Arvostelu: Pacific Rim - Kapina (Pacific Rim: Uprising - 2018)

PACIFIC RIM - KAPINA

PACIFIC RIM: UPRISING

Ohjaus: Steven S. DeKnight
Pääosissa: John Boyega, Cailee Spaeny, Scott Eastwood, Burn Gorman, Charlie Day, Jing Tian, Adria Arjona, Ivanna Sakhno ja Rinko Kikuchi
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 12

Guillermo del Toron scifitoimintateos Pacific Rim - Hyökkäys Maahan (Pacific Rim - 2013) oli pidetty menestys, joten tietty sille päätettiin tehdä jatkoa. Vuonna 2014 Del Toro ilmoitti ohjaavansa toisen osan ja sen kuvausten oli tarkoitus alkaa syksyllä 2015, mutta kun Universal Pictures ja Legendary Entertainment tulivat riitoihin keskenään, leffan tuotanto pysäytettiin ja Del Toro poistui ohjaajan hommista tehdäkseen The Shape of Waterin (2017). Alkuvuodesta 2016 yhtiöt olivat tehneet sopimuksen ja filmin työstäminen jatkui uusien tekijöiden kanssa. Kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2016 ja nyt Pacific Rim: Kapina on vihdoin saanut ensi-iltansa. Ja itseäni ei oikeastaan kiinnosta. Omasta mielestäni Pacific Rim on kenties heikoin Del Toro -leffa, minkä olen nähnyt. Vaikka se on ihan kiva, tuntui se saaneen tarinansa päätökseen tarpeeksi hyvin, jottei jatkoa tarvitsisi. Ja nyt kun jatkoa on tullut, eikä siinä ole mukana Del Toroa eikä lähes ketään alkuperäisen elokuvan näyttelijöistä, en uskonut filmin olevan kovin hyvä. Trailerit näyttivät mielestäni ihan viihdyttäviltä, mutta niitä katsoessani en voinut olla miettimättä, että on suuri mahdollisuus siihen, ettei tämä leffa toimi. Meninkin hyvin varautuneena katsomaan leffan ja pahimmat pelkoni kävivät toteen. Kyseessä on myötähäpeällisen typerä ja huono tekele.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Pacific Rim - Hyökkäys Maahan!

Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Kaiju-hirviöt saatiin pysäytettyä, auktoriteettiongelmainen Jake ja nuori Amara värvätään Jäger-robottipiloteiksi - eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä hirviöt ovat tekemässä paluuta...

Edellisen osan päätähti Charlie Hunnam oli kiireinen King Arthur: Legend of the Swordin (2017) kuvauksissa, joten hänen hahmonsa on kirjoitettu ulos tarinasta ja uutena sankarina nähdään uusista Star Wars -leffoista tutun John Boyegan esittämä Jake. Tavallaan ratkaisu ei haittaa itseäni, sillä Boyega on mielestäni parempi näyttelijä kuin Hunnam, minkä lisäksi hahmo on kirjoitettu mukaan oivallisella tavalla. Jake on kapinahenkinen heppu, joka tekisi mieluummin mitä ikinä huvittaa kuin tottelisi sääntöjä ja ohjaisi jättimäistä taistelurobottia. Hänen matkansa urheaksi sankariksi on siis kiinnostava, vaikkakin hieman liian kiirehtivä.
     Jakea kiinnostavampi hahmo on nuori tyttö Amara, jota esittää uusi tulokas Cailee Spaeny. Debyyttiroolinsa tekevä Spaeny yllättää positiivisesti ja tekee kenties koko leffan parhaan roolisuorituksen (mikä ei tosin vaadi paljoa). Hänen hahmonsa on uhmakas ja jääräpäinen, muttei muutu koskaan ärsyttäväksi. Amara on kekseliäs ja taitava - jopa niinkin taitava, että hän on kyennyt rakentamaan oman mini-Jägerinsä, Scrapperin. Spaenyn ja Boyegan välinen kaverikemia toimii, jolloin Jaken ja Amaran kahdenkeskeiset kohtaukset ovat filmin parasta antia.
     Jostain syystä tekijät ovat pitäneet fiksuna ratkaisuna, että ainoat edellisestä osasta tutut hahmot, jotka tekevät paluun, ovat ne ärsyttävimmät, eli tutkijat Geiszler (Charlie Day) ja Gottlieb (Burn Gorman). Edellinen naissankari Mako Morikin (Rinko Kikuchi) tosin nähdään uudelleen, mutta hänen roolinsa on niin mitättömän pieni, ettei häntä oikeastaan voi laskea. Tohtori Gottliebista on onneksi älytty tehdä hieman hillitympi tapaus, vaikka Gorman päätyykin välillä näyttämään tuttuja karikatyyrimäisiä puoliaan. Tohtori Geiszlerin kanssa on kuitenkin tehty niin hölmöjä ratkaisuja, että katsojaa oikein hävettää. Dayn roolisuoritus on niin nolo, että katsojana ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa?
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Jäger-pilotti Lambert (tylsän kehno Scott Eastwood), omia Jäger-robottejaan rakentava Shao (Jing Tian), kolmiodraamaa välillä luova mutta usein täysin unohdettava Jules (Adria Arjona), sekä tympeä Jäger-kadetti Viktoria (Ivanna Sakhno), jolle on luotu outoa draamailua Amaran kanssa.

