Scarpetta, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

SCARPETTA - KAUSI 1

Luoja: Liz Sarnoff

Näyttelijät: Nicole Kidman, Bobby Cannavale, Jamie Lee Curtis, Simon Baker, Ariana DeBose, Rosy McEwen, Jacob Lumet Cannavale, Amanda Righetti, Hunter Parrish, Savannah Lumar, Tiya Sircar, Janet Montgomery, Sosie Bacon, Stephanie Faracy, Mike Vogel, Anson Mount ja Anna Diop

Genre: trilleri

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia

Ikäraja: 16

Scarpetta perustuu Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -kirjasarjaan, joka käynnistyi vuonna 1990 kirjalla Postmortem ja joka jatkuu yhä tänä päivänä. Jo 1990-luvulla suunniteltiin elokuva-adaptaatiota kirjojen pohjalta ja nimikkohahmoa oli tarkoitus näytellä Demi Moore. Vuonna 2009 taas Angelina Jolie oli hetkellisesti kiinnitetty elokuvasovitukseen, mutta kumpikaan projekti ei edennyt. Vuonna 2021 Jamie Lee Curtisin Comet Pictures -yhtiö ja Blumhouse-studio hankkivat kirjojen filmatisointioikeudet ja ilmoittivat työstävänsä televisiosarjasovituksen kirjojen pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2024 ja nyt Scarpettan ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itselleni Cornwellin kirjat eivät olleet ollenkaan tuttuja, mutta kiinnostuin sarjasta, kun näin siitä mainoksia. Ryhdyinkin katsomaan Scarpettaa pian sen ilmestymisen jälkeen.

Rikostekninen patologi Kay Scarpetta on juuri nimitetty Virginian johtavaksi oikeuslääkäriksi, kun hän päätyy tutkimaan murhaa, joka muistuttaa pelottavan paljon aiempaa tapausta hänen nuoruudestaan.

Kun Demi Mooren ja Angelina Jolien elokuva-adaptaatioyritykset eivät johtaneetkaan mihinkään, ensimmäiseksi oikeaksi Kay Scarpettan näyttelijäksi valikoitui Nicole Kidman. Kay Scarpetta on arvostettu rikostekninen patologi, joka sarjan alussa saa juuri ylennyksen Virginian johtavaksi oikeuslääkäriksi, kun vanha tapaus nostelee päätään Scarpettaa kauhistuttavalla tavalla. Kidman on oiva valinta rooliinsa ja hänestä löytyy oikeanlaista karismaa, mitä osa vaatii. Mainio on myös takaumissa nuorempaa Scarpettaa esittävä Rosy McEwen, joka tulkitsee hyvin vielä hieman kokemattomampaa versiota hahmosta.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Scarpettan aviomies, FBI-profiloija Benton Wesley (Simon Baker, nuorempana Hunter Parrish), Scarpettan sisko, lastenkirjailija Dorothy Scarpetta (Jamie Lee Curtis, nuorempana Amanda Righetti), hänen tyttärensä Lucy (Ariana DeBose, lapsena Savannah Lumar), sekä Dorothyn nykyinen aviomies ja Scarpettan entinen työpari Pete Marino (Bobby Cannavale, nuorempana Cannavalen poika Jacob Lumet Cannavale). Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös bongata kirjailija Patricia Cornwellin cameon sarjan avausjaksosta. Sivunäyttelijät ovat huomattavasti ailahtelevampia rooleissaan. Cannavale on pätevä, Baker ja DeBose ajavat asiansa, mutta yleensä hyvä Curtis on vaivaannuttavan huono osassaan. Hänen hahmonsa Dorothy on varsin eksentrinen tapaus, mutta Curtisin villi heittäytyminen tuntuu vain siltä kuin hän luulisi olevan ihan eri sarjassa kuin hänen kollegansa.

En tosiaan ole lukenut Cornwellin Kay Scarpetta -kirjoja, joten en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, kuinka hyvä adaptaatio tämä Amazonin sarja on. Voin vain kertoa, onko Scarpetta mielestäni hyvä rikostutkimussarja ja valitettavasti joudun pettyneenä toteamaan, että eipä se ole kovin kaksinen. Lähtökohdat ovat vielä lupaavat. Kidman on tosiaan hyvä osassaan ja on kiinnostava (joskaan ei mikään täysin omaperäinen) idea, että hahmo alkaa tutkia murhaa, joka tuo voimakkaasti mieleen tapauksen vuosien takaa. Varsinainen kahdella aikajanalla kulkeva murhatutkimus on vielä pääasiassa mielenkiintoista seurattavaa, joskin harmillisesti tietyt käänteet ja lopun paljastukset olivat mielestäni pienoisia lässähdyksiä.

