The Love Hypothesis (2026) - elokuva-arvostelu

THE LOVE HYPOTHESIS

Ohjaus: Claire Scanlon

Näyttelijät: Lili Reinhart, Tom Bateman, Rachel Marsh, Jakoubie Young-White, Nicholas Duvernay ja Arty Froushan

Genre: romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

The Love Hypothesis perustuu Ali Hazelwoodin kirjaan Rakkaushypoteesi (The Love Hypothesis - 2021), joka oli alun perin hänen kirjoittamansa Star Wars -fanifiktio Reyn ja Kylo Renin suhteesta nimeltä "Head Over Feet". Vuonna 2022 Bisous Pictures -yhtiö ilmoitti työstävänsä kirjan pohjalta elokuvasovituksen. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2025 ja nyt The Love Hypothesis on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse en ole lukenut Hazelwoodin kirjaa, enkä etukäteen juuri kiinnostunut sen leffaversiosta - etenkään kun luin lähdemateriaalin olleen alun perin fanifiktio Star Warsista. Päätin silti antaa The Love Hypothesisille mahdollisuuden ja katsoin elokuvan heti sen julkaisupäivänä.

Stanfordissa opiskeleva Olive Smith ja hänen tympeä professorinsa Adam Carlsen päättävät esittää olevansa parisuhteessa, jotta Olive saisi siten ystävänsä lähtemään treffeille erään pojan kanssa.

Riverdale-sarjasta (2017-2023) tuttu Lili Reinhart näyttelee Olive Smithiä, joka opiskelee Stanfordin yliopistossa ja joka on potentiaalisesti onnistunut hiirten avulla löytämään keinon parantaa haimasyöpää. Hercule Poirot -leffoista Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express - 2017) ja Kuolema Niilillä (Death on the Nile - 2022) tuttu Tom Bateman taas esittää tohtori Adam Carlsenia, jota kaikki koulussa kutsuvat tohtori Pahaksi, koska hän kohtelee opiskelijoita erittäin kylmästi. Varsin pöljästä syystä Oliver ja Adam päätyvät tekemään diilin, jossa he esittävät olevansa parisuhteessa. Mutta vähemmän yllättäen tämän esityksen aikana oikeat tunteet alkavat nousta pintaan. Hahmot ovat toimivat, Reinhart ja Bateman ovat kelpo valinnat rooleihinsa ja heidän väliltä löytyy tarpeeksi kemiaa. Batemanin valinta on toki siinä mielessä huvittava, että The Love Hypothesisin pohjallahan oli tosiaan romanttinen Star Wars -fanifiktio Reystä ja Kylo Renistä ja Tom Batemanhan on tosielämässä suhteessa Reytä näytelleen Daisy Ridleyn kanssa.

     Elokuvassa nähdään myös Rachel Marsh Oliven parhaana ystävänä Anhina, Nicholas Duvernay Anhin ihastuksena Jeremynä, Jaboukie Young-White Oliven kämppiksenä Malcolmina, sekä Arty Froushan tohtori Tom Bentonina, joka hassua kyllä sai kirjassa nimensä Tom Batemanista. Sivunäyttelijät ajavat asiansa, joskin heidän hahmonsa tuntuvat lähinnä käveleviltä kliseiltä.

Fanifiktioista kirjoiksi ja siitä sitten elokuviksi muovautuneet tapaukset ovat usein mielestäni kuluneiden vuosiensa huonointa antia. Esimerkiksi Fifty Shades of Grey (2015) oli alun perin fanifiktio Twilightista ja After (2019) oli alun perin fanifiktio One Direction -yhtyeestä. Kun siis luin, että The Love Hypothesisin pohjana oli "Reylo"-fanifiktio, ajattelin ensimmäisenä, että "voi pojat, taas sitä mennään". Yllätyksekseni The Love Hypothesis ei ole samaa mätäkuonaa kuin Fifty Shades of Grey ja After, vaan jopa ihan katsottava romanttinen draamakomedia kaikkine pöhköyksineen.

