Teenage Sex and Death at Camp Miasma (2026) - elokuva-arvostelu

TEENAGE SEX AND DEATH AT CAMP MIASMA

Ohjaus: Jane Schoenbrun

Näyttelijät: Hannah Einbinder, Gillian Anderson, Jack Haven, Amanda Fix, Jasmin Savoy Brown, Patrick Fischler, Arthur Conti, Eva Victor, Zach Cherry, Sarah Sherman, Aren Buchholz, Dylan Baker, Quintessa Swindell, Kevin McDonald, Ryan McEwen ja Jess McLeod

Genre: kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Teenage Sex and Death at Camp Miasma on Jane Schoenbrunin uusi kauhukomedia. Schoenbrun ryhtyi kehittelemään elokuvan tarinaa ja teemoja muutama vuosi sitten ja keväällä 2025 hän sai Mubin rahoittamaan leffan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025 ja maailmanensi-iltansa Teenage Sex and Death at Camp Miasma sai Cannesin elokuvajuhlilla vuotta myöhemmin, toukokuussa 2026. Nyt elokuva saapuu myös Suomen teattereihin ja itse kiinnostuin siitä sen päätähtien vuoksi. Kävinkin uteliaana katsomassa leffan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Nuori ja lupaava elokuvantekijä Kris on saanut pestikseen herättää kasarin slasherleffasarja "Camp Miasman" uudelleen henkiin. Kris matkaa alkuperäisen elokuvan kuvauspaikkana toimineelle leirille, tapaamaan elokuvaa tähdittäneen Billy Presleyn, saadakseen inspiraatiota uuteen tulkintaan.

Hacks-komediasarjasta (2021-2026) tuttu Hannah Einbinder tekee yhden ensimmäisistä elokuvarooleistaan Krisinä, nuorena elokuvantekijänä, joka pestataan tekemään uudelleenfilmatisointi 1980-luvun fiktiivisestä hittikauhuleffasta "Camp Miasmasta". Salaiset kansiot -scifisarjasta (The X-Files - 1993-2018) tuttu Gillian Anderson taas esittää alkuperäisen "Camp Miasman" tähteä Billy Presleytä, joka on vuosiksi kadonnut julkisuudesta, mutta jonka Kris haluaisi mukaan uuteen versioon. Hahmot ovat mainiot ja heidän väliset keskustelunsa syventävät onnistuneesti molempia läpi leffan. Einbinder on nappivalinta nuoreksi elokuvantekijäksi ja paikoitellen hänen hahmonsa tuo mieleen hänen Hacks-roolinsa Avan, joka myös teki yhteistyötä iäkkäämmän naistähden kanssa. Anderson taas uhkuu eleganssia ja karismaa entisenä kauhuikonina, jonka suhde "Camp Miasmaan" on monimutkikkaampi kuin aluksi voisi luulla.

Kuten ohjaaja-käsikirjoittaja Jane Schoenbrun teki jo parin vuoden takaisen I Saw the TV Glow -elokuvan (2024) kanssa, myös Teenage Sex and Death at Camp Miasmassa hän käsittelee sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen elämiä kauhun kautta. Pintapuoleisesti uutuuselokuva on veikeä rakkauskirje kasarilla suurta suosiota nauttineille slashereille, erityisesti Perjantai 13. päivä -leffoille (Friday the 13th - 1980-2009). Jo elokuvan alkutekstit esittelevät näiden kuvitteellisten "Camp Miasma" -elokuvien fiktiivistä historiaa, joka Jason Voorheesin monivaiheisen kaaren tapaan sisältää niin lukuisia jatko-osia vaihtelevalla menestyksellä, irtiottoja ja suunnankorjauksia, sekä reissuja avaruudessa.

