The Super Mario Galaxy Movie (2026) - elokuva-arvostelu

THE SUPER MARIO GALAXY MOVIE

Ohjaus: Aaron Horvath ja Michael Jelenic

Näyttelijät: Chris Pratt, Charlie Day, Anya Taylor-Joy, Keegan-Michael Key, Jack Black, Benny Safdie, Donald Glover, Brie Larson, Issa Rae, Luis Guzmán, Kevin Michael Richardson ja Glen Powell

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 7

Nintendon Mario-videopelifranchiseen perustuva animaatioelokuva The Super Mario Bros. Movie (2023) oli taloudellinen jättihitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakon päätyttyä tutut tekijät kävivät jälleen hommiin. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, samalla kun animaattorit aloittivat oman prosessinsa. Nyt The Super Mario Galaxy Movie saapuu elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffaa positiivisin mielin, tykättyäni ensimmäisestä leffasta. Olinkin ilahtunut, kun pääsin näkemään elokuvan päivää ennakkoon sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa.

Putkimiesveljekset Mario ja Luigi päätyvät kosmiseen seikkailuun, kun isänsä kutistamisesta suuttunut Bowser Jr. vannoo kostoa.

Mario (Chris Pratt) ja Luigi (Charlie Day) onnistuivat ensimmäisessä elokuvassa päihittämään pahan Bowserin (Jack Black) ja pelastamaan prinsessa Peachin (Anya Taylor-Joy) hallitseman Sienivaltakunnan ja nyt putkimiesveljeksiä juhlitaankin suurina sankareina. Juhlien ja rauhan aika ei kuitenkaan kestä loputtomiin, kun uusi uhka heittää tutut hahmot taas seikkailun pyörteisiin. Mario, Luigi, Peach ja tutuista hahmoista myös paluun tekevä Toad (Keegan-Michael Key) ovat edelleen lystikkäitä hahmoja, joiden matkaan lähtee aina mielellään. On myös kiva nähdä Mario ja Luigi yhdessä, ensimmäisen The Super Mario Bros. Movien pidettyä veljekset erossa toisistaan suuren osan kestostaan.

     Edellisestä elokuvasta tuttujen hahmojen lisäksi The Super Mario Galaxy Movie esittelee liudan uusia hahmoja leffasarjaan, kuten Super Mario Galaxy -videopelissäkin (2007) ensiesiintymisensä tehneen prinsessa Rosalinan (Brie Larson), Bowserin kostoa janoavan pojan Bowser Jr:n (Benny Safdie), sekä oman suosikkini, vihreän dinosaurus Yoshin (Donald Glover). Jos jokin minua harmitti edellisessä leffassa, niin se, ettei mukana ollut Yoshia, jolla itse pelaan Mario-pelejä aina kun on mahdollista. Minulle tuottikin suurta riemua nähdä Yoshi moottoripyörän selässä leffassa, koska kyseessä on meikäläisen Mario Kart -bravuuri. Vielä enemmän iloitsin siitä, ettei Yoshi jäänyt miksikään muutaman kohtauksen hahmoksi, vaan dinosaurus on aktiivisesti menossa mukana. Myös Rosalina ja Bowser Jr. ovat mainiot lisäykset, etenkin jälkimmäinen maagisen pensselinsä kanssa.

Yoshin lisäämisestä huolimatta The Super Mario Galaxy Movie ei mielestäni ihan yltänyt ilahduttavan hyvän The Super Mario Bros. Movien tasolle. Kyseessä on silti oikein menevä videopelileffa, joka toimii takuulla erittäin hyvin lapsille, mutta jonka uskoisin viihdyttävän myös aikuisia Mario-faneja. Vauhdikas ja värikäs seikkailu tarjoaa kosolti hupia perheen pienemmille katsojille, mutta itse koin parissa kohtaa jatkuvan sinne tänne säntäilyn jopa hieman väsyttäväksi, eikä lähinnä koheltamiseen perustunut huumori täysin iskenyt. Muutamia hymähdyksiä minulta pääsi, mutta muistelisin nauraneeni edellisen elokuvan aikana huomattavasti enemmän ääneen.

Tarinallisesti tai teemallisesti The Super Mario Galaxy Movie ei myöskään huimaa päätä, mutta ne nyt eivät ole koskaan olleet Mariossa pointtina. Riittää vain, että on jokin motiivi lähteä seikkailemaan ja loppuleffan hahmot päätyvätkin erilaisiin vaaroihin. Galaktinen matka vie Marion ja muut erilaisiin mielikuvituksellisiin maailmoihin, jotka tarjoavat pelien faneille jälleen aikamoista herkkua. Isoin riemu näistä leffoista taitaakin syntyä siitä, kuinka häpeilemättä ne syleilevät lähdemateriaaliaan kaikkine pöhköinekin puolineen. Varsinkin toimintakohtauksissa hyödynnetyt erilaiset voimat nostavat hymyn huulille ja loppuhuipennus on saatu ovelasti rakennettua vanhan koulukunnan tasohyppelypeliksi.

Visuaalisesti The Super Mario Galaxy Movie on totta kai aikamoista silmäkarkkia. Hahmot näyttävät ilahduttavasti kuin peleistä repäistyiltä ja liikkuvat erittäin sulavasti. Nämä maailmat ovat uskomattoman hienosti luotuja ja niin pullollaan yksityiskohtia, että parin isomman joukkokohtauksen aikana faneille riittää uutta bongailtavaa muutamaksikin katselukerraksi. Leffa on myös ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on kanssa osaavasti rakennettu ja Brian Tylerin säveltämät musiikit hyödyntävät jälleen veikeällä tavalla peleistä tuttuja melodioita. Ontuvuuksineenkin pidin The Super Mario Galaxy Moviesta ja odotan ilomielin, mitä leffasarja seuraavaksi tarjoaa. Kenties koko elokuvan täydeltä Luigi's Mansionia tai Mario Kartia. Tai jos eri hahmojen oikeudet saataisiin sumplittua, olisi aivan mahtavaa päästä näkemään leffa Super Smash Bros. -pelin (1999) pohjalta!

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Super Mario Galaxy Movie, Yhdysvallat, Japani, 2026, Universal Pictures, Nintendo, Illumination Entertainment

Kuinka lyödä rahoiksi (How to Make a Killing - 2026) - elokuva-arvostelu

KUINKA LYÖDÄ RAHOIKSI

HOW TO MAKE A KILLING

Ohjaus: John Patton Ford

Näyttelijät: Glen Powell, Margaret Qualley, Jessica Henwick, Adrian Lukis, Bill Camp, Raff Law, Zach Woods, Topher Grace, Ed Harris, Bianca Amato, Alexander Hanson, Stevel Marc, Phumi Tau, Sean Cameron Michael, James Frecheville ja Nell Williams

Genre: komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 12

How to Make a Killing, eli suomalaisittain Kuinka lyödä rahoiksi perustuu Roy Hornimanin kirjaan Israel Rank: The Autobiography of a Criminal vuodelta 1907. Kirjan pohjalta oli jo vuonna 1949 tehty brittiläinen elokuva Kruunupäitä ja hyviä sydämiä (Kind Hearts and Coronets). John Patton Ford innostui Hornimanin kirjasta ja työsti sen pohjalta käsikirjoituksen nimeltä "Rothchild", joka pyöri vuonna 2014 Hollywoodin mustalla listalla yhtenä suosituimmista teksteistä, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Vuonna 2019 Jon S. Baird pestattiin ohjaajaksi ja päärooleihin valittiin Shia LaBeouf ja Mel Gibson. Projekti ei kuitenkaan edennyt heidän kanssa ja lopulta Ford päätti ohjata leffan itse. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2024 työnimellä "Huntington" ja nyt Kuinka lyödä rahoiksi on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun näin ensi kertaa sen trailerin. Kävinkin katsomassa Kuinka lyödä rahoiksi -elokuvan sen ensi-iltaviikonloppuna.

