Arvostelu: Pacific Rim - Kapina (Pacific Rim: Uprising - 2018)

PACIFIC RIM - KAPINA

PACIFIC RIM: UPRISING

Ohjaus: Steven S. DeKnight
Pääosissa: John Boyega, Cailee Spaeny, Scott Eastwood, Burn Gorman, Charlie Day, Jing Tian, Adria Arjona, Ivanna Sakhno ja Rinko Kikuchi
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 12

Guillermo del Toron scifitoimintateos Pacific Rim - Hyökkäys Maahan (Pacific Rim - 2013) oli pidetty menestys, joten tietty sille päätettiin tehdä jatkoa. Vuonna 2014 Del Toro ilmoitti ohjaavansa toisen osan ja sen kuvausten oli tarkoitus alkaa syksyllä 2015, mutta kun Universal Pictures ja Legendary Entertainment tulivat riitoihin keskenään, leffan tuotanto pysäytettiin ja Del Toro poistui ohjaajan hommista tehdäkseen The Shape of Waterin (2017). Alkuvuodesta 2016 yhtiöt olivat tehneet sopimuksen ja filmin työstäminen jatkui uusien tekijöiden kanssa. Kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2016 ja nyt Pacific Rim: Kapina on vihdoin saanut ensi-iltansa. Ja itseäni ei oikeastaan kiinnosta. Omasta mielestäni Pacific Rim on kenties heikoin Del Toro -leffa, minkä olen nähnyt. Vaikka se on ihan kiva, tuntui se saaneen tarinansa päätökseen tarpeeksi hyvin, jottei jatkoa tarvitsisi. Ja nyt kun jatkoa on tullut, eikä siinä ole mukana Del Toroa eikä lähes ketään alkuperäisen elokuvan näyttelijöistä, en uskonut filmin olevan kovin hyvä. Trailerit näyttivät mielestäni ihan viihdyttäviltä, mutta niitä katsoessani en voinut olla miettimättä, että on suuri mahdollisuus siihen, ettei tämä leffa toimi. Meninkin hyvin varautuneena katsomaan leffan ja pahimmat pelkoni kävivät toteen. Kyseessä on myötähäpeällisen typerä ja huono tekele.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Pacific Rim - Hyökkäys Maahan!

Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Kaiju-hirviöt saatiin pysäytettyä, auktoriteettiongelmainen Jake ja nuori Amara värvätään Jäger-robottipiloteiksi - eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä hirviöt ovat tekemässä paluuta...

Edellisen osan päätähti Charlie Hunnam oli kiireinen King Arthur: Legend of the Swordin (2017) kuvauksissa, joten hänen hahmonsa on kirjoitettu ulos tarinasta ja uutena sankarina nähdään uusista Star Wars -leffoista tutun John Boyegan esittämä Jake. Tavallaan ratkaisu ei haittaa itseäni, sillä Boyega on mielestäni parempi näyttelijä kuin Hunnam, minkä lisäksi hahmo on kirjoitettu mukaan oivallisella tavalla. Jake on kapinahenkinen heppu, joka tekisi mieluummin mitä ikinä huvittaa kuin tottelisi sääntöjä ja ohjaisi jättimäistä taistelurobottia. Hänen matkansa urheaksi sankariksi on siis kiinnostava, vaikkakin hieman liian kiirehtivä.
     Jakea kiinnostavampi hahmo on nuori tyttö Amara, jota esittää uusi tulokas Cailee Spaeny. Debyyttiroolinsa tekevä Spaeny yllättää positiivisesti ja tekee kenties koko leffan parhaan roolisuorituksen (mikä ei tosin vaadi paljoa). Hänen hahmonsa on uhmakas ja jääräpäinen, muttei muutu koskaan ärsyttäväksi. Amara on kekseliäs ja taitava - jopa niinkin taitava, että hän on kyennyt rakentamaan oman mini-Jägerinsä, Scrapperin. Spaenyn ja Boyegan välinen kaverikemia toimii, jolloin Jaken ja Amaran kahdenkeskeiset kohtaukset ovat filmin parasta antia.
     Jostain syystä tekijät ovat pitäneet fiksuna ratkaisuna, että ainoat edellisestä osasta tutut hahmot, jotka tekevät paluun, ovat ne ärsyttävimmät, eli tutkijat Geiszler (Charlie Day) ja Gottlieb (Burn Gorman). Edellinen naissankari Mako Morikin (Rinko Kikuchi) tosin nähdään uudelleen, mutta hänen roolinsa on niin mitättömän pieni, ettei häntä oikeastaan voi laskea. Tohtori Gottliebista on onneksi älytty tehdä hieman hillitympi tapaus, vaikka Gorman päätyykin välillä näyttämään tuttuja karikatyyrimäisiä puoliaan. Tohtori Geiszlerin kanssa on kuitenkin tehty niin hölmöjä ratkaisuja, että katsojaa oikein hävettää. Dayn roolisuoritus on niin nolo, että katsojana ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa?
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Jäger-pilotti Lambert (tylsän kehno Scott Eastwood), omia Jäger-robottejaan rakentava Shao (Jing Tian), kolmiodraamaa välillä luova mutta usein täysin unohdettava Jules (Adria Arjona), sekä tympeä Jäger-kadetti Viktoria (Ivanna Sakhno), jolle on luotu outoa draamailua Amaran kanssa.