Elokuva toimii myös kannanottona modernille Hollywoodille, oli kyse sitten vanhojen (ja toisinaan ongelmallisten) elokuvasarjojen uudelleenlämmittelyistä joko niin sanottujen perintöjatko-osien tai uudelleenfilmatisointien muodoissa, tai paljon keskustelua ja kohua aiheuttavasta "wokesta", jolla saadaan kiintiöitä täytettyä, mutta myös suututettua osa vanhoista faneista. Kun leffaa ryhtyy kaivamaan vielä syvemmältä sen edetessä, mukana on pohdintaa oman seksuaalisuuden löytämisestä, seksiin liittyvistä traumoista ja kauhuelokuvien tuottamasta kihelmöinnistä. Siinä, missä Hollywood-satiiri voi ajoittain tuntua jopa asialla katsojan naamaan hieromiselta, nämä muut tutkiskelut jätetään enemmän katsojan tulkinnan varaan, antaen tilaa heijastella mahdollisia omia kokemuksia hahmojen mielenmaisemiin, sekä ruudulla näkyviin tapahtumiin.

Teenage Sex and Death at Camp Miasma tulee taatusti jakamaan katsojia kahti yhtä rajusti kuin "Camp Miasma" -elokuvien murhaaja Pieni Kuolema (viittaus ranskalaiseen tapaan puhua orgasmista) pilkkoo uhrejaan. Siinä, missä osa ihastuu elokuvan moniulotteisuuteen, tyylikkääseen slasher-pastissiin ja kuvaukseen seksuaalisuuden löytämisestä erikoisin keinoin, toisille tämä kaikki voi tuntua luotaantyöntävältä, etenkin kun leffan tietty unenomainen fiilis ja absurdius vain voimistuvat loppua kohti. Itse pidin näkemästäni, ajoittain jopa aika paljon ja leffan omantakeinen huumorintaju sai minut hymähtelemään huvittuneena useaan otteeseen. Toisinaan turhan päällekäyvän Hollywood-satiirin lisäksi mielestäni elokuvan puolenvälin osio, jossa hahmot katsovat alkuperäistä "Camp Miasmaa" on turhan pitkä, vaikka se matkiikin visuaalisesti tyylikkäästi kasariestetiikkaa ja sen verimässäilyt ovat kuin punaisena pulppuavia suihkulähteitä. Leffa jättää paljon pureskeltavaa pidemmäksi aikaa ja sen haluaisi nähdä uudestaan, jolloin jälkiviisaana katselukokemus olisi todennäköisesti entistä rikkaampi.

Jane Schoenbrunilla on ollut selvästi vahva visio ja hän leikitteleekin taidokkaasti niin kauhulla, komedialla kuin erotiikallakin. Hänen visiotaan tukee mainio tekninen toteutus. Kameratyöskentely on oivallista ja oikeilla laitteilla ja filttereillä on saatu aikaan hienosti kasarin slasher-leffoja matkiva visuaalinen tyyli. Lavasteet ovat hienot ja pidin erittäin paljon siitä, että leiriä ympäröivä metsä koostuu muutamista oikeista puista, mutta niiden takana oleva maisema on selvästi maalattu. Ympäristön keinotekoisuuden yhä voimakkaammalla korostamisella on myös vahva temaattinen funktionsa. Maskeeraajat ovat päässeet läträämään tekoverellä oikein kunnolla ja puvustajat ovat keksineet kiinnostavan näköisen uuden sarjamurhaajan. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Alex G:n säveltämät musiikit tuovat hyvän lisänsä ilmapiiriin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Teenage Sex and Death at Camp Miasma, Yhdysvallat, 2026, MUBI, Plan B Entertainment, Scythia Films

Arvostelu: Beetlejuice Beetlejuice (2024)

BEETLEJUICE BEETLEJUICE

Ohjaus: Tim Burton

Pääosissa: Winona Ryder, Michael Keaton, Jenna Ortega, Catherine O'Hara, Justin Theroux, Monica Bellucci, Willem Dafoe, Arthur Conti, Burn Gorman ja Danny DeVito

