Shelby Oaks (2024) - elokuva-arvostelu

SHELBY OAKS

Ohjaus: Chris Stuckmann

Näyttelijät: Camille Sullivan, Sarah Durn, Brendan Sexton III, Robin Bartlett, Michael Beach, Keith David, Eric Francis Melaragni, Anthony Baldasare, Caisey Cole, Charlie Talbert, Emily Bennett ja Derek Mears

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 16

Shelby Oaks on YouTube-elokuvakriitikko Chris Stuckmannin ensimmäinen täyspitkä elokuva. Stuckmann oli lapsesta asti tehnyt lyhytelokuvia, tavoitteenaan päästä joku päivä tekemään kunnon leffoja. Yhdessä vaimonsa Samantha Elizabethin kanssa Stuckmann kehitteli tarinan, joka otti inspiraatiota Stuckmannin lapsuudesta Jehovan todistajana, hänen vaikeasta suhteestaan siskoonsa, joka jätti uskonnon kun Stuckmann oli vielä lapsi, sekä Stuckmannin ja Elizabethin pitkäaikaisesta yrityksestä saada lapsi. He saivat Paper Street Picturesin tuottaja Aaron B. Koontzin tarttumaan projektiin vuonna 2019 ja kiinnostusta lisätäkseen Stuckmann työsti useita feikkidokumentteja aaveiden metsästäjistä YouTubeen. Rahoituksen Stuckmann keräsi käynnistämällä Kickstarter-kampanjan, missä hänen seuraajansa pystyivät tukemaan projektia rahallisesti eri etuuksia vastaan. Yli kymmenentuhannen rahoittajan ja lähes puolentoista miljoonan dollarin potin myötä kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2022. Tuotanto seisahtui vuonna 2023 näyttelijöiden lakon takia, mutta alkuvuodesta 2024 elokuva saatiin toistaiseksi valmiiksi ja maailmanensi-iltansa Shelby Oaks sai Kanadassa Fantasia Film Festivalilla heinäkuussa 2024. Kun kauhutekijä Mike Flanagan ja Neon-yhtiö innostuivat näkemästään, he hyppäsivät mukaan projektiin ja antoivat Stuckmannille lisää rahaa, jotta hän pystyi kuvaamaan mukaan juttuja, jotka olivat aiemmin jääneet pois käsikirjoituksesta budjettirajoitusten takia. Uudistettu Shelby Oaks sai ensi-iltansa lokakuussa 2025 Yhdysvalloissa ja lopulta elokuva saapui myös Suomeen, suoraan digimyyntiin ja vuokralle. Itse olen odottanut leffan näkemistä todella paljon. Olen katsonut Stuckmannin videoita noin viidentoista vuoden ajan ja hän toimikin isoimpana innoittajani, kun ryhdyin arvostelemaan elokuvia. Pommitin Night Visions -festivaalia lähemmäs vuoden ajan, jotta he ottaisivat leffan esitykseensä ja kun Shelby Oaks saapui vihdoin vuokralle, katsoin sen lähes välittömästi.

Paranormaaleja ilmiöitä tutkivat tubettajat katoavat Shelby Oaksin autiokaupungissa. Kaksitoista vuotta myöhemmin yhden näistä tutkijoista, Riley Brennanin sisko Mia saa käsiinsä heidän kuvaamaansa materiaalia ja hoksaa niistä johtolangan, mikä voisi johtaa hänet Rileyn jäljille.

Camille Sullivan näyttelee Mia Brennania, joka on ollut musertunut siitä lähtien, kun hänen siskonsa, yliluonnollisuuksista kiinnostunut Riley (Sarah Durn) katosi tutkimustensa aikana. Mia uskoo, että hänen siskonsa olisi vielä elossa jossain ja kun hän saa Rileyn ja tämän kavereiden kuvaamia videoita haltuunsa, hän päättää aloittaa etsinnät uudelleen. Sullivan on kelpo valinta rooliinsa, tulkiten hyvin hahmonsa sinnikkyyttä löytää siskonsa. Mia on pidettävä hahmo, jonka toivoo toki onnistuvan tavoitteessaan.

