Arvostelu: The Running Man (2025)

THE RUNNING MAN

Ohjaus: Edgar Wright

Pääosissa: Glen Powell, Josh Brolin, Colman Domingo, Lee Pace, Michael Cera, Emilia Jones, William H. Macy, Daniel Ezra, Jayme Lawson, Katy O'Brian, Martin Herlihy, Sandra Dickinson ja David Zayas

Genre: toiminta, komedia, jännitys

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

The Running Man perustuu Stephen "Richard Bachman" Kingin samannimiseen kirjaan vuodelta 1982. Kirjan pohjalta oli jo vuonna 1987 tehty Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä elokuva Juokse tai kuole (The Running Man), joka otti kuitenkin reippaasti vapauksia lähdemateriaalista. Kun Edgar Wrightilta kysyttiin lähes kymmenen vuotta sitten Twitterissä, mistä elokuvasta hän tekisi uuden version, mies vastasi The Running Manin, nimenomaan haluten itse nähdä kirjalle uskollisemman adaptaation. Idea liikkui hissuksiin siihen, että Wright teki Paramount Picturesin kanssa diilin elokuvasta vuonna 2021. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja nyt The Running Man on saapunut teattereihin. Itse olen odottanut leffaa positiivisena, sillä vaikka pidän Arskan leffasta, olen itsekin halunnut nähdä Kingin kirjalle uskollisemman elokuvasovituksen, minkä lisäksi pidän paljon Edgar Wrightista elokuvantekijänä. Kävinkin katsomassa The Running Manin heti sen ensi-iltapäivänä IMAX-salissa.

Pelastaakseen sairaan tyttärensä, rahapulassa oleva Ben Richards päättää viimeisenä oljenkortenaan osallistua Running Maniin, Yhdysvaltojen suosituimpaan televisio-ohjelmaan. Benin tehtävänä on selvitä elossa 30 päivää, samalla kun palkkasotilaat ja valtiopropagandaa uskovat kansalaiset ovat hänen perässään.

Pääroolissa Ben Richardsina nähdään Glen Powell, yksi tämän hetken nousevista Hollywood-tähdistä. Ben on huonosti työelämässä menestyvä perheenisä, joka yrittää tehdä parhaansa turvatakseen vaimonsa Sheilan (Jayme Lawson) ja tyttärensä Cathyn (Alyssa ja Sienna Benn) elämän. Kun tytär sairastuu ja rahat ovat loppu, ei Ben näe muuta vaihtoehtoa kuin osallistua maan suosituimpaan ohjelmaan, huippuvaaralliseen Running Man -kisaan. Powell ei aluksi ihan onnistu kanavoimaan hahmonsa vihaisuutta, mutta kun Ben päätyy Running Maniin, Powell alkaa vakuuttamaan kyvyillään. Ben on oiva päähenkilö, jota kannustaa onnistumaan tavoitteessaan. Hauska fakta muuten, että valmistautuakseen rooliinsa, Powell kysyi juoksuvinkkejä Hollywoodin tunnetuimmalta pikakiitäjältä, Tom Cruiselta.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Running Manin päätuottaja Dan Killian (Josh Brolin), ohjelman juontaja Bobby T. (Colman Domingo), Beniä jahtaavia Metsästäjiä johtava McCone (Lee Pace), Benin kanssa ohjelmaan osallistuvat Laughlin (Katy O'Brian) ja Jansky (Martin Herlihy), sekä siviilit Molie (William H. Macy), Elton (Michael Cera), Bradley (Daniel Ezra) ja Amelia (Emilia Jones), joihin Ben törmää pakomatkallaan ja joista on vaikea sanoa, aikovatko nämä auttaa miestä, vai ilmiantaa tämän Metsästäjille, mistä he saisivat tuntuvan vihjekorvauksen. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, Colman Domingon säihkyessä leffan kirkkaimpana tähtenä Running Manin eksentrisenä juontajana. Valitettavasti hahmoina Metsästäjät jäävät aika tylsiksi ja jos jossain Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä, huomattavasti löyhemmin lähdemateriaaliaan seuraava elokuvasovitus onnistui paremmin, niin Benin perässä olleet tyypit olivat paljon muistettavampia ja räikeämpiä persoonia, kuten kunnon show'ssa kuuluukin.

