Arvostelu: Love Lies Bleeding (2024)

LOVE LIES BLEEDING

Ohjaus: Rose Glass

Pääosissa: Kristen Stewart, Katy O'Brian, Jena Malone, Ed Harris, Dave Franco, Anna Baryshnikov, David DeLao ja Orion Carrington

Genre: rikos, romantiikka

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 16

Love Lies Bleeding on Kristen Stewartin tähdittämä uutuuselokuva. Tehtyään kehutun kauhuleffan Saint Maudin (2019), ohjaaja-käsikirjoittaja Rose Glass ryhtyi työstämään uutta tarinaa ja sai A24- ja Film4-yhtiöt projektiin mukaan. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2022 ja Love Lies Bleeding sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2024, minkä jälkeen sitä on esitetty eri festivaaleilla, muun muassa Suomen Night Visionsissa. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun sitä alettiin hehkuttamaan alkuvuodesta. Kun Love Lies Bleedingille annettiin pieni teatterikierros Suomessa, päätin käydä katsomassa, mistä oikein on kyse?

Kuntosalia pyörittävä Lou tapaa salilla treenaavan kehonrakentaja Jackien ja he huomaavat pian joutuneensa keskelle vaikeaa tapahtumaketjua, johon liittyy rakkautta, valheita ja verenvuodatusta.

Love Lies Bleedingin keskiössä ovat Kristen Stewartin näyttelemä Lou ja Katy O'Brianin näyttelemä Jackie. Lou työskentelee kuntosalilla ja eräänä päivänä salille saapuu treenaamaan Jackie, joka on ohikulkumatkalla kohti Las Vegasissa järjestettävää kehonrakennuskilpailua. Loun ja Jackien välille roihahtaa nopeasti tunteita ja Stewartin ja O'Brianin väliltä löytyy vahvaa kemiaa. Stewart ei pysty mielessäni varmaan ikinä karistamaan Twilight-imagoaan, joten pääsen joka kerta yllättymään yhtä positiivisesti, että nainen on oppinut näyttelemään vampyyrirainojen päätyttyä. Stewart on mainio Louna, mutta vielä parempi on O'Brian, jota on aiemmin nähty lähinnä pienemmissä sivurooleissa esimerkiksi Star Wars -sarja The Mandalorianissa (2019-) ja Marvelin supersankarileffa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniassa (2023). O'Brian omaa tosielämästä kehonrakennustaustaa ja hän onkin treenannut kehonsa varsinaiseen huippukuntoon, istuen siis jo ulkoisesti täydellisesti osaansa.

     Elokuvassa nähdään myös Ed Harris Loun laittomuuksia puuhailevana isänä, Jena Malone Loun siskona Bethinä ja Dave Franco tämän väkivaltaisena miehenä J.J.:nä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat passelisti osistaan, joskin Malonen ruutuaika jää hassun vähäiseksi. Harris on tuttuun tapaansa karismaattinen ja Franco esittää tympeää aviomieshahmoaan oivallisesti.

Tiesin Love Lies Bleedingistä etukäteen vain sen, että pääroolissa nähdään Kristen Stewart ja tarina liittyy jotenkin lesboihin kehonrakentajiin. Suosittelenkin, että elokuvasta tietää mahdollisimman vähän ennakkoon, sillä lähes sokkona katseltuna se tarjosi varsinaisen kyydin ja jätti lopuksi hämilleen, että mitäköhän helvettiä tuli juuri nähtyä - vähän samaan tapaan kuin ohjaaja Rose Glassin esikoisleffa Saint Maud teki. Elokuvaa on hyvin vaikeaa luokitella mihinkään lokeroon, sillä se on aikamoinen ja yllättävän toimiva yhdistelmä eri lajityyppejä. Siitä löytyy romantiikkaa, draamaa, hieman vinksahtanutta komediaa, kylmäveristä trilleriä, sekä psykedeelisiä näkyjä ja jopa body horroria. Love Lies Bleeding onkin ehtaa A24-kamaa.

