Arvostelu: Boyhood (2014)

BOYHOOD

Ohjaus: Richard Linklater

Pääosissa: Ellar Coltrane, Patricia Arquette, Ethan Hawke, Lorelei Linklater, Libby Villari, Marco Perella, Brad Hawkins, Jamie Howard, Andrew Villarreal, Jenni Tooley, Richard Andrew Jones, Karen Jones, Zoe Graham ja Jessi Mechler

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 45 minuuttia

Ikäraja: 12

Boyhood on Richard Linklaterin ohjaama elokuva. 2000-luvun taitteessa Linklater alkoi pohtia, voisiko hän tehdä elokuvan nuoren kasvukertomuksesta, jossa näyttelijät pysyisivät samoina läpi tuotannon. Linklater ryhtyi suunnittelemaan projektia ja sai kasaan näyttelijät ja työryhmän, jotka olivat valmiit sitoutumaan yli vuosikymmenen kestävään prosessiin. IFC-tuotantoyhtiö suostui rahoittamaan filmin, antaen Linklaterille 200 tuhatta dollaria joka vuodeksi. Kuvaukset käynnistyivät vuonna 2002 ja päättyivät vihdoin vuonna 2013. Lopulta Boyhood sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla 19. tammikuuta 2014 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, joka sai kehuja kriitikoilta ja katsojilta. Elokuva sai myös kuusi Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, miespääosa, alkuperäiskäsikirjoitus ja leikkaus), joista se voitti parhaan naissivuosan palkinnon, viisi Golden Globe -ehdokkuutta (mm. paras miessivuosa ja käsikirjoitus), joista se voitti parhaan draamaelokuvan, ohjauksen ja naissivuosan palkinnot, sekä viisi BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras miessivuosa ja käsikirjoitus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen ja naissivuosan palkinnot. Itse katsoin Boyhoodin vasta, kun se saapui vuokralle vuotta myöhemmin ja pidin elokuvasta paljon. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Mason Evans kasvaa pienestä koulupojasta aikuisuuden kynnyksellä olevaksi mieheksi, kohdaten monenlaisia haasteita, onnistumisia ja vastoinkäymisiä nuoruusvuosiensa aikana.

Boyhoodin pääroolissa Mason Evansina nähdään Ellar Coltrane, joka nappasi roolin itselleen kuusivuotiaana ja kuvasi elokuvaa kahdeksantoistavuotiaaksi asti, ennen kuin se vihdoin julkaistiin. Asettakaapa itsenne hetkeksi Coltranen asemaan. Saat pääroolin ihka aidosta elokuvasta, jossa on sivuosissa pari isoa Hollywood-tähteä, mutta et pääse näyttämään aikaansaannostasi koko lapsuutesi ja teini-ikäsi aikana. Mitä jos tuletkin toisiin ajatuksiin ja haluatkin jättää leffan teon sikseen? Coltrane ei ole lapsena tainnut edes tajuta, mihin on suostunut ja ohjaaja-käsikirjoittaja Linklater on varmaan vain rukoillut, että poika onnistuu hoitamaan homman kotiin. Coltrane on onneksi nappivalinta rooliin, suoriutuen aidon tuntuisesti läpi filmin. On kiinnostavaa seurata pojan kasvua kohti aikuisuutta, niin Masonia kuin myös Coltranea. Linklater vakuuttui Coltranen roolisuorituksesta niin, että kesken elokuvan teon hän roolitti Coltranen myös sivuosaan leffassaan Fast Food Nation (2006).

     Masonin vanhempia, jo ennen elokuvan alkua eronneita Olivia-äitiä ja myöskin Masoniksi nimettyä isää näyttelevät Patricia Arquette ja Ethan Hawke, joista jälkimmäinen oli esiintynyt myös Linklaterin romanttisessa trilogiassa Rakkautta ennen aamua (Before Sunrise - 1995), Rakkautta ennen auringonlaskua (Before Sunset - 2004) ja Rakkautta ennen keskiyötä (Before Midnight - 2013). Parhaan naissivuosan Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -palkinnot voittanut Arquette ja parhaan miessivuosan ehdokkuuksia samoissa gaaloissa saanut Hawke ovat erittäin hyviä osissaan ja vaikka he ovat alusta asti aikuisia, voi katsoja nähdä myös heidän vanhenevan ruudulla ja heidän hahmojensa kasvavan. Linklater muuten luotti Hawkeen niin paljon, että pisti tämän lupaamaan, että jos Linklater kuolisi elokuvan teon aikana, Hawken täytyisi ohjata se loppuun. Linklaterin oma tytär Lorelei esiintyy Masonin isosiskona, Samanthana ja hänkin suoriutuu oivallisesti osastaan.

