Off Campus, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

OFF CAMPUS - KAUSI 1

Luoja: Louisa Levy

Näyttelijät: Ella Bright, Belmont Cameli, Mika Abdalla, Josh Heuston, Stephen Thomas Kalyn, Jalen Thomas Brooks, Antonio Cipriano, Steve Howey, Julia Sarah Stone, Brandon Scott, Miles Gutierrez-Riley, Chad Willett, Khobe Clarke, Riley Davis, Jennifer Spence ja Charlie Evan

Genre: romantiikka, draama

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 47 minuuttia - 56 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia

Ikäraja: 18

Off Campus perustuu Elle Kennedyn Off-Campus -kirjasarjaan, jota on julkaistu vuodesta 2015 lähtien. Syksyllä 2024 Amazon Prime Video ilmoitti työstävänsä kirjojen pohjalta televisiosarjasovituksen. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt Off Campusin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa. Itselleni Kennedyn kirjat eivät olleet entuudestaan tuttuja ja olin hieman skeptinen sarjaa kohtaan, kun Amazon ryhtyi mainostamaan sitä. Päätin kuitenkin antaa Off Campusille mahdollisuuden ja katsoinkin lopulta ensimmäisen kauden läpi parissa päivässä.

Musiikkia opiskeleva Hannah ja jääkiekkoilija Garrett tekevät diilin: Hannah auttaa Garrettia koulussa ja Garrett auttaa Hannahia herättämään ihastuksensa Justinin huomion. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun Hannahin ja Garrettin välille alkaa muodostua romanttisia tunteita.

Ella Bright näyttelee Hannah Wellsiä, joka on tullut Briarin yliopistoon opiskelemaan musiikkia. Tyttö ei kuitenkaan tule mistään rikkaasta perheestä ja hänen opiskelujaan häiritsee parinkin työpaikan setviminen aikatauluun. Hannah työskentelee baarissa, missä hän on ihastunut usein bändinsä kanssa esiintyvään Justin Kohliin (Josh Heuston), sekä jääkiekkoareenan siivoojana, missä hän törmää yhteen pelaajista, Briar Hawks -joukkueen kapteeniin Garrett Grahamiin (Belmont Cameli). Garrett on ässä pelaajana, mutta koulussa hän pärjää vain jotenkuten. Kun hänelle selviää Hannahin ihastus Justiniin, Garrett ehdottaa diiliä, jossa Hannah auttaa Garrettia koulun kanssa ja vastapalveluksena Garrett auttaa Hannahia herättämään Justinin kiinnostuksen mustasukkaisuuden kautta, esittämällä Hannahin poikaystävää. Hannah, Garrett ja Justin tuntuvat aluksi turhankin tavanomaisilta teinikolmiodraaman hahmoilta, mutta heistä onneksi löytyy lisää syvyyttä jaksojen edetessä. Bright, Heuston ja Cameli istuvat kaikki mainiosti rooleihinsa ja näyttelijöiden väliltä löytyy hyvää kemiaa.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Hannahin paras ystävä ja kämppis Allie (Mika Abdalla) ja tämän poikaystävä Sean (Riley Davis), Hannahin toinen ystävä Dexter (Miles Gutierrez-Riley), sekä muut Briar Hawksin pelaajat, naistenmies Dean (Stephen Thomas Kalyn), sympaattinen Tucker (Jalen Thomas Brooks) ja perheongelmia setvivä Logan (Antonio Cipriano), sekä tämän sisarus, koulun juorublogia pyörittävä Jules (Julia Sarah Stone). Sivunäyttelijätkin ovat vähintään kelvollisia osissaan ja jääkiekkoilijoiden dynamiikka toimii mainiosti, aivan kuin he olisivat olleet tosielämässäkin parhaita kaveruksia jo vuosia.

En todellakaan odottanut Off Campusilta paljoa. Viime vuosina inhokkileffojani ovat olleet Afterit (2019-2023) ja muut vastaavat toksisista teiniromansseista kertovat hömpät ja etukäteen jännitin, mitä jos tämä sarja olisi sitä samaa kamaa. Ja vaikka sarja kieltämättä sisältää niitä kaikista tutuimpia genrekliseitä ja sen tarina ei juuri yllätyksiä tarjoa käänteillään, on minun myönnettävä, että viihdyin yllättävän hyvin Off Campusin parissa - niinkin hyvin, että katsoin tosiaan koko kahdeksan jakson ykköskauden kahdessa päivässä. Vaikka oli helppo arvata, mihin suuntaan kertomus oli etenemässä, jämähdin silti tuijottamaan menoa, kiinnostuneena näkemään mitä hahmoille tapahtuu.

