Arvostelu: Eternity (2025)

ETERNITY

Ohjaus: David Freyne

Pääosissa: Elizabeth Olsen, Miles Teller, Callum Turner, Da'Vine Joy Randolph, John Early, Olga Merediz, Barry Primus ja Betty Buckley

Genre: romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 12

Eternity on uusi romanttinen draamakomedia. Pat Cunnane keksi elokuvan idean ja työsti sen pohjalta käsikirjoituksen. Hänen tekstinsä pyöri vuonna 2022 Hollywoodin mustalla listalla suosituimmista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. A24 nappasi projektin itselleen, David Freyne valittiin ohjaajaksi ja kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024. Nyt Eternity on saapunut elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin leffasta heti, kun luin sen omaperäisestä juonesta. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Eternityn sen ensi-iltapäivänä.

Kun Joan kuolee ja päätyy tuonpuoleiseen, hänen täytyy valita viettääkö hän ikuisuutensa ensimmäisen aviomiehensä, sodassa kuolleen Luken, vai toisen aviomiehensä, jääräpää Larryn kanssa.

Elokuvan keskiössä on kolmiodraama, johon kuuluvat Elizabeth Olsenin näyttelemä Joan, Miles Tellerin esittämä Larry ja Callum Turnerin näyttelemä Luke. Joan ja Luke olivat nuoria rakastavaisia, jotka menivät naimisiin, mutta joiden yhteinen elämä katkesi kuin seinään, kun Luke lähti sotaan ja kuoli rintamalla. Leskeksi jäänyt Joan avioitui lopulta uudelleen, Larryn kanssa. Kun Joan ja Larry lopulta menehtyvät ja päätyvät tuonpuoleiseen, Joan kohtaa jälleen Luken, joka on odottanut häntä kuolemastaan asti. Nainen pistetäänkin vaikean valinnan äärelle. Jatkaako suhdetta Larryn kanssa myös kuoleman jälkeen, vai palatako alkuperäisen rakkautensa luokse? Olsen, Teller ja Turner ovat kaikki mainioita rooleissaan ja jokaisen hahmo on oivallinen. Kaikkia kolmea käy sääliksi tässä hankalassa tilanteessa, vaikka samalla jokaisen toiminta tilanteen tiimoilta ärsyttää jossain kohtaa.

     Elokuvassa nähdään myös Da'Vine Joy Randolph ja John Early Annana ja Ryanina, tuonpuoleisen koordinaattoreina, joiden tehtävänä on ottaa vastaan juuri kuolleet ja kaupata heille heidän ikuisuutensa. Tuonpuoleisessa on kyllä vaihtoehtoja mistä valita, mutta koukkuna on, että valintaa ei voi enää vaihtaa, vaan oma ikuisuus on sitten vietettävä alkuperäisessä valinnassa. Randolph on oivallinen Larryn koordinaattorina, joka ei aina vaikuta täysin pätevältä hommaansa. Early on vekkulissa vedossa tämän kilpakumppanina, Lukea edustavana Ryanina. Anna ja Ryan aloittavatkin kilpailun, kumpi pystyy myymään Joanille paremmin ajatuksen ikuisuudesta edustamansa miehen kanssa.

Kuten olen aiemminkin turhautuneena todennut, moderni elokuvakeskustelu on täynnä puhetta siitä, että nykypäivänä ei keksittäisi enää uusia ideoita, vaan kaikki olisi muka pelkkää jatko-osaa ja uudelleenfilmatisointia. Eternity on jälleen hyvä osoitus siitä, että näin ei suinkaan ole asian laita ja kyseessä onkin yksi omaperäisimmistä ideoista romanttiseen draamakomediaan, minkä olen aikoihin nähnyt. Elokuvassa on todella veikeä lähestymistapa kolmiodraamaan ja on aidosti kiinnostavaa seurata, kuinka hommassa käy. Valitseeko Joan yhä Larryn vuosikymmenten suhteen jälkeen, vai haluaako hän viedä loppuun suhteensa Luken kanssa, joka on kuin romanttinen märkä päiväuni? Joanin kokemat rakkaudet näiden miesten kanssa ovat hyvin erilaisia. Luken kanssa jäätiin vielä siihen vaiheeseen, kun ei nähty muuta kuin kaikki ihanat puolet, oli kukkia ja suklaarasioita sun muuta. Larryn kanssa taas rakkaus meni paljon syvemmälle tasolle ja yhdessä on pysytty senkin jälkeen, kun suunnilleen joka toinen asia mitä mies tekee, ärsyttää Joania.

Tämän lisäksi on myös erittäin mielenkiintoista tutustua Eternityn visioon kuoleman jälkeisestä elämästä ja tästä revitäänkin irti runsaasti hyvää huumoria. Mesta on täynnä myyntikojuja, joiden työntekijät yrittävät kaupitella omia ikuisuuksiaan juuri kuolleille ja niitä on tosiaan joka lähtöön ikuisesta rantalomasta loputtomaan museokierrokseen ja avaruusmatkaan. Katsoja pohtii hahmojen kanssa näitä vaikeita valintoja ja niiden parissa elokuva kulkee pääasiassa kuin hujauksessa. Vasta viimeisen puolen tunnin kohdalla Eternity kokee vaikeuksia kuljettaa kertomustaan loppuun, aivan kuin se ei uskaltaisi pitää kiinni yhdestä valinnastaan ja haluaakin näyttää katsojalle kaikki mahdolliset skenaariot.

