unohtuvan täysin.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Ross Websterin ilkeä sisko Vera (Annie Ross) ja assistentti Lorelei (Pamela Stephenson), Lanan inhottava ex-poikaystävä Brad (Gavan O'Herlihy), sekä edellisistä osista tutut Daily Planet -lehden pomo Perry White (Jackie Cooper) ja valokuvaaja Jimmy Olsen (Marc McClure). Vera Websteria ei valitettavasti hyödynnetä tarpeeksi, vaikka hän vaikuttaa olevan roistoista julmin. Sen sijaan assistentti Lorelei pääsee hyvin esille, vaikkakin jää täysin epäselväksi, miksi hän esittää typerää, vaikka häneltä selvästi löytyy älyä.




Teräsmiestä ja Teräsmies II:a tehtiin samanaikaisesti, jotta ne olisivat selkeää jatkumoa toisilleen. Teräsmies III ei taas liity edellisten osien tapahtumiin mitenkään, eikä aiempia tapahtumia edes mainita. Elokuva toimiikin paremmin omillaan kuin edeltäjänsä, muttei se ole kuitenkaan yhtä hyvä filmi. Muutenkaan kovin hyvästä teoksesta ei ole kyse, mutta on Teräsmies III mielestäni paljon parempi kuin monet antavat ymmärtää. Monet nimittäin lyttäävät filmin täysin, sillä heidän mielestään koko leffa on täysin typerä. Siihen minun on vain pakko sanoa, että eivätkö näitä elokuvia katsoneet ole jo tottuneet typeryyksiin? Tässä Teräsmiehelle ei ainakaan luoda täysin tyhjästä uusia voimia kuten edellisissä osissa. En tosin voi kieltää, etteikö tästä silti löytyisi typeryyksiä; isoimpana typeryytenä kohtaus, jossa pahikset yrittävät ampua lentävää Teräsmiestä ohjuksilla ja he tekevät niin videopeliltä näyttävän tietokoneruudun kautta. Sillä, joka ampuu, on vieläpä ohjaimet, joita hän painelee. Tai yhdessä kohtaa pahisten pilvenpiirtäjän katolle on rakennettu tekolumella varustettu hiihtomäki, ja sitten yksi hahmoista liukuu sitä pitkin ja lentää katolta alas, mutta pystyy liukumaan lasiseinää pitkin turvallisesti maahan. Kovin tosissaan tätä elokuvaa ei ole siis varmaan tehty...

Silti Teräsmies III:sta löytyy yllättävänkin synkkä osio, jossa Teräsmies muuttuu ilkeäksi, eikä halua pelastaa ihmisiä enää. Hänen ilkeytensä eivät tosin ole mitä hurjimpia. Teräsmies käy esimerkiksi suoristamassa Pisan kaltevan tornin. Hui, kuinka kamalaa. Osio kuitenkin huipentuu elokuvan parhaaseen kohtaukseen, jossa ilkeä Teräsmies ja hyvä Clark Kent taistelevat toisiaan vastaan. Kohtaus on yllättävän taidokkaasti tehty ja se saa onnistuneesti uskoteltua, että ruudulla olisi kaksi Christopher Reeveä tappelemassa! Yksi hyvä osio ei kuitenkaan riitä pelastamaan kokonaisuutta. Valitettavasti sen lisäksi, että Ross Webster on hahmona hyvin samanlainen kuin Lex Luthor, on hänellä myös samanlaisia suunnitelmia kuin Lexillä. Mukana on jopa yksi suoraan ensimmäisestä Teräsmiehestä varastettu kohtaus, jossa pahikset pohtivat, että Teräsmiehen räjähtäneestä kotiplaneetasta on varmaan lennellyt osia Maahan ja niillä sankarin voisi päihittää... Loppuhuipennukseen luotu supertietokone on kiehtova lisä, mutta sen rakentaminen jää lähes täysin pimentoon, minkä lisäksi sitä hyödynnetään harmillisen vähän siinä vaiheessa, kun siitä oikeasti tulee mielenkiintoinen. Kuten on jo varmaan tullut selväksi, Teräsmies III on täynnä asioita, joita ei hyödynnetä tarpeeksi. En silti haukkuisi sitä mädäksi, kuten monet tekevät. Kyseessä on ihan katsottava, muttei kovin ihmeellinen filmi. Se ei tosin ole mitään uutta Teräsmies-elokuvien keskuudessa...




