Arvostelu: Teräsmies ja uhka auringosta (Superman IV: The Quest for Peace - 1987)

TERÄSMIES JA UHKA AURINGOSTA

SUPERMAN IV: THE QUEST FOR PEACE

Ohjaus: Sidney J. Furie
Pääosissa: Christopher Reeve, Margot Kidder, Gene Hackman, Mariel Hemingway, Jackie Cooper, Marc McClure, Jon Cryer, Sam Wanamaker, Mark Pillow ja Damian McLawhorn
Genre: supersankarielokuva, seikkailu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuvasankariin perustuva Teräsmies (Superman - 1978) oli kehuttu menestyselokuva, joten se sai tietty jatkoa. Teräsmies II (Superman II - 1980) oli myös kehuttu, vaikka sen tuotannossa oli paljon ongelmia. Teräsmies III (Superman III - 1983) oli kuitenkin sekä kriitikoiden että fanien lyttäämä elokuva. Sen jälkeen tehty lisäosa Supertyttö (Supergirl - 1984) vasta haukuttu olikin, joten hahmon elokuvaoikeudet omistava Ilya Salkind päätti myydä oikeudet Cannon Films -yhtiölle. Tämä ei ollut kuitenkaan kovin viisas päätös. Uutta Teräsmies-elokuvaa alettiin tekemään, mutta yhtiö ei jaksanut panostaa siihen. Leffassa näyttelevä Jon Cryer on jopa sanonut, että kun yhtiöltä loppuivat rahat kesken, se julkaisi elokuvan viimeistelemättömänä. Testiyleisö ei pitänyt filmistä lainkaan, joten siitä poistettiin noin kolme varttia, ennen kuin se julkaistiin teattereihin. Superman IV: The Quest for Peace, eli suomalaisittain Teräsmies ja uhka auringosta sai ensi-iltansa kesällä 1987, eikä muukaan yleisö siitä välittänyt. Elokuva kyllä tuotti rahansa takaisin, mutta se johtui siitä, että sen budjetti oli todella pieni. Leffa ei tuottanut edes puolia siitä, mitä Teräsmies III tuotti, mikä ei taas ollut tuottanut edes kolmasosaa siitä mitä ensimmäinen Teräsmies oli tuottanut. Kriitikot inhosivat elokuvaa, kuten myös suurin osa faneista. Leffa oli ehdolla kahdesta Razzie-palkinnosta; Huonoimmasta naissivuosasta ja Huonoimmista erikoistehosteista, muttei "voittanut" kumpaakaan. Teräsmies ja uhka auringosta onkin jäänyt elämään yhtenä kaikkien aikojen huonoimpana supersankarielokuvana. Itse näin elokuvan lapsena aiempien Supermanien kanssa, enkä oikein pitänyt siitä. Toisin kuin kolme edellistä osaa, tätä filmiä en katsonut toistamiseen ennen sitä, kun vilkaisin sen arvostelua varten. Olin jo aiemmin vuonna 2017 pohtinut Superman-elokuvien arvostelemista, mutta koska en omistanut niitä, enkä halunnut maksaa niiden näkemisestä, ajattelin jättää arviot tekemättä. Sain kuitenkin ystävältäni Blu-ray -kokoelman, joka sisälsi kaikki vanhat Teräsmiehet (1978-2006), joten päätin sittenkin arvostella ne. Katsoin Teräsmies ja uhka auringosta samalla viikolla kuin Teräsmies III:n ja Supertytön.

Teräsmies päättää estää mahdollisen ydinsodan ja heittää kaikki maailman ydinaseet aurinkoon. Valitettavasti vankilasta karannut Lex Luthor hyödyntää Teräsmiehen suunnitelmaa pahoihin tarkoituksiin ja luo siten Atomimiehen, jonka tehtävänä on tuhota Teräsmies.

Christopher Reeve nähdään viimeistä kertaa Kal-Elin, eli Clark Kentin, eli Teräsmiehen roolissa. Tuttuun tapaansa Reeve sopii rooliin, vaikka häneltä löytyy myös heikompia hetkiä. Clarkina hän pääsee naurattamaan kömpelöydellään enemmän kuin viimeksi, minkä lisäksi hän tekee enemmän urotekoja Teräsmiehenä. Mitään uutta Reeve ei kuitenkaan tuo rooliin, vaan jatkaa vain samoilla linjoilla kuin edellisissäkin filmeissä.
     Margot Kidderin roolisuoritus toimittaja Lois Lanena taas tuntuu huonontuvan joka leffan myötä. Tässä Kidder on lähinnä huono, etenkin eräässä kohtauksessa, jossa hän saapuu höpöttämään Clarkin asunnolle. Siinä kohtaa Kidder saa hädintuskin mumistua sanottavansa ulos suustaan. Toisin kuin Teräsmies III:ssa, tässä Lois ei ole pelkkä cameohahmo, vaan hän on jälleen suuresti kiinnostunut Teräsmiehestä sekä työnsä puolesta että ihastumismerkeissä. Vaikka aluksi onkin hyvä, että Lois on kunnolla mukana, muuttuu se leffan aikana tunteeksi siitä, että hahmon olisi voinut korvata jollain toisellakin. Tavallaan niin on tosin tehty, mutta Lois on silti isosti mukana.
     Gene Hackman palaa rooliinsa Lex Luthor -rikollisena, mutta tällä kertaa hän on aika mitäänsanomaton. Hackmanista ei löydy samanlaista henkeä kuin aiemmin, eikä hän tunnu yhtä juonittelevan nerokkaalta. Loisin tavoin myös Lex Luthorin kohdalla käy niin, että aluksi katsojana innostuu, että hän on jälleen mukana, mutta hyvin nopeasti tunne vaihtuu siihen, että eikö Teräsmiehelle ihan oikeasti ole muita pahiksia?
     Sentään Teräsmiehelle on luotu vastukseksi myös Atomimies (Mark Pillow), mutta se ei toisaalta ole hyvä asia. Atomimies on nimittäin aivan kamalan surkea pahis. Vaikka hän pärjää nyrkkitappelussa Teräsmiestä vastaan, on hänen toteutuksessaan suunnilleen kaikki pielessä. Ensinnäkin Atomimiehen asu on naurettava, minkä lisäksi Pillow on vain todella huono roolissa. Hahmo on myös erittäin tylsä tapaus, sillä hän vain haluaa tuhota Teräsmiehen. Siihen hänen persoonansa sitten jääkin. Kaiken aikaa vihainen Atomimies saa katsojan lähinnä pyörittelemään silmiään, eikä kauhistelemaan, että miten Teräsmies voisi ikinä voittaa - etenkin kun Atomimiehen heikkoutta on äärimmäisen helppo hyödyntää.

Muita hahmoja elokuvassa ovat edellisistä osista tutut Daily Planet -lehden pomo Perry White (Jackie Cooper), joka pääsee hieman paremmin esille ja valokuvaaja Jimmy Olsen (Marc McClure), jolla oli enemmän ruutuaikaa Supertytössä, sekä uudet hahmot, joita ovat Lex Luthorin sukulaispoika Lenny ("Two and a Half Men" -sarjasta, 2003-2015, tuttu Jon Cryer), Daily Planetin uusi omistaja David Warfield (Sam Wanamaker), hänen tyttärensä Lacy (Mariel Hemingway) ja nuori Jeremy-poika (Damian McLawhorn), joka ehdottaa Teräsmiehelle sitä, että hän hankkiutuisi eroon ydinaseista. Uusista hahmoista parhaiten esille pääsee Lacy Warfield, joka on jostain syystä ihastunut Clark Kentiin ja luo siten kolmiodraamaa mukaan. Lenny Luthor on aika ärsyttävä tapaus ja pistää katsojat jälleen miettimään, miten Lex voisi olla suuri nero, jos hän työskentelee jatkuvasti idioottien kanssa?

