Arvostelu: Paranormal Activity: The Marked Ones / Paranormal Activity: Merkityt (2014)

PARANORMAL ACTIVITY: THE MARKED ONES (2014)

PARANORMAL ACTIVITY: MERKITYT

Ohjaus: Christopher Landon
Pääosissa: Andrew Jacobs, Jorge Diaz, Gabrielle Walsh, Renee Victor, Carlos Pratts, Molly Ephraim, Katie Featherston ja Micah Sloat
Genre: kauhu, jännitys
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia / Unrated: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 16

Paranormal Activity (2007-2015) on yksi suosituimmista kauhuelokuvasarjoista 2000-luvulta. Katsoin sarjan neljä ensimmäistä osaa noin vuosi sitten ja pidin niitä ihan toimivina kauhupätkinä. Ensimmäinen muuttui kaameaksi vasta, kun kuljin yöllä pimeässä asunnossa, mutta toinen osa ei tuntunut lainkaan karmivalta päivällä katsottuna. Kolmas ja neljäs osa olivat jälleen jännittäviä. Aloimme tyttöystäväni kanssa katsomaan sarjaa alusta alkaen ennen uutta vuotta. Kolme ensimmäistä katsoimme Netflixista ja neljännen vuokrasimme. Hän oli nähnyt joskus aiemmin sarjan viidennen osan, Paranormal Activity: The Marked Onesin (eli suomalaisittain Paranormal Activity: Merkityt), mutta minä taas en ollut nähnyt sitä, enkä sen jälkeen ilmestynyttä sarjan päätösosaa, Paranormal Activity: The Ghost Dimensionia (2015). Kävimmekin yhdessä Makuunista vuokraamassa kummatkin elokuvat ja katsoimme The Marked Onesin heti samana iltana. Hieman minua epäilytti, että olisiko kyseessä vain turha lisäosa, vai toisiko se tarinaan jotain oikeata lisäystä. Olin kuullut, ettei elokuva vie pääjuonta eteenpäin, joten toivoin vain, että tunnelma olisi samanlainen kuin aiemmissa osissa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Paranormal Activity (2007), Paranormal Activity 2 (2010), Paranormal Activity 3 (2011) ja Paranormal Activity 4 (2012)!

Kun Jessen alakerran naapuri menehtyy, Jesse ja hänen ystävänsä Hector menevät tutkimaan naapurin tyhjää asuntoa, josta kuuluu outoja ääniä. Käynnin seurauksena Jesse kokee oudon muutoksen ja hän pystyy yhtäkkiä yli-inhimmillisiin asioihin. Tämä ei kuitenkaan johdu supervoimista, vaan piilevästä demonista, joka häneen asunnosta tarttui.

Päähenkilö Jesseä näyttelee Andrew Jacobs, joka ei ole kovin ihmeellinen roolissaan. Jesse on aluksi innoissaan kyvyistään, mutta kun hänelle alkaa selviämään, mistä on kyse, innostus muuttuu peloksi. Hänen ystäväänsä Hectoria esittää Jorge Diaz, joka hämmästelee Jessen kykyjä, mutta kun totuus paljastuu, hänen täytyy yrittää pelastaa Jesse. Diazkaan ei ole kovin erikoinen ja läpi elokuvan on ongelmana, että Jesseä ja Hectoria on vaikea erottaa toisistaan.
     Kaksikolla on myös ystävä nimeltä Marisol, jona nähdään Gabrielle Walsh. Hahmo ei paljoa tee elokuvassa, kuten ei myöskään Jessen isoäiti Irma, jota esittää Renee Victor. Irma tuntuu hieman tietävän demonien karkoittamisesta. Mukana on myös kummallinen Oscar (Carlos Pratt), jota epäillään naapurin murhasta. Heidän lisäkseen elokuvassa esiintyy muutamia tuttuja hahmoja, kuten Paranormal Activity 2:n teinityttö Ali Rey (Molly Ephraim). Ja kuten voi päätellä, hahmot eivät erityisemmin jää mieleen, eivätkä heidän näyttelijänsä oikeastaan vakuuta.