     Elokuvassa nähdään myös Brendan Sexton III Mian aviomiehenä Robertina, Michael Beach etsivä Burkena, Emily Bennett katoamisesta dokumenttia tekevänä Janetina, Charlie Talbert mielisairaana Wilsonina, Robin Bartlett yksikseen asuvana Norma-rouvana, sekä Keith David vanginvartija Jacobsonina. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös bongata Stuckmannin Sam-vaimon elokuvan alkupäästä yhtenä haastateltavista. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa passelisti, joskin suuri osa hahmoista jäävät aika yksiulotteisiksi tyypeiksi. Muun muassa The Thing - "se" jostakin -scifikauhusta (The Thing - 1982) ja Unelmien sielunmessusta (Requiem for a Dream - 2000) tuttu Keith David tuo tiettyä konkarinäyttelijäpuolta joukkoon, mikä jo itsessään saa Shelby Oaksin ravistelemaan tietyt tubettajan tekemään elokuvaan kohdistuvat amatöörisyysluulot pois.

Shelby Oaks jäi mielestäni harmillisen ailahtelevaksi kauhuelokuvaksi, jossa on selvät vahvuutensa, mutta myös valitettavat heikkoutensa. Elokuvan vahvuus on se, että Stuckmannissa on kyllä kunnon ainesta ohjaajaksi. Draamaosastolla hänellä on vielä hieman hakemista, mutta kauhupuolella mies näyttää osaavansa rakentaa jännittävää ilmapiiriä ja tiivistunnelmaisia kohtauksia. Erityisen epämukavia tunteita tuottaa usein taustalle piilotettu kiilusilmäinen olento, minkä lisäksi mukaan mahtuu pari muutakin vahvaa hetkeä, jotka saavat kyllä sydämen hakkaamaan hieman lujempaa. Yksi näistä on muuten kuvattu samassa vankilassa kuin Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption - 1994)!

Elokuvan kompastuskivi on kuitenkin sen käsikirjoitus, josta löytyy hyvät puolensa, mutta joka jättää aika paljon toivomisen varaa. Stuckmann on työstänyt omista elämänkokemuksistaan kelpo juonen, mutta tarinankerronta on hieman tökkivää. Rileyn katoamiseen liittyvä mysteeri avautuu vähän kömpelösti, eivätkä paljastukset tai loppuratkaisu tunnu erityisen palkitsevilta kärsivälliselle katsojalle. Lisäksi tekstistä paistavat turhankin paljon läpi eri kauhuelokuvat, jotka ovat selvästi inspiroineet Stuckmannia. Vähän väliä katsojana voi huomata pohtivansa, että "tämä kohtaus on otettu tästä elokuvasta ja tuo juttu on napattu tuosta leffasta". Se ei vielä itsessään ole ongelma, mutta ajoittain tuntuu, ettei Stuckmann ihan ole saanut pyöriteltyä näistä tutuista jutuista mitään erityisen kiinnostavaa ja uutta. Shelby Oaks on siis tunnelmaltaan mainio, mutta käsikirjoitukseltaan ontuva kauhuleffa, joka jättää kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan, mitä Stuckmann saa seuraavaksi aikaan.

Teknisesti Shelby Oaks on pääasiassa pätevä. Elokuva on kuvattu hyvin ja mukaan mahtuu muutamia todella tyylikkäitä otoksia, oli kyse sitten kamerasommittelusta, kameran liikkeistä tai valaisusta. Etenkin pimeyteen taustalle piilotettu olento saa niskavillat nousemaan pystyyn joka kerta, kun sen bongaa. Oman viehätyksensä mukaan tuo alun dokumentaarisempi ote, jonka olisi melkeinpä toivonut jatkuvan pitkin elokuvaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset ovat mainiot. Tehosteet ajavat asiansa ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu James Burkholderin, ja Mike Flanaganin myötä mukaan hypänneiden Newtonin veljesten säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Shelby Oaks, Yhdysvallat, 2024, Paper Street Pictures, Intrepid Pictures, Title Media, Hlbrk Ent