Teräsmies ja uhka auringosta ei todellakaan ole hyvä elokuva... mutta erikoista kyllä, se on hieman parempi kuin muistin. Sen sijaan, että leffa olisi täyttä roskaa, on siinä jonkinlaista viihdearvoa, minkä lisäksi sen ensimmäinen puolisko on jopa ihan kiinnostava. Kyseessä on itse asiassa aika ajankohtainen elokuva, mikä lisää hieman sen arvoa. Ydinsota on tosiaan pieni pelko elokuvassa ja sellainen on nykyäänkin olemassa uhittelevan Pohjois-Korean takia. Vaikka tuntuu todella typerältä, että Teräsmies kerää kaikki maailman ydinohjukset suureen verkkoon avaruudessa, en voinut olla miettimättä, kuinka hienoa olisi, jos joku ihan oikeasti voisi tehdä niin. Myös Daily Planetissa tapahtuvat asiat vaikuttivat nykypäivään sopivilta. Uusi omistaja David Warfield haluaisi nimittäin muuttaa koko homman juorulehdeksi, aivan kuin joku päättäisi muuttaa Helsingin Sanomat Seiskaksi. Tämä muistuttaa myös hieman sitä, kun nykyään yhä useammat uutissivut internetissä turvautuvat klikkiotsikoihin, jotta ne saisivat lukijoita enemmän. Minua kiinnosti myös heti alussa nähtävä kohtaus, jossa Clark Kent käy vanhalla kotitilallaan, joka on laitettu myyntiin. Clark ei kuitenkaan halua myydä tonttia millekään megafirmalle, joka muuttaa sen ostoskeskukseksi, sillä paikka on rakas hänelle. Harmi vain, ettei tämä juonikuvio etene yhtä kohtausta pidemmälle. Jos sen poistaisi leffasta, ei sillä olisi muuta vaikutusta kuin että elokuva olisi muutaman minuutin lyhyempi. Tämä on ensimmäinen asia, mistä huomaa, että kyseessä todella on keskeneräinen teos.

Farmikohtauksen lisäksi esimerkiksi Lacyn ihastuminen Clarkiin ei koskaan etene mihinkään, vaan se unohtuu loppuhuipennuksen aikana. Mukana on myös osio, jossa Teräsmies sairastuu ja heikkenee vakavasti. Hän näyttää jopa tekevän kuolemaa... kunnes yhtäkkiä hän onkin noin vain täysin kunnossa. Silti minun on pakko myöntää, että erilaiset juonikuviot pitivät kiinnostustani yllä. Ajattelin alkupäässä, että ehkä elokuva onkin niitä, jotka ovat parantuneet vuosien varrella. Ehkä Teräsmies ja uhka auringosta olikin aikaansa edellä ja sen arvo huomattaisiin vasta nykypäivänä. Ja sitten mukaan tulee Atomimies... Ja elokuvan taso laskee - tai no, enemmänkin putoaa kielekkeeltä. Teräsmiehen ja Atomimiehen välinen taistelu on todella kammottavaa ja myötähäpeällistä seurattavaa. Se, minkä pitäisi olla kahden jumalallisen olennon eeppinen taisto, muistuttaa lähinnä sitä, että kaksi trikoomiestä halailisivat ja painisivat humalassa. Taistelu on niin tönkköä ja hidasta, ettei voi mitenkään olla mahdollista, että se olisi näyttänyt edes jokseenkin hyvältä vuonna 1987. Taistelu sisältää myös todella typeriä hetkiä ja Teräsmiehelle on jälleen tietty luotu uusia voimia. Tällä kertaa hän voi esimerkiksi rakentaa tuhoutuneen Kiinan muurin katseellaan. Mitä helvettiä?! Eikä kukaan voi väittää, että hän vain kasaisi sen salamannopeasti, sillä hän ihan oikeasti vain katsoo muuria, jolloin se korjaantuu.

Leffa sisältää paljon muitakin typeriä kohtia. Teräsmiehen täytyy tietysti viedä Lois Lane jälleen lentämään, mikä olisi noloa jo ilman sitä hetkeä, kun Teräsmies päästää irti ja Lois vain jatkaa lentämistä. Yhdessä kohtaa eräs ihminen myös viedään avaruuteen, jossa hän pystyykin hengittämään. Ei tarvitse olla kovin viisas, jotta voi huomata, ettei yhtiötä oikeasti kiinnostanut tämän elokuvan teko. Mukaan on jopa valitettavasti tungettu sellainen kohtaus, jossa Clark Kentin ja Teräsmiehen pitäisi olla paikalla samaan aikaan, jolloin on käytetty sitä vitsiä, jossa Clark yrittää keksiä tavan päästä pois, jotta hän voi saapua paikalle Teräsmiehenä, ja sitten hänen täytyy keksiä tapa päästä tilanteesta taas pois, jotta voi tulla takaisin Clarkina. Eikä sitä ole tehty hauskaksi. Se on lähinnä noloa. Yleisestikään filmin "vitsit" eivät ole hauskoja. Silti sen aikana saa nauraa, sillä vaikka taistelukohtaukset ovat kamalia, ovat ne niin huonoja, että on vain pakko nauraa. Yksi pöhköimmistä hetkistä on, kun Atomimies hakkaa Teräsmiestä Kuun sisälle kuin löisi vasaralla naulaa seinään. Onneksi sentään leffalla on älyä kestää vain puolitoista tuntia, jolloin sitä voi pitää juuri ja juuri menevänä viihteenä. Yli kahden tunnin kestossa tämä olisi vain kauheaa sontaa. Nyt se on vain naurettavan kökkö.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Sidney J. Furie, jolta en ole nähnyt muita leffoja, mutta on hän kai tehnyt hyviäkin filmejä, kerran hänen kauhuelokuvansa The Entity (1981) on ohjaaja Martin Scorsesen mielestä yksi kaikkien aikojen pelottavimmista leffoista ja hänen sotaelokuvansa The Boys in Company C (1978) toimi Stanley Kubrickin inspiraationa Full Metal Jacketia (1987) tehdessään. Tässä Furie ei ole onnistunut lähes ollenkaan, mutta jälleen kerran pitää sanoa, että onhan se vaikea työskennellä surkean käsikirjoituksen pohjalta. Furie on tehnyt parhaansa ottaen huomioon, kuinka huono Lawrence Konnerin ja Mark Rosenthalin käsikirjoitus suurimmaksi osaksi on. Repliikit ovat usein hölmöjä, eikä juonikuvioita osata viedä loppuun asti. Elokuvaa ei ole edes kuvattu kummoisesti, minkä lisäksi leikkaus on kömpelöä. Visuaaliset tehosteet ovat hirveitä ja on lystikästä laskea, kuinka monta kertaa filmissä käytetään samaa kuvaa, jossa Teräsmies lentää kohti kameraa. Taustakankaan käyttö on selkeämpää kuin ensimmäisessä Teräsmiehessä, joka ilmestyi yhdeksän vuotta aiemmin. Ääniefektitkin ovat aika kehnoja. Sentään leffassa on käytetty paljon John Williamsin säveltämiä musiikkeja, jotka Alexander Courage on sovittanut mukaan elokuvaan. Se tosin vaatiikin paljon "couragea" (hehheh), jotta uskaltaa koskea Williamsin kaltaisen maestron musiikkeihin.