Nuorten kasvutarinoita on nähty elokuvien puolella vuosikymmenien varrella useita, muttei varmaan koskaan samalla lailla toteutettuna. Siinä, missä yleensä pidempiä aikavälejä kertovat leffat roolittavat muutamankin näyttelijän esittämään samaa lapsesta aikuisuuteen kasvavaa hahmoa, Boyhood ihan oikeasti seuraa samojen lasten kasvua yli vuosikymmenen ajan. Toki esimerkiksi Harry Potter -elokuvissa (2001-2011) pääsimme myös näkemään lasten kasvua aikuisuuteen, mutta se tapahtui useamman leffan varrella, kun taas Boyhoodissa kaikki on puristettu yhteen filmiin. Jotkut ovat kritisoineet, että elokuvan teho perustuu vain tähän pitkäjänteiseen toteutuskikkaan ja omalla tavallaan olen samaa mieltä, mutta en missään nimessä pidä sitä kritiikkinä. Homma tuntuu tavallista realistisemmalta, kun näet samojen näyttelijöiden vanhenevan yli kymmenen vuoden ajan. Vaikka mukana onkin Arquette ja Hawke, jossain kohtaa saatat jopa unohtaa katsovasi elokuvaa, sillä niin aidolta kaikki tuntuu. Välillä leffa muistuttaa hieman jopa dokumenttia.

Boyhoodissa ei varsinaista juonta ole, vaan vajaan kolmen tuntinsa aikana se vain seuraa näiden hahmojen elämää vuosien varrella. Elokuva pitää sisällään joitakin juonikuvioita, liittyen lähinnä Olivia-äidin uusiin miehiin, mutta pääasiassa kohtaukset ovat aika irrallisia toisistaan ja esittelevät hahmojen muovautumista. Kohtaukset ovat toinen toistaan parempia ja onnistuneemmin kirjoitettuja dialogia myöten, vaikka ne rakentuvatkin hyvin simppeleille perustoille. Elokuvasta löytyy paljon kaikenlaista menoa ja meininkiä, sekä runsaasti samaistumispintaa monenlaisille katsojille. Kun kaikki vielä esitetään Masonin näkökulmasta, tuntuu itse elokuvakin kypsenevän hänen mukanaan. Lapsena kaikki on vielä varsin naiivia, teininä tunnelma ailahtelee fiiliksen mukaan ja aikuistuessa asiat saattavat alkaa selkeytymään. Dragon Ballin ja Harry Potterin fanittaminen vaihtuu tytöistä kiinnostumiseen ja sääntöjen rikkomiseen, sekä vähitellen oman itsensä löytämiseen. Tämän kaiken lisäksi on myös veikeää seurata, kun ympärillä oleva maailma kehittyy. Muoti muuttuu, teknologia harppoo huimia askelia eteenpäin ja Yhdysvaltojen politiikka aaltoilee.

Elokuvan toteuttaminen oli jo näyttelijöiden ja työryhmän sitoutumisen saamisen kannalta varmasti harmaita hiuksia aiheuttava homma Linklaterille, mutta sen lisäksi oli varmasti haasteellista ryhtyä kuvaamaan elokuvaa, josta tietää kuvausten käynnistyessä vain rakenteen, mutta jonka yksityiskohdat muovautuvat vuosien varrella. Tulevaisuutta ja maailman muovautumista oli tietty vaikea ennustaa ja niinpä Linklater kirjoitti kohtauksia sitä mukaa, kun elokuvaa kuvattiin lisää. Jotkut kohtaukset olivat mielessä vuosia, jotkut taas likimain improvisoitiin vasta kuvaushetkellä. Osaamattomissa käsissä lopputulos voisi olla kaamea sekamelska, jossa tosiaan ainoa kiinnostava seikka olisi monia vuosia kestänyt tuotanto. Linklater kuitenkin tietää, mitä tekee ja hän on rakentanut todella hienon kasvukertomuksen, johon uppoutuu täysillä ja jonka lopputekstien alkaessa palaa takaisin omaan elämäänsä varsinaista kokemusta rikkaampana. Loppupään pohdinta siitä, mitä elämä oikeastaan on, pelkkiä suoritettavia virstanpylväitä ja yksittäisiä tähtihetkiä syntymän ja kuoleman välissä, vai jotain syvempää, saa pohtimaan omaa elämäänsä, mitä on jo ehtinyt tapahtua ja mitä toivoo tulevaisuudeltaan?