Elokuva on toisaalta hitusen kökkö, mutta samalla sen kökköydessä on jotain varsin hurmaavaa. Juoni on lähtökohdiltaan täysin typerä, mutta se antaa raamit monille äärimmäisen vaivaannuttaville ja sitä kautta huvittaville kohtauksille, kun opiskelija ja professori yrittävät saada muut vakuuttuneiksi suhteestaan. Myötähäpeää on luvassa muutenkin ja esimerkiksi erään seksikohtauksen tuhmat repliikit saivat minut purskahtamaan nauruun. Tarina kulkee niitä kaikista ennalta-arvattavimpia reittejä draamankaarineen kaikkineen, mutta sentään Reinhartin ja Batemanin kemia toimii ja Batemanin hahmon töykeät heitot opiskelijoille, sekä yritykset pehmentyä tarjoavat hyviä nauruja. Ei The Love Hypothesis hyvä elokuva ole, mutta kertaalleen katsottavana hömppänä se on tarpeeksi mukiinmenevä.

Elokuvan on ohjannut Claire Scanlon, joka on aiemmin tehnyt lähinnä televisiosarjojen jaksoja. Scanlon hoitaa tonttinsa passelisti, pitäen kivaa ilmapiiriä hyvin yllä. Sarah Rothschildin käsikirjoitus ei ole kummoinen kliseisten hahmojensa, kehnon dialoginsa ja jopa hieman omituisen rakenteensa kanssa ja vaaditaankin Scanlonilta paljon, että hän olisi saanut lopputuloksesta tätä paremman. Teknisesti The Love Hypothesis on kelpuutettava. Se on alkupäässään hieman kömpelösti leikattu, mutta on leffa sentään ihan hyvin kuvattu. Lavasteet ovat oivalliset, joskin on epäuskottavaa, että opiskelijat Olive ja Malcolm voisivat asua tällaisessa lukaalissa. Asut ja maskeeraukset toimivat ja äänimaailmakin on menevästi rakennettu Laura Karpmanin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of The Love Hypothesis www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

The Love Hypothesis, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Bisous Pictures, MRC Film, The Cantillon Company

Daredevil: Born Again, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

DAREDEVIL: BORN AGAIN - KAUSI 2

Luojat: Dario Scardapane, Matt Corman ja Chris Ord

Näyttelijät: Charlie Cox, Vincent D'Onofrio, Deborah Ann Woll, Michael Gandolfini, Wilson Bethel, Arty Froushan, Nikki M. James, Zabryna Guevara, Genneya Walton, Ayelet Zurer, Margarita Levieva, Hamish Allan-Headley, Matthew Lillard, Tony Dalton, Camila Rodriguez, Krysten Ritter, Elden Henson, Toby Leonard Moore ja Mike Colter

Genre: toiminta, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 18

Marvelin sarjakuviin perustuva ja Netflixin Daredevil-sarjan (2015-2018) tarinaa jatkava Daredevil: Born Again nousi suosituksi, kun sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Disney+ -palvelussa keväällä 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kakkoskauden kuvaukset olivat jo käynnistyneet, ennen kuin ensimmäisestä kaudesta oli julkaistu yhtäkään jaksoa ja nyt Daredevil: Born Againin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun Disney+:ssa. Itse pidän valtavasti Netflixin Daredevilista, mutta Daredevil: Born Againin ensimmäinen kausi oli pienoinen pettymys, kaudella näkyessä tuotannon ongelmat. Odotin silti positiivisin mielin toisen kauden näkemistä ja katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Daredevil yrittää kaikkensa pysäyttääkseen pormestari Wilson Fiskin, joka kiristää otettaan New Yorkista.

Charlie Cox nähdään jälleen kerran sokeana asianajaja Matt Murdockina, eli New Yorkin katuja suojelevana Daredevilina. Mattin jouduttua murhayrityksen kohteeksi edelliskauden päätteeksi, mies on päättänyt piiloutua ja lähteekin ulos lähinnä pirullisena alter egonaan. Cox on taas kerran mahtavassa vedossa, tulkiten vakuuttavasti hahmonsa sisäisiä dilemmoja, kun eskaloituva tilanne puskee Mattia tekemään ratkaisuja, joita hän ei hyväksy. Erinomainen on toki myös vastapuolelta löytyvää New Yorkin pormestari Wilson Fiskiä, eli julmaa rikollispomo Kingpiniä näyttelevä Vincent D'Onofrio. Fiskillä ei ole supervoimia, joilla pystyisi vaikkapa hävittämään puolet ihmiskunnasta sormien napsautuksella, mutta D'Onofrion huikean hyytävä suoritus saa katsojan aina jännittyneeksi, kun mies astelee ruutuun.