Yhteenveto: Teräsmies ja uhka auringosta alkaa ihan hyvin, mutta sen viimeinen puolituntinen on hieman jopa tuskallista katsottavaa. Alkupäässä filmi tuntuu yllättävän ajankohtaiselta teokselta aiheidensa ja teemojensa vuoksi, mutta harmillisesti ne kaikki heitetään roskakoriin, jotta voi näyttää kenties noloimman supersankaritaiston koskaan. Jos ajattelette, että ydinohjusten kerääminen suureen avaruusverkkoon tuntuu hölmöltä, niin odottakaa vain, kunnes pääsette näkemään myötähäpeällisen taistelun Teräsmiehen ja Atomimiehen välillä! Elokuva on täynnä mitä typerämpiä juttuja, mutta ne saavat onneksi lähinnä nauramaan, jolloin leffa ei tunnu vain läpimädältä. Kaikessa pöhköydessään elokuvalla on selvästi enemmän viihdearvoa kuin Supertytöllä, joka oli vain kauhea. Näyttelijät eivät ole kovin kummoisia - etenkään Margot Kidder Lois Lanena ja Mark Pillow Atomimiehenä - mutta he tekevät tarpeeksi kelpo työtä, ottaen huomioon, millainen leffa näyttelijöitä ympäröi. Tehosteet ovat pahasti eläneet parhaat päivänsä ja käsikirjoitus on pääasiassa kehno, mutta John Williamsin tuttuja musiikkeja on saatu sovitettua mukaan yllättävän sopivasti. Teräsmies ja uhka auringosta ei ole mielestäni ihan niin kamala tekele kuin monet sanovat. Jos ihan aidosti oikeasti rakastat alkuperäistä Teräsmiestä ja kenties myös Teräsmies II:a, tämä voi tietty tuntua kauhealta pyhäinhäväistykseltä, mutta jos ne eivät ole tehneet erityistä vaikutusta, tämän katsoo sujuvasti "aivot narikkaan" -hömppänä. Kaikkien supersankarifanien täytyy nähdä Teräsmies ja uhka auringosta ainakin kerran elämässään jo sen huonon maineen takia. Ja kuten jo sanoin, leffan alusta löytyy erittäin kiinnostavia ja oivallisia asioita, jotka lupailevat ihan hyvää elokuvaa. Harmi vain, ettei niitä ole osattu hyödyntää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Superman IV: The Quest for Peace, 1987, Warner Bros. Pictures, Cannon Films, Golan-Globus Productions, London-Cannon Films

Arvostelu: Teräsmies III (Superman III - 1983)

TERÄSMIES III

SUPERMAN III

Ohjaus: Richard Lester
Pääosissa: Christopher Reeve, Richard Pryor, Annette O'Toole, Robert Vaughn, Annie Ross, Pamela Stephenson, Paul Kaethler, Jackie Cooper, Marc McClure, Gavan O'Herlihy ja Margot Kidder
Genre: supersankarielokuva, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuvahahmoon perustuva Teräsmies (Superman - 1978) oli kehuttu menestys, joten se sai tietysti jatkoa. Teräsmies II (Superman II - 1980) oli tuotanto-ongelmistaan huolimatta myös suosittu, joten jatkoa oli jälleen tiedossa. Edellisen osan ongelmien takia Lex Luthor -roistoa näytellyt Gene Hackman ei kuitenkaan suostunut jatkamaan roolissaan (vaikkakin on myös sanottu, että hän oli kiireinen muiden projektien kanssa), joten tilalle täytyi keksiä uusi pahis. Aluksi kolmannessa osassa aiottiin esitellä Supertyttö, mutta hänet päätettiin jättää omaan Supertyttö-elokuvaansa (Supergirl), joka ilmestyi vuonna 1984. Teräsmies III sai ensi-iltansa kesällä 1983 ja vaikka sekin oli hitti, sai se tylyn vastaanoton kriitikoilta ja faneilta. Vuosien varrella leffan asema on pysynyt aika lailla ennallaan, eikä se ole noussut pidetymmäksi. Itse näin elokuvan lapsena, mutta se ei tainnut tehdä mitään vaikutusta, sillä minulla ei ole muistikuvaa siitä, mitä olisin filmistä ajatellut. Näin sen kuitenkin toisen kerran ala-asteen lopulla, mutta silloin pidin sitä aika tylsänä, enkä ole katsonut sitä uudestaan. Kun mietin, mitä elokuvia arvostelisin, mieleeni putkahtivat vanhat Batman-elokuvat (1966-1997) ja samalla tuumin vanhojen Teräsmiestenkin (1978-2006) arvostelemista. En kuitenkaan omistanut niitä, enkä halunnut maksaa niiden näkemisestä, joten hylkäsin idean. Sain ne kuitenkin ystävältäni Blu-ray -kokoelmassa, jolloin lisäsin elokuvat takaisin listalleni. Katsoin Teräsmies III:n pari viikkoa toisen osan jälkeen.

Samalla kun Clark Kent palaa kotikaupunkiinsa Smallvilleen, rahanahne tietokonenero Gus Gorman päätyy tekemään hommia rikkaille rikollisille, jotka haluavat tuhota kilpakumppaninsa. Roistojen täytyy tietty ensin päihittää Teräsmies ja heiltä jopa löytyy ovela juoni siihen...

Christopher Reeve esittää kolmatta kertaa Teräsmiestä, eli Clark Kentiä, eli Kal-Eliä. Tuttuun tapaansa Reeve toimii roolissaan, vaikkei erityisen hyvää roolisuoritusta teekään. Reeve onnistuu kuitenkin tuomaan esille synkempää puolta, eikä ole pelkästään vanha tuttu värikäs ja hymyilevä sankari (mitä hän on tietty suurimman osan filmin kestosta). Clark Kentinä Reeve pääsee jälleen hieman toilailemaan, mikä ei kuitenkaan enää ole erityisen hauskaa.
     Monet elokuvaa inhoavista haukkuvat pääasiassa tietokonenero Gus Gormania näyttelevää Richard Pryoria. Itse en ymmärrä syytä sille. Vaikkei Pryorkaan ole kovin ihmeellinen tässä, tuo hän tarvittavaa raikkautta sarjaan. Kovin kummoinen vastus Gus ei todellakaan ole Supermanille, mutta hän on silti kiinnostava persoona. Gus ei nimittäin ole mikään paha rikollinen, vaan hän on vain hukassa ja haluaisi voida elää leveämmin. Tietty hän tekee rikollisia asioita, kuten huijaa yhtiöltä yksittäisiä senttejä siirtymään omalle tililleen, jotka muodostavat yhdessä jo tuhansia dollareita, mutta silti Gus on erittäin pidettävältä vaikuttava heppu.
     Gene Hackman ei tosiaan halunnut palata Lex Luthor -pahiksen rooliin, joten tilalle on otettu Robert Vaughn, joka esittää rikasta Ross Websteriä. Valitettavasti herra Webster ei ole lähes millään tavalla erilainen kuin Lex Luthor, vaan tuntuu lähinnä suoralta kopiolta. Hahmo on rikas ja muka todella nerokas, sekä haluaa valtaa ja tuhota Teräsmiehen. Eli siis Lex Luthor. Kopiota katsoessa ei voikaan muuta kuin vain toivoa, että oikea Lex Luthor olisi yhä mukana. Vaikka hahmoa oli jo käytetty kahdessa edellisessä osassa, on aito hahmo silti parempi kuin laimea kopio. Robert Vaughn ei edes pääse lähellekään Hackmanin roolisuoritusta rikollisnerona.
     Edellisistä filmeistä tuttu Lois Lane (Margot Kidder) tekee elokuvassa vain lyhyen esiintymisen, sillä Kidderistäkin liikkuu huhuja, ettei hänkään halunnut jatkaa sarjassa tai sitten hän oli vain kiireinen, kun tätä leffaa kuvattiin. Sankarilla täytyy kuitenkin olla joku neitokainen, joten matkallaan Smallvilleen Clark Kent tapaa vanhan tuttunsa Lana Langin, jota esittää Annette O'Toole. Vaikka hahmon nimi ei ole huimasti Lois Lanea erilaisempi, on hahmo tarpeeksi erilainen. Ensinnäkään hän ei ole toimittaja, eikä hän ole erityisen kiinnostunut Supermanista, minkä lisäksi hänellä on poika nimeltä Ricky (Paul Kaethler). Clarkin ja Lanan yhteiset kohtaukset ovatkin toimivia, miksi on harmi, että loppupäässä leffaa Lana tuntuu unohtuvan täysin.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Ross Websterin ilkeä sisko Vera (Annie Ross) ja assistentti Lorelei (Pamela Stephenson), Lanan inhottava ex-poikaystävä Brad (Gavan O'Herlihy), sekä edellisistä osista tutut Daily Planet -lehden pomo Perry White (Jackie Cooper) ja valokuvaaja Jimmy Olsen (Marc McClure). Vera Websteria ei valitettavasti hyödynnetä tarpeeksi, vaikka hän vaikuttaa olevan roistoista julmin. Sen sijaan assistentti Lorelei pääsee hyvin esille, vaikkakin jää täysin epäselväksi, miksi hän esittää typerää, vaikka häneltä selvästi löytyy älyä.