Off Campus onnistuu olemaan kivan romanttinen, vaikka se on myös hitusen imelä. Sarja on sopivasti hauska, mutta se tasapainottaa kepeää höttöä aika vakavillakin aiheilla perheväkivallasta seksuaalisiin traumoihin. Mitä enemmän näiden hahmojen kanssa viettää aikaa, sitä enemmän heihin tykästyy ja kun se odotettava jossittelu alkaa, että haluaako Hannah sittenkin Garrettin vai edelleen Justinin, on koukuttavaa seurata tapahtumakaaren eskaloitumista. Toisinaan sarja lipsahtaa melodraaman puolelle, mutta sitten taas toisaalta tuossa iässä nämä ihmissuhdejutut tuntuivatkin näin hurjan isoilta. Sarja myös sopivasti tanssahtelee sen kanssa, että hahmot saattavat toisinaan tehdä toiselle ikävästi tai toimia itsekkäästi, mutta hommaa ei esitetä toksista käytöstä romantisoivana, vaan uskottavasti teinien yrityksenä kanavoida itsenäistymistään vaikeassa maailmassa, mihin usein kuuluu erilainen mokailu. En juuri odottanut Off Campusin näkemistä, mutta tunnustan nyt odottavani mielenkiinnolla, kuinka sarja tästä jatkuu jo työn alla olevan kakkoskauden myötä.

Tuotantokauden ohjaajat tekevät oivaa työtä tunnelman ja näyttelijöiden kanssa, samalla kun käsikirjoittajat sulauttavat kirjasarjan ensimmäisen ja kolmannen kirjan toisiinsa. Teknisestikin Off Campus toimii. Sarja on hyvin kuvattu ja oivallisesti leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Keegan DeWittin säveltämistä musiikeista ei tosin jää juuri mitään mieleen, sarjan luottaessa paljon jo olemassa oleviin, eri artistien kappaleisiin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Off Campus season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Off Campus, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Temple Hill Entertainment, Billings Productions, Brightlight Pictures

Arvostelu: Until Dawn (2025)

UNTIL DAWN

Ohjaus: David F. Sandberg

Pääosissa: Ella Rubin, Michael Cimino, Odessa A'zion, Belmont Cameli, Ji-young Yoo, Maia Mitchell ja Peter Stormare

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Until Dawn perustuu samannimiseen videopeliin, joka julkaistiin vuonna 2015. Tammikuussa 2024 paljastettiin, että Screen Gems -yhtiö työstää elokuva-adaptaation videopelin pohjalta. Blair Butler kirjoitti alkuperäisen käsikirjoituksen, mitä Gary Dauberman muokkasi ennen kuin kuvaukset käynnistyivät elokuussa. Nyt Until Dawn on saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä kiinnostuneena, joskin hieman skeptisenä. Pelasin alkuperäisen pelin läpi parissa päivässä ja kävin uteliaana katsomassa Until Dawnin heti elokuvan ensi-iltapäivänä.

Vuosi Melanien katoamisen jälkeen hänen siskonsa ja kaverinsa lähtevät etsimään tyttöä. He päätyvät erikoiseen majataloon, missä heidän täytyy selviytyä elossa erilaisista kauhuista aamuun asti.

Until Dawn -elokuva ei ole suora filmatisointi alkuperäisestä videopelistä, eikä se seuraa tuttuja kahdeksaa kaverusta vuoristomökillä, vaan esittelee täysin uudet hahmot, jotka päätyvät erilaisen konseptin keskelle, jossa on jotain vanhaa tuttua ja jotain uutta. On Ella Rubinin näyttelemä Clover, jonka sisko Melanie (Maia Mitchell) katosi vuosi sitten, on Cloverin ex-poikaystävä Max (Michael Cimino), villimpi Nina (Odessa A'zion) ja hänen uusi poikaystävänsä Abel (Belmont Cameli), sekä hengellisistä jutuista tykkäävä Megan (Ji-young Yoo). Melanien katoamisen vuosipäivänä viisikko päättää lähteä etsimään tyttöä. Miksei aiemmin? En tiedä. Tämä kaveriviisikko koostuu harmillisen yhdentekevistä ja yksiulotteisista tyypeistä, joiden selviytymisestä ei pahemmin jaksa välittää. Rubin, Cimino, A'zion, Cameli ja Yoo ajavat asiansa rooleissaan, lähinnä esittäessään kaiken aikaa pelästynyttä. Näyttelijäpuolelta kovin täky on totta kai se, että videopelistä tuttu Peter Stormare uusii roolinsa tohtori Hillinä.