Scarpettan varsinainen kompastuskivi on kuitenkin sarjan onneton perhedraama, joka alkaa jakso jaksolta käydä pahemmin hermoille. Erilaiset riidat Scarpettan ja aviomies Bentonin välillä, Scarpettan ja Dorothy-siskon välillä, Dorothyn ja aviomies Peten välillä ja Dorothyn ja Lucy-tyttären välillä ovat lähinnä rasittavaa kuunneltavaa, katkaisten niin tutkimuksen jouhevuuden kuin jännitteen. Asiaa ei auta Curtisin roolityö, joka tuntuu siltä kuin nainen luulisi olevansa komediasarjassa. Kun tähän lyödään vielä päälle Lucyn outo ja scifimäinen rakkaustarina hänen kuolleen tyttöystävänsä pohjalta tehdyn tekoälyn kanssa, Scarpetta on lopulta kummallisesti sinne ja tänne rönsyilevä tapaus. Amazonin luotto ohjelmaan on kuitenkin ollut korkea, sillä toisen kauden teko käynnistyi jo ennen ensimmäisen julkaisua. Toivon, että jatkokausi olisi koherentimpi ja muutenkin parempi paketti.

Sentään teknisesti Scarpetta on mainio. Sarja on osaavasti kuvattu ja tyylikkäästi valaistu öisten kohtausten aikana. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit pääsevät leikittelemään kahdella eri aikakaudella ja hoitavat tonttinsa pätevästi. Tehosteet ajavat passelisti asiansa ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Jeff Russon ja Perrine Virgilen kivasti tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Scarpetta season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Scarpetta, Yhdysvallat, 2026-, Amazon Studios, Blossom Films, Blumhouse Television, Comet Pictures, P&S Projects

Arvostelu: Friday the 13th (2009)

FRIDAY THE 13TH (2009)

Ohjaus: Marcus Nispel
Pääosissa: Jared Padalecki, Amanda Righetti, Danielle Panabaker, Travis Van Winkle, Julianna Guill ja Derek Mears
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia / Killer Cut: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 18

Friday the 13th - eli suomalaisittain Perjantai 13. päivä - on yksi suurimmista kauhuelokuvasarjoista. Sarjan elokuvia on ainakin miljoona (okei, okei - VAIN kaksitoista) ja sen psykopaattitappajahahmo Jason Voorhees on todella tunnettu, kuten myös Camp Crystal Lake, jossa ainakin alkuperäinen Friday the 13th (1980) ja vuoden 2009 elokuva tapahtuvat. Olin tietoinen elokuvasarjan ideasta jo monta vuotta sitten, mutta näin ensimmäisen kerran yhden sarjan elokuvista vasta viime vuonna, juurikin perjantaina 13.11.2015. Näin vuoden 2009 version, sillä se oli sopivasti Netflixissä katsottavissa. Koska tänään on jälleen perjantai 13. päivä, niin on tietenkin osuvaa, että tämän päivän arvostelu onkin juuri yksi sarjan elokuvista. Ja koska en tiedä, mistä löytäisin alkuperäisen, niin katsoin Netflixistä aamulla uudestaan vuoden 2009 Friday the 13th -elokuvan.

Nuoret lähtevät pitämään hauskaa Camp Crystal Lakelle, jossa heitä alkaakin jahdata mielipuolinen murhaaja jääkiekkonaamio kasvoillaan.

