Pääosissa: Naomi Ackie, Channing Tatum, Alia Shawkat, Adria Arjona, Christian Slater, Haley Joel Osment, Liz Caribel, Trew Mullen, Simon Rex, Levon Hawke, Geena Davis, María Elena Olivares, Cris Costa ja Kyle MacLachlan
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 16
Blink Twice on näyttelijä Zoë Kravitzin esikoisohjaus. Kravitz oli vuosia halunnut kokeilla elokuvantekoa kameran toisella puolella ja ryhtyi vuonna 2017 kynäilemään käsikirjoitusta, joka kulki työnimellä "Pussy Island". Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2022 ja nyt Blink Twice on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Kravitzin kokeilevan onneaan ohjaajan penkillä ja kiinnostukseni kasvoi, kun näin elokuvan lupaavan trailerin. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Blink Twicen heti elokuvan ensi-iltapäivänä.
Cocktail-tarjoilija Frida saa kutsun teknomoguli Slater Kingin paratiisisaarelle. Aluksi jatkuva juhlinta vaikuttaa huippulomalta, mutta pian Frida alkaa epäillä, että saarella on meneillään jotain shokeeraavaa...
I Wanna Dance: The Whitney Houston Movieta (Whitney Houston: I Wanna Dance With Somebody - 2022) tähdittänyt Naomi Ackie näyttelee Fridaa, cocktail-tarjoilijaa, joka haaveilee hulppeammasta elämästä ja kiinnostuukin työkeikkanaan toimivan varainkeruugaalan järjestävästä teknomoguli Slater Kingistä, jota näyttelee ohjaaja Kravitzin poikaystävä Channing Tatum. Frida on pidettävä hahmo ja varmasti samaistuttava monelle, tämän painaessa tylsää duunia ja tarttuessa sitten tietty aikamoiseen irtiotto arjesta -tarjoukseen. Ackie on hyvä valinta rooliinsa ja mainio on myös Tatum, josta löytyy karismaa hurmaavaksi bisnesmieheksi ja joka parantaa otettaan elokuvan edetessä.
Elokuvassa nähdään myös Alia Shawkat Fridan työkaveri-kämppis-bestiksenä Jessinä, joka pääsee myös paratiisisaarelle, sekä Adria Arjona, Haley Joel Osment, Christian Slater, Liz Caribel, Trew Mullen, Geena Davis, Simon Rex, Levon Hawke, Cris Costa ja Kyle MacLachlan saaren muina vieraina, Sarahina, Tomina, Vicinä, Camillana, Heatherina, Stacyna, Codynä, Lucasina, Stanina ja tohtori Richinä. Sukuvika-komediasarjasta (Arrested Development - 2003-2019) tuttu Shawkat on lystikäs osassaan ja hän ja Ackie vakuuttavat siitä, että he olisivat olleet parhaita ystäviä vuosikaudet. Oivallinen on kanssa alkukesän Hit Man -leffassakin (2023) nähty Arjona fiktiivisestä Selviytyjät-tyyppisestä sarjasta tunnettuna Sarahina.
Blink Twice alkaa sisältövaroituksella, elokuvan käsitellessä vallan väärinkäyttöä ja sisältäessä kuvausta seksuaalisesta väkivallasta. Kyseessä onkin hyvin ajankohtainen trilleri, jonka kauhukertomuksesta on helppo vetää yhtymäkohtia tosielämän ikäviin tapauksiin. Mukana on pari kohtausta, jotka saattavat laukaista herkemmällä ja/tai traumaattisen kokemuksen läpikäyneellä katsojalla paniikkikohtauksen, joten tässä tapauksessa suosittelen elokuvaa varauksella. Muuten suosittelen varsin lämpimästi käymään kurkkaamassa Blink Twicen, sillä kyseessä on oikein toimiva jännäri ja ennen kaikkea ihan pätevä esikoiselokuva Zoë Kravitzilta.
Kravitzin työssä parasta on hänen ohjauksensa. Hän rakentaa ilmapiiriä onnistuneesti ja hissuksiin. Aluksi unelmalomalta paratiisisaarella vaikuttava reissu alkaa vähitellen saada synkkiä pilviä ylleen ja meno muuttuu kohtaus kohtaukselta epämiellyttävämmäksi. Kravitz ei paljoa säästele katsojaansa, vaan ne parit aiemmin mainitut kohtaukset ovat aidosti ahdistavia. Painostavuuden lisäksi sekaan on ujutettu myös hyvää huumoria, paikoin varsin synkkää sellaista ja kelpo satiiria. Kravitzin käsikirjoitus ei kuitenkaan ole yhtä vahva kuin ohjaus ja itse jäin kaipaamaan menoon jotain mojovampaa koukkua. Kenelle ihan oikeasti tulee yllätyksenä, että naisen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa trillerissä valkoisen rikkaan miehen bilesaari ei ole kiva paikka naisille? Fridalta ja muilta kestää todella kauan hoksata asian todellinen laita, mutta tämänkin jälkeen leffa kulkee turhan yllätyksettömiä polkuja lopputeksteihin asti. Alusta saakka Kravitz istuttaa katsojan mieleen tarinan loppupään kannalta tärkeitä yksityiskohtia, mutta tekee sitä turhankin alleviivaavasti, jolloin näiden yksityiskohtien todellisen merkityksen voi arvata hyvissä ajoin etukäteen. Siitä huolimatta, että käsikirjoitus kaipaisi hieman potkua, on Blink Twice silti pääosin hyvä jännäri, joka jättää positiivisena odottamaan, mitä Kravitz seuraavaksi tekee kameran takana.