Elokuva käynnistyy kahden kuntoilusta intoilevan naisen rakkaustarinana, mutta homma saa pian yllättäviä mutkia ja muita käänteitä, jotka vievät tätä varsin ennalta-arvaamatonta kertomusta eteenpäin. Jännitys tiivistyy ja tapahtumaketju eskaloituu yhä vain hurjemmaksi, kunnes loppuhuipennus tarjoaa aimo laidallisen todellista outoutta. Yliampuva finaali on toisaalta veikeä, mutta toisaalta myös pieni pettymys mainion rakentelun jälkeen.

Rose Glass osoittaa toistamiseen taitojaan kameran takana. Hänen ohjauksensa on oivallista ja yhdessä Weronika Tofilskan kanssa laadittu käsikirjoitus pääasiassa mainio. Love Lies Bleeding on myös pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Erityisesti punaisen valon täyttämät kohtaukset ovat tyylikästä katseltavaa. Lavasteet ovat hienot ja puvustus oivaa, mutta jösses, kun elokuva on täynnä toinen toistaan kamalampia hiustyylejä. Tehosteet ajavat asiansa ja äänipuoli on kunnossa Clint Mansellin tunnelmallisia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Love Lies Bleeding, 2024, A24, Film4, Escape Plan Productions, Lobo Films

Arvostelu: Saint Maud (2019)

SAINT MAUD

Ohjaus: Rose Glass
Pääosissa: Morfydd Clark, Jennifer Ehle, Lily Knight ja Lily Frazer
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 16

Saint Maud on Rose Glassin esikoisohjauselokuva. Kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2018 ja elokuva sai maailmanensi-iltansa syyskuussa 2019 Toronton elokuvajuhlilla. Sen jälkeen leffaa on näytetty eri festivaaleilla ja sen oli tarkoitus saada teatterilevitys tänä keväänä, mutta kun koronaviruksen takia elokuvateatterit suljettiin ympäri maailman, on filmin julkaisua siirretty. Nyt Saint Maud on kuitenkin vihdoin tulossa Suomenkin teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin sen trailerin ja meninkin positiivisin mielin katsomaan sen lehdistönäytökseen Helsingin pienessä Kino Engelin teatterissa.

Uskoon kääntynyt Maud saa työn iäkkään ja sairaan tanssijan, Amandan hoitajana. Maud uskoo voivansa puhdistaa syntisen Amandan sielun ennen tämän kuolemaa, mutta joutuu samalla kohtamaan pirullisen vastuksen.

Ruotsalaissyntyinen Morfydd Clark nähdään elokuvan pääroolissa Maudina, vastikään uskoon kääntynyttä hoitajaa, joka uskoo löytäneensä tarkoituksen elämälleen Jumalan kautta. Maudia piinaa jokin hänen menneisyydessään, mikä myös puskee häntä eteenpäin uudella tiellään. Hahmo on heti kiehtova ja Clark näyttää lahjansa hienosti. Hän heittäytyy roolinsa vietäväksi jopa karmivin tavoin.

Hieman Meryl Streepiä muistuttava Jennifer Ehle taas näyttelee Amandaa, entistä tanssijaa, jolla on todettu lymfooma ja joka saattaa menehtyä koska tahansa. Amanda onkin päättänyt elää täysillä viimeiset päivänsä maan päällä, mitä Maud alkaa nopeasti paheksumaan. Maudin ja Amandan välille muodostuvaa ihmissuhdetta seuraa kiinnostuneena, etenkin kun Clark ja Ehle ovat näin mainioita rooleissaan.

