Operaatio Ave Maria (Project Hail Mary - 2026) - elokuva-arvostelu

OPERAATIO AVE MARIA

PROJECT HAIL MARY

Ohjaus: Phil Lord ja Christopher Miller

Näyttelijät: Ryan Gosling, Sandra Hüller, James Ortiz, Lionel Boyce, Ken Leung, Milana Vayntrub, Kriya Kansara, Liz Kingsman, Orion Lee, Ray Porter ja Meryl Streep

Genre: scifi, seikkailu

Kesto: 2 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 12

Project Hail Mary, eli suomalaisittain Operaatio Ave Maria perustuu Andy Weirin samannimiseen kirjaan vuodelta 2021. Jo ennen kirjan julkaisua Metro-Goldwyn-Mayer hankki sen filmatisointioikeudet ja ryhtyi työstämään siitä elokuvasovitusta. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024 ja nyt Operaatio Ave Maria saapuu elokuvateattereihin. Itselleni Weirin kirja ei ollut tuttu, mutta olen odottanut leffaa silti innolla sen tekijätiimin ja näyttelijäkaartin takia, sekä sen vuoksi, että kyseessä on teattereihin saapuva iso scifielokuva, joka ei ole uudelleenfilmatisointi, jatko- tai esiosa. Kävinkin innokkain mielin katsomassa Operaatio Ave Marian sen ennakkonäytöksessä IMAX-salissa.

Aurinko tekee kuolemaa ja tohtori Ryland Grace lähetetään yksisuuntaiselle matkalle avaruuteen etsimään pelastuskeinoa. Apua Grace saa yllättävältä taholta, kun vieraan olentolajin edustaja on samanlaisella tehtävällä pelastaakseen oman planeettansa.

Ryan Gosling näyttelee tohtori Ryland Gracea, joka on lähtenyt uskaliaalle matkalle avaruuteen, pelastaakseen auringon erikoiselta astrofagi-bakteerilta, joka ruokkii itseään tähdillä tuhoisalla tavalla - jo muutamien vuosikymmenien päästä Maapallo viilentyisi sen verran, että valtava määrä ihmisiä tulisi kuolemaan. Grace ei todellakaan ole mikään tavanomainen sankari, mutta kun kahdeksan miljardin ihmisen selviytyminen lepää lopulta hänen harteillaan, on miehen pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä kaikkensa onnistuakseen tehtävässään. Gosling on tuttuun tapaansa täysin elementissään keulakuvana, tehden hahmostaan onnistuneesti niin hupaisan, tykättävän kuin fiksulta vaikuttavan. Paljon lepää toki Goslingin harteilla, koska hän on suuren osan ajasta ainoa näyttelijä ruudulla, mutta mies hoitaa homman kunnialla kotiin.

     Elokuvassa nähdään myös Putoamisen anatomiasta (Anatomie d'une chute - 2023) tuttu Sandra Hüller Gracen pelastusoperaatioon pestaavana Eva Strattina ja Lionel Boyce turvamies Carlina, sekä kuullaan James Ortiz Kivisenä, avaruuden muukalaisena, jonka aurinkokunnan tähti tekee myös kuolemaa astrofagien takia ja joka on lähetetty Gracen tapaan pelastamaan kansansa. Yhteinen tavoite tekeekin Gracesta ja Kivisestä yllättäviä liittolaisia. Sivuhahmotkin ovat mainioita. Hüller on karismaattinen osassaan ja Boyce tuo sopivasti pilkettä silmäkulmaan puvussa patsastelevaan turvamieshahmoonsa. Kivinen on aivan mahtava tapaus ja olennon ja Gracen välinen ystävyys tuokin elokuvaan sen tarvitseman sydämen.

Operaatio Ave Mariaa on kehuttu vuolaasti viime viikot ympäri maailman, mikä vain kasvatti intoani elokuvaa kohtaan. Ja huojentuneena voin sanoa, ettei kaiken hehkutuksen jälkeen vastassani ollut pettymystä, vaan paras avaruuselokuva sitten Interstellarin (2014). Tämä maailmanpelastusoperaatio vie niin täysillä mukanaan, että jopa vähän päälle kahden ja puolen tunnin kesto menee kuin hujauksessa. Tarina ei toki ole täysin omaperäinen ja avaruudessa yksin matkaavan ihmisen ja erikoisen olennon välille muodostuvaa ystävyyttäkin nähtiin juuri parin vuoden takaisessa Netflix-leffa Spacemanissa (2024). Operaatio Ave Maria rakentaa kuitenkin tutuista palikoista niin mahtavan pakkauksen, etteivät tuttujen juttujen kierrätykset haittaa yhtään.