Boyhood on myös teknisiltä ansioiltaan taitavasti tehty, eikä siitä huomaa negatiivisella tavalla, että sitä työstettiin yli vuosikymmen. Kuvaus on onnistunutta ja leikkaus erityisen sulavaa. Leffa luottaa siihen, että katsoja pysyy kärryillä ajan kulumisesta ihan vain näyttelijöiden kasvamisen ja vähän väliä muuttuvien hiustyylien kautta, eikä tunge ruutuunsa kertaakaan tekstejä, kuten "vuotta myöhemmin". Lähes kolmen tunnin kesto tuntuu täysin perustellulta ja vaikka elokuva onkin hidas, ei mielenkiinto koskaan hiivu. Lavasteet ja asut ovat mainiot, heijastellen eri vuosia ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Elokuvan varrelta löytyy tietty musiikkia eri vuosilta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Boyhood, 2014, IFC Productions, Detour Filmproduction

Arvostelu: The Circle (2017)

THE CIRCLE (2017)

Ohjaus: James Ponsoldt
Pääosissa: Emma Watson, Tom Hanks, Karen Gillan, Glenne Headly, Bill Paxton, John Boyega, Ellar Coltrane ja Patton Oswalt
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 12

The Circle on futuristinen jännityselokuva, joka perustuu Dave Eggersin samannimiseen kirjaan vuodelta 2013. Elokuvan teko alkoi loppuvuodesta 2014 ja se sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa jo huhtikuussa 2017. Meille Suomeen elokuva saapuu vasta kolme kuukautta myöhemmin ja on jokseenkin ihme, että leffa edes nähdään Suomen teattereissa, sillä se sai vastaansa murskakritiikkiä, eikä se menestynyt hyvin USA:ssa. Heikosti leffa tulee luultavasti täälläkin menestymään, vaikka se sisältääkin tunnettuja nimiä, minkä lisäksi kyseessä on näyttelijä Bill Paxtonin viimeinen elokuvarooli ennen kuolemaansa aiemmin tänä vuonna. Omat odotukseni The Circleä kohtaan eivät olleet korkealla. Olin kuullut, ettei leffa ollut menestynyt ja ettei se olisi kovin kummoinen. Kävinkin katsomassa elokuvan vain näyttelijöiden takia, enkä edes lukenut etukäteen juonikuvausta. Etukäteen parasta koko hommassa oli nähdä leffa yli kuukautta ennen Suomen ensi-iltaa. Hauskana faktana kerron, että meidän näytöksestämme puuttuivat tekstitykset kokonaan, joten täytyi käyttää kielitaitoa.

Mae Holland saa työpaikan jättiyhtiö Circlestä, joka yrittää saada ihmiset paljastamaan kaiken itsestään avoimesti ja toimimaan paremmin yhdessä. Jossain kohtaa kuitenkin menee raja, kuinka paljon yksityisyyttä voi rikkoa, mutta Circle on valmis jatkamaan siitä rajasta vieläkin pidemmälle...