Nykyään yhä vain enemmän motkotetaan siitä, että Hollywoodissa tehdään enää pelkkiä kierrätyksiä vanhoista leffoista. Vaikka itse tunnustan myös useat alkuperäisideoihin perustuvat leffat, joita joka vuosi ilmestyy niin teattereihin kuin kotijulkaisuihin, toisinaan tulee itsekin pyöriteltyä silmiä sille, kuinka jopa aika tuoreista elokuvista pitää tehdä uusia versioita. The Running Man on kuitenkin poikkeus, sillä kyseessä ei tosiaan ole uudelleenfilmatisointi Arnold Schwarzeneggerin leffasta, vaan tarkemmin Stephen Kingin kirjaa seuraava uusi elokuvasovitus. Kirjan fanit voivatkin olla iloisia, sillä lukemani perusteella elokuva seuraa pääasiassa hyvin tiiviisti lähdemateriaaliaan.

Toisin kuin Arskan leffassa, jossa Ben oli lavastettu sotilas, joka päätyi gladiaattoriareenaa muistuttavaan matsiin, tässä Ben on aika tavallinen perheenisä, joka osallistuu kisaan vapaaehtoisesti. Kiinnostavan tästä Running Manista tekee se, ettei se tapahdu missään areenalla, vaan koko Yhdysvallat toimii leikkikenttänä. Benin täytyy selviytyä elossa jopa 30 päivää, mikä ei olekaan helppo nakki, sillä sen lisäksi, että häntä jahtaa joukko huipputappajia, kuka tahansa siviili voi tehdä hänestä ilmoituksen muhkean korvauksen toivossa. Eivätkä pelin järjestäjät tietenkään pelaa reilusti.

Elokuvan kerronta hieman tökkii, ennen kuin itse kilpailu starttaa. Benin ja hänen vaimonsa keskustelu leffan alussa heidän tilanteestaan on vaivaannuttavan kömpelösti kirjoitettu, hahmojen lähes suoraan selittäessä asioita katsojalle, sen sijaan että he kävisivät luonnollista dialogia. Koekilpailu Running Maniin taas sisältää tönkösti mukaan leikattuja takaumia, joiden ei oikeastaan edes tajua olevan takaumia kuin vasta myöhemmin. Mutta kun itse kilpailu käynnistyy, on se sitten menoa loppuleffan ajan. Jännite pidetään napakasti yllä ja mukana on monia todella mainioita kohtauksia. Tarinan yhteiskuntasatiiria ei todellakaan ole unohdettu, vaan mediaa kontrolloiva valtiopropaganda, ihmisten elämien kustannuksella tehtävä tosi-tv, riistokapitalismi ja muu ovat vahvasti mukana, sekä ennen kaikkea ikävän ajankohtaista kamaa.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Edgar Wright, jolle ominainen luova ja varsin villikin kädenjälki ei tässä  juuri pääse oikeuksiinsa. Tavanomaisempanakin toimintaleffana The Running Man toimii silti ja Wright hoitaa tonttinsa pätevästi. Hänen ja Michael Bacallin työstämä käsikirjoitus vaatisi viilausta, mutta se siirtää kuitenkin Kingin kirjan uskollisesti ja tyydyttävällä tavalla valkokankaille. Teknisesti leffa on pääasiassa pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus on tyylikästä ja maskeerauskin oivallista. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Steven Pricen säveltämät musiikit säestävät tätä ajojahtia toimivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Running Man, 2025, Paramount Pictures, Complete Fiction, Genre Films

Arvostelu: Twisters (2024)

TWISTERS

Ohjaus: Lee Isaac Chung

Pääosissa: Daisy Edgar-Jones, Glen Powell, Anthony Ramos, Brandon Perea, Harry Hadden-Patton, David Corenswet, Sasha Lane, Tunde Adebimpe, Katy O'Brian, Daryl McCormack, Kiernan Shipka, Nik Dodani ja Maura Tierney