Teräsmiestä ja Teräsmies II:a tehtiin samanaikaisesti, jotta ne olisivat selkeää jatkumoa toisilleen. Teräsmies III ei taas liity edellisten osien tapahtumiin mitenkään, eikä aiempia tapahtumia edes mainita. Elokuva toimiikin paremmin omillaan kuin edeltäjänsä, muttei se ole kuitenkaan yhtä hyvä filmi. Muutenkaan kovin hyvästä teoksesta ei ole kyse, mutta on Teräsmies III mielestäni paljon parempi kuin monet antavat ymmärtää. Monet nimittäin lyttäävät filmin täysin, sillä heidän mielestään koko leffa on täysin typerä. Siihen minun on vain pakko sanoa, että eivätkö näitä elokuvia katsoneet ole jo tottuneet typeryyksiin? Tässä Teräsmiehelle ei ainakaan luoda täysin tyhjästä uusia voimia kuten edellisissä osissa. En tosin voi kieltää, etteikö tästä silti löytyisi typeryyksiä; isoimpana typeryytenä kohtaus, jossa pahikset yrittävät ampua lentävää Teräsmiestä ohjuksilla ja he tekevät niin videopeliltä näyttävän tietokoneruudun kautta. Sillä, joka ampuu, on vieläpä ohjaimet, joita hän painelee. Tai yhdessä kohtaa pahisten pilvenpiirtäjän katolle on rakennettu tekolumella varustettu hiihtomäki, ja sitten yksi hahmoista liukuu sitä pitkin ja lentää katolta alas, mutta pystyy liukumaan lasiseinää pitkin turvallisesti maahan. Kovin tosissaan tätä elokuvaa ei ole siis varmaan tehty...

Silti Teräsmies III:sta löytyy yllättävänkin synkkä osio, jossa Teräsmies muuttuu ilkeäksi, eikä halua pelastaa ihmisiä enää. Hänen ilkeytensä eivät tosin ole mitä hurjimpia. Teräsmies käy esimerkiksi suoristamassa Pisan kaltevan tornin. Hui, kuinka kamalaa. Osio kuitenkin huipentuu elokuvan parhaaseen kohtaukseen, jossa ilkeä Teräsmies ja hyvä Clark Kent taistelevat toisiaan vastaan. Kohtaus on yllättävän taidokkaasti tehty ja se saa onnistuneesti uskoteltua, että ruudulla olisi kaksi Christopher Reeveä tappelemassa! Yksi hyvä osio ei kuitenkaan riitä pelastamaan kokonaisuutta. Valitettavasti sen lisäksi, että Ross Webster on hahmona hyvin samanlainen kuin Lex Luthor, on hänellä myös samanlaisia suunnitelmia kuin Lexillä. Mukana on jopa yksi suoraan ensimmäisestä Teräsmiehestä varastettu kohtaus, jossa pahikset pohtivat, että Teräsmiehen räjähtäneestä kotiplaneetasta on varmaan lennellyt osia Maahan ja niillä sankarin voisi päihittää... Loppuhuipennukseen luotu supertietokone on kiehtova lisä, mutta sen rakentaminen jää lähes täysin pimentoon, minkä lisäksi sitä hyödynnetään harmillisen vähän siinä vaiheessa, kun siitä oikeasti tulee mielenkiintoinen. Kuten on jo varmaan tullut selväksi, Teräsmies III on täynnä asioita, joita ei hyödynnetä tarpeeksi. En silti haukkuisi sitä mädäksi, kuten monet tekevät. Kyseessä on ihan katsottava, muttei kovin ihmeellinen filmi. Se ei tosin ole mitään uutta Teräsmies-elokuvien keskuudessa...

Elokuvan on ohjannut Richard Lester, joka ohjasi edellisenkin Teräsmiehen. Tässä Lester ei ole onnistunut yhtä hyvin, mutta hän on silti saanut aikaiseksi ihan kivan teoksen. Kovin superia menoa tai seikkailemista ei filmistä löydy, eivätkä käsikirjoittajat Leslie ja David Newman ole saaneet minkäänlaista uhkaa mukaan. Parasta käsikirjoituksessa ovat jotkut dialogit, joissa hahmot eksyvät aiheesta, eivätkä tiedä, mistä toinen puhuu. Niissä huumoripuoli toimii parhaiten. Teräsmies III on kuvattu ihan hyvin, mutta leikkauksessa olisi pitänyt tehdä pientä tiivistämistä, sillä tämäkin filmi on pienesti pitkäveteinen. Visuaaliset tehosteet eivät ole kummoiset, ja taustakankaan käytön näkee lentokohtauksissa selvästi. Teräsmiehen ja Clark Kentin välinen tappelu on kuitenkin hienosti toteutettu. Ääniefektit ovat ihan hyvät, mutta Ken Thornen säveltämät musiikit eivät toimi. Thorne on yrittänyt saada aikaiseksi John Williamsin kaltaisia melodioita, mutta kun Teräsmiehen ikoninen teemamusiikki lähtee käyntiin jatkuvasti todella takeltelevasti, voi helposti huomata, ettei Williams ole oikeasti vastuussa musiikeista. Ja ai niin, filmin alku- ja lopputekstit ovat aivan kauheat.

Yhteenveto: Teräsmies III on ihan kiva elokuva, joka jää kuitenkin edeltäjiensä jalkoihin. Leffa ei ole erityisen mukaansatempaava tai muistettava, mutta sen katsoo sujuvasti ainakin kerran. Elokuvasta löytyy useita asioita, jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta joita ei valitettavasti hyödynnetä kovin hyvin. Typeriä hetkiä on tiedossa tässäkin filmissä. Onneksi Teräsmiehelle ei ole kuitenkaan lisätty kaikenlaisia uusia voimia. Uusia puolia hahmosta tosin löytyy ja vaikkei synkkä Teräsmies tee oikeasti kovin pahoja tekoja, on se osio leffan parasta antia. Reeve on jälleen toimiva roolissaan, vaikka häneltä on energia hieman lopussa. Richard Pryorin Gus Gorman on mainio lisä, mutta rikas Ross Webster on vain säälittävä Lex Luthor -kopio. Onneksi Clark Kentin uusi ihastus Lana Lang ei ole täysi kopio Lois Lanesta, mutta harmillisesti häntäkään ei hyödynnetä loppujen lopuksi kunnolla. Säveltäjä Ken Thorne yrittää kopioida John Williamsin musiikkeja, mutta epäonnistuu siinä pahasti. Efektit eivät ole kovin kummoiset, eikä ohjaaja Richard Lester ole onnistunut yhtä hyvin kuin viimeksi. Kokonaisuudessaan Teräsmies III on keskinkertainen leffa, josta löytyy paljon mitäänsanomattomia ja hölmöjä juttuja, mutta siinä on mukana myös oikeasti hauskoja ja toimivia hetkiä, jolloin sen jaksaa katsoa. Jos edelliset Teräsmies-leffat ovat toimineet teille, niin voihan tämänkin vilkaista. Mielestäni kyseessä ei ole niin surkea filmi kuin monet sanovat, muttei silti kannata odottaa mitään erityistä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Superman III, 1983, Dovemead Films, Cantharus Productions

Arvostelu: Teräsmies II (Superman II - 1980)