Elokuvan on ohjannut David Freyne, joka tekee pätevää työtä ilmapiirin kanssa. Freyne on myös auttanut idean isää, Pat Cunnanea käsikirjoituksen lopullisessa muokkauksessa. Cunnanen idea on loistava, mutta tarinan lopetusta ja etenkin sen venytystä olisi voinut vielä miettiä uusiksi. Teknisesti Eternity on hyvin tehty. Leffa on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot ja puvustus oivallista. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja David Flemingin säveltämät musiikit tuovat kivan lisänsä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Eternity, 2025, A24, Star Thrower Entertainment

Arvostelu: Split (2016)

SPLIT

Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: James McAvoy, Anya Taylor-Joy, Haley Lu Richardson, Jessica Sula, Betty Buckley, Sebastian Arcelus ja Brad William Henke
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

Kiinnostuin Splitista heti, kun kuulin, mikä siinä on ideana ja kuka esiintyy sen pääosassa. James McAvoy näyttelemässä sivupersoonahäiriöistä miestä, jolloin hänellä olisi useita rooleja. Ja kun kyseessä olisi trilleri, idea voisi toimia mainiosti. Sitten kuulin, että elokuvan on ohjannut M. Night Shyamalan ja kiinnostukseni laski. Shyamalan on nimittäin mielestäni yksi huonoimmista elokuvaohjaajista, jonka tiedän. Olen nähnyt seitsemän hänen elokuvistaan ja vain Kuudes aisti (The Sixth Sense - 1999) ja Unbreakable - särkymätön (Unbreakable - 2000) ovat olleet hyviä, ja nekin ilmestyivät yli 15 vuotta sitten. The Visitin (2015) jätin kokonaan väliin, sillä koin, ettei minun kannata tuhlata aikaa jälleen yhteen hänen "huimista visioistaan". Shyamalan osaa keksiä toimivia ideoita, mutta kun hänen kuuluisi vain keksiä ideoita, ei kirjoittaa kokonaisia tarinoita. Hän onnistuu pilaamaan elokuvansa tyhmääkin tyhmemmillä juonenkäänteillä ja pelkäsin, että Splitissa käy täsmälleen näin. Silti aihe kiinnosti minua niin paljon, että pakkohan se oli nähdä. Jos Shyamalan olisikin oppinut jotain vuosien varrella. Tai jos McAvoy yksinään kannattelisi koko elokuvaa tarpeeksi, jotta tarinakin toimisi siinä sivussa...

Mies sieppaa kolme teinityttöä ja pitää heitä lukittuina huoneessa. Tytöt yrittävät keksiä suunnitelman paetakseen ja päättävät hyödyntää sitä, että heidät siepannut mies Kevin kärsii useista persoonista.

James McAvoy näyttelee Kevinia, kahdestakymmenestäkolmesta sivupersoonasta kärsivää miestä. Persoonia on mm. muodista kiinnostunut Barry, yhdeksänvuotias Hedwig, elegantti Patricia ja tytöt kidnapannut silmälasipäinen Dennis, jonka on pakko pitää asiat kaiken aikaa siisteinä ja järjestyksessä. Tylsä asia elokuvassa on, että muita persoonia ei erityisemmin nähdä. Katsojana on hieman vaikea ymmärtää syytä sille, miksi persoonia pitää olla yli kaksikymmentä, jos edes puolta niistä ei edes esitellä. Hahmo on silti kiehtova ja useat persoonat tekevät hänestä arvaamattoman. James McAvoy on huikea rooleissaan ja olisi ollut hienoa nähdä lisää persoonia esitettäväksi. Denniksena McAvoy on uhkaava, Barryna hieman huvittava, Hedwigina kummallinen lässyttäjä mutta silti karmiva ja Patriciana elegantti nainen. McAvoy vetää kaikki roolinsa upeasti ja näyttää jälleen olevansa erinomainen näyttelijä.
     Kolme kidnapattua teinityttöä ovat Casey (Anya Taylor-Joy), Claire (Haley Lu Richardon) ja Marcia (Jessica Sula). Casey on tytöistä isoimmassa roolissa ja välillä näytetään hänen lapsuusmuistojaan. Hän ottaa tilanteen rauhallisemmin kuin muut, mutta samalla miettii keinoja päästä vapaaksi. Claire sen sijaan haluaa käydä heti sieppaajan päälle ja paeta väkivallan avulla. Marciassa on vähän kumpaakin: hän haluaa paeta ja tehdä asialle heti jotain, mutta hän ei ole yhtä rauhaton kuin Claire. Kaikki kolme tyttöä ovat hyviä rooleissaan - etenkin Taylor-Joy, joka osoittaa hienosti pelkoa ja jonka hahmoa syvennetään taidokkaasti.
     Kevinia tutkii ja auttaa Betty Buckleyn näyttelemä tohtori Fletcher. Hän on päässyt jotenkin perille Kevinin eri persoonista ja pystyy sen takia olemaan tukena Kevinille. Yleensä tohtori Fletcherin vastaanotolla tuntuu käyvän muotiheppu Barry, sillä hän on nähdyistä hahmoista kaikkein järkevin. Buckley on mainio rauhoittavan tohtorin roolissa.
     Elokuvassa nähdään myös Sebastian Arcelus Caseyn isänä ja Brad William Henke Caseyn setänä. M. Night Shyamalan tekee tietysti lyhyen cameon, kuten muissakin hänen elokuvissaan.