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Twisters on itsenäinen jatko-osa vuoden 1996 katastrofielokuvalle Twister. Vuosien varrella elokuvalle pyrittiin tekemään niin jatko-osaa päätähti Helen Huntin toimesta kuin myös uudelleenfilmatisointia Joseph Kosinskin ohjauksessa. Yhteistyöhön lähteneet Universal Pictures ja Warner Bros. Pictures päättivät kuitenkin tarttua ideaan uudesta Twister-elokuvasta, joka ei olisi suoraa jatkoa alkuperäiselle, muttei myöskään uudelleenfilmatisointi siitä, vaan omilla jaloillaan seisova teos, joka sijoittuisi samaan maailmaan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 nyt Twisters on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen lämmennyt hissuksiin alkuperäiselle Twisterille, jota pidän nyt kenties jopa parhaana genressään. En pahemmin innostunut, kun kuulin leffan saavan jatkoa, mutta päätin silti käydä katsomassa Twistersin Finnkinon järjestämässä ennakkonäytöksessä ISENSE-salissa, jonka jättimäisellä valkokankaalla massiivisten tornadojen aiheuttama suuri tuho pääsisi oikeuksiinsa.

Tornadoja tutkiva Kate Cooper matkaa Oklahomaan testaamaan vallankumouksellista uutta teknologiaa, jolla toivotaan voitavan huomata tornadojen synty ajoissa ja estää niiden aiheuttamat tuhot.

Parin vuoden takaisesta Suon villi laulu -elokuvasta (Where the Crawdads Sing - 2022) tuttu Daisy Edgar-Jones nähdään elokuvan pääroolissa Kate Cooperina, meteorologina ja entisenä tornadonjahtaajana, joka yrittää toipua hirvittävästä tapahtumasta, kun hänet houkutellaan takaisin pyörremyrskyjen pariin. Edgar-Jones tulkitsee pätevästi hahmonsa vaikeaa suhdetta tornadoihin, niistä koituneita traumoja, mutta edelleen kytevää intoa niiden tutkimista ja toivottavasti myös taltuttamista kohtaan.

     Muita hahmoja leffassa ovat Katen tutkijakaverit Javi (Anthony Ramos), Jeb (Daryl McCormack), Addy (Kiernan Shipka) ja Praveen (Nik Dodani), ylimielinen "tornadonkesyttäjä" Tyler Owens (Glen Powell) tiimeineen (Brandon Perea, Sasha Lane, Katy O'Brian ja Tunde Adebimpe), Tyleristä reportaasia tekevä Ben (Harry Hadden-Patton), sekä tornadojen havaitsemiseen liittyvän teknologian parissa työskentelevä tiukkapipo Scott (David Corenswet). Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan varsin passelisti ja on kiinnostavaa nähdä Corenswetiä vielä tällaisessa pienemmässä sivuosassa, ennen kuin hän lentää tähteyteen ensi vuoden Superman-leffan (2025) myötä. Vetonaula monille on toki Hollywoodin uusi kultapoju Glen Powell, jonka virnuileva ja yli-itsevarma roolihahmo Tyler esitellään aluksi hyvin samalla lailla kuin Cary Elwesin esittämä Jonas-hahmo alkuperäisestä Twister-leffasta, mutta josta löytyy onneksi muitakin puolia leffan edetessä.

Twisters on aika lailla juuri sitä, mitä siltä etukäteen osasi odottaa. Studiot ovat kaivaneet naftaliinista jälleen yhden vanhemman elokuvan, jonka he yrittävät herättää henkiin uuden leffan voimin, jonka olisi tarkoitus kerätä helpot rahat niin nostalgiannälkäisiltä kuin potentiaalisilta uusilta faneilta. Kyseessä on ihan kivaa kesän popcorn-hömppää, jonka syvällisempi sisältö koskee toki ilmastonmuutosta. Jos siis jotain, niin uusi Twister-leffa voi sentään herättää lisää keskustelua muuttuvan ilmaston aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä. Kun aiemmin tornadot olivat hyvin kausiluontoinen juttu Yhdysvalloissa, nyt tämä lyhyt (mutta tuhoisa) kausi on laajentunut huomattavasti pidemmäksi (ja tuhoisammaksi) ajankohdaksi. Samalla leffa käsittelee Corenswetin hahmon kautta niitä häikäilemättömiä kapitalisteja, jotka pyrkivät hyötyvän taloudellisesti näistä tuhoista.