TERÄSMIES II

SUPERMAN II

Ohjaus: Richard Lester
Pääosissa: Christopher Reeve, Margot Kidder, Gene Hackman, Terence Stamp, Sarah Douglas, Jack O'Halloran, Jackie Cooper, Marc McClure, Ned Beatty, Valerie Perrine, Susannah York ja E. G. Marshall
Genre: supersankarielokuva, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia / Extended Version: 2 tuntia 26 minuuttia / The Richard Donner Cut: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuvahahmoon perustuva supersankarielokuva Teräsmies (Superman - 1978) oli suuri ja ylistetty hitti. Sellaista siitä myös toivottiin ja uskottiin, joten jatko-osan teko lähti liikkeelle samaan aikaan ensimmäisen osan kanssa. Molempia leffoja kuvattiin päällekäin ja Supermanin ohjaaja Richard Donner ehti saada aikaiseksi lähes koko jatko-osan, mutta kun tuotanto viivästyi ja sen budjetti alkoi kasvamaan, jatko-osan teko pysäytettiin. Alkuvuodesta 1979 jatkon tuotanto lähti jälleen käyntiin, mutta Donner potkittiin projektista pihalle ja hänet korvattiin Richard Lesterillä. Monet tekijät eivät pitäneet muutoksesta ja jotkut jopa jättivät elokuvan vapaaehtoisesti. Kesällä 1979 jatko-osan kuvaukset vihdoin jatkuivat. Lesterin ei kuitenkaan pitänyt kuvata vain muutamia juttuja, jotka olivat aiemmin jääneet tekemättä, vaan hänen täytyi tehdä useita kohtauksia uudestaan, jotta hänelle voitaisiin myöntää ohjaajan titteli alkuteksteihin. Käsikirjoitusta myös työstettiin uudestaan, mikä tarkoitti lisäkuvauksia. Lopulta Teräsmies II sai ensi-iltansa muutamissa maissa joulukuussa 1980 ja monissa muissa maissa seuraavan vuoden aikana. Tuotanto-ongelmistaan huolimatta filmi oli iso menestys ja se voitti kriitikotkin puolelleen. Leffaa pidetään nykyään edeltäjänsä tavoin supersankarielokuvagenren klassikkona, jota ylistetään edelleen. Itse näin Teräsmies II:n lapsena ja se oli mielestäni parempi kuin edellinen osa, sillä jatko-osana tämä leffa pääsi paljon nopeammin näyttämään Supermanin seikkailuita. Katsoin elokuvan jossain kohtaa uudelleen, mutta silloin pidin sitä jokseenkin tylsänä, enkä ole jaksanut katsoa sitä uudestaan. Kun pohdin, mitä elokuvia arvostelisin, päätin arvioida vanhat Batman-leffat (1966-1997). Samalla pohdin myös vanhojen Teräsmiehien (1978-2006) arvostelemista, mutta koska en omistanut niitä, luovuin ideastani. Sain kuitenkin ystävältäni Blu-ray -paketin, joka sisälsi vanhat Teräsmies-leffat, jolloin päätin sittenkin toteuttaa ideani. Katsoin Teräsmies II:n pari viikkoa ensimmäisen osan jälkeen.

Supermanin täytyy pohtia, haluaako hän olla mieluummin kansan rakastama sankari, vai kömpelö toimittaja Clark Kent, ollakseen rakastamansa Lois Lanen kanssa. Maailma kuitenkin tarvitsee Supermania, kun kenraali Zod ja hänen pahat kätyrinsä vapautuvat Varjosektorilta ja aikovat vallata Maan.

Christopher Reeve palaa Teräsmiehen, eli Clark Kentin, eli Kal-Elin rooliin ja on tässä filmissä parempi kuin edellisessä. Clark Kentinä Reeve ei pääse samalla lailla olemaan tunaroiva pöhkö, mutta hän tarjoaa silti parit naurut. Teräsmiehenä Reevestä löytyy jälleen oivaa sankarillisuutta ja tarvittavaa sydäntä. Hahmosta löydetään leffassa myös uusia puolia, joita on kiinnostava seurata. Näitä puolia olisi voinut näyttää hieman enemmänkin, mutta jo näin on hyvä. Hahmo ei ole yhtä tylsä kuin aiemmin, sillä tässä näytetään erittäin oivasti, ettei Teräsmies olekaan täysin voittamaton.
     Margot Kidderin esittämä toimittaja Lois Lane on harmillisesti sama avuton neito pulassa kuin edellisessäkin osassa, mutta hänelle on annettu hieman enemmän asennetta. Toimittajana Lois on paljon parempi kuin aiemmin, eikä hän joudu jatkuvasti kyselemään muilta, miten yksinkertaisia sanoja kirjoitetaan. Kidderin roolisuoritus on Reeven tavoin parempi kuin ennen, eikä hän ole yhtä yksiulotteinen.
     Elokuvan pahikset ovat tosiaan edellisen filmin alussa nopeasti nähdyt kenraali Zod (Terence Stamp) ja hänen kätyrinsä Ursa (Sarah Douglas) ja Non (Jack O'Halloran). Kolmikko on loistovastus Teräsmiehelle, sillä heillä on samat voimat kuin sankarilla. Ylivoimansa ansiosta katsojana jopa hieman jännittää, miten Teräsmies voisi pysäyttää heidät? Kenraali Zod on oiva hahmo ja Stamp huokuu oikeaa karismaa, mitä maailmanvalloittajan rooli vaati. Ursa taas vaikuttaa hieman ilkeämmältä kuin kenraali ja on valmis tekemään isompia kauheuksia. Non on kolmikosta suurin eli samalla myös tyhmin. Hän ei puhu ollenkaan, vaan päästelee typeriä mylväisyjä ja osoittaa urpoutensa useasti leffan aikana. Douglas ja O'Halloran ovat kelpo valinnat rooleihinsa.
     Päänvaivaa Teräsmiehelle tuottaa myös vankilasta karannut rikollisnero Lex Luthor (Gene Hackman), joka haluaa tietty yhdistää älykkyytensä kenraali Zodin voimien kanssa. Luthorista on tehty koomisempi hahmo kuin edellisessä osassa, mutta hänestä löytyy yhä oikeanlaista kieroutta. Hackman on jälleen mainio roistona, vaikka hahmo jääkin usein yliluonnollisen pahiskolmikon varjoon. Myös Luthorin kätyrit Otis (Ned Beatty) ja neiti Teschmacher (Valerie Perrine) tekevät paluun, joskin vain lyhyeksi aikaa.
     Elokuvassa nähdään myös Jackie Cooper Daily Planet -lehden päätoimittaja Perry Whitena, Marc McClure valokuvaaja Jimmy Olsenina, E. G. Marshall Yhdysvaltain presidenttinä ja Susannah York Teräsmiehen Lara-äidin hologrammina, joka antaa ohjeita pojalleen. Teräsmiehen isää Jor-Eliä esittävä Marlon Brando ehti kuvata Donnerin kanssa kohtauksia leffaa varten, mutta ohjaajan vaihtumisen jälkeen hänen osuutensa leikattiin pois filmistä ja hänet korvattiin Yorkilla.

Leffa alkaa lähes samalla lailla kuin alkuperäinen Teräsmies, eli kenraali Zodin, Ursan ja Nonin oikeudenkäynnistä ja vangitsemisesta Varjosektorille. Tämä on mainio aloitus, sillä se näyttää heidän olevan tällä kertaa tarinan viholliset, minkä lisäksi se toimii ihan kivana kertauksena, sillä se myös näyttää, mitä kolmikko puuhasi ennen vangitsemistaan. Kertaus ei kuitenkaan lopu siihen, sillä alkutekstien aikana näytetään lähes koko edellinen elokuva alusta loppuun (josta on kuitenkin onneksi poistettu leffan kamalan surkea ajankääntölopetus), mikä on kivaa niille, jotka näkivät edellisen osan kauan sitten, mutta pitkästyttävää niille, jotka ovat juuri katsoneet sen. Vasta kymmenen minuutin kohdalla Teräsmies II oikeasti alkaa ja seikkailu lähtee vihdoin liikkeelle. Elokuva onnistuu nappaamaan katsojan heti mukaansa, kun terroristit ottavat Eiffel-tornin haltuunsa ja uhkaavat räjäyttää siellä vetypommin. Siitä lähtien filmi pitää mielenkiinnon yllä mainiosti, vaikka mukaan onkin lipsahtanut hetkiä, jotka voisi helposti poistaa kokonaan. Minun on itse asiassa tunnustettava, että mielestäni Teräsmies II on selvästi kiinnostavampi ja parempi elokuva kuin edeltäjänsä.