Elokuvan on ohjannut Richard Lester, joka ohjasi edellisenkin Teräsmiehen. Tässä Lester ei ole onnistunut yhtä hyvin, mutta hän on silti saanut aikaiseksi ihan kivan teoksen. Kovin superia menoa tai seikkailemista ei filmistä löydy, eivätkä käsikirjoittajat Leslie ja David Newman ole saaneet minkäänlaista uhkaa mukaan. Parasta käsikirjoituksessa ovat jotkut dialogit, joissa hahmot eksyvät aiheesta, eivätkä tiedä, mistä toinen puhuu. Niissä huumoripuoli toimii parhaiten. Teräsmies III on kuvattu ihan hyvin, mutta leikkauksessa olisi pitänyt tehdä pientä tiivistämistä, sillä tämäkin filmi on pienesti pitkäveteinen. Visuaaliset tehosteet eivät ole kummoiset, ja taustakankaan käytön näkee lentokohtauksissa selvästi. Teräsmiehen ja Clark Kentin välinen tappelu on kuitenkin hienosti toteutettu. Ääniefektit ovat ihan hyvät, mutta Ken Thornen säveltämät musiikit eivät toimi. Thorne on yrittänyt saada aikaiseksi John Williamsin kaltaisia melodioita, mutta kun Teräsmiehen ikoninen teemamusiikki lähtee käyntiin jatkuvasti todella takeltelevasti, voi helposti huomata, ettei Williams ole oikeasti vastuussa musiikeista. Ja ai niin, filmin alku- ja lopputekstit ovat aivan kauheat.

Yhteenveto: Teräsmies III on ihan kiva elokuva, joka jää kuitenkin edeltäjiensä jalkoihin. Leffa ei ole erityisen mukaansatempaava tai muistettava, mutta sen katsoo sujuvasti ainakin kerran. Elokuvasta löytyy useita asioita, jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta joita ei valitettavasti hyödynnetä kovin hyvin. Typeriä hetkiä on tiedossa tässäkin filmissä. Onneksi Teräsmiehelle ei ole kuitenkaan lisätty kaikenlaisia uusia voimia. Uusia puolia hahmosta tosin löytyy ja vaikkei synkkä Teräsmies tee oikeasti kovin pahoja tekoja, on se osio leffan parasta antia. Reeve on jälleen toimiva roolissaan, vaikka häneltä on energia hieman lopussa. Richard Pryorin Gus Gorman on mainio lisä, mutta rikas Ross Webster on vain säälittävä Lex Luthor -kopio. Onneksi Clark Kentin uusi ihastus Lana Lang ei ole täysi kopio Lois Lanesta, mutta harmillisesti häntäkään ei hyödynnetä loppujen lopuksi kunnolla. Säveltäjä Ken Thorne yrittää kopioida John Williamsin musiikkeja, mutta epäonnistuu siinä pahasti. Efektit eivät ole kovin kummoiset, eikä ohjaaja Richard Lester ole onnistunut yhtä hyvin kuin viimeksi. Kokonaisuudessaan Teräsmies III on keskinkertainen leffa, josta löytyy paljon mitäänsanomattomia ja hölmöjä juttuja, mutta siinä on mukana myös oikeasti hauskoja ja toimivia hetkiä, jolloin sen jaksaa katsoa. Jos edelliset Teräsmies-leffat ovat toimineet teille, niin voihan tämänkin vilkaista. Mielestäni kyseessä ei ole niin surkea filmi kuin monet sanovat, muttei silti kannata odottaa mitään erityistä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Superman III, 1983, Dovemead Films, Cantharus Productions