Arvostelu: Queer (2024)

QUEER

Ohjaus: Luca Guadagnino

Pääosissa: Daniel Craig, Drew Starkey, Jason Schwartzman, Lesley Manville, Henrique Zaga, Drew Droege, Andra Ursuța ja David Lowery

Genre: draama, romantiikka

Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia

Ikäraja: 16

Queer perustuu William S. Burroughsin samannimiseen novelliin vuodelta 1985. Alun perin kirjan oli tarkoitus kääntyä elokuvamuotoon Steve Buscemin toimesta vuonna 2011. Oren Moverman työsti käsikirjoituksen ja päärooliin kaavailtiin Stanley Tuccia, mutta projekti ei lopulta edennyt. Ohjaaja Luca Guadagnino oli pitänyt kirjasta jo teini-ikäisestä asti ja kuvatessaan elokuvaansa Challengersia (2024), hän otti kirjan puheeksi käsikirjoittaja Justin Kuritzkesin kanssa. Kuritzkes kiinnostui aiheesta ja Guadagninon ostettua hänelle Burroughsin kirjan, kaksikko päätti sen olevan heidän seuraava elokuvansa. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2023 ja Queer sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2024. Suomeen elokuva saapui ensin tämän kevään Night Visions -festivaalin avajaiselokuvana ja nyt Queer on saanut myös kunnon teatterikierroksen. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Guadagninon tekevän uutta elokuvaa ja kiinnostustani lisäsi se, että elokuvan pääroolissa nähdään Daniel Craig. Kävinkin katsomassa Queerin heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

1950-luvun Meksikossa William Lee pokaa itselleen baareista seuralaisia sänkyynsä, mutta samalla sisältä murtunut mies kaipaa jotain syvempää. Hänen toiveisiinsa saatetaan vastata, kun hän kohtaa nuoren Eugenen.

Queerin pääroolissa kirjailija William S. Burroughsiin itseensä pohjautuvana William Leenä nähdään tosiaan entinen James Bond -tähti Daniel Craig. Kuten odottaa saattaa, mies on roolissaan aivan huippu. Karismaa huokuva Craig tulkitsee vakuuttavasti hahmonsa monitasoisuutta. Päällisin puolin William on aikamoinen miestenmies, joka pokailee lähes vaivatta seuralaisia baareista, siitäkin huolimatta, että etenkin tuohon aikaan homoutta katsottiin avoimen vissisti nenänvartta pitkin. Ja vaikka joka kerta Williamin yritys ei onnistuisi, hän näyttäisi olevan valmis samalla itsevarmuudella siirtymään seuraavaan mahdollisuuteen. Sisältä William on kuitenkin pahasti rikkinäinen mies, täynnä epävarmuuksia, murskaavaa rakkaudenkaipuuta ja ikävää huumeriippuvuutta. Kaikki nämä puolet myllertävät esiin, kun William kohtaa paljon nuoremman Eugenen (Drew Starkey), joka ei noin vain lähde Williamin mukaan, mutta jota William ei saa pois mielestään. Eugenekin sisältää useampia puolia, eikä hänestä aina oikein tiedä, onko hän kiinnostunut Williamista vai ei. Netflixin Outer Banks -sarjasta (2020-) tuttu Starkey ei kyseisessä sarjassa juuri vakuuttanut, mutta Queerissa hän esittelee piileviä kykyjään, vaikka jääkin auttamatta heittäytyvän Craigin varjoon.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa David Schwartzman Williamin ystävänä Joena, sekä Lesley Manville lähes tunnistamattomaksi maskeerattuna tohtori Cotterina, joka on vetäytynyt syvälle viidakkoon tutkimustensa pariin. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa mainiosti.

Siinä, missä Luca Guadagninon edellinen elokuva Challengers oli intensiivinen tahtojen taistelu, joka piti tiukasti otteessaan, Queer on huomattavasti hitaampi ja henkilökohtaisemmalta tuntuva työ. Itsekin homo Guadagnino takertui Burroughsin kirjaan jo vuosikymmeniä sitten ja elokuvasta näkyy palava halu tuoda tämä tarina valkokankaille Guadagninon silmien kautta. Elokuva vie katsojansa onnistuneesti päähenkilönsä pään sisälle, näiden monimutkikkaiden tunteiden keskelle ja auttaa heteroakin ymmärtämään, millaisia ajatuksia ja fiiliksiä myllertää seksuaalivähemmistöjen edustajien mielessä. Aluksi William esitellään tosiaan itsevarmana miestenmiehenä, mutta leffan edetessä hänestä kuoriutuu esille useita puolia. Katsoja voi välillä jopa ihan nähdä, mitä hänen päässään liikkuu ja pariinkin otteeseen, kun William ja Eugene vain istuvat vierekkäin, näemme kuvan päällä, kuinka William haluaisi koskea mieheen ja tuntea tämän läheisyyden. Loppupäässä taas nähdään monille varmasti hyvin samaistuttava kuvaus siitä, kun toisen lähellä haluaisi olla niin voimakkaasti, että mikään muu ei riitä kuin sulautua yhdeksi.