Paranormal Activity: The Marked Ones ei tosiaan jatka sarjan päätarinaa, vaan tuo erilaista lisäystä mukaan. Ensimmäisen tunnin ajan sitä voisi miettiä lähinnä lisäosana, mutta loppupuoli yhdistää elokuvan toimivasti aiempiin osiin. Elokuvassa on pieniä viittauksia edellisiin elokuviin, kuten Paranormal Activity 3:n videonauhat, sekä samaisessa elokuvassa nähdyt lapsiversiot Katiesta (Chloe Csengery) ja Kristista (Jessica Tyler Brown). The Marked Onesilla yritetään jälleen hieman avata sitä, miten demonit alkavat riivaamaan perheitä ja elokuvassa nähdään mm. noitarituaaleja. Tämäkin elokuva on toteutettu "found footage" -tyylillä, jossa hahmot itse kuvaavat kaiken. Aluksi se selitetään sillä, että Jesse on ostanut kameran, mutta koskaan ei oikein kerrota, miksi hänen täytyy kuvata kaikki. Viimeistään elokuvan lopussa ei kameran kantamiselle ole mitään syytä. Paitsi siis koska kyseessä on Paranormal Activity -leffa. Harmi vain, että loppua lukuunottamatta The Marked Ones ei tunnu lainkaan Paranormal Activitylta.

Elokuvassa ei erityisemmin tapahdu paranormaaleja asioita. Tutut yönaloitukset ovat poissa ja niin ovat myös itsekseen liikkuvat esineet ja asiat. Äkkisäikäytyksiä on muutamia ja loppu on karmiva, etenkin kun tajuaa, mistä paikasta on kyse, mutta muuten elokuva ei ole jännittävä. Yhdessä kohtaa mietin oikeasti, että onko tämä nyt varmasti osa elokuvasarjaa? Alkupuoli on heikko. Hahmot ja heidän näyttelijänsä eivät toimi, jolloin tarina ei erityisemmin kiinnosta. Lähinnä koko juttu tuntuu oudolta versiolta Chronicle -elokuvasta (2012), sillä siinä kolme nuorta saavat supervoimat ja käyttävät niitä kaikkeen muuhun kuin sankarijuttuihin, ja sekin on tehty "found footage" -tyylillä. Onneksi loppupuolella tunnelma alkaa vihdoin löytyä ja elokuva muuttuu paremmaksi. Loppupuoli on hieman piinaava ja viimeiset minuutit pistävät katsojan miettimään että: "Mitäääh?" The Marked Ones on osittain toimiva lisäys, mutta pääasiassa se tuntuu täysin turhalta. Se on selvästi sarjan heikoin osa tähän mennessä. Yksi hauskimmista keksinnöistä elokuvaa varten on jonkinlainen lasten musiikkilaite, joka toimii jostain syystä Ouija-laudan tavoin (laudalla voi kommunikoida demonien ja kuolleiden henkien kanssa).

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Christopher Landon, eikä oikein voi tietää, onko ollut hänen vai yhtiön päätös tehdä lisäosa, eikä kunnon jatko-osaa tarinalle. Lopun olisi voinut pitää samanlaisena, mutta alkupuolen olisi voinut kirjoittaa toisin, jolloin kyseessä voisi olla kunnolla "Paranormal Activity 5". Kuvaus on aika perinteistä "found footage" -tyylille, eli kun hahmot kuvaavat itse, niin kamera myös heiluu. Leikkaus on ihan sujuvaa. Visuaaliset tehosteet ovat ihan toimivat, kuten myös äänitehosteet. Jostain syystä elokuvassa kuullaan juhlintakohtauksessa kuuluisa Wilhelm-huuto ilman mitään selitystä. Kukaan ei putoa mistään tai kuole tai mitään. Huuto vain kuuluu. Katsoin kohdan kaksi kertaa ja kyllä se siellä vain on. Elokuvaa varten sävellettyä musiikkia ei esiinny tässäkään Paranormal Activityssa.

Elokuvasta on olemassa kaksi eri versiota: alkuperäinen teatteriversio ja noin viisitoista minuuttia pidempi Unrated-versio, joka sisältää pidennettyjä sekä kokonaan uusia kohtauksia. Itse näin lyhyen teatteriversion.