Päähenkilö elokuvassa on Jared Padaleckin näyttelemä Clay Miller, joka etsii kadonnutta siskoaan, Whitneyä. Whitney Milleriä esittää Amanda Righetti. Trent on kauhuelokuvan perinteinen mulkvistihahmo ja hänenä nähdään Travis Van Winkle. Danielle Panabakerin hahmo Jenna toimii järjen äänenä muille. Julianna Guillin esittämä Bree on vain yhden kohtauksen takia mukana elokuvassa. Jos olet nähnyt elokuvan, niin tiedät mistä kohtauksesta puhun. Chewie (Aaron Yoo) ja Lawrence (Arlen Escarpeta) ovat aika ärsyttäviä ja ainoa hyvä asia Chewiessa on se, että hän heittää elokuvan aikana kommentteja siitä, kuinka kliseinen tämä kauhuelokuva oikeastaan on. Näyttelijät ovat sinänsä oivat valinnat rooleihinsa, sillä he ovat ihan yhtä unohdettavia kuin hahmonsa. Ei se paljoa vaadi, että voi juosta kameran edessä pelokkaan näköisenä karkuun ja kirkua. Itse elokuvan murhaajaa, Jason Voorheesiä esittää Derek Mears. Jasonia ei paljoa näe elokuvassa, eikä häneen ole saatu kauhuikonisuutta mukaan, mitä katsojana toivoisi. Ennen kuin Jason saa tunnetun jääkiekkonaamionsa, niin hänet nähdään juoksentelemassa ihmisten perässä tyynyliina päässään, jossa on reikä toiselle silmälle.

Jos minun aiempia arvostelujani on lukenut, niin voi huomata, että olen joutunut todella yksinkertaistamaan elokuvan juonta, jotta saan sen selitettyä yksinkertaisesti ja tiivistetysti. Tämän elokuvan juonen selittämiseen tarvittiin yksi ainoa virke. En tiedä onko asia niin, ettei elokuvassa ole tarpeeksi sisältöä, vai etteikö elokuva edes tarvitse mitään enempää. Hyvin yksinkertainen pätkä on siis kyseessä. Nuoret menevät retkeilemään ja Jason listii heidät yksi kerrallaan. Joko siinä ei ollut vielä juonta tarpeeksi tai tekijät halusivat päästä mässäilemään tappamisella, joten sama tarina näytetään elokuvassa kaksi kertaa. Toki alku pohjustaa tiettyä lisäjuttua juonessa, mutta ei vähän yli puolitoistatuntinen elokuva tarvitse kaksikymmentä minuuttia kestävää introa. Muistan, kun katsoin elokuvan viime vuonna ensimmäistä kertaa ja kun Jason on tappanut nuoret ja elokuvan logo tulee ruudulle, niin painoin pausea. Mietin siinä, että katsoinko oikeasti juuri tiivistelmän tämän elokuvan juonesta, mikä toisaalta tuntui ihan kivalta lyhytelokuvalta, mutta nyt pitäisi sitten katsoa itse oikea elokuva?

Ja jo ennen tätä introa on toinen intro, joka tapahtuu 13.6.1980, mikä pohjustaa Jasonin menneisyyttä. En ole alkuperäistä Friday the 13th:ä nähnyt, mutta arvelisin, että tämä intro on sen elokuvan loppu. Hauskinta on myös se, ettei elokuva edes tarvitse muuta introa kuin tämän lyhyen pätkän. Koko sen jälkeen tulevan vähän yli vartin voisi poistaa elokuvasta ja siitä kävisi ihan yhtä hyvin selväksi, että Clay Miller etsii siskoaan. Tällaisissa kauhuelokuvissa ei yleensä ole kovin kummoiset tai muistettavat hahmot, joten katsojana alkaa ärsyttää, että aluksi pitäisi muistaa intron hahmot, joilla ei olekaan mitään väliä loppuelokuvan ajan ja sitten pitäisi muistaa kaikki uudet hahmot, jotka esitellään, kun elokuva lähtee vihdoin käyntiin. Parastahan on se, että kun kyseessä on stereotypisiä teinihahmoja, niin he ovat lähes kaikki aivan samanlaisia. Yrittää siinä sitten muistaa, että kuka on kuka? Jos päähenkilöitä ei lasketa, niin muut ovat idiootteja, ja toisin kuin Whitney ja Jenna, niin muut tyttöhahmot tuntuvat olevan mukana vain esitelläkseen paljaita vartaloitaan.