Queer ei kuitenkaan ihan pitänyt otteessaan sillä lailla kuin olisin toivonut ja siitä löytyy runsaasti Guadagninolle ominaista tilanteisiin jämähtämistä. Alkuperäinen leikkausversio oli jopa yli kolmetuntinen ja vaikka siitä saksittiin liki tunti pois, elokuva tuntuu edelleen paikoitellen ylipitkältä. Loppua kohti elokuva lähtee kuitenkin täysin uusille kierroksille ja onkin sitten katsojasta kiinni, tykkääkö finaalin lähes kuumehourumaisesta psykedeelisyydestä, vai tuntuuko se rakentelun jälkeen oudolta tyylirikolta.

Teknisiltä ansioiltaan Queer on onnistunut. Elokuva on mainiosti kuvattu ja 1950-luvun ajankuva on erinomaisesti loihdittu upein lavastein ja tyylikkään puvustuksen kera. Tietyt tehostekikkailut ovat vakuuttavaa jälkeä, etenkin leffan loppusuoralla. Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit tuottivat kuitenkin pettymyksen, etenkin kun vertailukohteena on kaksikon fantastinen työ Challengersin parissa. Duon musiikit eivät juuri erotu edukseen ja leffasta jäävätkin mieleen lähinnä sekaan pistetyt kappaleet, kuten mahtavasti käytetty Nirvanan Come as You Are.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Queer, 2024, Fremantle, The Apartment, Frenesy Film Company, FremantleMedia North America, Cinecittà, Frame by Frame

Arvostelu: Hellraiser (2022)

HELLRAISER

Ohjaus: David Bruckner

Pääosissa: Odessa A'zion, Drew Starkey, Adam Faison, Brandon Flynn, Aoife Hinds, Jamie Clayton, Goran Višnjić, Hiam Abbass, Kit Clarke, Jason Liles, Yinka Olorunnife, Selina Lo ja Zachary Hing

Genre: kauhu

Kesto: 2 tuntia 1 minuuttia

Ikäraja: 18

Clive Barkerin ohjaama, hänen omaan novelliinsa Helvetilliset (The Hellbound Heart - 1986) perustuva kauhuelokuva Hellraiser (1987) sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta, mutta se oli taloudellinen menestys, joten elokuva sai tietty jatkoa. Hellbound: Hellraiser II (1988), Hellraiser III: Hell on Earth (1992), Hellraiser - veriviiva (Hellraiser: Bloodline - 1996), Hellraiser: Inferno (2000), Hellraiser: Maanpäällinen helvetti (Hellraiser: Hellseeker - 2002), Hellraiser: Deader (2005), Hellraiser: Hellworld (2005), Hellraiser: Revelations (2011) ja Hellraiser: Judgment (2018) saivat yhä vain negatiivisempaa palautetta kriitikoilta ja suuri osa niistä julkaistiinkin suoraan VHS:llä ja DVD:llä. Vuonna 2006 Clive Barker ilmoitti työstävänsä uudelleenfilmatisointia alkuperäisen elokuvan pohjalta, jonka oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2008. Kuitenkin kun Dimension Films -yhtiö oli jatkuvasti tyytymätön käsikirjoituksiin, projekti jäi pyörimään tuotantohelvetissä. Yhtiö päättikin lopulta tehdä Hellraiser: Revelationsin. Vuosien varrella projektia kävi työstämässä useampi kirjoittaja ja siihen ehdittiin pestata useampi ohjaaja, jotka yksi kerrallaan jättivät leffan. Vuonna 2013 Barker oli hetkellisesti sitä mieltä, että hän itse ohjaisi ja käsikirjoittaisi elokuvan. Vuoden 2018 Halloween-elokuvan innoittamana Spyglass Media Group otti uuden Hellraiser-elokuvan vastuulleen ja kuvaukset käynnistyivät lopulta syyskuussa 2021. Yhdysvalloissa uusi Hellraiser julkaistiin Hulu-palvelussa lokakuussa 2022, mutta siitä huolimatta, että yleensä Hulun tuotannot tuodaan Suomeen nykyään pääasiassa Disney+ -palvelun kautta, uusi Hellraiser tuotiin meille vasta tänä kesänä internetvuokrauksen kautta. Kun huomasin elokuvan saapuneen SkyShowtime-suoratoistopalvelun valikoimaan, pistin uuden Hellraiserin vihdoin pyörimään.