Mielipiteeni ei kuitenkaan johdu siitä, että toimintaa on enemmän - vaikka se toki tekee katselukokemuksesta viihdyttävämmän - vaan koska elokuva on kokonaisuudessaan... noh, kokonaisempi. Filmi ei tunnu siltä, että siitä puuttuisi tärkeitä hetkiä, eikä sen loppuhuipennus ole ihan hirveän myötähäpeällistä kuraa. Teräsmies II:ssa tunnelmakin on paremmin luotu. Voimiensa ansiosta pahikset tuntuvat vaarallisemmilta ja uhkaavammilta kuin mikään edellisessä osassa. Leffassa on enemmän jännitystä, minkä lisäksi Loisin ja Teräsmiehen romanssi on uskottavampaa. Siinä ei ole noloja ja typeriä hetkiä, vaan se on onnistuneempi ja mukaansatempaavampi paketti. Mukaan on jopa saatu muutamia hauskoja vitsejä, sekä osio jossa on mukana epätoivon tuntua.

Teräsmies II:sta löytyy silti selkeitä ongelmiakin. Toimintakohtaukset lisäävät filmin viihdearvoa, mutta samalla niitä on myös turhan paljon. Teräsmiehen taistelu kolmikkoa vastaan Metropolis-kaupungissa kestää liian kauan ja siihen mahtuu jotkut leffan hölmöimmistä hetkistä. Toimintaan ei ole saatu kunnon koukuttavuutta ja tappelut tapahtuvat niin hitaasti, että ne käyvät hieman tylsiksi. Elokuvasta löytyy myös Teräsmiehen ihmisyyteen liittyvä juonikuvio, joka on kiehtova käänne, mutta jota ei kehitellä tarpeeksi hyvin, jotta se toimisi oikeasti. Isoin ongelmani filmissä on kuitenkin se, että hahmoille on keksitty uusia, todella typeriä voimia. Miten Teräsmies kykenee yhtäkkiä liikuttamaan asioita mielensä voimalla? Tai ampumaan jonkinlaista laseria sormestaan? Tai monistamaan itsensä hologrammeiksi ja teleporttaamaan paikasta toiseen? Tai irrottamaan logonsa rinnastaan ja heittämään sen vastustajaansa päin vangitsevana frisbeenä? Mitä helvettiä? Käsikirjoittajat ovat selvästi vain keksineet uusia juttuja, eivätkä ole miettineet onko niissä mitään järkeä. Yhdessä kohtaa Teräsmies myös kostaa tökerösti sen, että häntä nöyryytettiin, mikä ei sovi hahmoon yhtään. Ja ne, jotka valittivat Man of Steelin (2013) jälkeen ettei Teräsmies koskaan tapa, eivät ole selvästi nähneet tätä filmiä vähään aikaan. Tämä Teräsmies tapppaa. Ja tekee sen vielä hymyillen. Muuten kyseessä on erittäin oivallinen supersankariseikkailu, jonka katsoo mieluummin uudestaan kuin edellisen elokuvan.

Filmin on tosiaan ohjannut Richard Lester, joka onnistui Donneria paremmin tunnelman luomisessa. Elokuvan ongelmat johtuvatkin samoista käsikirjoittajista kuin edellisessa filmissä, eli Mario Puzosta, ja David ja Leslie Newmanista. Heidän olisi pitänyt karsia outoja voimia hahmoilta ja tiivistää kokonaisuutta hieman. Viimeistään leikkauksessa olisi pitänyt tapahtua tiivistämistä muutamassa kohtauksessa. Teräsmies II on kuitenkin ihan hyvin kuvattu, mutta sen visuaaliset tehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Lentävät hahmot ovat usein todella kömpelösti toteutetut ja Metropoliksen tuhoutuminen ison taistelun aikana näyttää hieman koomiselta. Äänimaailma on kuitenkin oivallinen. Lavastajat ovat tehneet kelpo työtä Yksinäisyyden linnakkeen ja vankilan kanssa. Pahiskolmikon asut ovat ihan tyylikkäät. Musiikkien sävellyksestä vastaa tällä kertaa Ken Thorne, joka on tehnyt parhaansa kopioidessaan edellisen osan säveltäjä John Williamsia. Williamsin upea tunnusmusiikki kuullaan tietty tässäkin ja se jää jälleen päähän soimaan loppupäiväksi.

Elokuvasta on olemassa pari muuta versiota alkuperäisen teatteriversion lisäksi. Edellisen filmin tavoin myös Teräsmies II:sta leikattiin televisiota varten pidempi versio, joka sisälsi Donnerin kuvaamia kohtauksia yhdeksäntoista minuutin verran. Paljon tunnetumpi versio leffasta on kuitenkin 2000-luvulla julkaistu The Richard Donner Cut, joka on nimensä mukaisesti Donnerin versio elokuvasta. Vaikka tarina pysyy samana, The Richard Donner Cutissa on täysin erilaisia kohtauksia kuin teatteriversiossa. Alun Eiffel-torniosio puuttuu siitä kokonaan, minkä lisäksi Marlon Brando nähdään Jor-Elinä. Olen nähnyt myös Donnerin version, mutta tätä arvostelua varten katsoin alkuperäisen teatteriversion.

Yhteenveto: Teräsmies II on parempi ja kokonaisempi elokuva kuin edeltäjänsä. Tarina ei missään kohtaa tee outoa aikahyppyä, eikä leffan loppuhuipennus ole yhtä typerä kuin edellisessä osassa. Hieman liian pitkän kertausalun jälkeen filmi nappaa nopeasti mukaansa ja pitää mukanaan loppuun asti. Leffassa on oivallinen tunnelma monin tavoin. Kenraali Zod ja kumppanit luovat toimivan uhan ja jännitteen, minkä lisäksi Clark Kentin ja Lois Lanen romanssi on ihan hyvin kirjoitettu ja esitetty. Huumoria on kelpo määrä mukana ja näyttelijät tekevät parempaa työtä kuin aiemmin. Harmillisesti elokuvasta löytyy selkeitä ongelmiakin. Toimintakohtaukset ovat välillä hieman pitkäveteistä katseltavaa - etenkin Metropoliksessa käytävä taistelu tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Mukaan on myös jostain syystä lisätty uusia voimia Teräsmiehelle, joissa ei ole mitään järkeä ja jotka ovat vain äärimmäisen idioottimaisia. Mitäköhän lie käsikirjoittajakolmikko mietti leffaa työstäessään... Visuaaliset efektit eivät ole kummoiset, mutta äänimaailma toimii ja säveltäjä Ken Thorne on saanut ihan sujuvasti kopioitua John Williamsin tyyliä musiikkeihin. Mielestäni ohjaaja Richard Leister onnistui Richard Donneria paremmin tekemään hyvän Teräsmies-seikkailun. Suosittelenkin filmiä kaikille Teräsmies-faneille ja niille, jotka pitivät edellisestä osasta. Teräsmies II on erittäin hyvä supersankarielokuva ja ensimmäisen osan tavoin se on klassikko, mitä ilman emme olisi saaneet Tim Burtonin tai Christopher Nolanin Batmaneita tai Marvelin isoa elokuvauniversumia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.themindreels.com
Superman II, 1980, Dovemead Films, Film Export A.G., International Film Production