Alkuperäisen Pacific Rimin idea oli todella hölmö: suuret robotit taistelivat suuria hirviöitä vastaan. Idea oli kuitenkin toteutettu ihan liian vakavasti, jolloin se ei löytänyt tasapainoa sille, onko se vain hölmöä viihdettä vai syvällisempää draamaa. Pacific Rim - Kapina unohtaa syvällisyydet ja turhan vakavuuden, ja pistää vain haisemaan kaikella hölmöydellään. Valitettavasti lopputuloksena ei silti ole sellainen älyvapaa popcornviihdeteos, joka lämmittelisi tulevaa elokuvakesää. Kyseessä on selkeästi edeltäjäänsä kehnosti leffa, vaikka joitain parannuksia tästä kuitenkin löytyy. Mielestäni isot taistelukohtaukset olivat paljon paremmin toteutettuja ja viihdyttävämpiä kuin viime filmissä. Tällä kertaa Jägerit eivät tee kaikkea käsittämättömän hitaasti, vaan niistä löytyy nopeutta ja ketteryyttä. Toimintakohtauksia ei myöskään häiritse jatkuva sade ja synkkyys, mitkä ärsyttivät paljon edellisessä osassa. Onkin siis harmi, että ensimmäisen Kaijun ilmestymistä täytyy odotella jopa tunti ja kymmenen minuuttia. Viimeinen puolituntinen on aika lailla pelkkää mätkintää ja tuhoa, mutta sitä edeltävä aika käytetään hahmojen esittelyyn ja heidän välisten suhteiden muodostamiseen, sekä pitkään pohjustukseen. Ei siinä mitään, jos hahmoista olisi tehty kiinnostavia. Vain Jaken ja Amaran väleistä on saatu aikaiseksi jotain, mutta heidätkin pidetään liian usein erossa toisistaan.

Minulla ei ole mitään niitä elokuvia vastaan, jotka on tehty täysin viihteellisessä tarkoituksessa. Minun mielestäni esimerkiksi Transformers (2007) on todella hyvä filmi, vaikka se onkin erittäin hölmö. Pidän myös todella paljon Transformers: Kuun pimeästä puolesta (Transformers: Dark of the Moon - 2011), vaikka se on vielä hölmömpi. Siitä kuitenkin löytyy tiettyä tunnetta, mikä tästä puuttuu kokonaan. Tämä ei myöskään ole yhtään niin cool kuin se elokuva. Läpi Pacific Rim - Kapinan en voinut edes käsittää, kuinka typerä ja urpo tekele se on. Usein se on jopa todella laiska, minkä takia onkin ihme, etteivät tekijät päättäneet pistää Kaijuja peliin jo aiemmin. Siistien taisteluiden sijaan joutuu kuuntelemaan sitä, kuinka Jake kehuu vähän väliä omaa ulkonäköään. Jos se oli vitsi, niin se meni kyllä koko yleisöltä ohi. Hän myös kehuu Lambert-pilotin ulkonäköä, mikä on outoa. Ei siinä mitään, jos heidän välille olisi luotu pientä homoromanssia, muttei filmillä tietenkään ole munaa tehdä niin, etenkään kun se on pääasiassa suunnattu Kiinan markkinoille, missä homoutta ei vieläkään katsota hyvällä. Kiinan ansiosta edellinen Pacific Rim muodostui hitiksi, joten jatko-osahan tietty tapahtuu pääasiassa siellä ja Japanissa. Komediaa on myös yritetty vääntää pikkutuhmilla repliikeillä, joissa viitataan, että mitä isompi peni... eikun Jäger, sen parempi. Kaikkein myötähäpeällisin hetki on kuitenkin, kun Jägerit lähtevät taisteluun ja yksi hahmoista pistää tsemppimusiikiksi "Trolololo"-biisin, koska miksipä ei?

Loppujen lopuksi Pacific Rim - Kapina on huono elokuva. Vaikka viimeinen puolituntinen on viihdyttävää mäiskettä, ei se pelasta leffaa tarpeeksi, jotta se olisi ihan ok tai edes heikko. Taistelu myös muuttuu jopa liian pitkäksi, jolloin se alkaa toistaa itseään, eikä loppuratkaisu enää kiinnosta. Jossain kohtaa aloin vain miettimään, että kylläpäs sankarit rohkeasti romuttavat kaupunkia, vaikkei heillä voi olla täyttä varmuutta, että pilvenpiirtäjät olisivat tyhjiä ihmisistä. Leffassa kuolee tuhansia, mutta se ei uskalla ollenkaan tuoda tällaista dramaattisuutta esille, eikä se pistä hahmoja miettimään tekojensa seurauksia tai moraalisia puolia. Käsikirjoittajanelikko Emily Carmichael, Kira Snyder, T. S. Nowlin ja Steven S. DeKnight ovat tehneet kehnoa ja todella laiskaa työtä tarinan kanssa. Repliikit ovat usein huonoja tai myötähäpeällisiä. Edellisen osan tapahtumat kiireesti kertaava kertojaääni tuntuu kuin jostain televisiosarjasta repäistyltä. Leffa voisikin alkaa sanoilla "viime Pacific Rim -jaksossa tapahtunutta..." Tämä ei toisaalta tule ihmeenä, sillä DeKnight on tätä ennen ohjannut televisiosarjoja. Vaikka hänen työstämä Daredevil-sarjansa (2015-) onkin huikea, ei hänestä löydy ainesta ison tehosteleffan tekijäksi. DeKnightilla ei ole samanlaista visiota kuin edeltäjällään Guillermo del Torolla, eikä myöskään Transformers-ohjaaja Michael Bayn oikeaa henkeä.