Pääosassa Mae Hollandina nähdään Harry Potter -sarjasta (2001-2011) tuttu Emma "Hermione" Watson, joka esitti pääroolia aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä Beauty and the Beastissa (2017). Watson osoittaa jälleen olevansa oivallinen näyttelijä ja sopii täysin päärooliin, mutta valitettavasti hahmo on paikoitellen kirjoitettu kehnosti. Maen motiivit ja tunteet Circleä kohtaan tuntuvat vaihtelevan läpi leffan. Välillä hänen mielestään yhtiö tunkeutuu liikaa ihmisten yksityiselämään ja välillä hän on taas täysin valmis antamaan miljoonien ihmisten katsoa livenä hänen elämäänsä ympäri vuorokauden. Muuten Mae on ihan mielenkiintoinen tapaus, mutta hänen ajatuksiaan olisi voinut selventää hieman enemmän.
     Circlen johtajaa, Eamon Baileyta näyttelee todella mainio Tom Hanks, joka tuo erittäin hyvin energiaa mukaan rooliinsa. Hanks on täysin uskottava yhtiön pomona, jota ihmiset kuuntelevat mielellään, sillä Hanks osaa olla miellyttävä persoona pehmeän äänensä kanssa. Vaikka johtaja Bailey tuntuu mukavalta, on hän jopa liian hyvältä persoonalta tuntuva, ollakseen oikeasti hyvä. Ensiesiintymisestään lähtien katsoja alkaa epäillä Baileyn todellisia tarkoitusperiä, hahmon esitellessä yhä vain uudempaa teknologiaa, jolla ihmisten pienimmätkin salaisuudet saadaan avattua maailmalle.
     Karen Gillan esittää Maen ystävää Annieta, joka saa päähenkilön mukaan Circleen. Aluksi hahmo lähinnä ärsyttää, ollessaan liiankin innoissaan kaikesta, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä vähemmän hahmo rasittaa ja hänestä tulee loppupäässä huomattavasti pidettävämpi tapaus. Gillan ei erityisemmin häikäise taidoillaan, mutta on usein ihan toimiva osassaan.
     Maen vanhempina nähdään Glenne Headly ja Bill Paxton, joka tosiaan menehtyi helmikuun lopussa. En ole aiemmin oikein välittänyt Paxtonista, sillä hän tuntui olevan lähes aina sama hölösuu, kaikissa leffoissa, jotka olen häneltä nähnyt. Etenkin Aliensissa (1986) Paxton käy nopeasti rasittavaksi. Olinkin todella yllättynyt, kuinka hyvän suorituksen hän esittää The Circlessä. Maen isällä on hermostosairaus, jonka takia hänen liikkumisensa on vaivaalloista ja tavalliset arkityöt aiheuttavat hänelle vaikeuksia. Paxton tuo hahmoon koskettavuutta ja isä tuo toimivan lisäsisällön Maen elämään. Glenne Headlyn äitihahmo ei kuitenkaan jää erityisemmin mieleen.
     Elokuvassa nähdään myös Star Wars: The Force Awakensista (2015) tuttu John "Finn" Boyega yhtenä Circlen tärkeimpänä työntekijänä Ty Lafittena, Boyhoodin (2014) pääosassa nähty Ellar Coltrane Maen taitelijaystävä Mercerinä ja Patton Oswalt Circlen operatiivisena johtajana Tom Stantonina.

The Circle sisältää erittäin mielenkiintoisen idean ja elokuva tuntuu nykypäivänä oleelliselta, kun siinä viitataan vahvasti siihen, että mitä esimerkiksi Google tai Facebook tietävätkään meistä kaikista? Nämä jättiyhtiöt ovat palveluita, joita käytämme joka päivä, mutta entä jos ne käyttävätkin meitä? Jotkut ihmiset ovat asiasta niin vainoharhaisia, etteivät suostu käyttämään tietokoneita, puhelimia jne. ollenkaan, kun taas jotkut esimerkiksi peittävät tietokoneessaan olevan pienen kameran siinä pelossa, että joku tarkkailee heitä kaiken aikaa. The Circle vie tällaiset ideat äärimmäisyyksiin, kun yhtiö asentaa kaikkialle pienen pieniä, huomaamattomia kameroita tarkkailemaan kaikkia tai luo sovelluksia, joilla voi paikantaa kenet tahansa mistä tahansa hetkessä. Yhtiö perustelee toimintaansa sillä, että näin rikollisuuden voi ehkäistä kokonaan ja terroristit tai kidnapatut löydetään minuuteissa, jolloin maailma olisi parempi paikka. Mutta kun yhtiön johtajien taustat jäävät epäselviksi, alkaa pelottaa, minne kaikki tieto meneekään? Lisäksi kummastuttaa myös, että Maeta painostetaan liittymään vähän kaikkeen, joka johtaa siihen, että kaikkea hänestä voidaan seurata tietokoneella, jopa sykettä ja hengitystä. Tällainen tuntuisi oikeasti pelottavalta ja se olisi äärimmäisen karmivaa, jos tapaa jonkun ensimmäistä kertaa ja tämä tietää sinusta aivan kaiken.