Yhteenveto: Paranormal Activity: The Marked Ones alkaa heikosti, mutta paranee onneksi viimeisen puolen tunnin aikana. Se ei kuitenkaan saa arvosanaa nousemaan heikosta ihan kivaksi. Elokuvan suurin ongelma on, ettei se oikeastaan tunnu Paranormal Activity -elokuvalta. Onneksi mukana on yhdistäviä tekijöitä aiempiin osiin, vaikka tarina ei olekaan jatkoa aiemmille elokuville. Loppu saa katsojat hämmentymään. Näyttelijät eivät ole kummoisia, eivätkä hahmot muistettavia. Jessen ja Hectorin sekoittaa välillä toisiinsa. On siis hyvä, että mukana on pikaisesti myös tuttuja naamoja. Kauhua ei erityisemmin ole mukana, jos ihan loppua ei lasketa, mikä on sääli. Jos aiemmat Paranormal Activityt ovat toimineet sinulle, niin kannattaa The Marked Oneskin vilkaista. Tuohan se hieman lisää tarinaan, mutta on se aika tarpeeton pätkä, joka ei vie tarinaa eteenpäin. En tiedä, kumpi minua hämmensi enemmän: elokuvan viimeiset minuutit, vai tarpeeton Wilhelm-huudon käyttö juhlakohtauksessa.

Kirjoittanut: Joonatan, 5.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.scifinow.co.uk
Paranormal Activity: The Marked Ones, 2014, Paramount Pictures, Blumhouse Productions, Solana Films, Room 101

Arvostelu: Paranormal Activity 2 (2010)

PARANORMAL ACTIVITY 2 (2010)

Ohjaus: Tod Williams
Pääosissa: Sprague Grayden, Brian Boland, Molly Ephraim, Katie Featherston, Micah Sloat, Seth Ginsberg ja Vivis Colombetti
Genre: kauhu, jännitys
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia / Unrated Director's Cut: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Paranormal Activityn (2007) budjetti oli 15 000 dollaria ja se tienasi yli 107 miljoonaa. Ei tarvitse kovin kummoista matikkapäätä tajutakseen, että elokuva pääsi todella reilusti voiton puolelle. Ei siis mikään ihme, että elokuvalle tehtiin jatkoa. Syksyllä 2010 ensi-iltansa sai Paranormal Activity 2, jonka tekoon käytettiin jopa kolme miljoonaa dollaria. Tämäkin elokuva oli menestys, mutta tienasi silti kolmekymmentä miljoonaa dollaria vähemmän kuin edeltäjänsä. Itse en siihen aikoihin kauhuleffoja oikein katsellut, joten tämäkin pätkä jäi minulta väliin. Kuitenkin joskus vuosi sitten katsoin sarjan ensimmäisen osan, josta pidin ja joka tuotti pientä jännitystä vielä senkin jälkeen, kun elokuva oli päättynyt. Jatko-osan katsoinkin Netflixista keskellä päivää. Juuri ennen uutta vuotta aloimme katsomaan elokuvasarjaa alusta alkaen tyttöystäväni kanssa ja muutama päivä ensimmäisen osan katsomisen jälkeen vilkaisimme Paranormal Activity 2:n. Jälleen katsoimme leffan illalla ja tietysti myös valot olivat pois päältä, jotta tunnelma iskisi juuri oikein.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Paranormal Activity!

Perheen talossa alkaa tapahtumaan öisin kummia ja he päättävät selvittää asian asentamalla valvontakameroita ympäri asuntoaan. Aluksi he luulevat, että kyseessä ovat murtovarkaat, mutta totuus onkin jotain pahempaa...