Alkuperäisen Pacific Rimin idea oli todella hölmö: suuret robotit taistelivat suuria hirviöitä vastaan. Idea oli kuitenkin toteutettu ihan liian vakavasti, jolloin se ei löytänyt tasapainoa sille, onko se vain hölmöä viihdettä vai syvällisempää draamaa. Pacific Rim - Kapina unohtaa syvällisyydet ja turhan vakavuuden, ja pistää vain haisemaan kaikella hölmöydellään. Valitettavasti lopputuloksena ei silti ole sellainen älyvapaa popcornviihdeteos, joka lämmittelisi tulevaa elokuvakesää. Kyseessä on selkeästi edeltäjäänsä kehnosti leffa, vaikka joitain parannuksia tästä kuitenkin löytyy. Mielestäni isot taistelukohtaukset olivat paljon paremmin toteutettuja ja viihdyttävämpiä kuin viime filmissä. Tällä kertaa Jägerit eivät tee kaikkea käsittämättömän hitaasti, vaan niistä löytyy nopeutta ja ketteryyttä. Toimintakohtauksia ei myöskään häiritse jatkuva sade ja synkkyys, mitkä ärsyttivät paljon edellisessä osassa. Onkin siis harmi, että ensimmäisen Kaijun ilmestymistä täytyy odotella jopa tunti ja kymmenen minuuttia. Viimeinen puolituntinen on aika lailla pelkkää mätkintää ja tuhoa, mutta sitä edeltävä aika käytetään hahmojen esittelyyn ja heidän välisten suhteiden muodostamiseen, sekä pitkään pohjustukseen. Ei siinä mitään, jos hahmoista olisi tehty kiinnostavia. Vain Jaken ja Amaran väleistä on saatu aikaiseksi jotain, mutta heidätkin pidetään liian usein erossa toisistaan.

