Arvostelu: Richard Jewell (2019)

RICHARD JEWELL

Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosissa: Paul Walter Hauser, Sam Rockwell, Kathy Bates, Jon Hamm, Olivia Wilde, Nina Arianda ja Ian Gomez
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Richard Jewell perustuu tositapahtumiin vuoden 1996 kesäolympialaisissa tapahtuneesta pommi-iskusta ja sen jälkiseurauksista. Tapahtumasta alettiin työstämään filmiä jo vuonna 2014, jolloin siinä oli tarkoitus näytellä Jonah Hill ja Leonardo DiCaprio. Ohjaajaksi pohdittiin mm. Paul Greengrassia ja David O. Russellia, kunnes lopulta vuonna 2019 ohjaajaksi kiinnitettiin Clint Eastwood. Siinä vaiheessa projektin teko oli kuitenkin viivästynyt jo niin paljon, että Hill ja DiCaprio olivat jättäneet elokuvan. Uudet näyttelijät valittiin ja kuvaukset alkoivat. Jälkitöiden aikana Warner Bros. -studion lähettyvillä syttyi suuri tulipalo, mutta sen sijaan, että elokuvan ääniefektejä työstävä tiimi olisi evakuoinut, he ja Eastwood jäivät studiolle. Richard Jewell sai maailmanensi-iltansa jo marraskuussa 2019, mutta vasta nyt se saapuu Suomeen. Itse kiinnostuin leffasta, kun kuulin sen tarinasta, mutta Eastwoodin osallistuminen sai minut pelkäämään, että luvassa olisi samanlaista roskaa kuin pari vuotta sitten ilmestynyt 15:17 Pariisiin (The 15:17 to Paris - 2018). Meninkin maltillisin odotuksin katsomaan Richard Jewelliä sen lehdistönäytökseen.

Heinäkuun 27. päivä vuonna 1996 kesäolympialaisissa turvamies Richard Jewell pelastaa tuhansia ihmisiä varoittamalla epäilemästään pommista, ennen kuin se räjähtää väkijoukon keskellä. Aluksi media juhlistaa Richardia sankarina, mutta pian käy selville, että hän on FBI:n pääepäilty.

Paul Walter Hauser on muutaman viime vuoden aikana näyttänyt lahjojaan sivurooleissa elokuvissa, kuten I, Tonya (2017) ja BlacKkKlansman (2018). Tässä Hauser pääsee vihdoin päärooliin ja näytteleekin itse nimikkohahmo Richard Jewellia. Richard ei välttämättä ole erityisen luonteva ihmisten kanssa ja hän toimiikin usein aika pöljästi, mutta hänellä on sydän vahvasti paikallaan ja Hauser tekeekin hänestä erittäin pidettävän. Hauser on erinomainen läpi leffan ja toivon, että häntä nähdään tulevaisuudessa vielä enemmän.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Kathy Bates Richardin äitinä Bobina, Sam Rockwell Richardin entisenä pomona asianajaja Watson Bryantina, Jon Hamm Richardia epäilevänä FBI-agentti Shaw'na, sekä Olivia Wilde ylimielisenä uutistoimittaja Kathy Scruggsina. Bates ja Rockwell ovat vielä Hauseriakin paremmat rooleissaan, eikä ihme, että Bates nappasi sekä Oscar- että Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta naissivuosasta. Bates välittää hienosti äidin kokeman tunnemyllerryksen, minkä media aiheuttaa. Rockwell taas huokuu tuttua karismaansa Watsonina ja on veikeää seurata hänen ja Richardin yhteisiä kohtauksia. Hamm on pätevä valinta agentin rooliin, eikä ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun hän esittää tällaista hahmoa. Wilde ei kuitenkaan toimi osassaan. Hän ampuu pahasti yli ja tuntuu oudon komedialliselta vakavassa ympäristössä. Hahmo on myös kehnosti kirjoitettu ja hänen kehityskaarensa on todella tönkkö.

Clint Eastwood on viime vuosien ajan ollut suuresti kiinnostunut kertomaan tarinoita ihailemistaan amerikkalaissankareista. American Sniper (2014), Sully - uroteko Hudson-joella (Sully - 2016) ja 15:17 Pariisiin sisälsivät kiinnostavat tarinat, mutta jokainen oli edellistä heikompi. Noin minuutin tapahtumasta kertova tyhjänpäiväinen 15:17 Pariisiin oli Eastwoodin uran pohjanoteeraus ja kaikin puolin suurta häpeää aiheuttava elokuva. Richard Jewell on onneksi suuri parannus siihen verrattuna ja The Mulen (2018) tavoin valaa uskoa Eastwoodin osaamiseen. Silti näitä leffoja katsoessa ei voi muuta kuin toivoa, että iäkäs herra osaisi jo pian jäädä eläkkeelle. Eastwood on valinnut aidosti kiinnostavan aiheen ja tehnyt siitä toimivan elokuvan. Katsojan sympatiat ovat heti Richardin puolella ja kun tätä aletaan syyttämään pommi-iskusta, ei syytöksiä usko hetkeäkään. Olisi toki mielenkiintoista, jos leffa saisi katsojankin epäilemään Richardia, mutta kun kyseessä on tositarina, on ehkä parempi, että Eastwood painottaa heti, että Richard on se sankari, minä häntä aluksi pidettiinkin. Samalla Eastwood kritisoi mediaa ja sen mahtia tuhota jonkun elämä pelkkien epäilysten ja huhujen perusteella.