Tekniseltäkin puoleltaan Blink Twice on hyvin tehty. Se on taitavasti kuvattu ja kameratyöskentelyllä ja leikkauksella korostetaan epämiellyttävää ilmapiiriä, kun kuvat ovat esimerkiksi hieman vinksahtaneita tai vaivaannuttavan lähellä kohteitaan. Luksussaaren lavastukset ovat hienot, puvustus on oivaa ja maskeeraukset äityvät kivan rajuiksi. Äänimaailma on hyvin rakennettu Chanda Dancyn musiikkeja myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Blink Twice, 2024, Metro-Goldwyn-Mayer, Bruce Cohen Productions, Free Association, Redrum
Pääosissa: Glen Powell, Adria Arjona, Austin Amelio, Retta, Sanjay Rao, Evan Holtzman ja Molly Bernard
Genre: komedia, romantiikka, jännitys
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12
Hit Man perustuu Texas Monthlyn uutiseen Gary Johnsonista, poliisia auttaneesta professorista, joka esitti palkkatappajaa saadakseen rikollisia nalkkiin. Richard Linklater kiinnostui Johnsonista ja ryhtyi kynäilemään tästä elokuvaa. Päärooliin valikoitui Glen Powell, jonka kanssa Linklater työsti käsikirjoituksen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja Hit Man sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2023. Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa elokuva julkaistaan suoraan Netflixissä, mutta täällä Suomessa olemme kerrankin onnekkaita, sillä leffa saapuu ihan elokuvateattereihin. Itse odotin Hit Manin näkemistä innolla, mieltäessäni sen konseptin vekkuliksi ja pitäessäni monista Linklaterin aiemmista teoksista. Kävinkin katsomassa Hit Manin heti sen ensi-iltapäivänä.
New Orleansin yliopistossa opettavalla Gary Johnsonilla on erikoinen sivubisnes. Hän auttaa poliisia esittämällä palkkamurhaajaa ja huijaamalla siten murhasta maksamaan valmiit ihmiset paljastamaan itsensä ja joutumaan vankilaan. Garyn elämä mullistuu, kun hän rakastuu yhteen näistä huijattavista kohteista, joka etsii palkkamurhaajaa tappamaan aviomiehensä.
Glen Powell on nopeaa kyytiä nousemassa yhdeksi Hollywoodin tämän hetken isoimmista nimistä. Mies virnuili minkä kerkesi Top Gun: Maverickissa (2022) ja sitten ihastutti monet romanttisessa komediassa Anyone but You (2023). Kesällä hänet nähdään Twisters-katastrofileffassa (2024) ja nyt hän tähdittää Hit Mania. Powell näyttelee Gary Johnsonia, päällisin puolin aika tylsää psykologian ja filosofian professoria, jolla on kuitenkin kiehtova sivutyö poliisin apulaisena, palkkamurhaajan näyttelijänä. Suurimmaksi osaksi hahmo perustuu tosielämässä samaa tehneeseen mieheen ja kyseessä on erittäin kiinnostava tapaus. Usein totuus on fiktiota hurjempaa ja jos Garyn tarinaa ei tietäisi todeksi, voisi olla vaikea uskoa, mitä valkokankaalla tapahtuu. Powell on aiemmissa rooleissaan ollut mielestäni ihan hyvä, mutta hän ei ole tosissaan säväyttänyt minua ennen kuin nyt. Powell on loistovedossa roolissa, päästen näyttämään monipuolista kyvykkyyttään, kun hänen hahmonsa muovautuu hieman vässykästä professorista monenlaisiksi palkkatappajahahmoikseen.
Elokuvassa nähdään myös muun muassa Retta ja Sanjay Rao Garyn työnantajina Claudettena ja Philinä, Austin Amelio vastaavia työkeikkoja tekevänä Jasperina, sekä Adria Arjona Madisonina, joka ottaa yhteyttä Garyn esittämään palkkatappajahahmoon, toiveenaan pistää hengiltä kontrolloiva ja väkivaltainen aviomiehensä Ray (Evan Holtzman) ja johon Gary rakastuu välittömästi, riskeeraten työnsä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin osistaan, erityisesti Arjona, jolla on erinomaista kemiaa Powellin kanssa.
Hit Man osoittautui erittäin ilahduttavaksi elokuvatapaukseksi, joka yhdistelee saumattomasti romanttista komediaa ja tiivistunnelmaista jännäriä varsin omalaatuiseen (joskin toki elokuvaa varten väriteltyyn) tositarinaan. Gary Johnson on välittömästi kiinnostava heppu monipuolisten urasuuntaustensa kautta ja leffaan jää heti koukkuun seuraamaan, kun mies uppoaa yhä syvemmälle huijausduuniinsa, napatakseen kiinni muiden ihmisten kuolemista maksavia tyyppejä. Garyn hyödyntämät valehenkilöllisyydet ovat toinen toistaan hupaisampia karikatyyrejä ja näitä heppuja olisi lopulta halunnut nähdä lisääkin. Erityisen mielenkiintoista tästä kaikesta tekee Garyn pitämät oppitunnit yliopistolla, kun hän puhuu oppilailleen identiteeteistä ja itsensä löytämisestä, mikä heijastuu Garyyn itseensä. Mitä pidemmälle leffa ja hänen huijauksensa etenee, sitä enemmän raja Garyn ja hänen esittämien palkkatappajien välillä häilyy.
Varsinainen tarina käynnistyy, kun Gary kohtaa Madisonin ja pian lempi leiskuu, vaikka niin Garyn kuin katsojan päässä tykyttää ajatus siitä, että homma tulee jossain kohtaa kusemaan. Lopulta isoin jännite syntyykin siitä, pystyykö Gary pitämään yllä useita kulissejaan? Pystyykö hän huiputtamaan poliisia siitä, ettei hänellä ole tekemistäkään miehensä kuolemasta haaveilevan naisen kanssa ja pystyykö hän jatkaa Madisonin vakuuttamista siitä, että hän on tehokas tappaja? Tarina johtaa useisiin jännittäviin kuin myös hauskoihinkin tilanteisiin ja homma huipentuu tiivistunnelmaisessa finaalissa.