Tekninen toteutus on sentään onnistunutta, vaikka leikkaus onkin toimintakohtauksissa usein liian nopeatempoista, eivätkä jotkut kohtaukset täysin yhdisty toisiinsa. Leffa on kuitenkin kuvattu hyvin, minkä lisäksi sen puvustus, maskeeraus ja lavastus ovat tyylikkäitä. Valaisussa filmistä on onneksi tehty kirkkaampi kuin edeltäjästään. Äänimaailma on upea ja visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa näyttävät. Uusi säveltäjä Lorne Balfe ei ole kuitenkaan saanut aikaiseksi yhtä toimivaa musiikkia kuin edellisen osan säveltänyt Ramin Djawadi. Djawadin säveltämä tunnusmusiikki kuullaan tietty tässäkin ja se on edelleen rautainen.

Yhteenveto: Pacific Rim - Kapina on huono elokuva, joka heittää kaikki syvällisyydet hukkaan ja pistää vain haisemaan typeryydellään. Leffa on täynnä yhä vain hölmömpiä hetkiä, repliikkejä ja juonenkäänteitä, mutta se ei löydä niistä tarpeeksi viihdearvoa, jotta elokuvan katselusta voisi nauttia. Filmin ensimmäinen tunti ja vähän päälle käytetään kehnosti huonojen vitsien heittelyyn ja hahmojen esittelyyn, joista katsojana ei kuitenkaan ikinä välitä. John Boyegan ja Cailee Spaenyn esittämien hahmojen väleistä on saatu aikaiseksi jotain, mutta sitäkään ei jakseta viedä kunnolla loppuun. Vasta viimeisten kolmen vartin aikana leffa lähtee oikeasti käyntiin ja sitten se onkin pelkkää aivotonta mäiskettä robottien ja hirviöiden välillä. Kuoleeko taistelun tuoksinnassa tuhansia ihmisiä? Varmasti, mutta ketään ei näytä kiinnostavan. Onneksi koko leffan ajan ei kuitenkaan vain sada masentavasti, vaan se on kirkas ja siinä mielessä sitä on jokseenkin miellyttävä tuijottaa. Pacific Rim - Kapina on tehty vain ja ainoastaan yläasteikäisille lapsille, jotka haluavat katsoa, kun tapahtuu hirveästi kaikkea, millä ei loppujen lopuksi ole yhtään mitään merkitystä. Suosittelen kuitenkin säästämään viikkorahanne ensi kuulle, kun Avengers: Infinity War (2018) vihdoin ilmestyy. Toivon, että Pacific Rim - Kapina floppaa, jotta sen lupailemaa vielä hölmömpää jatko-osaa ei koskaan nähdä. Ja ai niin, jos teistä tuntuu lopuksi siltä, että elokuva tuntui oudon tutulta, olette varmaan nähneet Independence Day: Uuden uhkan (Independence Day: Resurgence - 2016).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
Pacific Rim: Uprising, 2018, Universal Pictures, Twisted Media, Perfect World Pictures, Legendary Entertainment, Double Negative, Double Dare You

Arvostelu: Kong: Pääkallosaari (Kong: Skull Island - 2017)

KONG: PÄÄKALLOSAARI

KONG: SKULL ISLAND

Ohjaus: Jordan Vogt-Roberts
Pääosissa: Tom Hiddleston, Samuel L. Jackson, Brie Larson, John Goodman, John C. Reilly, Corey Hawkins, Toby Kebbell, Tian Jing ja John Ortiz
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: 12