Arvostelu: Teräsmies (Superman - 1978)

TERÄSMIES

SUPERMAN

Ohjaus: Richard Donner
Pääosissa: Christopher Reeve, Margot Kidder, Gene Hackman, Ned Beatty, Jackie Cooper, Valerie Perrine, Marc McClure, Marlon Brando, Glenn Ford, Phyllis Thaxter, Susannah York, Terence Stamp, Sarah Douglas ja Jack O'Halloran
Genre: supersankarielokuva, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia / Special Edition: 2 tuntia 31 minuuttia / Extended Cut: 3 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 12

Superman (joskus käytetty myös nimeä "Superman: The Movie"), eli suomalaisittain Teräsmies perustuu DC Comicsin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä Action Comics #1 -lehdessä vuonna 1938. Hahmon loivat Jerry Siegel ja Joe Shuster. Heidän sinipunaisiin pukeutuvasta Supermanista on vuosien varrella kehittynyt yksi tunnetuimmista ja suosituimmista supersankarihahmoista. Valkokankailla Superman teki ensiesiintymisensä vuonna 1948 sarjaelokuvassa Superman, minkä jälkeen hänet nähtiin myös lähes tunnin pituisessa Superman and the Mole Menissä (1951). Kaikkein tunnetuin filmatisointi hahmosta on kuitenkin tämä vuoden 1978 Teräsmies, joka oli ilmestymisvuotensa toiseksi menestynein elokuva Grease-musikaalin (1978) jälkeen. Kriitikot kehuivat filmiä paljon ja se voitti erikois-Oscarin efekteistään. Vuosien varrella Teräsmies on noussut klassikkoasemaan ja sitä pidetään supersankarielokuvien ensimmäisenä merkkiteoksena. Tai ainakin ensimmäisenä vakavasti otettavana, sillä Adam Westin Batman - Lepakkomiestä (Batman: The Movie - 1966) ei sellaiseksi voi laskea. Itse näin Teräsmiehen joskus lapsena ja silloin pidin elokuvaa ihan hyvänä. Kuitenkin kun katsoin sen muutamaa vuotta myöhemmin uudestaan, se oli mielestäni vain tylsä ja jokseenkin hengetön. En siis katsonut sitä kolmatta kertaa, enkä edes miettinyt sen katselua, kunnes aloin tuumia, mitä elokuvia arvostelisin vuodelle 2019. Olin päättänyt arvostella vanhat Batman-elokuvat (1966-1997) ja samalla pohdin vanhojen Teräsmies-filmienkin (1978-2006) arvioimista. En kuitenkaan omistanut niitä, enkä halunnut maksaa niiden näkemisestä, joten annoin asian olla. Sain kuitenkin ystävältäni vanhat Teräsmiehet samassa Blu-ray -kokoelmassa, jolloin päätin toteuttaa ajatukseni. Katsoin ja arvostelin tämän vuoden 1978 elokuvan pari päivää sen jälkeen, kun olin elokuvat saanut.

Kun Krypton-planeetta tuhoutuu, Jor-El lähettää ainoan poikansa turvaan Maahan, jossa hän kasvaa ihmisten joukossa erikoisten voimien kanssa. Aikuisena hän päättää käyttää voimiaan hyviin tarkoituksiin ja luo itselleen alter egon, Supermanin.

Teräsmiehen, eli oikealta nimeltään Kal-Elin, eli ihmisnimeltään Clark Kentin roolissa nähdään Christopher Reeve, joka on oiva valinta. Reeve ei ole erityisen hyvä näyttelijä, mutta hänessä on tiettyä lämpöä ja hyvää sydäntä, minkä Teräsmies tarvitsee. Mielestäni on hienoa, että mahtavista voimistaan huolimatta Teräsmies ei vain taistele superpahiksia vastaan, vaan tekee myös sellaisia pienempiä tekoja kuten pelastaa kissoja puista. Hän välittää paljon ihmisistä ja osoittaa sen myös leffan aikana useasti. Parista asiasta en kuitenkaan pidä hahmossa ja ensimmäinen niistä on hänen naiiviutensa. Hyväsydämisyytensä vuoksi Teräsmies tuntuu uskovan kaikista hyvää, jolloin välillä tuntuu, ettei hän ole nähnyt tarpeeksi maailmaa pelastaakseen sen. Toinen ongelma hahmossa on se, että hän on aika lailla voittamaton, mikä tekee hänestä paikoitellen hieman tylsän. Hahmon ihmisminä Clark Kent ei ole kuitenkaan tylsä tapaus, vaan itse asiassa aika hauska. Koska Teräsmies ei käytä naamiota, hänen pitää Clarkina naamioitua suuriin silmälaseihin ja kömpelöön käytökseen, jottei kukaan osaisi epäillä, että suuri sankari ja toilailija olisivat sama henkilö. Clark on paikoitellen hieman säälittävä ja sen osuuden Reeve taitaa täydellisesti. Eniten hahmossa pidän siitä, että Clark Kent on valeasu, johon Teräsmies naamioituu, eikä toisinpäin kuten vaikkapa Bruce Waynen kohdalla, joka on luonut itselleen toisen henkilöllisyyden Batmanina. Clarkia lapsena näyttelee Aaron Smolinski ja teininä Jeff East.
     Toukokuussa 2018 menehtynyt Margot Kidder näyttelee toimittaja Lois Lanea, joka on töissä sanomalehti Daily Planetilla, johon myös Clark päätyy töihin. Clark tietty ihastuu Loisiin, joka taas hurmaantuu Teräsmiehestä. Vaikka Lois Lane on toimiva lisä (sillä tietty sankari tarvitsee pientä romanssia), on hahmo ehkä surkein toimittaja ikinä. Useaan otteeseen hän nimittäin kysyy muilta toimittajilta, miten jokin sana kirjoitetaan, eivätkä sanat ole kovin erikoisia. Näiden hetkien aikana katsoja ihmettelee, miten ihmeessä Lois on päässyt työssään niin pitkälle. Muuten hahmo on aika tylsä, sillä kyseessä on lähinnä neito-hädässä -tapaus, jonka Teräsmiehen täytyy pelastaa. Kidder on toimiva roolissaan, mutta hahmo jää aika yksiulotteiseksi.

Elokuvan pahis on Gene Hackmanin esittämä rikollisnero Lex Luthor. Tai ainakin sellainen Luthor väittää olevansa, mutta katsojana kyseenalaistaa älykkyyden helposti sillä, että hän on valinnut rikostovereikseen todella tyhmät ja hieman ärsyttävät Otisin (Ned Beatty) ja neiti Teschmacherin (Valerie Perrine). Luthorilla on tietty ilkikurinen juoni, joka on kuin suoraan sarjakuvista repäisty ja itse asiassa aika sekavan typerä. Hahmo jää harmillisen yksiulotteiseksi, mutta se ei erityisemmin haittaa, sillä Hackman on mainio roiston roolissa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Teräsmiehen oikeat vanhemmat Jor-El (Kummisedästä, The Godfather, 1972, tuttu Marlon Brando) ja Lara (Susannah York), hänen ihmisvanhempansa eli hänet Maassa kasvattaneet Martha (Phyllis Thaxter) ja Jonathan Kent (Glenn Ford), Daily Planetin pomo Perry White (Jackie Cooper), sekä valokuvaaja Jimmy Olsen (Marc McClure). Leffassa nähdään myös pikaisesti Terence Stamp kenraali Zonina, Sarah Douglas Ursana ja Jack O'Halloran Nonina, jotka tuomitaan heti alussa rikoksesta ja jotka tulevat olemaan isommassa roolissa Teräsmies II:ssa (Superman II - 1980)...