Ohjaaja Richard Linklaterin filmografia kattaa monenmoista päihdekomediasta Surutta? Sekaisin (Dazed and Confused - 1993) romanttiseen Rakkautta ennen -trilogiaan (Before Trilogy - 1995-2013) ja musiikkileffa School of Rockista (2003) palkintorohmu Boyhoodiin(2014). Hit Man on vekkuli lisäys sekaan ja vaikkei elokuva olekaan Linklaterin huipputöiden veroinen, on se silti erittäin mainio. Linklater rakentaa tunnelmaa onnistuneesti, yhdistellen lajityyppejä tyylikkäästi toisiinsa. Hän on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Powellin kanssa. Kaksikon teksti on pääasiassa onnistunut, mutta samalla se kaipaisi hieman ytimekkyyttä ja tiivistämistä. Jäin myös kaipaamaan jotain vielä hieman lisää, mutta toisaalta taas myös sain jotain enemmän, sillä pidin oivana lisänä, että elokuvassa nähdään oikeussalikohtauksia, joissa käsitellään Garyn nappaamien rikollisten tapauksia. Teknisiltä ansioiltaankin Hit Man on mainio. Se on taitavasti kuvattu ja lavastettu ja Garyn asut ja maskeeraukset ovat toinen toistaan luovempia. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Graham Reynoldsin säveltämät musiikit tuovat oman lisäyksensä ilmapiiriin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.5.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pääosissa: Jared Leto, Matt Smith, Adria Arjona, Jared Harris, Al Madrigal ja Tyrese Gibson
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 16
Morbius perustuu Marvelin sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä The Amazing Spider-Man -sarjakuvassa vuonna 1971. Alun perin hahmon oli tarkoitus olla mukana elokuvassa Blade (1998), mutta tämä suunnitelma ei edennyt toteutukseen. Vuonna 2017 Sony ilmoitti työstävänsä omaa elokuvauniversumiaan Spider-Man -sarjakuvissa esiintyneiden hahmojen pohjalta. Yhtiö teki elokuvat Venom(2018) ja Venom: Let There Be Carnage (2021) ja ryhtyi samalla työstämään filmatisointia Morbiuksesta. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä kesällä 2020, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua on jouduttu siirtämään useasti. Korona-aikaan elokuvalle on tehty pariinkin otteeseen lisäkuvauksia ja nyt Morbius saa vihdoin ja viimein ensi-iltansa. Itse innostuin, kun kuulin Morbiuksen saavan oman filminsä, mutta olin silti skeptinen kehnon Venomin jälkeen. Trailerit eivät vakuuttaneet minua ja maailmalta luetut ennakkoarviot laskivat odotuksiani entisestään. Kävin silti katsomassa Morbiuksen sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa ja täytyy sanoa, että olen täysin mykistynyt näkemästäni. Kyseessä on henkeäsalpaavan jännittävä, jopa suorastaan pelottava vampyyrielokuva, joka ei jätä verenhimoisia katsojia kylmäksi. Elokuva on täynnä näyttäviä toimintakohtauksia upeiden tietokonetehosteiden kera. Tarina on vangitseva ja Jared Leto tekee elämänsä roolityön pääroolissa itse Morbiuksena. Filmi on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista sarjakuvafilmatisoinneista!
Niin siis aprillia... Morbius on suorastaan ihan paska leffa.
Tohtori Michael Morbius sairastaa hirvittävää tautia ja on käyttänyt koko elämänsä etsiäkseen sille parannuskeinoa. Hän päätyy kokeilemaan vampyyrilepakon DNA:ta lääkkeenä ja aluksi koe vaikuttaisi parantavan hänet. Mutta sitten Michael huomaa himoitsevansa ihmisverta.
Jared Leto nähdään pääroolissa tohtori Michael Morbiuksena, joka on pienestä pitäen sairastanut harvinaista veritautia. Mieleltään nerokas Michael pääsi koulusta kunniakkain paperein ja hän on mullistanut urallaan lääketiedettä huimasti. Kaiken tämän hän on tehnyt päästäkseen omasta sairaudestaan eroon, mutta hänen tekemänsä kokeilut eivät toimi toivotulla tavalla... Viime vuosina varsin kehnoja roolisuorituksia esimerkiksi Suicide Squadissa (2016), The Little Thingsissä (2021) ja House of Guccissa (2021) tarjonnut Leto tekee itse asiassa ihan kelvollista työtä osassaan. Hän on huomattavasti hillitympi kuin viime aikoina on totuttu näkemään. Hän sopii passelisti tohtorin osaan ja tulkitsee sujuvasti myös Michaelin lisääntyvää verenhimoa, kun tämä alkaa kokemaan muutoksia lääkkeeksi luulemansa aineen myötä.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Michaelin kanssa töitä tekevä tohtori Martine (Adria Arjona), Michaelin paras ystävä Milo (Matt Smith), Michaelia lapsena hoitanut tohtori Nicholas (Jared Harris), sekä FBI-agentit Stroud (Tyrese Gibson) ja Rodriguez (Al Madrigal), jotka ryhtyvät selvittämään kummallisia kuolemia, joissa uhreilta on imetty veret pois kehoista. Arjona, Harris ja Madrigal suoriutuvat tarpeeksi hyvin osistaan, mutta heidän hahmonsa jäävät hieman tylsiksi. Smith on kuitenkin kiusallisen huono yhä vain eksentrisemmäksi muuttuvan hahmonsa kanssa. Ja kuka ihme koki hyväksi ideaksi pistää Gibsonin esittämään kovanaamakyttää?
Morbius on aika lailla juuri niin kökkö elokuva kuin ennakkoon aavistelin. Se on Venom-leffojen kaltainen sillisalaatti, joka saa toivomaan, että Sony tajuaisi luovuttaa Spider-Maniin liittyvien hahmojen elokuvaoikeudet takaisin Marvelille. Venomin eduksi sentään nousee Eddien (Tom Hardy) ja Venomin hilpeä päänsisäinen keskustelu, mutta Morbius ei tarjoa edes sitä hupia. Eipä tätä tosin ole paria surkeaa vitsiä lukuun ottamatta komediaksi kirjoitettukaan. Se ei toki sinänsä haittaa, kun kyseessä on vampyyrifilmi. Jos jotain, odottaisin elokuvan olevan synkkä ja painottuvan enemmän kauhun puolelle. Kyllä Morbius sellaista aluksi yrittää, joskin jännityspuoli rakentuu lähinnä pöljien ja kovaäänisten äkkisäikyttelyjen puolelle. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä enemmän se alkaa muistuttamaan vuosia sitten tehtyjä Marvel-elokuvia, kuten Ben Affleckin Daredeviliä(2003), X-Men Origins: Wolverinea (2009), Ghost Rider: Koston henkeä (Ghost Rider: Spirit of Vengeance - 2011) ja vuoden 2015 Fantastic Fouria.