Vuoden 1933 King Kong oli yksi hirviögenren aloittajista. Sen jälkeen elokuvissa on nähty monenlaisia jättihirviöitä - toisena tunnettuna esimerkkinä Godzilla. Elokuvasta on tehty kaksi uusintaversiota vuosina 1976 ja 2005. Kun kuulin joskus muutama vuosi sitten, että hahmosta tehtäisiin taas elokuva, mietin ensimmäisenä, että nytkö jo? Peter Jacksonin ohjaamasta King Kongista (2005) oli kulunut vasta kymmenen vuotta. Aloin ymmärtämään leffan tarkoitusta, kun kerrottiin, että kyseessä on jonkinlainen syntytarina Kongille. Alunperin leffa kulki pelkällä nimellä "Pääkallosaari", mutta lopulta mukaan lisättiin sana "Kong". Pari vuotta sitten ilmoitettiin, että tämä Kong-leffa kuuluisi samaan sarjaan vuoden 2014 Godzilla-elokuvan kanssa ja että lähivuosina ilmestyisi elokuva, jossa Kong ja Godzilla mätkisivät toisiaan turpaan. Hieman naureskelin, että miten ihmeessä hieman yli kymmenmetrinen gorilla voisi tapella pilvenpiirtäjän kokoista Godzillaa vastaan, kunnes ensimmäinen trailer Kong: Pääkallosaaresta julkaistiin ja paljastui, että Kong olisi myös todella jättimäinen. Tavallaan odotin leffaa, sillä pidän tehostemekastuksista ja isot hirviöt ovat yleensä pelkkää plussaa. Kuitenkin mitä enemmän trailereita julkaistiin, sitä enemmän mielenkiintoni väheni, sillä trailerit näyttivät mielestäni huonoilta. En oikein tiennyt, mitä leffalta pitäisi odottaa, kun menin katsomaan sen. Toivoin vain, että se olisi tarpeeksi viihdyttävä, jotta sen jaksaa katsoa loppuun asti.

Tutkijoista ja sotilaista koostuva ryhmä lähtee tutkimaan aiemmin tuntematonta saarta. Siellä he kohtaavat jättimäisen gorillan nimeltä Kong, joka tuhoaa heidän kulkuvälineensä, jolloin he jäävät jumiin saarelle. Pian he ymmärtävät, ettei Kong ole heidän ainoa - eikä pahin - huolenaiheensa saarella...

Ryhmän perustaa John Goodmanin näyttelemä Bill Randa, joka työskentelee Monarch-yhtiölle. Randa on tutkinut hirviöitä koko elämänsä, mutta kukaan ei tunnu uskovan häntä. Hän uskoo, että löytäessään Pääkallosaaren, hän voisi näyttää maailmalle olleensa oikeassa. Randa tuntuu elokuvan alkupuolella olevan enemmän keskiössä, mutta alkaa pikku hiljaa jäämään taka-alalle. Häntä kiinnostaa lähinnä oma maineensa kuin muiden ryhmän jäsenten kohtalo saarella. Goodman on tuttuun tapaansa hyvä ja välillä hahmosta tulee mieleen alkuperäisen sekä Peter Jacksonin King Kongin Carl Denham -hahmo. Randan työparina nähdään geologi Brooks, jota kiehtoo Pääkallosaaren maaperä. Brooksina nähdään Corey Hawkins.
     Sotilaita johtaa Samuel L. Jacksonin esittämä eversti Packard. Hän selvästi välittää ryhmänsä jäsenistä ja Kongin tappaessa useat heistä, Packard päättää tappaa Kongin kostoksi. Hyvin varhaisessa vaiheessa tajuaa, että Packard tulee olemaan leffan "ihmispahis" ja hän muuttuu hieman ärsyttäväksi. Jackson ei ole ollut viime vuosina parhaimmillaan, eikä tässäkään ole erityisen vakuuttava, vaikka onkin ihan hyvä.
     Elokuvan päähahmo on kuitenkin Thorista (2011) tutun Tom "Loki" Hiddlestonin näyttelemä jäljittäjä Conrad. En ole aiemmin erityisemmin välittänyt Hiddlestonista ja minusta on tuntunut, että monet fanittavat häntä ulkonäön, eikä näyttelijänlahjojen takia. Tässä Hiddleston kuitenkin osoittaa, että on kelpo heppu pääosaan. Conrad on aikoinaan toiminut Yhdysvaltain armeijan palveluksessa, mutta jätti ne päivät taakseen ja tekee jäljityshommia rahasta. Hän tietää paljon tuntemattomista viidakoista, mutta Pääkallosaaren vaarat ovat jotain, mitä hän ei olisi voinut kuvitellakaan. Conrad pyrkii kuitenkin kaiken aikaa pitämään ryhmän jäsenet turvassa.