     Tuotantokaudella nähdään myös vanhat tutut Deborah Ann Woll Mattia auttavana Karen Pagena, Ayelet Zurer Fiskin vaimona Vanessana, Wilson Bethel tappaja Benjamin "Bullseye" Poindexterinä, Arty Froushan, Michael Gandolfini ja Zabryna Guevara Fiskiä seuraavina Buck Cashmanina, Daniel Blakena ja Sheila Riverana, Genneya Walton reportteri BB Urichina, sekä Margarita Levieva Mattin ex-tyttöystävänä, terapeutti Heather Glenninä. Uutena hahmona kausi esittelee Matthew Lillardin näyttelemän mysteerisen herra Charlesin, joka saapuu New Yorkiin hoitamaan omia tarkoitusperiään. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Bethel, joka onnistuu tekemään esittämästään Bullseyesta entistä arvaamattoman. Miehen janotessa kostoa Fiskille, voi hänestä kuoriutua juuri se liittolainen, jota Daredevil tarvitsisi, mutta jonka metodeja sankarimme ei hyväksy.

Daredevil: Born Againin ensimmäinen tuotantokausi kärsi hieman tuotannollisista ongelmista. Sarjaa ryhdyttiin kuvaamaan tietynlaisena, mutta kun niin koeyleisöt, päätähdet Cox ja D'Onofrio kuin Marvel-pomo Kevin Feige tuumivat, että tämä ei toimi yhtään, tuotanto pistettiin tauolle siksi aikaa, että suuri osa sarjasta kirjoitettiin uusiksi. Tämä vanhojen ja uusien palojen yhdistelmä näkyi esimerkiksi omituisena rytmityksenä ja hieman sinne tänne rönsyilevänä tunnelmana. Onneksi toista tuotantokautta on ryhdytty tekemään huomattavasti selvemmällä visiolla ja kakkoskausi onkin kaikin tavoin edeltäjäänsä parempi paketti, sekä parasta mitä Marvel on hetkeen tarjonnut.

Nämä kahdeksan jaksoa vievät täysin mennessään, eikä konflikti Daredevilin ja Wilson Fiskin välillä ole koskaan ollut näin haastava. Fiskin yhä vain julmempi ja häikäilemättömämpi tapa johtaa New Yorkia pistää Daredevilin entistä ahtaammalle ja turvautumaan keinoihin ja liittolaisiin, joita hän tavallisesti välttelisi. Jännite pysyy korkealla kaiken aikaa, mitä toki edesauttaa se, kuinka epämukavan läheltä meininki usein liippaa tämän hetken Yhdysvaltoja. Fiskin AVTF-erityisjoukko heijastelee selvästi ICE-agenttien toimia. Kausi tarjoaa myös aivan mahtavia toimintakohtauksia, jotka luottavat enemmän Netflix-sarjasta tuttuun brutaaliin käsirysyyn kuin Born Againin avauskauden tietokonekikkailuun. Onpa mukana toki se Daredevilille ominainen yhdellä pitkällä otoksella kuvattu turpaanveto useita vihollisia vastaan. Tämäkään kausi ei ole sieltä lapsiystävällisimmästä Marvel-päästä, vaan veri roiskuu, luut katkeilevat ja kallot halkeilevat.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät tiukkaa ilmapiiriä ansiokkaasti yllä, samalla kun Dario Scardapanen johtama käsikirjoitustiimi vie kertomusta ja hahmoja mukaansatempaavasti eteenpäin. Kirjoittajat tarjoavat toisaalta väkevän huipennuksen, mutta jättävät tietyt jutut auki erittäin kiinnostaviin paikkoihin, enkä malta odottaa, kuinka homma tästä jatkuu ensi maaliskuussa käynnistyvällä kolmoskaudella. Teknisestikin Daredevil: Born Againin toinen kausi on pätevä, vaikka digiefektit eivät aina täysin vakuuta. Kameratyöskentely on usein tyylikästä ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat hienot, maskeeraukset rujot ja puvustus hienoa. Pidän valtavasti Daredevilin tämänkertaisesta asusta, joka on se vanha punainen asu, mutta maalattuna mustaksi. Kauden varrella maali rapisee pois ja punaista pilkistää alta yhä enemmän. Ja hahmon fanina on suuri ilo vihdoin nähdä kahden D-kirjaimen koristavan hahmon rintakehää. Äänimaailma on vahvasti rakennettu ja Newtonin veljekset tunnelmoivat musiikeillaan jälleen jännittävästi ja toisinaan mahtipontisestikin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Daredevil: Born Again, Yhdysvallat, 2025-, Marvel Studios, Marvel Television, 20th Television, Corman & Ord, The Walt Disney Company