Arvostelu: Don't Breathe 2 (2021)

DON'T BREATHE 2

Ohjaus: Rodo Sayagues

Pääosissa: Stephen Lang, Madelyn Grace, Brendan Sexton III, Adam Young, Bobby Schofield, Rocci Williams, Christian Zagia, Steffan Rhodri, Fiona O'Shaughnessy ja Stephanie Arcila

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 18

Fede Álvarezin kauhuelokuva Don't Breathe (2016) oli kehuttu menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Álvarez kynäili jatko-osan tarinan, mutta luopui ohjausvastuusta. Hänen kanssa leffat käsikirjoittaneen Rodo Sayaguesin ohjauksessa kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2020 ja Don't Breathe 2 ilmestyi monissa maissa vuotta myöhemmin. Elokuvan oli tarkoitus saapua Suomessakin leffateattereihin viime syksynä, mutta teatterikierros peruttiin ja leffa on vasta nyt saapunut Suomeen, suoraan vuokralle ja myyntiin. Itse pidin todella paljon ensimmäisestä Don't Breathe -elokuvasta, mutten kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Viime syksynä muualta maailmasta kantautuneet negatiiviset arviot vain laskivat odotuksiani jatko-osaa kohtaan, mutta päätin silti antaa sille mahdollisuuden.

Sokea Norman asuu Detroitin syrjäseudulla yhdessä 11-vuotiaan Phoenix-tytön kanssa. Eräänä yönä joukko miehiä murtautuu heidän taloonsa ja yrittää siepata Phoenixin.

Stephen Lang palaa sokeutuneen ex-NAVY Seal -sotilaan, Norman Nordstromin rooliin ja vaikka Lang suoriutuukin yhä karismaattisesti osastaan, on hänen hahmonsa kohdalla tehtyjä ratkaisuja pakko ihmetellä. Ensimmäisessä filmissä Norman paljastui kidnappaajaksi, raiskaajaksi ja murhaajaksi, mutta nyt jatko-osa toivoo, että katsoja olisi unohtanut kaiken ja näkisi Normanin poloisena vanhana herrana, jonka kotirauhaa rikotaan jo toistamiseen. Hänet yritetään esittää rakastavana isähahmona nuorelle Phoenix-tytölle (Madelyn Grace), mutta ensimmäisen elokuvan nähtyään katsoja vain toivoisi, että tyttö älyäisi ottaa jalat alleen ja kipittää mahdollisimman kauas tämän sekopään ulottuvilta. Phoenix on aidosti sympaattinen ja Grace suoriutuu osastaan mainiosti.

     Tämänkertaisina murtautujina nähdään Brendan Sexton III:n näyttelemän Raylanin johtama joukko, johon kuuluu Jim (Adam Young), Jared (Bobby Schofield), Duke (Rocci Williams) ja Raul (Christian Zagia). Raylanilta löytyy selvä motiivi murtautua Normanin ja Phoenixin taloon ja hahmoon on saatu jonkinlaisia syvyyksiä, mutta häntä seuraava nelikko koostuu pahveista, joiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa tuon taivaallista.

Don't Breathe 2:a katsoessa voi huomata usein kysyvänsä ihan ääneen: "miksi?" Miksi tämä piti tehdä ja miksi tämä tehtiin näin? Jo kuusi vuotta sitten ensimmäisen elokuvan ilmestyessä pohdin, ettei leffa tarvitsisi jatkoa ja nyt jatko-osan nähtyäni en voi kuin sanoa, että se todella olisi pitänyt jättää tekemättä. Don't Breathe 2 ei ole mikään totaalinen pohjanoteeraus, mutta se on silti varsin kökkö ja usein myös tahattoman koominen kauhuleffantapainen. Pelottavaksi elokuvaa on vaikea kutsua, eikä leffa edes liiemmin jännitä. Tiivistunnelmaisiksi tarkoitetut hetket onnistutaan kerta toisensa perään pilaamaan jollain hölmöllä ratkaisulla. Kun murtautujat kulkevat ympäri taloa, Phoenix yrittää pysytellä heiltä piilossa. Paperilla pitkä kohtaus vaikuttaa piinaavalta, mutta toteutus lähinnä huvittaa, tytön selvästi omatessa jonkinlaisia teleporttaustaitoja. Yhdessä kohtaa erään murtautujan suu ja nenä liimataan umpeen. Sen sijaan, että häntä auttamaan saapuva kaveri yrittäisi saada hengitystiet auki, hän päättää tökätä ruuvimeisselin liimatun poskesta läpi. Mitä ihmettä?