Elokuvan katsomisen jälkeen katsoin kotona leffasta julkaistut trailerit, jotka varmistivat luuloni siitä, että leffaa on alkuperäisten kuvausten jälkeen työstetty uudestaan. Trailereissa nähtiin pätkiä, joita ei ole elokuvassa lainkaan. Mukana on hahmo, jolla on täysin erilainen rooli trailereissa kuin itse elokuvassa ja varsinkin hänen kohdalla haluaisin nähdä alkuperäisen leikkausversion Morbiuksesta. Tämä teattereihin julkaistu tekele on niin pitkäveteinen ja geneerinen mitäänsanomattomuus, etten jaksa edes ärsyyntyä siitä. Elokuva on kömpelösti kasattu kokoon ja vaikka se kulkee kuin pikakelauksella, käy se usein tylsäksi. Leffan yritykset olla kauhua saavat haukottelemaan ja toimintakohtaukset pitävät sisällään naurettavan surkeita tietokonetehosteita.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Daniel Espinosa, jonka aiempiin töihin kuuluvat mm. ihan menevä toimintapätkä Turvatalo (Safe House - 2017) ja ihan katsottava scifiraina Life (2017). Aiempi filmografia antaa jo kuvaa siitä, ettei Espinosassa ole kovin taidokkaasta elokuvatekijästä kyse, mutta Morbius on jo aikamoinen rimanalitus. Tähän on toki varmasti vaikuttanut paljon leikkaa-liimaa-taktiikalla Marvel-elokuviaan tekevä Sony-yhtiö. Matt Sazaman ja Burk Sharplessin kynäilemä käsikirjoitus on tönkkö ja tylsä, ja vähäisetkin yllätykset on menty paljastamaan trailereissa. On harmi, ettei kaksikko ole edes lähtenyt kunnolla tutkimaan Michaelille muodostuvaa moraalista konfliktia siitä, että hän käytti vuosia ihmisten auttamiseen ja pelastamiseen, mutta nyt hänen pitäisi tappaa ihmisiä selviytyäkseen itse. Leffa on sentään ihan kelvollisesti kuvattu ja mukana on oivallista valaisua, lavastusta ja äänityöskentelyä. Efektit näyttävät kuitenkin vähän väliä viimeistelemättömiltä. Morbiuksen vampyyrinaama on enemmän huvittava kuin pelottava ja kuvan jatkuva sumentaminen ja suttaaminen tekee elokuvasta usein ärsyttävää katseltavaa.
Yhteenveto:Morbius on surkea tekele niin sarjakuvafilmatisointina kuin vampyyrikauhuna. Jared Leto on itse asiassa yllättävän toimiva pääroolissa, mutta oikein mikään hänen ympärillään ei toimi. Käsikirjoitus on sotkuinen ja tylsä, mitä ei yhtään auta leffan pikasaksittu leikkaus ja päivänselvät uusintakuvaukset. Elokuva kulkee mitäänsanomattoman tuttuja latuja ja vähäiset yllätyksetkin on menty paljastamaan trailereissa. Kauhukohtaukset ovat kökköjä typerien äkkisäikäyttelyjensä takia, toimintakohtaukset pitävät sisällään toinen toistaan kehnompia tietokonetehosteita ja vähäiset vitsit aiheuttavat lähinnä suurta myötähäpeää. Matt Smith on surkea osassaan Michaelin kaverina ja Tyrese Gibsonia ei millään voi ottaa tosissaan kovanaamaisena FBI-agenttina. On suuri sääli, että kun Morbius pääsi vihdoin tähdittämään omaa leffaansa, ei hahmo todellakaan saanut ansaitsemaansa filmatisointia. Kyseessä on suorastaan varsinainen vitsi, eikä siis ihme, että useasti viivästynyt leffa päädyttiin lopulta julkaisemaan juuri aprillipäivänä. Jos pidit kovasti Venom-elokuvista, voi Morbius toimia myös. Muuten jos haluat nähdä Marvelin sarjakuviin perustuvan vampyyrielokuvan, suosittelen mieluummin katsomaan Bladet.
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyet kohtaukset, jotka enemmänkin hämmentävät kuin innostavat katsojaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Morbius, 2022, Columbia Pictures, Marvel Entertainment
Ohjaus: Steven S. DeKnight Pääosissa: John Boyega, Cailee Spaeny, Scott Eastwood, Burn Gorman, Charlie Day, Jing Tian, Adria Arjona, Ivanna Sakhno ja Rinko Kikuchi Genre: scifi, toiminta Kesto: 1 tunti 50 minuuttia Ikäraja: 12
Guillermo del Toron scifitoimintateos Pacific Rim - Hyökkäys Maahan (Pacific Rim - 2013) oli pidetty menestys, joten tietty sille päätettiin tehdä jatkoa. Vuonna 2014 Del Toro ilmoitti ohjaavansa toisen osan ja sen kuvausten oli tarkoitus alkaa syksyllä 2015, mutta kun Universal Pictures ja Legendary Entertainment tulivat riitoihin keskenään, leffan tuotanto pysäytettiin ja Del Toro poistui ohjaajan hommista tehdäkseen The Shape of Waterin (2017). Alkuvuodesta 2016 yhtiöt olivat tehneet sopimuksen ja filmin työstäminen jatkui uusien tekijöiden kanssa. Kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2016 ja nyt Pacific Rim: Kapina on vihdoin saanut ensi-iltansa. Ja itseäni ei oikeastaan kiinnosta. Omasta mielestäni Pacific Rim on kenties heikoin Del Toro -leffa, minkä olen nähnyt. Vaikka se on ihan kiva, tuntui se saaneen tarinansa päätökseen tarpeeksi hyvin, jottei jatkoa tarvitsisi. Ja nyt kun jatkoa on tullut, eikä siinä ole mukana Del Toroa eikä lähes ketään alkuperäisen elokuvan näyttelijöistä, en uskonut filmin olevan kovin hyvä. Trailerit näyttivät mielestäni ihan viihdyttäviltä, mutta niitä katsoessani en voinut olla miettimättä, että on suuri mahdollisuus siihen, ettei tämä leffa toimi. Meninkin hyvin varautuneena katsomaan leffan ja pahimmat pelkoni kävivät toteen. Kyseessä on myötähäpeällisen typerä ja huono tekele.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Pacific Rim - Hyökkäys Maahan! Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Kaiju-hirviöt saatiin pysäytettyä, auktoriteettiongelmainen Jake ja nuori Amara värvätään Jäger-robottipiloteiksi - eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä hirviöt ovat tekemässä paluuta...