Splitissä tosiaan on mielenkiintoinen lähtökohta. Kevin sieppaa kolme tyttöä syntymäpäiväjuhlista ja lukitsee heidät huoneeseen. Kevinin eri persoonien esittely hoituu todella toimivasti ja on kiinnostavaa seurata, miten tytöt reagoivat outoon sieppaajaan. Pilaileeko hän heidän kustannuksellaan, vai onko hänen mielessään oikeasti vikaa? Jos jotain, niin ainakin Kevin on äärimmäisen arvaamaton ja siten aidosti pelottava. Jännitystä nostatetaan taidokkaasti ja mukaan luodaan todella ahdistavaa ilmapiiriä. Hahmojen epätoivo välittyy hienosti katsojaan ja itsekin alkaa pohtimaan erilaisia keinoja päästä pakoon, vaikka haluaisi myös jäädä näkemään, mitä kaikkia eri puolia Kevinistä paljastuu. Samalla mukana on kiehtovaa mystisyyttä, kun tohtori Fletcher alkaa avaamaan Kevinin menneisyyttä ja kertomaan samanlaisista monipersoonallisista ihmisistä.

Harmillisesti mukaan mahtuu myös tiettyjä heikkouksia, kuten turhankin selittelevää dialogia, mikä on hieman ristiriidassa hyvin luodun mysteerisen kerronnan kanssa. Lisäksi elokuvan loppuhuipennus muuttuu kummalliseksi, eikä aluksi voi olla täysin varma, lähtikö leffa juuri parempaan vai huonompaan suuntaan? Huipennus on paikoitellen hieman pöhkö, mutta samalla myös karmiva. Lopussa tuleva twisti muuttaa kuitenkin koko elokuvan merkityksen ja saa katsojan suun loksahtamaan auki. Tietyt heikkoudetkin antaa pienesti anteeksi, kun alkaa pyörittelemään päässä erilaisia tapoja jatkaa tarinaa. Kaikkein isoin twisti elokuvassa on kuitenkin se, että Shyamalan osaa yhä, jos niin vain haluaa. Hänen ohjauksensa on todella taidokasta ja vaikka hänen käsikirjoituksestaan löytyy kehnommatkin puolensa, osoittaa hän suurta lahjakkuutta ja saa epätoivoon vajonneet faninsa näkemään toivon kipinän. Split on ehdottomasti yksi Shyamalanin parhaista elokuvista.

Elokuva on myös kuvattu todella taidokkaasti. Leffa on täynnä tyylikkäitä kuvia ja kuvauksella luodaan lisää jännittävää ilmapiiriä. Myös leikkaus on erittäin oivallista. Visuaalisia tehosteita ei ole erityisemmin käytetty, mutta leffan lavasteet ja maskeeraukset ovat hienot. Äänitehosteilla on tuotu toimivia lisäyksiä mukaan. Musiikista vastaa West Dylan Thordson, joka myös tuo oman panoksensa tunnelman kasvattamiseen.

Yhteenveto: Split on yksi M. Night Shyamalanin parhaista elokuvista... mikä ei kerro vielä paljoa, koska lähes kaikki niistä ovat huonoja. Tämä on kuitenkin aidosti todella hyvä ja Shyamalan osoittaa taitonsa rakentaessaan jännitettä ja epämiellyttävää ilmapiiriä. Tätä vain vahvistaa monta eri persoonaa sisällään pitävää Keviniä näyttelevä James McAvoy, joka on aivan loistava roolissaan. Harmi vain, ettei hahmon jokaista persoonaa esitelty edes parin minuutin ajan siellä täällä elokuvan aikana. Muutenkin näyttelijänsuoritukset ovat mainiot. Loppupäässä leffa vaikuttaa menevän hieman heikompaan ja hölmömpään suuntaan, mutta filmin päätös nostaa tason takaisin ylös ja jättää katsojan vaatimaan lisää. Shyamalan osoittaa, että hänessä onkin vielä toivoa ja jonkinlaisella mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä hänellä on tulevaisuudessa tarjottavanaan. Etenkin ohjaajan faneille Split on pakkokatsottavaa ja tervetullut yllätys jatkuvien pettymysten jälkeen. Muutenkin synkistä ja ahdistavista trillereistä pitäville elokuva tulee toimimaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.1.2017 - Muokattu 8.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Split, 2016, Blinding Edge Pictures, Blumhouse Productions