Ökyrikkaan suvun äpäräpoika Becket Redfellow ei ole serkkujensa, tätiensä ja enojensa tapaan päässyt nauttimaan luksuselämästä. Saadessaan tietää olevansa edelleen oikeutettu suvun jättiperintöön, Becket päättää tasata tilit nostamalla itsensä perintöjärjestyksen ykköseksi... vaikka sitten tappamalla koko sukunsa.

Glen Powell näyttelee Becket Redfellow'ta, joka on syntynyt ökyrikkaaseen sukuun, joskin harmillisella tavalla. Nimittäin hänen äitinsä (Nell Williams) seurusteli alemman luokan miehen kanssa, mitä suvun patriarkka, Becketin isoisä Whitelaw (Ed Harris) ei hyväksynyt ja kun raskaus tuli hänen tietoonsa, Whitelaw antoi tyttärelleen kaksi vaihtoehtoa: abortti tai perheestä ulos potkiminen. Tytär päätti pitää lapsensa ja Becket on kasvanut koko ikänsä tietäen muiden sukulaistensa leveästä elämästä. Kun katkeralle Becketille selviää, että lain mukaan hän on yhä oikeutettu Redfellow'n miljardiperintöön, joskin hän on suvun nuorin, Becket päättää pistää vanhemmat sukulaisensa hengiltä, saadakseen rahat itselleen. Powell on erittäin passeli rooliinsa, tehden hahmostaan pidettävän, vaikka tämän aikomukset ovatkin erittäin kyseenalaiset.

     Elokuvassa nähdään myös Raff Law, Zach Woods ja Topher Grace Becketin serkkuina Taylorina, Noahina ja Steveninä, Bill Camp ja Alexander Hanson Becketin enoina Warrenina ja McArthurina ja Bianca Amato Becketin tätinä Cassandrana, Margaret Qualley Becketin lapsuudenystävänä ja vuosien ihastuksenkohteena Juliana, Jessica Henwick Noahin tyttöystävänä Ruthina, sekä Phumi Tau ja Stevel Marc FBI-agentteina Pinfieldinä ja Matthewsina. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä osissaan, etenkin serkkuja esittävät Law, Woods ja Grace. Heidän hahmonsa eivät periaatteessa ole tehneet mitään väärää Becketille - he eivät itse asiassa edes tiedä koko miehen olemassaolosta - mutta he ovat ihmisinä niin raivostuttavia kultalusikat hanurissa syntyneitä narsisteja, että eipä katsojaa juuri haittaa, mikäli Becket pistää heidät päiviltä.

En ole lukenut Roy Hornimanin kirjaa, enkä nähnyt siitä tehtyä aiempaa elokuvasovitusta (jossa Alec "Obi-Wan Kenobi" Guinness näyttelee kaikkia rikkaan suvun jäseniä), joten kävin katsomassa Kuinka lyödä rahoiksi -elokuvan ilman mitään vertailukohtaa. Ja vastassani oli oikein hyvä rikoskomedia, joka ei ihan yllä maaliinsa, mutta viihdyttää passelisti siitä huolimatta. Tarina on mainio, haastaen onnistuneesti niin päähenkilönsä kuin katsojansa moraalit. Voiko Becketin puolelle asettua, kun mies päättää katkeruudessaan pistää periaatteessa täysin viattomia ihmisiä hengiltä, saadakseen vihdoin ne rahat, joihin hän on vuosia kokenut olevansa oikeutettu? Joo ja ei. Mitä pidemmälle tarina etenee, sen selvemmäksi käy, että Becket on matkalla kohti omaa tuhoaan, etenkin kun elämä alkaa luistaa jo ilman jättiperintöä, mutta mies ei suostu luopumaan katalasta suunnitelmastaan. Oma tuho toki käy jo selväksi heti ensiminuuteilla, sillä leffa käynnistyy vankilasta, missä Becket kertoo papille elämäntarinaansa, odottaessaan kuolemantuomiotaan.

Vaikka pidin näkemästäni, Kuinka lyödä rahoiksi olisi mielestäni voinut olla vieläkin veijarimpi leffa. Jo tällaisenaan siinä on kelvollisesti pilkettä silmäkulmassa, mutta elokuva kaipaisi pientä lisäpotkua. Lisäksi tarinankerronnallinen rytmitys on hieman ailahtelevaa. Leffa käyttää pitkän tovin Becketin serkkujen parissa, mutta enot ja täti hoidellaan hassusti pikavauhtia pois alta. Toisaalta elokuvasta saisi saksittua helposti kymmenisenkin minuuttia pois, mikä johtaisi napakampaan lopputulokseen, mutta sitten taas toisaalta - kenties jopa vähän paradoksaalisesti - olisin mielelläni katsonut elokuvan sijaan vaikkapa kahdeksan jakson mittaisen minisarjan.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa John Patton Ford, jolla on takanaan vasta yksi elokuva, trilleri Emily the Criminal (2022). Fordin työ on pääasiassa toimivaa, mutta mielestäni hän olisi voinut leikitellä velmun ja kieron tarinan kanssa hieman enemmän. Jo nyt hän väläyttelee yksittäisiä hauskoja juttuja, mutta leffa voisi olla täynnä niitä. Teknisesti Kuinka lyödä rahoiksi on pätevä, vaikka leikkaus tiettyä napakkuutta kaipaakin. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeerauksetkin mainiot. Äänimaisema on osaavasti rakennettu ja Emile Mosserin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivat leikittelevästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

How to Make a Killing, Iso-Britannia, Ranska, 2026, Blueprint Pictures, StudioCanal

Arvostelu: The Running Man (2025)

THE RUNNING MAN

Ohjaus: Edgar Wright

Pääosissa: Glen Powell, Josh Brolin, Colman Domingo, Lee Pace, Michael Cera, Emilia Jones, William H. Macy, Daniel Ezra, Jayme Lawson, Katy O'Brian, Martin Herlihy, Sandra Dickinson ja David Zayas

Genre: toiminta, komedia, jännitys

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 12

The Running Man perustuu Stephen "Richard Bachman" Kingin samannimiseen kirjaan vuodelta 1982. Kirjan pohjalta oli jo vuonna 1987 tehty Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä elokuva Juokse tai kuole (The Running Man), joka otti kuitenkin reippaasti vapauksia lähdemateriaalista. Kun Edgar Wrightilta kysyttiin lähes kymmenen vuotta sitten Twitterissä, mistä elokuvasta hän tekisi uuden version, mies vastasi The Running Manin, nimenomaan haluten itse nähdä kirjalle uskollisemman adaptaation. Idea liikkui hissuksiin siihen, että Wright teki Paramount Picturesin kanssa diilin elokuvasta vuonna 2021. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja nyt The Running Man on saapunut teattereihin. Itse olen odottanut leffaa positiivisena, sillä vaikka pidän Arskan leffasta, olen itsekin halunnut nähdä Kingin kirjalle uskollisemman elokuvasovituksen, minkä lisäksi pidän paljon Edgar Wrightista elokuvantekijänä. Kävinkin katsomassa The Running Manin heti sen ensi-iltapäivänä IMAX-salissa.