On erittäin kiinnostavaa seurata niin Gracen matkaa avaruudessa kuin takaumien kautta sitä, kuinka Grace päätyi osaksi operaatiota. Todelliseen vauhtiin leffa toki pääsee, kun Kivinen tulee kuvioihin. Tämän epätavallisen parivaljakon ystävyys on kertakaikkisen ihastuttava ja lämmin. Näihin hahmoihin kiintyy niin voimakkaasti, että heidän onnistumisensa nostavat hymyt huulille, vastoinkäymiset saavat herkistymään ja erilaiset kiipelit saavat tosissaan jännittämään. Operaatio Ave Maria on muutenkin todellista tunteiden vuoristorataa, kuten kunnon scifispektaakkelin kuuluu. Elokuva on toisaalta mitä täydellisintä popcornviihdettä, mutta samalla siitä löytyy syvällisempääkin puolta rikastuttamaan kokemusta. Olen yllättynyt, jos jokin loppuvuoden suurelokuvista tarjoaa minulle yhtä fantastisen elokuvaelämyksen. Ja kyllä, totean tämän tiedostaen, että tulossa on vielä esimerkiksi The Odyssey (2026), Spider-Man: Brand New Day (2026) ja Dyyni: Osa kolme (Dune: Part Three - 2026).

Elokuvan onnistuminen johtuu vahvasta taustatiimistä täynnä todellisia osaajia. Ohjauksesta vastaa kaksikko Phil Lord ja Christopher Miller, joiden aiempiin töihin kuuluvat 21 Jump Street (2012) ja Lego Elokuva (The LEGO Movie - 2014). Duo tuokin mukaan tuttua energiaansa ja mahtavaa huumorintajuaan. Käsikirjoituksesta taas vastaa Netflixin Daredevil-sarjan (2015-2018) luoja Drew Goddard, joka suoriutuu myös pestistään vakuuttavasti. Visuaalisesti Operaatio Ave Maria on suorastaan upea, kuvauksesta lähtien. Mitäpä muuta voikaan odottaa Greig Fraserilta, joka on kuvannut myös esimerkiksi Dyynin (Dune - 2021) ja The Batmanin (2022)? Lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeerauksetkin mainiot. Tehosteet ovat huikeat, oli kyse sitten avaruudesta, Ave Maria -aluksesta tai Kivisestä, joka on toteutettu nukkea ja digiefektejä sekoittaen. Äänimaailmakin on pätevästi rakennettu ja Daniel Pembertonin musiikit säestävät tätä seikkailua erinomaisesti, vaihdellen vakuuttavasti tunnelmasta toiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Project Hail Mary, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, General Admission, Lord Miller, Metro-Goldwyn-Mayer, Pascal Pictures, Waypoint Entertainment

Arvostelu: Putoamisen anatomia (Anatomie d'une chute - 2023)

PUTOAMISEN ANATOMIA

ANATOMIE D'UNE CHUTE

Ohjaus: Justine Triet

Pääosissa: Sandra Hüller, Milo Machado Graner, Swann Arlaud, Antoine Reinartz, Jehnny Beth, Samuel Theis, Sophie Fillières, Camille Rutherford, Saadia Bentaieb ja Anne Rotger

Genre: trilleri, draama

Kesto: 2 tuntia 31 minuuttia

Ikäraja: 12

Anatomie d'une chute (englanniksi Anatomy of a Fall), eli suomalaisittain Putoamisen anatomia on ohjaaja-käsikirjoittaja Justine Trietin uusi elokuva. Triet kirjoitti elokuvan yhdessä Arthur Hararin kanssa ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022. Putoamisen anatomia sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2023, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen palmun. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä suurella mielenkiinnolla, leffan voitettua parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globe -palkinnon ja saatua viisi Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, naispääosa, alkuperäiskäsikirjoitus ja leikkaus). Kävin katsomassa Putoamisen anatomian heti sen ensi-iltapäivänä.