Elokuva keskittyy ensimmäisessä osassa nähdyn Katien siskon perheeseen. Perheen äitiä, eli Katien Kristi-siskoa näyttelee Sprague Grayden. Kristi on lapsena joutunut kohtaamaan kummallisuuksia, muttei muista niitä kunnolla. Siskonsa tavoin hänelläkin alkaa hermot pettämään outojen tilanteiden takia. Grayden on ihan hyvä roolissaan, mutta hahmo jää hieman ontoksi.
     Kristin Daniel-miestä esittää Brian Boland, joka nähdään alkupuolella kameran takana. Daniel on ihan järkevä tapaus, vaikka aluksi hieman vitsaileekin oudoista tapahtumista. Kuten Grayden, Boland on ihan hyvä, mutta hahmo on aika ontto.
     Perheeseen kuuluvat myös teini-ikäinen tyttö Ali (Molly Ephraim) ja pikku Hunter-poika, joka viettää suurimman osan ruutuajastaan pinnasängyssä. Ali on aluksi aika perinteinen murjottava teinilikka, joka pitää vanhempiaan noloina ja haluaisi vain tehdä mitä huvittaa, mutta muuttuu onneksi tapahtumien myötä. Ephraim on ihan toimiva roolissaan ja hänen hahmollaan on eniten syvyyttä. Alin Brad-poikaystävää esittää Seth Ginsberg, mutta hän ei paljoa elokuvassa tee.
     Perheellä on lastenhoitaja Martine, jota esittää Vivis Colombetti. Hahmo tuntuu jotenkin huvittavalta, sillä hän aistii pahuuden talossa ja yrittääkin manata sitä pois pariin otteeseen. Elokuvassa nähdään myös ensimmäisestä elokuvasta tutut Katie (Katie Featherston) ja Micah (Micah Sloat). Mutta miten ihmeessä he voivat olla mukana, sillä ensimmäisessä osassahan Katie sekosi ja Micah kuoli?

Paranormal Activity 2 tapahtuu nimestään huolimatta ennen Paranormal Activitya. Elokuvan tapahtumat alkavat seitsemäs elokuuta 2006, eli yli kuukausi ennen kuin Katien ja Micahin talossa alkaa tapahtua outouksia. Tässäkin elokuvassa on tuttuja juttuja nähtävissä. Ovet liikkuvat itsekseen, kuten myös jotkut muutkin esineet. Alkupuolella ei vielä kovin paljoa tapahdu, eikä kaikkina öinä nähdä mitään outoa. Kun perhe löytää kotinsa myllättynä, he luulevat, että asialla ovat murtovarkaat ja asentavat asuntoonsa turvakamerajärjestelmän, jolla he voivat saada tekijät kiinni, jos ne saapuvat takaisin. Varkaista ei kuitenkaan ole kyse, vaan jonkinlaisesta demonista, joka alkaa piinaamaan perhettä. Kyseessä on tietenkin sama demoni kuin ensimmäisessä osassa ja tämä elokuva alkaa paljastelemaan, miksi demoni piinaa perhettä ja mistä kaikki alkoi?

Ensimmäisen osan tapaan tämäkin elokuva on tehty "found footage" -tyylillä, eli hahmot itse kuvaavat kaiken. Turvakamerajärjestelmä tuo toimivan lisäyksen ja muuttaa tyyliä sen verran, että useat kuvat ovat staattisia ja ne ovat otettu katonrajasta. Välillä on hieman hämmentävää, kun turvakamerakuvista siirrytään käsivarakuvaan, mutta silti tyyli toimii, toisin kuin useimmissa "found footage" -elokuvissa. Samanlainen dokumenttitunnelma on mukana kuin ensimmäisessä osassa ja elokuva alkaa tekstillä, jossa Paramount Pictures kiittää Carlsbadin poliisia videonauhasta, eli siis koko elokuvasta. Jännitys on samalla lailla läsnä ja jännitystä luodaan vieläkin hienovaraisemmin kuin ensimmäisessä osassa. Turvakamerakuvat ovat erittäin karmivia, sillä niissä näkee kokonaiset huoneet, toisin kuin lähikuvissa. Kuvat myös kestävät pitkään, jolloin katsojana jännittää, mitä tulee tapahtumaan. Joskus kuvat myös jäävät paikoilleen, vaikka hahmot olisivat poistuneet ruudulta. Mitään ei välttämättä tapahdu enää, mutta ainakin katsoja pysyy paikoillaan, tuijottaen ruutua räpyttämättä, jotta varmasti näkisi, jos jotain outoa kuitenkin tapahtuisi. Äkkisäikäytyksiä ei oikeastaan ole mukana, minkä takia kyseessä ei ole kovin perinteinen nykykauhuelokuva. Erityisen pelottava ei tämäkään osa ole, mutta jännittävä kuitenkin. Herkimmille Paranormal Activity 2 voi tietenkin aiheuttaa painajaisia. Ensimmäisen elokuvan tapaan tämäkin on ihan hyvä kauhujännäri, muttei mikään ihmeellinen. Elokuva kestää myös sujuvasti toisen katselukerran, vaikka hitaitakin osuuksia kokonaisuudesta löytyy.