Elokuva tarjoaa muutaman vauhdikkaan ja jopa aavistuksen jännittävän tornadokohtauksen, joskin itseäni jäi harmittamaan, että toisin kuin leffan nimestä voi päätellä, ei loppuhuipennus sisälläkään useamman tornadon aiheuttamaa kaaosta. Koin myös tylsäksi, kuinka etenkin ensimmäisen tuntinsa ajan elokuva keskittyy lähinnä kierrättämään kohtauksia alkuperäisestä Twisteristä. Paikoitellen leffan rakennekin tuntuu turhan samalta. Onneksi loppupää kuitenkin tuo omat twistinsä (heh heh) pöytään, joskin mielsin tällä kertaa kehittyvän romanssin liian pakotetuksi ja tönköksi. Alkuperäisen elokuvan voima muodostui Helen Huntin ja Bill Paxtonin välisestä kemiasta ja heidän pidettävien roolihahmojensa parisuhteen uskottavasta palautumisesta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Lee Isaac Chung, jonka edellinen työ Minari (2020) oli huomattavasti laadukkaampi teos. Chung osoittaa pärjäävänsä myös ison tehostespektaakkelin ohjaksissa, mutta hänen ongelmakseen koituu Mark L. Smithin heppoinen käsikirjoitus. Twistersin erikoistehosteet ovat laadultaan ailahtelevia, mutta pääasiassa elokuvan tekninen toteutus on vakuuttava. Leffa on taitavasti kuvattu ja etenkin laajat maisemakuvat tornadoja kohti ajavista autoista ovat näyttäviä kuten alkuperäisessäkin elokuvassa. Tornadojen aiheuttamat tuhot on luotu hyytävän hienolla lavastuksella. Äänimaailma jylisee väkevästi myrskyjen aikana ja Benjamin Wallfischin musiikit säestävät menoa oivallisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Twisters, 2024, Universal Pictures, Warner Bros., Amblin Entertainment, The Kennedy/Marshall Company, Lightnin' Production Rentals

Arvostelu: Love Lies Bleeding (2024)

LOVE LIES BLEEDING

Ohjaus: Rose Glass

Pääosissa: Kristen Stewart, Katy O'Brian, Jena Malone, Ed Harris, Dave Franco, Anna Baryshnikov, David DeLao ja Orion Carrington

Genre: rikos, romantiikka

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 16

Love Lies Bleeding on Kristen Stewartin tähdittämä uutuuselokuva. Tehtyään kehutun kauhuleffan Saint Maudin (2019), ohjaaja-käsikirjoittaja Rose Glass ryhtyi työstämään uutta tarinaa ja sai A24- ja Film4-yhtiöt projektiin mukaan. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2022 ja Love Lies Bleeding sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2024, minkä jälkeen sitä on esitetty eri festivaaleilla, muun muassa Suomen Night Visionsissa. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun sitä alettiin hehkuttamaan alkuvuodesta. Kun Love Lies Bleedingille annettiin pieni teatterikierros Suomessa, päätin käydä katsomassa, mistä oikein on kyse?

Kuntosalia pyörittävä Lou tapaa salilla treenaavan kehonrakentaja Jackien ja he huomaavat pian joutuneensa keskelle vaikeaa tapahtumaketjua, johon liittyy rakkautta, valheita ja verenvuodatusta.