Vieroituksessa oleva huumeaddikti Riley saa käsiinsä kummallisen pulmalaatikon. Käänneltyään ja väänneltyään laatikkoa, Riley huomaa kauhukseen päästäneensä valloilleen jotain pahaa, joka alkaa vainota häntä ja hänen lähipiiriään.

Varsin tuntematon Odessa A'zion näyttelee parhaillaan vieroituksessa huumeaddiktionsa takia olevaa Riley McKendryä, joka saa epäonnekseen käsiinsä helvetillisen pulmalaatikon, jonka selvittäminen vapauttaa pahat kenobiitit, jotka etsivät uhreja, joille tarjota vinksahtanutta ajatustaan nautinnosta. A'zion suoriutuu roolistaan hyvin, erityisesti vaativammissa intensiivisissä kohtauksissa. Hänen hahmonsa ajaa pätevästi asiansa, erityisesti, kun Rileyn huumeidenkäytön takia muiden on vaikea uskoa, kun hän kertoo näkemistään kammotuksista, jotka ryhtyvät piinaamaan häntä. Toisinaan Rileyn valinnat turhauttavat, mutta pääasiassa hahmo toimii.

     Riley ei ole suinkaan yksin kohtaamassa pulmalaatikon kauhuja, vaan mukana ovat myös hänen veljensä Matt (Brandon Flynn), tämän poikaystävä Colin (Adam Faison), Rileyn poikaystävä Trevor (Drew Starkey), sekä Rileyn, Mattin ja Colinin kämppis Nora (Aoife Hinds). Sivunäyttelijät ajavat asiansa, mutta heidän hahmonsa jäävät tylsän yksiulotteisiksi, jolloin heidän kohtaloistaan ei jaksa välittää lähes lainkaan.

     Vastaansa Riley ja kumppanit saavat helvetilliset kenobiitit, joita johtaa tietty The Priest, jonka alkuperäisen elokuvan maskeeraustiimi nimesi Pinheadiksi, mikä on jäänyt elämään fanien keskuudessa. Tällä kertaa roolissa nähdäänkin naisnäyttelijä Jamie Clayton, viittauksena Clive Barkerin alkuperäiseen novelliin, jossa Pinhead kuvailtiin feminiinisenä olentona. Clayton hoitaa tonttinsa pääasiassa asiallisesti, mutta hänestä ei löydy samaa jylhyyttä ja uhkaavaa presenssiä kuin Doug Bradleysta. Muutkin tutut kenobiitit, kuten Chatterer ovat menossa mukana, mutta heidän kohdalla ei ole onnistuttu kummoisesti.

Kuten ihmishahmoista pystyikin jo kenties päätellä, uusi Hellraiser-elokuva ei lähde toistamaan alkuperäisen kauhuklassikon tarinaa, vaikka leffa periaatteessa mielletäänkin uudelleenfilmatisoinniksi. Elokuva saakin pisteet jo siitä, että tekijät halusivat luoda uudenlaisen tarinan, josta kuitenkin löytyisi tuttuja elementtejä pulmalaatikosta kenobiitteihin ja yritykseen herättää eräs hahmo takaisin henkiin. Lähestymistapa on kuitenkin hyvin toisenlainen ja uudessa filmissä rakennetaan eri tavalla mytologiaa alkuperäiseen Hellraiseriin verrattuna. Pulmalaatikko toimii eri tavalla ja tämä uusi puoli oli mielestäni yksi elokuvan kiehtovimmista ja vahvimmista jutuista. Pidin myös siitä, että vaikka elokuva onkin monin tavoin kesympi kuin alkuperäinen, K18-ikärajaleima on ja pysyy, muutamien hetkien ollessa aidosti inhottavaa katseltavaa raakuudessaan.