Pelastaakseen sairaan tyttärensä, rahapulassa oleva Ben Richards päättää viimeisenä oljenkortenaan osallistua Running Maniin, Yhdysvaltojen suosituimpaan televisio-ohjelmaan. Benin tehtävänä on selvitä elossa 30 päivää, samalla kun palkkasotilaat ja valtiopropagandaa uskovat kansalaiset ovat hänen perässään.

Pääroolissa Ben Richardsina nähdään Glen Powell, yksi tämän hetken nousevista Hollywood-tähdistä. Ben on huonosti työelämässä menestyvä perheenisä, joka yrittää tehdä parhaansa turvatakseen vaimonsa Sheilan (Jayme Lawson) ja tyttärensä Cathyn (Alyssa ja Sienna Benn) elämän. Kun tytär sairastuu ja rahat ovat loppu, ei Ben näe muuta vaihtoehtoa kuin osallistua maan suosituimpaan ohjelmaan, huippuvaaralliseen Running Man -kisaan. Powell ei aluksi ihan onnistu kanavoimaan hahmonsa vihaisuutta, mutta kun Ben päätyy Running Maniin, Powell alkaa vakuuttamaan kyvyillään. Ben on oiva päähenkilö, jota kannustaa onnistumaan tavoitteessaan. Hauska fakta muuten, että valmistautuakseen rooliinsa, Powell kysyi juoksuvinkkejä Hollywoodin tunnetuimmalta pikakiitäjältä, Tom Cruiselta.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Running Manin päätuottaja Dan Killian (Josh Brolin), ohjelman juontaja Bobby T. (Colman Domingo), Beniä jahtaavia Metsästäjiä johtava McCone (Lee Pace), Benin kanssa ohjelmaan osallistuvat Laughlin (Katy O'Brian) ja Jansky (Martin Herlihy), sekä siviilit Molie (William H. Macy), Elton (Michael Cera), Bradley (Daniel Ezra) ja Amelia (Emilia Jones), joihin Ben törmää pakomatkallaan ja joista on vaikea sanoa, aikovatko nämä auttaa miestä, vai ilmiantaa tämän Metsästäjille, mistä he saisivat tuntuvan vihjekorvauksen. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, Colman Domingon säihkyessä leffan kirkkaimpana tähtenä Running Manin eksentrisenä juontajana. Valitettavasti hahmoina Metsästäjät jäävät aika tylsiksi ja jos jossain Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä, huomattavasti löyhemmin lähdemateriaaliaan seuraava elokuvasovitus onnistui paremmin, niin Benin perässä olleet tyypit olivat paljon muistettavampia ja räikeämpiä persoonia, kuten kunnon show'ssa kuuluukin.

Nykyään yhä vain enemmän motkotetaan siitä, että Hollywoodissa tehdään enää pelkkiä kierrätyksiä vanhoista leffoista. Vaikka itse tunnustan myös useat alkuperäisideoihin perustuvat leffat, joita joka vuosi ilmestyy niin teattereihin kuin kotijulkaisuihin, toisinaan tulee itsekin pyöriteltyä silmiä sille, kuinka jopa aika tuoreista elokuvista pitää tehdä uusia versioita. The Running Man on kuitenkin poikkeus, sillä kyseessä ei tosiaan ole uudelleenfilmatisointi Arnold Schwarzeneggerin leffasta, vaan tarkemmin Stephen Kingin kirjaa seuraava uusi elokuvasovitus. Kirjan fanit voivatkin olla iloisia, sillä lukemani perusteella elokuva seuraa pääasiassa hyvin tiiviisti lähdemateriaaliaan.

Toisin kuin Arskan leffassa, jossa Ben oli lavastettu sotilas, joka päätyi gladiaattoriareenaa muistuttavaan matsiin, tässä Ben on aika tavallinen perheenisä, joka osallistuu kisaan vapaaehtoisesti. Kiinnostavan tästä Running Manista tekee se, ettei se tapahdu missään areenalla, vaan koko Yhdysvallat toimii leikkikenttänä. Benin täytyy selviytyä elossa jopa 30 päivää, mikä ei olekaan helppo nakki, sillä sen lisäksi, että häntä jahtaa joukko huipputappajia, kuka tahansa siviili voi tehdä hänestä ilmoituksen muhkean korvauksen toivossa. Eivätkä pelin järjestäjät tietenkään pelaa reilusti.

Elokuvan kerronta hieman tökkii, ennen kuin itse kilpailu starttaa. Benin ja hänen vaimonsa keskustelu leffan alussa heidän tilanteestaan on vaivaannuttavan kömpelösti kirjoitettu, hahmojen lähes suoraan selittäessä asioita katsojalle, sen sijaan että he kävisivät luonnollista dialogia. Koekilpailu Running Maniin taas sisältää tönkösti mukaan leikattuja takaumia, joiden ei oikeastaan edes tajua olevan takaumia kuin vasta myöhemmin. Mutta kun itse kilpailu käynnistyy, on se sitten menoa loppuleffan ajan. Jännite pidetään napakasti yllä ja mukana on monia todella mainioita kohtauksia. Tarinan yhteiskuntasatiiria ei todellakaan ole unohdettu, vaan mediaa kontrolloiva valtiopropaganda, ihmisten elämien kustannuksella tehtävä tosi-tv, riistokapitalismi ja muu ovat vahvasti mukana, sekä ennen kaikkea ikävän ajankohtaista kamaa.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Edgar Wright, jolle ominainen luova ja varsin villikin kädenjälki ei tässä  juuri pääse oikeuksiinsa. Tavanomaisempanakin toimintaleffana The Running Man toimii silti ja Wright hoitaa tonttinsa pätevästi. Hänen ja Michael Bacallin työstämä käsikirjoitus vaatisi viilausta, mutta se siirtää kuitenkin Kingin kirjan uskollisesti ja tyydyttävällä tavalla valkokankaille. Teknisesti leffa on pääasiassa pätevästi tehty. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus on tyylikästä ja maskeerauskin oivallista. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Steven Pricen säveltämät musiikit säestävät tätä ajojahtia toimivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Running Man, 2025, Paramount Pictures, Complete Fiction, Genre Films

Arvostelu: Twisters (2024)

TWISTERS

Ohjaus: Lee Isaac Chung

Pääosissa: Daisy Edgar-Jones, Glen Powell, Anthony Ramos, Brandon Perea, Harry Hadden-Patton, David Corenswet, Sasha Lane, Tunde Adebimpe, Katy O'Brian, Daryl McCormack, Kiernan Shipka, Nik Dodani ja Maura Tierney

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

Twisters on itsenäinen jatko-osa vuoden 1996 katastrofielokuvalle Twister. Vuosien varrella elokuvalle pyrittiin tekemään niin jatko-osaa päätähti Helen Huntin toimesta kuin myös uudelleenfilmatisointia Joseph Kosinskin ohjauksessa. Yhteistyöhön lähteneet Universal Pictures ja Warner Bros. Pictures päättivät kuitenkin tarttua ideaan uudesta Twister-elokuvasta, joka ei olisi suoraa jatkoa alkuperäiselle, muttei myöskään uudelleenfilmatisointi siitä, vaan omilla jaloillaan seisova teos, joka sijoittuisi samaan maailmaan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 nyt Twisters on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen lämmennyt hissuksiin alkuperäiselle Twisterille, jota pidän nyt kenties jopa parhaana genressään. En pahemmin innostunut, kun kuulin leffan saavan jatkoa, mutta päätin silti käydä katsomassa Twistersin Finnkinon järjestämässä ennakkonäytöksessä ISENSE-salissa, jonka jättimäisellä valkokankaalla massiivisten tornadojen aiheuttama suuri tuho pääsisi oikeuksiinsa.