Roomista (2015) parhaan naispääosan Oscar-palkinnon vienyt Brie Larson esittää valokuvaaja Mason Weaveria, joka tuntuu olevan mukana vain, koska nainen on tärkeä osa "King Kong" -tarinaa. Tässä ei kuitenkaan erityisen paljon luoda suhdetta naisen ja Kongin välille, vaikka Mason selkeästi tuleekin paremmin juttuun gorillan kanssa kuin muut. Masonin naisellisuutta korostetaan sillä, että hän haluaa huolehtia saaren eläimistä, mieshahmojen tappaessa lähes kaikki, mitä vastaan tulee. Larson on mainio roolissaan, vaikka välillä tuntuukin oudolta, että hän on ryhmän mukana, muiden kantaessa aseita ja hänen pidellessä kameraa.
     John C. Reilly näyttelee Hank Marlowia, joka päätyi saarelle toisen maailmansodan aikoihin ja on ollut siellä jumissa kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Ennakkoon hieman mietin, miten komedianäyttelijä Reilly toimisi tässä, mutta olin lopulta huojentunut, sillä hänen suorituksensa olikin toimiva. Hän on selvästi hahmoista hauskin, vaikka jotkut vitsit ovatkin kehnoja. Hank on ystävystynyt saaren alkuasukkaiden kanssa (jotka eivät ole tässä kovin uhkaavia, kuten muissa King Kongeissa) ja tietää paljon Pääkallosaaren meiningistä.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Tian Jingin näyttelemä biologi San, John Ortizin esittämä ärsyttävä Nieves, Toby Kebbellin näyttelemä majuri Chapman, sekä muita sotilaita, joille on luotu hieman persoonallisuutta, mutta katsojana arvaa, että he ovat mukana vain pakollisiksi uhreiksi.
     Itse Kong on tosiaan todella valtava. Gorilla on paljon ihmismäisempi kuin aiemmin nähtynä ja hän käveleekin lihaksia pullistellen takajaloillaan eteenpäin. Pakko se on kyllä myöntää, että Kong on aikamoinen äijä tässä. Hän vetää tyylikkäästi saaren muita mörköjä turpaan ja karjuu mahtipontisesti. Kong on saaren asukkaiden jumala, joka ei pidä siitä, että hänen kimppuunsa hyökätään. Hän ei siis tapa ihmisiä, jos ne eivät vaikuta uhalta. Välillä Kongin koko tuntuu hieman vaihtelevan, muttei erityisen häiritsevästi. Hahmo on toteutettu motion capture -tekniikalla, jossa näyttelijä esittää Kongin liikkeet ja niiden perusteella viimeistelty hahmo luodaan digitaalisesti. Kongin esittäjinä toimivat Terry Notary ja Toby Kebbell.

Elokuva alkaa vuodesta 1944, kun Hank Marlow putoaa laskuvarjolla saarelle. Paikalle saapuu myös japanilaissotilas ja kaksikko käy taisteluun, kunnes Kong saapuu paikalle murisemaan dramaattisesti. Olin yllättynyt, että Kong näytetään jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, mutta toisaalta taas ihan hyvä, ettei leffa käytä turhaa aikaa piilotellakseen hahmoa, sillä mainoksissa on jo päässyt näkemään hänet. Tästä tarina hyppää vuosia eteenpäin hetkeen, kun Vietnamin sota päättyy. Randa kokee, että silloin on ryhmän viimeinen hetki päästä tutkimaan Pääkallosaarta. Ensimmäinen puolituntinen käytetään ryhmän kasaamiseen ja henkilöiden esittelyyn. Ei aikaakaan, kun hahmot ovat jo perillä saarella ja alkaa tapahtua. Kong hyökkää helikoptereiden kimppuun ja ryhmän jäsenet putoavat ryminällä eri puolille viidakkoa. Heidän täytyy löytää toisensa ja päästä nopeasti sovittuun kohtaamispaikkaan, josta heidät tultaisiin hakemaan. Jos he myöhästyvät, he joutuvat jäämään saarelle.

Kong: Pääkallosaaren tarina poikkeaa monilta osin alkuperäisestä tarinasta, vaikka tuttuja kohtia on siellä täällä. Saarelle ei mennä kuvaamaan elokuvaa, vaan etsimään monstereita. Monarch-yhtiö, jossa Bill Randa työskentelee, on sama, joka tutki Godzillassa leffan nimikkohahmoa. Leffassa muutamaan otteeseen annetaan vihjeitä muihin hirviöihin, joihin Godzillakin kuuluu, muttei onneksi liikaa, jolloin elokuva voi keskittyä omaan tarinaansa. Voin todeta olevani huojentunut, sillä Kong: Pääkallosaari on parempi kuin odotin - muttei se kuitenkaan kovin hyvä ole. Elokuva on lähinnä todella viihdyttävä. Aika tuntuu kuluvan nopeasti elokuvaa katsoessa. Esittelyt tuntuvat aina menevän nopeasti elokuvissa, sillä hahmoihin on mielenkiintoista tutustua. Sitten ollaankin jo määränpäässä ja toiminta lähtee käyntiin. Toimintaosioita ja jännittäviä hetkiä tulee vähän väliä, ryhmän kohdatessa jättimäisiä lukkeja, suuria mustekaloja, kummallisia puusirkkoja ja kaikkein pahimpana "kalloryömijöitä", jotka ovat Kongin arkkivihollisia saarella. Niistä suurin on aikoinaan tappanut Kongin perheen, jolloin Kong on jäänyt yksin suojelemaan saarta. Kong koituukin ihmisten hyödyksi, ja Conrad ja Mason ymmärtävät hänen olevan hyvisten puolella, mutta valitettavasti eversti Packard on päättänyt tappaa jättigorillan. Aikomuksena ei siis ole tällä kertaa viedä Kongia nähtävyydeksi New Yorkiin, vaan koko otuksen räjäyttäminen taivaan tuuliin.

