ARCHER - KAUSI 10: 1999
Luoja: Adam Reed
Pääosissa: H. Jon Benjamin, Aisha Tyler, Jessica Walters, Chris Parnell, Amber Nash, Judy Greer, Lucky Yates, Adam Reed, Dave Willis, Sam Richardson, Matt Berry ja Michael Gray
Genre: animaatio, komedia, toiminta
Jaksomäärä: 9
Jakson kesto: 19 minuuttia - 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 16
Adam Reedin kehittelemä animaatiokomediasarja Archer nousi suosituksi, kun sen ensimmäistä tuotantokautta alettiin esittää televisioissa syksyllä 2009. Toinen, kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs kausi pitivät suosiota yllä, joiden jälkeen tekijät päättivät kokeilla villiä ratkaisua ja leikitellä eri genreillä seuraavilla kausilla. Kahdeksas kausi Archer Dreamland oli 1940-luvulle sijoittuva dekkari, yhdeksännen kauden, Danger Islandin sijoittuessa aarresaarelle. Kymmenettä kautta suunnitellessaan Reed ja kumppanit halusivat tarjota siihen asti villeimmän kauden ja päättivät sijoittaa tapahtumat avaruuteen. Archerin kymmenes tuotantokausi, lisänimeltään 1999 alkoi pyöriä televisioissa toukokuussa 2019. Kausi piti suosiota yllä ja sai edelliskautta parempia arvioita, sekä voitti parhaan animaatiosaavutuksen Emmy-palkinnon. Tutustuin Archeriin vuonna 2018, mutta tuolloin sarjan katselu jäi pelkkään avausjaksoon. Päätin kuitenkin palata takaisin sarjan pariin jonain vuonna ja lopulta aloitinkin sarjan alusta. Pidin kuudesta ensimmäisestä kaudesta, mutta sen jälkeen taso alkoi mielestäni laskea ja yhdeksäs kausi Danger Island oli mielestäni jo todella heikko. Aloitinkin Archer: 1999:n katsomisen varautunein mielin.
Edelleen koomassa oleva Sterling Archer näkee tällä kertaa unta seikkailusta avaruudessa kollegojensa kanssa.
Agentti Sterling Archer (äänenä yhä H. Jon Benjamin) ei ole vieläkään herännyt koomastaan ja kuten edellisen kauden, Danger Islandin lopussa vihjailtiin, tällä kertaa hän näkee unta avaruusseikkailusta. Kymppikaudella Archer on avaruusalus M/V Seamusin kapteeni, jolla on toki hahmolle ominaisesti vakava alkoholiongelma ja joka hyppää enemmän kuin mielellään sänkyyn naisten kanssa. Hahmon edesottamuksia seuraa jälleen ihan huvittuneena, mutta ei Archer enää jaksa samalla lailla riemastuttaa kuin ennen.
Sarjan muutkin tutut hahmot ovat toki mukana - tälläkin kertaa toki sovitettuina Archerin uneen. Lana (Aisha Tyler) on avaruusaluksen toinen kapteeni ja Archerin ex-vaimo, joka on nyt suhteessa kirjanpitäjä Cyrilin (Chris Parnell) kanssa. Cheryl tai Carole tai mikä ikinä hänen nimensä onkaan (Judy Greer) on pilotti, Krieger (Lucky Yates) on androidi, Ray (Adam Reed) on gigolo ja Pam (Amber Nash) on suuri ja harmaa avaruusolio. Scifikauhuklassikko Alien - kahdeksannen matkustajan (Alien - 1978) hengessä Archerin äiti Malory (Jessica Walter) on avaruusaluksen tekoäly Mother. Hahmogalleriaa hyödynnetään ihan toimivalla tavalla, mutta Archerin tavoin nämä tyypit eivät enää oikein naurata.