Tornadoja tutkiva Kate Cooper matkaa Oklahomaan testaamaan vallankumouksellista uutta teknologiaa, jolla toivotaan voitavan huomata tornadojen synty ajoissa ja estää niiden aiheuttamat tuhot.

Parin vuoden takaisesta Suon villi laulu -elokuvasta (Where the Crawdads Sing - 2022) tuttu Daisy Edgar-Jones nähdään elokuvan pääroolissa Kate Cooperina, meteorologina ja entisenä tornadonjahtaajana, joka yrittää toipua hirvittävästä tapahtumasta, kun hänet houkutellaan takaisin pyörremyrskyjen pariin. Edgar-Jones tulkitsee pätevästi hahmonsa vaikeaa suhdetta tornadoihin, niistä koituneita traumoja, mutta edelleen kytevää intoa niiden tutkimista ja toivottavasti myös taltuttamista kohtaan.

     Muita hahmoja leffassa ovat Katen tutkijakaverit Javi (Anthony Ramos), Jeb (Daryl McCormack), Addy (Kiernan Shipka) ja Praveen (Nik Dodani), ylimielinen "tornadonkesyttäjä" Tyler Owens (Glen Powell) tiimeineen (Brandon Perea, Sasha Lane, Katy O'Brian ja Tunde Adebimpe), Tyleristä reportaasia tekevä Ben (Harry Hadden-Patton), sekä tornadojen havaitsemiseen liittyvän teknologian parissa työskentelevä tiukkapipo Scott (David Corenswet). Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan varsin passelisti ja on kiinnostavaa nähdä Corenswetiä vielä tällaisessa pienemmässä sivuosassa, ennen kuin hän lentää tähteyteen ensi vuoden Superman-leffan (2025) myötä. Vetonaula monille on toki Hollywoodin uusi kultapoju Glen Powell, jonka virnuileva ja yli-itsevarma roolihahmo Tyler esitellään aluksi hyvin samalla lailla kuin Cary Elwesin esittämä Jonas-hahmo alkuperäisestä Twister-leffasta, mutta josta löytyy onneksi muitakin puolia leffan edetessä.

Twisters on aika lailla juuri sitä, mitä siltä etukäteen osasi odottaa. Studiot ovat kaivaneet naftaliinista jälleen yhden vanhemman elokuvan, jonka he yrittävät herättää henkiin uuden leffan voimin, jonka olisi tarkoitus kerätä helpot rahat niin nostalgiannälkäisiltä kuin potentiaalisilta uusilta faneilta. Kyseessä on ihan kivaa kesän popcorn-hömppää, jonka syvällisempi sisältö koskee toki ilmastonmuutosta. Jos siis jotain, niin uusi Twister-leffa voi sentään herättää lisää keskustelua muuttuvan ilmaston aiheuttamista sään ääri-ilmiöistä. Kun aiemmin tornadot olivat hyvin kausiluontoinen juttu Yhdysvalloissa, nyt tämä lyhyt (mutta tuhoisa) kausi on laajentunut huomattavasti pidemmäksi (ja tuhoisammaksi) ajankohdaksi. Samalla leffa käsittelee Corenswetin hahmon kautta niitä häikäilemättömiä kapitalisteja, jotka pyrkivät hyötyvän taloudellisesti näistä tuhoista.

Elokuva tarjoaa muutaman vauhdikkaan ja jopa aavistuksen jännittävän tornadokohtauksen, joskin itseäni jäi harmittamaan, että toisin kuin leffan nimestä voi päätellä, ei loppuhuipennus sisälläkään useamman tornadon aiheuttamaa kaaosta. Koin myös tylsäksi, kuinka etenkin ensimmäisen tuntinsa ajan elokuva keskittyy lähinnä kierrättämään kohtauksia alkuperäisestä Twisteristä. Paikoitellen leffan rakennekin tuntuu turhan samalta. Onneksi loppupää kuitenkin tuo omat twistinsä (heh heh) pöytään, joskin mielsin tällä kertaa kehittyvän romanssin liian pakotetuksi ja tönköksi. Alkuperäisen elokuvan voima muodostui Helen Huntin ja Bill Paxtonin välisestä kemiasta ja heidän pidettävien roolihahmojensa parisuhteen uskottavasta palautumisesta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Lee Isaac Chung, jonka edellinen työ Minari (2020) oli huomattavasti laadukkaampi teos. Chung osoittaa pärjäävänsä myös ison tehostespektaakkelin ohjaksissa, mutta hänen ongelmakseen koituu Mark L. Smithin heppoinen käsikirjoitus. Twistersin erikoistehosteet ovat laadultaan ailahtelevia, mutta pääasiassa elokuvan tekninen toteutus on vakuuttava. Leffa on taitavasti kuvattu ja etenkin laajat maisemakuvat tornadoja kohti ajavista autoista ovat näyttäviä kuten alkuperäisessäkin elokuvassa. Tornadojen aiheuttamat tuhot on luotu hyytävän hienolla lavastuksella. Äänimaailma jylisee väkevästi myrskyjen aikana ja Benjamin Wallfischin musiikit säestävät menoa oivallisesti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Twisters, 2024, Universal Pictures, Warner Bros., Amblin Entertainment, The Kennedy/Marshall Company, Lightnin' Production Rentals

Arvostelu: Hit Man (2023)

HIT MAN

Ohjaus: Richard Linklater

Pääosissa: Glen Powell, Adria Arjona, Austin Amelio, Retta, Sanjay Rao, Evan Holtzman ja Molly Bernard

Genre: komedia, romantiikka, jännitys

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 12

Hit Man perustuu Texas Monthlyn uutiseen Gary Johnsonista, poliisia auttaneesta professorista, joka esitti palkkatappajaa saadakseen rikollisia nalkkiin. Richard Linklater kiinnostui Johnsonista ja ryhtyi kynäilemään tästä elokuvaa. Päärooliin valikoitui Glen Powell, jonka kanssa Linklater työsti käsikirjoituksen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja Hit Man sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2023. Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa elokuva julkaistaan suoraan Netflixissä, mutta täällä Suomessa olemme kerrankin onnekkaita, sillä leffa saapuu ihan elokuvateattereihin. Itse odotin Hit Manin näkemistä innolla, mieltäessäni sen konseptin vekkuliksi ja pitäessäni monista Linklaterin aiemmista teoksista. Kävinkin katsomassa Hit Manin heti sen ensi-iltapäivänä.

New Orleansin yliopistossa opettavalla Gary Johnsonilla on erikoinen sivubisnes. Hän auttaa poliisia esittämällä palkkamurhaajaa ja huijaamalla siten murhasta maksamaan valmiit ihmiset paljastamaan itsensä ja joutumaan vankilaan. Garyn elämä mullistuu, kun hän rakastuu yhteen näistä huijattavista kohteista, joka etsii palkkamurhaajaa tappamaan aviomiehensä.