Kalloryömijät tuntuivat trailereissa todella ylimääräisiltä möröiltä ja pelkäsin, että elokuvassa käy samoin kuin Godzillassa, jolloin päähirviö jää vastushirviöiden jalkoihin ruutuajassa. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt ja Kong pääsee olemaan paljon esillä leffassa ja kalloryömijät olivatkin toimiva lisäys. Kongin taistelut hirviöitä vastaan ovat näyttäviä ja sellaista hauskuutta onkin parasta katsella valkokankaalta. Samalla on myös jännittävää seurata, kun ihmishahmot juoksevat pakoon ja joutuvat väistelemään, etteivät jää megamonstereiden jalkojen alle. Jännitys pysyy mainiosti leffan läpi, vaikka monet kohdat voi arvata etukäteen. Huumoria on myös mukana, pääasiassa Hankin kautta. Elokuva ei todellakaan käy tylsäksi kertaakaan ja menee hyvällä temmolla eteenpäin. Valitettavasti se ei kuitenkaan riitä pelastamaan lopputulosta. Useat kohdat ovat naurettavan kökköjä ja monet jutut täysin älyvapaita. Välillä elokuva ottaa itsensä haudanvakavasti ja välillä taas pilkkaa koko hirviögenreä. Elokuva on todella yksinkertainen, sillä siinä vain mennään paikasta A paikkaan B ja välillä tulee jokin mörökölli vastaan, minkä kanssa pitää hetken aikaa taistella. Ei siinä sinänsä mitään, sillä lopputulos viihdyttää. Kovin syvällistä teosta ei kannata missään nimessä odottaa, eikä ihmishahmoilla ole loppujen lopuksi erityisemmin mitään väliä. Leffan jälkeen ei ketään muista nimeltä ja ainoa, mikä päässä pyörii, ovat Kongin siistit kohtaukset. Elokuvan loppuun on tietenkin säästetty kaikkein vaikein vastus, joka ei kuitenkaan erityisemmin vakuuta. Taistelun jälkeen elokuva loppuu melkein kuin seinään ja lopputekstit alkavat rullata mahtipontisen musiikin säestämänä.

Elokuvan on ohjannut Jordan Vogt-Roberts, joka on aiemmin tehnyt pääasiassa televisiotuotantoja. Hänellä näyttäisi olevan silmää massiivisille efektiseikkailuille, joten voi olla, että hänet tullaan näkemään sarjassa myöhemminkin. Toisaalta tuntuu myös siltä, että tuotantoyhtiöt palkkasivat ohjaajaksi jonkun mahdollisimman tuntemattomamman tyypin säästääkseen kuluissa. Kong: Pääkallosaari on kuvattu ihan hyvin, mutta jotkut kuvat heiluvat hieman liikaa. Laajat kuvat saaresta ovat tyylikkäitä, mutta uskoisin, että ne ovat lähinnä tietokoneella toteutettuja. Elokuvassa on todella paljon hidastuksia, jopa naurettavuuteen asti. Leikkaus on sujuvaa ja välillä hieman ennalta-arvattavaa. Muutamissa kohdissa arvasin, että seuraavaksi leikataan kuvaan Kongista tekemässä jotain jännää. Visuaaliset tehosteet ovat erinomaisesti toteutettuja. Kong näyttää todella upealta, kuten myös maisemat ja muut hirviöt. Äänitehosteilla on tuotu hienoa lisäystä ja etenkin Kongin karjaisut ovat erittäin mainioita. Värimäärittelyssä kuvaa on välillä muokattu liian punertavaksi tai oranssiksi. Tällä on haettu leffaan helvettiteemaa, mutta lähinnä se tuntuu vain oudolta säätämiseltä. Musiikista vastaa Henry Jackman, joka on tehnyt hyvää työtä mahtipontisten sävellysten kanssa. Leffassa kuullaan myös tuttuja kappaleita, kuten Black Sabbathin "Paranoid".

Yhteenveto: Kong: Pääkallosaari ei viihdyttävyydestään huolimatta ole kovin kummoinen teos. Se on yksinkertainen ja siinä on useita hölmöjä osioita. Onneksi mukana on kuitenkin paljon hyvää, jolloin leffa on loppujen lopuksi ihan toimiva. Kong on selvästi paras hahmo ja häntä on sopiva määrä leffassa. Muut hirviöt ovat ihan toimivia, mutta monet niistä esiintyvät vain parin minuutin ajan. Pääihmishahmot ovat toimivia, mutta useat sotilaat tuntuvat siltä, että heidän ainoa tarkoituksensa on kuolla saarella (ja niin myös käykin). Huumoria on mukana ihan menevästi. Toimintaa on paljon ja elokuva tuntuu kulkevan nopeasti eteenpäin. Leffassa hieman annetaan vihjeitä tulevia leffoja varten ja minun puolestani niitä pätkiä voi tullakin. Tällaiset ovat kelpoa aivot-narikkaan-toimintaviihdettä, jonka aikana voi tunkea suuhunsa niin paljon popcornia kuin vain voi. Elokuva tulee varmasti jäämään useiden muiden tehoste-elokuvien jalkoihin tältä vuodelta, mutta se ei kuitenkaan päädy huonoimpien leffojen listalle. Jos haluat nähdä kun jättimäinen gorilla mätkii muita suurikokoisia hirviöitä pataan, niin käy ihmeessä katsomassa Kong: Pääkallosaari. Alkuvuodesta ei ole kovin montaa tehosteleffaa vielä ilmestynyt, joten tämä onkin oiva kohde sijoittaa rahat, jos haluaa päästä näkemään kaikkea tosi näyttävää ja eeppistä valkokankaalla. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt pätkä, joka pohjustaa tulevaa Godzilla vs. Kong -leffaa (2020), sekä Godzillan jatko-osaa Godzilla: King of the Monsters (2019). Siinä myös viitataan, että hirviöelokuvia on suunnitteilla paljon. Ottaen huomioon, että mielestäni sekä Kong että Godzilla ovat olleet upeita hahmoja, en tiedä, kumpaa kannustaisin tulevassa Godzilla vs. Kongissa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Kong: Skull Island, 2017, Warner Bros. Pictures, Legendary Entertainment