Minulla ei ole mitään niitä elokuvia vastaan, jotka on tehty täysin viihteellisessä tarkoituksessa. Minun mielestäni esimerkiksi Transformers (2007) on todella hyvä filmi, vaikka se onkin erittäin hölmö. Pidän myös todella paljon Transformers: Kuun pimeästä puolesta (Transformers: Dark of the Moon - 2011), vaikka se on vielä hölmömpi. Siitä kuitenkin löytyy tiettyä tunnetta, mikä tästä puuttuu kokonaan. Tämä ei myöskään ole yhtään niin cool kuin se elokuva. Läpi Pacific Rim - Kapinan en voinut edes käsittää, kuinka typerä ja urpo tekele se on. Usein se on jopa todella laiska, minkä takia onkin ihme, etteivät tekijät päättäneet pistää Kaijuja peliin jo aiemmin. Siistien taisteluiden sijaan joutuu kuuntelemaan sitä, kuinka Jake kehuu vähän väliä omaa ulkonäköään. Jos se oli vitsi, niin se meni kyllä koko yleisöltä ohi. Hän myös kehuu Lambert-pilotin ulkonäköä, mikä on outoa. Ei siinä mitään, jos heidän välille olisi luotu pientä homoromanssia, muttei filmillä tietenkään ole munaa tehdä niin, etenkään kun se on pääasiassa suunnattu Kiinan markkinoille, missä homoutta ei vieläkään katsota hyvällä. Kiinan ansiosta edellinen Pacific Rim muodostui hitiksi, joten jatko-osahan tietty tapahtuu pääasiassa siellä ja Japanissa. Komediaa on myös yritetty vääntää pikkutuhmilla repliikeillä, joissa viitataan, että mitä isompi peni... eikun Jäger, sen parempi. Kaikkein myötähäpeällisin hetki on kuitenkin, kun Jägerit lähtevät taisteluun ja yksi hahmoista pistää tsemppimusiikiksi "Trolololo"-biisin, koska miksipä ei?

Loppujen lopuksi Pacific Rim - Kapina on huono elokuva. Vaikka viimeinen puolituntinen on viihdyttävää mäiskettä, ei se pelasta leffaa tarpeeksi, jotta se olisi ihan ok tai edes heikko. Taistelu myös muuttuu jopa liian pitkäksi, jolloin se alkaa toistaa itseään, eikä loppuratkaisu enää kiinnosta. Jossain kohtaa aloin vain miettimään, että kylläpäs sankarit rohkeasti romuttavat kaupunkia, vaikkei heillä voi olla täyttä varmuutta, että pilvenpiirtäjät olisivat tyhjiä ihmisistä. Leffassa kuolee tuhansia, mutta se ei uskalla ollenkaan tuoda tällaista dramaattisuutta esille, eikä se pistä hahmoja miettimään tekojensa seurauksia tai moraalisia puolia. Käsikirjoittajanelikko Emily Carmichael, Kira Snyder, T. S. Nowlin ja Steven S. DeKnight ovat tehneet kehnoa ja todella laiskaa työtä tarinan kanssa. Repliikit ovat usein huonoja tai myötähäpeällisiä. Edellisen osan tapahtumat kiireesti kertaava kertojaääni tuntuu kuin jostain televisiosarjasta repäistyltä. Leffa voisikin alkaa sanoilla "viime Pacific Rim -jaksossa tapahtunutta..." Tämä ei toisaalta tule ihmeenä, sillä DeKnight on tätä ennen ohjannut televisiosarjoja. Vaikka hänen työstämä Daredevil-sarjansa (2015-) onkin huikea, ei hänestä löydy ainesta ison tehosteleffan tekijäksi. DeKnightilla ei ole samanlaista visiota kuin edeltäjällään Guillermo del Torolla, eikä myöskään Transformers-ohjaaja Michael Bayn oikeaa henkeä.

Tekninen toteutus on sentään onnistunutta, vaikka leikkaus onkin toimintakohtauksissa usein liian nopeatempoista, eivätkä jotkut kohtaukset täysin yhdisty toisiinsa. Leffa on kuitenkin kuvattu hyvin, minkä lisäksi sen puvustus, maskeeraus ja lavastus ovat tyylikkäitä. Valaisussa filmistä on onneksi tehty kirkkaampi kuin edeltäjästään. Äänimaailma on upea ja visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa näyttävät. Uusi säveltäjä Lorne Balfe ei ole kuitenkaan saanut aikaiseksi yhtä toimivaa musiikkia kuin edellisen osan säveltänyt Ramin Djawadi. Djawadin säveltämä tunnusmusiikki kuullaan tietty tässäkin ja se on edelleen rautainen.