Archerin kymmenes kausi 1999 on onneksi askel parempaan suuntaan laimean Danger Islandin jälkeen, mutta tuotantokausi jää silti aika keskinkertaiseksi scifikomediaksi. Avaruusseikkailu on ihan piristävän villi idea aiempien kausien jälkeen, vaikkei kausi toki ole hahmojen ensimmäinen vierailu Maan ulkopuolella. Scififanit voivat ilokseen tunnistaa päivänselviä viittauksia muun muassa äsken mainitsemaani Alien - kahdeksanteen matkustajaan, kuten myös myöhemmin kaudella sen jatko-osaan Aliens - paluu (Aliens - 1986), John Carpenterin kulttitieteisleffaan Pahan kehä (They Live - 1988), sekä dinosaurusseikkailu Jurassic Worldiin (2015). Marvel-leffa Thor: Ragnarok (2017) on taas tainnut toimia erään intergalaktisen gladiaattoriareenajakson inspiraationa.
Kauden yhdeksän jaksoa sisältävät monenlaista menoa ja meininkiä, johon liittyy esimerkiksi avaruusolentoja ja piraatteja. Juonikuviot ovat ihan toimivia ja noin parikymmentä minuuttia pitkät jaksot kulkevat varsin rivakasti ja viihdyttävät passelisti. Silti tietty väsähtänyt tunne kulkee läpi kauden. Vitsit eivät naurata oikeastaan missään kohtaa ja hahmojen huutaminen on enemmän rasittavaa kuin hauskaa kuunneltavaa. Tämäkään koomakausi ei osaa viedä kertomustaan toimivasti päätökseen ja scifiseikkailun huipennus on aika lattea.
Animaatiotyyli pysyy ennallaan, mutta animaattorit pääsevät venyttämään luovuuttaan avaruuspuitteiden kanssa. Hahmot liikkuvat toki yhä hieman tönkösti ja taustat ovat toinen toistaan yksityiskohtaisempia ja vakuuttavampia. Eipä siis ihme, että kauden animointi noteerattiin Emmy-gaalassa vuotta myöhemmin. Avaruuden pimeydessäkin sarja pysyy oivan värikkäänä ja kaudella hyödynnetään taidokkaasti valoja ja varjoja. Äänimaailma on myös toimivasti rakennettu. Alkutekstipätkää on jälleen muovattu hieman ja tunnusmusiikista on työstetty hieman futuristisempi tulkinta.
Yhteenveto: Archerin kymmenes tuotantokausi 1999 on veikeistä lähtökohdistaan huolimatta jälleen aika keskinkertainen hassuttelu, joka ei paljoa naurata. Vaikka nämä "koomakaudet" ovat olleet kiva irtiotto kaavoihinsa kangistuneesta vakoojameiningistä, alkaa vanhoja tuttuja latuja jo kaivata tosissaan. Avaruusseikkailu viihdyttää ihan passelisti ja tarjoaa paljon veikeitä silmäniskuja scifigenren faneille. Todelliset naurut jäävät kuitenkin lähes nollille. Lähinnä parikymmentäminuuttisia jaksoja tuijottaa paremman puutteessa, eikä näkemästä paljoa enää muista seuraavana päivänä. Archer ja kumppanit eivät nosta vanhaan tapaansa hymyä huulille ja itse ainakin aloin tuotantokautta katsoessa toivomaan, että sarjan loppu ei häämöttäisi enää kaukana horisontissa, vaan että sinne päästäisiin mahdollisimman pian. Parasta tuotantokaudella on sen visuaalinen anti. Animaattorit pistävät parastaan näyttävien avaruusmaisemien kanssa. Jos intoilit näistä Archerin "koomakausista", kannattaa 1999 toki vilkaista, mutta jos sinunkin mielestäsi sarjan taso on tähän mennessä tipahtanut, voi kymppikauden melkeinpä jopa jättää väliin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2022
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
Archer, Yhdysvallat, 2009-, FX Productions, Fox Television Animation, Floyd County Productions, Radical Axis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti