Arvostelu: Murskaaja (The Enforcer - 1976)

MURSKAAJA

THE ENFORCER

Ohjaus: James Fargo
Pääosissa: Clint Eastwood, Tyne Daly, Harry Guardino, Bradford Dillman, John Mitchum, DeVeren Bookwalter, Albert Popwell, John Crawford, Michael Cavanaugh, Samantha Doane ja M. G. Kelly
Genre: rikos
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 16

Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva Likainen Harry (Dirty Harry - 1971) oli hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Jatko-osa Magnum .44 (Magnum Force - 1973) oli taloudellisesti vielä isompi menestys, mutta se sai heikommat arviot kriitikoilta. Vuonna 1974 sanfranciscolaiset elokuvaopiskelijat Gail Morgan Hickman ja S. W. Schurr kehittelivät oman rikostarinansa, joka kulki nimellä "Moving Target". Nähtyään Likaisen Harryn ja Magnum .44:n, kaksikko kuitenkin tuumi, että he voisivat muovata tarinastaan uuden Likainen Harry -filmin. He saivatkin käsikirjoituksensa Clint Eastwoodille, joka piti heidän ideastaan. Samaan aikaan Warner Bros. oli kuitenkin jo työstämässä kolmannen elokuvan käsikirjoitusta Stirling Silliphantin kanssa. Eastwood piti Silliphantin ideasta antaa Harrylle naisapuri, muttei välittänyt tarinasta, eikä kokenut sen sisältävän tarpeeksi toimintaa, joten hän esitteli Hickmanin ja Schurrin tekstin. Sen pohjalta Silliphant kirjoitti uuden käsikirjoituksen ja kuvaukset käynnistyivät kesällä 1976 ja lopulta The Enforcer, eli suomalaisittain Murskaaja sai ensi-iltansa samaisena jouluna. Elokuva menestyi edellisiä osia paremmin, mutta sai kriitikoilta jälleen ristiriitaisemmat arviot. Itse olin nähnyt elokuvasarjasta ennen vain alkuperäisen Likaisen Harryn, mutta liian nuorena arvostaakseni sitä. Kun huomasin elokuvan täyttävän viime vuonna 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa ja arvostella sarjan kaikki osat läpi. Lähes kolme kuukautta Magnum .44:n katsomisen jälkeen katsoin viimein Murskaajan.

Etsivä Harry Callahan ryhtyy tutkimaan Bobby Maxwellin johtamaa Kansan vallankumousrintamaa ja saa parikseen ensi kertaa kentällä toimivan poliisi Kate Mooren.

Clint Eastwood nähdään kolmatta kertaa tuimana ja äksynä etsivä Harry Callahanina, eli "Likaisena Harryna". Jälleen kerran hän hoitaa virkahommansa tehokkaasti, muttei todellakaan oppikirjan mukaisesti. Eastwood on yhä erinomainen roolissaan ja hänestä ei voi muuta kuin pitää Harryna, oli tämä kuinka tyly muille.

     Parikseen Harry joutuu ottamaan juuri etsiväksi ylennetyn Kate Mooren, jota näyttelee Tyne Daly. Yksinäisenä sutena tunnettu Harry ei tietenkään ajatuksesta riemastu, etenkään kun kyseessä on täysin kokematon poliisi kenttähommien saralla. Katsojan silmissä Kate kuitenkin toimii hyvänä parina Harrylle ja on mukava seurata, kuinka hän yrittää todistaa kykynsä. Daly on mainio roolissaan ja hänen ja Eastwoodin kemiat pelaavat hyvin yhteen.

     Lisäksi elokuvassa nähdään myös mm. Harry Guardino luutnantti Bresslerinä, John Crawford San Franciscon pormestarina, Bradford Dillman Harryn kanssa kilpailevana ylikomisario McKayna, Albert Popwell omaa jengiään johtavana Big Ed Mustaphana, sekä DeVeren Bookwalter tämänkertaisena roistona, Bobby Maxwellina, joka on aika tylsä ja vaisu tapaus Harryn aiempiin vastuksiin verrattuna. Bookwalter näyttää hetkittäin omaavansa sopivaa häijyyttä rooliin, mutta hahmosta ei silti saada mitään irti. Muut näyttelijät hoitavat hommansa passelisti ja Crawford on veikeä ylitärkeilevänä pormestarina.

Murskaaja on kaukana alkuperäisen Likaisen Harryn tasosta, eikä se ole edes yhtä hyvä teos kuin Magnum .44. Silti se on ihan pätevä kyttäjännäri, johon Harryn uusi pari tuo vahvaa lisäpuhtia, kun pahis ja häneen liittyvä juonikuvionsa ei sitä niinkään tarjoa. Elokuva heikkeneekin joka kerta hieman, kun pääkaksikko ei ole ruudulla. Harryn tympeä suhtautuminen Kateen tarjoaa hilpeyttä ja Katea taas kannustaa osoittamaan Harryn ennakkoluulot vääriksi. Kiusallisen hetken tarjoaa Harryn ja Katen ensikohtaaminen, missä Harry kyseenalaistaa San Franciscon poliisivoimien päätöksen ylentää kokemattomiakin poliiseja etsiviksi, jotta pormestari voisi kehuskella sukupuolineutraalisuudella. Samanaikaisesti katsojaa nolottaa Harryn kommenttien puolesta, mutta samalla voi ymmärtää hänen pointtinsa siitä, että on pöyristyttävää lähettää keltanokkia taistelutantereelle kuolemaan vain, jotta poliisivoimien imago näyttäisi hyvältä.

Elokuvan tarina ei ole kovin kummoinen, mutta silti tarpeeksi sujuva, jotta elokuvaa seuraa mielellään loppuun asti. Asiaa toki auttaa vain hieman yli puolentoista tunnin kesto, mikä menee nopeasti. Tasaisin väliajoin mukaan mahtuu nasevaa toimintaa, jossa Eastwood pääsee iskevästi valloilleen. On ammuskelua, turpaanvetoa ja takaa-ajoa. Ilmestyessään elokuvaa jopa kritisoitiin liiallisesta väkivallasta ja tarpeettomista raakuuksista. Näin 45 vuotta myöhemmin näitä kommentteja lähinnä ihmettelee huvittuneena. Kaikki lopulta huipentuu mainioon finaaliin, mikä tekee aika yllättäviäkin ratkaisuja. Itse jopa toivoin tarinan kannalta, että elokuva olisi loppunut eri tavalla ja siten kenties muuttanut hieman sanomaansa naisten asemasta poliisivoimissa.

Alun perin Clint Eastwoodin oli tarkoitus itse ohjata Murskaaja, mutta kun hän sai samaan aikaan ohjausvastuulleen Lainsuojaton-länkkärin (The Outlaw Josey Wales - 1976), Eastwood koki, ettei jaksaisi tehdä kahta elokuvaa ja antoikin ohjaajan hommat James Fargolle. Fargo oli toiminut apulaisohjaajana monissa Eastwoodin filmeissä ja tekikin tässä debyyttinsä pääohjaajana. Fargon kokemattomuus näkyy paikoitellen, mutta hän hoitaa hommansa kelvollisesti siitä huolimatta. Stirling Silliphantin ja Dean Riesnerin käsikirjoitus Gail Morgan Hickmanin ja S. W. Schurrin tekstin ja Silliphantin ideoiden pohjalta vaatisi työstämistä, jotta itse kertomus ja roisto saisivat lihaa luidensa ylle, mutta homma toimii tarpeeksi hyvin näinkin. Kuvaus on sujuvaa ja leikkauskin toimii. Lavasteet ja asut ovat onnistuneet ja äänimaailmakin oivallinen. Uusi säveltäjä Jerry Fielding tunnelmoi ihan kivasti musiikeillaan.

Yhteenveto: Murskaaja on kelpo rikosjännäri, joka jää kuitenkin kahden edellisen Likainen Harry -elokuvan jalkoihin. Harryn uusi työpari Kate Moore on mainio lisäys. Hitaasti toisilleen lämpenevää kaksikkoa seuraa mielellään ja Clint Eastwoodin ja Tyne Dalyn kemiat kohtaavat hyvin. Onkin harmi, ettei kyttäduon ympärille kehitelty tarina ole kaksinen, eikä tämänkertainen antagonisti oikein vakuuta. DeVeren Bookwalter on hyvä valinta roistoksi, mutta hänen hahmonsa jää aika tylsäksi. Leffan kesto on älytty pitää tiiviinä, eikä se käy pitkäveteiseksi heikompinakaan hetkinään. Toimintaa on mukana hyvissä määrin ja lopputaistelu toimii oivallisena finaalina - joskin tietyn ratkaisun lopusta haluaisi muuttaa, jotta elokuvan sanoma naispoliiseista toimisi positiivisempaan päin. Heikkouksistaan huolimatta Murskaaja toimii kelvollisena jatkumona Harry Callahanin seikkailuille ja jos piti kahdesta aiemmasta filmistä, katsoo tämänkin sujuvasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.2.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Enforcer, 1976, Warner Bros., The Malpaso Company

Arvostelu: Likainen Harry (Dirty Harry - 1971)

LIKAINEN HARRY

DIRTY HARRY

Ohjaus: Don Siegel
Pääosissa: Clint Eastwood, Andy Robinson, Harry Guardino, Reni Santoni, John Vernon, John Larch, John Mitchum, Woodrow Parfrey ja Ruth Kobart
Genre: rikos, jännitys
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 16

"You've got to ask yourself one question: 'Do I feel lucky?' Well, do you, punk?"

Dirty Harry, eli suomalaisittain Likainen Harry on Clint Eastwoodin tähdittämä rikosjännäri. Elokuva lähti liikkeelle pariskunta Harry Julian Finkin ja Rita M. Finkin käsikirjoituksesta "Dead Right", mihin he olivat ottaneet vaikutteita todellisen Zodiac-murhaajan tapauksesta 1960-luvulla. Päärooliin pohdittiin mm. John Waynea, Steve McQueenia ja Burt Lancasteria, mutta yksikään ei joko sopinut tai suostunut rooliin. Elokuvaa tuottamassa ollut Jennings Lang myikin elokuvaoikeudet ABC Televisionille, joka aikoi tehdä käsikirjoituksen pohjalta filmin suoraan televisioon, mutta kun yhtiö lopulta koki sen olevan liian väkivaltainen, yhtiö myi elokuvaoikeudet Warner Brosille. Siellä päärooliin haluttiin Frank Sinatra, joka aluksi suostuikin, mutta jätti lopulta projektin. Paul Newmanille tarjottiin roolia, mutta hän ei suostunut. Sen sijaan hän kuitenkin suositteli studiota valitsemaan Clint Eastwoodin, minkä Warner Bros päättikin tehdä. Eastwoodin tähdittämänä kuvaukset alkoivat ja lopulta Likainen Harry sai maailmanensi-iltansa 21. joulukuuta 1971 - tasan 50 vuotta sitten! Lippuluukuilla leffa oli iso hitti, jopa ilmestymisvuotensa neljänneksi menestynein filmi! Ilmestyessään elokuva kuitenkin herätti paljon ristiriitaisia tunteita ja useat kriitikot lyttäsivät sen. Suomessa leffa alun perin jopa kiellettiin, kunnes pitkän valituksen jälkeen elokuva suostuttiin tuomaan valkokankaille tammikuussa 1973, mutta ilman muutamaa, liian väkivaltaisena pidettyä minuuttia. Elokuva joutui myös huonoon maineeseen, kun Australiassa kaksi miestä kopioivat leffan murhaajaa ja sieppasivat koulubussillisen lapsia (lapset pääsivät karkuun ja miehet joutuivat vankilaan). Vuosien varrella filmiä on alettu arvostamaan uudella tavalla ja nykyään monet pitävätkin Likaista Harrya yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana elokuvana. Itse näin leffan serkkuni kanssa aivan liian nuorena. Sillä en kuitenkaan tarkoita, että olisin traumatisoitunut filmin väkivallasta, vaan sitä, että elokuvan hidas tempo sai sen näkymään minulle lähinnä tylsänä. Olen pitkään pohtinut elokuvan uudelleenkatsomista ja jopa ostin Blu-raylla viiden osan Likainen Harry -leffasarjaboksin. Kun huomasin leffan täyttävän nyt 50 vuotta, tiesin, että minun täytyy katsoa se uudestaan ja arvostella se juhlan kunniaksi.

San Franciscossa nuori nainen murhataan ja Skorpioniksi itseään kutsuva murhaaja vaatii sadantuhannen dollarin maksua, jottei hän tee sitä uudestaan. Pormestari on valmis maksamaan, mutta komisario Harry Callahan ei aio päästää murhaajaa helpolla, vaan päättää etsiä tämän itse käsiinsä.

1960-luvulla Clint Eastwood oli noussut maailmankuuluksi Sergio Leonen ohjaaman Dollaritrilogian (Trilogia del dollaro - 1964-1966) Nimettömänä miehenä, kivikasvoisena revolverisankarina. Vuonna 1971 Eastwood varmisti paikkansa Hollywood-tähtenä näyttelemällä kivikasvoista komisario Harry Callahania, joka on saanut poliisien joukossa lempinimen "Likainen Harry". Tänä päivänä Harryn rooliin on hyvin vaikea kuvitella ketään muuta, vaikka rooliin harkittiinkin alun perin Sinatran, Waynen ja McQueenin kaltaisia kovia nimiä. Eastwoodista vain huokuu jotain niin rautaista ja karismaattista, että hän saisi pelkällä katseellaankin rosvot antautumaan. Ja silloin, kun pelkkä katse ei riitä, Harry kaivaa esiin uskollisen Magnum .44:nsä ja lausuu ikoniseksi - ei, vaan suorastaan legendaariseksi muodostuneen repliikkinsä. "Well, do you, punk?" Huhhuh, mikä äijä! Eastwood tekee Harrysta välittömästi pidettävän, vaikka tämä kohteleekin kaikkia tylysti. Hahmon tavat toimia ovat kyseenalaiset, eikä hän ole turhaan saanut lempinimeään.
     Elokuvassa nähdään myös John Vernon San Franciscon pormestarina, John Larch poliisipäällikkönä, Reni Santoni Harrylle määrättynä työparina, sekä Andy Robinson Skorpioni-murhaajana. Sivunäyttelijät ovat kaikki mainioita, mutta Robinson on suorastaan mahtava hyytävänä psykopaattina, josta Harry saa täydellisen vastuksen.

Harryn ja Skorpionin välille muodostuva kissa-hiiri-leikki, missä molemmat vaihtavat osapuolia useasti elokuvan aikana, onkin äärimmäisen vangitsevaa seurattavaa heti alusta alkaen. Elokuva ei turhia viivyttele, vaan heti alussa se esittelee tappajan ja rosoisen "sankarin", joka päättää pistää tämän päiviltä itse. Leffa rakentaa jännitettä hitaasti mutta varmasti. Painostava henki on jatkuvasti läsnä ja elokuva on täynnä useita pitkiä kohtauksia, joissa tunnelma tiivistyy tiivistymistään. Katsoja siirtyy sohvan reunalle hikipisarat otsalla, kunnes elokuva päättää pistää vauhtia peliin ja alkaa mm. kiivas tulitaistelu kahden korkean rakennuksen kattojen välillä. Kaikin puolin tunnelma on mestarillisesti rakennettu. Ymmärrän hyvin, miksi lapsena elokuva tuntui pitkäveteiseltä, mutta nyt en voinut olla ihailematta Don Siegelin taiturimaista ohjausta ja tapaa rakentaa kohtauksia.

Sen lisäksi, että Siegelin ohjaus pitää tiukasti otteessaan, kohtauksien vangitsevuuteen vaikuttaa tietty isosti myös Eastwood. Hänen roolityössään on vain jotain niin upeaa, että hänen jokainen sanansa, jokainen hengenvetonsa on kuultava. Upeutta vain lisäävät Harryn sarkastiset naljailut, mitkä tarjoavat oivaa huumoria synkän rikostarinan keskelle. Harryn kyyninen maailmankatsomus ja kritisointi ihan kaikkia kohtaan taas tekevät hahmosta jollain tavalla hassun samaistuttavan. Katsojalle muodostuu jopa pakottava tarve nähdä Harry voitokkaana, sillä tätä kannustaa niin paljon. Ja kun vastuskin on niin hienosti näytelty, on aivan mahtavaa, kun Harry ja Skorpioni vihdoin pitkän kiusoittelun jälkeen kohtaavat. Tapahtumat johtavat lopulta fantastiseen finaaliin, mikä tarjoaa katsojalleen niin vahvan tunneskaalan, että sitä saattaa jopa huomata nousseensa ylös lähemmäs televisiota. Heti alussa pohjustettu lopetus on nerokas ja toimii kirsikkana kakun päällä.

Myös tekniseltä toteutukseltaan Likainen Harry on erinomainen teos. Leffa on todella vaikuttavasti kuvattu ja etenkin yölliset kohtaukset näyttävät upeilta. Yökohtauksissa valaisua on käytetty todella harkiten ja usein suuri osa ruudusta on pimeänä. Väärissä käsissä tämä muuttuisi ärsyttäväksi, mutta tämän leffan tekijät osaavat hommansa. Ruudusta näkee aina kaiken tarvittavan, eikä koskaan putoa kärryiltä, että mitä juuri tapahtui ja kuka käväisi kuvassa. Lavasteet ovat oikealla tavalla likaiset ja eletyt, kun taas asut ovat siistit ja tyylikkäät. Lalo Schifrinin säveltämät musiikit tuovat loistokkaan lisäyksen tunnelmaan, mutta muuten äänimaailmasta löytyy kuitenkin ongelmansa. Ainakin omalla Blu-ray -julkaisullani toimintakohtaukset ovat todella kovaäänisiä, mutta hahmojen keskustellessa äänenvoimakkuutta täytyy nostaa huomattavasti, jotta kuulee, mitä kaikki sanovat. Keskustelukohtausten aikana pidin ääniä varmaan tuplasti kovemmalla kuin normaalisti. Ja kuten jo aiemmin totesin, katsojana todella haluaa kuulla kaiken, mitä Harrylla on sanottavanaan. Siihen ei riitä vain tekstitys, vaan Eastwoodin äreä ääni on pakollinen.

Yhteenveto: Likainen Harry on erinomainen rikosjännäri, joka pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun. Clint Eastwood on aivan fantastinen pääroolissa etsivä Harry Callahanina, jonka tutkimuksiin hyppää heti innokkaasti mukaan. Karismaattinen Eastwood on silkkaa rautaa läpi leffan ja kylmät väreet kulkevat katsojan läpi Harryn muristessa elokuvahistoriaan ansaitusti paikkansa jättäneet repliikkinsä. Harryn murhaajajahti on koukuttavaa seurattavaa ja jännite vain kasvaa elokuvan kulkiessa eteenpäin. Muutamat kohtaukset ovat likimain piinaavan tiivistunnelmaisia. Don Siegelin ohjaus on voimakasta. Hyvänä lisänä jännityksen keskellä toimivat hauskat sanailut. Kaiken kaikkiaan Likainen Harry on rikostrillerien aatelia ja ehta klassikko, joka jokaisen leffafanin ja jännäreiden ystävän kuuluisi katsoa ainakin kerran elämässään!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Dirty Harry, 1971, The Malpaso Company