Samuel Maleskin poika löytää isänsä kuolleena perheen vuoristossa sijaitsevan talon pihalta. Putosiko mies vahingossa, tekikö hän itsemurhan, vai murhasiko Samuelin vaimo Sandra miehensä?

Sandra Hüllerilla on uransa kovin vuosi menossa. Ensin Suomeen saapui The Zone of Interest (2023), jossa hän vakuutti natsikomentajan vaimona ja nyt hän häikäisee Sandra Voyterina, kirjailijana, jota aletaan epäillä miehensä Samuelin (Samuel Theis) murhasta, kun tämä löytyy perheen syrjäisen vuoristotalon pihalta kuolleena. Hüller on roolissaan erinomainen, kanavoiden hahmonsa monimutkikkaita tunteita, kun tämä ajautuu mediaryöpytyksen ja tiukkojen oikeudenkäyntien vietäväksi. Katsojan tunteet Sandraa kohtaan vaihtelevat pitkin elokuvaa. Toisinaan on varma naisen syyttömyydestä ja toisinaan taas uudet löydetyt todisteet viittaavat liikaakin syyllisyyteen, jolloin on jännittävää seurata, pystytäänkö epäilyksiä enää torjumaan.

     Elokuvassa nähdään myös Milo Machado Graner Sandran ja Samuelin näkövammaisena poikana Danielina, Swann Arlaud Sandran asianajajana Vincentinä, Antoine Reinartz syyttäjänä ja Jehnny Beth perhettä oikeudenkäyntien aikana valvovana Margena. Eikä pidä unohtaa Messi-koiraa, joka esittää perheen hauvaa, Danielia auttavaa Snoopia - voittihan Messi ihan palkinnon Cannesissa! Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan; Graner isäänsä surevana poikana, Arlaud oivaltavana asianajajana ja Reinartz tunkeilevana ja muutenkin epämiellyttävänä syyttäjänä. Jopa silloin, kun katsoja alkaa epäillä, että noinkohan kyse onkin murhasta, syyttäjän puolelle on mahdoton siirtyä.

Putoamisen anatomia osoittautui kehujensa arvoiseksi, hienoksi ja hieman hitchcockmaiseksi jännäriksi, joka leikittelee tehokkaasti katsojansa kustannuksella ja jättää ovelasti asioita tulkinnan varaan. Projektin salamyhkäisyys ulottui ihan kuvauksiin saakka. Hüller yritti toistuvasti taivutella ohjaaja Trietiä paljastamaan totuuden, mutta turhaan. Joitakin katsojia loppuratkaisu voi jäädä kismittämään, etenkin elokuvan kahden ja puolen tunnin hitaan rakentelun jälkeen, mutta monille taas nimenomaan tämä päätös pitää huolen siitä, että elokuva jää pyörimään päässä vielä pitkäksi aikaa.

Elokuva menee varsin nopeasti itse asiaan, kun Daniel-poika löytää kävelynsä jälkeen isänsä ruumiin kotitalonsa edestä ja pitkä tutkimussessio alkaa. Vaikka leffa käykin tapahtumia läpi aika kylmästi ja hitaasti, on koukuttavaa jämähtää seuraamaan, kuinka tätä "putoamisen anatomiaa" aletaan tutkia. Mahdollisia skenaarioita luodaan uusiksi niin nukeilla kuin tietokonesimulaatioilla. Iso osa leffasta kuluu vangitsevaan oikeussalidraamaan, jossa katsojan fiilikset pistetään tosissaan solmuun. Salissa kuullaan niin analyytikoita, joista yhdet puhuvat murhaskenaarion puolesta ja toiset taas mahdollisen liukastumisen kannalta, sekä psykologeja, jotka käyvät läpi mahdollisuutta itsemurhaan. Elokuva on pitkä, mutta niin tällaiset prosessit ovat todellisuudessa myös. Leffa syventyy onnistuneesti myös mediakohuihin, jotka ympäröivät tällaisia tapauksia ja manipuloivat ulkopuolisia muodostamaan mielipiteensä tapahtumista. Leffan jälkeen päässä kummittelee ajatus, että kuinkakohan moni lusii kakkua syyttömänä ja kuinka moni syyllinen on päässyt kuin koira veräjästä...