Isoin ongelma filmissä on, ettei katsojana pysty millään asettumaan Normanin puolelle. Mutta eipä sitä tällä kertaa pysty olemaan edes murtautujien puolella. Phoenixin toivoisi pääsevän jonnekin turvaan, mielellään mahdollisimman kauas kaikista muista elokuvan hahmoista. Elokuva kuitenkin yrittää kovasti esittää Normania sympaattisena miehenä, sekä jossain kohtaa myös ehdottaa, että kenties nämä murtautujat ovatkin hyviä tyyppejä. Koko leffa vain silittää katsojaa pahasti vastakarvaan, eikä mikään tunnu oikealta. Huipennuksesta on selvästi suunniteltu jännittävää ja jopa liikuttavaa, mutta itse vain huokaisin helpotuksesta, kun lopputekstit lähtivät vihdoin rullaamaan.

Elokuvan on tosiaan ohjannut kummatkin filmit käsikirjoittanut Rodo Sayagues, joka ei ollut tätä ennen ohjannut ainuttakaan elokuvaa. Ja sen myös huomaa. Sayaguesin yritykset rakentaa jännitystä ovat latteita ja muutenkin paketti pysyy löysästi kasassa. Hänen ja Fede Álvarezin kehno käsikirjoitus ei auta asiaa. On vaikea kuvitella, ettei kukaan sanonut kaksikolle, että teksti on täynnä typeriä ideoita ja että se kaipaisi paljon uudelleentyöstämistä, jotta homma toimisi. Sentään Don't Breathe 2 on kelvollisesti kuvattu. Siinä on oivallisia lavasteita, sekä yllättävänkin verisiä ja rujoja maskeerauksia. Äänimaailma luottaa liikaa äkkisäikäytyksiin, eikä Roque Bañosin säveltämät musiikit tee vaikutusta taustalla.

Yhteenveto: Don't Breathe 2 on kehno ja täysin tarpeeton jatko-osa oikein mainiolle kauhuelokuvalle. Leffa tarjoaa toinen toistaan kummallisempia ja typerämpiä ideoita ja ratkaisuja, joille katsojana lähinnä pyörittelee silmiään ja pudistelee päätään. Tekijät yrittävät epätoivoisesti esitellä Normanin uudestaan katsojille, toivoen, että vuosien varrella on jo päässyt unohtumaan, millainen tämä sokea äijä on todellisuudessa miehiään. Raiskaavan murhaajan puolelle on aika lailla mahdotonta asettua, mutta eivätpä tämänkertaiset murtautujatkaan saa katsojaa hyppäämään kelkkaansa. Lähinnä sitä vain kannustaa nuorta Phoenix-tyttöä juoksemaan karkuun ja lujaa. Mutta eipä sitä tietenkään leffassa tapahdu. Elokuvan kauhuyritykset ovat kömpelöitä ja ne luottavat liikaa kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin. Leffasta löytyy useita tahattoman koomisia hetkiä, mutta sentään mukaan on myös livahtanut aidosti rujon näköisiä maskeerauksia. Näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä sillä, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa. Käsikirjoitus on kuitenkin varsin kökkö. Don't Breathe 2:n olisi ihan hyvin voinut jättää tekemättä. Elokuva ei onnistunut tienaamaan edes kolmasosaa ensimmäisen leffan lipputuloista, joten toivottavasti elokuvan pohjustama kolmas osa jää tekemättä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Don't Breathe 2, 2021, Stage 6 Films, Sony Pictures Worldwide Acquisitions, Ghost House Pictures, Bad Hombre