Genre: fantasia, komedia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 12

Tim Burtonin ohjaama kauhukomedia Beetlejuice (1988) oli kriitikoiden kehuma taloudellinen hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. 1990-luvulla Warren Skaaren kirjoitti oman käsikirjoituksensa, jossa Beetlejuice tapaa Leon, joka kuoli pudottuaan Eiffel-tornista, kosiessaan tyttöystäväänsä, minkä lisäksi Jonathan Gems työsti "Beetlejuice Goes Hawaiian" -tekstiä, jossa Deetzin perhe olisi kohdannut Beetlejuicen Havaijilla. Projekti ei kuitenkaan edennyt, sillä Burton päätti tehdä mieluummin jatko-osan Batmanille (1989). Ajatus Beetlejuicen jatko-osasta ei kuitenkaan koskaan kadonnut ja vuosikymmenten varrella Burton pohti useita erilaisia tarinoita hahmosta. Vuonna 2011 Warner Bros. -yhtiö päätti, että jatko-osa tehtäisiin ja pestasi Seth Grahame-Smithin käsikirjoittamaan ja tuottamaan elokuvan. Grahame-Smith suostui tehtävään vain, jos hän saisi Burtonin ja päätähdet Michael Keatonin ja Winona Ryderin tekemään paluun ja vuonna 2015 haaveista tuli vihdoin totta. Käsikirjoitusta työstettiin uusiksi monien eri kirjoittajien toimesta ja hetkellisesti Warner Bros. alkoi tulla toisiin ajatuksiin ja luopua elokuvasta, kunnes Brad Pittin yhtiö Plan B Entertainment hyppäsi projektiin mukaan 2020-luvun alussa. Turhauduttuaan täysin Dumbo-elokuvaa (2019) tehdessään, Burton meinasi lopettaa ohjaamisen täysin, mutta lopulta hänet saatiin taivuteltua mukaan ja kuvaukset pyörähtivät vihdoin ja viimein käyntiin toukokuussa 2023. Nyt Beetlejuice Beetlejuice -nimen saanut jatko-osa saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä uteliaana. Alkuperäinen Beetlejuice on mielestäni yhä yksi Burtonin parhaista leffoista ja toivoin, että jatko-osassa hän pääsisi taas irrottelemaan lystikkäästi, mitä häneltä ei ole pitkään aikaan päästy näkemään. Kävin katsomassa Beetlejuice Beetlejuicen positiivisin mielin sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Charles Deetzin kuoleman myötä hänen vaimonsa Delia ja tyttärensä Lydia palaavat Winter Riveriin, missä he kohtaavat jälleen Betelgeusen ja muut tuonpuoleisen veijarit.

Catherine O'Hara ja Winona Ryder palaavat rooleihinsa taiteilija Delia Deetziksi ja tämän tytärpuoleksi Lydiaksi, jotka joutuivat 36 vuotta aiemmin demonisen Betelgeusen, eli tuttavallisesti Beetlejuicen (Michael Keaton) terrorisoimaksi kummitustalossa. Vuosien varrella Delian suosio taiteilijana on kasvanut reippaasti, kun taas kummituksia edelleen näkevästä Lydiasta on tullut oman aaveohjelmansa vetäjä televisiossa. Beetlejuice ei ole unohtanut Lydiaa, vaan haaveilee yhä menevänsä naimisiin naisen kanssa. Vanha tuttu näyttelijäkolmikko on jälleen hyvässä vedossa, palaten selvästi ilomielin rooleihinsa. Ryderin esittämä Lydia on muuttunut reippaasti vuosien varrella, mutta ykkösestä tuttu goottityttö on silti tallella. O'Hara on erittäin lystikäs taiteilijasielu Deliana, joka on höpsähtänyt vanhetessaan. Keaton taas on tietty huippuvedossa itse Beetlejuicena, edelleen pursuten kaoottista energiaa virnuilevana ja sikailevana biomanaajana.

     Uusina tuttavuuksina elokuvassa esitellään Lydian tytär Astrid (Jenna Ortega) ja Lydian uusi miesystävä Rory (Justin Theroux), Beetlejuicelle kaunaa kantava sielunimijä Delores (Monica Bellucci), haamuetsivä Wolf Jackson (Willem Dafoe), isä Damien (Burn Gorman), sekä nuorukainen Jeremy (Arthur Conti), jonka Astrid tapaa Winter Riverissä. Uudet näyttelijät hyppäävät oivallisesti menoon mukaan, etenkin Dafoen irrotellessa lystikkäästi eksentrisenä etsivänä. Ortega taas todisti jo Wednesday-sarjassa (2022-) olevansa täydellinen valinta Lydian lapseksi Beetlejuicen jatko-osassa. Harmillisesti Bellucci jää lopulta jopa aika ylimääräiseksi kaiken muun keskellä. Hänen hahmonsa Delores pohjustetaan alussa merkittäväksi, mutta sitten tämä lähes unohdetaan.