Ohjaus on vaihtunut Oren Pelilta Tod Williamsille, joka tuntuu olevansa innoissaan sarjasta ja on tuonut oman toimivan lisäyksensä mukaan juttuun. Leikkaus on sujuvaa ja mielestäni on hienoa, että elokuvan rytmitykseen on uskallettu tuoda rauhallisuutta. Äänitehosteilla on jälleen leikitty ja tuttua huminaa esiintyy taas. Musiikkia ei ole käytetty tässäkään osassa.

Elokuvasta on olemassa kaksi eri versiota: alkuperäinen teatteriversio ja Unrated Director's Cut, joka kestää seitsemän minuuttia kauemmin kuin teatteriversio. Pidempi versio sisältää uusia kohtauksia, joissa tapahtuu hieman lisäoutouksia. Netflixista löytyy yllättäen juurikin pidempi Unrated Director's Cut, joten olen nähnyt sen pariin otteeseen.

Yhteenveto: Paranormal Activity 2 on ihan hyvä leffa ja toimiva lisäys sarjaan. Se yhdistyy hienosti ensimmäiseen osaan ja tarinat kulkevat yhdessä kohtaa taitavasti päällekäin. Elokuvassa avataan tarinaa hieman. Yksi parhaista jutuista mielestäni on, että tämä on kuvattu useilla kameroilla, jolloin näkee koko talon. Isot, pimeät ja elottomat yökuvat ovat kaamivia. Näyttelijät ovat ihan toimivia rooleissaan, mutta heidän hahmonsa eivät jää samalla lailla mieleen kuin ensimmäisen osan Katie ja Micah. Jännittävä tunnelma on läsnä lähes kaiken aikaa ja on hienoa, että elokuva luo tunnelmaansa maltillisesti. Jos pidit ensimmäisestä elokuvasta, niin luultavasti myös tämä toimii. Paranormal Activity 2 on hieman isommalla budjetilla tehty ja sen myös huomaa, mutta se tuntuu silti olevan samaa maailmaa kuin alkuperäinen elokuva.

Kirjoittanut: Joonatan, 31.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Paranormal Activity 2, 2010, Paramount Pictures, Blumhouse Productions, Solana Films, Room 101

Arvostelu: Paranormal Activity (2007)

PARANORMAL ACTIVITY (2007)

Ohjaus: Oren Peli
Pääosissa: Micah Sloat ja Katie Featherston
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia / Festival Version: 1 tunti 37 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 16

Paranormal Activityn ensiesitykset olivat loppuvuonna 2007, mutta viralliselle teatterikierrokselle se pääsi vasta 2009. Elokuvaa markinnoitiin kaikkien aikojen pelottavimpana elokuvana. Muistan, kun monet puhuivat elokuvasta ja se nousikin isoksi hitiksi. Paranormal Activityn budjetti oli noin 15 000 dollaria ja se tienasi yli sataseitsemän miljoonaa, joten voittoa tuli roimasti. Kuitenkaan silloin minua eivät kauhuelokuvat erityisemmin kiinnostaneet ja jätinkin Paranormal Activityn ja sen jatko-osat (joita tuntui tulevan joka vuosi) väliin. Jossain kohtaa aloin kuitenkin katselemaan kauhupätkiä, joten tiesin, että pitäisihän minun tämäkin sarja katsoa. Eräänä yönä yli vuosi sitten sarjan ensimmäinen osa tuli televisiosta ja tallensin sen. Katsoin elokuvan ja myöhemmin sen kolme jatko-osaa. Jostain syystä joulun jälkeen koin halua katsoa elokuvat uudestaan ja katsoinkin ensimmäisen osan Netflixista yhdessä tyttöystäväni kanssa, joka ei ollut elokuvia aiemmin nähnyt. Pimeässä huoneessa, kunnon äänentoistolla ja oikealla tunnelmalla elokuva toimi yllättävän hyvin vielä toisenkin katselukerran verran.