Arvostelu: The Great Wall (2016)

THE GREAT WALL (2016)

Ohjaus: Zhang Yimou
Pääosissa: Matt Damon, Tian Jing, Pedro Pascal, Willem Dafoe ja Andy Lau
Genre: fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun kuulin The Great Wallista, en ollut erityisemmin kiinnostunut. Matt Damon ei kuulu suosikkinäyttelijöihini, eikä idea taistelusta Kiinan muurilla oikein innostanut. Luin myös, että kyseessä olisi todella huono elokuva, joten odotukseni eivät todellakaan olleet korkealla. Vähäinenkin mielenkiinto katosi, kun näin elokuvan trailerin Rogue One: A Star Wars Storyn (2016) ensi-illassa. En ollut tietoinen, että kyseessä olisi jokin hirviöpätkä ja koko leffa näytti todella kehnolta. Päätin kuitenkin mennä katsomaan elokuvan, toivoen, ettei kyseessä olisi mitään kauheaa ripulia. Yllättävää kyllä, loppujen lopuksi päänsärky yhdistettynä 3D-kuvaan ei erityisemmin haitannut kokemustani, sillä vaikka elokuva on huono, se on kuitenkin aika viihdyttävää huttua.

Ruudinvarastusreissulla Kiinassa oleva kaksikko joutuu keskelle kiinalaisten ja taotie-hirviöiden välistä pitkään kestänyttä sotaa.

En tiedä, miten Matt Damon on saatu elokuvaan mukaan. Suostuiko hän rahan takia, vai uskoiko hän oikeasti tähän projektiin? Joka tapauksessa hänet nähdään pääroolissa Williamina, joka haluaa löytää paljon puhutun ruutiaseen Kiinasta. Elokuvan aikana hahmo muuttuu ryöstelijästä sankariksi erittäin nopeasti ja hän osaakin hienoja taistelutaitoja, vaikka vaikuttaakin vain tavalliselta tallustajalta. Damon suoriutuu osastaan ihan hyvin ja useaan otteeseen hänen kasvoiltaan näkee, kuinka Damon tietää olevansa mukana todella hölmössä leffassa.
     Pedro Pascal esittää Williamin toveria nimeltä Tovar, joka ei ole yhtä sankarillinen tapaus kuin William. Tovar vähät välittää kiinalaisista ja heidän hirviöongelmastaan, ja hänellä pysyykin vain ruuti mielessä koko elokuvan ajan. Tovarin hahmo ei oikeastaan syvenny ollenkaan, eikä Pascalin suoritus ole kovin erikoinen.
     Tian Jing näyttelee komentaja Linia, joka osaa puhua sujuvaa englantia, toisin kuin suurin osa elokuvan kiinalaisista. Komentaja Lin on aika kova mimmi ja listiikin taotie-hirviöitä noin vain. Williamin ja Linin kemia toimii, ja Jingin suoritus on hyvä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Willem Dafoe Ballardina, jota pidetään vankina, sillä hänkin saapui Kiinaan ruudinvarastusaikeissa, sekä Andy Lau kiinalaisarmeijan strategi Wangina. Vaikea sanoa, miksi Dafoe lähti mukaan, sillä häntä ei tunnu kiinnostavan koko homma yhtään.

Elokuvan alussa selitetään, että tarina perustuu yhteen Kiinan muurin myyttiin. Myytin mukaan Kiinan muuri rakennettiin suojaamaan maailmaa taotie-nimisiltä vihreiltä hirviöiltä, jotka syövät ihmisiä. Tarina kuulostaa aika älyvapaalta ja sitä on myös elokuvakin. The Great Wall ei ota itseään tosissaan, vaan kulkee suoraviivaisesti eteenpäin sillä idealla, että Matt Damon ja joukko kiinalaisia taistelee digihirviöarmeijaa vastaan. Mutta noh, juttu toimii! ...ja ei toimi. Pakkohan se on myöntää, ettei kyseessä ole hyvä elokuva. Useaan otteeseen katsoja voi miettiä elokuvan aikana poistumista teatterista, eikä tästä todellakaan kannata maksaa senttiäkään. Useat eivät luultavasti kykene nauttimaan leffan hölmöydestä, mutta jotkut voivat jopa rakastaa sitä. Omasta mielestäni elokuvan typerät jutut ovat syy, miksi tämän jaksaa katsoa.