Love Lies Bleedingin keskiössä ovat Kristen Stewartin näyttelemä Lou ja Katy O'Brianin näyttelemä Jackie. Lou työskentelee kuntosalilla ja eräänä päivänä salille saapuu treenaamaan Jackie, joka on ohikulkumatkalla kohti Las Vegasissa järjestettävää kehonrakennuskilpailua. Loun ja Jackien välille roihahtaa nopeasti tunteita ja Stewartin ja O'Brianin väliltä löytyy vahvaa kemiaa. Stewart ei pysty mielessäni varmaan ikinä karistamaan Twilight-imagoaan, joten pääsen joka kerta yllättymään yhtä positiivisesti, että nainen on oppinut näyttelemään vampyyrirainojen päätyttyä. Stewart on mainio Louna, mutta vielä parempi on O'Brian, jota on aiemmin nähty lähinnä pienemmissä sivurooleissa esimerkiksi Star Wars -sarja The Mandalorianissa (2019-) ja Marvelin supersankarileffa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniassa (2023). O'Brian omaa tosielämästä kehonrakennustaustaa ja hän onkin treenannut kehonsa varsinaiseen huippukuntoon, istuen siis jo ulkoisesti täydellisesti osaansa.

     Elokuvassa nähdään myös Ed Harris Loun laittomuuksia puuhailevana isänä, Jena Malone Loun siskona Bethinä ja Dave Franco tämän väkivaltaisena miehenä J.J.:nä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat passelisti osistaan, joskin Malonen ruutuaika jää hassun vähäiseksi. Harris on tuttuun tapaansa karismaattinen ja Franco esittää tympeää aviomieshahmoaan oivallisesti.

Tiesin Love Lies Bleedingistä etukäteen vain sen, että pääroolissa nähdään Kristen Stewart ja tarina liittyy jotenkin lesboihin kehonrakentajiin. Suosittelenkin, että elokuvasta tietää mahdollisimman vähän ennakkoon, sillä lähes sokkona katseltuna se tarjosi varsinaisen kyydin ja jätti lopuksi hämilleen, että mitäköhän helvettiä tuli juuri nähtyä - vähän samaan tapaan kuin ohjaaja Rose Glassin esikoisleffa Saint Maud teki. Elokuvaa on hyvin vaikeaa luokitella mihinkään lokeroon, sillä se on aikamoinen ja yllättävän toimiva yhdistelmä eri lajityyppejä. Siitä löytyy romantiikkaa, draamaa, hieman vinksahtanutta komediaa, kylmäveristä trilleriä, sekä psykedeelisiä näkyjä ja jopa body horroria. Love Lies Bleeding onkin ehtaa A24-kamaa.

Elokuva käynnistyy kahden kuntoilusta intoilevan naisen rakkaustarinana, mutta homma saa pian yllättäviä mutkia ja muita käänteitä, jotka vievät tätä varsin ennalta-arvaamatonta kertomusta eteenpäin. Jännitys tiivistyy ja tapahtumaketju eskaloituu yhä vain hurjemmaksi, kunnes loppuhuipennus tarjoaa aimo laidallisen todellista outoutta. Yliampuva finaali on toisaalta veikeä, mutta toisaalta myös pieni pettymys mainion rakentelun jälkeen.

Rose Glass osoittaa toistamiseen taitojaan kameran takana. Hänen ohjauksensa on oivallista ja yhdessä Weronika Tofilskan kanssa laadittu käsikirjoitus pääasiassa mainio. Love Lies Bleeding on myös pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Erityisesti punaisen valon täyttämät kohtaukset ovat tyylikästä katseltavaa. Lavasteet ovat hienot ja puvustus oivaa, mutta jösses, kun elokuva on täynnä toinen toistaan kamalampia hiustyylejä. Tehosteet ajavat asiansa ja äänipuoli on kunnossa Clint Mansellin tunnelmallisia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Love Lies Bleeding, 2024, A24, Film4, Escape Plan Productions, Lobo Films

Arvostelu: Ant-Man and the Wasp: Quantumania (2023)