Edellisen osan päätähti Charlie Hunnam oli kiireinen King Arthur: Legend of the Swordin (2017) kuvauksissa, joten hänen hahmonsa on kirjoitettu ulos tarinasta ja uutena sankarina nähdään uusista Star Wars -leffoista tutun John Boyegan esittämä Jake. Tavallaan ratkaisu ei haittaa itseäni, sillä Boyega on mielestäni parempi näyttelijä kuin Hunnam, minkä lisäksi hahmo on kirjoitettu mukaan oivallisella tavalla. Jake on kapinahenkinen heppu, joka tekisi mieluummin mitä ikinä huvittaa kuin tottelisi sääntöjä ja ohjaisi jättimäistä taistelurobottia. Hänen matkansa urheaksi sankariksi on siis kiinnostava, vaikkakin hieman liian kiirehtivä. Jakea kiinnostavampi hahmo on nuori tyttö Amara, jota esittää uusi tulokas Cailee Spaeny. Debyyttiroolinsa tekevä Spaeny yllättää positiivisesti ja tekee kenties koko leffan parhaan roolisuorituksen (mikä ei tosin vaadi paljoa). Hänen hahmonsa on uhmakas ja jääräpäinen, muttei muutu koskaan ärsyttäväksi. Amara on kekseliäs ja taitava - jopa niinkin taitava, että hän on kyennyt rakentamaan oman mini-Jägerinsä, Scrapperin. Spaenyn ja Boyegan välinen kaverikemia toimii, jolloin Jaken ja Amaran kahdenkeskeiset kohtaukset ovat filmin parasta antia. Jostain syystä tekijät ovat pitäneet fiksuna ratkaisuna, että ainoat edellisestä osasta tutut hahmot, jotka tekevät paluun, ovat ne ärsyttävimmät, eli tutkijat Geiszler (Charlie Day) ja Gottlieb (Burn Gorman). Edellinen naissankari Mako Morikin (Rinko Kikuchi) tosin nähdään uudelleen, mutta hänen roolinsa on niin mitättömän pieni, ettei häntä oikeastaan voi laskea. Tohtori Gottliebista on onneksi älytty tehdä hieman hillitympi tapaus, vaikka Gorman päätyykin välillä näyttämään tuttuja karikatyyrimäisiä puoliaan. Tohtori Geiszlerin kanssa on kuitenkin tehty niin hölmöjä ratkaisuja, että katsojaa oikein hävettää. Dayn roolisuoritus on niin nolo, että katsojana ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa? Muita hahmoja elokuvassa ovat Jäger-pilotti Lambert (tylsän kehno Scott Eastwood), omia Jäger-robottejaan rakentava Shao (Jing Tian), kolmiodraamaa välillä luova mutta usein täysin unohdettava Jules (Adria Arjona), sekä tympeä Jäger-kadetti Viktoria (Ivanna Sakhno), jolle on luotu outoa draamailua Amaran kanssa.
Alkuperäisen Pacific Rimin idea oli todella hölmö: suuret robotit taistelivat suuria hirviöitä vastaan. Idea oli kuitenkin toteutettu ihan liian vakavasti, jolloin se ei löytänyt tasapainoa sille, onko se vain hölmöä viihdettä vai syvällisempää draamaa. Pacific Rim - Kapina unohtaa syvällisyydet ja turhan vakavuuden, ja pistää vain haisemaan kaikella hölmöydellään. Valitettavasti lopputuloksena ei silti ole sellainen älyvapaa popcornviihdeteos, joka lämmittelisi tulevaa elokuvakesää. Kyseessä on selkeästi edeltäjäänsä kehnosti leffa, vaikka joitain parannuksia tästä kuitenkin löytyy. Mielestäni isot taistelukohtaukset olivat paljon paremmin toteutettuja ja viihdyttävämpiä kuin viime filmissä. Tällä kertaa Jägerit eivät tee kaikkea käsittämättömän hitaasti, vaan niistä löytyy nopeutta ja ketteryyttä. Toimintakohtauksia ei myöskään häiritse jatkuva sade ja synkkyys, mitkä ärsyttivät paljon edellisessä osassa. Onkin siis harmi, että ensimmäisen Kaijun ilmestymistä täytyy odotella jopa tunti ja kymmenen minuuttia. Viimeinen puolituntinen on aika lailla pelkkää mätkintää ja tuhoa, mutta sitä edeltävä aika käytetään hahmojen esittelyyn ja heidän välisten suhteiden muodostamiseen, sekä pitkään pohjustukseen. Ei siinä mitään, jos hahmoista olisi tehty kiinnostavia. Vain Jaken ja Amaran väleistä on saatu aikaiseksi jotain, mutta heidätkin pidetään liian usein erossa toisistaan.