Yhteenveto: Pacific Rim - Kapina on huono elokuva, joka heittää kaikki syvällisyydet hukkaan ja pistää vain haisemaan typeryydellään. Leffa on täynnä yhä vain hölmömpiä hetkiä, repliikkejä ja juonenkäänteitä, mutta se ei löydä niistä tarpeeksi viihdearvoa, jotta elokuvan katselusta voisi nauttia. Filmin ensimmäinen tunti ja vähän päälle käytetään kehnosti huonojen vitsien heittelyyn ja hahmojen esittelyyn, joista katsojana ei kuitenkaan ikinä välitä. John Boyegan ja Cailee Spaenyn esittämien hahmojen väleistä on saatu aikaiseksi jotain, mutta sitäkään ei jakseta viedä kunnolla loppuun. Vasta viimeisten kolmen vartin aikana leffa lähtee oikeasti käyntiin ja sitten se onkin pelkkää aivotonta mäiskettä robottien ja hirviöiden välillä. Kuoleeko taistelun tuoksinnassa tuhansia ihmisiä? Varmasti, mutta ketään ei näytä kiinnostavan. Onneksi koko leffan ajan ei kuitenkaan vain sada masentavasti, vaan se on kirkas ja siinä mielessä sitä on jokseenkin miellyttävä tuijottaa. Pacific Rim - Kapina on tehty vain ja ainoastaan yläasteikäisille lapsille, jotka haluavat katsoa, kun tapahtuu hirveästi kaikkea, millä ei loppujen lopuksi ole yhtään mitään merkitystä. Suosittelen kuitenkin säästämään viikkorahanne ensi kuulle, kun Avengers: Infinity War (2018) vihdoin ilmestyy. Toivon, että Pacific Rim - Kapina floppaa, jotta sen lupailemaa vielä hölmömpää jatko-osaa ei koskaan nähdä. Ja ai niin, jos teistä tuntuu lopuksi siltä, että elokuva tuntui oudon tutulta, olette varmaan nähneet Independence Day: Uuden uhkan (Independence Day: Resurgence - 2016).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
Pacific Rim: Uprising, 2018, Universal Pictures, Twisted Media, Perfect World Pictures, Legendary Entertainment, Double Negative, Double Dare You

Arvostelu: Pacific Rim - Hyökkäys Maahan (Pacific Rim - 2013)

PACIFIC RIM - HYÖKKÄYS MAAHAN

PACIFIC RIM

Ohjaus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Charlie Hunnam, Rinko Kikuchi, Idris Elba, Charlie Day, Burn Gorman, Max Martini, Robert Kazinsky, Clifton Collins Jr. ja Ron Perlman
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Pacific Rim - Hyökkäys Maahan lähti liikkeelle käsikirjoittaja Travis Beachamin ideasta. Vuonna 2010 Legendary Pictures kiinnostui hänen ideastaan ja alkoi työstää sitä elokuvaksi. Samana vuonna ohjaaja Guillermo del Toro ilmoitti tekevänsä elokuvan H. P. Lovecraftin tieteiskirjasta "At the Mountains of Madness" (1936), mutta vieraillessaan Legendarylla, hän kiinnostui Beachamin ideasta todella paljon. Kun Universal hylkäsi del Toron työstämän scifileffan, hän päätti ohjata Pacific Rimin. Kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2011 ja filmin oli tarkoitus ilmestyä jo vuonna 2012, mutta sitä jouduttiin viivästyttämään. Lopulta Pacific Rim - Hyökkäys Maahan sai ensi-iltansa kesällä 2013 ja se oli menestys. Kriitikot ja katsojat pitivät filmiä kelpo scifitoimintana, mutta elokuva ei ole kuitenkaan jäänyt elämään monien muiden tehostefilmien tavoin. Siksi monille saattoikin tulla yllätyksenä, että leffalle on nyt tehty jatko-osa, Pacific Rim - Kapina (Pacific Rim: Uprising - 2018). Itse en nähnyt ensimmäistä Pacific Rim - Hyökkäys Maahan -leffaa, kun se ilmestyi teattereihin. Mietin sen katsomista, mutta jostain syystä en sinä kesänä saanut aikaiseksi leffateatterissa käymistä. Näinkin elokuvan vasta tammikuussa 2014, kun sain sen myöhäisenä joululahjana. Pidin sitä monien muiden tavoin hyvänä, mutten kuitenkaan kovin ihmeellisenä. Olen katsonut elokuvan pariin otteeseen uudestaan ja nyt kun sen jatko-osa on ilmestymässä, päätin katsoa Pacific Rimin jälleen ja arvostella sen samalla.