ANT-MAN AND THE WASP: QUANTUMANIA

Ohjaus: Peyton Reed

Pääosissa: Paul Rudd, Evangeline Lilly, Kathryn Newton, Michael Douglas, Michelle Pfeiffer, Jonathan Majors, Corey Stoll, Katy O'Brian, David Dastmalchian, William Jackson Harper ja Bill Murray

Genre: scifi, seikkailu, toiminta

Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Ikäraja: 12

Ant-Man and the Wasp: Quantumania on Marvelin elokuvauniversumin 31. elokuva ja se perustuu Marvelin samannimisiin sarjakuvahahmoihin. Elokuvien puolella hahmot tekivät ensiesiintymisensä vuoden 2015 leffassa Ant-Man ja ovat sen jälkeen olleet mukana jatko-osassa Ant-Man and the Wasp (2018), sekä muiden supersankarien kanssa elokuvissa Captain America: Civil War (2016) ja Avengers: Endgame (2019). Heti Ant-Man and the Waspin ilmestymisen jälkeen alkoi kolmannen elokuvan suunnittelu. Tuotanto kuitenkin viivästyi alkuvuodesta 2020 levinneen koronaviruspandemian takia ja kuvaukset käynnistyivät vasta helmikuussa 2021. Elokuvan oli alun perin tarkoitus ilmestyä jo vuonna 2022, mutta sen ensi-iltaa siirrettiin ensin helmikuulle 2023 ja sitten heinäkuulle 2023. Ensi-ilta kuitenkin aikaistettiin lopulta takaisin helmikuulle, sillä elokuva oli valmiimpi julkaisuun kuin Marvelin toinen elokuva, The Marvels (2023), joka siirtyi tämän tieltä helmikuulta heinäkuulle. Nyt Ant-Man and the Wasp: Quantumania saapuu elokuvateattereihin ja itse olen odottanut filmiä optimistisena. Pidin aiemmista Ant-Man -leffoista ja kolmososan trailerit näyttivät lupaavilta. Kävinkin katsomassa Ant-Man and the Wasp: Quantumanian heti sen ensi-iltanapäivänä Finnkinon IMAX-salissa.

Scott Lang, Hope Van Dyne, Scottin tytär Cassie ja Hopen vanhemmat Hank ja Janet päätyvät uuteen seikkailuun kvanttimaailmassa, missä he kohtaavat Kang Valloittajan.

Paul Rudd ja Evangeline Lilly palaavat rooleihinsa Scott Langiksi ja Hope Van Dyneksi, eli supersankariduo Ant-Maniksi ja Waspiksi. Avengers: Endgame -elokuvan tapahtumien jälkeen Scottista on tullut menestyskirjailija, avattuaan maailmalle, millaista on olla Kostaja ja pelastaa maailma, kun taas Hope johtaa uutta Pym-yritystä. Rudd pääsee jälleen olemaan hupaisa pienen luokan sankari, joka kuitenkin joutuu suurimman haasteensa eteen kvanttimaailmassa ja pian hymy hyytyy. Näyttelijä pärjääkin yllättävän pätevästi, kun Scott muuttuu dramaattisemmaksi. Lillykin istuu edelleen mainiosti Waspin rooliin.

     Paluun tekevät myös Michael Douglas ja Michelle Pfeiffer Hopen vanhempien, Hank Pymin ja Janet Van Dynen rooleihin. Hahmoista esille nousee erityisesti Pfeifferin näyttelemä Janet, joka esiteltiin kunnolla edellisosassa Ant-Man and the Wasp, hahmon oltua vuosikymmeniä jumissa kvanttimaailmassa. Myös Scottin tytär Cassie pääsee tällä kertaa seikkailuun mukaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole aiemmista Ant-Man -elokuvista tuttu pikkutyttö, vaan aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori nainen, Avengers: Endgamessa tapahtuneen viiden vuoden aikahypyn takia. Jostain syystä Endgamessa hahmoa esittänyt Emma Fuhrmann on korvattu Kathryn Newtonilla. Douglas ja Pfeiffer ovat osissaan toki oivalliset ja Newton hyppää tarpeeksi sujuvasti menoon mukaan, vaikka takelteleekin roolissaan toisinaan.