Saint Maud ei todellakaan ole mitään massalle tarkoitettua kauhua. Sen pelot eivät perustu äkillisiin böö-pelotteluihin ja demoneihin, vaan hitaasti rakentuvaan epämiellyttävyyden tunteeseen ja mielen sisäisiin kauhuihin. Ensimmäisistä kuvista on selvää, että jokin on järkyttänyt Maudin mieltä pahasti ja meno sen kuin pahenee elokuvan aikana. Mukaan mahtuu ahdistavia hetkiä, joissa Maudin pakkomielle roolistaan Jumalan sanansaattajana ja oikeana kätenä alkaa tosissaan nousemaan voimakkaasti esille. Samalla on myös selvää, että monet kirkkoon kuuluvat eivät tule pitämään leffasta. Sen kuvaus vahvasti uskovista henkilöistä ei ole mairitteleva, vaan kauhisteleva.

Sen lisäksi, että Maudin suhteessa Jumalaan on jotain hyvin karmivaa, on siinä myös jotain todella seksuaalista. Maud itse kuvailee tuntevansa Jumalan sisällään ja että Hän palkitsee Maudin, ollessaan tyytyväinen tämän teoista, mikä johtaa usein kuvastoon, mikä näyttää siltä kuin Maud kokisi yhtäkkiä mitä suurinta seksuaalista nautintoa. Näissä kohtauksissa ei kuitenkaan ole mitään seksikästä, vaan ne vasta lisäävätkin epämiellyttävyyden tuntua. Tästä huolimatta leffa ei ihan täysin yllä niihin painostaviin ja inhottaviin korkeuksiin kuin mihin siitä löytyisi potentiaalia. Jokin elokuvassa jää pienesti vaisuksi ja alle puolentoista tunnin kestosta löytyy pientä kiirehtimistäkin. Kaikki kuitenkin huipentuu yhteen elokuvavuoden muistettavimmista ja pysäyttävimmistä lopetuskuvista, mikä nivoo tämän kauhutarinan erittäin karmivasti paikoilleen.

Onnistunut kuvaus ei rajoitu vain lopetuskuvaan. Mukana on muutenkin paljon tyylikkäitä otoksia - eritoten eräs upeasti rajattu ja valaistu kuva Maudista kävelemässä portaita alas, samalla kun kuva kääntyy hitaasti oikeinpäin, oli mielestäni upea. Taitavaa kuvausta myös tukee osaava leikkaus. Lavasteet ovat oivalliset, samoin hienovaraisesti käytetyt visuaaliset efektit. Äänimaailma on hyvin rakennettu tehosteista Adam Janota Bzowskin säveltämiin musiikkeihin. Ensikertalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Rose Glass näyttää heti osaavansa ja jättää mielenkiinnolla odottamaan, mitä hän seuraavaksi tarjoaa. Uskontoa on usein hyödynnetty kauhuelokuvissa, mutta harvoin syvää Jumalaan uskomista esitetään näin vaarallisessa valossa. Ja se jos mikä tulee jakamaan katsojia. Itse pidin leffasta.

Yhteenveto: Saint Maud on erittäin hyvä psykologinen kauhuelokuva, mikä tulee varmasti jakamaan yleisöä kahtia. Sen lisäksi, että monet tulevat pettymään siihen, ettei leffa ole täynnä äkillisiä böö-pelotteluja, monet uskovaiset vetävät varmasti herneen nenäänsä siitä, kuinka filmi esittää Maudin roolin Jumalan sanansaattajana. Itse pidin elokuvan rohkeasta suunnasta, mutta silti leffa olisi voinut myös revitellä hieman isommin. Nyt se ei täysin nouse potentiaaliinsa. Tästä huolimatta elokuvan hitaasti rakentuva ahdistava tunnelma iski erittäin mainiosti. Maudin seksuaalisessa yhteydessä Herraansa on jotain todella epämiellyttävää, mutta samalla kiehtovaa. Morfydd Clark on erinomainen pääroolissa Maudina ja hyvää työtä tekee myös Jennifer Ehle Amandana. Tekninen toteutus on erittäin tyylikästä ja filmin lopetuskuva on yksi vuoden parhaista. Jos nykypäivän massalle tehdyt pöljät äkkisäikyttely-kauhurainat tympivät, suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan Saint Maudia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.10.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Saint Maud, 2020, Escape Plan Productions, Film4, BFI Film Fund