Glen Powell on nopeaa kyytiä nousemassa yhdeksi Hollywoodin tämän hetken isoimmista nimistä. Mies virnuili minkä kerkesi Top Gun: Maverickissa (2022) ja sitten ihastutti monet romanttisessa komediassa Anyone but You (2023). Kesällä hänet nähdään Twisters-katastrofileffassa (2024) ja nyt hän tähdittää Hit Mania. Powell näyttelee Gary Johnsonia, päällisin puolin aika tylsää psykologian ja filosofian professoria, jolla on kuitenkin kiehtova sivutyö poliisin apulaisena, palkkamurhaajan näyttelijänä. Suurimmaksi osaksi hahmo perustuu tosielämässä samaa tehneeseen mieheen ja kyseessä on erittäin kiinnostava tapaus. Usein totuus on fiktiota hurjempaa ja jos Garyn tarinaa ei tietäisi todeksi, voisi olla vaikea uskoa, mitä valkokankaalla tapahtuu. Powell on aiemmissa rooleissaan ollut mielestäni ihan hyvä, mutta hän ei ole tosissaan säväyttänyt minua ennen kuin nyt. Powell on loistovedossa roolissa, päästen näyttämään monipuolista kyvykkyyttään, kun hänen hahmonsa muovautuu hieman vässykästä professorista monenlaisiksi palkkatappajahahmoikseen.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Retta ja Sanjay Rao Garyn työnantajina Claudettena ja Philinä, Austin Amelio vastaavia työkeikkoja tekevänä Jasperina, sekä Adria Arjona Madisonina, joka ottaa yhteyttä Garyn esittämään palkkatappajahahmoon, toiveenaan pistää hengiltä kontrolloiva ja väkivaltainen aviomiehensä Ray (Evan Holtzman) ja johon Gary rakastuu välittömästi, riskeeraten työnsä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin osistaan, erityisesti Arjona, jolla on erinomaista kemiaa Powellin kanssa.

Hit Man osoittautui erittäin ilahduttavaksi elokuvatapaukseksi, joka yhdistelee saumattomasti romanttista komediaa ja tiivistunnelmaista jännäriä varsin omalaatuiseen (joskin toki elokuvaa varten väriteltyyn) tositarinaan. Gary Johnson on välittömästi kiinnostava heppu monipuolisten urasuuntaustensa kautta ja leffaan jää heti koukkuun seuraamaan, kun mies uppoaa yhä syvemmälle huijausduuniinsa, napatakseen kiinni muiden ihmisten kuolemista maksavia tyyppejä. Garyn hyödyntämät valehenkilöllisyydet ovat toinen toistaan hupaisampia karikatyyrejä ja näitä heppuja olisi lopulta halunnut nähdä lisääkin. Erityisen mielenkiintoista tästä kaikesta tekee Garyn pitämät oppitunnit yliopistolla, kun hän puhuu oppilailleen identiteeteistä ja itsensä löytämisestä, mikä heijastuu Garyyn itseensä. Mitä pidemmälle leffa ja hänen huijauksensa etenee, sitä enemmän raja Garyn ja hänen esittämien palkkatappajien välillä häilyy.

Varsinainen tarina käynnistyy, kun Gary kohtaa Madisonin ja pian lempi leiskuu, vaikka niin Garyn kuin katsojan päässä tykyttää ajatus siitä, että homma tulee jossain kohtaa kusemaan. Lopulta isoin jännite syntyykin siitä, pystyykö Gary pitämään yllä useita kulissejaan? Pystyykö hän huiputtamaan poliisia siitä, ettei hänellä ole tekemistäkään miehensä kuolemasta haaveilevan naisen kanssa ja pystyykö hän jatkaa Madisonin vakuuttamista siitä, että hän on tehokas tappaja? Tarina johtaa useisiin jännittäviin kuin myös hauskoihinkin tilanteisiin ja homma huipentuu tiivistunnelmaisessa finaalissa.

Ohjaaja Richard Linklaterin filmografia kattaa monenmoista päihdekomediasta Surutta? Sekaisin (Dazed and Confused - 1993) romanttiseen Rakkautta ennen -trilogiaan (Before Trilogy - 1995-2013) ja musiikkileffa School of Rockista (2003) palkintorohmu Boyhoodiin (2014). Hit Man on vekkuli lisäys sekaan ja vaikkei elokuva olekaan Linklaterin huipputöiden veroinen, on se silti erittäin mainio. Linklater rakentaa tunnelmaa onnistuneesti, yhdistellen lajityyppejä tyylikkäästi toisiinsa. Hän on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Powellin kanssa. Kaksikon teksti on pääasiassa onnistunut, mutta samalla se kaipaisi hieman ytimekkyyttä ja tiivistämistä. Jäin myös kaipaamaan jotain vielä hieman lisää, mutta toisaalta taas myös sain jotain enemmän, sillä pidin oivana lisänä, että elokuvassa nähdään oikeussalikohtauksia, joissa käsitellään Garyn nappaamien rikollisten tapauksia. Teknisiltä ansioiltaankin Hit Man on mainio. Se on taitavasti kuvattu ja lavastettu ja Garyn asut ja maskeeraukset ovat toinen toistaan luovempia. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Graham Reynoldsin säveltämät musiikit tuovat oman lisäyksensä ilmapiiriin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.5.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hit Man, 2023, AGC Studios, Aggregate Films, Barnstorm Productions, Cinetic Media, Detour Filmproduktion, Detour Pictures, Monarch Media, ShivHans Pictures, Netflix

Arvostelu: Anyone But You (2023)

ANYONE BUT YOU

Ohjaus: Will Gluck

Pääosissa: Sydney Sweeney, Glen Powell, Alexandra Shipp, Hadley Robinson, GaTa, Dermot Mulroney, Rachel Griffiths, Michelle Hurd, Bryan Brown, Charlee Fraser ja Joe Davidson

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 7

Anyone But You on Will Gluckin ohjaama komediaelokuva, joka pohjautuu löyhästi William Shakespearen näytelmään Paljon melua tyhjästä (Much Ado About Nothing) 1600-luvun alusta. Gluck ja Ilana Wolpert työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja saivat ideansa tuotantoon. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2023 ja lopulta Anyone But You sai ensi-iltansa juuri ennen uuttavuotta. Itse kiinnostuin elokuvasta sen premissin takia, mutta mielestäni leffan traileri ei ollut kovin hauska. Päätin silti käydä katsomassa Anyone But Youn sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Toisiaan inhoavat Bea ja Ben päättävät esittää rakastavaisia omien etujensa vuoksi, osallistuessaan yhteisten tuttujensa häihin Australiassa.