Kun Tyyneenmeren pohjaan syntyy portti toiseen ulottuvuuteen, Maahan alkaa saapua jättimäisiä Kaiju-hirviöitä. Ihmiset rakentavat suuria Jäger-robotteja taistelemaan Kaijuja vastaan, ennen kuin ne tuhoavat koko ihmiskunnan.

Elokuvan päähenkilö on Charlie Hunnamin näyttelemä Raleigh Becket, joka toimii Gipsy Danger -nimisen robotin pilottina. Tavallaan Raleighista löytyy perinteistä rämäpääasennetta, jolloin hän on valmis tekemään johtajia uhmaavia päätöksiä, jos kokee sen tarpeelliseksi, mutta tavallaan hän on myös todella tottelevainen ja tekee kiltisti sitä, mitä käsketään. Alussa hahmolle on luotu kiinnostavaa taustaa perhetragedian kautta, mutta se tuntuu usein jäävän täysin unholaan, vaikka Raleigh sanoo sen vaivaavan häntä jatkuvasti. Valitettavasti Raleighista ei ole saatu luotua mitä kiinnostavinta sankarihahmoa, mikä johtuu lähinnä Hunnamista. Hänestä ei nimittäin löydy lähes ollenkaan karismaa rooliin ja hänen näyttelemisensä on usein harmillisen vaisua.
     Koska Jäger-robottien ohjaamiseen vaaditaan kaksi ihmistä, Raleigh saa parikseen nuoren Mako Morin, jota esittää Rinko Kikuchi. Valitettavasti Makokaan ei ole mitä vakuuttavin sankari, sillä hän tuntuu jatkuvasti vain valittavan kaikesta. Hänellekin on luotu pientä tragedian tynkää, mutta sekin jää liian pieneen osaan. Kikuchilta löytyy hetkiä, jolloin hän näyttäisi sopivan toimintaleffan naistähdeksi, mutta enemmänkin itämaisia taistelulajeja hyödyntävän toimintaleffan, eikä ison robottihirviömäiskeen.
     Jäger-ohjelmaa johtaa marsalkka Stacker, jona nähdään Idris Elba, joka on niin vaikuttava osassaan, että hän jättää Hunnamin ja Kikuchin jatkuvasti varjoonsa. Elbasta löytyy juuri tarvittavaa voimaa arvokkaan sotilaskomentajan rooliin, jolloin katsojana huomaa ajattelevansa, että tekisi varmaan kaiken, mitä marsalkka Stacker käskee. Elba pääsee myös pitämään huikean motivaatiopuheen, joka on yksi leffan rautaisimmista hetkistä. Ai että, Idris Elba olisi voinut yksin mennä mätkimään Kaijuja turpaan.