Justine Trietin ohjaus on väkevää läpi elokuvan. Ajoittain hän saa Putoamisen anatomian tuntumaan liki dokumentaariselta ja oikeussalikohtauksissa on kiinnostavaa, kuinka hän välillä asettaa Sandran eteen jotain, aivan kuin pistäen tämän piiloon jonkin taakse. Arthur Hararin kanssa työstetty käsikirjoitus on myös vahva, täynnä loistavaa dialogia. Teksti hyödyntää onnistuneesti hahmojen kielimuuriaspektia, Sandran ollessa saksalainen, asuen Ranskassa, mutta puhuen pääasiassa englantia. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan oivallinen. Se on hyvin kuvattu ja vaikka toisinaan tuntuu, että leikkauspöydällä leffaa olisi voitu tiivistää, loppupeleissä kahden ja puolen tunnin mitta tuntuu ihan perustellulta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma hyvin rakennettu. Leffan jälkeen päähän jää lähinnä elokuvan alussa useasti kuultava instrumentaaliversio 50 Centin P.I.M.P. -kappaleesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anatomie d'une chute, 2023, Les Films Pelléas, Les Films de Pierre, France 2 Cinéma, Auvergne Rhône-Alpes Cinéma, Canal+, Ciné+, France Télévisions, Centre national du cinéma et de l'image animée, Région Auvergne-Rhône-Alpes, Région Nouvelle-Aquitaine, Département de la Charente-Maritime, Cofinova 18, Cinémage 17, Indéfilms 11, Cinécap 5, Cinéventure 7, Cinéventure 8

Arvostelu: The Zone of Interest (2023)

THE ZONE OF INTEREST

Ohjaus: Jonathan Glazer

Pääosissa: Christian Friedel, Sandra Hüller, Johann Karthaus, Lilli Falk, Nele Ahrensmeier, Luis Noah Witte, Imogen Kogge, Ralph Herforth, Daniel Holzberg, Sascha Maaz, Freya Kreutzkam, Kalman Wilson, Anastazja Drobniak, Cecylia Pekala, Julia Polaczek ja Wolfgang Lampl

Genre: draama, historia

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 12

The Zone of Interest perustuu löyhästi Martin Amisin samannimiseen kirjaan vuodelta 2014. Ohjaaja-käsikirjoittaja Jonathan Glazer kiinnostui Amisin kirjasta jo ennen sen julkaisua ja hankki sen elokuvaoikeudet. Glazer tutki vuosia kirjan aihetta ja henkilöitä, kunnes alkoi vihdoin kynäillä kaiken pohjalta elokuvan käsikirjoitusta. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2021 ja lopulta The Zone of Interest sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2023. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin ja kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin, mistä siinä on kyse. Maailmalta kantautuneet kehut, sekä useat palkintoehdokkuudet, kuten parhaan elokuvan Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuudet saivat minut hankkimaan liput heti ensi-iltapäivän ensimmäiseen näytökseen.

1940-luvun alussa Auschwitzin keskitysleirin komentaja Rudolf Höss rakennuttaa perheelleen unelmakodin... suoraan leirin viereen.

Toisin kuin Martin Amisin kirja, joka kertoi fiktiivisestä natsikomentajasta, joka pohjautui tosielämän Rudolf Hössiin, Jonathan Glazer on halunnut ottaa oikean Hössin ja tämän perheen elokuvansa keskiöön. Rudolf Hössinä nähdään saksalaisesta hittisarja Babylon Berlinistä (2017-) tuttu Christian Friedel, kun taas hänen vaimoaan Hedwigiä esittää Sandra Hüller, jolla on meneillään uransa kovin vuosi tämän ja palkintoehdokkuuksia myös kahmineen Putoamisen anatomia -elokuvan (Anatomie d'une chute - 2023) kanssa. Friedel esittää komentajahahmoaan jämptisti ja Hüller tekee Hedwigistä tiukan, mutta rakastavan äidin parin viidelle lapselle. Friedel ja Hüller ovat mainiot rooleissaan, mutta henkilöinä Hössit jäävät tarkoituksella etäisiksi, eikä katsojana pääse kaivautumaan heihin ja heidän ajatusmaailmoihinsa kovinkaan syvälle.