Harmillisesti uusi Hellraiser jää silti aika keskinkertaiseksi tapaukseksi. Ensinnäkään elokuva ei ole pelottava, ei edes erityisen jännittävä. Siinä, missä alkuperäinen filmi työntyy oikeasti ihon alle ja saa katsojan kiemurtelemaan epämukavassa tunteessa, uusi leffa on yllättävänkin helppoa katseltavaa. Ilmapiiristä ei saada kovinkaan karmivaa, eivätkä kenobiitit ole yhtä hyytäviä kuin ennen. Toisekseen leffa on aivan liian pitkä. Kesto on venytetty kahteen tuntiin, mihin mahtuu kosolti turhaa hidastelua ja tyhjäkäyntiä. Leffasta saisi helposti leikattua vartin pois, jolloin lopputulos olisi napakampi, pitäen katsojastaan tiukemmin kiinni. Seasta löytyy yksittäisiä onnistumisia ja pidän siitä, että nykypäivän oivallus on ollut, ettei kenobiittien tarjoama "nautinto" ole pelkkiä lihan lävistäviä koukkuja ja ihoa raastavia vaijereita, vaan pahin kipu voi syntyä henkisestä tuskasta tai riipaisevasta syyllisyydestä, jonka kanssa joutuu elämään.

Ties kuinka monien vaihtoehtojen jälkeen ohjaajan paikan varmisti itselleen lopulta David Bruckner, joka oli aiemmin tehnyt suoraan Disney+ -palvelussa julkaistun The Night Housen (2020), jonka käsikirjoittajakaksikko Ben Collins ja Luke Piotrowski vastaa myös Hellraiserista. Hellraiserin parissa Brucknerin työ on epätasaista, eikä hän saa aiheutettua todellista piinaa, vaan meno jää valitettavan kädenlämpöiseksi. Collinsin ja Piotrowskin käsikirjoitus jää myös vajaaksi ja kun kesto on näinkin pitkä, on sääli, ettei aikaa käytetä hahmojen syventämiseen ja heihin tykästymiseen. Mukaan mahtuu myös käänne, joka ei jälkikäteen pohdittuna tunnu käyvän järkeen aiemmin nähdyn kanssa. Elokuva on kuvattu ja valaistu kelvollisesti. Lavasteet ovat oivalliset ja käytännön tehosteet mainiot. Digiefektit eivät kuitenkaan huimaa päätä, enkä ollut ihan myyty kenobiittien maskeeraukselle ja puvustukselle. Olennot näyttävät oudon muovisilta, kun heidän ihonsa, asunsa ja lihansa näyttävät kaikki samasta materiaalista valmistetulta. Synkillä eroottisilla vivahteilla varusteltujen helvetillisten olentojen sijaan kenobiitit näyttävät enemmänkin avaruusolennoilta. Äänimaailma on hyvin rakennettu, eikä onneksi luota täysin kovaäänisiin hyppysäikäytyksiin ja säveltäjä Ben Lovett hyödyntää musiikeissaan sopivassa määrin alkuperäiselokuvan karmivia, mutta kauniin haikeita melodioita.

Yhteenveto: Vuoden 2022 Hellraiser on aika keskinkertainen, joskin ihan mielenkiintoinen uusi tulkinta kauhuklassikosta. Tekijöille täytyy nostaa hattua, että he sentään keksivät elokuvaan uuden tarinan ja uuden, kiehtovan tavan hyödyntää helvetillistä pulmalaatikkoa, sen sijaan että he vain kopioisivat alkuperäiselokuvaa kohtauksesta toiseen. Leffasta löytyy oivaa, nykypäivälle sopivaa syvyyttä siitä, että fyysistä tuskaa pahempaa kipua voi olla henkinen kärsimys. Vastaavia hyviä ideoita on ripoteltu sinne ja tänne, mutta valitettavasti kokonaisuus ontuu. Elokuva on aivan liian pitkä, eikä se ole pelottava, ei edes kovin jännittävä. Päähahmo Rileytä lukuun ottamatta hahmogalleria koostuu toinen toistaan tylsemmistä tyypeistä, joiden kohtalot eivät juuri kiinnosta. Jamie Clayton suoriutuu pätevästi kenobiittien johtajan osasta, mutta muuten kenobiitit jättävät kylmäksi. Helvetillisten olentojen sijaan kenobiitit näyttävät pikemminkin muovisilta avaruuden muukalaisilta. Uusi Hellraiser on taatusti parempi kuin monet tässä välissä ilmestyneet Hellraiser-rainat, mutta alkuperäisen filmin tasoon ei ylletä sitten millään. Elokuva sopii passelisti kertakäyttökatseluun näin halloweenin alla, mutta eipä siitä lopulta paljoa jää mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hellraiser, 2022, 20th Century Studios, 247Hub, Phantom Four Films, Spyglass Media Group