Kolmenkymmenenkuuden vuoden odotuksen jälkeen Beetlejuice on vihdoin ja viimein palannut, mutta harmillisesti joudun toteamaan, että se tapahtuu aika ristiriitaisissa merkeissä. En koskaan odottanut, että Beetlejuice Beetlejuice olisi alkuperäisen veroinen kauhukomedian merkkiteos, mutta olisin silti toivonut hieman parempaa elokuvaa. Jatko-osa toimii tällaisenaan ihan kivasti, mutta lopputuloksena on turhan täyteen ahdettu sillisalaatti, josta huokuu, että vuosikymmenten varrella ideoita on syntynyt liikaakin ja ne on haluttu lähes kaikki änkeä mukaan vaikka väkisin. Siinä, missä ykkösleffa oli tehokkaan simppeli filmi, jatko-osassa jokaisella hahmolla on oma isompi juonikuvionsa, jotka eivät pahemmin edes liity toisiinsa. Tämän takia mihinkään ei ehditä panostaa kuvioiden tarvitsemalla tai ansaitsemalla tavalla ja jutut jäävät hieman puolitiehen, etenkin sen Deloresin kohdalla - jonka näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut kirjoittaa kokonaan pois elokuvasta. Sori Bellucci.

Mutta sen, missä Alfred Goughin ja Miles Millarin käsikirjoitus kompastelee, Tim Burton korvaa veikeällä ohjauksellaan ja taatulla visuaalisella tyylittelyllään. Parhaimmillaan Beetlejuice Beetlejuice on hupaisa fantasiakomedia, jonka mielikuvituksellinen tuonpuoleinen viehättää edelleen. Mukana on joitain reippaita kokeiluja, kuten Beetlejuicen alkuperän selittely ja Burton näyttää olevansa pitkästä aikaa elementissään. Hän ei keksi mitään mullistavaa, mutta näyttää, että hänen omalaatuinen visionsa riemastuttaa edelleen nykypäivän tasaisen harmaan massan keskeltä. Näyttelijät ovat tosiaan huippuvireessä ja leffa on sentään älytty pitää napakasti vain tunnin ja kolmen vartin mittaisena. Beetlejuice Beetlejuice jää kauas täysosumasta, mutta se viihdyttää tarpeeksi passelisti ja perustelee tarpeeksi hyvin omaa olemassaoloaan.

Elokuvan tekninen toteutus ihastuttaa taatusti alkuperäisen Beetlejuicen faneja, sillä Burton ei ole ryhtynyt liikoja digikikkailemaan, vaan hän halusi toteuttaa mahdollisimman paljon vanhoilla kunnon käytännön tehosteilla. Leffassa nähdäänkin useita näyttäviä lavasteita, tyylikästä puvustusta ja äärimmäisen veikeitä maskeerauksia. Tuonpuoleisen hahmot ovat näyttävästi luodut ja praktikaaliefektit lämmittävät sydäntä - varsinkin hiekkamato, joka on toteutettu stop motion -animaatiota hyödyntäen, ihan kuten alkuperäisessäkin elokuvassa! Beetlejuice Beetlejuice on myös hyvin kuvattu ja valaistu. Äänitehosteet ovat oivalliset ja Danny Elfmanin tutut musiikit ilahduttavat edelleen. Elokuvassa käytetty kuoroversio alkuperäisestä leffasta tutusta Harry Belafonten Day-O (The Banana Boat Song) -kappaleesta on kuitenkin aika kiusallinen nostalgiapisteiden kalastelu ja harmillisesti käsikirjoitus on muutenkin täynnä vaivaannuttavaa vanhan muistelua.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beetlejuice Beetlejuice, 2024, Warner Bros., Tim Burton Productions, Plan B Entertainment, The Geffen Company, Tommy Harper Productions