Eastwoodille tuottaa kuitenkin vaikeuksia viedä tarinaa eteenpäin eheästi. Leffan alku, missä näytetään Richardin elämää ja nousua turvamieheksi, on töksähtelevä. Siinä onnistutaan luomaan jonkinlaiset välit Richardin ja häntä puolustavan Watsonin välille, sekä näyttämään, että hän on tehnyt asioita, mitkä voivat herättää epäilyksiä hänen rehellisyydestään, mutta tämä kaikki hoidetaan takeltelevasti. Elokuva kuitenkin lähtee kunnolla ja tiivistunnelmallisesti käyntiin, kun olympialaiset alkavat ja kun alkaa hidas, mutta tehokas jännityksen nostatus repun sisällöstä ja miten tilanteessa käy. Sitten taas filmi kompastelee, kun aivan yhtäkkiä FBI syyttääkin Richardia. Etenkin tässä leffa vaatisi suurta hiomista, sillä tämä tapahtuu täysin yllättäen. Tällä voidaan kuvastaa sitä, kuinka FBI todella syytti Richardia noin vain, koska tarvitsi syyllisen, mutta tarinankerronnan puolesta juuri tämä osuus vaatisi paljon enemmän rakentamista. Onneksi sen jälkeen leffa lähtee taas nousuun. Tapahtumat sisältävät jopa pientä liikuttavuutta ja vaikkei toinen puolisko enää tarjoa samaa jännitettä kuin alkupää, on tarina loppuun asti mielenkiintoinen.

Siinä, missä vielä kymmenen vuotta sitten esimerkiksi Gran Torinon (2008) aikana ihaili Eastwoodin rautaisuutta elokuvantekijänä, Richard Jewelliä katsoessa kyllä huomaa, että Eastwoodin ikä alkaa puskemaan päälle. Kyseessä on hyvä filmi, mutta uskon vahvasti, että noin kymmenen vuotta sitten Eastwood olisi saanut aikaiseksi vieläkin paremman teoksen. Eastwoodin työ kärsii myös hieman Billy Rayn käsikirjoituksesta, missä tarinankerronnalliset ongelmat nousevat esiin. Teknisesti elokuva on kuitenkin taidolla toteutettu. Kuvaus on oivallista ja leikkauskin suureksi osaksi sujuvaa. Lavasteet ovat tyylikkäät ja olympialaisiin liittyvien tapahtumien luominen uusiksi on vaikuttavaa työtä. Ääniefektit ovat mainiot, mutta Arturo Sandovalin säveltämiä musiikkeja käytetään niin minimaalisen vähän, että usein tuntuu siltä kuin mukana ei olisi lainkaan musiikkia.

Yhteenveto: Richard Jewell on mainio elokuva mielenkiintoisesta tositarinasta. On todella ärsyttävää nähdä, kuinka kyseenalaisesti FBI on toiminut Richardin kanssa ja kuinka hirvittävä mahti medialla voi olla ihmisen maineen pilaamiseen. Elokuvan alku on hieman kompuroiva, mutta filmi nappaa mukaansa, kun itse olympialaiset ja pommiuhka alkavat. Sitten taas hieman kompastellaan, kun FBI yhtäkkiä epäilee Richardia, mutta onneksi loppupään elokuva hoitaa taas oivallisesti. Jos käsikirjoituksessa ja leikkauksessa olisi panostettu näihin tiettyihin asioihin huomattavasti paremmin, olisi kyseessä erittäin hyvä leffa. Paul Walter Hauser on todella iskevä nimikkoroolissa, mutta Kathy Bates ja Sam Rockwell ovat vielä paremmat. Vain Olivia Wilde jättää kylmäksi oudon koomisella ja ailahtelevalla roolisuorituksellaan. Clint Eastwood tekee pääasiassa pätevää työtä. Saa nähdä, mistä urotyöstä hän seuraavaksi tekee elokuvan ja millainen siitä sitten tulee...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Richard Jewell, 2019, 75 Year Plan Productions, Appian Way, Misher Films, The Malpaso Company, Warner Bros.