HBO:n Euphoria-sarjasta (2019-) tuttu Sydney Sweeney ja Top Gun: Maverickista (2022) tuttu Glen Powell näyttelevät Beaa ja Beniä, joiden välille muodostui kunnon vihanpito yhteisen yön jälkeen. Bea ja Ben joutuvat kuitenkin hammasta purren esittämään rakastuneita muun muassa siksi, etteivät pilaisi yhteisten tuttujensa häitä Australian Sydneyssä. Viimeisten parin vuoden aikana kovassa nousussa ollut Sweeney ja jälleen omahyväistä puupökkelöä esittävä Powell istuvat ihan passelisti rooleihinsa ja heidän väliltä jopa löytyy hieman kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös rap-artisti GaTa Benin parhaana kaverina Petenä, jonka sisko Claudia (Alexandra Shipp) on menossa naimisiin Bean siskon Hallen (Hadley Robinson) kanssa, Dermot Mulroney ja Rachel Griffiths Bean ja Hallen vanhempina, Michelle Hurd ja Bryan Brown Peten ja Claudian vanhempina, sekä Darren Barnet Bean ex-poikaystävänä Jonathanina ja Charlee Fraser Benin ex-tyttöystävänä Margaretina, jotka saapuvat häihin sekoittamaan pakkaa. Yksiulotteisiksi jäävät sivuhahmot ja heidän näyttelijänsä ajavat ihan kivasti asiansa, joskin GaTa yrittää aivan liikaa olla se pakollinen hauska kaverihahmo.

Anyone But You ei päässyt millään lailla yllättämään minua, vaan elokuva oli juuri niin keskinkertainen ja ennalta-arvattava romanttinen hömppä kuin traileri antoi ymmärtää. Elokuva kulkee turhankin tuttuja kaavoja, eikä edes yritä sekoittaa pakkaa mitenkään, jolloin jo traileria katsoessa katsojana on voinut arvata täysin, kuinka leffa tulee kulkemaan alusta loppuun. Lopputulos on arvattava ja sitä ennen tavanomainen nyyhkydraamailu tuntuu tylsältä pakkopullalta. Elokuva ei ole erityisen hauska, vaan sitä vaivaa jatkuva vaivaannuttavuus. Pidän kovasti myötähäpeästä syntyvästä komediasta, mutta siinä voidaan mennä myös pahasti metsään, jos tyylilajia ei taida. Anyone But Youta katsoessa lähinnä nolottaa, eivätkä kiusalliset kohtaukset juuri naurata.

Tämä ei kuitenkaan onneksi tarkoita, että kyseessä olisi huono elokuva. Anyone But You vain tuntuu todella nähdyltä, kertakäyttöiseltä ja nopeasti unohdettavalta. Sen premissi on kuitenkin veikeä ja vaikka Bean ja Benin välille muodostuvaa konfliktia olisikin voitu rakennella edes hieman vahvemmaksi, on hahmojen vihanpitoa ihan huvittavaa seurata. Heikkouksineenkin leffa on sentään tarpeeksi viihdyttävä, jotta kliseinen kertomus jaksaa kantaa läpi tunnin ja kolmen vartin keston. Finaali muuttuu aikamoiseksi siirapiksi, mutta täytyy myöntää, että kasvoilleni levisi hymy kaiken päätteeksi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Will Gluck, jonka aiempiin töihin kuuluu muun muassa erittäin mainio teinikomedia Easy A (2010), sekä Beatrix Potterin lastenkirjoihin perustuvat Petteri Kaniini -leffat (Peter Rabbit - 2018-2021). Gluckin rakentama energinen tunnelma tuntuu ajoittain varsin väkinäiseltä, mutta sekaan mahtuu myös muutamia hyvin työstettyjä kohtauksia. Hänen ja Ilana Wolpertin käsikirjoitus vaatisi huomattavasti enemmän potkua ja mielikuvitusta, mutta tällaisenaankin se ajaa asiansa. Anyone But You on hyvin kuvattu ja Australian upeita maisemia pääseekin ihailemaan useissa laajoissa kuvissa. Lavasteet ovat mainiot ja asut toinen toistaan tyylikkäämmät. Äänimaailma rakentuu tekopirteyden varaan kappalevalintoja ja Este Haimin ja Chris Straceyn musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anyone But You, 2023, Sony Pictures Entertainment, RK Films, Fifty-Fifty Films, Oliver Bridge Entertainment

Arvostelu: Top Gun: Maverick (2022)

TOP GUN: MAVERICK

Ohjaus: Joseph Kosinski

Pääosissa: Tom Cruise, Miles Teller, Jennifer Connelly, Jon Hamm, Glen Powell, Monica Barbaro, Lewis Pullman, Charles Parnell, Jay Ellis, Danny Ramirez, Greg Tarzan Davis, Jack Schumacher, Bob Stephenson, Lyliana Wray, Ed Harris ja Val Kilmer

Genre: toiminta, draama, jännitys

Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 12

Tom Cruisen tähdittämä Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun - 1986) oli suuri taloudellinen menestys saamastaan kritiikistä huolimatta. Vuosien varrella filmin arvostus on kuitenkin kasvanut ja nykyään sitä pidetään ehtana kasariklassikkona. Vuonna 2010 Paramount Pictures otti yhteyttä ohjaaja Tony Scottiin ja tuottaja Jerry Bruckheimeriin, kysellen heiltä jatko-osaa Top Gunille. Vaikka kaksikko ryhtyi suunnittelemaan jatkoa yhdessä, projekti jäi tauolle Scottin tehtyä itsemurhan vuonna 2012. Bruckheimer jatkoi elokuvan työstöä ja uudeksi ohjaajaksi ilmoitettiin Joseph Kosinski. Päätähti Cruisen pidettyä muille näyttelijöille kolmen kuukauden lentäjäkurssin, kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2018. Alun perin elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo heinäkuussa 2019, mutta tuotannon monimutkikkuuden vuoksi julkaisua piti siirtää vuodella eteenpäin. Koronaviruspandemian takia filmiä on siirrelty sen jälkeen useasti, mutta nyt, vihdoin ja viimein Top Gun: Maverick -nimen saanut jatko-osa saapuu elokuvateattereihin. Itse pidän alkuperäisestä Top Gunista, mutten kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Olin jopa peloissani, että niin voimakkaasti kasaria huokuvalle elokuvalle ei edes voisi tehdä jatkoa tänä päivänä. Yllätyinkin, kun elokuva alkoi kerätä suuria ylistyksiä maailmalta ja menin uteliain mielin katsomaan Top Gun: Maverickin lehdistönäytökseen IMAX-salissa pari päivää ennen ensi-iltaa.

Kommodori Pete "Maverick" Mitchell saa komennon palata takaisin Top Guniin, kouluttamaan uusia hävittäjälentäjiä suorittamaan vaarallisen tehtävän.

Tom Cruise palaa rooliinsa kommodori Pete Mitchellinä, eli Maverickina. Vaikka iän myötä hahmosta on kadonnut ensimmäisen filmin jatkuvasti virnuileva hurmuripuoli, on Maverick samanlainen säännöistä vähät välittävä hurjapää kuin millaisena hänet vuosikymmeniä sitten esiteltiin. Cruisesta huokuu into ja palo tätä elokuvaa kohtaan ja hän palaakin roolinsa tyylikkään karismaattisesti. Sen lisäksi, että hän hoitaa taidokkaasti draamapuolet, hän häikäisee lentokohtauksissa. Cruise ei tunnetusti sijaisnäyttelijöistä piittaa ja hänet nähdäänkin ihan oikeasti lentämässä hävittäjiä läpi leffan. Hän pitikin itse muiden lentäjien näyttelijöille muutaman kuukauden lentokurssin.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Miles Teller, Glen Powell, Monica Barbaro, Lewis Pullman, Jay Ellis, Charlie Parnell, Danny Ramirez ja Greg Tarzan Davis Maverickin kouluttamina pilotteina, Ed Harris amiraali Cainina, Jon Hamm vara-amiraali Cyclonena ja Jennifer Connelly Maverickin uutena heilana, baaria pyörittävänä sinkkuäiti Pennynä. Alkuperäisestä Top Gunista tuttu, kurkkusyöpää sairastava Val Kilmer tekee pikaisen paluun Icemaniksi. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa mainiosti. Harrisista ja Hammista löytyy väkevyyttä korkea-arvoisten laivaston komentajien osiin. Teller on nappivalinta Roosteriksi, alkuperäisestä elokuvasta tutun Goosen pojaksi, joka kantaa kaunaa Maverickille isänsä kuolemasta.