Jostain kumman syystä todella vakavaan elokuvaan on lisätty kaksi tutkijahahmoa, jotka ovat enemmän tai vähemmän humoristisia. Charlie Dayn näyttelemä tohtori Geiszler uskoo, että sodan voi voittaa tutkimalla Kaijujen DNAta ja mieltä, kun taas Burn Gormanin esittämä tohtori Gottlieb uskoo, että hän voi ennustaa, milloin Kaijuja ilmestyy portaalin kautta meidän maailmaamme. Ja tietty nämä tutkijat kilpailevat siitä, kumpi on oikeassa. Valitettavasti he eivät sovi elokuvaan lähes yhtään, mutta heille luotu sivujuoni on liian tärkeä tarinalle, jolloin sitä ei voi leikata pois. Charlie Day on aika rasittava puhuessaan todella nopeasti kovaan ääneen, kun taas Burn Gorman vetää roolinsa vain todella pahasti yli. On outoa, kun välillä ruutuun saapuu linkuttava heppu, joka näyttää jatkuvasti siltä, että hän voisi saada halvauksen.
     Muita Jäger-pilotteja Raleighin ja Makon lisäksi ovat Herc Hansen (Max Martini) ja hänen ylimielinen poikansa Chuck (Robert Kazinsky), jotka ohjaavat huipputeknologista Striker Eurekaa; hiljaiset venäläiset Sasha (Heather Doerksen) ja Aleksis Kaidanovsky (Robert Maillet), jotka ohjaavat Cherno Alphaa; sekä japanilaiset Wei Tangin kolmoset (Charles, Lance ja Mark Luu), jotka ohjaavat kolmikätistä Crimson Typhoonia. Hanseneille on saatu luotua ihan toimivaa isä-poika-draamaa ja vaikka se jää hieman heppoiseksi, on se enemmän kuin mitä muilla piloteilla on tarjottavana. Kuitenkin venäläisten ja japanilaisten Jägerit kuvastavat erinomaisesti kyseisiä maita, sillä Cherno Alpha on suuri, mutta hieman kömpelön näköinen, aivan kuin se olisi tehty vuosia ennen muita, kun taas Crimson Typhoon tuntuu todella japanilaiselta, sillä se on roboteista pienimpänä nopein ja ketterin. Muistan kun Pacific Rim - Hyökkäys Maahan oli ilmestymässä ja internetissä julkaistiin paljon kuvia eri maiden Jäger-roboteista (Suomella ei tainnut olla omaa), joten minua harmittaa yhä, että leffassa Jägereitä on vain neljä.
     Elokuvassa nähdään myös Clifton Collins Jr. Tendona, joka on se tyyppi, joka istuu huipputeknologisen pöydän takana ja antaa ohjeita Jäger-piloteille; sekä Guillermo del Toron Hellboy-elokuvista (2004-2008) tuttu Ron Perlman mustan pörssin kauppias Hannibal Chauna.

Ottaen huomioon, että Pacific Rimin tarina on aika älyvapaa, kyseessä on yllättävän vakava elokuva. Leffa kertoo jättiroboteista, jotka vetävät jättihirviöitä turpaan, joten aluksi voisi kuvitella, että luvassa on vain todella vauhdikasta meininkiä, jonka aikana ahmii popcornia, samalla kun tuijottaa hurjia taisteluita. Valitettavasti heti alkupäässä voi huomata, ettei pöhkö elokuva osaa heittää vitsiä omalla kustannuksellaan. Mukaan on kyllä heitetty joitain aivan kamalia muka-hauskoja repliikkejä, jolloin filmiin on kai yritetty tuoda kasaritoimintahenkeä mukaan, mutta se aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Esimerkiksi yhden taistelun jälkeen Kaiju makaa kuolleena maassa, mutta silti sankarimme epäilevät sen olevan vielä elossa, joten yksi heistä tokaisee: "Tarkistetaan löytyykö pulssia." Sitten Jäger ampuu Kaijua isolla lasertykillään, jolloin Kaijun rintakehä räjähtää. "Ei pulssia". Surkein juttu koko leffassa... Ja kun elokuva on niin totinen, tutkijahahmot tuntuvat äärimmäisen irrallisilta, aivan kuin ne olisi ängetty mukaan leffaan, kun joku studiopomo sanoi, että elokuva tarvitsee lisää huumoria. Vitsejä ei ole saatu toimimaan leffassa lähes lainkaan, mikä on harmi, sillä niitä se todella tarvitsisi.