Kuten jo hitusen jopa absurdista premissistä voi päätellä, ei The Zone of Interest ole kovinkaan helppo katselukokemus, kuten eivät holokaustielokuvat yleensäkään ole. Elokuva on epämiellyttävä koettelemus, joka jättää katsojan vellomaan inhassa olossa vielä jonkin aikaa leffan päätyttyä. Elokuvassa ei koskaan näytetä, mitä Hössien unelmakodin viereisen muurin takana tapahtuu, mutta eipä tuota tarvitsekaan näyttää. Elokuvalle on rakennettu niin pirun ahdistava äänimaailma, että jatkuva kaasukammioiden humina, koirien haukunta, laukaukset ja uusia vankeja tuovat junat pitävät huolen siitä, että katsoja ei satu unohtamaan Auschwitzin keskitysleirin sijaitsevan suoraan päähenkilöiden naapurissa. Hössit itse eivät vaikuta tuon taivaallista välittävän muurin toisen puolen menosta, vaan äiti Hedwig hoitaa puutarhaansa ja lapset leikkivät uima-altaassa, samalla kun muurin takaa pilkottavista piipuista kohoaa savu.

Jonathan Glazer on päättänyt lähestyä aihetta varsin omalaatuisella tyylillä, joka toimii suurimmaksi osaksi erittäin hyvin. Glazer ei ole rakentanut leffalle selvää juonta, vaan hän pikemminkin pistää katsojan seuraamaan Hössin perheen elämää kuin kärpäsenä katossa vajaan kahden tunnin ajan. Hän takertuu tilanteen outouteen ja hävyttömyyteen, pitäen jatkuvasti näkyvissä täysin älyttömän kontrastin idyllisen perhe-elämän ja taustalla tapahtuvien hirveyksien välillä. Toteutus on ajoittain jopa kiehtovan dokumentaarinen. Hössit jätetään tosiaan jatkuvasti hieman etäisiksi, mikä on samanaikaisesti oiva tehokeino kuin tietynlainen kompastuskivi. Elokuvasta uupuu täysin pidettävät tai moniulotteiset henkilöhahmot, jolloin katsojan on vaikea kunnolla tarttua kertomukseen. En sano, että natseista pitäisi luoda sympaattista kuvaa, mutta hieman enemmän Hösseihin olisi voinut panostaa, sillä nyt katsoja ei pääse mitenkään heidän päidensä sisälle. Parissa kohtaa yöllä näytetään jonkun urhean tytön piilottavan leirille hedelmiä vangeille, mutta tätäkään puolta ei kaiveta yhtään pintaa syvemmälle. Mistä tyttö tulee? Mikä ajaa häntä riskeeraamaan oman henkensä tällä tavalla? Glazerin toteutuksen myötä näistä yöllisistä kohtauksista uupuu todellinen jännite. Tiettyyn pisteeseen asti Glazerin visio toimii erinomaisesti. Hänen rakentama ilmapiirinsä on tehokkaan epämukava, mutta siihen se jää. En myöskään pahemmin piitannut tavasta, jolla Glazer on päättänyt lopettaa elokuvansa. Asiaa ei auta Mica Levin pauhaava ylidramaattinen musiikki, joka on muuten leffan aikana loistanut poissaolollaan.

Teknisiltä ansioiltaan The Zone of Interest on todellinen taidonnäyte. Äänimaisema on häkellyttävän tarkkaan suunniteltu ja yksi elokuvan suurimmista voimavaroista. Ihmettelen, jos leffa ei nappaa Oscar-palkintoa äänityöskentelystään. Kameratyöskentely on todella taitavaa ja laajakuvilla pidetään voimakasta kontrastia jatkuvasti yllä. Elokuvaa kuvattiin oikeasti Auschwitzin kupeessa ja todellinen keskitysleiri yhdistettynä tarkkaan lavastukseen ja pieniin erikoistehosteisiin toimii kammottavana lokaationa. Puvustustiimi on myös tehnyt hyvää työtä ja niin luonnonvaloa kuin öiden muokattua tulista loistoa hyödynnetään hienosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Zone of Interest, 2023, A24, Film4, Access Entertainment, JW Films, Extreme Emotions, House Productions, Polski Instytut Sztuki Filmowej