Kvanttimaailmassa hahmot kohtaavat Jonathan Majorsin näyttelemän Kangin, ajassa ja multiversumissa hyppimään pystyvän valloittajan, joka hallitsee kvanttimaailmaa tyrannisella otteellaan. Majors nähtiin jo Loki-sarjan (2021-) ensimmäisellä tuotantokaudella yhtenä Kangin lukuisista varianteista ja hän tulee olemaan mukana pidempäänkin, sillä kyseessä on Avengers-joukon uusi iso vastus Thanosin jälkeen. Kyseessä on mielenkiintoinen uusi pahis, sillä Kangia ei ole vain yksi, vaan rinnakkaistodellisuuksista löytyy useita Kangeja, jotka taitavat olla kaikki halukkaita valtaamaan koko aikajatkumon. Majors on nappivalinta rooliin, luoden aidosti uhkaavan antagonistin, joka saa heti jännittämään Avengerien puolesta. Hänen rauhallinen olemuksensa viestii vallasta ja voimasta, ja kun Kang päästelee vihanpurkauksiaan, ei hänen tielle kannata todellakaan astua.

     Elokuvassa nähdään myös Katy O'Brian, William Jackson Harper ja aiemmissa Ant-Maneissa eri roolia näytellyt David Dastmalchian kvanttimaailman vastarintaliikkeen jäseninä, jotka taistelevat Kangin hirmuvaltaa vastaan ja jotka jäävät hahmoina todella alikehitetyiksi pahveiksi, Bill Murray kuvernööri Krylarina, sekä ensimmäisestä Ant-Man -elokuvasta tuttu Corey Stoll Kangin oikeana kätenä, häijynä M.O.D.O.K. -robottina. Leijuvalla tuolilla kulkeva, jättipäinen ja pieniraajainen M.O.D.O.K. on koominen näky, mutta kummallisen hahmon ulkonäköön tottuu yllättävänkin nopeasti ja kyseessä on varsin vekkuli tyyppi. Jos ette muuten ole katsoneet Disney+ -palvelusta löytyvää M.O.D.O.K. -animaatiosarjaa (2021), niin suosittelen sitä erittäin lämpimästi, etenkin jos Robot Chicken (2005-) uppoaa.

Harmillisesti Ant-Man and the Wasp: Quantumania tuotti minulle pettymyksen ja koin elokuvan pieneksi hukatuksi mahdollisuudeksi. Hieman sinne tänne rönsyilevän ja suuntaansa etsivän Marvelin elokuvauniversumin neljännen vaiheen jälkeen viidennen vaiheen käynnistävä Quantumania tuo vihdoin valkokankaille sankaripoppoon uuden suuren vastustajan, mutta eipä leffa lopulta paljoa muuta tarjoa - lähinnä se on esittelyvideo Kangille. Lisäksi elokuvassa avataan aiemmin lähinnä vain vihjailtua kvanttimaailmaa entisestään - itse asiassa lähes koko leffa vietetään siellä. Hyvä, että katsoja ehtii edes hetkeksi tutustua uudelleen hahmoihin, kun heidät viskataan jo uuteen seikkailuun.

Yksi elokuvan isoista ongelmista onkin sen kiire. Eikä kyse ole niinkään siitä, että hahmoilla olisi kiire pysäyttää Kang, vaan käsikirjoittaja Jeff Lovenessin kiireestä pistää kvanttimatka käyntiin. Lovenessin teksti oikoo mutkia suoriksi turhankin heppoisin tavoin. Heti alussa hahmot kertovat, että "hei, me ollaan muuten rakennettu tämmöinen vempain, millä voi lähettää signaalin kvanttimaailmaan, testataanko?" ja saman tien kone imaisee hahmot miniatyyriuniversumiinsa. Loveness myös kirjoittaa konflikteja ja mysteeriä kömpelön pakotetusti, lähinnä hahmojen turhauttavien kommunikaatio-ongelmien kautta. Elokuvan yleinen hoppu laantuu onneksi leffan edetessä ja loppupäässä kerronta saa hengittää paremmin, kun taas hahmoille syntyy kiire pysäyttää katalan Kangin aikomukset. Leffa tarjoaa tasaisin väliajoin mukaansatempaavaa ja hieman jopa jännittävääkin toimintaa, hauskoja vitsejä, hutiloitua käsikirjoittamista ja myötähäpeällisen kökköjä vitsejä. Hahmokehitystä on turha odottaa. Kokonaisuudesta minulle jäi ristiriitainen fiilis. Ant-Man and the Wasp: Quantumania pohjustaa hyvin, mitä on luvassa tulevaisuudessa, mutta samalla se unohtelee keskittyä nykyhetkeen ja niinpä omana elokuvanaan Quantumania jää hieman raakileeksi. Erinomainen pahis ja ajoittain erittäin viihdyttävä supersankarimeininki auttavat kuitenkin nostamaan leffan plussan puolelle.