Toisaalta elokuva ei välttämättä kaipaisi huumoria, jos sen toimintakohtauksista otettaisiin kunnolla kaikki irti ja tekijät päästäisivät luovuutensa valloilleen. Harmillisesti erittäin usein tuntuu siltä, etteivät edes toimintaosuudet saavuta täyttä potentiaaliaan. Mukaan on lisätty joitain aivan mahtavia juttuja, kuten se että Gipsy Danger käyttää pitkulaista laivaa mailana, jota se läimii päin ilkikurisen Kaijun naamavärkkiä. Tällaisia hetkiä filmissä pitäisi olla enemmän, mutta valitettavasti toimintakohtaukset ovat paikoitellen jopa hieman pitkäveteisiä, mikä on todella outoa. Kun leffassa on jättiroboja ja jättimonstereita, senhän pitäisi olla toimintapuoleltaan parasta ikinä! Mutta ei. Yhden lyönnin valmisteluun tarvitaan noin kymmenen sekuntia aikaa, kun käsi aluksi taipuu hitaasti taaksepäin, sitten kyynärpäässä syttyvät raketit, jotka työntävät nyrkin kohti maalitaulua. Samalla tavalla myös lasertykit latautuvat todella hitaasti. Ei siis ihme, että Kaijut tuntuvat usein ylivoimaisilta. Sillä on kai tarkoitus luoda lisäjännitettä, mutta lähinnä katsoja vain pohtii, mikä tässä nyt kestää niin kauan. Oikeaa jännitettä syntyisi sillä, että välillä näkyisi tuhoa pakenevia ihmisiä, jolloin tulisi sellainen olo, että monien elämät ovat oikeasti vaakalaudalla. Elokuvassa on haluttu jostain syystä korostaa, ettei sivullisille käy oikeastaan mitään. Pääasiassa toimintakohtauksia on kuitenkin tylsä katsoa sen takia, että leffassa sataa lähes tauotta ja koko ajan on pimeää. Jägerit ja Kaijut hukkuvat täysin ruudun täyttävien pisaroiden taakse ja sulautuvat synkkiin taustoihin.

Sen lisäksi, että toimintakohtaukset eivät ole täysin sitä mitä toivoisi, niitä on yllättävän vähän. Pacific Rim - Hyökkäys Maahan keskittyy nimittäin paljon enemmän ihmisdraamaan ja siihen on lisätty useita sivujuonia, jotta hahmoille syntyisi persoonaa. Raleigh yrittää selvitä menneisyytensä traumasta. Samoin myös Mako. Tutkijat yrittävät kilpailla siitä, kumpi on oikeassa Kaijuista. Toinen tutkijoista lähtee etsimään vastauksia, mitä seurataan paljon. Hansenin isällä ja pojalla on vaikea suhde. Näitä seuratessaan katsoja yrittää pähkäillä syytä siihen, että Jägereitä tarvitaan ohjaamaan kaksi. Se olisi jo tarpeeksi riittävä selitys, että Jäger on ihan liian iso kone yhdelle ihmiselle, mutta mukaan on vielä lisätty koko sulautushömpötys. Pilottien täytyy olla yhteensopivia, mihin liittyy kokonainen ohjelma, jonka kautta he tuntevat toistensa ajatukset ja näkevät heidän muistonsa. Pacific Rim - Hyökkäys Maahan esittelee paljon kaikenlaista uutta ja pääasiassa mielenkiintoista, mitä luultavimmin pohjustaakseen mahdollista elokuvasarjaa, mutta valitettavasti se jättää kaiken hieman puolitiehen. Isä-poika-suhde jää liian pahasti taustalle, jotta siitä välittäisi lopussa. Makon lapsuutta ei avata tarpeeksi. Tutkijat ovat jokseenkin ärsyttäviä. Ja pahimpana kaikesta, Raleighia esittävällä Charlie Hunnamilla ei vain ole tarpeeksi karismaa, jotta hän saisi katsojat aidosti kiinnostumaan hahmostaan. Kyseessä on kyllä ihan viihdyttävä teos, mutta Pacific Rim - Hyökkäys Maahan on silti liian täynnä kaikenlaista, eikä se löydä tasapainoa vakavuutensa ja pöhköytensä välille.