Minulla ei ole mitään niitä elokuvia vastaan, jotka on tehty täysin viihteellisessä tarkoituksessa. Minun mielestäni esimerkiksi Transformers (2007) on todella hyvä filmi, vaikka se onkin erittäin hölmö. Pidän myös todella paljon Transformers: Kuun pimeästä puolesta (Transformers: Dark of the Moon - 2011), vaikka se on vielä hölmömpi. Siitä kuitenkin löytyy tiettyä tunnetta, mikä tästä puuttuu kokonaan. Tämä ei myöskään ole yhtään niin cool kuin se elokuva. Läpi Pacific Rim - Kapinan en voinut edes käsittää, kuinka typerä ja urpo tekele se on. Usein se on jopa todella laiska, minkä takia onkin ihme, etteivät tekijät päättäneet pistää Kaijuja peliin jo aiemmin. Siistien taisteluiden sijaan joutuu kuuntelemaan sitä, kuinka Jake kehuu vähän väliä omaa ulkonäköään. Jos se oli vitsi, niin se meni kyllä koko yleisöltä ohi. Hän myös kehuu Lambert-pilotin ulkonäköä, mikä on outoa. Ei siinä mitään, jos heidän välille olisi luotu pientä homoromanssia, muttei filmillä tietenkään ole munaa tehdä niin, etenkään kun se on pääasiassa suunnattu Kiinan markkinoille, missä homoutta ei vieläkään katsota hyvällä. Kiinan ansiosta edellinen Pacific Rim muodostui hitiksi, joten jatko-osahan tietty tapahtuu pääasiassa siellä ja Japanissa. Komediaa on myös yritetty vääntää pikkutuhmilla repliikeillä, joissa viitataan, että mitä isompi peni... eikun Jäger, sen parempi. Kaikkein myötähäpeällisin hetki on kuitenkin, kun Jägerit lähtevät taisteluun ja yksi hahmoista pistää tsemppimusiikiksi "Trolololo"-biisin, koska miksipä ei?
Loppujen lopuksi Pacific Rim - Kapina on huono elokuva. Vaikka viimeinen puolituntinen on viihdyttävää mäiskettä, ei se pelasta leffaa tarpeeksi, jotta se olisi ihan ok tai edes heikko. Taistelu myös muuttuu jopa liian pitkäksi, jolloin se alkaa toistaa itseään, eikä loppuratkaisu enää kiinnosta. Jossain kohtaa aloin vain miettimään, että kylläpäs sankarit rohkeasti romuttavat kaupunkia, vaikkei heillä voi olla täyttä varmuutta, että pilvenpiirtäjät olisivat tyhjiä ihmisistä. Leffassa kuolee tuhansia, mutta se ei uskalla ollenkaan tuoda tällaista dramaattisuutta esille, eikä se pistä hahmoja miettimään tekojensa seurauksia tai moraalisia puolia. Käsikirjoittajanelikko Emily Carmichael, Kira Snyder, T. S. Nowlin ja Steven S. DeKnight ovat tehneet kehnoa ja todella laiskaa työtä tarinan kanssa. Repliikit ovat usein huonoja tai myötähäpeällisiä. Edellisen osan tapahtumat kiireesti kertaava kertojaääni tuntuu kuin jostain televisiosarjasta repäistyltä. Leffa voisikin alkaa sanoilla "viime Pacific Rim -jaksossa tapahtunutta..." Tämä ei toisaalta tule ihmeenä, sillä DeKnight on tätä ennen ohjannut televisiosarjoja. Vaikka hänen työstämä Daredevil-sarjansa (2015-) onkin huikea, ei hänestä löydy ainesta ison tehosteleffan tekijäksi. DeKnightilla ei ole samanlaista visiota kuin edeltäjällään Guillermo del Torolla, eikä myöskään Transformers-ohjaaja Michael Bayn oikeaa henkeä.
Tekninen toteutus on sentään onnistunutta, vaikka leikkaus onkin toimintakohtauksissa usein liian nopeatempoista, eivätkä jotkut kohtaukset täysin yhdisty toisiinsa. Leffa on kuitenkin kuvattu hyvin, minkä lisäksi sen puvustus, maskeeraus ja lavastus ovat tyylikkäitä. Valaisussa filmistä on onneksi tehty kirkkaampi kuin edeltäjästään. Äänimaailma on upea ja visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa näyttävät. Uusi säveltäjä Lorne Balfe ei ole kuitenkaan saanut aikaiseksi yhtä toimivaa musiikkia kuin edellisen osan säveltänyt Ramin Djawadi. Djawadin säveltämä tunnusmusiikki kuullaan tietty tässäkin ja se on edelleen rautainen.
Yhteenveto:Pacific Rim - Kapina on huono elokuva, joka heittää kaikki syvällisyydet hukkaan ja pistää vain haisemaan typeryydellään. Leffa on täynnä yhä vain hölmömpiä hetkiä, repliikkejä ja juonenkäänteitä, mutta se ei löydä niistä tarpeeksi viihdearvoa, jotta elokuvan katselusta voisi nauttia. Filmin ensimmäinen tunti ja vähän päälle käytetään kehnosti huonojen vitsien heittelyyn ja hahmojen esittelyyn, joista katsojana ei kuitenkaan ikinä välitä. John Boyegan ja Cailee Spaenyn esittämien hahmojen väleistä on saatu aikaiseksi jotain, mutta sitäkään ei jakseta viedä kunnolla loppuun. Vasta viimeisten kolmen vartin aikana leffa lähtee oikeasti käyntiin ja sitten se onkin pelkkää aivotonta mäiskettä robottien ja hirviöiden välillä. Kuoleeko taistelun tuoksinnassa tuhansia ihmisiä? Varmasti, mutta ketään ei näytä kiinnostavan. Onneksi koko leffan ajan ei kuitenkaan vain sada masentavasti, vaan se on kirkas ja siinä mielessä sitä on jokseenkin miellyttävä tuijottaa. Pacific Rim - Kapina on tehty vain ja ainoastaan yläasteikäisille lapsille, jotka haluavat katsoa, kun tapahtuu hirveästi kaikkea, millä ei loppujen lopuksi ole yhtään mitään merkitystä. Suosittelen kuitenkin säästämään viikkorahanne ensi kuulle, kun Avengers: Infinity War (2018) vihdoin ilmestyy. Toivon, että Pacific Rim - Kapina floppaa, jotta sen lupailemaa vielä hölmömpää jatko-osaa ei koskaan nähdä. Ja ai niin, jos teistä tuntuu lopuksi siltä, että elokuva tuntui oudon tutulta, olette varmaan nähneet Independence Day: Uuden uhkan (Independence Day: Resurgence - 2016).