Valitettavasti leffan ideat eivät pääse kunnolla oikeuksiinsa elokuvassa ja niitä hyödynnetään paikoitellen typerien tapojen kautta. Tuntuu myös hieman kummalliselta, että suuri osa väestöstä hyväksyisi Circlen toiminnan, kun todellisessa maailmassa epäilijöitä olisi paljon enemmän. Onneksi epäilyksiä alkaa vähitellen heräämään, mitä karmivammaksi teknologia muuttuu. Valitettavasti Maen epäilysten syntyminen ja katoaminen ovat hätäisesti lisätty mukaan, jolloin katsojan on vaikea pysyä kärryillä, onko hahmo Circlen puolella vai Circleä vastaan? Elokuva myös tuntuu välillä kiertävän kehää, eikä etene muutamaan otteeseen mihinkään. Paikoitellen taas tarina tuntuu hyppivän oudosti ja yhtäkkiä kerrotaan, että aikaa onkin kulunut jo kuukausia. Maen lisäksi muista hahmoista ei ole saatu persoonallisia, jolloin on vaikea pitää ketään tavallisena ihmisenä. John Boyegan kyvyt valuvat ihan hukkaan roolissa, jossa hän vain käy välillä seisoskelemassa taustalla. Hänen hahmonsa on myös todella oudosti kirjoitettu, eikä katsojana välillä tajua yhtään, mitä hän edes tekee Circlellä enää. Suurin pettymys on kuitenkin loppuhuipennus, joka vaikuttaa aluksi lupaavalta, mutta joka on todella iso antikliimaksi. Tavallaan on hienoa, ettei lopetus ole liiallisuuksiin menevä, mutta jotain paljon enemmän jää silti kaipaamaan. Lopputuloksena on keskinkertainen teos, joka sisältää paljon hyviä juttuja, mutta myös ainakin saman määrän heikkouksia. En kuitenkaan ymmärrä, miksi se on täysin haukuttu useissa paikoissa, sillä mukana on tosiaan niitä hyviä hetkiä.

Elokuvan on ohjannut James Ponsoldt, joka on myös käsikirjoittanut teoksen yhdessä "The Circle" -kirjan kirjoittaneen Dave Eggersin kanssa. Leffa olisi varmasti onnistunut paremmin, jos Ponsoldt olisi pysynyt vain ohjaajana, eikä Eggers olisi saanut muokata kirjaansa elokuvaksi. Visuaalisesti The Circle on kuitenkin tyylikäs. Elokuva on kuvattu erittäin taidokkaasti - etenkin pitkät kuvat, jotka suorastaan liukuvat hahmojen välistä ja päältä, ovat upeita. Leikkauksessa on välillä menty vähän miten sattuu ja mukana on paikoitellen tarpeettomia leikkauksia. Efekteinä nähdään lähinnä tekstejä, jotka ilmestyvät ruutuun Maen kuvatessa elämäänsä ja ihmisten kommentoidessa sitä kovalla tahdilla. Valaisu on toteutettu mainiosti ja elokuva on todella miellyttävän kirkas. Musiikista vastaa Danny Elfman, joka on tehnyt hyvää työtä sävellystensä kanssa. Leffassa kuullaan klassisempia sävellyksiä hienovaraisesti yhdistettynä tietokonejumputuksiin, mikä toimii.

Yhteenveto: The Circle sisältää todella mielenkiintoisen idean, mutta itse elokuva jää vain ihan hyväksi heikkouksiensa takia. Leffa saa katsojan hienosti miettimään, mitäköhän Twittereiden, Instagramien, Bingien sun muiden nettijuttujen takana oikeasti pyörii ja kuinka paljon omat yksityisasiat ovat levinneet internetiin? Elokuva ei kuitenkaan hyödynnä ideoitaan kunnolla ja tekee monet asiat hätäisesti. Emma Watson on mainio pääosassa, vaikka hahmon ajatustyö tapahtuu usein oudosti. Tom Hanks ja Bill Paxton ovat todella hyviä, mutta valitettavasti John Boyega ei tarjoa mitään. Visuaalisesti elokuva on tyylikäs ja hyvin kuvattu. Ruudulle ilmestyvät tekstit eivät häiritse ja niissä esiintyviä kommentteja on kiinnostavaa lukea. Danny Elfmanin musiikki on toimivaa. Jos The Circle kiinnostaa, niin kannattaa se käydä katsomassa. Monet eivät ole siitä pitäneet, mutta omasta mielestäni se oli ihan kiva. Ei sitä välttämättä tarvitse leffateatteriin asti lähteä katsomaan ja voi hyvin odottaa sen ilmestymistä vuokralle tai internetin striimipalveluun... jos sellaista uskaltaa enää käyttää! Mitä lie salaisuuksia Netflix tai Viaplay on meistä urkkinut...

Kirjoittanut: Joonatan, 23.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marieclaire.com
The Circle, 2017, Imagenation Abu Dhabi FZ, Likely Story, Parkes+MacDonald Image Nation, Playtone, Route One Entertainment