Nykypäivän splatter-elokuva kun on kyseessä, niin kauhuelementit ovat aika perus puuroa. Ainoa, mikä elokuvassa oikeastaan säikäyttää, on kun Jason yhtäkkiä ilmestyy jonkun taakse. Siinäkin pelottavinta on kova ääni, joka kuulostaa siltä, kuin joku läimäyttäisi pianon koskettimia todella kovaa. Samaa ääntä käytetään todella usein kauhuelokuvissa. Jos äänet ovat kovalla, niin kyllähän se säikäyttää. Jos kauhuelokuvat ovat tuttuja, niin ne voi arvata ennalta. Elokuva on muutenkin todella ennalta-arvattava. Kaikki muut paitsi muutama päähenkilö ovat mukana vain pakollista mässäilyä varten ja hahmojen kuolemisjärjestyksenkin voi arvata ennalta, sitä mukaa mitä elokuva menee eteenpäin. Tässä on myös sama ongelma kuin suurimmassa osassa kauhuelokuvista, eli kun tämän on kerran nähnyt, niin uudelleen nähtynä se ei paljoa pelota, eikä edes kykene luomaan jännitystä katsojalle. Toisaalta, onhan se ihan viihdyttävää nähdä tällaisia "aivot narikkaan" -pätkiä, joissa porukkaa pistetään hengiltä mahdollisimman monipuolisin tavoin. Osa surmista on sen verran ällöttäviä, ettei elokuvan aikana kannata mitään syödä.

Elokuvan on ohjannut Marcus Nispel, mutta tuntuu, että elokuvaa yritetään myydä tuottaja Michael Bayn nimellä. Eikä mikään ihme, sillä Nispelin nimi on tuttu elokuvista The Texas Chainsaw Massacre (2003), Pathfinder (2007) ja Conan the Barbarian (2011), kun taas Michael Bay on esimerkiksi sellaisten elokuvien takana kuin Bad Boys (1995), The Rock (1996), Armageddon (1998) ja Transformers -elokuvasarja (2007-). Elokuva on kuvattu ja leikattu ihan hyvin, vaikka kamera paikoitellen heiluukin. Värimaailmaltaan elokuva on todella synkkä. Katsoin elokuvan aamulla ja vaikka verhot olivat kiinni, niin oli silti välillä vaikea ottaa selvää, että mitä ruudulla oikein tapahtuu. Elokuvasarjan tunnari on käytössä, muttei kovin selkeästi.

Elokuvasta on olemassa noin kymmenen minuuttia pidempi Killer Cut. Itse olen nähnyt vain teatteriversion, enkä ole edes varma, saako Killer Cutia Suomessa. Tein hieman internetetsiskelyä ja otin selvää, mitä Killer Cut sisältää. Siinä on uusia, sekä pidennettyjä kohtauksia, lisää verta ja lisää paljasta pintaa. Jos tekijät kerran halusivat saada elokuvasta noin tunnin ja neljäkymmentä minuuttia pitkän, niin lukemani perusteella heidän olisi kannattanut ottaa pitkä intro pois ja pitää loppuelokuvan pidennetyt ja uudet kohtaukset mukana.

Yhteenveto: Friday the 13th ei ole kovin elämää mullistava elokuva, ainakaan tämä vuoden 2009 versio. Elokuva on todella ennalta-arvatta, eikä se tarjoa oikeastaan mitään uutta. Parhaiten tämä toimii varmaankin muksuille, jotka katsovat salaa yhdessä kielletyn "veri lentää" -elokuvan, kun vanhemmat ovat muualla, vaikka he eivät saisi vielä edes katsoa elokuvaa. Minusta ikäraja on vain suositus ja jos kokee olevansa valmis rankempiin elokuviin, niin sitten niitä voi katsoa. Jos ei ole valmis ja katsoo rankempaa materiaalia, saaden elinikäiset traumat, niin se on sitten oma virhe. Voi se toki olla jonkun toisenkin virhe. Itse nimittäin näin Jawsin (1975) vähän liian nuorena ja siitä ei voi syyttää minua. Oiva paikka katsoa tämä olisi kesäleiri. Itse en välttämättä kuitenkaan suostuisi katsomaan tätä yöllä yksin teltassa keskellä metsää. Veikkaisin, että tämän katson uudelleen vain, jos Killer Cut tulee vastaan. Ihan viihdyttävä pätkä ja kyllähän sen katsoi toisen kerran, mutta onhan niitä paljon parempiakin elokuvia. Missään kohtaa elokuvaa ei käy selväksi, että tapahtuuko se juuri nimensä mukaisena päivämääränä. Seuraava perjantai 13. päivä on vasta ensi vuoden puolella. Saa nähdä saanko silloin jostain käsiini alkuperäisen elokuvan.

Kirjoittanut: Joonatan, 13.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.nitehawkcinema.com
Friday the 13th, 2009, Paramount Pictures, New Line Cinema