Elokuvan ohjauksesta vastaa aiemmatkin Ant-Manit ohjannut Peyton Reed, joka suoriutui paremmin pienemmistä ja veijarimaisemmista leffoista tällaisen ison luokan tehostespektaakkelin sijaan. Tehosteista puheen ollen, visuaalisesti Ant-Man and the Wasp: Quantumania on aika ailahteleva paketti. Paikoitellen se on vaikuttava, toisinaan taas on selvää, että näyttelijät juoksevat taustakankaiden edessä, sillä niin videopelimäisiltä paikat näyttävät. Elokuva on kuitenkin kuvattu pätevästi ja niin lavastajat kuin maskeeraajat tekevät oivaa työtä. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja säveltäjänä jälleen toimiva Christophe Beck säestää vauhdikasta scifiseikkailua toimivasti musiikeillaan.

Yhteenveto: Ant-Man and the Wasp: Quantumania on ihan kelvollinen scifiseikkailu, joka vihjailee Marvelin elokuvauniversumin hurjasta tulevaisuudesta, mutta jää omana leffanaan hieman raakileeksi. Elokuvalla on etenkin alussa kamala kiire viskata hahmot ja katsojat uuteen seikkailuun ja käsikirjoittaja Jeff Lovenessin teksti oikoo paljon mutkia suoriksi. Lovenessin yritykset kehitellä konflikteja ja mysteeriä rakentuvat lähinnä hahmojen yhtäkkisiin vaikeuksiin kommunikoida keskenään. Hahmokehitystä ei ole mukaan rakennettu, eikä leffan tapahtumilla tunnu loppupeleissä olevan edes kauheasti merkitystä. Vioistaan huolimatta elokuva tarjoaa ajoittain erittäin viihdyttävää scifiseikkailua ja toimintaspektaakkelia, josta ei huumoriakaan puutu. Elokuva paranee edetessään ja sen huipennus on onnistuneen jännittävä, lähinnä erinomaisen pahishahmo Kangin takia. Jonathan Majors on nappivalinta Marvel-universumin uudeksi pääviholliseksi, joka tulee varmasti nostamaan hikipisarat ohimoille ja sydämet hakkaamaan jännityksestä niin Avengerien riveissä kuin teattereissa vielä useammankin leffan ajan. Muutkin näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan, Paul Ruddin viedessä Ant-Man -hahmoaan dramaattisempaan suuntaan. Visuaalisten efektien taso vaihtelee läpi leffan ja katsojasta riippuen M.O.D.O.K. joko häiritsee loppuun asti tai ilahduttaa huvittavalla ulkonäöllään. Hieman suuntaa vailla olleen nelosvaiheen jälkeen Ant-Man and the Wasp: Quantumania näyttää selvän uuden suunnan Marvelin vitosvaiheelle, mutta toivon, että elokuvien taso lähtee tästä nousuun. Marvel-faneille filmi on toki pakkokatseltavaa, muiden on oikeastaan turha enää vaivautua yrittämään hypätä leffasarjaan mukaan.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ant-Man and the Wasp: Quantumania, 2023, Marvel Studios, Walt Disney Pictures, Truenorth Productions