Sen lisäksi, että hahmokattaus on pistetty uusiksi, Until Dawn -elokuva myös pelaa hyvin eri säännöillä kuin alkuperäinen videopeli. Tekijät ovat ymmärrettävästi perustelleet, että eivät halunneet tehdä suoraa adaptaatiota pelistä, koska monivalinta-aspektinsa ja perhosvaikutusmekaniikkansa takia pelikokemus on jokaiselle pelaajalle erilainen. Mutta kun elokuva kulkee vain yhtä juonipolkua pitkin, on toki vaikea tarjota katsojalle samaa fiilistä siitä, että kotisohvalla tehdyt valinnat muovaisivat tapahtumien kulkua kuten pelissä.

Elokuvaan onkin keksitty täysin oma sääntönsä. Talo, jonne viisikko majoittuu yöksi etsintäretkensä aikana, sisältää ikävän puolensa. Yön koittaessa kaverukset joutuvat kohtaamaan erilaisia pahoja voimia, tappajia ja olentoja, ja heidän täytyy selvitä elossa aamuun asti, mikäli he mielivät päästä pois ja jatkaa matkaansa. Aina kun he kuolevat, yö alkaa alusta ja heidän eteensä heitetään uusi kammotus. Pelistä tutut psykotappaja ja wendigot ovat mukana, mutta sekaan on ripoteltu paljon muutakin. Se onkin sitten katsojasta kiinni, tykkääkö tästä leffaversion ideasta, vai ärsyttääkö kuinka paljon tekijät ovat lähteneet sekoittamaan pakkaa ja keksimään omiaan.

Omasta mielestäni Until Dawn -elokuva jäi lopulta aika heikoksi. Ei sen takia, että tekijät ryhtyivät kokeilemaan jotain uutta, vaan koska kyseessä oli yksinkertaisesti aika heikko kauhuraina. Uusi idea on ihan kiinnostava, mutta samalla myös hieman kömpelö, etenkin elokuvan edetessä. Uusia mörköjä hyödynnetään niin laiskasti, että elokuvaa katsellessa ihmettelin, miksi niitä oli edes pakotettu mukaan? Kauhukohtaukset rakentuvat todella geneeriseen böö-pelotteluun ja jännitettä syö jo se, että hahmojen kohtaloista ei jaksa välittää. Hetkittäin tekijät onnistuivat ujuttamaan sekaan pieniä vivahteita pelistä, esimerkiksi kun yhdessä kohtaa hahmo näkee kaksi erilaista reittiä ulos tilanteesta ja hänen pitää valita niiden välillä tai kun toisessa kohtaa hahmon täytyy pysyä täysin paikoillaan wendigon läheisyydessä, olennon näön perustuessa liikkeeseen. Mutta siihen se oikeastaan jää. Jos odotit kovasti näkeväsi Until Dawnin kääntyvän elokuvamuotoon, voi vastassa olla aikamoinen pettymys. Jos menet katsomaan leffaa avoimin mielin konseptin muutosten suhteen, voi leffa toimia. Ei elokuva silti kovin hyvä ole.

Elokuvan ohjauksesta vastaa David F. Sandberg, joka palaa kauhun pariin Shazam! -supersankarileffojensa (2019-2023) jälkeen. Until Dawn ei kuitenkaan ole yhtä mainio ja karmiva kuin miehen kaksi aiempaa työtä genren parissa, Lights Out (2016) ja Annabelle: Creation (2017). Eniten tämä johtuu Gary Daubermanin ja Blair Butlerin tönköstä käsikirjoituksesta, joka huomaa itsekin jossain kohtaa, että saman yön toistaminen alkaa ennen pitkää käydä tylsäksi tehokeinoksi. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on kelvollinen, joskin ääniefektit luottavat liikaa hiljaisuuteen ja sitä seuraaviin kovaäänisiin säikyttelyihin. Until Dawn on pätevästi kuvattu ja paikoin jopa tyylikkäästi valaistu. Lavasteet ovat hienot, puvuin ja maskeerauksin luodot hirviöt näyttäviä ja käytännön tehosteet mainiot. Benjamin Wallfischin säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan kivasti taustalla, ujuttaen toki mukaan joitain melodioita alkuperäispelistä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.4.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Until Dawn, 2025, Screen Gems, Coin Operated, Mångata Production, PlayStation Productions, Vertigo Entertainment