Mielestäni Guillermo del Toro on erittäin hyvä ohjaaja. Hänen kolme edellistä elokuvaansa - Hellboy (2004), Pan's Labyrinth (El laberinto del fauno- 2005) ja Hellboy II: The Golden Army (2008) - ovat todella hyviä, Pan's Labyrinth on jopa aivan mahtava, joten ihmettelen suuresti, mitä tämän filmin kohdalla tapahtui. Del Toro on selvästi parhaimmillaan fantasiapuolella, joten ehkä hänen olisi pitänyt pysyä siellä ja jättää scifipuoli muille. Hän vaikuttaa selvästi fanittavan animea, sillä leffasta huokuu paljon animevaikutteita. Harmi vain, ettei niitä oikein pysty yhdistämään länsimaisiin elokuviin toimivasti. Del Toron ja Travis Beachamin käsikirjoitus jää hieman laimeaksi, ja siihen tarvitsisi selkeää lisäpotkua ja siitä pitäisi ottaa joitain turhuuksia pois. Viimeistään leikkauksessa leffaa olisi pitänyt tiivistää hieman. Pacific Rim - Hyökkäys Maahan on kuitenkin hyvin kuvattu, minkä lisäksi robottien ja Kaijujen suunnittelijat ovat tehneet loistotyötä. Ne ovat selvästi erilaisia toisistaan, mutta kuuluvat silti täysin samaan maailmaan. Visuaaliset efektit ovat tyylikkäät, vaikkakin paikoitellen kohtaukset näyttävät hieman liian digitaalisilta. Sitä, joka keksi lisätä mukaan jatkuvan sateen, pitäisi hieman läpsäistä, sillä se saa monet kohtaukset näyttämään rumilta. Äänimaailma on kuitenkin huikea ja säveltäjä Ramin Djawadi on tehnyt yllättävän kelpoa työtä musiikkien parissa. Etenkin leffan tunnusmusiikki on erinomainen ja kenties jopa liian hyvä itse elokuvalle.

Yhteenveto: Pacific Rim - Hyökkäys Maahan on ihan viihdyttävä tehosterymistely, joka ei kuitenkaan saavuta potentiaaliaan. Elokuvan idea on tosi pöhkö, mutta filmi ei harmillisesti osaa heittää vitsiä omalla kustannuksellaan. Suurempi harmi on, että mukaan lisätyt vitsit ovat aika kauheita ja väkisin väännettyjä. Myös muka-humoristiset tutkijahahmot tuntuvat siltä, että ne on väkisin lisätty tuomaan hieman iloa oudon vakavaan ja synkkään kokonaisuuteen. Kaikkein suurin harmi on kuitenkin se, että jättirobottien ja suurhirviöiden väliset taistot ovat yllättävän pitkäveteisiä, mikä laskee leffan viihdearvoa. Elokuva keskittyy enemmän draamapuoleensa, mikä ei ole lainkaan sitä, mitä ihmiset haluavat nähdä leffassa, joka sisältää isoja roboja ja isoja monstereita. Draamapuoli voisi olla toimiva, mutta sitä on ihan liikaa, kuten on myös erilaisia juonikuvioita, joita ei pystytä viemään loppuun asti. Tehosteet eivät valitettavasti ole parhaasta päästä ja jotkut kohtaukset näyttävät hieman liian digitaalisilta. Jatkuva sade saa useat kuvat näyttämään rumilta, mikä vähentää viihdearvoa entisestään. Idris Elba on mahtava roolissaan, mutta muuten näyttelijät jättävät hieman kylmäksi - etenkin Charlie Hunnam, joka ei sovi pääosaan lähes ollenkaan. Säveltäjä Djawadi on sentään tehnyt loistotyötä musiikkien kanssa! Ihmettelen silti suuresti, mitä Guillermo del Torolle tapahtui tätä ohjatessaan. Ei Pacific Rim - Hyökkäys Maahan huono ole, ehei, mutta tiedän del Toron pystyvän parempaankin. Jos jättirobot ja -hirviöt ovat juttunne, niin kannattaa tämä vilkaista. Animefanit tunnistavat paljon vaikutteita, minkä lisäksi uskon, että leffan kohderyhmä, eli esiteinipojat voivat suorastaan rakastua tähän teokseen, vaikka he saattavat myös pettyä siihen, kuinka vähän turpaanvetoa se oikeasti sisältää. Elokuvan lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.knowyourmeme.com
Pacific Rim, 2013, Warner Bros. Pictures, Legendary Entertainment, Double Dare You