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
Pacific Rim: Uprising, 2018, Universal Pictures, Twisted Media, Perfect World Pictures, Legendary Entertainment, Double Negative, Double Dare You
Ohjaus: Greg McLean Pääosissa: John Gallagher Jr., Tony Goldwyn, Adria Arjona, John C. McGinley, Melonie Diaz, Owain Yeoman, James Earl, Sean Gunn, David Del Rio, Josh Brener, David Dastmalchian ja Michael Rooker Genre: trilleri Kesto: 1 tunti 29 minuuttia Ikäraja: 18 Guardians of the Galaxy (2014) -ohjaaja James Gunn kirjoitti vuosia sitten käsikirjoituksen leffalle nimeltä "The Belco Experiment"ja hänen oli tarkoitus myös ohjata elokuva, mutta heti kun tuotannolle näytettiin vihreää valoa, Gunn päätti poistua projektista elokuvan teemojen takia, eikä sen teko jatkunut. Kuitenkin eräänä päivänä häntä pyydettiin jatkamaan leffan tekemistä, joka muuttui The Belko Experimentiksi ja jonka ohjaajaksi valittiin Greg McLean. Lopulta elokuva sai ensi-iltansa, muttei kovin innostunutta vastaanottoa. Kun kuulin elokuvasta, kiinnostuin heti, sillä idea vaikutti toimivalta, vaikkei kovinkaan originaalilta. Kaikkein eniten innostuin, kun huomasin, että The Belko Experimentin ikärajaksi oli annettu 18, mikä tarkoittaisi, että toteutus olisi oikeasti todella raju, sillä nykyään erittäin verisetkin elokuvat ovat vain K16. Vaikka en ollutkaan kuullut paljoa hyvää leffasta, menin silti positiivisin mielin katsomaan sen. Hauskana faktana, että kyseessä oli ensimmäinen K18-elokuva, jonka näin leffateatterissa.
Keskellä ei-mitään sijaitsevassa Belko-yhtiön toimistossa tunnelma muuttuu paniikiksi, kun rakennus peittyy metallilaatoilla ja kaiuttimista kuuluva ääni käskee kahdeksaakymmentä työntekijää tappamaan toisiaan tietyn määrän tai kaksinkertainen määrä kuolee... Belko-yhtiöstä esitellään monta henkilöä ja erittäin monella on iso rooli elokuvassa. Tärkeimpiä hahmoja ovat mm. järkeilevä ja inhimmillinen Mike (John Gallagher Jr.), hänen tyttöystävänsä Leandra (Adria Arjona), toimiston operatiivinen johtaja Norris (Tony Goldwyn), hieman pervolta vaikuttava Wendell (John C. McGinley), ensimmäistä päivää töissä oleva Dany (Melonie Diaz), kovaa esittävä Terry (Owain Yeoman), turvamies Evan (James Earl), pössyttelijä Marty (käsikirjoittajan veli Sean Gunn), sekä korjaajat Bud (Michael Rooker) ja Lonny (David Dastmalchian). Ehdottomaksi suosikikseni nousi turvamies Evan, sillä hän tuntui todella sympaattiselta, ystävälliseltä ja ennen kaikkea järkevältä tapaukselta. Katsojana kokee, että Evan olisi sellainen, jonka kanssa haluaisi selvitä tuollaisesta tilanteesta, jolloin Evanille ei haluaisi tapahtuvan mitään pahaa. Näyttelijät ovat kaikin puolin onnistuneita rooleissaan ja hahmot ovat toimivan erilaisia, jolloin katsojat saavat kokea erilaisia lähestymistapoja tilanteeseen.
Jos menee katsomaan The Belko Experimentia, odottaen näkevänsä paljon kuolemaa, verta sun muuta hupaisaa, niin ei tule pettymään ja viihtyy oivallisesti elokuvan parissa. Jos taas odottaa jotain syvällisempää teosta tai miettii, kuinka kekseliäs syy tappamiseen on, niin tulee pettymään. Leffan syvällisyys löytyy tietenkin siitä, että onko oikein tappaa pienempi määrä, jotta suurempi määrä ei kuole? Mutta kuka muka on ylempänä muita päättämään, kuka kuolee ja kuka ei? Suurin osa arvostaa omaa henkeään yhtä paljon kuin muiden, jolloin heihin voi luottaa täysillä, mutta rakennuksesta löytyy myös niitä, jotka ovat armeijan käyneinä osaavia tappamaan ja myös tietävät sen. Ja sitten on tietenkin ne, joiden viimeinenkin muumi karkaa laaksosta, kun ensimmäiset päät posahtelevat, ja verta ja aivopalasia roiskuu seinille uudeksi maalikerrokseksi. Yksi vilkaisu heihin kertoo jo pysymään kaukana. Hahmoja esitellään paljon, joten katsojat saavat nähdä monia eri näkemyksiä, mikä on oikein ja inhimmillistä, ja mikä taas ei todellakaan ole?