Elokuva tosiaan lähtee käyntiin kenraali Zodin, Ursan ja Nonin oikeudenkäynnistä, ja Krypton-planeetan tuhoutumisesta. Jor-Elin lisäksi ei ole muita kryptonilaisia, jotka uskoisivat tuhoon, joten hän ei itse pysty jättämään planeettaa, vaan joutuu lähettämään poikansa turvaan. Filmi saa katsojan kiinnostumaan tarinastaan heti alussa ja on mielenkiintoista seurata, kun Kal-El - tai siis Clark Kent - elää Maassa Martha ja Jonathan Kentin kasvattamana, ja alkaa pohtimaan voimiaan ja paikkaansa maailmassa. Katsojana seuraa kiehtoutuneena, kun Clark jättää Kent-farmin ja lähtee etsimään itselleen tarkoitusta. Mutta kun Clark päätyy mystiselle Yksinäisyyden linnakkeelle, missä hän kohtaa isänsä hologrammin ja saa kuulla itsestään, elokuvan rakennettu tunnelma katkeaa kuin seinään. Yhtäkkiä teini-ikäinen Clark on muuttunut aikuiseksi ja hänellä on päällään Teräsmies-asu, eikä leffa vaivaudu lainkaan selittämään, mitä ihmettä juuri tapahtui. Onneksi lyhyen pätkän jälkeen elokuva saa katsojansa jälleen mukaansa, vaikkakin koko filmi tuntuu muuttuvan todella voimakkaasti. Maalaismaisema muuttuu kaupungiksi, rikoksia alkaa tapahtua ja Teräsmies nähdään vihdoin hölmöissä trikoissaan lentelemässä.

Teräsmies ei ole yhtä tylsä teos kuin muistin, mutta sen pituuden kyllä huomaa selkeästi. Ensimmäinen tunti menee itse asiassa aika nopeasti, sillä tarina on niin kiinnostava. Kun päästään Metropolis-kaupunkiin, leffa alkaa menettämään mielenkiintoaan. Mukana on kuitenkin hyviä hetkiä ja on hienoa, kun pääsee vihdoin näkemään Teräsmiehen toiminnassa. Tai siis, mukana ei oikeastaan ole ainuttakaan toimintakohtausta, mutta kyllä hän muutaman rikollisen nappaa. Ja pelastaa söpön kissan, se oli kiva kohta. Harmillisesti mukana on myös hölmöjä kohtauksia, kuten se kun Lois Lane haastattelee Teräsmiestä, mikä johtaa siihen, että Teräsmies lähtee lentoon Loisin kanssa, mitä on lähinnä todella myötähäpeällistä katsoa. Kohtausta pahentaa Loisin kauhea kertojaääni, joka selittää, kuinka lumoutunut hän on Teräsmiehestä. Toisen tunnin todella oivalliset hetket ja heikommat hetket kuitenkin pitävät filmin keskiarvotason hyvässä, kunnes loppuhuipennus koittaa. Lex Luthorin suunnitelma on tosiaan aika sekava ja hieman typerä, mutta sen aloittamat tapahtumat ovat vielä ihan viihdyttäviä. Sen sijaan elokuvan viimeiset kymmenen tai viisitoista minuuttia ovat aika kauheat. Loppuratkaisu on todella laiskasti mietitty ja kun sitä tarkkaan pohtii, ei siinä ole yhtään mitään järkeä. Ihan oikeasti, kun katsotte loppua, niin pohtikaa tarkkaan, sillä loppuratkaisussa ei vain ole tolkkua. Se on kamala myös sen takia, että Teräsmiehestä tulee aikamoinen kusipää hädässä oleville.

Teräsmiehen ohjauksesta vastaa Richard Donner, joka on onnistunut luomaan mukavan tunnelman, sekä mielenkiintoisen tarinan. Donner ei ole kuitenkaan saanut luotua leffaan lähes ollenkaan jännitystä, vaan filmi jää vain todella kevyeksi. Harmillisesti kaikki huumori jää kuitenkin Clarkin toilailuihin, jos nykypäivänä tahattoman koomisilta vaikuttavia kohtia ei laske mukaan. Käsikirjoittajina toimivat "Kummisedän" ("The Godfather" - 1969) kirjailija Mario Puzo, pariskunta David ja Leslie Newman, sekä Robert Benton ovat tehneet ihan hyvää työtä tarinan kanssa, mutta olisivat voineet muokata tiettyjä juttuja huomattavasti. Elokuva on ihan hyvin kuvattu, mutta leikkauksessa filmiä olisi voinut paristaa kohtaa tiivistää ja pariin kohtaan olisi voinut lisätä jotain täytettä, jotta rytmi pysyisi sujuvana. Visuaaliset efektit ovat nähneet parhaat päivänsä jo vuosia sitten, eikä äänimaailma ole kovin kummoinen. Lavasteet ovat tosin tyylikkäitä ja puvustus on pääasiassa onnistunut. Vaikka Teräsmiehen asu näyttääkin samalta kuin sarjakuvissa, on se oikeasti todella pöhkön näköinen. Musiikeista vastaa legendaarinen John Williams, joka on tehnyt todella hyvää työtä etenkin tunnusmusiikin kanssa, joka jää helposti soimaan päässä.

Elokuvasta on olemassa muutama eri leikkausversio. Alkuperäinen teatteriversio kestää kaksi tuntia ja 23 minuuttia, kun taas 2000-luvun alussa julkaistu Special Edition kestää kahdeksan minuuttia kauemmin, ja sisältää muutaman uuden ja pidennetyn kohtauksen. Teräsmies käy esimerkiksi toisen kerran yksinäisyyden linnakkeessa kertoakseen Jor-Elin hologrammille, että hän pelastaa ihmisiä voimiensa avulla. Vuonna 1982 televisiossa esitettiin yli kolme tuntia kestävää Extended Cutia, joka sisälsi lähes kaikki poistetut kohtaukset. Itse näin alkuperäisen teatteriversion, enkä usko, että aion katsoa pidempiä versioita pitkään aikaan, sillä olen varma, että viimeistään kolmen tunnin versio alkaisi tuntua tylsältä.

Yhteenveto: Teräsmies on kelpo supersankarielokuva. Leffa lähtee mielenkiintoisesti liikkeelle ja sen ensimmäinen tunti on filmin parasta antia. Yksinäisyyden linnakkeessa mainiosti rakennettu tunnelma ja rytmi katkeavat hurjasti, ja leffa muuttuu todella erilaiseksi. Toinen tunti sisältää viihdyttäviä hetkiä ja on upeaa, että Teräsmies tekee laajasti sankaritekoja, mutta toisen tunnin aikana on heikkojakin puolia kuten Lois Lanen haastattelu Teräsmiehestä ja myötähäpeällisen kökkö lentokohtaus. Kuitenkin vasta viimeinen vartti on oikeasti huono. Vaikka Gene Hackman on toimiva pahis, Lex Luthor -rikollisen suunnitelma on typerän sekava, minkä lisäksi loppuhuipennuksen viimeinen osuus on aivan hirveä, eikä siinä ole yhtään mitään järkeä. Christopher Reeve suoriutuu hyvin nimikkosankarin roolista, vaikkakin hänen parhaat hetkensä ovat toilailevana Clark Kentinä. Teräsmiehestä löytyy hyviä puolia, mutta myös selkeitä ongelmia. Lois Lane tuo kivan romanssilisäyksen, mutta hahmo itsessään on tylsän avuton ja erittäin kehno toimittaja. Visuaaliset tehosteet ovat kärsineet vuosien varrella. Vaikka Teräsmies ei pääse lähellekään supersankarielokuvien parhaimmistoa, täytyy silti kunnioittaa sitä, miten ohjaaja Richard Donner aloitti vakavasti otettavien, isojen superleffojen teon. Sen takia suosittelenkin elokuvaa kaikille supersankarielokuvista pitäville. Se on erittäin puutteellinen ja paikoitellen todella pöhkö teos, mutta se sisältää hienojakin hetkiä. Omassa lajityypissään Teräsmies on todellinen klassikko.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.11.2017 - Muokattu 26.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.flickeringmyth.com
Superman, 1978, Dovemead Films, Film Export A.G., International Film Production