Micah ja Katie alkavat dokumentoimaan outoja asioita, joita tapahtuu heidän talossaan öisin.

Micah Sloat näyttelee Micahia, joka toimii pääasiassa kameran takana, sillä hän haluaa kuvata paranormaalit ilmiöt. Sloatin näyttelijätaidoista on sen takia hieman vaikea ottaa selvää, sillä häntä ei paljoa näe ruudulla. Tarpeeksi toimiva hän on kuitenkin. Paikoitellen Micah tuntuu pariskunnan fiksummalta osapuolelta, mutta välillä taas hölmömmältä, kun hän haluaa ostaa Ouija-laudan kommunikoidakseen demonin kanssa tai kun hänen on pakko kantaa kamera mukaan kaikkialle. Tilannetajua Micahilta ei oikein löydy.
     Sloatin tavoin myös Katie Featherston esiintyy elokuvassa omalla nimellään. Katie on kahdeksanvuotiaasta asti joutunut kestämään outoja tilanteita; joskus usein, joskus harvoin ja joskus ei ollenkaan. Featherston on roolissaan ihan hyvä, vaikka välillä hän hieman ärsyttääkin. Katie ei kestä yöllisiä outouksia ja hänellä alkaa hajoamaan pää elokuvan aikana. Elokuvassa nähdään myös pari muuta näyttelijää, mutta pääasiassa elokuva keskittyy vain Micahiin ja Katieen.

Paranormal Activity on yritetty saada näyttämään oikeiden amatööri-ihmisten kuvaamalta dokumentilta. Elokuvan alussa lukee teksti, jossa Paramount Pictures kiittää San Diegon poliisia ja tarinan pääparia videonauhasta. Tämän jälkeen elokuva lähtee suoraan liikkeelle. Koko juttu on toteutettu "found footage" -tyylillä, eli hahmot itse kuvaavat kaiken. Tästä syystä kuvaus ei usein ole mitä parhainta ja siinä on kotivideomeininki läpi elokuvan. Useissa "found footage" -elokuvissa tyyli ei toimi ollenkaan, mutta tähän se sopii erinomaisesti. Pakko se on kuitenkin myöntää, että välillä on epäuskottavaa, että kukaan nappaisi ensin kameraa, ennen kuin lähtee tekemään joitain elokuvan asioita, mutta pakkohan yleisölle on näyttää tapahtumat. Jotta dokumenttitunnelma säilyy vielä elokuvan loputtua, lopputekstejä ei tule ollenkaan, vaan katsoja joutuu tuijottamaan mustaa ruutua usean sekunnin ajan.

Mielestäni on hienoa, kuinka Paranormal Activity poikkeaa tavallaan hyvin paljon tavallisista nykykauhuelokuvista. Äkkisäikäytyksiä ei tule kovin montaa, eikä usein edes tapahdu mitään. Elokuva rakentaa jännitettä toimivasti pikkuhiljaa ja yksinkertaisin tavoin, jotta loppu tuntuisi pahemmalta. Paranormaalit asiat tapahtuvat pääasiassa öisin, joten kun aamu taas koittaa, katsoja voi huokaista helpotuksesta, sillä jälleen ollaan selvitty yhdestä yöstä. Joinain öinä saattaa näkyä vain jonkin varjo ja joskus ovi liikkuu itsekseen, alakerrasta kuuluu kolinaa tai valot menevät jossain huoneessa päälle. Jokaisen yön alussa lukee kuinka mones yö on kyseessä, sekä päivämäärä - elokuva alkaa kahdeksastoista syyskuuta 2006. Joillekin jännitys saattaa olla piinaava ja joillekin liian heppoista, sillä he kaipaavat paljon enemmän. Vaikka olinkin nähnyt elokuvan jo kertaalleen, jännitys tarttui minuun ja etenkin pimeässä huoneessa tunnelma välittyi juuri oikein. Erityisen pelottavasta elokuvasta ei ole kyse, mutta kun Paranormal Activity on päättynyt ja lähtee käymään vessassa pimeässä asunnossa, niin voi olla, että suuntaa ensin mahdollisimman nopeasti valokatkaisijalle. Lopputuloksena on ihan hyvä kauhupätkä, jonka jaksaa katsoa uudestaankin.