Top Gun: Maverick on hieman paradoksaalinen elokuva siinä mielessä, että se on todellinen yllätys, mutta samalla myös täysin yllätyksetön teos. Itse kertomus kulkee juuri niitä teitä, mitkä katsoja mielessään luo heti filmin alkupäässä. Kaikenlaiset tarinalliset kikat osaa arvata jo kauan ennen kuin ne tapahtuvat. Se ei sinänsä kuitenkaan haittaa, sillä muuten Top Gun: Maverick on loistokas viihdepläjäys, joka loksauttaa yhä uudelleen ja uudelleen katsojan suun auki ällistyttävillä lentokohtauksillaan. Sen lisäksi, ettei Cruise piittaa sijaisnäyttelijöistä, ei hän myöskään pahemmin välitä taustakankaiden ja tietokone-efektien käytöstä. Hurjat ja vaativat lentokohtaukset on toteutettu oikeasti ja ne ovat läpikotaisin uskomattoman komeaa katseltavaa. Niinpä on myös hyvä, ettei Cruise piittaa suoratoistopalveluistakaan ja taisteli studiota vastaan parinkin vuoden ajan, jotta elokuva pääsisi teattereihin asti, eikä sitä dumpattaisi suoraan Paramount+ -palveluun. Tuntuisi suorastaan rikolliselta katsoa tämä leffa ensi kertaa vaikkapa läppärin ruudulta.

Vaikka tarinallisesti teos onkin varsin yllätyksetön, onnistuu elokuva silti olemaan todellinen jännityskyyti, joka vain tiukentaa otettaan katsojansa ympäriltä. Filmi voisi ihan hyvin olla osa Cruisen toista huippusuosittua leffasarjaa, Mission: Impossiblea (1996-), sillä hahmoille osoitettu tehtävä tuntuu heti paperilla tyystin mahdottomalta. Jo siihen valmistautuminen tarjoaa monta tiivistunnelmaista hetkeä. Niillä nostatetaan panoksia taidokkaasti kohti vangitsevaa finaalia, joka saa katsojan tuijottamaan valkokangasta koko keho jännittyneenä ja hikipisarat otsalla. Upeiden lentokohtausten väliin mahtuu hieman komiikkaa, kelvollista ihmisdraamaa ja romantiikkaa, sekä yllättävänkin haikeita hetkiä. Nostalgiannälkäiset katsojat saattavat herkistyä jo siitä, kun Kenny Logginsin mahtava Danger Zone pärähtää soimaan elokuvan alussa.

Alkuperäisen Top Gunin ohjaajan Tony Scottin tehtyä traagisesti itsemurhan kymmenen vuotta sitten, hänet jouduttiin korvaamaan Joseph Kosinskilla, joka on aiemminkin tehnyt toisen modernin jatko-osan kasarihitille - Tron: Perinnön (Tron: Legacy - 2010). Kosinski hoitaa hommansa lahjakkaasti, nostaen tunnelman korkealle ja tarjoten useita voimakkaasti ohjattuja hetkiä. Ehren Krugerin, Eric Warren Singerin ja Christopher McQuarrien työstämä käsikirjoitus on oivallinen, vaikka se kulkeekin arvattavia latuja. Teknisiltä ansioiltaan Top Gun: Maverick on ensiluokkainen. Lentokohtaukset ovat huikeasti kuvattuja. Laajat otokset hävittäjistä ilmassa ovat jo näyttäviä, mutta omia suosikkejani ovat kuvat ohjaamojen sisältä, joissa näkee niin näyttelijän kuin taustalla maan ja ilman pyörivän välillä varsinkin villisti. Leffa on myös leikattu taidokkaasti, siitä löytyy hyviä lavasteita ja valaisua ja äänimaailma on läpikotaisin taidokkaasti rakennettu efektejä ja Harold Faltermeyerin, Lady Gagan, Hans Zimmerin ja Lorne Balfen musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Top Gun: Maverick on yllättävänkin onnistunut jatko-osa kasariklassikolle. Vaikka elokuvasta löytyykin paljon nostalgialla kosiskelua, pystyy filmi kertomaan oman uuden koukuttavan tarinansa, jonka parissa vähän päälle parin tunnin kesto kulkee vauhdilla. Lentäjille osoitettu tehtävä tuntuu suorastaan mahdottomalta ja sen seuraaminen on erittäin jännittävää ja vangitsevaa katseltavaa. Lentokohtaukset ovat läpikotaisin uskomattoman hienosti tehtyjä ja niitä tuijottaessa suu loksahtaa auki useaan kertaan. Tarina itsessään ei tarjoa erityisiä yllätyksiä, vaan juonenkäänteet ja tapahtumien kulun arvaa helposti jo leffan alkupäässä. Eipä tämä pahemmin haittaa, kun muuten elokuva toimii näin hyvin. Joseph Kosinskin ohjauksessa tunnelma on vähän väliä huipussaan ja Tom Cruise pistää parastaan kameran edessä ja hävittäjän ohjaamossa. Teknisiltä ansioiltaan filmi on erittäin vakuuttava. Ennakkopelkoni osoittautuivat täysin turhiksi ja Top Gun: Maverick pääsi yllättämään minut toden teolla. Vaikka siitä uupuukin kasarijuustoisuus ja metaforat seksuaalisen suuntautumisen kanssa kamppailusta, jotka rikastivat alkuperäistä Top Gunia, uskaltaisin silti sanoa, että kerrankin yli 35 vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa on onnistunut päihittämään edeltäjänsä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Top Gun: Maverick, 2022, Paramount Pictures, Skydance Media, Jerry Bruckheimer Films, New Republic Pictures, Tencent Pictures, TC Productions

Arvostelu: Hidden Figures / Varjoon jääneet (2016)

HIDDEN FIGURES (2016)

VARJOON JÄÄNEET

Ohjaus: Theodore Melfi
Pääosissa: Taraji P. Henson, Octavia Spencer, Janelle Monáe, Kevin Costner, Jim Parsons, Glen Powell, Mahershala Ali, Aldis Hodge ja Kirsten Dunst
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: S

En tiennyt Hidden Figuresista, eli suomalaisittain Varjoon jääneet -elokuvasta paljoa, kun menin katsomaan sen. Julisteesta päättelin, että juttu liittyy jotenkin NASA:an ja että siinä nähtäisiin Octavia Spencer. Iloisena yllätyksenä minulle tuli, että Hidden Figuresissa esiintyisi myös The Big Bang Theory -sarjan (2007-) Jim "Sheldon Cooper" Parsons, jota ei paljoa näe elokuvissa ja minua tietysti kiinnosti, kuinka hän suoriutuisi erilaisessa roolissa kuin millaisena hänet on totuttu näkemään. Pakko myöntää, että kävin katsomassa elokuvan lähinnä sen takia, että sitä ennen näytettiin Assassin's Creed (2016) ja sen jälkeen The Great Wall (2016), eikä minulla ollut mitään muutakaan tekemistä niiden välissä. Toivoin vain, että Hidden Figures olisi ihan hyvä - ainakin parempi kuin sitä ennen katsomani Assassin's Creed...