The Great Wall on niin kuin hyvää paskaa. Se on huono elokuva, mutta siinä on silti jotain, miksi siitä voi jollain kierolla tavalla jopa nauttia. Vaikea sanoa, kuinka totisina tätä on tehty, mutta totisena sitä ei kannata katsoa. Elokuva kannattaa katsoa aivot nollatilassa, sillä liiallinen ajattelu pilaa nautinnon. Jos elokuvista kaipaa aina laatua, eikä harmitonta viihdettä kykene katsomaan, jätä The Great Wall väliin! Luultavasti vain menetät uskosi ihmiskuntaan ja elokuvataiteeseen tämän jälkeen. Jos taas innostut aivottomasta hömpästä, niin kannattaahan tämä vilkaista. Hyvät naurut siitä välillä saa, vaikkei vitsit ole hauskoja. Mukaan on keksitty yhä vain tyhmempiä ja oudompia asioita, jolloin voi vain hämmästellä tekijöiden luovuutta. Samalla kuitenkin naureskelee, että miten tämä leffa koskaan edes näki päivänvalon? Koko elokuva on lähinnä sitä, että taistellaan mörököllejä vastaan, joten vaikka pitäisi pidemmänkin vessatauon elokuvan pyöriessä yhä, ei tarina mitä luultavimmin ole mennyt mihinkään suuntaan, kun palaat takaisin. Taistelukohtaukset ovat viihdyttäviä ja kun niitä on paljon, niin aika kuluu todella nopeasti. Kuitenkin jos elokuva olisi pidempi, se menettäisi paljon. Mukaan on tungettu jonkinlainen sivujuonikin, jonka olisi voinut poistaa kokonaan, sillä se vain pitkittää leffaa turhaan, eikä sisällä minkäänlaista mättöä.

Taotie-hirviöt ovat oikea kiinalainen myytti. Elokuvan tekijät ovat kuitenkin ottaneet vapauksia leffaa tehdessään. Hirviöt ovat nopeita ja ne kulkevat massiivisena laumana. Niiden silmät sijaitsevat olkapäiden kohdalla, mikä oli ihan hauska keksintö. Hirviöt syövät ihmisiä, mikä tekee niistä heti jollain lailla karmivia. Ja koska se on trendikästä, niin taotieillä on kuningataryksilö, jota ne seuraavat ja tottelevat. Hirviökuningatarhan on todella omaperäinen juttu, eikä sellaista ole aiemmin hyödynnetty missään (Alien, 1979-) elokuvasarjassa (Independence Day: Resurgence, 2016) aiemmin.

Elokuvan on ohjannut Zhang Yimou, joka on tehnyt elokuvia lähinnä Kiinan puolella. Tämä tuntuukin jonkinlaiselta yritykseltä herättää Yhdysvaltojen kiinnostus kiinalaistuotantoa kohtaan. Kiinasta on myös tullut viime vuosien aikana hyvä maa Yhdysvaltojen tuotantoyhtiöille, sillä Kiinassa varsinkin tehostesekoilut tuntuvat menevän kaupaksi. Jännä juttu, että vaikka tarinasta vastaa kolme henkilöä ja käsikirjoituksesta vastaa toiset kolme henkilöä, niin silti lopputuloksena on tällainen hölmöys. Dialogi on paikoitellen aivan hirveän kauheaa ja välillä vain naurettavan kökköä. Elokuva on leikattu ja kuvattu ihan hyvin, vaikka välillä toimintakohtauksissa kamera heiluukin liikaa. Visuaaliset tehosteet ovat toimivat, mutta heikkojakin efektejä on mukana. Äänitehosteita on käytetty luovasti. Puvustus on hienosti toteutettu. Musiikista vastaa Ramin Djawadi, joka on yhdistänyt kiinalaisia musisointeja länsimaiseen toimintajumputukseen onnistuneesti.

Yhteenveto: The Great Wall on niin surkea, että se on välillä jopa ihan loistava... mutta on se silti heikko. Jotkut jutut ovat nerokkaasti keksittyjä. Tarinassa on mukana turha sivujuoni, jonka olisi voinut poistaa kokonaan. Mättöpätkät ovat viihdyttäviä. Kokonaisuus ei itsessään kuitenkaan oikein vakuuta. Vaikea sanoa, miksi Matt Damon on mukaan lähtenyt. Näyttelijäntyö on ihan kivaa. Dialogi on suurimmaksi osaksi kehnoa. Tehosteet ovat ihan hyvät, mutteivät ihmeelliset. Musiikki on aika luovasti sävelletty. Jos "fiksut" elokuvat ovat juttunne, vältelkää tätä, mutta jos aivoton hömppä kelpaa, niin voihan tämän vilkaista. The Great Walliin ei kuitenkaan kannata käyttää rahaa. Kyllä se joskus vielä televisiosta tulee tai ilmestyy Netflixiin.

Kirjoittanut: Joonatan, 21.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.trailers.tube
The Great Wall, 2016, Legendary East, Atlas Entertainment, China Film Group, Kava Productions, Le Vision Pictures, Legendary Entertainment