Elokuvan on ohjannut Oren Peli ja tämä on hänen ensiohjauksensa. Peli tuntuu tietävän, mitä haluaa kauhuelokuvalta ja hän on saanut hyvin toteutettua visionsa. Peli toimi myös käsikirjoittajana, tuottajana, kuvaajana, leikkaajana, roolittajana ja parissa muussakin roolissa, ja koko elokuva on kuvattu hänen talossaan. Vaikka elokuvalla on jonkinlainen käsikirjoitus, näyttelijät improvisoivat useat kohdat ja tekevät sen sujuvasti. Leikkaus on paikoitellen hieman hyppivää, etenkin kun kukaan ei edes paina mitään nappia kamerassa ja silti tapahtuu leikkaus. Musiikkia elokuvassa ei esiinny, mutta äänitehosteilla on päästy leikkimään. Öisin kuuluu voimakasta huminaa ja useassa kohtaa äänisuunnittelijat ovat keksineet oivia tapoja tuoda lisätunnelmaa mukaan. Näin tällä kertaa elokuvan kotiteatterijärjestelmän kanssa, jolloin äänitehosteet pääsivät kunnolla oikeuksiinsa. Efektejä on käytetty minimaalisesti ja niitä on hyödynnetty mainiosti.

Paranormal Activitysta on olemassa kolme eri versiota: alkuperäinen festivaaliversio, virallinen teatteriversio, sekä "unrated edition". Festivaaliversio on kymmenisen minuuttia pidempi kuin kaksi muuta ja jokaisessa on erilainen loppu. Itse olen nähnyt elokuvasta vain teatteriversion ja sitä suosittelenkin, sillä kun jatko-osat otetaan mukaan, ei kahden muun version loppuratkaisuissa ole oikein järkeä. Muut loppuratkaisut ovat nähtävissä esimerkiksi YouTuben kautta.

Yhteenveto: Onko kyseessä kaikkien aikojen pelottavin elokuva, niin kuin sitä markkinoitiin? No ei. Paranormal Activity ei ole sinänsä pelottava, mutta se kyllä saa katsojansa jännittämään todella yksinkertaisin tavoin. Yökohdat saavat katsojan jäämään paikoilleen odottamaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. On hienoa, ettei joskus edes oikeastaan tapahdu mitään. Vaikka Katie Featherston ja Micah Sloat eivät ole mitä parhaimmat näyttelijät, he suoriutuvat osistaan toimivasti ja heitä jaksaa katsoa koko elokuvan ajan. Oren Pelin visio kauhuelokuvasta on hyvä ja hän on tehnyt hyvää työtä esikoisohjauksensa kanssa. Yllättävää kyllä, "found footage" -tyyli toimii. Loppu saattaa tulla hieman yllätyksenä, mutta sen voi myös arvata, jos seuraa tarkasti. Elokuvan katsomisen jälkeen ei erityisemmin houkuta asua omakotitalossa, enkä oikein ymmärrä, miten päähenkilöillä on sellaiseen varaa tai mihin he edes tarvitsevat sen kokoisen kämpän? Joka tapauksessa suosittelen Paranormal Activitya kauhun ystäville ja sellaisille, jotka kaipaavat jonkinlaista säikyttelyelokuvaa iltaansa. Suosittelen tosiaan katsomaan elokuvan pimeässä. Jos elokuvaa katsoo tarkkaan, niin voi huomata, että joitain tuotemerkkejä on digitaalisesti sotkettu.

Kirjoittanut: Joonatan, 28.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.chasness.files.wordpress.com
Paranormal Activity, 2007, Solana Films, Blumhouse Productions