Tositapahtumiin perustuva elokuva kolmesta NASA:n työntekijästä, jotka auttoivat ihmisen avaruuteen ja heidän hankaluuksistaan päästä esille, sillä sen lisäksi, että he olivat naisia, he olivat tummaihoisia naisia 1960-luvulla.

Taraji P. Henson näyttelee Katherine Johnsonia, kolmen lapsen äitiä, joka pääsee töihin hyvään paikkaan NASA:lla. Harmi vain, ettei häntä oteta tosissaan, sillä hän on nainen. Sen lisäksi hän kärsii joka päivä syrjinnästä ihonvärinsä takia. Hahmo on älykäs ja Henson on vakuuttava roolissaan. Hän tuo tunnetta hahmoon, jolloin hahmosta välittää. Katherinen miestä, eversti James Johnsonia esittää Mahershala Ali.
     Loistava Octavia Spencer esittää Dorothy Vaughan, joka hoitaa tärkeitä töitä NASA:lla, vaikka ne eivät kuuluisi oikeasti hänen työnkuvaansa. Dorothya turhauttaa hänen tilanteensa ja hän yrittää saada muita ymmärtämään, että hän kuuluu johtoasemaan. Spencer on mielestäni erinomainen näyttelijä ja suoriutuu tästäkin roolista tyylikkäästi, vaikka hahmo onkin kolmikosta vähiten kiinnostava.
     Janelle Monáe nähdään Mary Jacksonina, joka pyrkii valkoisten kouluun ja yrittää keksiä porsaanreikää koulun säännöistä, jotta pääsisi sisälle. Maryn tarinan tarkoitusta ei välillä oikein ymmärrä kokonaiskuvassa, mutta hänen tekojaan on viihdyttävää seurata. Monáe vetää hyvän roolisuorituksen.
     NASA:n avaruusohjelman johdossa on mm. Kevin Costnerin näyttelemä Al Harrison. En ole koskaan pitänyt Costneria erityisen kummoisena näyttelijänä, mutta tässä elokuvassa hän toimii. Elokuvassa nähdään myös tosiaan Jim Parsons Paul Staffordina, joka on aika rasistinen tapaus, Kirsten Dunst Vivian Mitchellina, jota Dorothy yrittää vakuuttaa, sekä Glen Powell John Glennina, ensimmäisenä yhdysvaltalaisena, joka kiersi maapallon avaruudessa.

Elokuvan alkupuolella esitellään pääkolmikko ja näytetään heidän paikkansa maailmassa ja heidän työnsä. Välillä elokuvan aikana tuntuu, että kolme päähenkilöä on tarinalle liikaa, mutta joskus taas asetelma toimii mainiosti. Hidden Figures ei valitettavasti kuitenkaan saa katsojaa koukkuun, eikä siinä ole panostettu tarpeeksi tunteisiin, joita miehen lähettäminen avaruuteen tuo hahmoille. Onneksi pääkolmikon henkilökohtaiset elämät ovat tunteita täynnä, jolloin tunneaukkoja korjataan. Vaikkei tietäisi, miten John Glennille käy - sillä elokuvahan perustuu tositapahtumiin, jolloin loppuratkaisun voi tietää - niin hänen kohtalonsa ei erityisemmin jännitä, sillä Glennille ei erityisemmin anneta persoonallisuutta. Onneksi loppupuolella on hieman draamailun tynkää NASA:ssa, jolloin katsojana huomaa, ettei ole hetkeen liikkunut penkissään. Kuitenkin kun elokuva on päättynyt, lähinnä miettii itsekseen, miksi juuri tämä tarina piti kertoa?

Hidden Figuresissa mielenkiintoisinta on nähdä, kuinka hankala tummaihoisten naisten asema oli 1960-luvulla. Tai ylipäätään tummaihoisten. Tai ylipäätään naisten. Sen sijaan, että elokuva oikeasti kertoisi tarinan siitä, kuinka ihmisiä saatiin avaruuteen joskus, leffa kertoo siitä, kuinka kolme naista vaikuttivat tummaihoisten ja naisten asemiin Yhdysvalloissa. Sen kaltaisessa pätkässä on nähty aiemminkin Octavia Spencer, nimittäin mainiossa The Helpissa (2011). Alkupuoli elokuvasta on selvästi kiinnostavampi ja se pitää katsojan paremmin otteessaan kuin loppupuoli. Onneksi läpi elokuvan on kuitenkin toimivia kohtauksia, jolloin leffan jaksaa katsoa loppuun. Hidden Figures onkin ihan hyvä elokuva, mutta sen ongelmana on, ettei se jää erityisen hyvin mieleen, eikä sen näkemistä välttämättä muista parin kuukauden päästä. Hauskana lisänä elokuvassa on, että siinä nähdään oikeita uutispätkiä tapahtumista.

Elokuvan on ohjannut Theodore Melfi, joka on tätä ennen ohjannut vain lyhytelokuvia ja elokuvan St. Vincent (2014). Melfilla tuntuu olevan silmää elokuvien tekoon, mutta hänen pitäisi hieman vielä miettiä tunnelmien luomista. Melfi toimi myös toisena käsikirjoittajana ja yhtenä tuottajana. Käsikirjoitus on tehty Margot Lee Shetterlyn "Hidden Figures" -kirjan (2010) pohjalta. Elokuva on kuvattu ihan hyvin, kuten myös leikattu. Visuaaliset tehosteet raketeissa ja avaruudessa eivät ole huikeat, mutta tarpeeksi hyvät kuitenkin. Musiikista vastaavat Benjamin Wallfisch, Pharrell Williams ja Hans Zimmer, ja he ovat yhdessä luoneet toimivaa musisointia elokuvaan.

Yhteenveto: Hidden Figures on ihan hyvä, mutta jotenkin unohdettava elokuva. Avaruustarinaa ei elokuvasta ole tuotu erityisen hyvin esille ja parasta onkin katsoa, kuinka päähenkilöt vaikuttavat tummaihoisten ja naisten asemiin Yhdysvalloissa. Pääkolmikko toimii hyvin ja heillä on toimivasti erilaiset tarinat, jolloin elokuva on monipuolinen. Ohjaaja Melfi on tiennyt suurinpiirtein, mitä on ollut tekemässä ja lopputuloksena onkin toimiva pätkä, josta kuitenkin puuttuu tunnetta. Jos 1960-luvulle sijoittuva draamaelokuva, jossa tärkeitä juttuja ovat NASA:n avaruusohjelma ja tummaihoisten naisten asema, kiinnostaa, niin voihan tämän vilkaista. En kuitenkaan usko muistavani Hidden Figuresia enää vaikkapa kesällä, mikä on sääli. Ai niin ja olihan se Jim Parsons ihan hyvä, vaikka hahmo olikin hieman rasistinen ääliö.

Kirjoittanut: Joonatan, 2.1.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Hidden Figures, 2016, Levantine Films, Chernin Entertainment, Fox 2000 Pictures