The Belko Experimentkulkee nopeasti eteenpäin. Elokuva kestää vain puolitoista tuntia, eikä sen tarvitsekaan kestää kauemmin. Ensimmäisen vartin jälkeen kuullaan jo uhkaava kuulutus ja rakennus menee lukkoon, kun suuret metallilaatat peittävät ikkunat ja ovet, jolloin ulospääsyä ei ole. Laatat peittävät myös signaalit, jolloin poliiseille ei voida soittaa. Mystisesti radio kuitenkin toimii. Pienet epäloogisuudet eivät kuitenkaan erityisemmin haittaa, kun ensimmäiset työntekijät kuolevat. Nopeasti ymmärtää, miksi leffa on saanut K18-leiman. Yhdessä kohtaa nähdään läheltä, kuinka takaraivo on posahtanut sisältäpäin ja aivot muhivat veren ja kallonpalasten keskellä, kun taas toisessa kohtaa isketään kirveellä hahmolta pää pystysuunnassa lähes halki. Ne jotka syystä tai toisesta innostuvat tällaisista mässäilyistä, voivat lähteä teatterista tyytyväisinä, kun taas herkimmät saattavat suunnata vessanpöntölle jo kesken näytöksen. Valitettavasti olin hieman pettynyt siihen, että kovin luovia tappokeinoja ei ole nähtävissä, mikä oli sääli, sillä toimistomiljöö olisi voinut tarjota monenlaisia eri vaihtoehtoja. Esimerkiksi joku olisi voinut pamauttaa toista nitojalla kaulaan ja joku olisi voinut tökätä toista paperiliittimellä silmään. Onneksi kuitenkin tunnelma on onnistuttu luomaan toimivaksi ja useassa kohtaa jännittää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kenellä vinksahtaa päässä... Pelottava teos ei kuitenkaan ole kyseessä, vaikka mukana onkin muutama (aika tarpeeton) äkkisäikäytyskohta. Sen lisäksi, että mukana on paljon raakuuksia ja katsojana pääsee hieman jännittämään, The Belko Experiment on yllättävän hauska elokuva. Komedian puolelle leffa ei mene, mutta mukana on monia koomisia kohtia - jotkut syntyvät hupaisilla tavoilla tehdyistä kuolemista ja jotkut taas hahmojen repliikeistä. Mielestäni vitsikkyyttä olisi voinut olla lisääkin, jolloin koomisuus olisi erikoisena vastakohtana kaikille hirveyksille, joita valkokankaalla tapahtuu. Tylsäksi leffa ei kuitenkaan käy ja viihdyttää oivasti koko kestonsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi erityisen hyvä teos. Tekijät ovat selvästi halunneet tehdä elokuvan, jossa pääsee käyttämään niin paljon veripanoksia kuin vain mahdollista, mutta kesken leffan teon onkin tajuttu, että ei ole mitään järkevää selitystä sille, miksi kaikki tämä tapahtuu. Elokuva ei myöskään tunnu siltä, että sen tekisi mieli katsoa uudestaan. Ei siis raakuuksien takia, vaan koska lopputekstien alkaessa on sellainen tunne, että nyt se on nähty, eikä menetä mitään, jos sitä ei katso koskaan uudestaan. Ei myöskään menetä mitään, jos tätä ei katso ensimmäistäkään kertaa, sillä leffa ei oikeasti tarjoa muuta kuin paljon punaista ihmisnestettä.
Olen aika varma, että elokuva olisi parempi, jos ohjauksesta vastaisi käsikirjoittaja James Gunn. Käsikirjoituksesta huomaa tiettyjä Gunnin koomisia piirteitä ja niiden toteutus voisi olla parempi kokonaan Gunnin käsissä. Ohjaajan pallilla toimiikin Greg McLean, joka on aiemmin tehnyt mm. kauhuelokuvat Wolf Creek (2005) ja Wolf Creek 2 (2013). Itselleni McLean oli tuntematon nimi, eikä hän erityistä vaikutusta saa aikaan. Elokuva on kuvattu pääasiassa hyvin, mutta eräässä kohtaa, kun kaksi henkilöä käyvät toistensa kimppuun nyrkein, on tappelu kuvattu liian läheltä, jolloin siitä on vaikea ottaa selvää. Leikkaus on onnistunutta, vaikkakin muutamassa kohtaa liian nopeatempoista. Belko-yhtiön toimistotilan lavasteet ovat taitavasti toteutetut, mutta laajat kuvat itse rakennuksesta ovat selvästi digitaalisesti muuteltuja. Äänitehosteet ovat mainioita.
Yhteenveto:The Belko Experiment tyydyttää katsojat, jotka tulivat näkemään verimässäilyä, mutta voi muuten jättää helposti kylmäksi. Elokuva osaa olla tunnelmaltaan jännittävä, mutta myös oikeissa tilanteissa hauska ja se viihdyttää läpi kestonsa. Valitettavasti kun syitä tapahtumalle aletaan selvittää, eivät ratkaisut toimi odotetulla tavalla. Mutta toisaalta mikä olisi oikeasti toimiva syy siihen, että paljon porukkaa tapetaan mahdollisimman raaoilla tavoilla tällaisessa elokuvassa. Verta on tosiaan luvassa paljon, kuten myös mm. paloja aivoista, joten ihan ymmärrettävästi ikäraja on kaikista korkein. Kovin suuria yllätyksiä ei ole luvassa, eivätkä tapot ole yhtä luovia kuin olisi voinut kuvitella. Näyttelijät suoriutuvat toimivasti rooleistaan. Hieman tietenkin annetaan viittausta siihen, että jatkoa voisi ilmestyä. Kyllä tällaisen toisenkin puolentoista tunnin tappopätkän voisi katsoa ihan hyvin vaikka parin vuoden päästä, mutta sellaista ei jää kaipaamaan leffasta poistuessa. Jos haluat nähdä paljon raakuuksia valkokankaalla, niin käy katsomassa The Belko Experiment. Kovin kummoinen teos ei ole kyseessä, joten voi myös yhtä hyvin odottaa, että tämä ilmestyy johonkin striimipalveluun. Herkimmille en elokuvaa todellakaan suosittele.
Kirjoittanut: Joonatan, 19.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
The Belko Experiment, 2016, BH Tilt, Blumhouse Productions, Itaca Films, Metro-Goldwyn-Mayer, Orion Pictures, The Safran Company
